Showing posts with label uskonnollinen kirjallisuus. Show all posts
Showing posts with label uskonnollinen kirjallisuus. Show all posts

Wednesday, May 6, 2015

Sinikka Lehtinen: Kohtalona Seilin saari

Sinikka Lehtinen: Kohtalona Seilin saari
2007
186 s.
Päivä Osakeyhtiö

Sinikka Lehtisen kolmas romaani Kohtalona Seilin saari kertoo väärin perustein Seilin saaren spitaalisiirtolaan 1700-luvulla karkotetusta nuoresta emännästä Maria Akselintyttärestä. Marialle jää entisestä elämästään mantereen puolella ainoastaan muistot sekä kohdussa kasvava lapsi. Marian arkkulaudat odottavat "hyötykäyttöänsä" samassa paikassa spitaalisten sekä mielisairaiden arkkutarpeiden kanssa ja Marialla on aikaa kääntää katseensa menneestä ja tulevasta myös omaan sisäiseen kasvuunsa.

Tarina ja henkilöt ovat kuvitteellisia, mutta pohjautuvat oikeaan tapaukseen. Saatteeksi Lehtinen kirjoittaa kertomuksen alussa yleistä historiaa Seilin saaresta. Kirjan lopussa on kattava sanasto nykyihmiselle erikoisista kirjassa käytetyistä ilmaisuista sekä pitkä lähdeluettelo suomalaisen kansankulttuurin historiasta ja perinteistä. Itse kertomus koostuu kahdesta osasta, Marian vaiheista ennen Seilin sielujen saarelle päätymistä sekä elämästä saarella. Mielestäni kirjan kerrontaan sovitetut vanhaa suomen kieltä mukailevat rukoukset ja Raamatun tekstikappaleet ennemminkin elävöittävät tekstiä kuin tekevät siitä raskaslukuista tai töksähtelevää. Jo itsessään vaikuttava ja tunteita herättävä tarina saa siis tästä vanhahtavasta kielestä lisää juhlavuutta ja dramaattisuutta.

Tekstikappaleista huolimatta en pidä tarinaa niinkään julistavana. Ennemminkin pappismiehiä tunnutaan kuvaavan täysin papin varsinaisen agendan vastaisena, naisiin menevinä tai muuten vaan tuomitsevina Jumalan vihan julistajina. Vaikutelmaa tukee uuden pietistipapin ilmaantuminen Seiliin, jossa saarnat alkavat vähitellen olla valaisevia ja rohkaisevia. Muissa henkilöissä esiintyy sekä kieroutta, etääntymistä, juoruilua että lämpöä ja huolenpitoa. Kokonaisvaikutelma on hyvin haikea ja surumielinen, jokseenkin epäreilu myös. Ajallinen konteksti on pidettävä mielessä.

Sinikka Lehtisen aiempaa Kunnes varjot pakenevat -romaania pitäisin tätä kertomusta enemmän perinteisenä uskonnollisena romaanina jo nimensä perusteella, joka näin teosta lukematta viitannee säkeeseen Laulujen laulusta. Kristilliset kustantamot Lehtisen kirjoja ovat joka tapauksessa kustantaneet. Kohtalona Seilin saari on kuitenkin eräänlainen Raamatun Jobin kokemusten etäinen toisinto, jossa keskeisiä teemoja ovat pahan ongelma ja anteeksianto maallisen menetyksen muodossa. "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu" on Marialle tärkeä mantra saarella. Toisaalta kirja kertoo myös petoksesta, kateudesta ja katumuksesta ja Marian lopullinen ratkaisu tyytymisestä omaan kohtaloonsa.

Kirja on vahvasti uskonnollinen kerronnaltaan, mutta harkitsisin myös sen sijoittamista historiallisten romaanien joukkoon, ajalle kun oli tyypillistä muutenkin uskonnollisuuden läsnäolo arjessa. Toisaalta uskonnollisiakin romaaneja on hyvin erilaisia aina Kristityn vaelluksesta Isä Camilloihin.  Jotenkin kirjasta tuli etäisesti mieleen Juha Ruusuvuoren Kaniikki Lupus, vaikkei tarinoilla sisältönsä puolesta kaikkein eniten yhteisiä piirteitä olekaan. Kirja jäi mieleeni myös tarinan puolesta, spitaalinomaisia oireita aiheuttavaksi kasviksi tulkitsisin jättiputken.

Lähteet:
Uskonnollisen kirjallisuuden diat

Juliaana Grahn

Friday, November 28, 2014

Karen Kingsbury & Gary Smalley: Uskollinen sydän

Karen Kingsbury & Gary Smalley
Uskollinen sydän
Kustantaja: Aikamedia
Julkaistu: 2011
Sivuja: 351

Uskollinen sydän kertoo Karen Baxter Jacobsista, joka saa kuulla, että hänen aviomiehensä Tim Jacobs on pettänyt häntä. Karen on uskonnollinen ihminen ja aikoo pitää naimisiin mennessään antamansa lupaukset ja yrittää pelastaa avioliittonsa. Tim taas joutui uskottomuuden tielle yksinäisyytensä vuoksi ja sen takia tukeutuu Angelaan. Karen joutuu Timin uskottomuuden lisäksi käsittelemään omia tunteitaan nuoruudenihastustaan Ryania kohtaan, joka on muuttanut kaupunkiin sekä vasta ilmennyttä raskauttaan.

Kirjan tapahtumapaikkana on Bloomington, jossa Karen ja Tim asuvat sekä Karenin vanhemmat ja sisarukset. Tim on yliopistolla journalismin professori ja Angela asuu yliopiston asuntoloissa, joten yliopistokin on olennainen osa kirjan tapahtumapaikkoja.

Kirjan tapahtuma-aikaa ei kerrota suoraan, mutta kirjan voi sijoittaa nykyaikaan. Kirjassa käsitellään noin yhdeksän kuukauden ajalta tapahtumia. Koska kirjan tapahtuma-aikaa ei mainita, kirja on melko ajaton ja voisin kuvitella sitä luettavan vielä vuosienkin päästä, eikä kirja takkuaisi historiallisuudellaan.

Kirjan teemoja ovat aviorikkomukset ja elämänmuutokset, osittain myös usko Jumalaan. Karenin elämä muuttuu Timin uskottomuuden takia sekä raskauden vuoksi. Elämänmuutosteema jatkuu läpi kirjan ja vielä ihan lopussa on Karenin elämänmullistava tapahtuma. Usko Jumalaan tulee esille henkilöiden ajattelumaailmassa ja siinä, kun he pohtivat omaa uskoaan. Osalla hahmoista usko horjuu, mutta toisilla se pysyy vahvana koko kirjan ajan.

Kirja kerrotaan pääasiassa Karenin näkökulmasta. Kertojana ei kuitenkaan ole Karen vaan ulkopuolinen kaikkitietävä. Näkökulma vaihtelee kuitenkin välillä Timiin, välillä Angelaan tai Karenin sisaruksiin, vanhempiin tai Ryaniin. Pääpaino on kuitenkin Karenin tarinalla. Kirjassa on myös paljon takaumia henkilöiden muistellessa menneisyyttään.

Uskollinen sydän aloittaa Karen Kingsburyn ja Gary Smalleyn kirjasarjan Baxterien perheestä. Asiaan kun tutkin, huomasin, että ilmeisesti sarja koostuu melko itsenäisistä kirjoista. Tämän kirjan päähenkilö oli Karen, kun taas seuraavan kirjan olisi Karenin sisko Ashley. Sarjan kirjoja on suomennettu neljä.

Kirja sijoittuu mielestäni hyvin uskonnolliseen kirjallisuuteen, koska henkilöhahmojen uskonnollisuus tulee vahvasti esille. Uskonnollisuus on taustalla vaikuttamassa asioiden kulkuun, mutta se ei ole kuitenkaan se kirjan pääasia. Kirjan voisi myös luokitella romanttiseksi kirjaksi.

Minulle jäi kirjasta ristiriitaiset tunteet. Toisaalta tykkäsin kirjasta, mutta toisaalta se oli hidastempoinen ja uuvuttava. Yllätyin siitä, miten minua uskonnolliset asiat eivät häirinneet kirjassa. Minulla oli hieman ennakkoluuloja tämän genren kirjallisuutta kohtaan. Kirjassa oli minusta hyvä perhetarina, mutta takaumien vuoksi mielestäni kirja mateli menemään, vaikka ne olivatkin olennainen osa henkilöiden ihmissuhteita. Karenin tarina tuli kerrottua selkeästi, eikä siinä jäänyt lukijalle epäselvyyksiä, toisin kuin Ashleyn kohdalla. Ashley henkilönä kiinnosti minua eniten, koska häneen pystyin samastumaan parhaiten. Hänen menneisyytensä jäi vielä hämärän peittoon, mutta se ehkä selviää Kingsburyn ja Smalleyn seuraavassa kirjassa, Petollisella jäällä.

Lähteet:
http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au9c39148b-5302-4cd3-826a-5ad009291c85
http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Aufb009002-7473-4b73-a13d-9b6bd576d33d
Uskonnollisen kirjallisuuden diat

- Mira K.