Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ei-fantasia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ei-fantasia. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. joulukuuta 2025

Nicole Blanchard - Toxic

Tessa Emerson elää ulkopuolisen silmin täydellistä elämää yhdessä miehensä kanssa yhteisessä kodissa. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, että seinien sisällä hänen miehensä on dominoiva ja väkivaltainen. Ainut pakopaikka omasta elämästä on hänen työnsä. Tessa työskentelee hoitajana Blackthornen vankilaitoksessa. Eräänä päivänä hän tapaa työssään Gracin Kinsleyn, komean vangin ja mies herättää hänen kiinnostuksensa välittömästi. Mieheen tutustuminen käynnistää tapahtumien sarjan, joka tulee ravistelemaan koko Tessan elämän päälaelleen.

Kirjailijan kotisivut

Jälleen yksi äänikirjakokeilu. Näin tästä paljon mainoksia ja täytyy myöntää, että kansi oli niin houkutteleva, että piti ottaa tämä seuraavana kuunteluun. Jo alkumetreiltä tarina on aika karua kuunneltavaa kun Tessan arkea kuvaillaan hänen miehensä vallan alla. Tämä on sinänsä aika lyhyt äänikirja, joten yhden asian ympärille ei jäädä pyörimään liian pitkäksi aikaa ja pidin oikeastaan siitä, että tämä oli melko nopeatempoinen. Ja niin, tietenkin kuvioihin astuu sitten mystinen ja puoleensavetävä Gracin samettiäänineen, joka tietää mitä haluaa ja myös tekee sen. Genrensä puolesta tämä ei kyllä ole mitään riemun ilovoittoa ja sateenkaaria vaan kirjassa on paljon synkkiä teemoja ja yhdessä vaiheessa minunkin oli pidettävä pieni hetki taukoa ennen kuin jatkoin taas kuuntelemista. Tämä aiheutti surua, inhoa ja vastenmielisyyttä, Tessaan kohdistuva epäoikeudenmukaisuus oli kuvattu tarkasti ja yksityiskohtaisesti ja jättää lukijansa sanattomaksi. Ja vaikka usein tämän genren kirjoissa keskitytään hiukan turhankin paljon lihallisiin iloihin niin tässä sillä ei mässäilty minusta liiaksi vaan keskiössä oli enemmän Tessan "selviytymistarina". Tessasta kuitenkin kasvaa tarinan edetessä vahva persoona, joka taistelee tiensä kohti parempaa, kaikista oksettavista ja epäoikeudenmukaisista asioista huolimatta. Ja Gracin ei ehkä ole niin kauhean kamala kuin kirjan takakansi antaa ymmärtää. Ehdottomasti tunteita herättävä kirja, joka on raaka ja brutaali, mutta joka myös antaa lukijalleen lopulta jotain positiivistakin. Ehkä jollain tasolla vastenmielisin kirja (tapahtumiensa vuoksi), jonka olen lukenut.


maanantai 8. joulukuuta 2025

Thorns Duet

Rina Kentin kaksiosainen kirjasarja sukeltaa alkutekijöissään college-maailmaan, jossa sulkeutunut omissa oloissaan viihtyvä Naomi ja suosittu pelinrakentaja Sebastian kohtaavat, ja kauan kyteneet molemminpuoliset tunteet roihahtavat liekkeihin. Dark romancen tuotos on synkkä, suorasanainen eikä säästele käänteissään. Tarina seuraa henkilöiden taivalta koulumaailmasta tulevaisuuteen saakka, vuosien päähän, ja välissä tapahtueet asiat vainoavat heitä molempia. Sarja on englanninkielinen.

Kirjailijan kotisivut


Kirjat:

1. Red Thorns

2. Black Thorns


Red Thorns

Säpäkkä omissa oloissaan viihtyvä Naomi rakastaa True Crime-sarjoja ja kuuluu collegen cheerleading- joukkueeseen ainoastaan äitinsä toiveesta. Hän on salaa ihaillut komeaa veistoksellista pelinrakentajaa jo kauan ja eräänä päivänä hän kirjaimellisesti törmää päiväuniensa kohteeseen Sebastianiin koulussa. Kipinät sinkoilevat, eikä ehkä hyvässä mielessä, mutta pian molemmat huomaavat vetävänsä toisiaan puoleensa. Sattumien kautta he päätyvät tutustumaan enemmän ja heidän pimeät fantasiansa päätyvät törmäyskurssille.

Siis tää kuulostaa jälleen yhdeltä aika perinteiseltä college-romantiikalta mustilla mausteilla ja alkuun tätä kuunnellessa olikin vähän sellainen mitähäntästätulee-fiilis. Pidin Naomin säpäkästä luonteesta ja Sebastianin synkästä ja lähes kylmästä olemuksesta. Ja minua häiritsi alkuun jossain määrin se miten nuoria nämä päähenkilöt olivat, ottaen huomioon miten villiksi meno heidän välillään äityy. Tästä ei oikein löydy sellaista pientäkään hitusta romantiikan nälkäiselle vaan se potkii ja raapii lukijaansa ja saa kyseenalaistamaan sen, että uskaltaako tätä enää kuunnella pidemmälle. Juuri kun ajattelin, että näinköhän tämä nyt tästä etenee mielekkääseen suuntaan niin parin välinen kemia alkaa muuttua ja se alkaa saada erilaisia sävyjä. Tässä kirjassa pidin ja vihasin Sebastiania vuoronperään. Tämä oli kummallinen sekoitus viihdyttävää ja häiritsevää lukukokemusta, se herätti kaikenlaisia tunteita ja minä, joka en tavallisesti reagoi kirjoihin oikein millään tavalla itkin tarinan loppupuolella kun salaisuuksia paljastuu Naomille. Ja kun sekään ei vielä riitä niin kirjailija heittää melkoisen pommin loppuun ja en oikeastaan nähnyt muuta mahdollisuutta kuin jatkaa heti seuraavaan osaan. Hämmentävä, kiero, vähän sairas, mutta samalla äärimmäisen koukuttava. Vaikkei tämä kuulu ehkä siihen perinteiseen genreen, jolle antaisin jopa neljä tähteä, nyt on pakko.





Black Thorns

Naomi ja Sebastian ovat päätyneet vaaralliseen tilanteeseen, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Heidän on uhrattava itsensä taistellakseen eteenpäin, mutta se mitä sen jälkeen tapahtuu, muuttaa kaiken. Vuosia myöhemmin he tapaavat hiukan erilaisissa merkeissä ja kaikki aiemmin tapahtuneet asiat ja tunteet pääsevät uudelleen valloilleen ja on jälleen aika taistella sen puolesta mitä rakastaa.

Tähän kirjaan on vaikea kirjoittaa kuvausta ilman, että en kauheasti paljastaisi jatkosta, mutta syöksyin tämän osan kimppuun siis heti kun sain ekan osan valmiiksi. Tarina alkaa hiukan ahdistavissa merkeissä ja pohdin jo, että voiko tämä vielä kierommaksi mennä. Kaikki kuitenkin kulminoituu uuteen tapahtumien sarjaan, joka sai minut jotenkin ihan raivon valtaan. Tässä kirjassa pidin ja vihasin Naomia vuoronperään. Ja aloin pitää Sebastianista enemmän. Jos ensimmäinen osa herätteli mun fiiliksiä niin tämä kyllä ruokki niitä ihan huolella, olin vuoronperään aivan raivoissani, välillä olin suu auki ja lopussa minä taas itkin. Olen jotenkin kovin hämmentynyt siitä miten paljon nämä kirjat aiheutti tunnereaktioita, joten kaipa se on todettava, että se on hyvän tarinan merkki. Näissä kuitenkin oli sitä juonta vaikkakin kyllä myös erittäin asiatonta spicyä myös, mutta juoni oli se, joka ne tunnereaktiot herätti. Ja eräs asia, jonka merkitystä pohdin ensimmäisessä osassa, sai nyt tässä osassa selvyyden ja olin ihan monttu auki, että mitä?! Siis todella hämmentävä kaksiosainen tuotos. Ja onneksi kaikki kuitenkin kulminoitui ainakin itselle mielekkääseen loppuratkaisuun, ilman sitä olisin ollut ihan rikki. Pakko antaa tällekin neljä tähteä. Jo siksikin, että toinen lukijoista oli Teddy Hamilton. Köh.


maanantai 1. joulukuuta 2025

Leigh Rivers - The Web of Silence Duet

Leigh Riversin kaksiosainen kirjasarja sukeltaa kerralla syvään päätyyn. Kirjailija ei paljon tarinoissaan himmaile ja sen saa lukija kyllä huomata hyvin nopeasti. Tämä duetto ei ole kirjailijan ainoata dark romancea. Mutta kuten nimikin jo kertoo, tämä on kahden kirjan duetto, jossa ensimmäisessä kerrotaan mistä kaikki oikein alkoi ja ilmeisesti toisessa sitten jatketaan melko siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Tarinat eivät sisällöltään sovi lapsille tai herkille lukijoille. Kirjat ovat englanninkielisiä.

Kirjailijan kotisivut


Kirjat:

1. Little Stranger

2. Little Liar


Little Stranger

Tarina kertoo Oliviasta ja Malachista, jotka on adoptoitu jo nuorena samaan perheeseen. Synkkä Malachi ei puhu, ja hänellä tuntuu olevan merkillinen kiintymyssuhde Oliviaan. Jokin Malachissa kiehtoo Oliviaa, mutta hän tuntee huonoa omatuntoa siitä, että he ovat tavallaan sisaruksia vaikka veri ei heitä sidokaan. Ajan kuluessa ja heidän molempien varttuessa tilanne alkaa karkaamaan käsistä.

Tämä oli jälleen yksi äänikirjakokeilu ja tietenkin Storytellissä, tässä sillä aikaa kun odottelen suomikirjojen julkaisuja, joten nyt on tullut aika paljon julkaistua arvioita englanninkielisistä kirjoista, pahoittelen. 
Joskus sitä miettii, että mihin ihmeeseen sitä on päänsä työntänyt kun törmää näihin kirjoihin. Tämä kirja oli kyllä englantilaisittain aika "fucked up" ettenkö sanoisi. Ensinnäkin tämä asetelma oli jo vähän huh, ja siis nämä adoptiovanhemmat, etenkin perheen äiti oli kyllä niin vastenmielinen tyyppi ettei mitään rajaa. Irvistelin ja olin silmät pyöreänä ensimmäisten kappaleiden aikana. En oikein saanut Malachiin mitään tarttumapintaa koska hän oli "mykkä" eikä puhunut kuin viittoen, joten alkuun Olivia oli äänessä enemmän. Mutta siis, pakko hehkuttaa, että kun Malachin ääni "pääsi kuuluviin" Joe Ardenin esittämänä niin hän sai kyllä täyden kympin. Hän osasi niiiiin hienosti eläytyä vinksahtaneen miehen rooliinsa. Onhan tässä tämä koko asetelma aika creepy ja ylipäätään näiden kahden välinen kontakti melko kyseenalaista. Kaikki tässä kirjassa oli vähän sellaista hyvän ja huonon maun rajoilla leikittelyä. Kovin tätä on hypetetty ja pakko myöntää, että eihän tämä nyt ihan huono ollut vaikka koettelikin välillä mun moraalini rajoja. Hyvin erilainen, ei todellakaan lasten iltasatu eikä kyllä varmasti monen aikuisenkaan, mutta tämän genren faneille varmasti juuri sitä parasta itteään. Kaipa se pitää jossain vaiheessa kuunnella se toinenkin. En jaksa uskoa, että kalpenee tälle juonellisesti juurikaan. Ja minä taidan nyt lähteä kastautumaan pyhään veteen ja tunnustamaan syntejäni.


lauantai 29. marraskuuta 2025

Sam Mariano - Brutal Ambition

Collegessa opiskeleva tunnollinen nainen nimeltä Brynn päätyy epämiellyttävään ja vaaralliseen tilanteeseen, josta hänet päätyy pelastamaan voimakkaan ja vaarallisen salaseuran jäsen, moraalisesti harmaa Killian Walsh. Sinisilmäinen synkkä komistus herättää heti Brynnin mielenkiinnon eikä tunne ole laisinkaan yksipuolinen. Kaksikko päätyy kissa- ja hiirileikkiin, joka on vaarallinen ja joka voi edetessään aiheuttaa ongelmia heille molemmille.

Kirjailijan kotisivut

Jälleen kerran yksi äänikirjakokeilu Storytellissä. Ja tämä on myös englanninkielinen äänikirja. Ja siis hei, tässä oli toisena lukijana ihana Teddy Hamilton! Ilmeisesti tämä on A Coastal Elite - sarjan spinoff (täytynee katsastaa tuo alkuperäinenkin!). Tässä on ehkä vähän sellaista The Rituals-kirjan tyyppistä vibaa kaikkine college-kuvioinen salaseuroineen ja veljeskuntineen. Tämä alkoi aika vahvasti ja brutaalisti, joten olin heti sillä lailla, että ohhoh, mitähän tästä nyt oikein tulee. Kuitenkin alun jälkeen alkoi tapahtumarikas "tasaisempi" tarinankulku, joka sai jo kuuntelijansa tuudittautumaan sellaiseen luottavaiseen hyvän olon tunteeseen, mutta eipä kannata tuudittautua siihenkään. Loppua kohden pudotetaan pommia ja taisinpa vähän tirauttaa itkuakin siinä samalla. Pidin kamalasti pääparin välisestä kemiasta ja sanailusta, Killian sai kyllä minunkin sukkani pyörimään jaloissa tarinan edetessä, joskin loppua kohden hänen oikeasti harmaa moraalinsa sai minutkin kyseenalaistamaan hahmoa. Vaikkei tässä ihan koko ajan tapahtunut äärimmäisen paljon niin jotenkin tämä piti otteessaan ja oli kyllä jollain tasolla hyvinkin koukuttava. Onhan tässä aika kyseenalaisia tapahtumia, että ei liene taas ihan jokaisen romantiikkaa halajavan mieliluettavaa, mutta tällaiset mustasieluiset dark romancen nälkäiset ihmiset tämä kyllä tyydyttää ihan hyvin. Ja olihan tässä nyt aika imelän ällöromanttisia loppukohtauksiakin. Mikäli raffimpi kolahtaa niin ehdottomasti suosittelen. En tälle ihan nelosta antaisi, mutta vahva plussa arvion perään!


torstai 13. marraskuuta 2025

Hollow's Row

Trisha Wolfen sarja kertoo Halen St. Jamesista, joka on rikospaikkatutkija. Hän todisti Kallum Lockea vastaan murhatutkimuksessa ja sai miehen päätymään lukkojen taakse. Kun Hollow's Rowssa alkaa tapahtua julmia murhia, Halen joutuu nielemään ylpeytensä ja pyytämään apuun Kallumia, jonka avulla hän voi ratkaista murhien mysteerin. Heidän välilleen syntyy hauras aselepo, mutta synkän Kallumin suunnitelmissa on kostaa vangitsijalleen. Pian kuitenkin parin välillä alkaa tapahtua asioita, joiden ei pitäisi tapahtua. Synkkä romanttinen tarina seikkailee rikosten maailmassa, joka on täynnä oikean elämän hirviöitä, ja kiellettyjä tunteita. Sarja on englanninkielinen.

Kirjailijan kotisivut


Kirjat:

1. Lovely Bad Things

2. Lovely Violent Things

3. Lovely Wicked Things


Lovely Bad Things

"Sanotaan, että silmät ovat sielun peili. Mutta kun hän katsoo minua leimuavien sinivihreiden silmiensä läpi kauhistun siitä miten kiihkeä hänen katseensa on. Se kertoo jostain kuumasta ja alkukantaisesta, sellaisesta joka uhkaa sulattaa minut kuin tuli jään. Pelkään putoavani Kallumin pikimustan sielun syövereihin. Kun minut kutsutaan rikospaikalle legendaariseen Hollow's Rown kaupunkiin, minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin pyytää apuun mies, jonka lukitsin mielisairaalaan. Hän on johtava okkultismin asiantuntija ja saadakseni vastauksia, minun on tehtävä sopimus itse paholaisen kanssa." 

-Halen

Jotenkin hetken mielijohteesta päädyin kuuntelemaan tätä kirjaa kun en oikein tiennyt mitä luettavaa olisin äänikirjastostani valinnut. Tämä ei oikein ole sitä genreä mitä tykkään kuunnella ja täytyy myöntää, että tämäkään ei tehnyt poikkeusta. Osaksi varmaan siksi, että tässä oli tuhoton määrä kaikkea rikospaikkatutkinta-sanastoa ja syvällistä pohdintaa ja vuoropuhelua. Tuntui, että en ymmärtänyt puoliakaan ja tunsin itseni ihan tyhmäksi. Itsepintaisesti kuitenkin kuuntelin tämän loppuun saakka koska oon huono luovuttamaan. Hahmot jäi itselle aika etäisiksi ja tarina jotenkin myös. Tämä oli vähän sellaista slow burn-tyyppistä synkkää rikospaikkamysteeriä, jossa ei varsinaisesti tapahtunut mitään kovin sykähdyttävää kuin vasta kirjan loppupuolella. Luulin, että tämä on ihan yksittäinen kirja, mutta tässähän on useampi osa ja luonnollisestikin tarina siis jäi kesken ja odottamaan lukijaansa. Musta kyllä vähän tuntuu, että en jaksa kuunnella toista osaa, vaikka jäihän tämä juonellisesti ihan vajaaksi. Varmasti mieleinen sellaiselle, jolle tällaiset mystiset rikokset iskee ja romanttista kuviota kasvatellaan vähän pikkuhiljaa.


tiistai 11. marraskuuta 2025

Sophie Stava - Kaikki nuo valheet

Kirjailijan esikoistrilleri pitää otteessaan alusta saakka.  Sloane Caraway on patologinen valehtelija. Kun hän näkee pikkutytön itkevän puistossa ampiaisen piston vuoksi, hän valehtelee tytön isälle, Jaylle, olevansa sairaanhoitaja. Eikä aikaakaan kun hänen valheensa tuo hänet keskelle varakkaan brooklynilaisperheen arkea. Sloane ei kuitenkaan ole ainut, jolla on salaisuuksia ja pian kaikki piilotetut totuudet alkavat paljastua yksi kerrallaan.

Kirjailijan kotisivut

Piti lukea pois alta kirjaston kirjoja, ja tämä onkin vähän erilaista mitä yleensä luen. Kirja ei ole pitkä ja on hyvin helppolukuinen, joten luin tämän hyvin sutjakkaasti. Tässä oli kyllä merkilliset henkilöhahmot. Sloane oli tavallaan sellainen hyvin kiltti tyttö, mutta samalla hänen jatkuva valehtelunsa teki hänestä jotenkin äärettömän vastenmielisen hahmon. Jay oli perus komea perheenisä, jota kaikki naiset ihailevat ja hänen vaimonsa Violet kaunis ja herttainen, rakastava äiti. Kaikki vaikuttaa olevan ok, Sloane luovii heidän arjessaan valheidensa avulla eteenpäin ja huomaa paljastaneensa myös oikeita totuuksia hänen elämästään. Lukija odottaa suurta kohahdusta ja jotain suurta siirtoa Sloanen kohdalla, mutta kun tarina etenee, lukija yllätetään kerta toisensa jälkeen asioilla, joita en ainakaan minä osannut heti ensimmäisenä aavistaa. Suorastaan ahmin loppusivuja kun halusin tietää miten tämä kaikki päättyy. Mielipiteeni hahmoista muuttui kirjan edetessä enemmän kuin kerran, ja juuri kun luuli lukeneensa kaiken, vielä pudotetaan pientä yllätystä eetteriin ja loppu onkin vähän erilainen kuin alunperin ajattelin. Tykkään Freida McFaddenin kirjoista, ja tässä oli vähän samanlaista vibaa kuin niissäkin. Ehkäpä voisi joskus tarttua johonkin toiseenkin tämän kirjailijan kirjaan. Ottaen huomioon, että en yleensä lue tämän tyylistä kirjallisuutta niin antaisin tälle kaksi tähteä, mutta koetan ajatella kokonaiskuvaa ja siirtää omat pimeät fanitukseni sivuun ja korotan kolmeen.


sunnuntai 5. lokakuuta 2025

The Never After

The Never After -sarja on Emily McIntiren käsialaa. Jokainen kirja kertoo eri päähenkilöiden tarinaa synkällä twistillä. Ne kertovat kielletystä rakkaudesta, siitä mitä sen eteen kukakin on valmis tekemään, häikäilemättömistä hahmoista ja viattomista sieluista. Kirjat sijoittuvat ns. oikeaan elämään eivätkä ole fantasiaa. Sarja on englanninkielinen.

Kirjailijan kotisivut


Kirjat:

1. Hooked

2. Scarred

3. Wretched

4. Twisted

5. Crossed

6. Hexed


Hooked

Alamaailmassa tunnettu James on vannonut kostoa kauan viholliselleen Peter Michaelsille. Hän on valmis mihin tahansa saadakseen suunnitelmansa toteutettua. Kun eräänä iltana Peterin tytär Wendy eksyy ystävineen baariin, jossa James on, miehen mielessä kehkeytyy juoni, johon kuuluu Peterin voittaminen ja Wendyn käyttäminen työkaluna tavoitteen saavuttamiseen. Wendy hurmaantuu Jamesista heti ensinäkemältä ja vaikka toinen puoli hänestä tietääkin Jamesin olevan vaarallinen. Hän sukeltaa miehen maailmaan peloista huolimatta ja päästää irti suljetusta varjellun tytön kuorestaan.

Jälleen uusi äänikirjakokeilu! En tiedä olenko nyt lukenut jo liian monta saman tyyppistä tarinaa, mutta tämä oli tarinasisällöltään vähän tylsä. Siinä oli kyllä kaikenlaisia kiinnostavia elementtejä, mutta jotenkin se silti jäi kokonaisuudessaan valjuksi. Lukijat oli ihan hyviä ja kirja melko helppo kuunnella. Tässä kirjassa mielenkiintoni vei ehkä ensimmäisenä kirjan kansi ennen kuin edes perehdyin siihen mistä se kertoo, mutta onpahan nyt kuunneltu. Se oli vähän sellainen alamaailma pahikset -vibainen tarina ja Wendy oli vähän yksinkertainen ja ujo, suojattua elämää elänyt nuori nainen, jonka isä ei paljon ole pyörinyt hänen elämässään hiljattain. Tarinan edetessä hahmotkin saavat vähän uudenlaisia ulottuvuuksia omaan persoonaansa mikä oli kyllä ihan hyvä juttu. Jonkun verran spicyäkin tässä oli, mutta ei ehkä niin dramaattista tarinan kerrontaa ollut etteikö joku vähän vaniljampikin lukija voisi tätä kokeilla. Ei oikein jäänyt tästä kirjasta mitään päällimmäistä fiilistä muuta kuin, että "onpahan luettu". 





Kuunneltu äänikirjana Storytellissä, kesto 9h.

torstai 2. lokakuuta 2025

L.O.R.D.S.

Shantel Tessierin synkkä romantiikka kauhistuttaa ja ihastuttaa, kumpaan kastiin sinä kuulut? Sarja sukeltaa suomeksi karuttain sanottuna "lordien" maailmaan, jossa heidän sanansa on laki ja petturuudesta rankaistaan kuolemalla. Mikään ei ole heille mahdotonta, eikä mikään ole kiellettyä. Astu sisään, ja olet ikuisesti loukussa. Synkän tarinankerronnan lisäksi kirjoissa on hitusen romantiikkaa ja sitäkin enemmän sisältövaroituksia aiheuttavaa materiaalia, joka ei sovi herkille ihmisille tai nuorille. Sarja on englanninkielinen.

Kirjailijan kotisivut


Kirjat:

1. The Ritual

2. The Sinner

3. The Sacrifice

4. Sabotage

5. Carnage

6. Madness

7. Chaotic


The Ritual

Barringtonin yliopisto on Lordien koti. Salaseuran, jonka osallisuudesta maksetaan omalla verellä. He ovat maailman vaikutusvaltaisimpia miehiä ja viimeisenä lukuvuotenaan he saavat valita itselleen "valitun". Rikkaassa perheessä kasvanut Blakely opiskelee Barringtonissa. Hänen koko elämänsä on ollut kontrolloitua ja ennalta suunniteltua, jopa hänen sulhonsa on jo valittu valmiiksi. Mystinen ja äärimmäisen komea Ryat Archer kiinnittää huomionsa Blakelyyn eikä Blakely pysty kieltäytymään viekoittelevasta tarjouksesta, jonka mies hänelle esittää. Se käynnistää vaarallisen tapahtumien sarjan, joka uhkaa tuhota kaiken, jopa Blakelyn itsensä.

Tämä on taas näitä kirjoja, joita päädyin lukemaan kun tätä oli niin kovasti hehkutettu. Täytyy sanoa, että Haunting Adelinet on pientä tämän rinnalla. Enpä tiennyt mihin sormeni pistän kun aloin kuuntelemaan tätä. Sanottakoon, että lukijoiden äänet oli kyllä mun korville timanttia, todella hyvät valinnat. Ja noh, tämä kirja sai kyllä tuntemaan tunteita laidasta laitaan. Aluksi melkein vihasin tätä kirjaa ja puolia sen hahmoista, puolessa välissä aloin ehkä vähän lämmetä ja lopussa totesin, että eihän se ollutkaan niiiiin paha. Tällä kirjalla on taipumus taivutella lukija tahtoonsa aivan kuin hahmot taivuttelivat toisiaan. Vähän creepyä. Mutta niin, ei todellakaan herkille lukijoille kohdistettu ole tämä. En lukenut mitään sisältövaroituksia ennen tämän kuuntelua, mutta sisältö oli paikoitellen aika raffia, jopa minulle, joka harvoin säikähtää juuri mitään. Mutta se onkin ihan lukijasta kiinni, ja heidän kiinnostuksen kohteistaan. Juoni tässä oli, synkkä sellainen ja minua jotenkin ärsytti naisen rooli ja asema tässä tarinassa varmaan kaikista eniten. Kuumia kohtauksia työnnettiin eetteriin jatkuvalla syötöllä enkä usko, että sanoisin tätä, mutta ehkä vähän liikaakin. Tarina itsessään oli jo hyvin mielenkiintoinen ja olisin halunnut keskittyä enemmän siihen. Tämä oli vähän ehkä hämmentävä teos. Se oli samaan aikaan sairas ja kiero, ahdistava ja totaalisen koukuttava, pientä romantiikan hippusta unohtamatta. Jos hyväntuulen dark romancet iskee, tämä ei ole sellainen "lights out"-ilotulitus. Tämä on verta, kyyneleitä, pakottamista ja juonittelua. Näin tiivistetysti. Kuten sanoin, hämmentävä. Aika näyttää saanko aloitettua toista osaa, se on kuulemma vielä sairaampi.


tiistai 30. syyskuuta 2025

Kings of Sin

Seitsemän kuolemansyntiä. Seitsemän rajoja rikkovaa romanssia. Ana Huangin menestyskirjoja on luettu maailmalla melkoisesti. Syntisen sarjan jokainen kirja kertoo eri päähenkilöiden tarinaa. Kaikki hahmot vilahtelevat jo muissakin kirjoissa enemmän tai vähemmän, joten jokainen tarina tavallaan jo tutustuttaa lukijansa hahmoihin pienesti ennen heidän varsinaista omaa kirjaa ennen. 

Kirjailijan kotisivut


Kirjat:

1. King of Wrath (suom. Viha, 2024)

2. King of Pride (suom. Ylpeys, 2024)

3. King of Greed (suom. Ahneus, 2025)

4. King of Sloth (suom. Laiskuus, 2026)

5. King of Envy (suom 2026?)

6. King of Gluttony

7. King of Lust


Viha

Vivian Lau on jalokivifirman johtajan älykäs ja täydellinen tytär, joka työskentelee omassa firmassaan tapahtumasuunnittelijana. Dante Russo puolestaan on piinkova uraohjus, jonka elämään ei mahdu parisuhteet, saati sitten naimisiin meneminen. Danten uusi vihollinen kuitenkin kiristää hänet menemään naimisiin Vivianin kanssa. Kumpikaan heistä ei tunnu olevan ajatuksesta mielissään ja parin välillä sinkoilevat salamat uhkaavat murentaa koko yhteisen tulevaisuuden.

Tästä sarjasta on minun feediini joskus hyppinyt niin paljon uutisia ja hehkutusta, että päätin sitten, että pitäähän minun kokeilla lukea tätäkin. Jotenkin oli kamala shokki astua tällaiseen romanttiseen ei-fantasiaan kaiken aiemman lukemani jälkeen. Ja täytyy myöntää, tästä tuli kyllä lukiessa ihan täydelliset harlequin-vibat. Odotin, että tämä olisi ollut jotenkin "vähän enemmän", mutta ei. Glamouria, rahaa, loistetta, pinnallisia ihmisiä. Statuksen pönkittämistä, ja kaiken ostamista rahalla. Se ehkä vähän jopa ällötti. Pidin kuitenkin Vivianin ja Danten jatkuvasta piikittelystä ja heistä oli tehty ihan hupaisia henkilöhahmoja kaiken glitterin keskelle, joskin Vivianin alistuva luonne vanhempiaan kohtaan sai minut ärsyyntymään enemmän kuin kerran. Mutta joo, tämähän oli sellainen klassinen vihataan kunnes ei vihatakaan, kohdataan ongelma ja selätetään se ja luvataan rakastaa toista koko loppuelämän. Tiedättehän te. Mukaan oli ripoteltu vähän kuumia kohtauksia ja Dante oli ihan pätevä dominoija vaikka aika hennoksihan hän jää kaiken aiemmin lukemani jälkeen. Sellasta kivaa päivän parin viihdettä romantiikannälkäisille. En koe, että aikani olisi kuitenkaan hukkaan mennyt ja toinen osa onkin hyllyssä, että enköhän minä senkin lue jossain vaiheessa.





Ylpeys

Kai Young on rikkaan perheen kasvatti, kunnollinen ja suunnitelmallinen mies ja hänellä on edessään näytön paikka kun Kain perheen mediayhtiölle äänestetään pian uusi toimitusjohtaja. Hänellä ei ole varaa virheisiin tai häiriötekijöihin. Rohkea ja räväkkä Isabella Valencia edustaa kaikkea mitä Kain ei pitäisi haluta, mutta pian he molemmat huomaavat vetävänsä toisiaan puoleensa kuin hunaja mehiläisiä, vaikka se maksaisi heille kaiken.

Tämä kirja löytyi jo hyllystä ostettuna, joten päätin, että nyt on aika tarttua tähän ja lukea se pois alta. Tämä oli ehkä jollain tasolla vähän parempi kuin ensimmäinen osa vaikka eihän nämä nyt suuria yllätyksiä lukijoilleen anna. Pääparin erilaisuus oli hauskaa luettavaa, Kai kuvailtiin hyvin korrektiksi ja pidättäytyväksi silmälasipäiseksi mieheksi, mutta voi suinkaan miten väärässä sitä olikaan kun miehen toinen puoli pääsi esiin, HUH! Saatoin ehkä vähän itsekin rakastua tähän itselleni epätyypilliseen miestyyppiin. Parin välinen naljailu oli välillä ihan hilpeää luettavaa ja Isabella oli kiva piristysruiske töppäilyineen. Juonellisesti tämä ei tosiaankaan tuo mitään kovin suurta ja mullistavaa, tämä oli oikeastaan kuin sellainen pieni paatti keinumassa lempeillä aalloilla ja pitää lukijansa ihan kohtuullisen viihdytettynä alusta loppuun saakka ilman merisairaudesta aiheutuvaa epämukavuutta. Lopun draama tietenkin kuuluu asiaan ja sen ympärillä pyörivät tunteet, joten saattoi siinä tämäkin karski lukija vähän liikuttua pariin otteeseen. Sellaista kevyttä päivän viihdettä, mutta ei tästä nyt mitään kovin hurjia fiiliksiä saa. Uskoisin kuitenkin, että aion jatko-osatkin jossain vaiheessa lukea.



tiistai 28. toukokuuta 2024

Colleen Hoover - Verityn varjo

Nuori kirjailija Lowen saa elämänsä tilaisuuden: hänelle tarjotaan mahdollisuutta työstää loppuun Verity Crawfordin supersuosittu kirjasarja, jonka julkaiseminen katkesi traagiseen onnettomuuteen. Lowen muuttaa Crawfordien kotikartanoon tutkimaan muistiinpanoja, tutustuu Verityn komeaan aviomieheen ja tapaa myös koomassa makaavan Verityn. Totuuden ja tarinoiden rajat hämärtyvät, kun Lowen löytää Verityn omaelämäkerran. Se paljastaa salaisuuksia, joiden ei koskaan olisi pitänyt nousta pintaan.

"Tämä jotenkin kiinnitti huomioni Bookbeatissa ja luin arvosteluita. Niiden perusteella odotin kehnoa tekelettä, jossa keskitytään enemmän sängyssä vaakamamboiluun kuin itse asiaan, mutta eihän se nyt ihan niin mennyt. Olen varmaan sitten yksinkertainen ja helppo kirjojen lukija, mutta minusta tämä oli todella viihdyttävä! Juoni oli erilainen, tarina oli oikeastaan aika karmivakin mitä pidemmälle sivuja luki. Se oli raaka ja rehellinen, osittain myös samaistuin joihinkin tarinan henkilöihin. No, olihan siinä niitä kuumiakin kohtauksia muttei minusta nyt kuitenkaan ihan liiaksi asti. Toki heti alussa eräs juonilinja oli aika selvä, mutta mysteerin lopputulos oli aika yllättävä eikä ainakaan minun yksinkertaisilla aivoillani se kaikista selvin. Hienosti kyllä piti ainakin minua otteessaan eikä ollut pitkäveteinen tai tylsä. Minä pidin kyllä tästä! Kevyttä luettavaa, kiero mysteeri ja vähän romantiikkaa - mitäpä sitä tällainen tyllerö muuta kaipaakaan."


sunnuntai 28. huhtikuuta 2024

Stephen King - Holly

 KUN IKÄ EI TUO VIISAUTTA VAAN MURHANHIMOA

Kun Penny Dahl soittaa Etsivä löytää -toimistoon pyytääkseen apua kadonneen tyttärensä etsinnöissä, Holly Gibney ei halua ottaa tapausta vastaan. Hänen äitinsä on juuri kuollut. Hänen kollegallaan Petellä on korona. Ja Hollyn pitäisi olla lomalla. Mutta jokin Pennyn epätoivoisessa äänessä saa  Hollyn muuttamaan mielensä.

Eipä aikaakaan kun tähtäimessä on epäilty, joka on vähintään yhtä omalaatuinen kuin Mersumiehessä ja Ulkopuolisessa lukijat hurmannut Holly itse. Kahdeksankymppinen professoripariskunta, hellästi toisiaan rakastavat Rodney ja Emily Harris, saattavat olla hirveintä, mitä kauhun kuningas on koskaan onnistunut kuvittelemaan.

"Hollyn piti olla sivuhenkilö, mutta hän varastikin koko show'n - ja sydämeni." - Stephen King

Goodreads choice Awardin parhaan kauhukirjan tittelin viime vuodelta sai tämä teos. Todettakoon etten ole lukenut ainuttakaan Kingin kirjaa, joka varmaan on joidenkin lukutoukkien mielestä hyvinkin anteeksiantamatonta. Olen aina ollut romanttisen fantasian ystävä ja minulla on ollut kaikenlaisia hassuja ennakkoluuloja tällaisia kirjoja kohtaan vaikka kylläkin rakastan kauhuelokuvia. Otin Bookbeatin testiin ja tämä valikoitui luettavaksi oikeastaan siksi, että siinä oli kiva kansi. Uskokaa tai älkää, näin minä kirjojani joskus valitsen. Ei tämä nyt pelottava ollut, ehkä jollain tasolla ällöttävä mutten ehkä osannut uppoutua kirjan maailmaan sillä tasolla, että se olisi saanut minun oksennusrefleksini aktivoitumaan. Ehdottomasti haluaisin nähdä tämän ruudulla. Huhut kertovatkin, että tästä olisi tulossa jossain vaiheessa tv-sarja. Mutta niin, kirja on niin "normaali" kuin voi olla, Sen hahmot ovat "normaaleja" ja siksi ehkä niin uskottaviakin. Kirjassa oli monta henkilöhahmoa enkä meinannut välillä pysyä perässä kuka oli kukakin. Minusta kirja eteni hyvää tahtia vaikka välillä olisikin odottanut jotain ällöttävää äksöniä lisää. Pidin tästä yllätyksekseni yllättävän paljon. Minä, joka lukee vain romanttista hömppää. Suosittelen mikäli kauhu yhtään kolahtaa. Tämä olikin nyt sitten myöskin ensimmäinen e-kirja minkä olen koskaan lukenut. Tämä on ollut yhtä ensimmäisten kertojen roisketta konsanaan.


torstai 1. helmikuuta 2024

Freida McFadden - Kotiapulainen

Ällistyttäviä käänteitä sisältävä psykologinen hittitrilleri on pakko lukea kertaistumalta.

Äskettäin vankilasta vapautunut Millie saa riemukseen kotiapulaisen paikan varakkaasta newyorkilaisperheestä. Autossa asumiseen verrattuna Winchestereiden koti on unelmien täyttymys.

Uuteen onneen tulee kuitenkin säröjä, kun perheen äiti Nina alkaa käyttäytyä oudon vihamielisesti Millietä kohtaan. Talon ilmapiiri käy yhä painostavammaksi. Miksi Milliestä tuntuu, että joku lukitsee hänen huoneensa oven öisin?

Viisainta olisi varmasti lähteä, mutta perheen isä Andrew auttaa Millietä kestämään Ninan häijyyttä, eikä Milliellä ole enää muutakaan paikkaa, minne mennä. Ehkä hän vain kuvittelee kaiken?

"Luin Eristysvangin vasta hiljattain ja yllätyin kuinka hyvä se olikaan, ainakin tällaisen ihmisen mielestä, joka tykkää lukea vain fantasiaa ja romantiikkaa. Niinpä rohkaistuneena päätin lainata myös tämän kirjan luettavaksi kun sitä oli hehkutettu. Alku lähti vähän tahmeammin liikkeelle lukemisen kanssa kuin edellisen kirjan osalta, mutta kun paneuduin juoneen ja tarinaan niin pian huomasin, että ahmin kirjaa kuin mikäkin kirjannälkäinen. Hahmot olivat erilaisia, niin hienosti kuvailtuja ja sen enempää spoilaamatta moni heistä oli toooodella ärsyttäviä. En tiedä olenko sellainen vähän sokea lukija vai oliko kirjailija todella näin loisto, mutta koko kirjan ajan pohdin erilaisia variaatioita sille miten tarina voikaan päättyä ja kuka onkaan pahis. Ja kuten arvata saattaa, loppu tuli itselle taas aika puskista. Ihan loistavaa, että kirjailija sai minut näin pahasti kiikkiin eikä antanut heti kaikkia selviä vastauksia lopusta. Ja tietenkin klassisesti loppuun oli tiputettu pieni jyvänen jatkosta, joka ilmeisesti on jo julkaistukin. Itselle mieluista tekstiä siksi, että se oli nopeatempoista ja helppolukuista, en jaksa satojen sivujen jorinaa lueskellakaan. Suosittelen!"


perjantai 22. joulukuuta 2023

Freida McFadden - Eristysvanki

Brooke Sullivan aloittaa työn miesten korkeimman turvallisuusluokan vankilan sairaanhoitajana. Hänelle annetaan kolme sääntöä: kohtele vankeja kunnioituksella, älä paljasta mitään yksityiselämästäsi – äläkä IKINÄ hankkiudu hyviin väleihin vankien kanssa.

Kukaan henkilökunnasta ei tiedä, että Brooke on jo rikkonut sääntöjä. Hänellä on nimittäin kytkös yhteen laitoksen pahamaineisimmista murhamiehistä. Tämä vanki, Shane Nelson, on Brooken lukioaikainen poikaystävä, entinen tähtiurheilija, joka viettää nyt loppuelämänsä istuen murhatuomiotaan. Telkien taakse hänet vei Brooken todistajanlausunto.

Mutta Shane tietää. Ja hän ei unohda.

"Totesin jo tuossa aiemmin kun kävin tämän kirjan kirjastosta, että nyt voi piirtää viivan seinään, että olen kerrankin viitsinyt ja uskaltanut mennä oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. En tiedä miksi tämä kirja herätti mielenkiintoni koska se ei sisällä romantiikkaa tai fantasiaa - niitä elementtejä, joita itse rakastan, mutta silti minä lainasin tämän. Alkuodotuksissani olivat tahtojen taival, josta selviytyisi vain hampaita kiristämällä, mutta ilokseni sain huomata, että tarinankerronta oli itselleni mieleistä ja kiivastempoista - ei sivutolkulla yhden aiheen sisällä pyörimistä. Jos tällaiset kirjat jaettaisiin ihmisiin niin tämä olisi vahvasti "nuori aikuinen" ja juuri passeli minunlaiselleni kevyen hötön ystävälle. Tästä kirjasta on moni pitänyt, mutta se on myös jakanut mielipiteitä, koska tämä ei ehkä sukella trillerien maailmaan kuin jokin toinen tunnettu kirja konsanaan vaan pitää kevyen otteen ja teksti soljuu eteenpäin sutjakkaasti. Luin tämän parissa päivässä, päiväänkin varmaan olisi mennyt jos olisi ollut enemmän aikaa. Alkuasetelma vaikutti selvältä, mutta puolessa välissä alkoi jo epäillä itseään ja juonikuvioita, että onkohan asia niin kuin antaa ymmärtää. Loppu onnistui yllättämään ja jäipä parille viimeiselle sivullekin melkoinen cliffhangerin tapainen. Yllättävän hyvä, suosittelen!"


lauantai 29. huhtikuuta 2017

Viskin ruhtinaat

Mustan Tikarin Veljeskunnasta tuttu J.R.Ward on taikonut toisenlaisen ökymaailman faneilleen. Tarinan keskiössä on Kentuckyssä asuva vauras Bradfordin perhe, jonka viski tunnetaan kautta maailman. Rikkauksien keskellä perhe elää kuitenkin omaa draamaansa ja hierarkiassa heidän alapuolellaan on palveluskunta, joka tekee uutterasti töitä hienon ulkokuoren eteen. Raha ja alkoholi virtaa, pinnan alla kuohuu eikä draamalta voi välttyä kukaan, ei edes suvun rikkaimmat.


Kirjat:
1. The Bourbon Kings (suom. Viskin ruhtinaat, 2016)
2. The Angel's share
3. Devil's cut


Viskin ruhtinaat

Etelässä, auringonpaahtamassa Kentuckyssa pitää valtaa upporikas viskillä vaurastunut suku, jonka elämässä salaisuudet, petokset ja skandaalit ovat arkipäivää.

Sukupolvien ajan Bradfordin perhe on ollut maailman bourbonpääkaupungin itseoikeutettu viskin tislauksen kuningas. Heidän vaurautensa on tuonut tullessaan arvovaltaa ja etuoikeuksia, ja perheen tiluksilla Easterlyssä kohtaavat kaksi hyvin erilaista maailmaa. Yläkerrassa asuu ylimystö, joka katsoo vaurautensa olevan seurausta sukupolvia jatkuneesta hyvästä onnesta. Alakerrassa henkilökunta raataa yötä päivää pitääkseen yläkerran kulissit tahrattomina.

Kun Bradfordin suvun säälimättömän ja piinkovan patriarkan synkät salaisuudet alkavat paljastua perheelle yksi toisensa jälkeen, Easterly asukkaineen ajautuu muutoksen pyörteisiin, joista selviävät ehjin nahoin vain kaikkien ovelimmat.

"Ensin olin ihan, että vau kun kirjailijalta tulee vähän uutta kirjaa ja erilaista tarinaa, ja ihan yllättäen törmäsin tähän suomennokseen. En tiennyt, että näitä edes suomennetaan. Aloitin tottakai ahmimaan kirjaa heti ja alkuun tuntui, että luoja tämä vaikuttaa tylsältä kaikkine hienouksineen ja viskeineen. En olisi voinut olla vähempää väärässä. Tylsyys rapisi kuitenkin jo aivan alkupäässä kirjaa kun alkoi päästä vähän kiinni hahmoihin ja huomasi, että romantiikkaakin on luvassa. Ennen kuin huomasikaan niin oli keskellä kunnon soppaa, jossa jokainen saa osansa. Tähän on onnistuttu taikomaan kyllä todella mielenkiintoinen kasa erilaisia henkilöhahmoja ja heidän taustojaan, että ihan ei meinannut penkillään pysyä tätä lukiessa. Haluaisin ehdottomasti päästä lukemaan jokaisen hahmon oman tarinan. Tässä teoksessa oli kyllä aivan uskomaton kokoonpano juonenkäänteitä ja draamaa, että ihan hirvitti välillä lukea. Kirja sai huokailemaan järkytyksestä ja repeämään nauruunkin parissa otteessa. Ward ei pettänyt tälläkään kertaa. Ehdottomasti on saatava jatkoa hyllyyn kun ja jos sitä joskus tulee!"


lauantai 9. huhtikuuta 2016

Valintojen vuosi

(The Year i Met You)

Cecelia Ahernin kirjat ovat kasvattaneet suosiotaan lukijoiden keskuudessa. Tämä teos on kirjailijalta yhdestoista suomennettu teos. Jasminen elämän suuret rakkaudet ovat hänen työnsä ja sisarensa. Kun Jasmine yllättäen irtisanotaan, hän ei enää tiedä, kuka on. Matt taas olisi hukassa ilman perhettään ja juomisesta saamaansa lohtua. Kun Jasmine ja Matt tapaavat, kummankin elämä on juuri muuttunut radikaalisti. Heidän ystävyytensä ei ole kovin todennäköistä, mutta päivien kuluessa he huomaavat jonkin uuden alkavan. Ahernin koskettavassa ja todenmakuisessa romaanissa elämä voittaa – kaikesta huolimatta.

"Olen aina tykännyt Cecelia Ahernin kirjoista. Ne on semmoisia tosi elämään verrattavia tarinoita ja käsittelevät asioita, joiden kanssa osa ihmisistä todella kamppailee. Nämä on sellaisia rentoja ja kevyitä oppimistarinoita, jotka saattavat herättää lukijoissaan paljon ajatuksia. Tämä teos oli kylläkin ehkä kaikista kirjailijan teoksista tylsin, ainakin siis niistä jotka olen itse lukenut. Ensimmäinen sana, jolla tätä kuvailisin on mukava, mutta siihen se sitten jääkin. Tarina on ehkä vähän sellainen päiväkirjamainen luomus, jossa missään kohdassa ei tule mitään suurta kohahdusta vaan tarina etenee omaa leppoista tyyliään loppumetreille saakka. Jasmine oli minun makuuni ehkä vähän liian ylisuorittaja, joka haluaa pitää ohjat käsissään ja ylisuojelee siskoaan vähän liiankin kanssa. Ehkä hän jonkunlaisen oivalluksen saa kirjan lopulla, mutta koko tarina jää mielestäni aika latteaksi ja mitäänsanomattomaksi vaikkakin tämäkin teksti kirvoitti muutaman naurunpyrskähdyksen. Ehkei omaan silmään kirjailijan paras teos, mutta enköhän jatkossa lue lisääkin hänen kirjoituksiaan." 


tiistai 9. helmikuuta 2016

Heidi Elo - Olipa kerran rakkaustarina

Heidi Elon rakkautta ja ihastuksia pursuava teos herättää mielikuvituksen. Hänen novellinsa Hiljainen mies palkittiin vuonna 2012 Risingshadow’n lyhytnovellikilpailussa.

Rakkaustarinoita ei ole kahta samanlaista. Aivan kuten ihmiset myös rakkaustarinat ovat kaikki omanlaisia, uniikkeja. Tässä kokoelmassa niistä on kerrottu muutama.

Olipa kerran rakkaustarina – Kokoelma rakkausnovelleja sisältää tarinoita niin rakkauden ensiaskelista kuin sen menettämisestäkin. Jotkut rakastuvat ensimmäistä kertaa, toiset löytävät rakkauden uudelleen pettymyksen jälkeen. Kaikille näille novelleille yhteistä on tunteiden palo; oli kyseessä sitten nuori, joka vasta alkaa ymmärtää rakkauden merkityksen, tai aikuinen nainen, joka ihastuu varattuun mieheen.


"Sain tämän e-kirjana arvosteltavaksi ja tokihan siihen piti käydä kiinni heti kun aikaa löytyi. Kokoelma ei ole kovinkaan pitkä ja se sisältää monta lyhyttarinaa rakkaudesta, ihastumisesta ja myös menettämisestä. Teksti on mielestäni helppolukuista ja tekstistä voi melkein tuntea rivien väliin piilotetut tunteet. Huomasin useaan otteeseen muistelevani omia nuoruuden vuosia, tuskallisia ihastuksia ja kaikkea mitä sen jälkeen omassa elämässä on tapahtunut. Tekstiin siis todellakin pystyi samaistumaan ja varmasti jollekin ihmiselle tuolla jossakin on käynyt samanlaisia tilanteita, en yhtään yllättyisi. Itse en ehkä ole ihan kauhean romantiikan nälkäinen, mutta tämä kokoelma oli oikein hyvä ja viihdyttävä. Kirjoittajalla on sana hallussa ja teksti on virheetöntä, toivottavasti hän kirjoittaa vielä lisää ja pääsee julkaisemaan jatkossa lisää teoksia. Unelmat on tehty toteutettaviksi."



Teoksen voi ladata täältä: amazon & Google Play

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Cecelia Ahern - Kuinka rakastutaan

(How To Fall In Love)

Christine Rose pyrkii noudattamaan elämäntaito-oppaiden ohjeita, mutta huomaa yhtäkkiä olevansa tilanteessa, jossa mitkään kirjat eivät auta. Onnistuttuaan puhumaan ventovieraan Adamin alas sillalta, jossa tämä seisoi valmiina hyppäämään alas, Christinellä on kaksi viikkoa aikaa saada Adam jälleen rakastumaan elämäänsä. Heidän tekemänsä uhkarohkea sopimus pakottaa myös Christinen ottamaan vastuun omista päätöksistään kirjoihin turvautumisen sijaan. 

Yrittäessään vakuuttaa Adamin elämän mielekkyydestä Christine ei ole enää varma, kumpi oikeastaan on pelastamassa kumpaa.

"Pari Ahernin kirjaa lukeneena voin sanoa, että taattua laatua edelleen. Aiemmassa kirjassa jonka luin kirjailija kertoi naisesta joka tapaa oman elämänsä, raihnaisen miehen, ja kirjan aikana mies muuttuu naisen valintojen mukaan. Tässä kirjassa ei mennä ihan niin fantasia-asteella, mutta erikoinen asetelma kieltämättä ja minusta nämä juonet ovat kertakaikkisen nerokkaita! Ahern kirjoittaa tärkeistä aiheista jotka koskettavat monia ihmisiä päivittäin. Kirjojen lukeminen saa miettimään kovasti myös omaa elämäänsä ja asennettaan. Mukana on aina erikoisia hahmoja ja hauskoja tilanteita kaiken sen vakavuuden keskellä. Kuten edellinenkin kirja jonka luin niin myös tämä kirvoitti naurut ja myös hiukan kyyneliäkin. Kirjailijalla on taito kirjoittaa arkipäivästä, todellisesta romantiikasta ja selviämisestä realistisesti. Suosittelen ehdottomasti kaikille näitä kirjoja. Nämä ei vaan yksinkertaisesti koskaan ole huonoja."


maanantai 6. huhtikuuta 2015

After

Anna Toddin kuuma pokkarisarja sai alkunsa fanfictionista ja siitä paisui maailmanlaajuinen hitti lukijoiden keskuudessa. Eroottisen tarinoinnin jalanjäljillä kulkeva trilogia sukeltaa collegen maailmaan ja esittelee lukijalleen täsmällisen ja aina niin täydellisen Tessan, jolla ei ole oikein mitään kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta. Tottakai hänellä on komea ja siististi pukeutuva poikaystävä, mutta hänen maailmansa mullistuu kerralla kun hän törmää töykeään ja arvoitukselliseen Hardiniin. Kaksikon välinen kanssakäyminen on myrskyistä eikä loppua näy. Onko heillä edes mahdollisuutta yhteiseen tulevaisuuteen?



Kirjat:
1. After (2015)
2. After - törmäyksen jälkeen (2015)
3. After - pudotuksen jälkeen (2015)
4. After - Ikuisesti onnelliset? (2015)
5. After - Before 


After

Tulikuumaa eroottista tarinaa on luettu netissä yli miljardi kertaa. Amerikkalaiseen collegeen sijoittuvan sarjan avauksessa paha poika Hardin johdattaa kiltin ja viattoman Tessan huumaaviin ruumiin nautintoihin. One Direction -poikabändin fanifiktiona alkanut After on paisunut maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Rajun aistillisesta bestselleristä on tekeillä myös elokuva.

"Tuhat ajatusta laukkaa mielessäni, mutta ne katoavat heti kun hänen kätensä sukeltaa pikkuhousujeni sisään." 

"Enpä oikeastaan tiedä miksi tämän kirjastosta varasin koska päätin jo aiemmin, että jätän kaiken kutukirjallisuuden jatkossa hyllyyn koska olen huomannut, että ne eivät tarjoa mitään uutta lukijalleen. Kaiken stressin keskellä huomasinkin, että tämä oli aivan mahtava vaihtoehto aivojen narikkaan heittämiselle. Tarina oli jo itsessään erikoinen siksi, että se sijoittui "teinien" maailmaan eikä aina sinne menestyneiden liikemiesten ja setelinippujen keskelle. Tessa oli aivan raivostuttavan ihana persoona kaikkine aikatauluineen ja siveellisyyksineen. Minusta oli yksinkertaisen mahtavaa lukea kuinka hänen täydellinen ajatusmaailmansa heitti kuperkeikkaa kun kuvioihin astui tatuoitu ja lävistetty Hardin. Oikeastaan rakastin tässä kirjassa tapahtuvaa draamaa ja sen seurauksia. Hiukan pieniä ylilyöntejä tapahtui, mutta en antanut niiden häiritä koska uppouduin tähän kirjaan ihan täysillä ja luin parissa päivässä läpi. Erotiikkaa tässä nyt ei minusta ainakaan ollut kauheasti mikä oli kyllä hyvä asia, mutta jopa siitä oli saatu tässä kirjassa erilaista. Loppu oli tavallaan aika yllättävä, tavallaan ei. Sormet syyhyäisi päästä lukemaan jatkoa, mutta mietin onko tämä trilogia pilattu sillä soutamisella ja huopaamisella. Ehkä sarjan hienous oli tässä ensimmäisessä osassa. No, aion silti vilkaista toista osaa."





After - törmäyksen jälkeen

Kiihottavan ja koukuttavan eroottisen sarjan toinen osa Tessa ehti vannoa, ettei koskaan antaisi anteeksi Hardinille, mutta sykkivän intohimoista suhdetta ei niin vain lopeteta.

"Ensimmäinen osa koukutti kaikesta huolimatta vaikka kirjan sivuilla olikin draamaa vaikka toisiin kirjoihin jakaa, mutta kerrankin oli kirja jossa sattui ja tapahtui. Toinen osa alkaa aika samoissa kannattimissa kuin edellinen. Ensimmäisen osan shokkiuutisen jälkeen Tessa keräilee itsetuntonsa rippeitä eikä pääse edelleenkään ihanan Hardinin vaikutuspiiristä eroon. Parin välillä leiskuu jälleen, välillä hyvin viihdyttävästi ja välillä ehkä hiukan kyllästymiseen asti. Tessasta kasvaa ensimmäisen osan naiivin tyttösen sijaan jo aikuisempi nainen joka tietää mitä haluaa, kaikki ei vaan ole niin helppoa kuin haluaisi. Hardin on samaan aikaan todella mielenkiintoinen tapaus ja samaan aikaan minun tekisi hiukan vedellä häntä pitkin korvia. Tässä kirjassa huomaa kaksikon välillä vähän edistystä, mutta sitten taas junnataan paikoillaan ja pistetään soppaa sekaisin. En oikein tiedä mitä ajatella tästä osasta, mutta ensimmäinen osa oli kyllä tätä parempi. Kyllä tätä soutamista ja huopaamista on nähty sen verran, että pakko saada päätösosa kätösiin jotta näkee tuleeko tästä sopasta yhtään mitään."





After - pudotuksen jälkeen

Kiihkeän bestsellerin kolmas osa. Tessan ja Hardinin suhde on aina ollut myrskyisä, mutta nyt paljastuu asioita, joiden jälkeen mikään ei ole entisensä. 

"Olemme silkan intohimon ruumiillistuma, paholainen ja enkeli, enkä ole ikinä ollut näin helvetin sekopäisen rakastunut häneen." 

"Ensimmäinen osa oli ihan viihteellistä luettavaa, toinen menetteli, mutta tätä kolmatta osaa lukiessa tuntui kuin olisi rämpinyt suossa sieltä pois pääsemättä. Reilusti yli puolet kirjasta oli samaa jankkaamista ja sotimista. Tessan asemassa olisin antanut sekopäiselle Hardinille jo kenkää. Hardin oli aika mahtava ensimmäisessä osassa, mutta nyt koko hahmo vain tympii suuresti. En ymmärrä miksi kukaan haluaisi olla tuollaisen ihmisen kanssa. Ehkä ajattelen liikaa, sekin voi olla. Joka tapauksessa suurimman osan ajasta minä olisin vain halunnut pöllyttää Hardinia ja urakalla. Jottei nyt menisi ihan mollaamiseksi niin loppupuolella pariskunta tuntuu vähän saavan jotain selkoa suhteeseensa ja hiukan yllättäviä juttuja putoilee lukijan eteen. Miksiköhän näitä mainostetaan trilogioina kun koskaan nämä eivät jää siihen kolmeen kirjaan? Loppu joka tapauksessa lupasi jatkoa hyvin vahvasti enkä kyllä tiedä jaksaisinko enää lukea näitä mikäli meno jatkuu samanlaisena jankkaamisena. Kuten sanoin, parasta antia oli tämän sarjan ensimmäinen kirja."






After - ikuisesti onnelliset?

Huikean menestyssarjan neljäs osa huipentaa eroottisen odysseian! Kuuman sarjan päätösosassa seksuaalisen vetovoiman, riitojen ja uusien salaisuuksien ristiaallokko uhkaa viedä Tessan ja Hardinin hulluuden partaalle. Nyt testataan lopullisesti, onko heidät tarkoitettu yhteen.

"Rakastan häntä, tulen aina rakastamaan tätä miestä, mutta olen aivan lopussa."  


"Meinasin jättää tämän luku-urakan kesken, mutta utelias kun olen niin halusin tietää miten kaikki päättyy. Kuten arvata saattaa niin tässäkin osassa oli sitä kunnon soutamista ja huopaamista heti alkuun, MUTTA positiivinen yllätys oli kuitenkin se, että Hardin sai itseään tässä kirjassa pala palalta kuntoon. Edelleen Tessa sieti häneltä kyllä melkoisen määrän sontaa jota en tajua, mutta tässä teoksessa heidän välinen kanssakäyminen muuttuu kyllä huomattavasti edellisiin teoksiin verrattuna. Tämä osa saa tekstiin kyllä myös surullisia elementtejä vastoinkäymisten myötä, mutta myös niitä ilon hetkiä. Salaa toivoin, että Tessa kasvaisi niin kovaksi tyypiksi, että heivaisi Hardinin menemään, mutta eihän niin koskaan tarinoissa käy. Loppu oli minusta jotenkin kliseinen koska siinä kerrottiin tapahtumista vuosia eteenpäin muutamilla kappaleilla. Minulle olisi riittänyt se yksi loppu joka jättää lukijan miettimään parin tulevaisuutta, mutta nyt sitä oli kyllä vähän paisutettu liikaa. Pidin kyllä sarjan ekasta osasta, mutta tämänkin sarjan olisi voinut tiivistää yhteen isompaan kirjaan ja se olisi ollut siinä. Noh, tulipahan luettua."