"Iida pysähtyi miehen eteen hengästyneenä.
– Apteekki, seerumia. Kyy pisti.
Ja luotiin maailma, rakennettiin pyramidit, keksittiin höyrykone sinä ohikiitävänä hetkenä kun he katsoivat toisiaan. Iida näki kaiken heti, silmien värin, että ripset olivat pitkät, ihossa vähän hiekkaa, tämä olisi nyt menoa."
Inka Nousiaisen pienoisromaani Kirkkaat päivä ja ilta liikkuu kahdessa aikatasossa, kolmea eri tarinaa seuraillen. 1930-luvun lopulla nuori opettaja Iida rakastuu ensisilmäyksellä sillalla kohtaamaansa mieheen, Eliakseen. Nykyajassa Iidan sisko Edla odottaa kuolemaa menneisyyttä muistellen, ja toisaalla nuori Viljami saa mieltään kuohuttavan tekstiviestin.
Kirkkaat päivä ja ilta on hyvin kaunis kirja – niin ulkonäöltään, tarinaltaan kuin kieleltäänkin. Ehkä hiukan liiankin kaunis minun makuuni. Kirjan tunnelma on viipyilevä ja herkkä, Nousiaisen lauseet hiottuja ja ilmavia. Paljon käytetään vertauksia: aurinko valuu taivalla kuin sula voi ja sade putoaa kuin raskas verho. Välillä lukiessani juutuin miettimään näitä vertauksia, sillä vaikka osa niistä oli osuvia, jotkut tuntuivat hiukan keinotekoisilta ja vain esteettisiltä ratkaisuilta.
Kirja on hyvin sujuva, viihdyttäväkin, ja kuten sanottua hyvin kaunis. Mutta se ei herättänyt minussa juurikaan tunteita. Luin kirjaa työmatkoilla, eikä kertaakaan lukurupeaman aikana tullut sellaista oloa, että kirjan olisi halunnut kaivaa laukusta myös kotona, vaan jaksoin vallan hyvin odottaa aina seuraavaa työmatkaa palatakseni sen pariin. Ja vaikka kirjan lukemisesta on alle viikko, se on jo aika lailla haalistunut mielessäni.
Ehkä en ole tarpeeksi romantikko innostuakseni rakkaustarinasta, jossa ensisilmäyksen jälkeen tiedetään, että kukaan muu ei ole mahdollinen. Koko romanssi oli jotenkin niin unenomainen, että epäilin jossain vaiheessa jopa Eliaksen paljastuvan vain Iidan kuvitelmaksi. Loppupuolella vielä ärsyynnyin eräästä juonenkäänteestä, ehkä siksi että se toi mieleeni samantapaisen käänteen Ian McEwanin Sovituksessa.(Sovitus ja minä emme ole parhaissa mahdollisissa väleissä.)
Tuntuu, ettei minulla ole tästä kirjasta mitään kovin järkevää sanottavaa. Lukukokemus oli etäinen, ja ehkä siksi takerruin lukiessani kaikenlaisiin pikkuseikkoihin. Mutta sellaistakin voi lukeminen välillä olla.
Kirjan ovat lukeneet myös esimerkiksi Katja jolle kirja jäi kauneudessaan hiukan vieraaksi; Morre joka ei täysin vakuuttunut; bleue jolle kirja oli herkkä ja kaunis tarina elämästä; Annika K joka suosittelee kirjaa heille jotka nauttivat kielellisistä taideteoksista; Unni johon kirja jätti jäljen; Maria joka löysi siitä kevään kauneimman kirjan ja Sara joka haluaa lukea lisää Nousiaista.
Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta
Kansi: Satu Ketola
Siltala, 2013