Rent spel / Tove Jansson

Rent spel / Tove Jansson

Schildts, 1989. 115 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastolaina

Tove Janssonin juhlavuoden kunniaksi olen yrittänyt lukea enemmän tämän rakastetun kirjailijan teoksia tänä vuonna. Kirjastosta tarttui viimeksi mukaan kaksi hänen kirjaansa, ensimmäiseksi niistä luin kirjan Rent spel alkuperäiskielellä ruotsiksi. Rent spel on pienoisromaani, joka kertoo kahdesta naisesta jotka jakavat elämänsä. Keskenään Jonna ja Mari ovat kovin erilaisia, mutta he jakavat työnsä, ilonaiheensa ja pelkonsa.

Naiset ovat jo kauan jakaneet kaiken, ja vaikka arjessa on erimielisyyksiä he kuitenkin onnistuvat kärsivällisyydellä ja rakkaudella selviämään kaikesta. Kun toinen tuskailee taiteensa kanssa, toinen yrittää piristää ja kehua. Yhdessä selvitään, vaikka läpi harmaan kiven.

Rent spel onkin kaunis ja koskettavakin tarina rakkaudesta ja läheisyydestä, tiiviistä siteestä kahden ihmisen välillä. Janssonilla on kyky kertoa arjen pienistä asioista kauniilla tavalla, ja hän huomio sellaiset pienetkin yksityiskohdat joita ei aina tule ajatelleeksi.

Kirja on tunnelmaltaan hidas, mutta äärettömän kaunis. Marin ja Jonnan elämästä kerrotaan pieniä tarinoita, yhdessäelosta ja myös eron hetkistä.Siitä, miltä tuntuu kun toinen haluaa omaa tilaa, kun heidän työhuoneitaan erottaa käytävä, mutta kuitenkin lähes jokainen päivä on halu nähdä toinen kasvotusten. Vaihtaa kuulumisia, istua katsellen toista tämän kertoessa taiteestaan, vaikeuksista ja ilonaiheistakin.

Vaikka naisten välinen side onkin vahva ja rakkaus läsnä jatkuvasti, samalla voi aistia heidän halunsa pitää oman identiteettinsä, halunsa olla kaksi erillistä persoonaa eikä hukkua toiseen ihmiseen. Talossa meren rannalla he tekevät töitä, puhuvat ja elävät. Eniten yhdessä, mutta toisaalta myös erillisinä yksilöinä. Kirja on hieno, niin tunnelmaltaan kuin tarinaltaankin ja herättää eittämättä ajatuksia siitä, onko Jansson kirjoittanut itsestään ja Tuulikki Pietilästä. On tai ei, upea, mieleepainuva ja kaikin tavoin erittäin nautittava kirja.

★★★★★

Tyttö joka leikki tulella / Stieg Larsson

Flickan som lekte med elden / Stieg Larsson

Månpocket, 2010. 632 sivua.

1.painos 2006

Kannen suunnittelu: Norma Communication

Mistä minulle? oma ostos

Luen aika harvoin dekkareita, vaikka yleensä niistä nautinkin. Muistan viihtyneeni todella hyvin Stieg Larssonin Millenium-trilogian ensimmäisen osan, Miehet jotka vihaavat naisia, parissa kun sen luin monta vuotta sitten. Kesälomallani päätinkin lukea pitkästä aikaa dekkarin, ja tartuin trilogian toiseen osaan Tyttö joka leikki tulella (minä luin ruotsiksi, eli Flickan som lekte med elden).

Mikael Blomkvistin ja salaperäisen, persoonallisen Lisbet Salanderin tiet kohtaavat jälleen, kun kaksi Mikaelin toimittajaystävää murhataan. Dag Svensson ja Mia Bergman ovat ennen kuolemaansa tysökennelleet tutkimalla seksikauppaa Itäeuroopan ja Ruotsin välillä, ja löytäneet paljastavia tietoja tästä. Mikael Blomkvist epäilee, että henkilö, joka murhasi hänen ystävänsä on jollain tavalla mukana seksikauppa-asiassa, mutta toisaalla syytökset kohdistuvat Ruotsiin palanneeseen Lisbet Salanderiin.

Vaadin dekkarilta aina mukaansatempaavuutta, mielellään ihan ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Tämä kirja lähti varsin vauhdikkaasti liikkeelle, mutta edeltäjänsä tavoin kesti aika kauan ennen kuin lukijalle selvisi, mikä se kirjan "rikos" on, jota pääasiassa selvitellään. Mutta kun tapahtumat oikeasti lähtivät käyntiin, kirja vei mukanaan. Ihan yhtä koukuttava ja hieno lukukokemus tämä ei ollut kuin edeltäjänsä, koin tämän jotenkin hieman tylsemmäksi. Tapahtumia ja käänteitä kyllä riitti, mutta odotin loppuratkaisua kuitenkin viimeiset 150 sivua...

Larssonin trilogiassa on henkilöhahmot kohdallaan. Pidän sekä erikoisesta, persoonallisesta Lisbet Salanderista että jollakin tavalla niin hurmaavalta vaikuttavasta Mikael Blomkvistista. Näiden kirjojen yksi tärkeimpiä ja parhaimpia asioita onkin minun mielestäni henkilöiden väliset kemiat ja suhteet, jotka tulevat esille tapahtumien ohessa.

Larsson kirjoittaa helposti ja ymmärrettävästi. Tarina on pieniä yksityiskohtia täynnä. Yksityiskohtia, jotka ovat tärkeitä juonen kannalta. Moni tapahtuma on ehkä varsin epäuskottava ja monet sattumat ovat lopulta juonen kannalta todella merkittäviä. Joten erityisen uskottavia eivät nämä Larssonin juonenkuviot taida olla. Mutta ei se haittaa. Joskus riittää, kun kirja on mukaansatempaava, helppolukuinen ja koukuttava. Sellainen, että haluaa aina vaan lukea vielä yhden sivun. Ja sellainen, että lukija saa itse leikkiä salapoliisia, iloita kun on ollut oikeassa, ja pettyä kun huomaa että kirjailija silti on ollut lukijaa fiksumpi.

★★★★-

En man som heter Ove / Fredrik Backman

En man som heter Ove / Fredrik Backman

Forum, 2012. 348 sivua.

Kannen suunnittelu: Nils Olsson

Mistä minulle? kirjastolaina

Noniin! Pitkästä aikaa vähän positiivisempaa kirja-arviota kehiin tässäkin osoitteessa ;). Ruotsalaisen Fredrik Backmanin esikoisromaani En man som heter Ove on noussut kotimaassaan suureen suosioon, ja on siitä taidettu tykätä täällä Suomessakin vaikka en olekaan kovin moneen arvioon törmännyt. Kirja osui eteeni edellisellä kirjastoreissulla, ja päätyi kotiin asti luettavaksi. Onneksi päätyi!

Ove on 59 vuotias. Hän ajaa Saabia ja on varsin myrtsi kärttyinen ukko, jonka mielestä naapurit tekevät kaiken väärin. Pian selviää syykin Oven käytökselle. Hän on vain vähän aikaa sitten menettänyt rakkaan vaimonsa, mutta on toki aina ollut varsin äreä ja erikoinen. Kun juuri naapuriin muuttaneet asukkaat peruuttavat peräkärryllä Oven postilaatikkoon, alkaa hänen elämänsä muuttua. Onnettomuudesta lähtee käyntiin tapahtumavyyhti, hieno, sydämeenkäypä, hauska ja koskettava tarina joka sisältää kissoja, odottamattomia ystävyyssuhteita ja paljon autokeskusteluja.

Kirjan alussa Ove on varsin ärsyttävä päähenkilö. Kaikki on päin peetä, kaikki muut tekevät jotain väärin ja mikään ei ole hyvin. Mies on masentunut ja haluaisi oikeastaan vain kuolla. Mutta jatkuvasti häntä tarvitaan jossain ja nopeasti hän muuttuu kiinnostavaksi, ja ehkä yhdeksi kirjalliseksi suosikkihenkilökseni ikinä! Niin inhimillinen, sympaattinen ja sisimmiltään ihanan lämmin ja sydämellinen mies. Mies, jonka elämä ei ole ollut helpoimmasta päästä, jonka matkaan on sattunut monta mutkaa, mutta joka taistellen ja välittäen on selvinnyt pitkälle.

Pidin kirjan rakenteesta, jossa joissakin luvuissa eletään ihan tätä päivää, toisissa taas tutustutaan Oven elämään sen aikasempina vuosina. Oven nuoruuteen, opiskeluaikoihin, aikaan jolloin hän tutustui vaimoonsa ja heidän yhteisiin vuosiinsa. Luvut olivat lisäksi varsin lyhyitä, ja siitä minä pidän. Aina pystyi lukemaan vielä yhden lyhyen luvun ennen kuin piti laittaa kirja sivuun...

Tätä kirjaa lukiessani kävin läpi koko skaalan tunteita, ääripäästä toiseen. Nauroin, ärsyynnyin, kauhistuin. Viimeiset parikymmentä sivua itkin. Vahvat tunnereaktiot ovat minulle usein hyvän kirjan merkki, ja siitä oli ehdottomasti kyse tässäkin. Oven tarina on jotenkin niin uskottavasti kirjoitettu, se on inhimillinen ja realistinen, ja se käy suoraan lukijan sydämeen.

Backman kirjoittaa aika lyhyitä lauseita ja kieli on ytimekästä ja tempoltaan varsin nopeaa. Hän kiittää loppusanoissaan kustantajaansa siitä, että tämä on ystävällisesti huomauttanut kaikista kielivirheistä joita tekstistä löytyy, mutta samalla antanut pänkin kirjailijan pitää virheensä tekstissään. Kirjan kieli ei ehkä ole jatkuvasti kaikkien sääntöjen ja oppien mukaista, mutta Oven tarinaan ja tähän kokonaisuuteen kieli on minusta täydellistä.

En man som heter Ove oli nopea- ja helppolukuinen. Oven tarina kosketti ja imaisi mukaansa, ja kirja on täynnä täydellisen ihania, arkisia oivalluksia ja ensitutustumisen jälkeen myrtsi Ovekin on aivan ihastuttava mies. Hieno kirja, jonka toivoisi mahdollisimman monen lukevan!

★★★★★

Torka aldrig tårar utan handskar 3. Döden / Jonas Gardell

Torka aldrig tårar utan handskar 3. Döden / Jonas Gardell

Norstedts, 2013. 292 sivua.

Kannen suunnittelu: Pompe Hedengren

Mistä minulle? joululahja

Jonas Gardellin hienon Torka aldrig tårar utan handskar -trilogian päätösosa Döden oli vähintään yhtä hieno ja mieleenpainuva kuin edeltäjänsä Kärleken ja Sjukdomen. Jos mahdollista tämä päätösosa kosketti edeltäjiään vielä enemmän, kun nimensä mukaisesti kuolema on läsnä jatkuvasti ja tukholmalainen ystäväpiiri pienenee viikko toisensa jälkeen.

Paul ja Bengt, Seppo ja Lars-Åke, Rasmus ja Benjamin. He ovat kaikki eläneet omaa elämäänsä, erikseen ja yhdessä. Sama sairaus kuitenkin koskettaa heistä jokaista. Osan se vie hautaan, toiset jäävät suremaan ystäviään, jotka kuolivat nuorina. Tämä kirja kuvailee ystävysten viimeisiä hetkiä yhdessä. Aikaa, jolloin hautajaiset olivat arkipäivää. Niin tavallisia, että mustaa pukua kannatti säilyttää työpaikalla, jotta sen sai nopeasti ylleen kun taas piti osallistua yhden ystävän viimeiselle matkalle. Kirja on täynnä tuskaa, surua ja nöyryytystä, mutta onneksi myös kaunista rakkautta, joka voittaa kaiken muun.

Olen sanonut sen ennenkin, mutta sanon sen taas. Gardell kirjoittaa uskomattoman kauniisti. Sanat ovat juuri oikeassa järjestyksessä, teksti etenee kauniin soljuvasti ja viisaita oivalluksia ja lauseita haluaa lukea uudelleen ja uudelleen.

Koko trilogia on koskettava, tunteita herättävä. Tämä päätösosa on ehkä kaikista surullisin ja koskettavin. Vaikka tässäkin tunsi ärtymystä ja vihaa monen "ulkopuolisen" käytöstä kohtaan, on aiemmat kirjat kuitenkin aiheuttaneet tuota enemmän. Tässä päätösosassa kirjan henkilöt olivat jotenkin niin tottuneita ja, kamala sanoa, jo tyytyneitä osaansa. Kaikki tiesivät ainakin jollain tasolla kuinka heidän elämässään käy, vihaa ei enää näytetty samalla tavalla, vaan keskityttiin siihen tärkeimpään. Huolenpitoon, rakkauteen, yhdessäolemiseen kuoleman lähestyessä.

Tässä on myös sydäntäsärkeviä viimeisiä yhteisiä hetkiä. Viimeinen yhteinen ja perinteinen joulu kommuunissa, jolloin moni on jo haudassa, ja muutamista jäljellä olevistakin puolet sairaita ja huonossa kunnossa. Mutta jouluruokaa, alkoholia, perinteiset laulut ja tarinat on saatava. Vaikka mikään ei ole kuten aiempina jouluina.

Asia, joka ärsytti ja kiukutti yhä eniten on Rasmuksen ja Benjaminin vanhemmat. Rasmuksen vanhemmat tuottivat niin suuren pettymyksen tässä kirjassa, että oikein inhottaa. Olen nähnyt trilogiaan perustuvan tv-sarjan, mutta jotenkin Rasmuksen vanhempien käyttäytyminen sairaala-aikana meni silloin minulta ohi. Miten voi suhtautua ja kayttäytyä tuolla tavalla oman lapsensa rakkaimpaa kohtaan, omaa lastaan kohtaan?

Kuolema ja sen lopullisuus on kuvailtu kauniisti. Vaikka näiden miesten tarina on ollut täynnä epäoikeudenmukaisuutta, rumaa kohtelua, rankkoja oireita, kamalaa sairautta, on rakkaus ja ystävyys vienyt heidät pitkälle. Rakkaimpansa menettäneenäkin rakkaus ystäviin säilyy, ja se pelastaa monet.

Gardellin trilogia on ollut upeaa luettavaa, ja nämä kirjat jäävät mieleeni ikuisesti. Toivon, että useat lukisivat nämä kirjat. Olen varma, että ne antavat kaikille jotain. Jos ei kirjallisella tasolla, niin ainakin sisällöllisesti. Gardell antaa kasvot kuolleille, hän kertoo totuuden siitä, mitä oikasti on tapahtunut, minkälaista heidän elämänsä on ollut. Nämä kirjat ovat kunnioitus hänen kuolleille ystävilleen, ja jo sen vuoksi koskettavia.

★★★★★

Hägring 38 / Kjell Westö

Hägring 38 / Kjell Westö

Albert Bonniers förlag, 2013. 296 sivua.

Kannen suunnittelu: Sara R. Acedo

Mistä minulle? synttärilahjaksi saatu

Kjell Westö on, tunnetusti, yksi lempikirjailijoitani. Olen rakastanut miehen aiempia kirjoja kovasti, erityisesti Helsinki-trilogiaa. Niinpä Westön uutuusromaani, Hägring 38 (Kangastus 38) oli minulle ehdottomasti yksi syksyn odotetuimpia uutuuksia. Sain kirjan synttärilahjaksi äidiltäni, ja odotin muutaman päivän sopivaa lukuhetkeä. Luin tätä hitaasti ja rauhassa, nautiskellen joka sivusta ja Westön tarinankertojan taidoista.

Eletään vuotta 1938. Hitlerin politiikka herättää sekä ärtymystä, että ihailua, myös niin kutsutussa Keskiviikkokerhossa joka kokoontuu tasaisin väliajoin. Kerhoon kuuluu asianajaja Claes Thunen lisäksi tämän vanhoja ystäviä, lääkäri Lindemark, taiteilija Jogi Jary, lääkäri Arelius sekä bisnessmies Grönroos. Tavatessaan he keskutelevat kaikesta; politiikasta, urheilusta, elämästä. Juovat yleensä muutaman drinkin liikaa, syövät hyvin. Joskus he eroavat yhteisymmärryksessä, toisinaan erimielisyyksissä. Etenkin Lindemarkin ja Thunen suhde on mielenkiintoinen Thunen ex-vaimon Gabin vuoksi.

Samassa ajassa oman elämänsä kanssa tuskailee Thunen sihteeri Matilda Wiik. Hän ei pääse eroon kipeistä muistoista, jotka juontavat juurensa sisällissodasta Matildan ollessa 16 vuotias. Hän joutui kokemaan asioita, joiden kipeät muistot piinaavat yhä edelleen. Muistot tulevat taas pintaan kun hän Keskiviikkokerhon kokoontuessa kuulee tutun äänen, jonka mieluiten unohtaisi ikuisiksi ajoiksi. Ääni kuuluu Kapteenille, mutta kuka Kapteeni oikein on?

Hägring 38 on monella tapaa taattua Westötä. Tarina etenee pikkuhiljaa, keskitytään tunnelmaan, henkilöiden tekemisiin, ajatuksiin ja muistoihin. Lukija tietää, että jotain suurempaa on tulossa ja se odottava tunnelma vie mukanaan. Myös tämä kirja on täynnä kiinnostavia hahmoja. Päähenkilöistä toinen, Claes Thune, oli juuri sopivan ärsyttävä. Toisaalta hänellä oli herttainen, pehmeäkin puolensa joka usein näyttäytyi Matilda Wiikin seurassa. Vastenmielisyydessä ja ärsyttävyydessä Thunen jäi kuitenkin kakkoseksi Lindemarkiin verrattuna. Lääkärimiehessä oli jotakin luotaansatyöntävää, enkä oikein ymmärtänyt miten Thune pystyi kaiken tapahtuneen jälkeen olemaan yhä hänen ystävänsä. Matilda Wiik antoi traagisen menneisyytensä vuoksi itsestään sympaattisen kuvan. Hänen elämänsä ja hänen ratkaisunsa osoittaa kuitenkin samalla kuinka vahva hän on, kuinka hän päättää ottaa voiton kipeästä menneisyydestään.

Kuten Arjakin huomautti, kirjan hekilöistä muutamat muistuttivat Westön aiemmista kirjoista tuttuja hahmoja. Mielenterveysongelmista kärsivä haavoittuvainen taiteilijasielu Jogi Jary muistutti minusta Missä kuljimme kerran - kirjasta tuttua Eccua ja Thunen ex-vaimo Gabissa oli kieltämättä jotain samaa kuin Lucie Lilliehjelmissä.

Vaikka en ole mikään suuri Helsinki-fani, Ihailen aina Westön tapaa kuvailla Helsinkiä. Se on tässäkin kirjassa hienoa. Luin kirjan alkuperäiskielellä ruotsiksi, ja olen iloinen että tein sen. Olen lukenut jonkin Westön kirjan myös suomeksi, mutta kyllä tämä ruotsiksi lukeminen tuo kirjaan vielä sen viimeisen silauksen. Westö käyttää kieltä hienosti, se on sujuvaa mutta kaunista ja harkittua.

Hägring 38 on hieno kirja, upea kirja. Tarina vie mennessään, kieli on kaunista ja sujuvaa. Kiinnostavia henkilöitä on iso liuta, ja kirjan tunnelma on kauniin surumielinen ja kaihoisa. Kirjassa on sopiva määrä historiaa, politiikkaa, urheilua ja ihmissuhteita. Tarina on loppuun saakka vahva, se kantaa eikä jätä lukemisen jälkeenkään tyhjäksi, vaan herättää ajatuksia ja tunteita. Tämän kirjan pariin tulen varmasti palaamaan vielä uudelleen!

★★★★★

Torka aldrig tårar utan handskar: 2. Sjukdomen / Jonas Gardell

Torka aldrig tårar utan handskar 2. Sjukdomen / Jonas Gardell

Norstedts, 2013. 296 sivua.

Kannen suunnittelu: Pompe Hedengren

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Jonas Gardellin romaanitrilogian ensimmäinen osa, Kärleken, oli minulle kauheudessaan täydellinen lukuelämys. Odotin tämän toisen osan lukemista hurjasti, ja kun vihdoin ehdin hankkimaan ja lukemaan tämän, odotukseni palkittiin hienolla tavalla. Tämä Torka aldrig tårar utan handskar -trilogian toinen osa, Sjukdomen, on vähintään yhtä hieno, mieleenpainuva ja traaginen kuin sarjan ensimmäinenkin osa.

Benjaminin ja Rasmuksen suhde on syventynyt. He elävät onnellisia kesäpäiviä, käyvät ystäviensä kanssa naku-uinnilla, seuraavat toisen ystävän teatterinäytöstä ja käyvät juhlimassa. Suhteessa on kuitenkin myös kiemuransa. Miesten väliset erot tulevat välillä liiankin hyvin esille, ja he riitelevät rajusti. Ystäväporukassa toinen toisensa jälkeen alkaa myös saamaan positiivisia HIV-tuloksia, ja maailmalla homotaudiksi kohuttu sairaus aiheuttaa ystäväpiirissä hautajaisia toisensa jälkeen. Heillä on maailma edessään, he rakastavat toisiaan ja elämää, tuleevaisuus kuuluu heille. Sitten tauti tulee ja vie nuoret miehet liian aikaisin hautaan. Toinen toisensa jälkeen he kuolevat.

Tämäkin kirja, kuten edeltäjänsä, koskettaa, herättää tunteita laidasta laitaan ja jää lukemisen jälkeen mieleen pyörimään. Henkilöhahmot ovat samoja kuin aiemmassakin kirjassa ja he ovat kiinnostavia, uskottavia ja tulevat lukijalle tutuiksi. Heidän kohtalonsa askarruttaa, ja tieto siitä että tämä tarina on tosi, että se on yhden eloonjääneen kertoma, että tämä tarina on oikeasti ollut arkipäivää ystäväporukalle, tekee tästä kaikesta vielä kauheampaa ja koskettavampaa. Henkilöiden elämä jää ajatuksiin lukemisen jälkeenkin.

Gardell kirjoittaa tavattoman kauniisti. Ihailen hänen kielenkäyttöään. Lyhyitä, ytimekkäitä lauseita jotka ovat täynnä tunnetta. Hänen tekstinsä vilisee viisaita kielikuvia ja ajatuksia elämästä, joita ei kaikkien kynästä (tai päästä) synny. Jotenkin tarinasta ja sen kerrontatavasta aisti sen, että tämä ei ole keksittyä.

En osaa sanoa tästä trilogian toisesta osasta mitään, mitä en ole jo ensimmäisestä osasta sanonut. Paitsi sen, että tämä on ensimmäistä osaa ehkä vielä koskettavampi, rankempi ja surullisempi. Benjaminin ja Rasmuksen välinen rakkaus on niin kaunista, ja sitten sen vastakohtana on jotakin kauheaa. Ruma sairaus joka vie ihmisen mennessään, mutta toisaalta myös iso joukko ihmisiä, jotka ovat olleet sitä mieltä, että näin kaunis rakkaus on väärää. Että Benjaminissa, Rasmuksessa ja heidän ystävissään on jotain vikaa, vaikka he ovat vain rakastaneet. Ihan kuten me muutkin.

Odotan pääseväni trilogian viimeisen osan pariin sekavin tuntein. Odotan innolla että ehdin lukemaan sen, mutta toisaalta "nauttisin" mielelläni Gardellin tarinasta vielä muutaman kirjan ajan. Toisaalta trilogian kolmas kirja taitaa olla se rankin ja surullisin, joten valitsen huolella sen hetken, kun siihen tartun.

★★★★★

Himlens fånge / Carlos Ruiz Zafón

Himlens fånge / Carlos Ruiz Zafón

Albert Bonniers förlag, 2012. 300 sivua.

Alkuteos: El prisionero del cielo, 2011.

Kääntäjä: Elisabeth Helms

Kannen suunnittelu: Jojo Form

Mistä minulle: kirjastosta lainaamalla

Olen lukenut Carlos Ruiz Zafónilta ennen blogiaikaa sekä Tuulen varjon että Enkelipelin, ja pitänyt molemmista hurjasti. Kun uusi suomennos Taivasten vanki ilmestyi viime vuonna halusin lukea sen heti tuoreeltaan, mutta kirjaston jonosta johtuen se viivästyi. Nyt törmäsin kyseisen kirjan ruotsinkieliseen versioon Himlens fånge kirjastossa ja otin sen ihan kotiin asti luettavaksi. Muutama mukava iltahetki tämän parissa meni, mutta en ihan kokenut sellaista mullistavan upeaa lukuelämystä kuin miehen aiempien kirjojen kanssa.

Aiemmista kirjoista tuttua on Sempere & Sons -kirjakauppa, sekä tämänkin kirjan lopussa kuvioihin ilmestyvä Unohdettujen kirjojen hautausmaa. Semperen kirjakaupassa herra Sempere, tämän jo aikuistunut poika Daniel sekä heidän uskollinen avustajansa Fermin taistelevat konkurssia vastaan. Eletään joulunaikaa ja kirjojen myynnin on noustava, jotta kauppa pysyy pystyssä. Herra Sempere keksiikin lopulta keinon, mutta suurin yllätys on silti kauppaan ilmestyvä vanha, salaperäinen mies. Hän haluaa ostaa vanhan kirjan, mutta erikoisinta on kirjaan tuleva omistuskirjoitus, joka lopulta on pitkän, vaikean tarinan alkulähde. Miten Fermin liittyy tarinaan, kuka pettää ja ketä, ja mitä tapahtui vuosia aiemmin pelätyssä vankilassa?

Pidin siitä, että tässäkin kirjassa oli tuttuja elementtejä Ruiz Zafónin aiemmista kirjoista. Semperen kirjakauppa oli vanha tuttu paratiisi, kuten myös loppua kohden ilmestyvä Unohdettujen kirjojen hautausmaa. Myös muutama henkilö oli ennestään tuttu, mutta tarinaltaan tämä kolmas kirja jää kyllä auttamatta aiempien varjoon.

Tässä kirjassa tarina oli jotenkin suppeampi ja vaikka kaikkea ei lukijalle heti kerrottukaan en kokenut kirjan juonta yhtä arvoitukselliseksi ja mysteeriseksi kuin kirjasarjan aiempien osien. Kirjan kieli on kaunista ja sujuvaa, lukeminen myös ruotsiksi mutkatonta. Päällimmäinen fiilis tämän kirjan jälkeen on kuitenkin se, että jäin kaipaamaan lisää jotain. En uppoutunut tarinan vietäväksi yhtä lailla kuin kahden aiemman osan kanssa on käynyt. Muistan ikuisesti muutaman vuoden takaisen kesän kun uppouduin parin päivän ajaksi Enkelipelin lumoon!

Kirjan tunnelma on kuitenkin mahtava. Tunnistin sen heti Ruiz Zafónin salaperäiseksi ja hämäräksi Barcelonaksi. Henkilöitäkin tässä kirjassa oli aika monta, ja monta asiaa ja koukeroa selvisi vasta kirjan loppupuolella. Silti tästä kirjasta puuttui jokin, se lumo ja taika joka "kirjasarjan" aiemmissa osissa on ollut. Toivottavasti sarjan neljäs kirja muistuttaa enemmän niitä edellisiä osia, ja on sivumäärältäänkin tätä runsaampi. Tämä kirja on ulkonäöltään muuten yksi suosikkejani. Kansi on todella kaunis, ja salaperäinen kuva sopii hienosti kirjan tunnelmaan ja Ruiz Zafónin tyyliin.

★★★+
Ps! Olen viime aikoina saanut blogiini hurjan määrän anonyymien englanninkielisiä roskakommentteja. Tämän vuoksi pidän kommenttienvalvonnan päällä kaikissa postauksissa ainakin parin viikon ajan. En itse tykkää tästä, joten toivon että roskakommentit vähenevät tämän avulla, ja voin pian taas ottaa kommenttienvalvonnan pois!

Torka aldrig tårar utan handskar: 1. Kärleken / Jonas Gardell

Torka aldrig tårar utan handskar: Kärleken / Jonas Gardell

Norstedts, 2012. 290 sivua.

Kannen suunnittelu: Pompe Hedengren

Mistä minulle? joululahja

Sain joululahjaksi toivomani Jonas Gardellin Torka aldrig tårar utan handskar-romaanitrilogian ensimmäisen osan, Kärleken. Kirja on ensimmäinen osa Gardellin trilogiaa, joka kertoo 1980-luvun Tukholmasta, HIV-epidemiasta ja homoseksuaalien elämästä. Katsoin joulun alla Ruotsin televisiosta myös kirjasarjaan perustuvan minisarjan, joka on Gardellin ja Simon Kaijserin käsialaa. Tuo sarja pyörii tällä hetkellä myös FST5-kanavalla, ja suosittelen todella lämpimästi. Hurja, rankka, koskettava, ajatuksia herättävä ja takuulla mieleenpainuva tarina, sekä minisarjana, että Gardellin kirjana.

Olen ennen blogini alkua lukenut suurimman osan Gardellin muista kirjoista, ja tykännyt niistä kovasti. Mies osaa valita kirjoihinsa tärkeitä aiheita, hän kirjoittaa kauniisti ja asettaa usein sanansa runollisen hienoon muotoon. Torka aldrig tårar utan handskar kiinnosti minua ehdottomasti myös aiheensa vuoksi. Kirjan pääosassa on nuori Rasmus, joka ylioppilasvuotensa jälkeen muuttaa pienestä kylästä Tukholmaan asumaan äitinsä sisaren luokse. Rasmus aloittaa oman elämänsä, hän saa vihdoin olla oma itsensä, seurustella miesten kanssa peittelemättä sen kummemmin identiteettiään, itseään. Tukholmassa on jo varsin vakiintunut homopiiri, vaikka heidän elämänsä ei missään tapauksessa ole helppoa tai yksinkertaista. Hieman helpompaa vain kuin homona eläminen olisi Rasmuksen kotikylässä.

Itsensä kanssa kamppailee myös Jehovan todistaja Benjamin, joka on kasvanut ankaran uskonnollisessa perheessä. Vapaa-aikansa Benjamin viettää jakaen Jehovan sanaa ovelta ovelle, ja tällä tavalla hän tutustuu myös Pauliin, Tukholman "homoäitiin". Paul tutustuttaa pian myös Rasmuksen ja Benjaminin toisiinsa, ja siitä alkaa heidän yhteinen tarinansa. Jouluaattoyönä 1982, Tukholman autioilla kaduilla katulampun valossa, lumihiutaleiden laskeutuessa hiljaa ja pehmeästi valkoiseen maahan, muuttuu Rasmuksen ja Benjaminin elämä. Tulevasta vuodesta tulee onnellinen, mutta samalla heidän elämänsä rankin. "Homosyöpä", eli HIV on tullut myös Ruotsiin ja se vie ystäväpiirin jäseniä toinen toisensa jälkeen hautaan. Elämä ei ole helppoa, lööpit huutavat sitä, mielenosoittajat tätä. Homoseksuaalit kirotaan, he eivät saa sympatiaa edes sairaahoitajilta. Kun nuori hoitaja erehtyy pyyhkimään kuolevan, kärsivän miehen poskelta kyyneleen, tuhahtaa vanhempi hoitaja: "Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin". Niin, tämä on kirjan vahvimpia lauseita. Kamala, ravisuttava, mutta koko kirjan tunnelmaa ja sen sanomaa loistavasti kuvaava lause.

Gardellin kirja kuvailee uskottavasti ja koskettavasti minkälaista on ollut elämä homoseksuaalina 1980-luvun maailmassa. Minkälaista on tuntea, että ei voi kertoa itsestään edes perheelleen. Minkälaista on vihdoin löytää luotettava uusi "perhe", ja miltä tuntuu kun tuo perhe pikkuhiljaa hajoaa, kun yksi toisensa perään löytää vartalostaan ihottumaa, saa ripulin, kuumetaudin tai sieni-infektion. Kuinka yksi perheenjäsen toisensa perään joutuu sairaalaan, huutaa tuskaansa eikä saa lohtua edes säikähtäneiltä sairaanhoitajilta, jotka näkevät nuorten miesten tuskan ja kyyneleet.

Kirja on täynnä mielenkiintoisia hahmoja. Hahmojen luomisen olen aina myös laskenut Gardellin vahvuudeksi. Hän onnsituu minusta kirjassa kuin kirjassa luomaan kiinnostavan henkilögallerian, mutta ilman ylilyöntejä. Arkisen kiinnostavia henkilöitä olisi ehkä parhaat sanat kuvaamaan ajatuksiani tämänkin kirjan henkilöistä. Benjamin, Jehovan todistaja, ankarista kotiolosita tullut hieman epävarma ja varovainen nuori mies oli yksi kiinnostavimmista. Myös "homoäiti" Paul on tavattoman sympaattinen ja hauska henkilö, ja tuossa tv-sarjassa häntä esittävä Simon Berger tekee upean roolisuorituksen! Enkelikasvoinen Rasmus on myös kiinnostava, ja pidin myös siitä, että Benjaminin ja Rasmuksen perheistä ehti kirjan sivuilla saada aika hyvän kuvan. Vaikka kirjassa on sivuja alle 300 ehtii suurin osa henkilöistä tulla todella tutuiksi. Rasmuksen ja Benjaminin koko perheistä saa hyvän kuvan, ja Paulin porukasta ehtii tulla tuttuja kavereita. Toki tähän voi vaikuttaa myös se, että olen nähnyt myös tuon telkkarisarjan ja henkilöt "livenä"...

Eiköhän ole tullut jo selväksi, että Torka aldrig tårar utan handskar -trilogian ensimmäinen osa oli minulle todella vahva lukukokemus. Kirja kosketti, herätti tunteita, hurjasti ajatuksia, vihaa, empatiaa ja surua. Minä itkin ja nauroin kirjaa lukiessani, ja olen aivan varma, että tämä kirja ja tässä kirjassa kuvaillut tapahtumat ja henkilöt jäävät sydämeeni ja ajatuksiini pitkäksi, pitkäksi ajaksi. Jään surullisen innokkaana odottamaan, että ehdin lukemaan sarjan jatko-osat. Toinen osa, Sjukdomen, on juuri ilmestynyt ruotsiksi ja tämä sarjan ensimmäinen osa ilmestyy kevään aikan suomeksi WSOY:n kustantamana.

★★★★★

Gå inte ensam ut i natten / Kjell Westö

Gå inte ensam ut i natten / Kjell Westö

Söderströms, 2009. 556 sivua.

Kannen suunnittelu: Helena Kajander

Mistä minulle? kirjakauppaostos

Kjell Westön romaani Gå inte ensam ut i natten oli "virallinen joulukirjani" tänä vuonna. Kyselin blogin sivupalkissakin ennen joulua, minkä kirjan otan joululukemiseksi ja onnekseni Westön kirja sai eniten ääniä. Minkälaisen lukuelämyksen sainakaan! Nautin tämän kirjan lukemisesta suunnattomasti, tämä oli minulle aivan täydellinen kirja.!

Westö kertoo ihmisten elämästä 1960-luvun Helsingissä. Kirjan ensimmäisessä osassa seurataan Jouni Mannerin, Adriana Mansneruksen ja Ariel Wahlin nuoruutta musiikin parissa. Kolmikolla on oma laulutrio, joka levyttää kasetin jolla on kaksi kappaletta. Arielin kirjoittamasta kappaleesta Älä käy yöhön yksin tulee kolmikolle tärkeä. Pian trio kuitenkin hajoaa, ja Jounista tulee menestynyt toimittaja ja myöhemmin poliitikko. Adrianan elämä ei mene ihan yhtä loisteliaasti. Hän seurustelee muusikoiden kanssa, ja huomaa pian olevansa eksyksissä elämässään. Huonoiten käy kuitenkin ehkä Arielille, joka muuttaa Ruotsiin ja löytää itsensä pian rikollisjengin seurasta, huumeiden ja väkivallan keskeltä. Kun pelko kehittyy liian korkeaksi, Ariel ei näe muuta vaihtoehtoa kuin pyytää apua vanhalta ystävltään Jone Mannerilta.

Kirjan toisessa osassa seurataan Adriana Mansneruksen Eva-sisaren, sekä tämän nuoruuden poikaystävän Frank Lomanin elämää. Frank ja Eva tutustuivat nuorina ja seurustelivatkin virallisesti hetken. Vuosien saatossa heidän suhteensa säilyy läheisenä, ja he pysyvät aina toistensa tukipilareina vaikka eivät virallisesti pari olekaan. Frank on aina rakastanut Evaa, mutta virallinen suhde ei ole kaksikolle enää mahdollinen. Frank ystävystyy mutkien kautta myös Jone Manneriin, joka sillä hetkellä työskentelee erään lehden päätoimittajana. Jouni odottaa suurempia haasteita uralleen, ja palaakin pian politiikan pariin. Jonen kautta Frank oppii tuntemaan uusia asioita myös omasta menneisyydestään, ja saa lisätietoa itselleen tärkeästä asiasta joka hänelle paljastetaan 18-vuotispäivänään. Frank ja Eva selvittävät mitä Jounille, Adrianalle ja Arielille tapahtui, miksi he lopettivat musiikintekemisen, keitä he oikeastaan olivat ja mitkä asiat johtivat kolmikon eri teille?

Westö kirjoitaa, kuten aina, hienosti ja mukaansatempaavasti. Kirjan ensimmäisiltä sivuilta lähtien halusin tietää, kuka Jouni Manner oli, minkälainen persoona oli Adriana Manserus, ja mistä erikoinen Ariel oli lähtöisin. Westön kirja on täynnä mielenkiintoisia henkilöitä, minä opin tuntemaan heistä jokaisen tämän kirjan aikana ja nyt monta päivää lukemisen jälkeen huomaan yhä miettiväni kirjan henkilöitä. Myös tämän kirjan Helsinki-kuvaus on upeaa, ja se saa minut haluamaan kyseiseen kaupunkiin juuri nyt, kävelemään samoilla kaduilla kuin nuori Jouni, tai tutustumaan Frankin ja Evan yhteisiin paikkoihin.

Kjell Westöllä on upea taito kirjoittaa isoja, hienoja ja laajoja tarinoita erilaisista ihmisistä. Gå inte ensam ut i natten on upea, suuri romaani rakkaudesta, musiikista, ihmiskohtaloista, politiikasta ja petoksesta 1960-luvun Helsingissä. Kirjan loppuosassa lähestytään 2000-lukuakin, mutta erityisen kivaa minusta oli lukea juuri 1960- ja 1970-luvun elämästä. Hauskaa oli myös se, että tässä kirjassa oli mukana muutama Westön aiemmista kirjoista tuttu henkilö, esimerkiksi Missä kuljimme kerran-kirjasta tuttu Lucie Lilliehjelm sekä hänen veljensä Cedi.

Huomaan, että minun on vaikea kirjoittaa tästä kirjasta ja sen on pakko olla täydellisen kirjan merkki. On niin paljon kehuttavaa, etten löydä oikeita sanoja kuvailemaan tätä. Gå inte ensam ut i natten jää ikuisesti mieleeni yhtenä parhaista kirjoista, joita olen koskaan lukenut. Tässä ei ole mitään liikaa, ei mitään liian vähän.

★★★★★

Trollvinter / Tove Jansson

Trollvinter / Tove Jansson

Schildts, 2010, 133 sivua.

Alkuteos: 1957

Kannen suunnittelu: Jukka Aalto

Mistä minulle? kirjamessuostos

Tove Janssonin Trollvinter (suom. Taikatalvi) on yksi suosikkejani kaikista Muumikirjoista. Hankin kirjan itselleni Helsingin syksyisiltä kirjamessuilta, ja säästelin kirjan lukemista joululomalleni. Nautiskelinkin Muumilaakson talvitunnelmasta juuri joulun alla, joulutohinoiden keskellä rauhoittuen.

Muumipeikko herää yllättäen talviuniltaan, eikä pysty nukahtamaan uudelleen. Niinpä Muumipeikosta tulee ensimmäinen muumipeikko, joka kokee talven. Minkälainen talvesta tulee, kun kaikki muut perheenjäsenet nukkuvat, talo on autio ja kylmä ja ruokakin kellarin piiloissa? Muumipeikko löytää kuitenkin itselleen pian seuraa, kun hän huomaa että rantamökissä asustaa Tuutikki. Pian Muumilaakso täyttyy myös muista ystävistä, ja talvesta tulee erikoisuudessaan ikimuistoinen. Pian Muumipeikko huomaakin, että jopa kotitalon muu väki alkaa heräilemään. Kuinka hänellä riittääkin kertomista salaperäisen talven tapahtumista!

Trollvinter on tunnelmaltaan ihana kirja. Jansson kirjoittaa, kuten aina, sujuvasti ja helppolukuisesti. Kirjan muutamat mustavalkoiset piirrokset piristävät lukemista. Muumien elämänfilosofia on aina ihailtavan positiivinen, niin myös tässä kirjassa vaikka kylmä talvi hieman Muumipeikon yllättääkin. Trollvinter-kirjassa lukija saa lisäksi tutustua moneen Muumilaakson ulkopuoliseen asukkiin, kun talvinen laakso saa ulkopuolisia vieraita. Mielenkiintoisia hahmoja löytyy, esimerkiksi takassa asustava esi-isä ja laskettelusta pitävä Hemuli.

Trollvinter on ihana talvinen kertomus Muumilaakson elämästä. Minä nautin tämän lapsuudensuosikin lukemisesta uudelleen kovasti, ja kirja on täydellisesti sopiva näin joululukemiseksi.

★★★★

Is / Ulla-Lena Lundberg

Is / Ulla-Lena Lundberg

Schildts & Söderströms, 2012. 365 sivua.

Kannen suunnittelu: Helena Kajander

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Pidän yleensä nopeatempoisista kirjoista, jotka eivät turhia vetkuttele. Tylsistyn varsin helposti, enkä jaksa keskittyä kirjoihin jotka etenevät todella hitaasti. Ulla-Lena Lundbergin Finlandiaehdokkaaksi päätynyt romaani Is on kuitenkin poikkeus joka vahvistaa oman sääntöni. Tämä eteni etenkin alussa todella hitaasti, enkä saanut luettua kuin parikymmentä sivua illassa, samassa ajassa kun normaalisti luen paljon enemmän. Minä en kuitenkaan missään vaiheessa miettinyt kirjan kesken jättämistä, sillä olin heti alkusivuilta lähtien täysin kirjan ihanan tunnelman lumoissa.

Lundberg vie lukijansa taitavasti Örarna-nimisille saarille. Kirjan alussa saarelle muuttaa uusi nuori pastori kera nuoren perheensä. Petter Kummel muuttaa Mona-vaimonsa sekä pienen Sanna-tyttärensä kanssa pappilaan ja heistä tulee heti kyläläisten suosikkeja. Petter voittaa kyläläisten luottamuksen puolelleen ja hänestä tulee suosittu pappi. Joka sunnuntai kirkko täyttyy kyläläisistä ja Petter saa kiitoksia hienoista jumalanpalveluksistaan. Petter saa saaren asukkaat taas laulamaan, muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen.

Mona hoitaa kotia, pientä lasta, isoa taloa ja tilan eläimiä. Hän tukee ja rakastaa miestään, odottaa kahdenkeskisiä hetkiä ja iloitsee miehensä menestyksestä. Kyläläiset ovat hieman varautuneempia papin rouvaa kuin itse pappia kohtaan, mutta pian Monakin on kyläläisten kesken oikein pidetty nainen.

Is on tunnelmaltaan yksi vahvimpia romaaneja, joita muistan koskaan lukeneeni. Tunnelma on läsnä aivan alusta saakka, Posti-Antonin ensimmäisistä sanoista lähtien. Kieli tekee kirjasta hitaanlaisen, mutta on todella kaunista. Saaren maisemat nousevat lukijan silmien eteen ja välillä tuntuu siltä, että olisin itse ollut saarella mukana, tapahtumissa mukana. Lundberg on mahdottoman taitava kuvailemaan ihmisiä, luomaan eläviä henkilöitä. Minusta tuntuu, että tunsin Petter Kummelin, hänen vaimonsa ja monta muutakin saaren asukasta. Lukujen välissä saadaan lukea otteita mielenkiintoisen Posti-Antonin ajatuksista, kun hän kuljettaa saaren asukkaita sinne sun tänne, hakee saaren postin mantereelta ja tietää varsin paljon saaren asukkaiden asioista. Kaikki henkilöt olivat kiinnostavia ja todentuntuisia, uskomattoman taitavasti kuvailtuja. Huomaan vieläkin palaavani välillä saaren asukkaiden elämään, miettimään mitä heille kuuluu vaikka luin kirjan loppuun jo monta päivää sitten.

Is kertoo sodan jälkeisestä ajasta. Sota on edelleen ihmisten elämässä läsnä, ruokaa, lämpöä ja muita tarpeellisuuksia on välillä vähän, mutta kaikesta selvitään. Kylmä talvi ja jäinen meri yllättää jatkuvasti, ja muuttaa monen saarelaisen elämän. Kirjassa on surumielinen, melankolinenkin vivahde. Se koskettaa, ja ihastuttaa, jää pysyvästi mieleen upeana lukukokemuksena!


★★★★★

Lola uppochner / Monika Fagerholm

Lola uppochner / Monika Fagerholm

Schildts & Söderströms, 2012. 459 sivua.

Kannen suunnittelu: Maria Appelberg

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

Minulla on erikoinen suhde Monika Fagerholmiin. Ihastuin pari vuotta sitten lukemaani Ihanat naiset rannalla-romaaniin, petyin hieman vaikeaan Amerikkalaiseen tyttöön enkä sen jälkeen ole tarttunut kuin Fagerholmin ja Martin Johnsonin yhdessä kirjoittamaan esseekokoelmaan Havet. Viimeksi mainittu ei ollut ihan minun kakkupalaseni, vaikka tunnistinkin pienen kirjan hienouden. Halusin lukea Fagerholmin uutuusromaanin Lola uppochner alkuperäiskielellään ruotsiksi, sillä kuvittelen, että Fagerholmin omintakeinen ja hieman erikoinenkin kielenkäyttö voi olla vaikea kääntää ihan täydellisesti. Kyllä kannatti lukea Fagerholmia ruotsiksi, itse asiassa ihmettelen nyt, miksi en ole lukenut noita aiempiakin kirjoja ruotsiksi!

Jana Marton palaa pieneen Flatnäsin kaupunkiin vuosien tauon jälkeen. Hänen on tarkoitus osallistua entisen tuttavansa Minnie Backlundin järjestämille päivälliskutsuille vanhassa kotikaupungissaan. Paluu vanhoihin maisemiin saa Janan muistelemaan menneitä aikoja ja Flatnäsia vuonna 1994. Tuolloin Flatnäsissa tapahtui murha, joka ei ikinä selvinnyt. Vuoden 1994 tapahtumat saavat illanvietossa suuren roolin ja murhan lisäksi pinnalle nousee vanhan talon palo ja talon asukkaat, siskokset Ca ja Anita Bäck. Anita istui pyörätuolissa, eli hieman omassa maailmassaan ja toitotti murhan ratkaisun löytyvän räsynukesta nimeltä Lola uppochner.

Fagerholm on tavattoman taitava kirjoittaja. Hän leikittelee sanoilla, kielellä ja säännöillä. Vaikka teksti kirjan alussa, pidemmän Fagerholm-tauon jälkeen, tuntui hieman hankalalalta, pääsin nopeasti tekstiin sisään ja pystyin nauttimaan Fagerholmin kuljettamasta tarinasta. Kirjan tunnelma on salaperäisen mystinen, arvoituksellinen ja jännittävä. Murhan tuoma mysteeri pitää jännitystä yllä lähes loppuun saakka, ja lukijakin saa leikkiä hieman salapoliisia ja yrittää solmia lankoja toisiinsa.

Lola uppochner ei ole missään tapauksessa helppo kirja, kuten ei Fagerholmin kirjat yleensä taidakaan olla. Minä kuitenkin pidin tästä todella paljon ja nautin kirjan kiemuroista, niin ihmissuhteisiin kuin muihinkin tapahtumiin liittyen. Kirja on täynnä mielenkiintoisia henkilöitä, ja henkilöitä on paljon. Onneksi kirjan alussa onkin henkilölista, jossa kaikki on lyhyesti esitelty. Etenkin kirjan alussa olisi muuten ollut varsin vaikea pysyä mukana. Kiinnostavimmasta päästä oli Bäckin perhe joka asui erikoisessa Kvarnen-nimisessä talossa. Pyörätuolissa istuva Anita oli tapahtumien kannalta tarinan keskiössä, mutta hänestä oli kaikessa salaperäisyydessään vaikea saada otetta. Kiinnostava oli myös kaupungin uskonnonopettaja ja pastori, perheensä traagisessa onnettomuudessa menettänyt Eva Anderberg, puhumattakaan kaksosveljistä, kaupungin poliiseina työskentelevistä Berglundeista. Oikeastaan kaikilla kirjan henkilöillä oli kiinnostava elämäntarina, kaikki toivat tarinaan oman osansa. Flatnäsin kaupungin ihmiset olivat monella tavalla kytkeytyneet toisiinsa, ja näitä ihmissuhdekiemuroita oli myös jännittävää seurailla.

Pidin myös kirjan rakenteesta. Ajassa hypittiin välillä tiuhaan, suurin osa ajasta muisteltiin vuoden 1994 tapahtumia, mutta välillä hypittiin myös vuoden 2011 syksyssä josta kirja myös lähtee käyntiin. Fagerholm on kirjoittanut hienon kirjan. Hänellä on omintakeinen, tunnistettava kirjoitustyylinsä ja minä olen ihastunut tähän tyyliin kovasti. Uskallankin sanoa, että Fagerholm viimeistään tällä kirjalla nousi minun suosikkikirjailijoideni joukkoon ja haluan lukea lähiaikoina Fagerholmin vanhempiakin teoksia. Lola uppochner on mieleenpainuva, erikoinen, tunnelmaltaan vahva, henkilögallerialtaan kiinnostava, jännittävä, tunteita herättävä ja kaikin puolin hieno romaani!

★★★★★

Revolutionary Road / Richard Yates

Revolutionary Road / Richard Yates

Norstedts, 2008. 334 sivua.

Alkuteos: Revolutionary Road, 1961

Kääntäjä: Kerstin Gustafsson

Kannen kuvat: elokuvasta Revolutionary Road

Mistä minulle? nettikauppaostos

Richard Yatesin klassikoksikin tituleerattu romaani Revolutionary Road on keikkunut luettavien kirjojen listallani jo parin vuoden ajan. Päätimme valita kirjan lukupiirimme kuukauden kirjaksi, koska se löytyi valmiiksi monen lukupiirijäsenen kirjahyllystä. Kirja olikin varsin hyvä valinta, sillä saimme kivasti keskustelua aikaan kirjan sisällöstä, henkilöistä ja kirjan loppuratkaisusta. Minä luin kirjan ruotsiksi, sillä olen joskus haalinut hyllyyni ruotsinkielisen pokkariversion tästä.

April ja Frank Wheeler ovat keskiluokkainen amerikkalaisperhe. Heillä on oma talo rauhallisella Revolutionary Roadilla, kaksi lasta ja he elävät varsin normaalia ja onnellisen näköistä perhe-elämää. Frank käy töissä, April viettää päivät kotona lasten kanssa. Arki tuntuu kuitenkin varsin harmaalta ja tylsältä. April masentuu hunosti menneen teatteriensi-illan jälkeen ja pian pariskunnan päissä kypsyy ajatus Eurooppaan muuttamisesta. He päättävät muuttaa Pariisiin, aloittavansa uuden elämän siellä. April aikoo elättää perheen, jotta työhönsä kyllästynyt Frank voisi jäädä kotiin lasten kanssa. Frank ja April suunnittelevat lähtöä, he kertovat muutostaan ystävilleen ja naapureille, Frank kertoo siitä jopa töissä. Asiat kuitenkin mutkistuvat muutaman tapahtuman seurauksena, ja Wheelerin perheen elämä palaa synkkyyten.

Revolutionary Road on tunnelmaltaan surullinen ja alakuloinen. Yates on taitava kirjoittaja. Hän luo kirjaan vahvan tunnelman ja onnistuu pitämään kirjan dramaattiset tapahtumat kiinnostavina loppuun saakka. Kirja herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Toisaalta kyllästyin kirjan keskivaiheilla hieman Wheelerin pariskunnan käytökseen, heidän alakuloisiin ajatuksiinsa ja maailmankuvaansa. April ja Frank halusivat näyttää ulospäin siltä, että he ovat onnellisia, mutta sisimmissään luulen heidän olleen todella onnettomia, loukussa omassa elämässään, oravanpyörässä. Minusta tuntui, etten aivan ymmärtänyt heidän murheitaan. Miksi he eivät voineet iloita siitä, mitä heillä oli? Suloiset ja hyväkäytöksiset lapset olivat iso taakka ja ärsyttävä naapurikin olisi mieluiten saanut pysyä poissa näkyviltä. Miksi heidän piti kritisoida kaikkea, eikä tyytyä mihinkään? Toisaalta taas ymmärrän heitä. Heidän elämänsä oli käynyt tylsäksi, he olivat nuoria vanhempia ja halusivat elämältä enemmän. Vaikka heillä oli perusasiat kunnossa, he kaipasivat jotain enemmän.

Vaikka välillä ärsyynnyin kirjaa lukiessani tämä oli minusta omanlaisensa, mieleenpainuva ja hieno kirja. Revolutionary Road ei ole minusta positiivinen, ihana kirja. Tämä oli hyvä kirja, taitavasti rakennettu, täynnä kiinnostavia henkilöitä ja kirjan loppuratkaisu on huikea. En kuitenkaan voi sanoa ihastuneeni tähän, sillä aihe on niin synkkä ja surullinen että itsellekin jäi viimeisen sivun jälkeen lähinnä lohduton olo.

Lukukokemustani häiritsi hieman myös se, että olin nähnyt kirjaan pohjautuvan elokuvan ennen lukemista. Minä siis tiesin mitä kirjassa tapahtuu, tiesin loppuratkaisun ja kirjan puolivälin jälkeen odottelin jo sitä. Suosittelen siis lukemaan kirjan ensin, jakatsomaan elokuvan vasta jälkeenpäin. Elokuva kannattaa kuitenkin katsoa, se tavoittaa minusta upeasti kirjan tunnelman ja on muutenkin todella onnistunut! Minulle nousi muuten kirjaa lukiessani mieleen myös Michael Cunninghamin Tunnit-romaani, jonka masentunut kotirouva Laura Brown sekä tämän kirjan April muistuttivat toisiaan...

★★★★

Det du inte såg / Patrik Sjöberg & Markus Lutteman

Det du inte såg / Patrik Sjöberg & Markus Lutteman

Norstedts, 2011. 412 sivua.

Kannen suunnittelu: Miroslav Sokcic

Mistä minulle? nettiostos Adlibrikseltä

Patrik Sjöberg on yksi Ruotsin kaikkien aikojen menestyneimpiä yleisurheilijoita. Sjöberg voitti korkeushyppyurallaan olympiamitalin kolmista perättäisitä olympialaisista ja paransi lisäksi korkeushypyn maailmanennätystä useaan otteeseen. Sjöbergin muistelmakirja Det du inte såg on kirjoitettu yhdessä Markus Luttemanin kanssa. Kirja kertoo Sjöbergin urasta ja elämästä korkeushyppääjänä, ja valottaa myös vaiettuja salaisuuksia Sjöbergin suomalaistaustaisesta valmentaja Viljo Nousiaisesta.

Kirjassaan Sjöberg paljastaa paljon itsestään. Hän kertoo, kuinka aloitti yleisurheilun, kuinka kyllästynyt oli koulunkäyntiin. Sjöberg kertoo rankasta lapsuudestaan, vanhempiensa erosta ja suuren roolin koko kirjassa saa myös Sjöbergin valmentaja Viljo Nousiainen. Nousiainen aloitti Sjöbergin valmentamisen jo tämän ollessa nuori poika. Pian Nousiaisesta tuli hetkeksi myös Sjöbergin isäpuoli kun tämä seurusteli Sjöbergin äidin kanssa. Tuo suhde kaatui kuitenkin varsin nopeasti, mutta eron jälkeen Sjöberg päätti muuttaa asumaan Nousiaisen luokse, jotta treenaaminen sujuisi mahdollisimman helposti. Nousiainen hyväksikäytti nuorta Sjöbergiä seksuaalisesti, kunnes Sjöberg oli teini-ikäisenä tarpeeksi vahva kieltämään Nousiaisen käytöksen. Myöhemmin, korkeushyppuyuran jo loputtua, Sjöberg sai kuulla Nousiaisen muilta valmennettavilta, että tämä oli käyttäytynyt samalla tavalla myös muita nuoria valmennettaviaan kohtaan. Nousiainen oli aina ollut hieman erilainen, täysin nuorten poikien valmentamiseen uppoutunut. Hän ei tiennyt mistään muusta, hänen elämäänsä kuului vain ja ainoastaan korkeushyppy ja nämä nuoret pojat.

Nousiainen pysyi Sjöbergin valmentajana koko Sjöbergin hyppyuran ajan. Vaikka Sjöberg lopulta inhosi koko miestä, tiesi hän, ettei olisi kehittynyt niin hyväksi korkeushyppääjäksi ilman Nousiaista. Det du inte såg antaa rehellisen ja avoimen kuvan urheilumaailmasta, Nousiaisen ja Sjöbergin välisestä suhteesta ja Sjöbergistä persoonana. Sjöberg on mielenkiintoinen henkilönä. En ehkä voi sanoa tykästyneeni häneen, minulla on tämän herran kanssa vähän samanlaiset fiilikset kuin Zlatanin kirjan kuunneltuani. Sain myös Sjöbergistä hieman epämiellyttävän, koppavan ja ylpeän kuvan vaikka ihailenkin (myös) hänen selviytymistarinaansa, hienoa urheilu-uraa ja rohkeita elämänvalintojaan.

Kirjana Det du inte såg on mielenkiintoinen, rehellinen ja aiheeltaan tärkeä. Sjöberg tuokin kirjan lopussa esille syitä siihen, miksi halusi kertoa omista kokemuksistaan lopulta, vuosien jälkeen, julkisesti. Hänen mielestään on tärkeää herätellä vanhempia tarkastelemaan urheilumaailmaa kriittisemmin. Sjöberg itse ihmetteli, miten kukaan nuorten poikien vanhemmista ei epäillyt Nousiaisen puuhia. Miten kukaan vanhemmista ei ihmetellyt, kun yksinäinen urheiluvalmentaja pyysi nuoria valmennettaviaan yökylään monta kertaa viikossa? Osansa kirjassa saa koko Ruotsin urheiluliitto, kilpakumppanit ja media. Sjöberg on aina ollut oman tiensä kulkija. Hän on juhlinut, rellestänyt, mokaillut. Ollut otsikoissa huumeiden vuoksi, sotkenut raha-asiansa ja taistellut dopingsyytöksien kanssa. Hän on kuitenkin aina ollut rehellisesti oma itsensä, oman tiensä kulkija, ja se jos mikä on ihailtavaa, vaikka minä en aivan kaikkia Sjöbergin valintoja ja mielipiteitä henkilökohtaisesti allekirjoitakaan.

Det du inte såg on kiinnostava ja koskettava katsaus 1960-luvun yleisurheilumaailmaan, Ruotsin urheilupiireihin ja etenkin Patrik Sjöbergin elämään. Hienon hieno kirja vaikka en Sjöbergiin henkilönä täysin samaistunutkaan. Mutta sehän ei taida olla kirjan vika ;).

⋆⋆⋆⋆

Jag är Zlatan Ibrahimovic / David Lagercrantz & Zlatan Ibrahimovic

Jag är Zlatan Ibrahimovic / David Lagercrantz & Zlatan Ibrahimovic

Bonnier Audio, 2011. 11 levyä.

Lukija: Jonas Malmsjö

Tässä onkin urheiluelokuun viimeinen kirja, näin sopivasti elokuun viimeisenä päivänä! Olen tämän kuukauden aikana kuunnellut ahkerasti äänikirjana David Lagercrantzin kirjoittamaa Zlatan Ibrahimovicistä kertomaa kirjaa ruotsiksi. Jag är Zlatan Ibrahimovic on kattava ja runsas katsaus jalkapallomiljonääri Ibrahimovicin elämään.

Zlatan syntyy maahanmuuttajaperheeseen ja viettää lapsuutensa ja nuoruutensa Rosengårdissa, malmölaisessa lähiössä. Zlatania kiusataan koulussa, hänen vanhempansa eroavat ja perheessä on muutenkin ongelmia aivan tarpeeksi. Zlatan on eksyksissä, kunnes löytää jalkapallon. Hän ostaa ensimmäiset nappulakenkänsä parilla kolikolla tavaratalosta ja potkii palloa kotitalonsa pihamaalla. Jag är Zlatan... kertoo, kuinka kiusatusta lähiöpojasta kasvaa yksi maailman tunnetuimmista jalkapalloilijoista. Kuinka Zlatan selviää vaikeuksista ja lopulta pääsee ulkomaille, Eurooppaan, pelamaan. Vaikka paikka hyvässä joukkueessa onkin varma, ei elämä kuitenkaan ole helppoa. Muutettuaan ensimmäisen kerran yksin ulkomaille Zlatan yllättyy paitsi yksinäisyydestä, myös treenitavoista ja muiden pelaajien persoonista.

Myöhemminkin, pelattuaan Euroopan huippujoukkueissa usean vuoden ajan, Zlatan ihmettelee muiden huippupelaajien käyttäytymistä. Saapuessaan pelaaman Barcelonaan hän ihmettelee, miksi Messi, Iniesta ja Xavi käyttäytyvät kuin normaalit ihmiset, eivätkä osoita millään tavalla olevansa maailman huippupelaajia. Zlatan itse ei ole nöyrä. Hän ajattelee olevansa Euroopan coolein jätkä, hän vaatii erikoiskohtelua ja jos asiat eivät suju hänen haluamallaan tavalla, joukkuekaverit, valmentajat ja muut taustahenkilöt saavat tuntea sen nahoissaan.

Jag är Zlatan... kuvailee tarkasti ja monipuolisesti jalkapallotähden elämää. Joukkeita ja pelikavereita on paljon, niin paljon että olen jo unohtanut puolet. Kirjassa kerrotaan myös Zlatanin "toisesta elämästä" rakastavana perheenisänä ja avomiehenä. Zlatanin ja hänen avovaimonsa Helenan suhdetta kuvaillaan sen alusta asti ja Helenalla onkin suuri rooli Zlatanin sopeutumisessa Eurooppaan. Ibrahimovicin elämää kuvaillaan lapsuudesta aina vuoteen 2011 saakka. Se antaa laajan ja rehellisen kuvan Ibrahimovicistä ja jalkapallotähden elämästä.

Minä olen aina pitänyt Zlatan Ibrahimoviciä ylpeänä ja itsekkäänä, epämukavana snobina. Hän ei totisesti anna itsestään toisnelaista kuvaa kirjan kautta, mutta toki kirjasta saa Zlatanin taustasta ja hänen uransa alkuvaiheista yksityiskohtaista tietoa. Uskon, että kaikki tuo on vaikuttanut Zlatanin olemukseen ja nyt ymmärrän hänen ärsyttävän olemuksensa ehkä hieman paremmin. Zlatan ei ole nöyrä, mutta jos hän lapsena ja nuorena olisi ollut nöyrä, hän ei ehkä olisi selvinnyt. Kirja on hieno ja tavattoman mielenkiintoinen elämäkerta, mutta samalla aika upea selviytymistarina. Zlatan on menestyksensä ansainnut.

Kirja toimi hyvin äänikirjana. Kirjoittajaksi on merkitty David Lagercrantz joka on kirjoittanut Zlatan Ibrahimovicin kertomuksen mukaan. Kuunnellessani tätä ajattelinkin jatkuvasti Zlatanin kertovan minulle omaa tarinaansa minä-muodossa. Jag är Zlatan... on monipuolinen kirja ja parasta tässä oli se rohkeus ja rehellisyys, jolla Zlatanin tarina kerrotaan. Minä sain Ibrahimovicistä hieman erilaisen kuvan, vaikka nöyrä ja Zlatan ei edelleenkään samaan lauseeseen sovikaan. Kirjan kuunneltuani minulle jäi kuitenkin herrasta tuttavallinen fiilis, hän päästi kirjansa kautta lukijan (kuuntelijan) itseään lähelle, avasi ovet elämäänsä ja näin jälkeenpäin tuntuu melkein siltä, kuin olisimme kavereita. Jään siis euraamaan Zlatanin elämänvaiheita lehtien sivuilta tämän jälkeen entistä kiinnostuneempana.

"Zlatan är Zlatan. Det finns bara en Zlatan."

★★★★★


Myös Unni on lukenut tämän.

Känslan av ett slut / Julian Barnes

Känslan av ett slut / Julian Barnes

Forum, 2012. 192 sivua.

Alkuteos: The Sense of an Ending, 2011.

Kääntänyt: Mats Hörmark

Kannen suunnittelu: Suzanne Dean

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Julian Barnes sai viime vuonna Booker-palkinnon romaanillaan The Sense of an Ending. Romaani ilmestyy tämän syksyn aikana suomeksi ja on jo kesän aikana ilmestynyt ruotsiksi. Minä myhäilinkin tyytyväisenä, kun löysin tuoreen ruotsinnoksen Känslan av ett slut kotipaikkakuntani pikkukirjastosta.

Kirja on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa Tony on nuori opiskelijamies 1960-luvun Lontoossa. Hän nauttii nuoruudestaan kolmen läheisen ystävänsä kanssa. He opiskelevat, juhlivat ja haaveilevat unelmiensa naisista. Tony alkaakin pian seurustelemaan Veronica-nimisen tytön kanssa, ja heidän suhteensa kukoistaa pienistä ongelmista huolimatta. Tony tutustuu jopa Veronican perheeseen, ja vaikka hän tuntee olonsa mukavaksi Veronican seurassa, ei Veronica kuitenkaan ole ihminen helpoimmasta päästä. Pian Tony huomaakin, kuinka läheisetkin voivat pettää luottamuksen ja Veronica jää miehelle pelkäksi muistoksi.

Kirjan toisessa osassa Tony on jo eläkkeellä ja muistelee nuoruuttaan ja aikuisikäänsä. Nuoruusvuosien jälkeen Tonyn elämä on ollut tasapainoista ja kohtuullisen onnellista. Onnellinen avioliitto, rauhallinen avioero jonka jälkeen hän on edelleen hyvissä väleissä ex-vaimonsa kanssa ja mukava työpaikka. Nyt rauhallisiin eläkepäiviin tulee kuitenkin muutos, kun hän saa kirjeen menneisyydestä. Kirjeen sisältö uhkaa muuttaa Tonyn loppuelämän ja mies joutuu kohtaamaan menneisyytensä uudelleen.

Känslan av ett slut on kiinnostavasti koottu. Pidin siitä, että kirjan tapahtumat oli jaettu kahteen selkeään osaan. Pidin myös Barnesin helposta, hienostelemattomasta ja sujuvasta kirjoitustavasta. Tekstissä ei ole ainuttakaan ylimääräistä lausetta, kaikilla sanoilla on merkityksensä ja oma paikkansa. Kirjassa oli minusta sopiva määrä henkilöitä, mutta jostain syystä etenkin Tonyn nuoruudenystävät jäivät minulle hieman etäisiksi vaikka heillä olikin kohtuullisen iso rooli kirjan tapahtumissa. Tonysta muodostui kuitenkin inhimillinen ja lämmin kuva. Eläkeläismiehen ajatuksia oli ihana lukea, ja hänelle toivoi pelkkää hyvää.

Barnes onnistuu luomaan kirjaansa lämpimän, mutta jännittävän tunnelman. Lukijana tapahtumien ratkaisua odottaa jännittyneenä, kirjan sivuja ahmien. Kirjan loppuratkaisu on myös taitavan upea, varmasti yksi hienoimmista lopuista joita olen ikinä lukenut. Minulle tulee Barnesin kirjasta mieleen Ian McEwanin romaanien tapahtumat, jotka alkavat arkisina mutta muuttuvat yllättäen trillerimäisiksi jännitysnäytelmiksi. Hieno, vaikuttava romaani jota voin lämpimästi suositella kaikille.


★★★★+

Kirjanurkkauksen Zephyr on lukenut kirjan englanniksi.

Heja, heja! / Martina Haag

Heja, heja! / Martina Haag

Piratförlaget, 2012. 177 sivua.

Kannen suunnittelu: Lotta Kühlhorn

Mistä minulle? ostettu adlibrikseltä

Urheiluteema jatkuu tämän kuukauden aikana vielä muutaman kirjan kera. Tässä niistä ensimmäinen, ruotsalaisen kirjailija Martina Haagin uutuuskirja Heja, heja!. Kirjassaan Haag kertoo omista kokemuksistaan ryhtyessään harrastamaan juoksemista.

Haag on tunnettu hauskan humoristisista kirjoistaan. Tässä juoksukirjassa hän tarttuu aiheeseensa rennolla huumorimielellä, ja juoksemisesta on todella hauska lukea kerrankin tällaisesta näkökulmasta. Haag nauraa itselleen, kun hän ensimmäisellä treeniviikollaan jaksaa juosta kaksitoista minuuttia putkeen. Pian hän jaksaa juosta jo viisi kilometriä, sitten kymmenen. Ensimmäisissä juoksutapahtumissaan hän juoksee viisi kilometriä, pian hän osallistuu jo kympeille. Siskon ja yhden ystävänsä kanssa Martina perustaa Team Doktor Throttle -nimisen epävirallisen juoksukerhon jolla on oma pokaalinsa. Martinan suurimmaksi tavoitteeksi tuleekin voittaa pokaali itselleen voittamalla juoksukerhon väliset kilpailut. Rento ja hauska ote säilyy läpi koko kirjan, vaikka kirjan lopussa Martina juoksee jo rankan maratoninkin ja omat tavoitteetkin on nostettu korkeammalle.

Osansa kirjassa saa niin juoksua harrastavan naisen perhe kuin tutut kirjailijakollegatkin. Martina tsemppaa itseään jatkuvasti parempiin suorituksiin, ja halu parantaa omia ennätyksiään ja voittaa tiimikaverit on kova. Aina juoksu ei maistu, mutta parille lenkille viikossa on aina päästävä.

Heja, heja! on hauska, mukaansatempaava, kannustava ja viihdyttävä kirja juoksemisesta. Kirja aiheuttaa toki myös kovan juoksukuumeen, ja lukemisessa minun olikin pidettävä muutama lenkkitauko. Heja, heja! ilmestyi pari viikkoa sitten ruotsiksi enkä tiedä onko tätä tarkoitus kääntää suomeksi. Kieli on kuitenkin yksinkertaista ja helppolukuista, joten uskallan suositella tätä kirjaa jotenkuten ruotsia ymmärtäville juoksuihmisille. Viihdyin kirjan parissa oikein hyvin, ja sain lisäpuhtia juoksuharrastukseen taas kerran.


⋆⋆⋆⋆

Havet / Monika Fagerholm & Martin Johnson

Havet / Monika Fagerholm & Martin Johnson

Söderströms, 2012. 172 sivua.

Kannen suunnittelu:Maria Appelberg

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Edellisellä kirjastoreissulla mukaani tarttui Monika Fagerholmin ja Martin Johnsonin tekstikokoelma Havet. Kirja sisältää neljä pidempää esseetä, ja näiden lisäksi useamman lyhyemmän kirjoituksen. Yhteistä kaikilla teksteillä on meri, joka on tavalla tai toisella läsnä kaikissa teksteissä. Kirja sisältää haastatteluja, runoja ja muisteluita.

Kirjaan mahtuu esimerkiksi haastattelu viime vuoden kirjallisuuden Nobelvoittaja Tomas Tranströmerin kanssa. Tranströmer viettää kesät Ruotsin Runmarössä vaimonsa kanssa. Runmarö on Tranströmerin kotipaikka, saari jolla useimmat hänen runoistaan on luotu. Fagerholm ja Johnson kirjoittavat myös varsin paljon Itämerestä. Siitä, kuinka Itämeren kuoleminen pitkälti johtuu meistä ihmisistä. Kirjaan mahtuu toki myös iloisempia ja kevyempiä tekstejä, joissa meren läheisyyden voi lukijana aistia. Välillä kirjoittajat kuvailevat kauniita lapsuuden kesäpaikkojaan meren äärellä, ja toisaalla taas merellä paljon matkustaneet kertovat omista kokemuksistaan.

Kirjassa lukija saa myös tutustua esimerkiksi uima-altaan historiaan, sekä tutustua tanskalaisperheeseen joka joutui somalialaisten merirosvojen kidnappaamaksi. Kirjan loppua kohden on myös pidempi teksti nimeltä Masafuera, joka on oikeastaan osa kirjan viimeistä esseetä. Masafuerassa tutustutaan Jonathan Franzenin ajatuksiin hänen kirjoittaessaan suosittua romaaniaan Vapaus. Minä en ole vielä Franzenia lukenut, mutta tämän tekstin myötä innostuin Vapaudesta kyllä entistä enemmän! Masafuerassa kerrotaan myös Franzenin hyvän ystävän, kirjailija David Foster Wallacen vaikutuksesta Franzenin kirjoittamiseen. Ja toki myös tämä tarina on tiiviistii kytköksissä mereen ja erääseen pieneen saareen...

Havet on monipuolinen kokoelma tekstejä. Kirjassa otetaan esille monta näkökulmaa ja erilaista aihetta, mutta yhteistä näillä kaikilla on se meri. Minä pidän merestä, mutta olen ehkä vielä enemmän järvi-ihminen. Pidin kuitenkin suurimmasta osasta Fagerholmin ja Johnsonin teksteistä, vaikka mukaan mahtui muutama, josta en niinkään innostunut. Kielenkäyttö oli kaunista, välillä jopa runoilevaa, ja olen tyytyväinen, että luin tämän kirjan alkuperäiskielellään ruotsiksi. Minua häiritsi hieman se, että en missään vaiheessa ollut varma kumpi kirjan kahdesta kirjailijasta on kirjoittanut minkäkin tekstin. Kielenkäytöstä en pystynyt tätä päättelemään, enkä kaikissa teksteissä oikein aiheestakaan. Ihan kiva ja nopealukuinen välipalakokoelma Havet kuitenkin oli, vaikka minä jäinkin kaipaamaan hieman sitä jotain. Kirjan kansikaan ei oikein hivele minun silmääni, vaikka värimaailma ihan kaunis onkin.


★★★

En muuten löytänyt tästä kirjasta muita blogiarvioita. Jos niitä kuitenkin on, linkittäkäähän! Lukisin mielelläni myös muiden lukukokemuksesta :).

Lukuhaaste: Underbara finlandssvenskor vid papper

Sorgegondolen / Tomas Tranströmer

Sorgegondolen / Tomas Tranströmer

 Bonniers, 2011 (1.painos 1996). 38 sivua.

Kannen suunnittelu: Jan Biberg

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Nyt liikutaan kyllä todenteolla minun mukavuusalueeni ulkopuolella mitä lukemiseen tulee. Viime vuoden kirjallisuuden Nobelvoittaja Tomas Tranströmerin runokokoelma Sorgegondolen osui silmääni eilisellä kirjastoreissulla ja pääsi lainaustiskin kautta mukaan kotiin. Minä en todellakaan ole runoihmisiä, ensimmäinen kokonainen runokokoelma jonka olen lukenut, oli tammikuussa lukemani Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina.

Tranströmerin runokokoelma Sorgegondolen sisältää hieman yli 20 runoa. Oma suosikkini on ehdottomasti kokoelman ensimmäinen runo, "April och tystnad", joka sopii hyvin tähän vuodenaikaan ja kuukauteen.

Våren ligger öde.

Det sammetsmörka diket

krälar vid min sida

utan spegelbilder.

Det enda som lyser

är gula blommor.

Jag bärs i min skugga

som en fiol

i sin svarta låda.

Det enda jag vill säga

glimmar utom räckhåll

som silvret

hos pantlånaren.

(Sorgegondolen, s. 7)

Luin Tranströmeristä internetissä hieman lisää ja löysin artikkelin, jossa puhuttiin juuri tästä runokokoelmasta. Artikkelin kirjoittaja kertoi ensin, että Sorgegondolenin runot on osittain kirjoitettu ennen Tranströmerin aivohalvausta vuonna 1990. Kirjoittajan mukaan juuri tuo yllä oleva runo, April och tystnad, kertoisi Tranströmerin vaikeudesta kirjoittaa sairastumisen jälkeen. Etenkin runon viimeisen säkeen kerrotaan viittaavan tuohon.

Minä en sen kummemmin osaa runoja arvioida, mutta minusta Tranströmerin runot olivat kauniita joskin varsin surumielisiä. Luin näitä mielelläni, monet jopa useaan kertaan. Lisäksi näin viime syksynä Tranströmerin haastattelun, ja minusta hän oli todella herttainen ja sympaattisen oloinen vanha herrasmies. Kaiken lisäksi Transrömer on kirjailijan lisäksi vielä psykologi ;).

Voisin siis hyvin kuvitella lukevani lisää Tranströmerin runoja, jos vain kokoelmat osuvat jossain silmääni. Suosittelen!

★★★★


Lukuhaasteet: Nobelhaaste

Sprickor / Kjell Westö

Sprickor Valda texter 1986 - 2011/ Kjell Westö

Söderströms, 2011. 335 sivua.

Kannen suunnittelu: Helena Kajander

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Kjell Westö on viime vuosina noussut yhdeksi ehdottomaksi lempikirjailijakseni. Viime vuoden lopulla lukemani Missä kuljimme kerran on näin jälkeenpäin ajateltuna noussut myös kaikkien aikojen suosikkikirjojeni joukkoon. Todella mieleenpainuva ja taitavasti koottu tarina. Viime vuonna ilmestynyt Westön "tarinakokoelma" Sprickor (suom. Halkeamia) osui eteeni kirjastoreissulla alkuvuodesta ja päätyi tietysti mukaan kotiin.

Sprickor sisältää 71 Westön kirjoittamaa lyhyttä tekstiä vuosilta 1986 - 2011. Kirjassa on eniten kolumneja esimerkiksi Yhteishyvä- sekä Veikkaaja -lehdistä, mutta mukaan mahtuu myös pari pidempää tekstiä. Kirja on jaettu seitsemään osaan tekstien aiheiden mukaan. Tekstit kertovat Westölle rakkaista aiheista, Helsingistä ja helsinkiläisyydestä, musiikista, suomenruotsalaisuudesta, urheilusta ja kirjoittamisesta. Itse koin urheilusta ja kirjoittamisesta kertovat tekstit mielenkiintoisimmiksi, mutta Westöllä oli monta hyvää pointtia myös esimerkiksi maahanmuuttajista ja vieraista  kulttuureista. Erityisen kovaa minuun iski tekstit nimeltä "Jag, modegurun" , "Till snällhetens lov" sekä kirjan pidempiä tekstejä oleva "Brev till Jukka Kemppinen" jossa Westö kertoo itsestään kirjailijana.  Kirjan viimeisessä tekstissä, "Belöningar", Westö kertoo hauskasti ja osuvasti hänen saamiensa kirjallisuuspalkintojen ja palkintoehdokkuuksien, sekä rakkaan harrastuksen, kalastuksen, yhteydestä. Westö kirjoittaa, että mitä huonompi kalasaalis -sitä suurempi todennäköisyys on ollut, että hän on voittanut kirjallisuuspalkinnon. Sama on toiminut myös päinvastoin. Vuoden 2006 Finlandiavoiton jälkeen kesti kolme vuotta ennen kuin Westö taas sai isoja kalasaaliita kesämökillään kun taas aiempina vuosina, Westön jäädessä Finlandiapalkinnon ulkopuolelle, kalaa oli tullut runsaasti.

Minä en ole kovinkaan suuri novellien tai muiden lyhyiden tekstien ystävä, mutta Westön parin sivun mittaisia kolumneja luin mielelläni. Taitaakin olla niin, että luen mielelläni ihan mitä vain Westön kirjoittamaa. Sprickor sai minut yhä innostuneemmaksi romaanista Älä käy yöhön yksin joka minulla on vielä lukematta. Westö kertoo yhdessä tekstissään kyseisen romaanin kirjoittamisprosessista aika paljon, joten haluan ehdottomasti lukea sen pian.

Minä nautin Westön kielestä ja oivaltavista kolumneista. Eniten pidin tässä kirjassa kuitenkin siitä, että Westö antaa itsestään aika paljon. Minusta tuntuu, että tunnen tämän viisikymppisen suomenruotsalaisen kirjailijan tämän kirjan jälkeen paljon paremmin, ja osaan nauttia miehen romaaneista vielä enemmän (jos se on edes mahdollista...). Odotan innolla Westön seuraavaa romaania jonka pitäisi ilmestyä ensi vuonna, mutta onneksi minulla on vielä monta vanhempaa romaaniakin lukematta.


★★★★

Norkku on myös lukenut tämän ruotsiksi, ja ainakin Riina, Minna/Ilse, Joana ja Jum-Jum suomeksi. 

Lukuhaaste: Underbara finlandssvenskor vid papper