Pitkä laulu / Andrea Levy

Pitkä laulu / Andrea Levy

Into-kustannus, 2014. 356 sivua.

Alkuteos: The Long Song, 2010

Suomentanut: Kirsi Kinnunen

Kannen suunnittelu: Elina Salonen

Mistä minulle? kustantajan arvostelukpl

Andrea Levyn romaanissa Pitkä laulu ollaan Jamaikalla 1800-luvulla. Pitkä laulu kertoo tarinan orjatyttö Julysta, joka yrittää selviytyä valkoisten orjana muiden neekereiden mukana. Valkoisten sokeriruokoplantaasit kukoistavat ja July elää lapsuuden Amityn tilalla äitinsä kanssa, kunnes tyttö otetaan kartanoon muuttaneen uuden emännän, Caroline Mortimerin, palvelijaksi. Sota lopettaa orjuuden, mutta uusi vapaus ei tuo entisille orjille ainoastaan hyviä asioita mukanaan. Maa on sekasortoinen ja entisten orjien elämä on arvaamatonta ja suojatonta, turvallisuudesta ei ole tietoakaan. Pitkä laulu oli ilmestymisvuonnaan Booker-palkintoehdokkkaana ja voitti Walter Scott Prize for Historical Fiction -palkinnon.

Levy kertoo vaikeista ja rankoista aiheista, mutta huumorin ja ilonpilkahdusten vuoksi kirja ei ole pelkästään raskas ja ahdistava. Kirja on jollain tavalla vaikea, sillä lukeminen oli etenkin alussa todella hidasta ja taukojen aikana kesti aina hetken, ennen kuin tarinaan pääsi taas sisään. Tarina ja juoni itsessään oli kuitenkin helposti ymmärrettävissä, mutta olisiko sitten kirjan rakenne tai kieli ollut sellaista, että se teki lukemisesta hieman vaivalloisempaa. July kertoo itse oman tarinansa, hän kirjoittaa vanhana naisena kirjaa omasta menneisyydestään, ja välillä ollaankin nykyajassa, välillä taas Julyn nuoruusvuosissa. Parhaiten luin tätä silloin, kun lukemiselle oli aikaa ja tarinaan ehti uppoutua kunnolla. Pidin kovasti myös niistä hetkistä, jolloin July oman tarinansa kertojana ikään kuin puhui lukijalle suoraan.

Julyn tarina on koskettava ja mukaansatempaava, lukija haluaa ehdottomasti tietää miten nuori tyttö ja myöhemmin nuori nainen selviää orjuuden lakkauttamisen jälkeisinä vuosina. Julyn tarina on rankka, hänen elämäänsä on mahtunut kurjia tapahtumia, hurjia selviytymisiä ja lopuksi onneksi myös onnea. Tarinassa on yllätyksiä ja se herättää tunteita äärilaidasta toiseen. Julyn mukana saa itkeä mutta myös nauraa.

Pitkä laulu on myös opettavainen kirja. Se on hyppy Jamaikan historiaan, orjuuteen ja orjuuden lakkauttamisen jälkeisiin vuosiin ja tapahtumiin. Valkoisten ja mustien väliset erot tulevat selväksi, ja kuvailut näistä aiheuttavat ärsytystä, vihaa ja turhautumista. Miten toisia ihmisiä on voitu kohdella noin, miten kukaan voi kohdella kanssaihmisiään tuolla tavalla?

Pitkä laulu oli ravisuttava, mieleenpainuva ja opettavainenkin romaani. Se kosketti ja ärsytti, mutta hyvällä ja riipaisevalla tavalla. Julyn tarina jäi mieleen, eikä taida hävitä sieltä ihan vähään aikaan. Lisäksi tapahtumien asettuminen Jamaikalle on pelkkää plussaa, en ole aiemmin tainnut lukea yhtäkään kirjaa joka kertoisi kyseisestä maasta.

★ ★ ★ ★ +

Maailmanvalloitus: Jamaika

Kissani Jugoslavia / Pajtim Statovci

Kissani Jugoslavia / Pajtim Statovci

Otava, 2014. 286 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kustantajan lähettämä arvostelukappale

Ajattelin ehtiväni kirjoittaa tämän vuoden HS:n esikoispalkintovoittajasta, Pajtim Statovcin Kissani Jugoslaviasta jo sopivasti eilen itsenäisyyspäivänä, mutta päivän kiireet jatkuivat kuitenkin iltamyöhäiseen saakka, joten kirjoittaminen jäi. Nyt alkaa kuitenkin kämppä olla mallillaan, ja on aikaa istahtaa tietokoneen ääreen ja näpytellä muutama sana tästä kirjasta, jonka tosin luin loppuun jo monta viikkoa sitten.

Kirjassa kaksi tarinaa etenee alussa rinnakkain. Albaanityttö Emine varttuu Jugoslaviassa, jossa kulttuuri ja maan tavat takaavat, että naisen paikka on kotona ja mies on perheen pää. Emine naitetaan komealle, vain kerran tapaamalleen miehelle, ja tyttö odottaa pääsevänsä onnellisiin naimisiin. Niin ei kuitenkaan ole, vaan mies osoittaa jo heti häiden aikaan toisenlaisen puolen itsestään. Kun levottomuudet alkavat heidän kotimaassaan, kaikki muuttuu. Heidän poikansa Bekim varttuu Suomessa, kasvaa maassa jossa oppii lukemaan asenteet ja ennakkoluulot ihmisten kasvoilta. Hän ei tiedä mitä elämältään haluaisi, mutta kaikki kääntyy kun hän eräänä päivänä eksyy lemmikkikauppaan ja ostaa kuningasboan. Kun hän pian vielä kohtaa baarissa kissan, hänen elämänsä muuttuu täysin.

Kissani Jugoslavia on täynnä kiinnostavaa symboliikkaa. Kirjan ensimmäisessä puolikkaassa suuressa roolissa on Bekimin lemmikkikäärme ja hänen baarissa tapaamansa kissa, oikukas, erikoinen, vaativa tyyppi josta tulee Bekimille tärkeä. Kissa oli kirjassa kiinnostavalla tavalla mukana, kuvailtu jännästi ja erilaisesti, ja vei hetken aikaa ennen kuin pystyin lukemaan kirjaa niin, että en ottanut kissan hahmoa liian kirjaimellisesti.

Statovcin kieli on hienoa ja sujuvaa, suorastaan ahmin kirjaa kun pääsin heti alussa tarinan imuun. Pidin kovasti myös kirjan rakenteesta, siitä että alussa vuoroteltiin Eminen tarinan ja "nykypäivän" välillä. Molemmat tarinat olivat kiinnostavia ja vangitsevia, ja kun tarinoiden yhteyden tajusi ja ne nitoutuivat yhdeksi, ei voinut kuin huokailla ihastuksesta. Todella taitavasti ja hienosti rakennettu romaani kaiken kaikkiaan.

Kissani Jugoslavia ei ole minusta erityisen perinteinen suomalainen kirja. Siksi iloitsinkin siitä, että Statovcin romaani voitti HS:n esikoiskirjapalkinnon tänä vuonna. Tarina on erilainen, ja siksi niin mieleenpainuva. Vaikka kaikkea symboliikkaa ei ymmärräkään (minä tuskin ymmärsin siitä paljonkaan, ja käärmeen ja kissan syvempi olemus jäi arvoitukseksi) tarinasta nauttii silti ja kirja on jollain tavalla merkityksellinen. Kissani Jugoslavia on hienon hieno esikoisromaani, mieleenpainuva ja mielenkiintoinen tarinaltaan ja taitavasti rakennettu kokonaisuus.

★★★★+

Hengitysharjoituksia / Anne Tyler

Hengitysharjoituksia / Anne Tyler

Otavan kirjasto, 1989. 350 sivua

Alkuteos: Breathing Lessons, 1988

Suomentanut: Saara Villa

Mistä minulle? kirjastolaina

Anne Tylerin Pulitzer-palkittu romaani Hengitysharjoituksia oli lukupiirikirjanamme syyskuussa. Olen lukenut Tylerilta aiemmin kaksi kirjaa, Jää hyvästi sekä Nooan kompassi, ja kumpikin oli varsin keskinkertainen lukuelämys. Niin kävi myös tämän kirjan kanssa, varsin keskinkertainen, mutta silti ihan kelpo luettavaa muutamaksi illaksi.

Maggie ja Ira Moran ovat matkustamassa Maggien vanhan ystävän aviomiehen hautajaisiin. Kirja on yhden päivän romaani, kertoo juurikin tästä hautajaispäivästä. Pääosassa ei kuitenkaan ole itse hautajaiset, tai Maggien vanha ystävä Serena joka on jäänyt leskeksi. Toisaalta seurataan Maggien ja Iran päivän kehitystä, överihautajaisten kautta takaisin kohti kotia. Kotimatkalla mukaan tarttuu aikuisen Jesse-pojan ex-vaimo Fiona ja Jessen ja Fionan tytär Leroy. Toisaalta taas kirja koostuu monista takaumista, joiden avulla selvitetään Moranin perheen taustoja, sitä miten Jesse ja Fiona ovat ajautuneet eroon, miten Maggiesta on tullut kaikkien toisten elämään sekaantuva varsin ärsyttävä nainen.

Juurikin tuo henkilöiden ärsyttävyys sai minut heti alusta ärsyyntymään kirjaan. Maggie oli kirjan alusta loppuun asti raivostuttava nipottaja ja muiden asioihin sotkeutuva tyyppi, jota en kertakaikkiaan voinut sietää. Toisaalta Irakaan ei ollut erityisen täydellinen tai edes kiinnostava tyyppi, ja kirjasta puuttui kokonaan sympaattinen tai mielenkiintoinen henkilö johon olisin voinut edes osittain samaistua. Toisaalta taas Tyleria pitää kehua siitä, että hän on onnistunut kuvailemaan henkilöt uskottavasti ärsyttäviksi...

Kirjan rakenne on kiinnostava, ja tämä on minusta varsin onnistunut romaani yhdestä päivästä. Hautajaishöpinät olivat jollakin tavalla ehkä ylimääräisiä ja turhia, sillä mieluiten luin kuitenkin Moranin perheen tilanteesta, ja tapahtumista joita selvitettiin takaumien kautta. Välillä tuntui miltei rasittavalta, kun siirryttiin nykyhetkeen ja esimerkiksi pitkiin mutkiin kotimatkalla, jotka johtuivat Maggien lapsellisista huijaamisista.

Kieli oli uudempiin Tylerin kirjojen suomennoksiin verrattuna oikein sujuvaa eikä laisinkaan tönkköä kuten olen aiemmissa lukemissani Tylerin kirjoissa kokenut. Tarina eteni varsin jouhevasti, sillä minulla oli aika vähän aikaa tämän lukemiselle ja onnistuin kolmen illan aikana lukemaan tämän loppuun ennen lukupiiritapaamista tyttöjen kanssa. Paikoitellen pääsin tosi hyvinkin kirjan imuun ja luin montakymmentä sivua putkeen, tarinaan uppoutuen. Lukupiirissä saimme ihan hyvin keskustelua aikaan tästä, vaikka lopulta keskustelut menivätkin taas ihan sivuraiteille ;).

Tylerin kirjat eivät ole vielä ainakaan täysin vakuuttaneet minua. Ihan kivoja, keskinkertaisia tarinoita joita kyllä lukee, mutta joista ei jää sen enempää käteen jälkeenpäin. Aion toki jatkossakin lukea Tylerin kirjoja, minulta löytyy 3-4 hänen kirjaansa vielä omasta hyllystäkin. Ehkä se minun suosikki-Tylerini on vielä hyllyssä odottamassa!


★  ★  ★  

Gilead / Marilynne Robinson

Gilead / Marilynne Robinson

Bazar, 2008. 287 sivua.

Alkuteos: Gilead, 2004.

Suomentanut: Laura Jänisniemi

Kannen suunnittelu: www.fulltank.org

Mistä minulle? oma ostos

Marilynne Robinsonin romaani Gilead palkittiin vuonna 2005 Pulitzer-palkinnolla. Minä luin kirjan nyt osana oman kirjahyllyni lukuhaastetta.

Ikääntynyt amerikkalainen pastori John Ames elelee viimeisiä kuukausiaan Gileadin pikkukaupungissa Iowassa. Hänellä on huomattavasti itseään nuorempi vaimo, sekä seitsemänvuotias poika jolle Ames kirjoittaa kirjettä. Hän haluaa jättää vasta nuorelle pojalleen muistoja itsestään ja suvustaan. Hän on viettänyt koko elämänsä Gileadissa pastorina, ja myös hänen isänsä sekä isoisänsä olivat saarnamiehiä. Suuren roolin kirjeessä saa myös Amesin kummipoika, joka sekoittaa vanhan miehen rauhaisia päiviä palaamalla kotikaupunkiinsa. Kummipoika herättää vanhoja muistoja ja jännitteitä, ja John Amesin rauhalliset viimeiset päivät muuttavat muotoaan.

Gilead on kaunis pieni kirja. Kirjan tunnelma on melankolinen, hidas ja koskettava. Iäkkään John Amesin tuntemukset tulevat iholle ja kirjan tunnelmassa huomaa hyvin, kuinka miehen päivät saavat uuden käänteen kummipojan saapuessa kuvioihin. Kieli on kaunista, viipyilevää ja kirja vaatii lukijalta aika paljon. Se etenee hitaasti, mutta antaa samalla levollisen olon.

Kirjassa on varsin vahva uskonnollinen sävy, mutta uskonasioita ei kuitenkaan ole häiritsevän paljon. Uskontoaihe on oikeastaan varsin kiinnostava, näin ei-niin-uskonnollisenkin näkökulmasta. Pidin myös kirjan rakenteesta, ja siitä että tarina eteni kirjemuodossa eikä aina niin kronologisessa järjestyksessä.

Luin Gileadia hitaasti nautiskellen, mutta huomaan nyt, ettei minulla ole tästä kirjasta kovinkaan paljon sanottavaa. Kaunis, hidas, melankolinen ja tunnelmallinen kirja. John Amesin ajatukset ja tunteet koskettavat ja näin silmieni edessä kun hän katseli ikkunasta nuoren sinimekkoisen vaimonsa ja pikkupoikansa hulluttelua pihanurmella. Haikeankaunis kirja, johon mielenkiintoinen Amesin kummipoika toi sopivan lisämausteen.

★★★★

Jäätelökauppias / Katri Lipson

Jäätelökauppias / Katri Lipson

Tammi, 2012. 294 sivua.

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Kirjaston viimeinen eräpäivä lähestyi hurjaa vauhtia, joten päätin lukea Katri Lipsonin Jäätelökauppiaan nopeasti tämän viikonlopun aikana. Sopivasti luin vielä perjantaina Valkoisen kirahvin blogista, että Lipsonin romaani on voittanut Euroopan Unionin kirjallisuuspalkinnon. Hienoa menestystä suomalaiselle kirjallisuudelle!

Jäätelökauppias on suomalaiseksi kirjaksi erikoinen, erilainen. Se on hieno, siitä ei ole kysymystäkään, mutta samalla lukijalle varsin haastava. Lukija ei pääse helpolla. Henkilöitä, eri nimisiä, eri ikäisiä, on aika paljon ja välillä ollaan elokuvanäyttämöllä, välillä taas oikeassa elämässä. En oikein tiedä, olinko aina ihan kärryillä siitä mitä oikeasti tapahtui kenellekin, ja mitä vuorostaan tapahtui vain Jäätelökauppias-nimisessä elokuvassa. 

Tarinassa on ainakin rouva Nemcován talo, johon tupsahtaa pariskunta joka ei ole oikeasti naimisissa. Mutta he tietävät toisistaan paljon, Esther muistaa miehensä syntymäpäivän ja kotikaupungin, vaikka ei aina yöllä herätessään saakaan sanaa suustaan. Toisaalla pyörii sota, jonka vuoksi omituinen pariskunta on lähtenyt pakoon. Rouva Nemcová ei kuitenkaan ole hölmö, vaan monta kertaa viisaampi kuin pariskunta arvasikaan. 

Myöhemmin on myös Estherin poika, Jan. Hän päätyy mutkien kautta Göteborgiin ja hänen tyttärensä Gunilla vuorostaan isänsä kotikulmille Tsekkiin. Gunilla törmää postilokeroon johon tulvii kirjeitä Milenalle. Kuka Milena oli, ja mitä Gunilla lopulta päätyy tekemään, minkä roolin hän ottaa?

Jäätelökauppias on rakenteeltaan hieman sekava, ja se vaatii lukijalta paljon keskittymistä. Mutta ehkä aina ei haittaa, vaikka ei ymmärräkään aivan kaikkea. Lipsonin kieli soljuu kauniisti eteenpäin, dialogit ovat ihastuttavan tehokkaita ja tomeria ja henkilöt puutteineen kaikkineen inhimillisiä. 

Tarina on ennalta-arvaamaton elokuvakäsikirjoitus, kirjassa ohjaajakaan ei ole halunnut työskennellä valmiin käsikirjoituksen kanssa. Tulkinnalle jää sijaa, sekä näyttelijöiden että lukijan. Arvoituksellinen ja kiinnostava tarina pitää otteessaan loppuun asti. Jäätelökauppias on hieno kirja, vaikka se viimeisen sivun jälkeen jättikin minulle aika monta avointa kysymystä. Ehkä se on syy siihen, että en aivan täysin päässyt tähän sydämelläni sisään, vaikka tästä kovasti pidinkin. Jokin pieni asia, ehkä pieni selkeys, jäi puuttumaan, jotta tämä olisi ollut täydellinen. Mutta aina ei tarvitse olla sitäkään. Jäätelökauppias oli hieno, yllättävä lukukokemus!

★★★★

Minun kansani, minun rakkaani / Toni Morrison

Minun kansani, minun rakkaani / Toni Morrison

Tammen keltainen kirjasto, 1988. 330 sivua

Alkuteos: Beloved, 1987.

Suomentanut: Kaarina Sonck

Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

Mistä minulle? nettikirjakauppaostos

Aloitin tutustumiseni Toni Morrisonin kirjallisuuteen lukemalla omasta hyllystäni löytyneen Minun kansani, minun rakkaani -romaanin. Kirja lähti mukaani parin päivän Tukholmareissulle tuossa elokuun alussa, ja ihan parasta lomalukemista tämä ei kyllä minulle ollut.

Sethe elää Yhdysvaltain sisällisodan jälkeistä aikaa. Hän on ennen ollut orjana, mutta karannut "työstä" ja elelee tyttärensä ja anoppinsa kanssa. Muistot menneisyydestä jylläävät Sethen mielessä päivittäin. Hän on nähnyt miehensä väkivaltaisen kuoleman, joutunut uhraamaan toisen tyttärensä sekä menettänyt poikansa koska ei ole halunnut lapsien kärsivän ja kokevan orjuutta. Sethen taloon ilmestyy yhtäkkiä mies menneisyydestä, ja Sethen kipeät muistot palaavat tuoreina mieleen. Suurimman muutoksen saa kuitenkin aikaan nuori nainen, joka kutsuu itseään nimellä Rakkain. Hän ilmestyy Sethen talolle yllättäen, ja on pian takertunut taloon ja sen väkeen kuin ei ikinä olisi poissa ollutkaan.

Minun kansani, minun rakkaani kertoo tärkeistä aiheista. Se käsittelee mustien historiaa Yhdysvalloissa, rotusortoa ja kamalaa epäreiluutta ihmisten kohtelussa. Mustien kulttuuria käsitellään paljon, siitä on kiinnostavaa vaikkakin rankkaa lukea. Kirjan tarina on rankkuudessaan ja hurjuudessaan kiinnostava, ja minulle tuli heti kirjan ensisivuilta lähtien mieleen paljon pitämäni Häivähdys purppuraa. Tässäkin kirjassa oli kaikki ennakkoon ajatellen kohdallaan, mutta en silti saanut tästä samanlaista otetta.

Tarina eteni sekavasti ja hitaasti. Minulla kesti aina kauan tajuta missä ajassa milloinkin mentiin, mikä oli tarinassa nykypäivää, mikä taas vuosien takaista muistelua. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia, mutta etenkin miehet Sethen menneisyydessä menivät aina minulla sekaisin. Outoja nimiä, kustumanimiä ja nimettömiä henkilöitä oli niin paljon, etten millään pysynyt kärryillä siitä, kuka oli kuka.

Kirjassa käytetty kieli on myös samantapaista kuin Häivähdys purppuraa -kirjassa, eli tarkoituksella on käytetty mustien käyttämää "slangia". Suomennos on varsin sujuva ja slangin käyttö tuo tarinaan todentuntua ja roimasti uskottavuutta ja sitä oikeaa fiilistä mustien kulttuurista. Koin kuitenkin kielen välillä todella raskaaksi ja vaikealukuiseksi juuri puhekielisyyden vuoksi.

En lopulta oikein osaa sanoa mikä tässä kirjassa aiheutti sen, että minä puuduin tarinaan, en saanut juonesta kunnolla otetta, en kiintynyt henkilöihin enkä oikein kokenut hurjia tapahtumia ja kohtaloita edes kovinkaan koskettavina. Jokin palanen tästä puuttui, jotta kirja olisi saavuttanut minun sydämeni kunnolla. Onneksi monet muut ovat tästä kirjasta pitäneet minua enemmän, ja onhan tämä voittanut arvostetun Pulitzer-palkinnonkin vuonna 1988. Morrison on lisäksi palkittu kirjallisuuden Nobelilla vuonna 1993, joten tulen varmasti jo senkin vuoksi lukemaan kirjailijalta lisää, vaikka tämä ensikosketus hänen tuotantoonsa ei aivan onnistunut ollutkaan.

 ★★ +

Tunnit / Michael Cunningham

Tunnit / Michael Cunningham

Loistopokkarit, 2003. 236 sivua.

Alkuteos: The Hours, 1998.

Suomentanut: Marja Alopaeus

1. suom.kiel.painos 2000

Kannen kuvat: The Hours-elokuvasta

Mistä minulle? kirppislöytö

Michael Cunninghamin suosittu romaani Tunnit on ollut lukulistallani jo kauan. Olen nähnyt kirjaan perustuvan elokuvan kolme kertaa ja pidän siitä kovasti, joten kirjakin on kiinnostanut. Tuulia haastoi minut lukemaan Tunnit osana Ota riski ja rakastu kirjaan-haastetta, ja kirjavalinta osui aika lailla nappiin!

Clarissa, Laura ja Virginia. Kolme naista, kolmelta eri aikakaudelta joita yhdistää yksi kirja. Tuo kirja on Virginia Woolfin kirjoittama Mrs Dalloway, jonka työnimenä on Tunnit. Cunninghamin luomassa tarinassa seurataan 1990-luvun New Yorkissa elävää Clarissaa. Hän on järjestelemässä isoja juhlia rakkaalle ystävälleen Richardille, joka on voittanut  arvostetun runopalkinnon. Richardille, joka kutsuu pitkäaikaista ystäväänsä Mrs. Dallowayksi, koska naisethan jakavat saman etunimen.
Laura Brown puolestaan elää 1940-luvun lopun Los Angelesissa. Hän odottaa toista lastaan ja viettää päivät kotonaan pienen Richie-poikansa kanssa. Lauran päivät ovat samanlaisia, ja ainut pieni piristysruiske päiviin on Virginia Woolfin Mrs Dallowayn lukeminen. Laura päättääkin mullistaa elmäänsä, ja karkaa hotellihuoneeseen lukemaan kirjaansa.
Kolmas nainen, jota Cunninghamin kirjassa seurataan, on Mrs. Dallowayn kirjoittanut Virginia Woolf. Hän viimeistelee klassikoksi noussutta romaaniaan kesäasunnossaan, jossa viettää kesäkuista päivää kirjailijamiehensä kanssa. Virginian elämää varjostaa jatkuvat "päänsäryt" ja masennuskaudet, piristystä eloon tuo vieraielva sisko ja tämän lapset, sekä odotus paremmasta huomisesta Lontoossa.

Koska olen nähnyt Tunnit elokuvan niin monta kertaa, kirjan juoni ja tarina oli minulle ennen kirjan lukemista jo aika selvä. Minusta Cunningham on keksinyt kiinnostavan ja oivaltavan juonen, ja pidän siitä, kuinka hän liittää yhteen kolmen eri aikakauden naisen tarinat. Cunninghamin kielenkäyttö on kaunista ja sujuvaa, joskin välillä aika haastavaa luettavaa. Kirjan aiheet ja koko tunnelma on surumieleinen, jopa melankolinen. Olen opiskelujeni yhteydessä analysoinut kirjan (elokuvan) henkilöt psykologisesta näkökulmasta ja tuo analyysi syvensi ymmärrystä myös kirjan tapahtumista. Jätän tarkemmat analyysit nyt tässä kirjoittamatta, mutta psykologisestikin kirja ja sen henkilöhahmot ovat todella mielenkiintoisia!

Cunningham sai minut tällä kirjallaan myös (tietenkin) kiinnostumaan Virginia Woolfista henkilönä ja kirjailijana. Mrs. Dalloway on ollut lukulistallani jo kauan, ehkäpä vihdoin tänä kesänä ehtisin senkin lukea. Cunningham on myös tämän alkuvuoden aikana noussut yhdeksi suosikkikirjailijakseni Illan tullen- kirjan, sekä nyt Tuntien myötä. Tunnit oli siis lukukokemuksena minulle positiivinen, vaikka lukemista toki hieman latisti se, että juoni ja henkilöt olivat minulle elokuvasta jo niin tutun tuntuisia. Päässäni oli jatkuvasti Meryl Streepin kuva kun luin Clarissan juhlapäivästä, ja kun Clarissa itse mainitsi näyttelijä Meryl Streepin menin lukiessani hämilleni ja muistin, että Clarissa ei ole yhtä kuin Meryl Streep. Jostain selittämättömästä syystä kirja jätti minut myös hieman etäiseksi, vaikka tästä kovasti pidinkin.

Kaiken kaikkiaan Tunnit on minulle tärkeä ja mieleenpainuva niin kirjana, kuin elokuvanakin. Tästä saan myös suorituksen niin TBR 100-listalleni kuin myös Pulitzer-haasteeseeni.


★★★★-


Tuulia vakuuttui Cunninghamin kirjoittajanlahjoista, vaikka olikin kirjaan hieman pettynyt. Myös Karoliina luki kirjan, rakastuttuaan ensin elokuvaan. Sara vaikuttui kirjasta, mutta jätti hänet kuitenkin hieman etäiseksi ja Kirjahiiri ihastui Cunninghamin kirjoitustyyliin.

Aika suuri hämäys / Jennifer Egan

Aika suuri hämäys / Jennifer Egan

Tammen keltainen kirjasto, 2012. 410 sivua.

Alkuteos: A Visit from the Goon Squad, 2010.

Suomentaja: Heikki Karjalainen

Kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

Odotin Jennifer Eganin Pulitzer-palkitun romaanin A Visit from the Goon Squad suomennosta todella innolla. Suomenkielinen versio romaanista sai nimen Aika suuri hämäys, joka nimenä ei kertonut minulle kovinkaan paljon. Ihan mielenkiintoinen ja osuva nimi minusta, vaikka tykkään myös tuosta alkuperäisestä.

Aika suuri hämäys on sekalainen kertomus erilaisista ihmisistä. Kirjan alussa levy-yhtiössä työskentelevä Sasha on treffeillä Alexin kanssa. Sasha yrittää hallita kleptomaanisia piirteitään, hänellä on tarve varastaa tavaraa kanssaihmisiltään aina tilaisuuden salliessa. Levy-yhtiön pomo Bennie Salazar vuorostaan kamppailee avioeron, vanhenemisen ja musiikkibisneksen muuttumisen kanssa. Hän yrittää hurmata assistenttiaan Sashaa, mutta miettii samalla niin ex-vaimoaan kuin tuoreempia naistuttavuuksiaankin. Romaanissa seurataan usean henkilön elämää ja edesottamuksia, mutta kaikki henkilöt ovat jollakin tapaa sidottuina Sashaan tai Bennieen. Kaikki tapahtumat liittyvät jollakin tapaa näihin kahteen, safari-ajelua ja teinitytön powerpoint-muotoista päiväkirjaa myöten. Henkilöitä ja tapahtumia seurataan 1970-luvun punk-kaudesta aina johonkin tulevaisuuteen saakka.

Minä en kyllä täysin tähän ihastunut, vaikka kirjassa on minusta myös paljon hyvää ja hienoa. Henkilöitä oli minusta kuitenkin liikaa, menin ihan sekaisin kaikkien nimien kanssa ja usein minulla kesti kauan ennen kuin tajusin millä tavalla kukin tarinaan liittyi. Koko kirjasta jäi hieman sekava ja epäselvä kuva, tämä oli sekoitus kaikenlaista outoa, enkä minä missään vaiheessa onnistunut saamaan selkoa kokonaisuudesta. Henkilökaartiin mahtui toki monta mielenkiintoista tapausta ja esimerkiksi 70-sivuinen teinitytön powerpointpäiväkirja oli ihan kivan erilainen ratkaisu, mutta ei minusta tuonut tarinaan hirveästi mitään lisää. Lisäksi vaakatasoista powerpoint-muotoista tekstiä oli minusta ärsyttävän vaikea lukea.

Egan kirjoittaa ehdottomasti hyvin ja kirjan idea on omaperäinen ja erikoinen. Tapahtumissa on myös monta hyvää pointtia ja opetusta, kirjan (suomenkieliseen) nimeenkin viitaten mainitaan monta kertaa, että aika on suurta hämäystä etenkin Bennien miettiessä vanhenemistaan nuorten naistensa rinnalla. Egan on myös onnistunut luomaan tapahtumia, jossa on mukana suuri osa elämän kirjoa. Kirjan henkilöt kohtaavat surua, tragediaa, iloa ja onnea. Tapahtumat ja tunnetilat on elävästi kuvailtuja, ja ajan kuluminen on rakennettu juonen sekaan taidokkaasti.

Kaikesta hyvästä huolimatta kirjasta jäi minulle hieman sekava ja epäselvä kuva. En oikein ikinä päässyt tarinaankaan kunnolla sisään, ja huomasin kaipaavani jo muuta luettavaa. Erikoinen ja mielenkiintoinen idea kuitenkin, ja varmasti hieman toisenlaiselle lukijalle posittivinen lukukokemus vaikka minulle tämä olikin pettymys.


★★★


Egania on lukenut myös ainakin Noora, Valkoinen kirahvi, anni.M. ja Minna. 

Oikein ihanaa äitienpäivää muuten kaikille! Minä vaihdan siistimmät vaatteet päälle ja suuntaan sukulaisten kanssa kohti ravintolaherkkuja. :)

Tiikerin vaimo / Téa Obreht

Tiikerin vaimo / Téa Obreht

WSOY, 2012. 359 sivua.

Alkuteos: The Tiger´s Wife, 2011.

Suomentanut: Irmeli Ruuska

Kannen kuva: Mary Evans Picture Library

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Téa Obrehtin esikoisromaani Tiikerin vaimo oli minulle yksi kevään odotetuimpia uutuuksia. En pettynyt, vaikka tämä ei helppo kirja ollutkaan.

Kirjan alussa tapaamme lääkärinä työskentelevän Natalian joka on matkalla maaseudulle viemään rokotteita orpolapsille. Natalia saa samalla tietää, että hänen rakas isoisänsä on kuollut. Matkasta tulee samalla isoisän muistelureissu. Natalia käy syrjäisessä, ränsistyneessä sairaalassa hakemassa isoisälleen kuuluneita tavaroita ja muistelee tämän kertomia tarinoita tiikerin vaimosta ja kuolemattomasta miehestä, apteekkarista ja karhupojasta lapsuutensa maisemista. Samalla seurataan kuitenkin myös Nataliaa nykyhetkessä, kuinka hän ystävänsä kanssa yrittää pelastaa ja rakentaa sodan runtelemaa seutua uudelleen.

Tiikerin vaimossa liikutaan vuorotellen kahdessa eri ajassa. Natalian elämä nykyhetki on ehkä hieman pienemmässä roolissa kuin isoisän kertomat maagiset tarinat lapsuutensa kotikylästä. Minä olisin mielelläni lukenut enemmän Nataliasta, nyt hän jäi hieman isoisänsä varjoon ja etäiseksi henkilöksi. Natalian ja isoisän välinen suhde oli todella mielenkiintoinen ja läheinen, joten sitä oli ilo seurata. Pidin myös Obrehtin tavasta kuljettaa tarinaa eteenpäin ja sitoa isoisän maagiset kertomukset Natalian omaan tarinaan.

Tiikerin vaimo ei päästä lukijaa helpolla. Kirjan alussa minulla oli hieman vaikeuksia saada tästä otetta, mutta onneksi jatkoin lukemista. Aika nopeasti pääsin tästä kärryille ja nautiskelin hitaasta lukemisesta. Tätä ei voi lukea nopeasti, koska silloin menettää paljon. Minusta tuntuu, että minulta nytkin meni monta kuvaa ja asiaa ohi, joten tämä on varmasti kirja, johon voisin palata joskus uudelleen.

Tiikerin vaimo on ihastuttava sekoitus sodan riepottelemia maisemia, maagisuutta ja mystisiä kertomuksia. Henkilöhahmot eivät ehkä tule lukijaa kovinkaan lähelle, mutta kirjan pääpaino onkin jossain muualla. Balkanin historiaa, elämää ja kuolemaa. Minä luin kirjaa todella mielelläni, vaikka tämän jälkeen kaipaankin jotakin kevyempää luettavaa. Nuorelta kirjailijalta myös todella kypsä ja ehjä kokonaisuus ja kirja on ehdottomasti Orange-palkintonsa ansainnut!


★★★★

Lisää kirjasta ainakin seuraavissa blogeissa: Eniten minua kiinnostaa tie, Oota, mä luen tän eka loppuun, Nenä kirjassa .

Hevosvarkaat / Per Petterson

Hevosvarkaat (Ut og stjaele hester, 2003) / Per Petterson. Otavan kirjasto, 2009. 214 sivua.

 En muista mistä blogista ensimmäisen kerran luin Per Petterson-kehuja mutta kiinnostuin kirjailijasta ja otin kirjastosta mukaan Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2009 voittaneen Pettersonin viidennen romaanin Hevosvarkaat.

Trond on 67-vuotias ja jäänyt vähän aikaa sitten leskeksi. Nyt hän on muuttanut Lyyra-koiransa kanssa vanhaan mökkiin Norjan erämaahan miettimään ja muistelemaan elämäänsä. Mennyttä on vaikea miettiä, kipeitä asioita ja muistoja nousee pintaan kun Trond tutustuu naapurissa asuvaan Larsiin.

Trond muistelee kesää vuonna 1948. Hän oli silloin 15-vuotias poika ja vietti kesää isänsä kanssa mökissä lähellä Ruotsin rajaa, Pohjois-Norjassa. Päivisin Trond auttoi isää töissä, iltaisin hiivittiin ulos samanikäisen Jonin kanssa leikkimään hevosvarkaita. Tuon kesän aikana Jonin perheessä kuitenkin sattuu traaginen onnettomuus, ja kaikki muuttuu sekä Jonin, että Trondin elämässä.

Onnettomuuden jälkeen Trond huomaa oman perheensä ja Jonin perheen väliset oudot suhteet. Mikään ei ole kuten ennen onnettomuutta, Trond menettää hyvän leikkikaverin ja isäkin muuttuu erilaiseksi, etäiseksi. Kesä jatkuu apeissa merkeissä, piristystä Trondin päiviin tuo vain eräs maitotyttö sekä tatuoitu Franz joka kertoo Trondille paljon, myös uusia asioita Trondin isästä.

Kirjassa kerronta vaihtelee nykypäivässä, eli 67-vuotiaassa Trondissa ja kesässä 1948. Tärkeimmät tapahtumat ja muistot liittyvät juuri kesään 1948, sinä kesänä Trondin elämä muutti suuntaa ja kasvatti hänestä miehen. Mutta myös nykyajassa tapahtuu asioita, jotka vaikuttavat Trondin tulevaisuuteen. Eräänä päivänä hänen erämökkinsä pihaan ajaa auto, ja Trond saa tärkeän vieraan.

Petterson kuvailee Norjan luontoa äärimmäisen kauniisti. Näin silmissäni lumiset Norjan erämaan maisemat, tunsin myöhäiskesän usvaiset illat ihollani. Trond oli myös aivan ihana, mielenkiintoinen ja koskettava henkilönä, joten hänen historiaansa ja muistojaan seurasi mielellään. Kirjan tunnelma oli tavallaan surullinen mutta kaikesta kuulsi läpi positiivisuus ja elämänmyönteisyys koska:

"(...) mehän päätämme itse milloin tekee kipeää."

Hevosvarkaat on kaunistunnelmainen ja tiivis romaani jonka kantavia teemoja on kasvaminen pojasta mieheksi, isän ja pojan välinen suhde, rakkaus, luopuminen ja pettyminen. Kirjassa käsitellään myös yksinäisyyttä, surua ja eristäytymistä. Kirja on sopiva pidemmissä pätkissä nautittavaksi, sillä tarina etenee aika verkkaisesti ja tapahtumien sijasta annetaan paljon tilaa henkilöiden ajatuksille ja tunteille. Yleensä en oikein jaksa lukea hitaasti eteneviä kirjoja, mutta tästä tiheästä, kauniisti kerrotusta tarinasta ja suloisesta Trondista minä hurmaannuin.

★★★★+

Myös Valkoinen kirahvi on lukenut Hevosvarkaat.

Tällä kirjalla osallistun myös maailmanvalloitukseeni, nyt valloitettuna on siis myös Norja joka valitettavasti onkin ajankohtainen maa tällä hetkellä. 

Häivähdys purppuraa

Häivähdys purppuraa (The Color Purple, 1982) / Alice Walker. WSOY 1986. 360 sivua.
1.suom.kielinen painos 1982.

 Luin tämän kirjan loppuun jo toukokuussa, mutta halusin katsoa myös elokuvan ja se jäi reissun jälkeiseksi projektiksi. Siksi vielä yksi rästikirja ennen kuin olen ihan ajan tasalla lukemisieni kanssa täällä blogissa;)

Klassikkohaasteeni jatkuu siis Alice Walkerin Pulitzer-palkitulla romaanilla Häivähdys purppuraa.

Afroamerikkalainen Celie elää Georgiassa, jossa rotusyrjintä yhä kukoistaa. Hän kokee traagisen lapsuuden, johon kuuluu väkivaltaa, insestiä ja aikuistumista aivan liian aikaisin. Celie naitetaan vaimonsa menettäneelle perheenisälle ja hän alkaa kasvattaa toisen naisen lapsia huomattavasti vanhemman miehen uutena, nuorena vaimona. Celien sisko Nettie ei kestä isänsä pomottelua vaan karkaa muualle ja aloittaa oman, uuden elämänsä tyhjältä pöydältä.

Celie saa jatkuvasti kestää väkivaltaa ja rasismia lähipiiriltään ja muilta ihmisiltä, mutta nuori nainen ei lannistu. Hän ryhtyy rakentamaan elämäänsä niistä osista joita hänelle on annettu ja tyytyy rooliinsa. Ilonpilkahduksia hän kokee kun hän tutustuu miehensä rakastajattareen, kauniiseen laulajatar Shug Averyyn. Naisten välille syntyy tiivis ja läheinen suhde, jonkalaista Celie on kaivannut sisarensa karkaamisesta saakka.

Häivähdys purppuraa koostuu kirjeistä, joita nuori Celie alkaa kirjoittaa Jumalalle tullessaan kaltoin kohdelluksi nuorena tyttönä. Celie jatkaa kirjeiden kirjoittamista Jumalalle, ja kirjan puolivälin jälkeen mukaan tulee myös kirjeitä joita Celie kirjoittaa Nettie-sisarelleen sekä Nettien kirjoittamia kirjeitä Celielle.

Häivähdys purppuraa on kirjoitettu puhekielellä ja vaikka se yleensä häiritsee minua kirjoissa, tässä tapauksessa totuin siihen nopeasti ja aloin jopa pitämään siitä. Kirjan loppuosassa huomaa juuri kielestä ne suuret erot joita Celien ja Nettien välillä on. Elämänsä muualle rakentanut, maailmaa nähnyt ja oppint Nettie kirjoittaa kirjeitä siskolleen kauniilla kirjakielellä kun taas köyhemmissä ja surkeammissa oloissa elänyt Celie kirjoittaa puhekielellä, kömpelösti ja monin kirjoitusvirhein. Sisarten välisestä kirjeenvaihdosta huomaa hyvin kuinka kohtalo on aiheuttanut heille täysin erilaisen elämän. Sisaret kertovat arjestaan maailman eri kolkissa, he muistelevat lapsuuttaan, kertovat toisilleen vaiettuja totuuksia. He suunnittelevat tapaamista, jälleennäkemistä ja yhdessäeloa monen kymmenen erossa vietetyn vuoden jälkeen, mutta meneekö sisarten kirjeet edes perille?

Häivähdys purppuraa on ehdottomasti klassikkomaineensa ansainnut. Se on hieman synkkä, surumielinen selviytymis- ja kasvutarina. Tämä on ehdottomasti yksi parhaista klassikoista joita olen lukenut, ja tämän kirjan voisin lukea joskus uudelleenkin. Tykkäsin todella paljon tavasta, jolla romaanin henkilöiden välisiä suhteita oli kuvailtu, kuinka ne kerrottiin ikään kuin rivien välistä arjen tapahtumia kuvailtaessa.

****+

Häivähdys purppuraa -elokuva, 1985. Ohjaaja: Steven Spielberg.

Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva jonka on ohjannut Steven Spielberg. Samalla siis tämä romaani osallistuu kahteen käynnissä olevaan haasteeseeni kun saan sen klassikkohaasteen lisäksi mukaan Lue kirja ja katso elokuva-haasteeseen. Minä pidin hurjasti myös elokuvaversiosta. Celietä näytellyt Whoopi Goldberg oli mielestäni aivan loistava ja elokuva kokonaisuutena kauniisti toteutettu vaikka tarina onkin synkkä. Onneksi on edes onnellinen loppu:) Suosittelen ihan ehdottomasti myös elokuvaa kaikille, paras kirja/elokuvapari ylivoimaisesti! Elokuvan tarina ei eronnut kirjan tarinasta paljon yhtään, minusta elokuvassa oli jopa hienosti näytetty ja seurattu kirjan tapahtumia. Celien ja Shug Averyn suhdetta näytettiin ehkä aika vähän, tai heidän ystävyytensä alkoi aika myöhään, vasta elokuvan puolivälissä, joten suhde sai pienemmän roolin kuin olin odottanut. Kuitenkin, ihan loistava elokuva.

Häivähdys purppuraa -romaanin on lukenut myös Ahmu ja Pienen mökin emäntä vertaili juuri tätä romaania Kathryn Stockettin Piiat-romaaniin joka muuten löytyy minunkin kirjastopinostani;)

Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä

The Brief Wondrous Life of Oscar Wao / Junot Diaz

Like, 2008

288 sivua

 Junot Diazin Pulitzer-palkittu romaani Oscar Waon Lyhyt ja Merkillinen elämä kertoo ylipainoisen ghetto-nörtti Oscarin tarinan. Oscar rakastaa tietokonepelejä ja scifiä. hänellä ei ole montaa ystävää, mutta kuitenkin rakastavia ihmisiä ympärillään. Oscarin sisko Lola toimii kirjan toisena kertojana, Oscarin ja Lolan tuttu, välillä myös Lolan poikaystävänä ja Oscarin kämppiksenä toimiva Yunior on kirjan toinen kertoja.

Oscarin nuoruus täyttyy tietokonepelistä, kirjoista ja tytöistä haaveiluun. Ylipainoinen ja idiootin leiman saaneena hän haaveilee ja rakastaa etäältä, eikä ole kovinkaan suosittu tyttöjen joukossa. Oscarin elämään kuuluu myös vahvoja naisia, äiti mukaan lukien. Eletään Dominikaanisessa Tasavallassa Trujillon aikakautta ja maan historia ja sen poliittinen tilanne on näkyvästi esillä kirjan sivuilla. Oscar Waon elämä jää lyhyeksi, kuten kirjan nimestä voi päätellä. Ennen kuolemaansa hänet hakataan jo aikaisemmin henkihieveriin mutta siitä Oscar selviää. Hän yrittää voittaa rakastamansa naisen sydämen itselleen, mutta kuolee sitä yrittäessä.

En voi sanoa pitäneeni kirjasta. Aluksi ärsytti todella pitkät (jopa sivun mittaiset) alaviitteet jotka keskeyttivät kirjan lukemisen pahasti. Välillä jopa jätin alaviitteiden lukemiset väliin koska en jaksanut hyppiä tekstissä niin paljon. Toiseksi, tarina ei oikein antanut minulle mitään. Toki se kertoi mielenkiintoisista, vahvoista persoonista mutta jotenkin se kuitenkin jäi vaisuksi. Mietin monet kerrat viitsinkö edes lukea kirjaa loppuun, mutta päädyin silti lukemaan. Loppukaan ei ollut mitenkään yllättävä tai ennalta arvaamaton joten eipä tästä kirjasta, tai Oscar Waon elämästä jäänyt sen kummempia ajatuksia. Ihan selkeä pettymys!

**-

*******maailmanvalloitusprojekti: Dominikaaninen tasavalta******

Middlesex

Middlesex on mielenkiintoinen tarina interseksuaalisesta Calliesta. Tarina alkaa Callien isovanhemmista jotka ovat sisaruksia keskenään. Heidän mentyä naimisiin ja aloitettuaan suvun jatkaminen, alkaa myös erikoisen geenin tarina. Geeni aiheuttaa sen, että heidän lapsenlapsensa syntyy interseksuaalina, hermafrodiittinä, kahnde sukupuolen loukussa. Kirja kertoo Callien tarinan, siitä asti kun hän oli vielä syntymätön, lapsuudesta jonka hän vietti tyttönä siihen saakka kun hän nuorena naisena tajuaakin olevansa poika. Kirja on paksu (770 sivua) ja alussa ajattelin etten jaksa lukea sitä loppuun. Tarina kuitenkin tempaisi minut mukaansa ja en hetkeäkään enää pohtinut lopettamista. Middlesex on mielenkiintoinen romaani, aihe on erikoinen, kerronta sujuvaa, tapahtumat naurattavat, koskettavat ja ihmisten ajatuksiin on paikka paikoin helppo samaistua. Kirja kertoo ennen kaikkea ihmisistä, Amerikasta, kotimaansa taakse jättäneistä henkilöistä ja kaikkien ihmisten yksilöllisyydestä. Jeffrey Eugenides ei turhaan saanut romaanistaan Pulitzer-palkintoa 2002.

*****