Tarina seuraa uskonnollisessa ympäristössä elävää Brionya, jonka oletetaan pidättäytyvän kaikesta jumalaa pilkkaavasta elämäntyylistä. Synkkä naamioitu Aero on ottanut Brionyn tähtäimeensä ja aikoo tuhota kaiken mihin nainen on aiemmin uskonut. Kaksikko syöksyy keskelle kieroutunutta kissa- ja hiirileikkiä, jolla voi olla hyvinkin tuhoisia seurauksia. Kirja on englanninkielinen.
sunnuntai 3. toukokuuta 2026
Jescie Hall - That Sik Luv
maanantai 1. joulukuuta 2025
Leigh Rivers - The Web of Silence Duet
Leigh Riversin kaksiosainen kirjasarja sukeltaa kerralla syvään päätyyn. Kirjailija ei paljon tarinoissaan himmaile ja sen saa lukija kyllä huomata hyvin nopeasti. Tämä duetto ei ole kirjailijan ainoata dark romancea. Mutta kuten nimikin jo kertoo, tämä on kahden kirjan duetto, jossa ensimmäisessä kerrotaan mistä kaikki oikein alkoi ja ilmeisesti toisessa sitten jatketaan melko siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Tarinat eivät sisällöltään sovi lapsille tai herkille lukijoille. Kirjat ovat englanninkielisiä.
Kirjat:
1. Little Stranger
2. Little Liar
Little Stranger
maanantai 17. marraskuuta 2025
Lauren Roberts - Powerless
Powerless on Lauren Robertsin toiminnan täyteinen romantasia-trilogia. Powerless on Goodreads Choise 2023 - palkintoehdokas. Se kertoo maasta, jonka yli pyyhkäisi rutto vuosikymmeniä sitten. Harvat ja valitut saivat sen seurauksena harvinaisia kykyjä, heistä tuli Eliitti. Tavalliset, kykyjä saamattomat ihmiset suljettiin yhteiskunnan ulkopuolelle ja heitä on vainottu siitä saakka. Köyhällä tavallisten alueella majailee myös hopeahiuksinen Paedyn Gray, joka sattumien kautta päätyy keskelle Eliittien maailmaa, taistelemaan hengestään. Hänen on salattava mikä hän on, ja samalla vastustettava komean tummahiuksisen paholaisen viettelystä.
Kirjat:
1. Powerless, 2025
2. Reckless (suom. kevät 2026)
3. Fearless
1.5 Powerful
3.5 Fearful
Powerless
Paedyn Gray on tavallinen. Ihminen, joka jäi ilman kykyjä kun rutto pyyhkäisi mantereen yli vuosikymmeniä sitten. Hän kuluttaa aikansa ryöväämällä ja haaveilemalla paremmasta elämästä. Sattumien kautta hän päätyy pelastamaan prinssi Kai Azerin ja ennen kuin hän huomaakaan, hänet on värvätty osallistumaan Puhdistuksen kunniaksi järjestettäviin Eliittien kilpailuihin, joissa hänen on esitettävä hallitsevansa Eliittien voimia. Helpommin sanottu kuin tehty.
sunnuntai 9. marraskuuta 2025
Layla Fae - Ghosts of Halloween
Kolme kostonhimoista henkeä. Yksi rikkinäinen nainen. Yksi yö.
Harlowilla on vaikeuksia unohtaa kahden vuoden takainen dramaattinen halloweenyö. Ainoa mahdollisuus on palata taloon, jossa kaikki tapahtui ja maksaa synneistään korkein hinta. Mutta talo ei ole tyhjä. Kolme kostonhimoista henkeä väijyy varjoissa ja vannoo kostavansa naiselle, joka syöksi heidät helvettiin. Heillä on yksi yö aikaa toteuttaa synkimmätkin suunnitelmansa ennen kuin aurinko nousee horisonttiin. Englanninkielinen.
perjantai 31. lokakuuta 2025
SenLinYu - Alchemised
Tyynenmeren luoteisosassa kasvanut SenLinYu tunnetaan äärimmäiseksi hitiksi nousseesta Manacled - nimisestä Harry Potter-fanfictionista, joka kertoi Dracon ja Hermionen tarinaa. Kirjailija päätti muuttaa tarinaa saadakseen sen maailmalle omissa nimissään ja siitä syntyi Alchemised. Yli tuhat sivuinen tarina on lumonnut lukijoitaan, itkettänyt ja naurattanut. Tammi on ostanut kirjan oikeudet ja kirja on määrä julkaista suomenkielisenä vuonna 2026. Ainiin, ja Tammen suunnalta paljastettiin, että he pyrkivät tekemään suomen markkinoille "hienon version erilaisilla herkuilla". Katsotaan saadaanko näyttävä teos kaupan hyllyille ;) Kirjan kotisivuille pääset tästä. Mikäli enkkusanasto vielä hakusessa, kurkkaa minun instasivuilta lyhyt termiopas kirjan maailmaan!
Tässä synkän fantasiamaailman tuotoksessa alkemisti nimeltä Helena Marino on menettänyt muistinsa ja taistelee selviytyäkseen hengissä sodan runtelemassa alkemistien ja nekromantien maailmassa. Hänen läheisimmät ystävänsä ovat kuolleet ja hänen tuntemansa maailma on tuhottu. Hän päätyy miehen armoille, jonka tehtävänä on paljastaa hänen salattujen muistojensa synkimmätkin sopukat.
sunnuntai 5. lokakuuta 2025
The Never After
The Never After -sarja on Emily McIntiren käsialaa. Jokainen kirja kertoo eri päähenkilöiden tarinaa synkällä twistillä. Ne kertovat kielletystä rakkaudesta, siitä mitä sen eteen kukakin on valmis tekemään, häikäilemättömistä hahmoista ja viattomista sieluista. Kirjat sijoittuvat ns. oikeaan elämään eivätkä ole fantasiaa. Sarja on englanninkielinen.
Kirjat:
1. Hooked
2. Scarred
3. Wretched
4. Twisted
5. Crossed
6. Hexed
Hooked
Alamaailmassa tunnettu James on vannonut kostoa kauan viholliselleen Peter Michaelsille. Hän on valmis mihin tahansa saadakseen suunnitelmansa toteutettua. Kun eräänä iltana Peterin tytär Wendy eksyy ystävineen baariin, jossa James on, miehen mielessä kehkeytyy juoni, johon kuuluu Peterin voittaminen ja Wendyn käyttäminen työkaluna tavoitteen saavuttamiseen. Wendy hurmaantuu Jamesista heti ensinäkemältä ja vaikka toinen puoli hänestä tietääkin Jamesin olevan vaarallinen. Hän sukeltaa miehen maailmaan peloista huolimatta ja päästää irti suljetusta varjellun tytön kuorestaan.
maanantai 8. syyskuuta 2025
Murhanhimo - trilogia
Kanadalaisen menestyskirjailijan Brynne Weaverin trilogia yllättää, naurattaa ja kauhistuttaa samaan aikaan. Murhanhimo-trilogia on ensimmäisiä ellei jopa ensimmäinen suomennettu Dark Romancen tuotos, joka hyppää kerralla lähelle syvää päätyä. Jokainen kirja kertoo eri henkilöiden hyvinkin vivahteikkaan ja tunteita herättävän tarinan synkällä twistillä, kaikki kirjojen henkilöt vilahtelevat tarinassa jo ennen omaa kirjaansa ja kaikkien päähenkilöiden tarinat nivoutuvat toisiinsa. Ei suositella herkille ihmisille eikä nuorille.
Kirjat:
1. Butcher & Blackbird (suom. Teurastaja & Mustarastas, 2025)
2. Leather & Lark (suom. Nahkuri & Kiuru, 2025)
3. Scythe & Sparrow (suom. Viikate & Varpunen, 2026)
Teurastaja & Mustarastas
Ristilukkina tunnettu Sloane Sutherland ja Teurastajan tittelin saanut Rowan Kane kohtaavat sattumalta toisensa eräänä päivänä hyvin yllättävissä merkeissä. Kaksi sarjamurhaajaa ovat kuulleet toisistaan, mutta eivät koskaan aiemmin ole tavanneet. Kaksikon välille kehkeytyy heti jonkinlainen yhteys ja pian he huomaavat kokevansa keskenään eräänlaista sielujen sympatiaa. Rowanin ehdotuksesta he haastavat toisensa keskinäisessä vuosittaisessa murhamittelössä, jonka voittaja on tietenkin se kaikkein parhain.
Palkkamurhaajana tunnettu Lachlan Kane kaipaisi rauhaa arkeensa, mutta tietää ettei tule pääsemään irti alamaailman otteesta ikinä. Kaunis lauluntekijä Lark Montague kummittelee hänen muistoissaan. Ja kaiken lisäksi he vielä vihaavat toisiaan. Kun olosuhteet pakottavat heidät yhteiseen diiliin, joka takaisi heidän ja heidän läheistensä turvallisuuden, parivaljakko koettaa epätoivoisesti tulla toimeen ja koettaa olla kuristamatta toisiaan hengiltä.
Hieman epäonnistuneen suunnitelman jälkeen sirkuksen oma kasvattilapsi Rose Evans päätyy komean lääkärin Fionn Kanen nurkkiin nuolemaan haavojaan. Parin välinen kemia on kiistatonta, mutta heidän molempien menneisyydessä kummittelee asioita, joita on vaikea unohtaa. Eikä aikaakaan kun kipinöiden lisäksi myös parin pimeät puolet päätyvät törmäyskurssille.
keskiviikko 3. syyskuuta 2025
Harley Laroux - Souls Trilogy
Harley Larouxin Souls - trilogian jokainen kirja on yhteydessä toisiinsa ja seuraa eri henkilöhahmoja saman aikajanan sisällä. Kirjat ovat Dark Romance genren sisällä olevia romantasian tuotoksia, joita ei suositella perheen nuorimmille. Mukana on väkivaltaa, kuumia kohtauksia ja uskomattomia kohtaloita. Kun antaa sormensa paholaiselle, se vie pian koko käden...
Kirjat:
1. Her Soul to Take
2. Her Soul to Revenge
3. Soul Of A Witch
Her Soul to Take
Kirja kertoo opiskelijasta nimeltä Rae, joka tutkii opiskelujensa lomassa paranormaaleja ilmiöitä ja julkaisee niitä omalla somekanavallaan. Kiltin hillityn ulkokuoren alla piilee kuitenkin nainen, joka kaipaa elämäänsä vähän lisää... mausteita. Kuvioihin astuu komea, synkkä ja mystinen Leon, joka herättää heti Raen mielenkiinnon ennennäkemättömillä tavoilla. Leon on demoni, joka koettaa saada käsiinsä mystisen Grimoire-kirjan, jolla voi kutsua demoneita. Samalla hän iskee silmänsä Raeen ja heidän kahden välillä roihahtaa välittömästi. Taustalla vaanii myös vaara ja synkän uskonlahkon sisällä julma suunnitelma odottaa toteutumistaan.
Her Soul to Revenge
Vuosia sitten sadistinen kultti kaappasi Juniperin uhratakseen hänet heidän kieroutuneelle jumalalleen. Juniperin onnistui paeta ja hän on vuosia liikkunut paikasta toiseen asettumatta mihinkään, vannoen kostoa hänen vangitsijoilleen. Synkkä demoni Zane on katsellut ja seurannut Juniperia jo kauan. Pian heidän tiensä risteävät ja Juniper saa mahdollisuuden kostaa lahkon jäsenille kaiken sen mitä hän on heidän vuokseen joutunut kokemaan. Saadakseen apua Zanelta, hänen on vain luvattava miehelle sielunsa.
Trilogian päätösosassa tavataan Everly, joka koettaa päästä irti perheensä fanaattisesta kultista. Hän tapaa arkkidemonin nimeltä Callum, joka on odottanut häntä vuosituhansia. Everly alkaa oppia uusia asioita itsestään ja yhdessä demonin kanssa he taistelevat pahan kultin lisäksi jumalia vastaan ja koettavat voittaa vapautensa, ja mahdollisuuden olla yhdessä.
Kuten tuolla aiemmin taisikin lukea niin nämä trilogian kolme kirjaa kulkee siis samalla aikajanalla, mutta ne on kerrottu eri hahmojen näkökulmasta. Everly oli kyllä näistä kaikista hahmoista vähiten kiinnostavin ja siksi ehkä tämä kirja jäi itselle vähän laimeaksi kokemukseksi. En tiedä, en oikein saanut hänen tarttumapintaa. Hän oli toisena hetkenä hyvin onneton reppana ja toisena hetkenä taas kunnon badass ja ne oli vähän ristiriidassa keskenään. Hänen demoninsa Callum oli demoniksi yllättävän kesy kun miettii noita aiempien osien demoneita. Kiinnostavan tästä teki tietysti ne näiden päähahmojen kokemukset kaiken tapahtuman keskellä. Nämä kirjat on täynnä synkkää mysteeriä, julmaa uskonlahkoa, demoneita, aaveita ja jumalia. Kaiken sen keskellä on lisäksi hiukan epätavallisempi rakkaustarina ja tietenkin dark romancelle tuttuun tapaan hyvinkin spicyja kohtauksia. Tästä kirjasta on tulossa muuten ihan törkeän upea erikoispainos. Pitäähän se sekin saada hyllyyn niin sitten on koko sarja kasassa. Ei minusta ihan mikään surkeimmasta päästä oleva trilogia ja ensimmäinen osa onkin yksi mun lemppareista. Tässä on vähän sitä juontakin, kaiken muun synkkyyden keskellä. Suosittelen ehdottomasti.
keskiviikko 6. elokuuta 2025
Carissa Broadbent - Nyaxian kruunut
Carissa Broadbentin luoma fantasiamaailma on julma ja karu, yksikin virheliike ja se voi olla viimeisesi. Nyaxian kruunut on kuusiosainen sarja, jossa on kolme duettoa. Duetot kertovat eri henkilöiden tarinaa. Ensimmäinen duetto kertoo Orayasta, joka on vampyyrin kasvattama, mutta hän käyttää aikansa juuri heidän lahtaamiseensa. Tarina vie hänet Kejariin, turnaukseen, jossa armoa ei anneta. Siellä hän tutustuu komeaan Raihniin ja hänen pirteään ystäväänsä Mischeen eikä mikään ole kuin ennen. Toinen duetto kertoo Mischen tarinaa ja kolmas Kyrenen tarinaa.
Kirjat:
Nightborn duet:
1. The Cerpent and the Wings of Night (suom. Käärme ja yön siivet, 2025)
2. The Ashes and the Star-Cursed King (suom. Rauniot ja kirottu kuningas, 2025)
Shadowborn duet:
3. The Songbird and Heart of Stone (suom. 2026?)
4. The Fallen and the Kiss of Dusk
Bloodborn duet:
5. The Lion and the Deathless Dark
6. ?
Käärme ja Yön siivet
Bookbeatilla oli tarjous euron kuukaudesta niin päätin ottaa sen ja lukaista tämän pois kun se oli eksynyt omalle lukulistalle. Kyse on siis e-kirjasta, että tätä ei ilmeisimmin konkreettisena kirjana mistään saakaan. Käärme ja Yön siivet on ensimmäinen osa kuusiosaisesta Nyaxian kruunut-sarjasta. Se kertoo säpäkästä ihmistytöstä nimeltä Oraya, jonka löysi lapsena ja jonka on kasvattanut mahtava vampyyrikuningas Vincent. Oraya on oman tiensä kulkija, joka ei mielestään kuulu ihmisten eikä vampyyrien maailmaan ja aikaansa hän viettää tappamalla vampyyreja pimeillä kujilla. Oraya päättää osallistua Kejariin, turnaukseen, jonka järjestää itse kuoleman jumalatar.
sunnuntai 28. huhtikuuta 2024
Stephen King - Holly
KUN IKÄ EI TUO VIISAUTTA VAAN MURHANHIMOA
Kun Penny Dahl soittaa Etsivä löytää -toimistoon pyytääkseen apua kadonneen tyttärensä etsinnöissä, Holly Gibney ei halua ottaa tapausta vastaan. Hänen äitinsä on juuri kuollut. Hänen kollegallaan Petellä on korona. Ja Hollyn pitäisi olla lomalla. Mutta jokin Pennyn epätoivoisessa äänessä saa Hollyn muuttamaan mielensä.
Eipä aikaakaan kun tähtäimessä on epäilty, joka on vähintään yhtä omalaatuinen kuin Mersumiehessä ja Ulkopuolisessa lukijat hurmannut Holly itse. Kahdeksankymppinen professoripariskunta, hellästi toisiaan rakastavat Rodney ja Emily Harris, saattavat olla hirveintä, mitä kauhun kuningas on koskaan onnistunut kuvittelemaan.
"Hollyn piti olla sivuhenkilö, mutta hän varastikin koko show'n - ja sydämeni." - Stephen King
maanantai 7. maaliskuuta 2016
Rising Moon
3. Surulaulu (2020)
Sarianne Suorsan uusimmassa romaanissa Tegan Roy jatkaa kostoretkeään tavoitteenaan Lunar-eclipsen johtajan syrjäyttäminen ja perheen kuoleman kosto. Unelmissa siintää maailma, jossa ihmiset elävät rauhalle, ei sodalle.
Tegan löytää itsestään voimavaroja, joista hänellä ei ollut aavistustakaan. Taakka perheen menettämisestä on musertava, mutta askel askeleelta tavoite on lähempänä. Tieto siitä, että Teganin oma äiti on kulkenut samalla polulla antaa voimaa ja uusia tavoitteita.
Dante, jonka isä määräsi Teganin perheen murhattavaksi, elää kuin sumussa. Hän murhasi Teganin perheen. Vai onko kaikki näin yksinkertaista. Onko anteeksianto mahdollista ja voiko Danten ja Teganin rakkaus voittaa ylitsepääsemättömät esteet.
Fantasia-trilogian Surulaulu-nimisessä päätösosassa Tegan Roy herää Rising Moonista, maasta, joka on pysynyt omissa oloissaan. Sieltä hän löytää paikan jonne kuuluu, perheensä ja ystäviä. Kaikkea sitä uhkaa kuitenkin sota, jonka Cedrig aikoo viimein toteuttaa liittolaistensa kanssa. Cedrig on edelleen Teganin perässä, ja hän punoo inhottavia juonia satuttaakseen ja heikentääkseen tätä.
Lunar Eclipsen sotilaskoulussa Alisha ja Alaric valmistautuvat sotaan ystäviensä kanssa. He suunnittelevat myös pakoa päästäkseen Teganin luokse. Dante pysyy Alishan ja Alaricin suojana, mutta aikoo taistella Lunar Eclipsen rinnalla Rising Moonia vastaan.
Sota syttyy, ja Rising Moon ja Tegan ovat alakynnessä. Heillä on yksi ainoa valttikortti sodan voittamiseen. Onnistuvatko he käyttämään sen? Kuinka paljon Tegan on valmis menettämään, jotta hän voi voittaa sodan?
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Nälkäpeli
Suzanne Collinsin kirjoittama trilogia, jonka pääosassa seikkailee 16-vuotias Katniss Everdeen. Eletään karuja aikoja. Ihmisten täytyy noudattaa ohjeita, tehdä raskasta työtä ja heidän on hommattava pienillä tuloillaan ruokaa omaan perheeseen. Ylellisyyksiin ei ole varaa. Katnissilla on suuremmat mahdollisuudet joutua Nälkäpeliin kuin monella muulla. Hän on lähes varma, että nyt on hänen vuoronsa. Katnissin kauhuksi, hänen siskonsa Prim kuitenkin valitaan vyöhykkeeltä 12. Epätoivoisena Katniss osallistuu kisaan siskonsa puolesta. Katnissin lisäksi vyöhykkeeltä valitaan tribuutiksi myös poika, Peeta. Katnissin ja Peetan valmentajaksi tulee Nälkäpeli-voittaja ja alkoholisoitunut Haymitch. Katniss pitää Peetasta heti, mutta he eivät saa ystävystyä. Vain yksi selviää Nälkäpelistä ja se tarkoittaa sitä, että Katnissin on tapettava Peeta.
Parivaljakko matkustaa Panemiin, jossa he kohtaavat muiden vyöhykkeiden vastustajat. Päiviä myöhemmin heidät kaikki työnnetään areenalle, jossa on vain yksi päämäärä - tapa tai tule tapetuksi.
Nälkäpelin fanisivusto
Pelin säännöt ovat yksinkertaiset. Jokaisen vyöhykkeen on arvottava yksi poika ja tyttö osallistumaan kisaan. Nuoret pakotetaan vaativiin olosuhteisiin luonnonalueelle, jossa heidän on tapettava toisensa. Viimeinen hengissä selviytyjä on voittaja.
Nälkäpeli on vuotuinen tapahtuma ja koko maassa näytettävä tosi-TV-ohjelma. Trilogian ensimmäisessä osassa 16-vuotiaan Katnissin kyvyt joutuvat koetukselle, kun hän ilmoittautuu peliin vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa, jonka epäonneksi arpa lankeaa..."
Vihan Liekit
Minä en pysty siihen, minä ajattelen. En ole niin hyvä. Meistä kahdesta Peeta on hyvä, ihminen josta on helppo pitää. Hän saa ihmiset uskomaan mitä tahansa. Minä olen se, joka nipistää suunsa kiinni ja pysyttelee taka-alalla ja antaa hänen hoitaa puhumisen niin pitkälle kuin suinkin. Mutta Peeta ei ole nyt se, jonka on todistettava rakkautensa. Se olen minä.”
Katniss.
Matkijanärhi
On elonkorjuun aamu ja kymmenes vuotuinen Nälkäpeli on alkamassa. 18-vuotias Coriolanus Snow valmistautuu Capitolissa hohdokkaaseen tehtävään yhtenä Nälkäpelin ohjaajista. Ennen niin mahtava Snow-suku elää kovia aikoja, ja sen ainoa heikko toivo on Coriolanus: onnistuuko hän päihittämään koulutoverinsa viehätysvoimassa, älyssä ja oveluudessa ja ohjaamaan tribuuttinsa voittoon?
Lähtöasetelma on Coriolanukselle kehno. Hänet määrätään ohjaajaksi tribuuteista heikoimmalle, Vyöhykkeen 12 tytölle. Kaksikon kohtalo on nyt hitsattu yhteen – jokainen Coriolanuksen valinta voi johtaa suosioon tai epäonnistumiseen, voittoon tai tuhoon. Areenan sisäpuolella käydään kamppailua elämästä ja kuolemasta. Areenan ulkopuolella Coriolanus puolestaan tajuaa, että hänellä on tunteita kuolemaan tuomittua tribuuttiaan kohtaan… ja hänen on päätettävä, noudattaako sääntöjä vai pyrkiäkö voittoon keinoja kaihtamatta.
Nälkäpeli : Elonkorjuun sarastus
Viideskymmenes vuotuinen Nälkäpeli on starttaamassa ja Panemin vyöhykkeillä odotetaan kauhistuneina. Sattuuko arpa itselle, tai jollekin läheiselle? Juhlan kunniaksi tribuutteja valitaan vyöhykkeiltä tuplaten. Heidän joukossaan on vyöhykkeellä 12 asuva Haymitch Abernathy. Hänen on jätettävä perheensä ja rakkaansa osallistuakseen peliin, josta hän ei todennäköisesti enää palaa. Hänet lähetetään matkaan kolmen muun vyöhykkeen nuoren kanssa; nuoren tytön, joka on hänelle melkein kuin sisko, pakkomielteisen vedonlyöntikerrointen laskijan ja kaupungin omahyväisimmän tytön.