Bilden av Phoebe (Muisto tyttärestäni) / Kim Edwards

Bilden av Phoebe / Kim Edwards

Bra Böcker, 2009. 465 sivua.

Alkuteos: The Memory Keeper's Daughter, 2005

Kääntäjä: Ingegerd Thungström

Kannen suunnittelu: Göran Alfred

Mistä minulle: nettikaupan alennusmyynneistä

Minulla on ollut Kim Edwardsin romaani Bilden av Phoebe, eli suomeksi Muisto tyttärestäni, kesken ihan hirmuisen kauan. Nyt sain sen vihdoin luettua loppuun. Kirja ei minusta ollut niin huono, että lukemisessa sen vuoksi kesti näin kauan, mutta lukeminen ruotsiksi tökki hieman. Kirjan ruotsinnos oli minusta hieman kökkö ja muutamat sanavalinnat, jotka toistuivat useasti, ärsyttivät minua suunnattomasti.

Kirja alkaa vuodesta 1964 jolloin lääkäri David Henryn Norah-vaimon synnytys alkaa, maaliskuisena lumimyrskyisenä yönä. David lähtee viemään vaimoansa sairaalaan, mutta huonon ajokelin vuoksi he eivät ehtisi ajoissa perille, joten David päätyy viemään Norahin omalle vastaanotolleen. Siellä Norah Davidin ja sairaanhoitaja Caroline Gillin avulla synnyttää terveen poikavauvan, Paulin. Yllätyksenä kaikille Paulin jälkeen syntyy vielä toinen vauva, pieni tyttö. David huomaa kuitenkin tyttäressään piirteitä Downin syndroomasta ja tekee ratkaisun, joka vaikuttaa koko perheen loppuelämään. David antaa tyttövauvan, Phoeben, hoitaja-Carolinelle ja pyytää tätä viemään tytön hoitokotiin, jossa vammaisista lapsista huolehditaan. Vaimolleen David kertoo, että Paulin kaksossisko menehtyi synnytyksessä.

Caroline ei pysty jättämään pientä vauvaa kamalaan hoitokotiin joten hän ottaa vauvan mukaansa ja kasvatta Phoeben omana tyttärenään. Kirjassa seurataan kahden perheen ja kahden lapsen, Paulin ja Phoeben, varttumista ja perheiden sisäisiä suhteita, arkea ja vaikeuksia. Davidin ja Norahin avioliitto ajautuu ongelmiin jo kun Paul on pieni. David uppoutuu valokuvausharrastukseensa pystyäkseen elämään valheensa kanssa, kun taas Norah uppoutuu uuteen työhönsä matkatoimistossa. Paulista kasvaa taitava kitaransoittaja, mutta hänestä tuntuu kuitenkin, ettei hän pysty elämään isänsä toiveiden mukaan.

Muisto tyttärestäni kiinnosti minua aluksi aiheensa vuoksi. Kirjoitin viime syksynä kandini liittyen Downin syndroomaan ja aloitin kirjan lukemisen jo silloin. Minusta Edwards kuvailee henkilöä jolla on Downin syndrooma varsin hyvin ja uskottavasti, joskin välillä arki kehitysvammaisen lapsen kanssa on kuvailtu kovin helpoksi (tietenkin se voi olla helppoa, mutta kokemusta on kyllä vaikeammistakin tapauksista). Koko tarinan idea on minusta myös hyvä, Paulin ja Phoeben varttumista seurataan syntymästä aikuisuuteen saakka. Kirjan loppuratkaisu oli minusta hieman pliisu ja ennalta-arvattava ja oikeastaan kirjan käänne tuli minusta hieman myöhään. Kirjan keskivaiheilla tylsistyin tapahtumien paikallajunnaamiseen, ja silloin pidin monta viikkoa taukoa kirjasta. Loppua kohden tunnelma kuitenkin tiivistyi ja viimeiset sata sivua vetivät minut mukaansa. Kirjan keskeltä olisi kuitenkin voinut karsia hieman, tai sitä yhtä käännekohtaa aikaistaa.

Minä luin kirjasta ruotsinkielisen pokkariversion jonka takakansi paljastaa kirjasta aivan liikaa. Yksi suuri juonenkäänne paljastetaan takakannessa ja jäin odottamaan sitä kirjan alusta saakka. Lopulta se tuleekin, mutta vasta aivan kirjan lopussa ja tämä paljastus ärsytti minua suunnattomasti. Taidan tästä lähtien jättää takakannet kokonaan lukematta. Kirjan ruotsinnoksesta mainitsinkin jo, se oli myös yksi syy siihen, että pidin kirjasta taukoa monta viikkoa. Tyhmiä, outoja sanavalintoja ja muutamia ihan selviä kielivirheitä jotka osuivat pahasti silmään.

Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin ihan mukava lukuromaani, surullinen ja traaginenkin tarina kahdesta perheestä ja erotetuista sisaruksista. Kirja on samalla surullisen lohduton, mutta etenkin loppua kohden myös lohtua antava, toiveikaskin. Mutta kesivaiheen tylsistymisen, hieman kökön käännöksen ja lattean lopun vuoksi en tykännyt tästä niin paljon kuin olisin toivonut.


★★★

 Myös seuraavissa blogeissa on käsitelty tätä kirjaa:

Kirjapeto
Leena Lumi

Aida

Aida / Marja Leena Virtanen. Tammi, 2010. 265 sivua.

 Marja Leena Virtasen esikoisromaani Aida on yhden perheen tarina. Pääosassa on viisikymppinen Irene jolle kirjan alussa syntyy ensimmäinen lapsenlapsi, Aida. Irenen tytär Hanna ja tämän mies Jyrki ovat halunneet lapsen jo kauan mutta Hanna ei tule raskaaksi. Kun Aida sitten syntyy, keskosena, koko perhe on onnessaan.
Irene on "kotiäiti" vaikka kaksi tytärtä on jo aikuista ja asuu muualla. Irenen mies Henrik on lääkäri, jonka asiantuntevuus tulee tarpeeseen muutamaankin otteeseen kirjan sivuilla. Irenen ja Henrikin avioliitto rakoilee ja lisää päänvaivaa Irenelle aiheuttaa iäkäs ja hankala äiti joka asuu hoitokodissa.

Aida on siis toivottu ja tervetullut lapsi, joten kun alkaa näkyä merkkejä siitä, että tytön kehityksessä ei kaikki olekaan kohdallaan koko perhe huolestuu. Henrikin lääkärisuhteilla Aida saadaan nopeasti tutkittavaksi ja diagnoosikin selviää. Perhe on uudessa tilanteessa ja kaikki sen jäsenet joutuvat miettimään omaa suhtautumistaan. Irenellä ja Aidalla pysyy läheinen suhde, vaikuttaa siltä että heillä on läheisempi suhde kuin Irenellä omiin tyttäriinsä Hannaan ja Saritaan. Perheen miehet ovat mukana kuvioissa, mutta kirjan tapahtumissa aika lailla taka-alalla.

Kirjan päähenkilönä on minun mielestäni Irene, joten en ehkä täysin ymmärrä kirjan nimeämistä Aidaksi. Toisaalta taas Aida on kuitenkin mukana suuressa osassa kirjan tapahtumia ja Irenen elämässä "epätäydellisellä" Aidalla on iso rooli.  Irene miettii rooliaan äitinä, vaimona ja isoäitinä, Aidan "Imminä". Irenen vanheneminen, tunteet ja mietteet on pääosassa vaikka Aida on tietenkin koko ajan mukana kuvioissa. Olisin ehkä halunnut tutustua Aidaan vielä paremmin, nyt tyttö jäi hieman vieraaksi.

Aida on nopealukuinen kirja joka tempaisi minut mukaansa alusta saakka. Sinänsä lyhyeen kirjaan (265 sivua) mahtuu paljon tapahtumia ja monta vuotta. Aida kasvaa vauvasta 13-vuotiaaksi ja perheen sisällä on niin lapsettomuutta, uskottomuutta kuin lesbouttakin. Minä pidin Aidan tunnelmasta ja perheen tarinan seuraamisesta mutta jotenkin minua hieman häiritsi se, että kirjassa kaikkia tapahtumia sivuttiin jotenkin ohimennen ja seuraavassa osassa oli kulunut jo monta vuotta edellisistä tapahtumista. Romaani on ehkä jonkunlainen perheen selvitymistarina, mutta nyt tuntui siltä, että mihinkään ei oikein syvennytty, vaan lukijana sai vain pintaraapaisun kaikista tapahtumista. Minä pidin silti tästä kirjasta, se on yhden perheen tarina, tarina ikääntymisestä ja hyväksytyksi tulemisesta kuten kirjan takakansikin kertoo.Päällimmäiseksi jäi tunne hyvästä kirjasta vaikka tässä olikin paljon asioita joista en niinkään pitänyt. Outoa...

Pisteitä ****

Marian ilmestyskirja

Marian ilmestyskirja / Maija Haavisto. Muruja-kustantamo, 2011. 232 sivua.

 Sain lukea Maija Haaviston romaanin Marian ilmestyskirja pdf-muodossa ennakkoon, kun kirjailija itse otti minuun yhteyttä. Kiitos kovasti!:)

Maria sairastuu 11-vuotiaana ja joutuu pyörätuoliin. Lääkärit tutkivat ja testaavat, mutta diagnoosia ei löydy. Maria joutuu kesäloman jälkeen palaamaan kouluun pyörätuolissa.

"— Maria on ihan sama ihminen kuin ennenkin, joten toivottavasti
kohtelette häntä sen mukaan, sanoo opettaja ja hymyilee reippaasti.
Kukaan ei vastaa hymyyn, paitsi avustajani, joka edelleen
hymyilee ja kokee suurta tyytyväisyyttä siitä, että vaikka ei
päässytkään eläinlääketieteelliseen, on silti valinnut hienon ammatin,
jossa pääsee auttamaan muita ihmisiä."

Opettajan sanat eivät lohduta tyttöä, kukaan ei halua istua Marian vieressä ja jopa tytön lähipiirillä on vaikeuksia tottua Marian uuteen elämäntilanteeseen. Marialla on jokseenkin hankala suhde äitiinsä ja äiti keskittyykin kaikkeen muuhun, kuin tyttärensä hyvinvointiin.

Marian ilmestyskirjassa seurataan Marian elämää sairastumisesta nuoreksi aikuiseksi saakka. Lukija saa seurata kuinka Maria selviää koulusta, ylioppilaskirjoituksista ja kuinka hän selviää itsenäistymisestä, omaan asuntoon muuttamisesta. Arki on aluksi hankalaa. Maria ei pääsekään eroon pyörätuolista ja pian se on osa häntä. Muitakin vaikeuksia mahtuu nuoren tytön elämään, eikä toisten ihmisten asenteet helpota laisinkaan. Marian elämään astuu kuitenkin uusia ihmisiä, koulussa hän tutustuu Kikiin joka näkee muutakin kuin Marian pyörätuolin. Maria saa ensimmäisen työpaikkansa ystävänsä Lyydin avulla pienestä videokaupasta jossa hän tutustuu ensimmäiseen poikaystäväänsä. Maria saa sisältöä elämäänsä, uusia kokemuksia joista osa on hyviä ja osa vähemmän hyviä. Elämässä mukana on aina iso kasa piirustusvihkoja jotka päivä päivältä täyttyvät Marian taideteoksilla. Pikkuhiljaa Maria alkaa löytämään itsensä - pyörätuolin ja nimettömän sairauden takana on ihan oikeasti joku, joku jolla on omia mielipiteitä, tunteita ja paljon annettavaa.

Marian ilmestyskirja kertoo tärkeästä aiheesta. Vammaisuus, erilaisuus, ihmisten asenteet on tärkeitä aiheita joista on kirjoitettu valitettavan vähän. Minä tykkäsin Marian tarinasta kovasti. Kirjoitustapa on jännän monitasoinen, välillä ollaan 11-vuotiaassa Mariassa, välillä nykyajassa ja pian taas takaisin videoliikkeessä. Alussa tuo ajassa hyppiminen hieman häiritsi, sillä minulla meni tovi ymmärtää missä ajassa tässä luvussa taas ollaankaan. Totuin kuitenkin nopeasti ja kirjan tapahtumat veivät mukanaan. Alusta saakka mukaansatempaava kirja ja tärkeä tarina. Minä en tykkää lukea tietokoneen ruudulta pitkiä tekstejä, ja se hieman häiritsi tässäkin. Kirjan olisin varmaan lukenut yhdeltä istumalta, mutta tässä meni huomattavasti kauemmin. Mukava tilaisuus kuitenkin saada lukea kirja ennakkoon, kiitos!:)

Pisteitä ***

Señor Peregrino

Señor Peregrino (Tarnished Beauty, 2008) / Cecilia Samartin. Suom 2010. Bazar. 381 sivua.

Ensimmäiseksi on sanottava: rakastin tätä kirjaa! Cecilia Samartinin Señor Peregrinossa on kaikki; mielenkiintoiset henkilöt, kiehtova juoni, meksikolainen, kiinnostava kulttuuri, kaunis kerronta ja tajuttoman upea kansi! Jamilet syntyy selässään ruma, punoittava syntymämerkki. Merkki peittää koko selän ja jopa reiden takaosan. Jamilet asuu äitinsä kanssa meksikolaisessa pikkukylässä, kylän asukkaat uskovat merkin olevan paholaisen kädenjälki ja sitä myöten Jamiletin rooli ja kohtalo kotikylässä on päätetty. Jamiletin äidin kuoltua päättää nuori tyttö paeta rajan yli Yhdysvaltoihin löytämään lääkärin joka voi parantaa hänen merkkinsä. Jamilet asettuu asumaan tätinsä Carmenin luokse. Carmen on yksi kirjan mielenkiintoisimpia henkilöitä, hän kantaa läskinsä ylpeydellä, iloitsee, suree, rakastaa ja vihaa miesystäväänsä, perheellistä Louisia joka palvoo Carmenia ja tämän läskejä. Jamilet toimii alussa tätinsä kodinhoitajana -hän siivoaa, laittaa ruokaa, antaa Carmenille uuden oluen edellisen tölkin ollessa tyhjä. Pian Jamilet kuitenkin haluaa oman työpaikan ja palkkaa tekemästään työstä. Jamiletin ystävä Eddie, Carmenin naapurissa asuvan Pearlyn poikaystävä näyttää Jamiletille lähettyvillä olevan mielisiaraalan jonne Jamilet pääsee töihin. Hänen potilaansa on koko sairaalan hankalin tapaus, viidennessä kerroksessa majaileva Señor Peregrino. Kaikki aiemmat työntekijät jotka ovat saaneet tehtäväkseen hoitaa Señor Peregrinon asiat ovat lopettaneet työnsä muutaman viikon sisällä aloittamisesta. Jamiletille luvataan palkankorotus jos hän kestää työssään kuukauden. Häntä kehoitetaan olla puhumatta Señor Peregrinon kanssa.

Yllättäen Jamilet ja Señor Peregrino tulevatkin toimeen. Señor Peregrino alkaa kertoa Jamiletille hänen elämäntarinaansa, kuinka hän nuorena miehenä aikoi papiksi ja lähti pitkälle pyhiinvaellusmatkalle Santiago de Compostelaan ystävänsä Tomasin kanssa ja kuinka hän tuolla reissulla tapasi ihmisen, Rosan, joka muutti hänen koko elämänsä. Jamiletin ja Señor Peregrinon elämäntarinat soljuvat hienosti vierekkäin, vuorotellen kirjan sivuilla. Sekä Jamiletin, että Señor Peregrinon tarinat ovat mielenkiintoisia, Jamiletin kasvun ja kehityksen huomaa selvästi Señor Peregrinon tarinan edetessä. Juuri Jamiletin kasvamista ja kehitystä oli todella ilo seurata kirjan sivuilla, kuinka hänen ajatuksensa muuttuivat, kuinka paholaisen kädenjälki hänen selässään, ikuinen ruma merkki, ei ehkä enää ollutkaan maailmanloppu. Elämässä oli niin paljon enemmänkin.

Cecilia Samartinin romaani on kiihkeän meksikolainen, mutta samalla kuvaus nuoren tytön vähittäisestä kypsymisestä itsenäiseksi naiseksi. Juuri naisten vahvuus, vaikutusvalta ja naisten elämä on tässä romaanissa suuressa roolissa. Sekä Jamiletin, että Señor Peregrinon elämässä on ollut vaikutusvaltaisia naisia - molempien elämät ovat muovautuneet vahvojen naisten tekojen ja mielipiteiden kautta. Upea kirja!

*****

Ainut mitä voin hieman ihmetellä on kirjan nimi. Englanninkielisen alkuteoksen nimi on Tarnished Beauty, suomeksi suunnilleen "haalistunut kauneus" tai "likaantunut kauneus". Vaikka Señor Peregrinolla on suuri rooli tarinassa on minusta alkuperäinen, englanninkielinen nimi osuvampi kuin suomennettu nimi.


********maailmanvalloitusprojekti: Meksiko****************

Viides lapsi

Viides lapsi on ensimmäinen lukemani, Nobel voittaja Doris Lessingin kirjoittama kirja. Viides lapsi kertoo Harrietista ja Davidista jotka tapaavat, rakastuvat ja suunnittelevat onnellista tulevaisuutta johon kuuluu iso talo ja monta lasta. Kun parilla on oma talonsa on Harriet jo raskaana ja ensimmäinen lapsi, Luke syntyy. Luken jälkeen perheeseen syntyy vielä kolme tervettä, iloista ja toivottua lasta. Perheonni muuttuu kun Harriet huomaa taas olevansa raskaana, tällä kertaa kyseessä ei ole suunniteltu lapsi sillä Harriet ja David olivat päättäneet pitävänsä enemmän taukoa ennen seuraavaa lasta. Viides raskaus on alusta asti vaikea. Vauva on yliaktiivinen, isokokoinen ja Harrietilla on huono olo läpi raskauden. Myös synnytys on vaikea ja kun viisikiloinen Ben-vauva syntyy, ei Harriet tunne samanlaista onnea kuin neljän vanhemman lapsen syntyessä. Ben on erilainen lapsi, kukaan ei vain ymmärrä miten ja miksi. Ennen Harrietin ja Davidin talo on ollut täynnä sukulaisia ja ystäviä, Benin syntymän jälkeen talo käy yhä tyhjemmäksi.Vanhemmat lapset, etenkin heistä nuorin, Paul, kärsii perheen tilanteesta ja yliaktiivisen, aggressiivisen ja hankalan Benin läsnäolosta. Harrietin ja Davidin suhde alkaa Benin myötä rakoilla, suhde paranee hetkeksi kun Ben lähetetään pois ja aikaisempi perheonni vanhempien lasten kanssa palautuu lähes ennalleen. Harrietia vaivaa kuitenkin Benin tilanne ja hän lähtee tapaamaan poikaansa. Lopulta hän tekee päätöksen joka vaikuttaa koko perheeseen eikä perheonni ikinä palaudu ennalleen.

Viides lapsi oli aiheeltaan mielenkiintoinen romaani joka imaisi minut mukaansa ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Kirja on nopealukuinen eikä sivujakaan ole kuin 160 joten luin sen tämän illan aikana. Kaikenkaikkiaan tykkäsin kirjasta paljon, mutta loppu oli jotenkin lässähtänyt ja se verottaa hieman pisteitä. Tykästyin kuitenkin Doris Lessingiin ja seuraavaksi täytyy etsiä käsiin jokin toinen Lessing-romaani. Ehdotuksia?

****

Sinun jälkeesi, Max

 Tykkäsin Leena Parkkisen esikoiskirjasta Sinun jälkeesi, Max erittäin paljon. Romaani on niin epätavallinen suomalainen kirja kuin olla voi. Romaani kertoo Saksassa syntyneiden siamilaisten kaksosten, Issacin ja Maxin elämästä. Kirjan luvut hyppivät poikien lapsuusvuosien 1900-luvun alussa sekä aikuisvuosien 1920-30 luvun hujakoilla. Koska kaksoset jakavat ruumiinsa ja heillä on yhteisiä ruumiinosia, he myös kärsivät toistensa sairaudet. Luonteeltaan kaksoset ovat erilaiset, mutta useimmiten he tulevat hyvin toimeen keskenään vaikka joutuvatkin suunnittelemaan kaiken etukäteen. Kirja seuraa kaksosten elämää, lapsuusvuosia, nuoruuden sirkusaikoja, rakastumisia ja kaikkia mielenkiintoisia ihmisiä joita he tapaavat esimerkiksi aikuisina Helsingissä. Lukija saa tutustua kauniiseen Irikseen, Madame Maximiin sekä Luciaan joista kaikista tulee tärkeitä naishenkilöitä kaksoten elämässä. Ennen kaikkea kirja tuo esille sen, miltä tuntuu kun ei ole koskaan yksin.

Kirjan kieli on kaunista ja sujuvaa, lukuelämys oli erittäin miellyttävä ja kaksosten elämää oli helppo seurata loppuun saakka. Erittäin hieno kirja, suosittelen lämpimästi kaikille!

****

Middlesex

Middlesex on mielenkiintoinen tarina interseksuaalisesta Calliesta. Tarina alkaa Callien isovanhemmista jotka ovat sisaruksia keskenään. Heidän mentyä naimisiin ja aloitettuaan suvun jatkaminen, alkaa myös erikoisen geenin tarina. Geeni aiheuttaa sen, että heidän lapsenlapsensa syntyy interseksuaalina, hermafrodiittinä, kahnde sukupuolen loukussa. Kirja kertoo Callien tarinan, siitä asti kun hän oli vielä syntymätön, lapsuudesta jonka hän vietti tyttönä siihen saakka kun hän nuorena naisena tajuaakin olevansa poika. Kirja on paksu (770 sivua) ja alussa ajattelin etten jaksa lukea sitä loppuun. Tarina kuitenkin tempaisi minut mukaansa ja en hetkeäkään enää pohtinut lopettamista. Middlesex on mielenkiintoinen romaani, aihe on erikoinen, kerronta sujuvaa, tapahtumat naurattavat, koskettavat ja ihmisten ajatuksiin on paikka paikoin helppo samaistua. Kirja kertoo ennen kaikkea ihmisistä, Amerikasta, kotimaansa taakse jättäneistä henkilöistä ja kaikkien ihmisten yksilöllisyydestä. Jeffrey Eugenides ei turhaan saanut romaanistaan Pulitzer-palkintoa 2002.

*****