Viimeinen sana / Pärttyli Rinne

Viimeinen sana / Pärttyli Rinne

Noxboox, 2015. 212 sivua

Kannen suunnittelu: Janne Lehtinen

Mistä minulle? kustantajan tarjoama arvostelukpl

Noxboox-kustantamo tarjosi minulle arvostelukappaleena Pärttyli Rinteen romaanin Viimeinen sana. Päätin tarttua tilaisuuteen, sillä koulutragediasta kertova kotimainen romaani vaikutti erittäin kiinnostavalta.

Franz ja Kolehmainen ovat lukiolaisia, ystäviä sillä tavalla kuin nuoret miehet ovat. He käyvät yhdessä ampumaradalla harjoittelemassa ampumista. Franzia kiinnostaa filosofia, ja hän onkin luvannut kaikille tulevansa kuuluisaksi filosofiksi, jonka kaikki tuntevat. Franzin filosofiset ajatukset menevätkin välillä ihan yli, eikä filosofia aiheena kiinnosta minua erityisemmin. Valitettavasti. Kirja nimittäin sisältää sitä filosofiaa huomattavasti enemmän kuin asiaa koulutragediasta, jota odotin.

Franzin elämässä tärkeässä roolissa on myös Virpi, ensimmäinen ja ainoa rakkauden kohde. Heidän suhteensa on kuitenkin kaikkea muuta kuin tavallinen ja onnistunut nuorenparin suhde. Kumpikin on persoonina erikoisia ja yhdessä he saavat aikaan aikamoisen sekasopan. Franzin elämää sekoittaa entisestään Helena, filosofianopettaja joka opettaa, että rakkaus on parasta todellisuutta.

En pystynyt oikein samaistumaan yhteenkään kirjan henkilöistä ja etenkin päähenkilö, Franz, aiheutti kyllä sellaisia ärsytyksen väristyksiä minussa ettei tosikaan. Toisaalta pitäisi nuorta poikaa tietysti käydä sääliksi ja sympatisoida; hänen käyttäytymisestään loisti jonkinlainen paha olo ja se, että hän oli jollakin tavalla eksyksissä itsensä kanssa.

En tiedä oliko Viimeinen sana niin suuri pettymys minulle siksi, että odotin selkeästi kirjaa koulutragediasta ja myös sitä, että kirjan kautta saisi kuvan ja jonkinlaisen ymmärryksen kouluampujan sisäisestä maailmasta. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja sitä koulutragediaakin tässä kirjassa oli vain ne viimeiset neljä sivua. Pääosassa oli filosofia ja eksynyt teini - jotka tietenkin voidaan liittää koulusurmaajaan, mutta yhtä hyvin filosofiasta kiinnostunut nuori mies, joka on teininä ollut eksyksissä itsensä kanssa voi olla myöhemmin vaikka presidenttinä. En siis koe, että ymmärtäisin tämän kirjan jälkeen koulusurmaajia yhtään paremmin. Tässäkin tapauksessa tuo loppuratkaisu tuli niin puskista, että ellei kirjaa olisi mainostettu koulutragedian kautta, olisin aivan äimän käkenä.

Viimeinen sana ei siis ollut minun kirjani. Filosofia ei kiinnosta minua tarpeeksi, jotta olisin jaksanut lukea tai pysyä kunnolla kärryillä Franzin erikoisissa ajatuksissa. Lopun sanatarkka selostus Franzin filosofian esitelmästä jäi minulla puoliksi lukematta, sillä en ymmärtänyt siitä mitään. Uskon kuitenkin, että tämäkin kirja löytää lukijansa. Filosofiasta kiinnostuneet ja sitä minua paremmin ymmärtävät saavat tästä varmasti paljon enemmän irti.

★★

Omenansiementen maku / Katharina Hagena

Omenansiementen maku / Katharina Hagena

Minerva, 2009. 242 sivua

Alkuteos: Der Geschmack von Apfelkernen

Suomentanut: Anne Mäkelä

Kannen suunnittelu: Suvi Sievilä

Mistä minulle? oma ostos

Pieni hehkutuspostaus saksalaisen Katharina Hagenan romaanista Omenansiementen maku, olkaapa hyvät! Olipa ihanaa lukea aika pitkästä aikaa täydellisyyttä hipova kirja, joka jäi tarinaltaan ja tunnelmaltaan näin upeasti mieleen! Ihana yllättyä positiivisesti, sillä lähdin lukemaan tätä täysin ilman ennakko-odotuksia.

Kolmeakymmentä lähestyvä Iris perii isoäitinsä kuoleman jälkeen suvun vanhan omakotitalon. Samassa talossa, mummolassaan, Iris vietti lapsuutensa kesät serkkunsa ja naapurissa asuvan tytön kanssa. Nyt kirjastonhoitajana työskentelevä Iris asettuu vanhaan taloon muutamaksi päiväksi, ja muistot lapsuudesta heräävät eloon. Talo paljastaa pala palalta suvun salaisuuksia ja Iriksen tutkaillessa omaa menneisyyttään ja itseään, selviää myös lähipiirin koskettavatkin kohtalot ja elämäntarinat.

Hagena kirjoittaa kauniisti ja koukuttavasti. Tarina on rakennettu taitavasti. Kaikkia suvun salaisuuksia ei paljasteta kokonaan heti, vaan jonkin henkilön tarinaa raotetaan vähän, sitten siirrytään taas jouhevasti nykypäivään tai muihin aiheisiin ja myöhemmin palataan solmimaan jokaisen tarina siististi kasaan. Pidin todella paljon tästä tyylistä, se piti tarinan kiinnostavana ja teki siitä erittäin koukuttavan.

Kirjassa on monen henkilön elämäntarinat mukana, mutta silti mikään ei jäänyt etäiseksi. Eniten nautin Iriksen omasta tarinasta, hänen suhteestaan serkkuunsa Rosmarieen ja tyttöjen yhteiseen ystävään Miraan. Kolmen tytön sitkeä yhdessäolo lapsuusvuosina sai traagisen päätöksen, mutta tyttöjen ystävyys on vaikuttanut Iriksen elämään suuresti. Kun kuvioihin astuu vielä Miran veli Max, joka toimii perintöasioissa Iriksen asianajajana, muistuu lapsuudesta mieleen paljon asioita, joita Iris jää miettimään.

Omenansiementen maku on tunnelmaltaan varsin hidas, mutta ennen kaikkea erittäin kaunis. Koukuttavan tarinan, kiinnostavien henkilöiden ja koskettavien elämäntarinoiden lisäksi päällimmäisenä tästä jäi mieleeni juuri tuo tunnelma. Rakastan tällaisia kirjoja, lukiessani mieleeni tuli esimerkiksi Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö joka oli yhtä kaunis ja ihana tunnelmaltaan kuin tämäkin ja jollain tavalla muistutti tätä muutenkin.

Ihanaa löytää kirjojen joukosta tällaisia helmiä, jotka jäävät mieleen upeina lukukokemuksina. Uskon, että Omenansiementen maku tulee olemaan yksi vuoden parhaimmista lukuelämyksistäni, vaikka vuotta on vielä lähes puolet jäljellä! Kirja on nimeä ja kantta myöten erittäin kaunis kokonaisuus.

★★★★★

Myöhempien aikojen pyhiä / Juha Itkonen

Myöhempien aikojen pyhiä / Juha Itkonen

Tammi 2003. 295 sivua.

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastolaina

Juha Itkosen esikoisromaani Myöhempien aikojen pyhiä on koskettava ja ajatuksia herättävä romaani nuoruudesta, uskonnosta, rakkaudesta. Kaksi nuorukaista, David ja Mark, saapuvat Salt Lake Citystä Suomeen lähetystyöhön. David ja Mark ovat mormoneja ja Suomessa he kiertävät hiljaista pikkukaupunkia, yrittäen käännyttää mahdollisimman monta sisäänpäinkääntynyttä, nyrpeää suomalaista. Pikkukaupungissa nuoria miehiä vältellään, he saavat outoja katseita ja paikalliset suorastaan hylkivät heitä. Nuorukaisten tiivis yhteiselo ahtaassa asunnossa kiristää myös heidän keskinäisiä välejään. Suuren ja kipeän menetyksen kokenut David ärsyyntyy aina niskan päällä olevaan Markiin ja kun naapurin Emma vielä sekoittaa pakkaa, huomaa David pian miettivänsä aidosti uskoaan Jumalaan ja siihen, onko Jumala hyvä vai paha.

Juha Itkonen kirjoittaa hyvin ja hienosti ja tarina vie mennessään. Kirja on mukaansatempaava ja kerronta vangitsee. Pidin kirjassa siitä, että se on suomalaisen kirjoittama tarina kotimaastaan, mutta silti Suomea katsotaan ulkomaalaisen silmin. Se miltä jurot ja uudelle kielteiset suomalaiset näyttävät nuoren amerikkalaispojan silmin oli minusta uskottavalla tavalla kuvailtu. Suomi näyttäytyy outona maana täynnä vaitonaisia ja varovaisia ihmisiä, pitkällä kylmällä talvella ja pimeillä illoilla höystettynä.

Kirjan henkilöt ovat kiinnostavia, ja etenkin heidän taustansa ja historiansa herättävät tunteita. Syyt sille, miksi kukin on päätynyt sinne missä on tulevat monen kohdalla selviksi. Koskettavin ja hurjin tarina taisi olla Davidin kanssa ystävystyvällä Eerolla, joka asui pienessä mökissä kaukana muista koiransa kanssa. Davidin oma tarina on myös rankka ja surullinen, suuri menetys ja siitä nousseet ajatukset ja mietteet uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Myös Mark oli henkilönä ihan kiinnostava, vaikka välillä hän alkoikin ärsyttää. Naapurin Emma jäi (ehkä tarkoituksella) hieman salaperäiseksi henkilöksi, mutta oli tarinan kannalta ehdottoman tärkeä. Nuorukaisista eniten huolta pitävä Kalevi ja Kalevin vaimo, jotka henkilöinä osoittivat, että maastamme löytyy niitä symppiksiä ja ihaniakin ihmisiä.

Ottamatta sen enempää kantaa eri uskontoihin tai niiden koukeroihin, on sanottava, että mormonius (onko tuo sana?) toi kirjaan ehdottoman kiinnostavan lisämausteen. Oikeastaanhan se oli koko tarinan kannalta tärkein osa, seikka joka aiheutti kirjan koukerot ja kiemurat. Mutta en tosin voinut olla välillä ärtymättä ja ihmettelemättä, sillä niin moni asia esimerkiksi Davidin ja Markin elämässä olisi ollut paljon helpompaa, mikäli mormonien Kirjan tiukkoja sääntöjä ei tarvitsisi seurata ja antaa niiden ohjata elämäänsä.

Myöhempien aikojen pyhiä oli kiinnostava, mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä kirja. Luin tämän todella mielelläni ja yllätyin oikeastaan siitä, kuinka vangitseva se olikaan. Kirjan varsin yllättävä loppu sai melkeinpä tirauttamaan pari kyyneltäkin.

★★★★

Vanhan lapsen tarina / Jenny Erpenbeck

Vanhan lapsen tarina / Jenny Erpenbeck

Avain, 2011. 115 sivua.

Alkuteos: Geschichte vom alten kind, 1999.

Suomentanut: Mari Janatuinen

Kannen suunnittelu: Jussi Jääskeläinen

Mistä minulle? oma ostos

Jenny Erpenbeckin esikoisromaani Vanhan lapsen tarina valikoitu luettavakseni omasta kirjahyllystäni, kun etsin ohutta ja nopeaa välipalakirjaa. Ohut tämä olikin, mutta ei erityisen nopea tai helppo.

14-vuotias tyttö löytyy kadulta tyhjä ämpäri kädessään. Hän ei osaa kertoa itsestään muuta kuin ikänsä. Tytöllä ei ole menneisyyttä, eikä odotuksia tulevaisuuden suhteen. Hän päätyy lastenkotiin, jossa ikätoverit ja opettajat yrittävät oppia tuntemaan hänet.

Vanhan lapsen tarina on täynnä symboliikkaa, ja tuntuikin, että minulla jäi suurin osa tästä kirjasta ymmärtämättä. En tavoittanut tarinan ydintä, luin tämän läpi, mutta käteen ei jäänyt oikeastaan mitään. Lähinnä oli pettynyt olo viimeisen sivun jälkeen. Tässäkö tämä oli?

Tytön vaikea lapsuus ja nuoruus, sirpaleinen elämä tuli selväksi ja välittyi lukijalle jo kirjan tunnelman kautta. Mutta silti tarina oli jotenkin sekava, eikä tytön tarina koskettanut sillä tavalla, kuin sen olisi pitänyt. Tyttöhän oli kokenut kovia, ja tällaiset tarinat herättävät minussa usein heti empatiat. Mutta nyt en tuntenut oikein mitään, ja se olikin suurin ongelma tämän kirjan kanssa. Ei oikein minkäänlaisia ajatuksia tai tunteita, ja unohdin koko tarinan lähes heti kirjan kannet suljettuani.

En osaa sanoa oliko vain tarinan vai myös kielen vika, että kirjan lukeminen oli minulle hidasta. Tarina siihen vaikutti aivan varmasti, mutta tuntui, että kielikään ei ollut aivan helpoimmasta päästä. Vanhan lapsen tarinassa mätti valitettavasti moni asia, vaikka olisin kovasti halunnut tästä innostua. Nyt se jäi tyhjänpäiväiseksi välipalakirjaksi, johon suurella todennäköisyydellä en palaa enää ikinä, ja joka pyyhkiytyy mielestänikin varsin nopeasti...

★★-

Kun mustarastas laulaa / Linda Olsson

Kun mustarastas laulaa / Linda Olsson

Gummerus, 2015. 320 sivua

Alkuteos: I skymningen sjunger koltrasten, 2014.

Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Hiljainen Elisabeth, leskimies Otto ja nuori sarjakuvapiirtäjä Elias asuvat samassa kerrostalorapussa Tukholmassa. Kevät etenee, ja kaikkien elämään kevät tuo mukanaan valoa. Kirjojen kautta kolmikko löytää mutkien kautta toisensa, ja mikä tärkeintä - myös itsensä.

Linda Olssonin Kun mustarastas laulaa on lumoavankaunis kertomus ystävyydestä ja rakkaudesta. Kirja on rauhallinen ja tunnelmallinen, mutta tarina silti otteessaan pitävä. Henkilökuvaus on myös onnistunutta. Elisabeth on keski-ikäinen hiljainen nainen. Kun uudet naapurit koputtavat taloon muttaneen naisen oveen, Elisabeth ei alussa edes avaa. Hän haluaa olla yksin ajatustensa ja murheidensa kanssa, ei kaipaa ihmisiä elämäänsä. Elias puolestaan on nuori ja herkkä mies. Hän on lahjakas sarjakuvapiirtäjä, joka nauttii eniten jokaviikkoisista illallisista yläkerrassa asuvan leskimiehen, Oton kanssa. Otto on entinen antikvariaatin omistaja, nyt eläkkeelle jäänyt leskimies. Hän nauttii nuoren Eliaksen seurasta, mutta kaipaa silti elämään vielä jotakin enemmän.

Kirjassa parasta kauniin tunnelman lisäksi oli minusta tapa, jolla nämä kolme erilaista henkilöä löysivät toisensa, ja se, millainen yhteys heidän välilleen syntyi. Alussa paljon tuntuu synkältä, mutta kuten todettua, kevät tuo mukanaan valon päähenkilöiden elämään. Rakkaus, ystävyys, läheisyys osoittaa taas kerran voimansa.

Olen lukenut Olssonilta tähän saakka kaikki suomennetut kirjat. Hänen esikoisensa, Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on ollut niistä tähän saakka ylivoimaisesti paras. Sonaatti Mirjamille ja Kaikki hyvä sinussa ovat jääneet etäisemmiksi, mutta tässä uutuudessa Olsson yltää taas samaan syvyyteen ja koskettavuuteen kuin esikoisensa kanssa. Minusta juuri nämä kaksi kirjaa ovat ehdottomasti Olssonin parhaat teokset tähän asti.

Olssonin romaanissa on lempeyttä ja inhimillisyyttä. Kun mustarastas laulaa on tarina menneisyyden vaikutuksesta nykypäivään, pelosta ja lopulta uskalluksesta ottaa läheisyyttä ja rakkautta vastaan. Kokonaisuutena kirja toimii minusta kaikin puolin loistavasti, enkä jäänyt kaipaamaan oikeastaan mitään. Loppuratkaisu oli ehkä hieman liian monta kysymysmerkkiä jättävä, enkä oikein tiedä mitä mieltä siitä olen. Siksi yksi miinus.

Rauhallista, koskettavaa, ihanaa tarinaa erilaisista ihmisistä kaipaavalle suosittelen lämpimästi tätä kirjaa. Kieli on helppoa ja sujuvaa, ja kirja vie mennessään sekä tarinansa, että tunnelmansa puolesta. Lukeminen on vaivatonta ja päähenkilöiden elämää seuraa mieluusti, heidän mukanaan eläen.


★★★★★ -

Ehkä rakkaus oli totta / Sadie Jones

Ehkä rakkaus oli totta / Sadie Jones

Otavan kirjasto, 2015. 420 sivua.

Alkuteos: Fallout, 2014

Suomentanut: Marianna Kurtto

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kustantajan lähettämä ennakkokpl

Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta oli yksi niistä romaaneista, joita odotin tänä keväänä eniten. Ilahduinkin kovasti, kun kustantamo lähetti minulle ennakkokappaleen kirjasta! Kiitokset siis Otavalle.

Romaanin pääosassa on neljä nuorta; Luke, Leigh, Paul ja Nina. Kaikilla on oma tarinansa, mutta sekä mikä heidät yhdistää on teatteri. Luke on villiä elämää viettävä naistenmies, pikkukaupungin kasvatti jolla on rankka perhetausta. Luke on kuitenkin erittäin lahjakas kirjoittaja, ja pian hänen teatterikäsikirjoituksiaan tunnetaan teatteripiireissä. Leigh on rohkea feministi, joka työskentelee teatterissa näyttämömestarina. Hänen läheinen ja vahva siteensä Pauliin, teatterintuottajaksi itseään tituleeraavaan nuoreen mieheen, on myös kirjan keskiössä ja vaikuttaa kummankin teatteriuraan. Lopuksi on Nina, B-luokan näyttelijättären tytär, joka palvoo äitiään vaikka ympäristö ei ehkä aina ymmärrä sitä. Nina ei oikeastaan pidä esillä olosta, mutta haluaa kulkea äitinsä jalanjäljissä ja ryhtyä näyttelijäksi. Näyttelijänuran alkaessa Nina saa kuuluisuuden lisäksi myös aviomiehen, jossa huomaa pian sekä hyviä että huonoja puolia.

Henkilökuvaus on tässä romaanissa erittäin onnistunutta. Jokainen neljästä päähenkilöstä tuli läheiseksi ja muotoutui tarinan mukana todellakin omaksi persoonakseen. Jostain syystä ihastuin erityisesti Lukeen, pikkukaupungista lähtöisin olevaan nuorukaiseen joka oli viettänyt päivät äidin luona mielisairaalassa, ja iltaisin laittanut ruokaa juoppo-isälleen. Vaikka Luken kaikki teot ja valinnat eivät minua ilahduttaneet, hän oli henkilönä minusta todella kiehtova ja kiinnostava.

Kirjan kieli on sujuvaa ja se vie tarinaa hienosti eteenpäin. Juoni on kiinnostava, ja vaikkei teatterimaailma millään tavalla ole minulle tuttu ympäristönä, pidin sen tuomasta lisästä tässä kirjassa. Minusta teatterimaailma, näytteljät ja muut teatterissa työskentelvät oli kuvailtu uskottavasti, ja koko laaja kirjo erilaisia hahmoja ja kohtaloita tuli esille. Voin kuvitella, että teatterimaailma voi olla juuri niin rankka ja raadollinen kuin se tässä oli välillä kuvattu.

Kirjan tapahtumat asettuvat 1970-luvun Lontooseen, joka on miljöönä tietenkin myös hurjan kiehtova. Kaikenkaikkiaan ympäristö- ja aikakuvaus on kuin kirjan viides päähenkilö - se luo aivan erityisen tunnelman ja kantaa hienosti kirjan juonta.

Rakkaus on myös yksi kirjan tärkeistä teemoista; välillä raakaa ja rumaa, välillä se kantava voima. Kirjassa nähdään erilaista rakkautta - Leighin ja Paulin välinen rakkaus on alussa suloista ja tasapainoista, kun lukuisia villejä öitä eri naisten kanssa viettänyt Luke rakastuu, se on heti erilaista. Luken rakkaus on hurjaa, hän ei välitä säännöistä tai sitoumuksista kun hän osoittaa rakkautensa elämänsä naiselle. Kiinnostavaa rakkautta on nähtävissä myös Ninan ja hänen aviomiehensä välillä. Tämä suhde taitaa olla kaikista suhteista se erikoisin ja sairain, mutta juuri siksi samalla niin kiinnostava.

Ehkä rakkaus oli totta oli kokonaisuutena hieno ja mieleenpainuva lukukokemus. Henkilökuvaus oli onnistunutta, teatterimaailma 1970-luvun Lontoossa oli kiehtova ja romaanin lukuisat erilaiset suhteet ja henkilökemiat tekivät tästä hienon paketin, jota en malttanut aina laskea käsistäni.

 ★ ★ ★ ★ +

Ihmepoika / Elias Koskimies

Ihmepoika / Elias Koskimies

Gummerus, 2014. 191 sivua.

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? Katrilta "pikkujoululahjana"

Pohjanmaa vuonna 1988.

Pienen kylän pojat harrastavat pesäpalloa tai viettävät vapaa-aikansa pihahommissa lannalta lemuten. Tytöt polttavat tupakkaa, suihkuttavat hiuksiin vähän lisää lakkaa ja piiloutuvat koulun vessaan. Ihmepoika, 14-vuotias, 145 senttinen, isopäinen poika jolla on hammasraudat, ei välitä poikien hommista. Hän haaveilee megatähteydestä ja tuijottaa ihailevasti Madonna-julisteitaan huoneensa seinillä.

Elias Koskimiehen esikoisromaani Ihmepoika kiinnosti minua sen ilmestymisestä asti. Sain kirjan joulun jälkeen Katrilta, ja otin sen luettavaksi heti alkuvuodesta. Kimaltaviin vaatteisiin ja tolppakorkokenkiin pukeutuva poika on erilainen kuin moni muu nuori. Koti-ikkunan takana on Pikkumetsä, taianomainen paikka jossa lymyilee kaikkea lumileopardeista taivaaseen muuttavaan mustalaisleiriin saakka. Poika odottaa täysi-ikäistymistään kovasti. Silloin hän lähtee maailmalle, lentää New Yorkiin toteuttamaan unelmansa. Mutta kun isä sairastuu äkillisesti koko perheen unelmat ja haaveet muuttuvat. Pojan elämä menee sekaisin, ja hän päätyy toteuttamaan pienoisen vallankumouksen, josta kohistaan kylällä kauan.

Ihmepoika on koskettava ja ajatuksia herättävä nuoren pojan tarina. Kirjassa kuvataan uskottavasti ja raadollisesti isän sairastumista, koko perheen kriisiä. Jokainen perheenjäsen ottaa isän sairastumisen omalla tavallaan, jokainen yrittää selviytyä. Teini-ikäisten elämä ja meininki on uskottavasti ja kiinnostavasti kuvailtu. En voinut kuin ihailla päähenkilön päättäväisyyttä ja tapaa olla muuta kuin mitä ympäristö "sallii".

Koskimiehen kieli on helppoa ja kirja on nopealukuinen. Tarina on tiivis eikä poukkoile turhille poluille. Asiassa pysytään jämäkästi ja se pitää mielenkiinnon yllä koko ajan. Jotain pientä olisin kaivannut tarinaan kuitenkin lisää, jotta tämä olisi ollut minulle täydellinen. Mieleenpainuva, koskettava ja ajatuksia herättävä tämä oli jo nyt. Hyvä, erilainenkin tarina yhdenlaisesta nuoruudesta.
Vaikka Ihmepojassa oli paljon surullisia ja vaikeitakin asioita, tuli tästä silti lopulta hyvälle mielelle.

★★★★-

Ihmeiden laakso / Amy Tan

Ihmeiden laakso / Amy Tan

WSOY, 2014. 534 sivua

Alkuteos: The Valley of Amazement, 2013

Suomentanut: Hanna Tarkka

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? arvostelukpl kustantajalta

Amy Tanin uusin suomennettu romaani on nimeltään Ihmeiden laakso. Kun aloin lukemaan tätä, en oikeastaan tiennyt mistä tämä edes kertoo. Olen lukenut Tanilta yhden kirjan aiemmin, ja lukukokemus oli aika keskinkertainen, joten ilman kummempia ennakko-odotuksia tartuin tähänkin. Pääosassa Ihmeiden laaksossa on kurtisaanit, naiset, jotka työkseen ilahduttavat miehiä. Kurtisaanit olivat tavallisia Kiinassa 1900-luvun alussa, ja Ihmeiden laakson päähenkilö Violet on suuren ja suositun kurtisaanitalon omistajan Lulun tytär.

Violet on aina luullut olevansa amerikkalainen, hän on ylpeä amerikkalaisuudestaan ja hän järkyttyy pahoin kuullessaan isänsä olleen kiinalainen. Vielä suuremmin Violetin elämä kuitenkin muuttuu,kun hän huijauksen seurauksena joutuu eroon äidistään ja hänet myydään kurtisaanitaloon. Hänen amerikkalaisuudestaan ei ole mitään apua, ja pakon edessä hän pikkuhiljaa hyväksyy syntyperänsä ja kohtalonsa. Pian Violet on yksi Shanghain tavoitelluimmista kurtisaaneista, ja vaikka elämä ei ole helppoa missään vaiheessa, sitkeä ja sisukas Violet selviytyy jollain tavalla.

Ihmeiden laakso oli ristiriitainen lukukokemus. Toisaalta pidin kovasti siitä, että kirjan tapahtumat suurimmilta osin asettui Kiinaan ja kiinalainen kulttuuri tuli taas hieman tutummaksi. Myös Kiina ja Amerikka - sekoitus oli mielenkiintoinen. Vaikka suurin osa tapahtumista asettuikin Kiinaan, oli Yhdysvallat kuitenkin koko ajan mukana tarinassa, jo Violetin juurien myötä. Paksussa romaanissa oli minusta myös sopiva määrä henkilöitä, jotta päähenkilöt tunsi nimeltä ja tavoilta. Sivunhenkilöitäkään ei ollut liikaa, vaan ihmissuhteet pysyivät hyvin hallinnassa ja stoori oli aika selkeä. Violetin tarina oli myös hieman hitaan alun jälkeen mukaansatempaava, ja huomasin lukevani kirjaa miltei ahmien vaikka tässä oli monta asiaa, joista en kuitenkaan pitänyt. Positiiviseksi asiaksi voin vielä mainita sen, että henkilögalleriasta löytyi muutama mukava ja sympaattinen mieshahmo kaikkien törppöjen (olisin halunnut kirjoittaa tähän m:llä alkavan rumemman sanan, mutta en kehtaa...) keskellä.

Se mikä tässä kirjassa eniten tökki, oli tarinan päähenkilönaiset. Sekä Violet että hänen Lulu-äitinsä tekivät aivan idiottimaisen tyhmiä ratkaisuja, eikä valitettavasti vain yhtä kertaa. En esimerkiksi voi käsittää, miten äiti joka on jo menettänyt yhden lapsensa voi vaarantaa toisenkin lapsensa, ja antaa puolitutun miehen huolehtia omasta lapsestaan outojen selitysten ja syiden vuoksi. Naiset tekivät sitäpaitsi tyhmiä ratkaisuja kerta toisensa jälkeen, aivan kuin he eivät olisi oppineet mitään aiemmista kokemuksistaan. Tämä oli paitsi ärsyttävää, myös epäuskottavaa ja yksi syy siihen, että päähenkilöistäkään ei voinut täysin pitää tai heidän kohtaloitaan surra täydellä sydämellä.

Toinen ärsyttävä asia oli kirjan miehet. Muutama hyvä mies joukosta onneksi löytyi (eräs Edward ja oikeastaan läpi koko kirjan mukana oleva Rehti), mutta loput olivat tavalla tai toisella ääliöitä. Kirjailijan valinta tappaa jokatoinen kirjassa esiintyvä mies (usein hyvä sellainen) ei myöskään oikein miellyttänyt minua. Joko miehet kuolivat pois, tai huijasivat naisia, ja se oli jo aika turhauttavaa.

Ihmeiden laaksossa suuressa roolissa on kurtisaanien työ miesten viihdyttäjinä. Minun täytyy myöntää, että en ennen kirjan lukemista ollut oikein selvillä siitä, mitä kaikkea kurtisaanit tekevät ja yllätyinkin aikalailla kun jo alkusivuilta lähtien kirjassa toistui erilaiset sanat sukupuolielimille (näitä ehtikin sitten tulla monia kymmeniä eri versioita) ja kurtisaanien "työkeikkojen" yksityiskohtaisia selvityksiä. Vähemmälläkin olisi ehkä tullut selväksi, mitä kaikkea miesasiakkaiden kanssa harrastettiin.

Pitkän valituslitanian jälkeen vaikuttaa varmaan siltä, että olisin inhonnut tätä kirjaa. Mutta täytyy muistaa ne alussa mainitsemani positiivisetkin asiat. Kiinalainen kulttuuri kiehtoo minua, ja kurtisaanien elämästä oli siltä kantilta oikein kiinnostavaa lukea enemmän. Jokin kirjassa myös vei mukanaan, ehkä ajatus siitä, että tämä on selviytymistarina ja kaikkien kuolleiden hyvismiesten, huijaavien pahismiesten, siepattujen lapsien ja katoavan äidin jälkeen Violetinkin elämään paistaisi se aurinko jossain vaiheessa (=lopussa). Ristiriitainen, mutta siksikin (aiheensa lisäksi) varsin mieleenpainuva lukukokemus tämä totisesti oli!

★ ★ ★+  

Black Swan Green / David Mitchell

Black Swan Green / David Mitchell

Sammakko, 2008. 383 sivua

Alkuteos: Black Swan Green, 2006

Suomentanut: Tarja Lipponen

Kannen suunnittelu: Riikka Majanen

Mistä minulle? oma ostos

David Mitchell on varmasti tunnetuin huippusuositusta Pilvikartasto-kirjastaan, mutta on mieheltä ilmestynyt muitakin romaaneja. Black Swan Green on Mitchellin neljäs romaani, ja sen pääosassa on 13 vuotias Jason Taylor, joka elää nuoruuttaan pienellä Black Swan Green-nimisellä paikkakunnalla Englannin maaseudulla 1980-luvun alussa.

Jasonin nuoruutta leimaa vanhempien avioero, ja eron edetessä ja Jasonin kolmannentoista elinvuoden kuluessa poika kokee monta mullistusta. Hän rakastuu poikatyttö Dawniin, polttaa ensimmäiset tupakkansa, saa ensimmäisen suudelmansa ja kokee ensimmäiset kuolemat lähipiirissään. Mutta sisimmässään Jason on herkkä, änkytystään häpeävä nuori poika joka kirjoittaa salaa runoja ja miettii maailman menoa todella tarkasti ja rehellisesti.

Mitchellin kirja sijoittuu 1980-luvun alkuun ja hän onnistuu mahtavasti luomaan 1980-luvun hieman jo nostalgisen tunnelman kirjaansa. Sen ajan asiat tulevat esille yksityiskohtaisesti, ja ajankuvaus on harkiten tehty. Adidashousut, videonauhurit ja musiikkikasetit ovat nuorten arkipäivää, pipon pitäminen on kaikkea muuta kuin muodikasta (= homojen hommaa Jasonin sanoin) mutta toisaalta Englannissa pelkoa herättää kuitenkin käynnissä oleva Falklandin sota joka mullistaa myös Jasonin tuttavapiiriä. Ajankuvauksessa ja siten myös kirjan tunnelmassa oli minusta jotain samaa kuin palvomani Kjell Westön romaaneissa.

Jasonin tarina on mukaansatempaava ja otteessaan pitävä. Kirjan tunnelma vie myös mukanaan, ja pitää otteesaan aivan loppuun saakka. Henkilöt on kuvailtu huolella, vaikka välillä olisinkin kaivannut jonkinlaista henkilölistaa vaikka kirjan alkuun, sillä erityisesti Jasonin kavereita vilisi kirjassa todella paljon. Heidän nimensä eivät myöskään aina jääneet mieleen, sillä välillä kaverit piipahtivat vain nopeasti jossain tarinassa mukana, ja seuraavaksi kesti kauan ennen kuin heidän nimensä taas vilahti tekstissä. Mutta Jason tuli lukijalle läheiseksi, ja hän oli kyllä huolella kuvailtu nuori poika. Hänen hahmossaan tuli uskottavasti esille tavallinen ristiriita monen nuoren elämässä; toisaalta pitäisi olla kova ja "cool" kavereiden seurassa, mutta sisimmässä voi silti tuntua aivan toiselta. Todellisuudessa haluaisi halailla tykkäämänsä tytön kanssa, kirjoitella runoja kotona ja kaveerata myös niiden vähemmän suosittujen luokkakavereiden kanssa.

Black Swan Green oli kaiken kaikkiaan koukuttava ja hieno romaani. Viihdyin Jasonin tarinan parissa loistavasti, ja kirjan nostalginen tunnelma on upea. Lukiessa tuli myös mieleen, että Jasonin tarina istuisi varmasti hyvin valkokankaalle. Luulen, että tästä kirjasta tulisi juuri sellainen elokuva, josta minä pitäisin!

★ ★ ★ ★ +

Kissani Jugoslavia / Pajtim Statovci

Kissani Jugoslavia / Pajtim Statovci

Otava, 2014. 286 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kustantajan lähettämä arvostelukappale

Ajattelin ehtiväni kirjoittaa tämän vuoden HS:n esikoispalkintovoittajasta, Pajtim Statovcin Kissani Jugoslaviasta jo sopivasti eilen itsenäisyyspäivänä, mutta päivän kiireet jatkuivat kuitenkin iltamyöhäiseen saakka, joten kirjoittaminen jäi. Nyt alkaa kuitenkin kämppä olla mallillaan, ja on aikaa istahtaa tietokoneen ääreen ja näpytellä muutama sana tästä kirjasta, jonka tosin luin loppuun jo monta viikkoa sitten.

Kirjassa kaksi tarinaa etenee alussa rinnakkain. Albaanityttö Emine varttuu Jugoslaviassa, jossa kulttuuri ja maan tavat takaavat, että naisen paikka on kotona ja mies on perheen pää. Emine naitetaan komealle, vain kerran tapaamalleen miehelle, ja tyttö odottaa pääsevänsä onnellisiin naimisiin. Niin ei kuitenkaan ole, vaan mies osoittaa jo heti häiden aikaan toisenlaisen puolen itsestään. Kun levottomuudet alkavat heidän kotimaassaan, kaikki muuttuu. Heidän poikansa Bekim varttuu Suomessa, kasvaa maassa jossa oppii lukemaan asenteet ja ennakkoluulot ihmisten kasvoilta. Hän ei tiedä mitä elämältään haluaisi, mutta kaikki kääntyy kun hän eräänä päivänä eksyy lemmikkikauppaan ja ostaa kuningasboan. Kun hän pian vielä kohtaa baarissa kissan, hänen elämänsä muuttuu täysin.

Kissani Jugoslavia on täynnä kiinnostavaa symboliikkaa. Kirjan ensimmäisessä puolikkaassa suuressa roolissa on Bekimin lemmikkikäärme ja hänen baarissa tapaamansa kissa, oikukas, erikoinen, vaativa tyyppi josta tulee Bekimille tärkeä. Kissa oli kirjassa kiinnostavalla tavalla mukana, kuvailtu jännästi ja erilaisesti, ja vei hetken aikaa ennen kuin pystyin lukemaan kirjaa niin, että en ottanut kissan hahmoa liian kirjaimellisesti.

Statovcin kieli on hienoa ja sujuvaa, suorastaan ahmin kirjaa kun pääsin heti alussa tarinan imuun. Pidin kovasti myös kirjan rakenteesta, siitä että alussa vuoroteltiin Eminen tarinan ja "nykypäivän" välillä. Molemmat tarinat olivat kiinnostavia ja vangitsevia, ja kun tarinoiden yhteyden tajusi ja ne nitoutuivat yhdeksi, ei voinut kuin huokailla ihastuksesta. Todella taitavasti ja hienosti rakennettu romaani kaiken kaikkiaan.

Kissani Jugoslavia ei ole minusta erityisen perinteinen suomalainen kirja. Siksi iloitsinkin siitä, että Statovcin romaani voitti HS:n esikoiskirjapalkinnon tänä vuonna. Tarina on erilainen, ja siksi niin mieleenpainuva. Vaikka kaikkea symboliikkaa ei ymmärräkään (minä tuskin ymmärsin siitä paljonkaan, ja käärmeen ja kissan syvempi olemus jäi arvoitukseksi) tarinasta nauttii silti ja kirja on jollain tavalla merkityksellinen. Kissani Jugoslavia on hienon hieno esikoisromaani, mieleenpainuva ja mielenkiintoinen tarinaltaan ja taitavasti rakennettu kokonaisuus.

★★★★+

Nimettömät / Enni Mustonen

Nimettömät / Enni Mustonen

Otavan äänikirja, 2006. 8 h 16 min.

Lukija: Erja Manto

Mistä minulle? Blogatin ja Elisa kirjan kampanjasta. Kiitos!
Kuvan maisemissa kuuntelin äänikirjaa muutamaan otteeseen kissamme ulkoilua samalla vahtien ;)

Minä ihastuin Enni Mustosen kirjaan Paimentyttö kun luin sen viime vuoden puolella. Mustonen kirjoittaa ihan minun tyylisiäni kirjoja, joten en oikein tiedä miten en ole ennen viime vuotta hänen kirjoihinsa tarkemmin tutustunut. Historiallisia romaaneja joissa pääosissa on naisia eri aikakausilta ja eri yhteiskuntaluokista, tapahtumapaikkana kaunis Suomi - mikäs sen parempaa?

Sain jo joskus helmikuussa Blogatilta mahdollisuuden osallistua Elisa kirjan kampanjaan, jonka kautta sain yhden ilmaisen äänikirjan kuunneltavaksi. Valitsin Enni Mustosen Nimettömät, (linkki äänikirjaan) sillä halusin ehdottomasti tutustua useampiin hänen kirjoistaan ja ajattelin, että Mustosen kirjat ovat sopivan helppoja äänikirjana kuuneltavaksi. Kirjan kuuntelemiseen meni todella kauan, mutta se ei johtunut kirjasta millään tavalla. Kun kerrankin olisin käyttänyt mp3-soitintani ahkerammin se sanoi tietysti itsensä irti. Mutta onneksi sain lopulta uuden soittimen ja vihdoin kirjankin kuunneltua loppuun nyt viikonloppuna lenkillä ollessani.

Nimettömissä seurataan Augusta Ahlstedtin piiaksi saapuvaa nuorta Hilmaa, sekä Augustan sisarentytärtä Annaa, joka muuttaa tätinsä luokse Helsinkiin asumaan ja opiskelemaan tyttökoulussa. Hilma ja Anna kertovat vuoroittain elämästään, ja kahden nuoren naisen elämää 1890-luvun Helsingissä pääsee seuraamaan hieman eri näkökulmista. Hilma on työnsä kunnialla hoitava piikatyttö, josta Augustakin oppii pitämään. Anna taas hieman arka nuori oppilas, mutta muiden tyttöjen, opettajien ja tätinsä avulla hän kasvaa aikuisemmaksi ja itsenäisemmäksi.

1890-luvun Helsinki on tapahtumaympäristönä ihana. Minä pidän 1800-luvun loppuun asettuvista kirjoista ja on kiva miettiä, miltä tutut kaupungit silloin näyttivät. Kesäpäiviä Anna ja Augusta lähtevät viettämään Ruissaloon, joten sekin oli taas yksi tuttu paikka lisää. Tapahtumaympäristö on siis tunnelmallinen ja mitä kiinnostavin, ja minun mielestäni todella huolella kuvailtu. Myös päähenkilöt ovat mielenkiintoisia. Hilmasta pidin heti. Köyhästä perheestä lähtöisin oleva tyttö ei anna työnantajaperheensä pompotella häntä. Hän osoittautuu vahvaksi ja varsin rohkeaksi nuoreksi naiseksi, joka kasvaa jo tämän kirjan aikana paljon. Myös Anna kasvaa ja kypsyy kirjan aikana. Hän on varovaisempi, mutta koulun ja ystävien avulla hänestäkin on tulossa itsenäinen nuori nainen. Kirjassa on toki myös aika iso kasa sivuhenkilöitä, mutta kaikki kuuluivat jollain tavalla tarinaan, eikä missään vaiheessa tuntunut siltä, että henkilöitä olisi ollut liikaa - ei edes äänikirjana kuunnellessa (jolloin ei yhtä helposti selailla taaksepäin tarkistamaan kuka kukin oli).

Hilman ja Annan arkea seurataan vuorotellen, mutta kirja ei kuitenkaan käy missään vaiheessa tylsäksi. Kirja kuvailee 1800-luvun lopun Suomea, sen ajan naiskuvaa, naisen oikeuksia koulutukseen mutta myös eri yhteiskuntaluokista tulevien ihmisten välistä eroa, niin rahallisesti kuin oikeuksienkin puolesta.

Nimettömät oli todella sopiva kirja kuunneltavaksi äänikirjana. Minä kuuntelin tätä alussa pätkittäin, siivotessani ja tiskatessani. Puolivälin jälkeen kuuntelulaitteeni menikin sitten rikki, mutta uuden saadessani halusin jatkaa kuuntelua lähes jatkuvasti. Tarina imaisi minut mukaansa, ja halusin ehdottomasti tietää etenkin miten Hilman tarina päättyy. Kieli on sopivan helppoa ja yksinkertaista kuunneltavaksi, ja juonessa pysyy hyvin mukana. Myös lukijana toimiva Erja Manto on loistava, ääni on miellyttävä ja tahti sopivan rauhallinen.

Nimettömät on Mustosen Järjen ja tunteen tarinoita - kirjasarjan ensimmäinen osa. Minä haluan ehdottomasti lukea myös jatko-osat. Ne taitavatkin olla oikein sopivaa kesälukemista, jos ovat yhtään tämän ensimmäisen osan kaltaisia. Nimettömät oli hieno kuuntelukokemus ja Mustosen historialliset romaanit näyttävät todellakin sopivan minulle!

★★★★

Samoilla silmillä / Peter Franzén

Samoilla silmillä / Peter Franzén

Tammi, 2013. 223 sivua.

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? joululahjaksi saatu

Vuoden viimeinen kirja-arvio tulee tässä! Muutamaan tämän vuoden puolella luettuun kirjaan palaan vielä tulevina päivinä, uuden vuoden alussa.

Pidin paljon Peter Franzénin esikoisromaanista Tumman veden päällä, ja halusin tietenkin lukea myös kirjan jatko-osan Samoilla silmillä. Samoilla silmillä löytyikin joululahjojeni joukosta, joten luin sen jo joululomani aikana.

Tässä jatko-osassa seurataan yhä Peten selviytymistarinaa. Pete on kasvanut teini-ikäiseksi, harrastaa nyrkkeilyä ja ottaa haparoivia askelia kohti aikuisuutta. Tytöt kiinnostavat ja kasvaminen vaatii muutenkin rajojen koettelua. Mustat silmät ja virkavalta tulevat tutuiksi, ja hankaluuksista on vaikea puhua rehellisesti edes läheisille isovanhemmille, tai äidille joka opiskelee toisella paikkakunnalla. Suvi-sisko on alkanut meikata ja kotona raikaa kummankin nuorukaisen lempimusiikki. Peten ja Suvin äiti käy myös läpi uutta elämänvaihetta. Alkoholistimies, Peten kasvatti-isä Pertti jäi taakse, ja nyt äiti elää nuoruuttaan uudestaan uuden, mahtavan miehen kainalossa. Myös Pertti käy läpi omaa kamppailuaan elämän kanssa.

Samoilla silmillä on yhtä koukuttava ja koskettava kuin Tumman veden päälläkin. Franzén kirjoittaa todella uskottavasti nuoren pojan näkökulmasta. Pidin myös siitä, että tässä kirjassa seurattiin tapahtumia eri henkilöiden näkökulmasta, se toi kirjaan vaihtelevuutta. Peten lisäksi välillä äänessä oli Peten äiti, välillä taas kasvatti-isä Pertti.

Kieli on sujuvaa ja helppoa, ja murre jota tekstiin on sisälletty tuo koko kirjaan omanlaisensa tunnelman ja fiiliksen. Pidän kovasti murteen lisäämisestä tähän, se saa henkilöt vieläkin eloisammiksi ja he käyvät lukijalle tutuksi.

Samoilla silmillä on kaikin puolin hieno jatko-osa Franzénin esikoisteokselle. Kirja kuvailee nuoren pojan kasvua kohti aikuisuutta uskottavasti ja en voi kuin ihailla Peten selviytymistarinaa. Näissä Franzénin kirjoissa on myös aivan ihastuttavat suhteet isovanhempien ja lastenlasten välillä. Petellä ja Suvilla on aivan ihanat isovanhemmat, ja heidän suhtautumisensa tyttärensä perheeseen on upeaa ja koskettavaa. Ja vaikka väkivaltaisessa ja alkoholiinmenevässä Pertissä on paljon vikoja, oli myös hänen kasvuaan ja selviytymistään kiinnostava seurata.

Samoilla silmillä oli kokonaisuutena hieno ja mieleenpainuva lukukokemus. Kirja herätti tunteita ja upposi syvälle sydämeen. Pete on henkilöhahmona suloinen poika, jonka selviytymistarinaa monen ihanan ihmisen ympäröimänä on lukijana ollut ilo seurata. Ainoa pieni miinus on se, että kirja oli varsin lyhyt. Olisin mielelläni lukenut Peten elämästä vielä enemmän!

★★★★+

Lumous / Siri Hustvedt

Lumous / Siri Hustvedt

Otavan kirjasto, 2009. 263 sivua

Alkuteos: The Enchantment of Lily Dahl, 1996.

Suomentanut: Kristiina Rikman

Kannen suunnittelu: Katja Kaskeala

Mistä minulle? kirjakauppaostos

Siri Hustvedtin romaani Lumous löytyy omasta kirjahyllystäni, joten päätin lukea sen tänä vuonna osana oman kirjahyllyn 24 kirjan haastetta. Kirja oli kiinnostava ja nopealukuinen, ja varsin erilainen kuin olin ennakkoon odottanut.

Lily Dahl työskentelee pienessä kahvilassa ja asuu vanhemman Mabel-rouvan asunnossa alivuokralaisena. Hän bongaa vastapäisen talon ikkunasta salaperäisen taidemaalarin ja lumoutuu Edward Shapirosta täysin. Edwardin ja Lilyn tapaamisesta alkaa kiinnostavat tapahtumat, joihin liittyy myös kylän muita asukkaita.

Kirjan henkilögalleria on sivumäärään nähden varsin laaja, mutta ennen kaikkea kiinnostava. Päähenkilö Lily Dahl on mielenkiintoinen nuori nainen, pystyin varsin helposti samaistumaan osittain häneen, vaikka en kaikkia naisen valintoja ja ajatuksia pystynytkään aivan ymmärtämään. Salaperäinen ja lukijalle hieman arvoitukseksi jäävä Edward Shapiro on myös kiinnostava, kuten myös kiinnostavan elämäntarinan omaava herttainen Mabel, Lilyn vuokraemäntä. Pelottavin, erikoisin ja melkein kiinnostavin henkilöistä oli Martin, Lilyyn miltei mielipuolisesti ihastunut erakko. Laaja ja kiinnostava henkilögalleria rikastutti tätä romaania paljon.

Tarinaltaan Lumous on varsin sekava ja moniosainen. Välillä punainen lanka oli minulta kateissa, koska vaikutti siltä että Edwardin ja Lilyn suhde oli sivuosassa, ja Martinin ja Lilyn välinen soppa kääntyi pääosaksi. Se ei minua sisällöllisesti erityisemmin haitannut, mutta teki tarinasta hieman sekavan ja vaikeasti seurattavan. Lumoutuminen toisesta ihmisestä, Lilyn ja Edwardin välinen lumous sekä Martinin lumoutuminen Lilyyn tuli kuitenkin hyvin esille, ja kirjan nimi niputtaa nämä kaksi tarinaa hyvin yhteen.

Hustvedtin kieli ja suomentajan käännös on sujuvia. Kirja oli nopealukuinen ja tarina vei helposti mukanaan. Tarina on intensiivinen, hieman salaperäinen ja lukijana halusin kyllä tietää nopeasti, miten tarina päättyy. Kirjaa lukiessa ei tullut tylsää, ja kokonaisuutena Lumous toimi varsin hyvin. Jotain jäi kuitenkin puuttumaan, jotta olisin täysin tähän ihastunut. Liian monen juonenkäänteen tunkeminen samaan, varsin vähäsivuiseen kirjaan jätti hieman sekavan fiiliksen tästä, mutta varsin kivaa ja otteessaanpitävää kesälukemista tämä oli silti.

★★★+

Ennen kuin kuolen / Jenny Downham

Ennen kuin kuolen / Jenny Downham

Seven-pokkari, 2010. 379 sivua.

Alkuteos: Before I Die, 2007.

Suomentanut: Katariina Kaila

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? nettikauppaostos

Jenny Downhamin romaani Ennen kuin kuolen on majaillut omassa hyllyssäni siitä asti, kun eräs ystäväni sitä minulle suositteli. Päätinkin lukea kirjan nyt osana oman kirjahyllyn luku-urakkaani.

Tessa on 16-vuotias ja sairastaa parantumatonta leukemiaa. Toistuvien sairaalakäyntien keskellä hän tekee listan asioista, joita haluaa vielä tehdä ja kokea ennen kuolemaansa. Hänen ylisuojeleva isänsä kauhistuu Tessan listasta. Tytär haluaa menettää neitsyytensä, saattaa eronneet vanhempansa takaisin yhteen ja tehdä jotain rikollista. Ystävänsä Zoeyn avulla Tessa saa ensimmäiset kohdat listaltaan suoritettua, ja tämä tuo hetkeksi piristystä sairauden keskelle. Toisinaan Tessa kuitenkin palaa rysäyksellä todellisuuteen, kun hänen olonsa yhtäkkiä heikkenee ja verensiirto on ajankohtainen kerta toisensa jälkeen. Sitten kuvioihin astuu naapurissa asuva Adam, nuori mies joka saa Tessan kokemaan ja tuntemaan sellaista, jota hän on aiemmin nähnyt vain elokuvissa. Tessa on onnellisempi kuin koskaan, kunnes todellisuus taas iskee päin kasvoja.

Ennen kuin kuolen on koskettava, mutta myös toiveikas ja onnellinenkin tarina. Tessa on henkilönä kiinnostava, ja nuoren naisen ajatuksia elämästä ja lähestyvästä kuolemasta on kauheudesta huolimatta mielenkiintoista seurata. Myös Tessan perhe ja ystävät toivat lisämausteensa kirjan tapahtumille. Ylisuojeleva isä ja lapsellinen ystävätär Zoey ärsyttivät minua välillä, kun taas Tessan pikkuveli oli ajatuksineen ja sanomisineen ihanan sympaattinen.

Kirja kertoo koskettavan ja liikuttavan tarinan, ja kuolema on läsnä lähes jokaisella sivulla. Ennen lukemista olin varautunut siihen, että tämä herättää vahvoja tunteita, ajatuksia ja kyyneleitä. Yllätyinkin hieman, että en lopulta liikuttunut tai edes koskettunut tästä ihan niin paljon kuin olin odottanut. Kirja herätti ehdottomasti paljon ajatuksia ja tunteita, mutta ei tullut ihan niin iholle kuin olin odottanut. En osaa sanoa mikä jäi puuttumaan, ehkä jokin syvyys henkilöissä, tai sitten olin jo ennen kirjan aloittamista ottanut tiettyä etäisyyttä kirjan tapahtumiin...

Kirjan kieli on sujuvaa ja helppolukuista ja Tessan tarina tempaisi mukaansa ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Kirjan loppu on minusta myös todella kauniisti ja onnistuneesti kuvailtu. Kaiken kaikkiaan tämä oli positiivinen (jos niin nyt tällaisesta kirjasta voi sanoa) lukukokemus, ja uskon että kirja jää mieleeni pitkäksi aikaa. Vaikka tämä ei koskettanut minua ihan niin paljon kuin odotin, kirja oli kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoinen.

★★★+

Sputnik - rakastettuni / Haruki Murakami

Sputnik -rakastettuni / Haruki Murakami

Tammen keltainen kirjasto, 2003. 252 sivua.

Alkuteos: Supuutoniku no koibito, 1999.

Engl.kielestä suomentanut: Ilkka Malinen

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? kirjakauppaostos

Haruki Murakamin Sputnik-rakastettuni oli lukupiirimme kuukauden kirja. Tartuin kirjaan suurella innolla, olen ihastunut kahteen aiemmin lukemaani Murakamiin todella paljon. Mistä puhun kun puhun juoksemisesta oli kiinnostava ja inspiroiva, ja Norwegian Wood yksi kauneimpia tarinoita joita olen ikinä lukenut.

Sputnikin kertojana toimii K, opettajana työskenteleva nuori mies joka on rakastunut opiskelukaveriinsa Sumireen. Sumire ei kuitenkaan ole rakastunut K:hon, mutta heidän välillään on läheinen, lämmin ja tärkeä suhde kummankin kannalta. Sumire tapaa tuttavansa häissä korealaistaustaisen, itseään vanhemman naisen, salaperäisen Miun. Sumire rakastuu ja lähtee yllättäen Miun kanssa maailmalle. K kaipaa Sumirea, tämän yöllisiä soittoja puhelinkopista ja outoja kysymyksiä. Sumiresta ei kuulu mitään, kunnes Miu eräänä päivänä pyytää K:n luokseen pienelle kreikkalaiselle saarelle. Sumire on kadonnut jäljettömiin, eikä Miu tiedä mitä tehdä.

Sputnik-rakastettuni on salaperäinen, maagisuudessaan kiinnostava niin tarinaltaan, henkilöiltään kuin ympäristöltäänkin. Osittain tapahtumapaikkana on Tokio, toisaalta taas pieni, salaperäinen kreikkalainen saari. Minä ihastuin molempiin paikkoihin, mutta etenkin pidin näiden kahden paikan luomasta kontrastista tässä tarinassa. Maailmat olivat aivan erilaisia ja loivat siksi kirjaan tietyn jännittävän tunnelman.

Murakamin kirjat suomennetaan usein englanninkielisestä käännöksestä, niin myös tämä. Kieli on kuitenkin sujuvaa ja tunnelma murakamimainen, eli sellainen johon olen tottunut hänen aiemmissa kirjoissaan. Suomentaja on siis tehnyt ainakin minun silmääni hyvää työtä. Myös tässä kirjassa on murakamimaista kummallisuutta, maagisuutta ja koko kirjan läpi vievä unenomainen fiilis. Tästä pidin, ja vaikka en ole surrealismin tai suuren maagisuuden ystävä kirjallisuudessa (tai no, muutenkaan), Sputnikissa sitä oli juuri sopivasti, jotta se loi kirjaan jännittävän, odottavan tunnelman.

Kirjan teemat- ystävyys, rakkaus, erilaiset ihmissuhteet- ovat kiinnostavia ja tärkeitä. Läheiset ja tiiviit ihmissuhteet luovatkin tähän kirjaan sen haikeankauniin tunnelman, ja yhdessä Murakamin kertojantaitojen ja sujuvan kielen kanssa se tekee Sputnikista hienon kokonaisuuden. Minusta tämä muistuttaa tunnelmaltaan ja tarinaltaan hieman Norwegian Woodia, mutta rakastuin siihen kuitenkin vielä hieman tätä enemmän. En tiedä ymmärsinkö tässä aivan kaikkea, mutta ehkä sitä ei aina tarvitse tehdäkään pitääkseen kirjasta...

 ★★★★+
Ps! Ihana yskityiskohta kirjasta: Sumire joi kahvia Nuuskamuikkusmukista!;)

Hän rakastaa minua / Virpi Pöyhönen

Hän rakastaa minua / Virpi Pöyhönen

WSOY, 2013. 190 sivua.

Kannen suunnittelu: Sami Saramäki

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Psykologian väitöskirjaa tekevän Virpi Pöyhösen esikoisromaani Hän rakastaa minua herätti kiinnostukseni aluksi siksi, että olen kerran istunut Pöyhösen luennolla Turun yliopistolla. Halusin ehdottomasti katsoa, minkälaisen romaanin Pöyhönen on kirjoittanut ja samalla innostuin siitä, että kirjan tapahtumat asettuvat suurilta osin Turkuun. Minulle tuli myös mieleen, että kaunokirjallisuutta kirjoittavia psykologeja on varsin paljon (Pöyhönen, Jussi Valtonen, Henna Helmi Heinonen, Cecilia Samartin...) ja aloin miettiä erilaisia syitä tähän. Mielenkiintoista, voisinkin perehtyä tähän asiaan joskus hieman tarkemmin... Nyt kuitenkin muutama sananen Pöyhösen esikoisesta!

Kiira palaa kotiinsa Turkuun vietettyään vuoden Wyomingissa, hevosten ja kantrimusiikin ympäröimänä. Wyomingiin jäi Sheena ja Jon, Kiiran läheisimmät ystävät jotka tekivät vuodesta Wyomingissa unohtumattoman. Nyt Kiira kamppailee arjen kanssa Suomessa. Hän tuntee olonsa ulkopuoliseksi ja eksyneeksi, mutta kun hän eräänä yönä löytää punaisen käsilaukun ja alkaa seurata laukun omistajaa, hän tuntee saavansa taas hieman otetta elämästään Suomessa.

Krista vuorostaan yrittää saada oman elämänsä palasia kohdilleen. Hän viihtyy työssään toimittajana, ja elättelee toiveita että työkaveri Harri järjestäisi oman elämänsä niin, että hän voisi jatkaa sitä Kristan kanssa. Kristalle ja Harrille tuleekin yllättäen tilaisuus olla kahdestaan, elää viikko yhdessä yötä päivää, kun heidät määrätään työreissulle Tokioon ja Kiotoon.

Hän rakastaa minua kertoo nuoren naisen ja tytön teiden yllättävästä risteämisestä. Se kuvailee arjen yksityiskohtia hienosti ja tarkasti, ja alle 200 sivuun on mahdutettu hieno ja ehjä tarina. Kirjassa on myös upean tiivis, julmakin kuvaus kolmen nuorukaisen läheisestä ystävyydestä. Identiteettinsä, itsensä etsiminen ja löytäminen on myös tärkeä aihe, ja tässä kiinnostavasta näkökulmasta kirjoitettu.

Pöyhösen kieli on kaunista ja sujuvaa, välillä psyähdyin lukemaan kauniita lauseita uudemman kerran. Kuten jo ennen kirjan lukemista arvelin, pidin myös siitä että kirjan tapahtumista suuri osa asettuu Turkuun. On kiva seuralla tuttuja paikkoja ja -katuja kirjan sivujen kautta.

Kirjan alkupuoli oli minusta hieman pitkästyttävä, ja kesti hetken ennen kuin päsin tapahtumista kärryille. Tapahtumien käännekohtakin tuli varsin myöhäisessä vaiheessa, mutta kirjan loputtua en enää erityisemmin ärsyyntynyt tuostakaan. Minä pidin tästä kirjasta yllättävänkin paljon, en aina jaksa innostua tavallisen suomalaisen arjen kuvaamisesta. Tässä oli kuitenkin hieman erilainen näkökulma, ja Kiiran muistot Wyomingista toi lisämausteen tarinalle. Vaikka kirjassa on varsin ennalta-arvattaviakin osia onnistui lopun juonenkäänteet kuitenkin yllättämään minut.

Hän rakastaa minua oli minulle siis positiivinen lukukokemus ja viihdyn kirjan parissa lopulta oikein hyvin. Sopiva kirja minulle juuri tähän hetkeen!

★★★★

Frida ja Frida / Emma Juslin

Frida ja Frida / Emma Juslin

Teos & Söderströms, 2008. 260 sivua.

Suomentanut: Jaana Nikula

Alkuteos: Frida och Frida, 2007

Kannen suunnittelu: Helena Kajander

Kannen maalaus: Beni Juslin

Mistä minulle? alelöytö kirjakaupasta

Emma Juslinin kehuttu kirja Frida ja Frida on jälleen kirja, joka on majaillut sekä lukulistallani, että omassa kirjahyllyssäni kauan. Nyt päätin tarttua tähän ihan ex-tempore, ilman sen kummempia ennakko-odotuksia.

Kirjan kertojana toimii 13-vuotias Selma, joka on seitsenlapsisen perheen keskimmäinen. Selman vanhempi sisar Irina on lähtenyt maaseudulta Pariisiin maalaamaan ja opiskelemaan, ja Selma kaipaa sisartaan. Mutkikas perhe-elämä ei tee Selman arjesta yhtään helpompaa, ja Irinalta saapuvat kirjeet piristävät tytön arkea.

Irinan maalauskoulussa on eräs ihana tyttö, tukholmalainen Frida, jota Irina ihailee yhtä paljon kuin suurta idoliansa Frida Kahloa. Frida ja Irina ajautuvat rakkaussuhteeseen, mutta heidän saapuessaan Suomeen juhannuksenviettoon käy ilmi että heidän rakkautensa ei ole kaikille helppo pala nieltäväksi. Juhannuksen aikana selviää myös asioita menneisyydestä, kipeitä muistoja ja salaisuuksia.

Juslin kirjoittaa sujuvasti ja helposti, vaikka hieman haikailinkin alkukielisen kirjan perään. Frida ja Frida on kuitenkin tarkka ja taitava kuvaus oikeastaan kahden nuoren naisen näkökulmasta elämään. Pidin toisaalta Selman taistelusta, mutta vielä enemmän ehkä Irinan osuuksista, joissa hän kertoi elämästään Ranskassa, mietti identiteettiään, seksuaalisuuttaan ja parisuhdettaan.

Frida ja Frida sisältää riipaisevan hienoja yksityiskohtia arjesta ja elämästä yleensä. Kirja kuvailee myös todentuntuisesti ja uskottavasti sekä 13-vuotiaan kasvukipuja, että parikymppisen Irinan ajatuksia. Tuntuu uskomattomalta, että tämä on jo Juslinin toinen romaani ja että hän on kirjoittanut tämän ollessaan minun ikäiseni!

Tärkeistä aiheista kertova kirja on mielenkiintoinen, nopealukuinen ja varsin mukaansatempaava. Jokin syvyys tästä jäi kuitenkin puuttumaan, eikä kirja koskettanut minua ihan niin paljon kuin olin toivonut. Kiinnostava tuttavuus kuitenkin, ja voin taas ruksata yhden kirjan omasta hyllystäni (ja TBR-100 -listaltani) luetuksi.

★★★

Poika / Marja Björk

Poika / Marja Björk

Like, 2013. 215 sivua.

Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen

Mistä minulle? kustantajalta saatu arvostelukpl

Marja Björk on minulle entuudestaan tuntematon kirjailija, mutta hänen tuoreen romaaninsa aihealue kiinnosti minua kovasti. Poika perustuu Björkin oman pojan kokemuksiin, ja kertoo koskettavan tarinan identiteettinsä löytämisestä, omaksi itsekseen tulemisesta.

Kirjassa seurataan Marionin, eli Maken, kasvua lapsesta nuoruokaiseksi. Makke on jo pienestä asti tuntenut olevansa poika. Perhe yrittää parhaansa mukaan kasvattaa Makesta tyttöä, mutta itse hän inhoaa hameita, rusetteja ja tyttöjen leikkejä. Makke viettää aikaansa mieluummin poikien seurassa, poikien juttuja tehden.

Kirjassa seurataan Maken kasvua ja kehitystä, seksuaalisuutta, identiteetin kehitystä. Kuinka Makke selviää kun hänen vartalonsa alkaa kehittyä naisen vartaloksi, miltä tuntuu kun vahvasta teipistä tulee jokapäiväinen riesa jonka avulla Makke tuntee itsensä hieman enemmän pojaksi. Kirjassa selviää myös kuinka nuori selviää kavereiden ihmettelystä, perheen painostuksesta ja lopulta, onneksi, oman itsenä löytämisestä.

Björk kirjoittaa sujuvaa ja helposti ymmärrettävää tekstiä. Kirja oli todella nopealukuinen ja aihe myös erittäin kiinnostava. Makke toimii kirjan minäkertojana, ja välillä ärsyynnyin hieman kirjassa paljon käytettyyn puhekieleen. Pidin kuitenkin siitä, kuinka rehellisen ja selkeän kuvan kirjan antaa yhdestä ihmisestä, yhden henkilön tarinasta. Poika on kuvaus yhden vahvan yksilön elämästä, hänen ajatuksistaan ja mielipiteistään. Ihailen kirjan rehellisyyttä ja Maken vahvuutta ihmisenä.

Poika koskettaa ja herättää ajatuksia, se on mieleenpainuva tarinaltaan, mutta ei kuitenkaan (onneksi) saarnaava tai tuomitseva. Aihe on vaikea ja rankka, mutta kirjan luettuani huomasin kuitenkin ajattelevani, että oikeastaanhan tämä oli yksinkertainen tarina. Tässä ei ollut kummallisuuksia, vaan tarina ja viesti oli selkeä. Makke oli henkilönä kiinnostava, ja hänen persoonansa tuli kirjan sivuilla hyvin esille.

Lukukokemukseeni vaikutti kyllä se, että tarina on ainakin osittain todellinen. Tarina perustuu Björkin oman pojan kokemuksiin, ja tämä seikka vaikutti (positiivisesti) minun lukemiseeni. Mietin, kuinka paljon ja mitkä kaikki yksityiskohdat ovat todellisia, mitkä keksittyjä. Huomasin myös vertailevani kirjaa Boys Don't Cry -elokuvaan (josta pidän paljon) ja muihin samaa aihetta käsitteleviin kirjoihin. Aihe on tärkeä ja kaipaa huomiota, eikä tästä missään tapauksessa ole vielä kirjoitettu tarpeeksi kirjoja.

Poika on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, joka taatusti herättää ajatuksia ja mietteitä jokaisessa lukijassa. Tärkeä puheenvuoro joka pitää otteessaan, ja jonka lukee nopeasti parilla lukukerralla.

★★★+

Kani nimeltä jumala / Sarah Winman

Kani nimeltä jumala / Sarah Winman

Tammi, 2012. 324 sivua.

Alkuteos: When God was a Rabbit, 2011.

Suomentanut: Aleksi Milonoff

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle kustantajalta saatu arvostelukpl

Säästelin Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala -kirjaa joululomalukemiseksi, sillä odotin hienoa lukukokemusta lukuisten blogikehujen jälkeen. En tiedä missä meni mönkään, eikö tämä vain yksinkertaisesti ollut minun kirjani, vai eikö mikään kirja tuntunut miltään Kjell Westön upean Gå inte ensam ut i natten -kirjan jälkeen. Laimeaksi tämä lukukokemus kuitenkin minulla jäi, vaikka odotin, että ihastuisin tähänkin.

Kirjan alussa Elly on nuori lapsi, ikäisekseen fiksu ja elämän suurempia voimia miettivä tyttö. Hän elää varsin onnellisen oloista lapsuutta veljensä Joen kanssa. Vanhemmat yrittävät vastata lastensa suuriin kysymyksiin, ovat arjessa läsnä, välittävät ja rakastavat. Ellyn elämässä on läsnä myös naapurissa asuva vanha mies Golan, sekä Ellyn ja Joen isän Nancy-sisko. Elly tutustuu lapsena myös Jenny-Pennyyn, erikoiseen tyttöön josta tulee nopeasti Ellyn paras ystävä. Tärkeä rooli Ellyn lapsuudessa on myös kanilla jonka nimeksi annetaan jumala (pienellä alkukirjaimella, kyllä).

Ellyn elämää seurataan lapsuusvuosista lähtien. Kirjan toisessa osassa Elly on jo aikuinen nainen ja maailma on ehtinyt 2000-luvulle saakka. Ellyn elämä on monilta osin muuttunut, mutta samat tärkeät ihmiset ovat yhä hänen elämässään. Kaikki paitsi Jenny-Penny. Mitä Jennylle on vuosien aikana tapahtunut, miksi Joe-veli viettää aikaa kaukana New Yorkissa mieluummin kuin kotona majatalossa? Mitä tarinoita majatalon naapurissa asustava Arthur kertoilee Ellylle heidän poimiessaan sieniä ja viettäessään aikaa yhdessä? Entä minne katsoi Charlie, Ellyn ja Joen tärkeä ystävä lapsuudesta?

Minusta tuntui, että tähän kirjaan oli ahdettu hieman liikaa kaikkea. Liikaa erilaisia ja varsin erikoisia ihmiskohtaloita, liikaa erikoisia persoonia. Henkilöt olivat toki kiinnostavia ja erikoisia, mutta kun koko kirjasta ei tuntunut löytyvän oikein ainuttakaan ihan tavallista tallaajaa, jolla olisi ollut "tavallinen" tausta, minulle tuli tunne, että samaan kirjaan oli nyt yritetty ihan turhaan saada mukaan kaikki mahdollinen. En myöskään oikein missään vaiheessa saanut otetta tarinasta. Minä odotin ensinnäkin, että kirjalle nimen antaneella kanilla olisi tarinassa paljon isompi rooli. Kani ilmestyi Ellyn perheeseen, ja sitten se yhtäkkiä oli jo kuollut. Toki kaniteema toistui kirjassa vielä myöhemminkin, mutta jäin kuitenkin ihmettelemään kanin varsin pientä osaa kirjan tapahtumissa.

Ellyn kasvua ihmisenä oli kiva seurata, mutta samalla tunsin, että lukijalle paljastettiin todella vähän siitä, mitä lapsuusvuosien ja aikuisiän välillä oli tapahtunut. Kirjan kahden osan väliset tapahtumat jäivät hämärän peittoon, enkä myöskään kunnolla saanut selville mikä oli esimerkiksi Ellyn lapsuuden naapurin Golanin rooli kaikissa tapahtumissa.

Kirjan toisen osan tapahtumat ja Ellyn Joe-veljen kohtalo oli kiinnostavaa ja kirjan mukaansatempaavin juonenkäänne. Minun oli kuitenkin hieman vaikea koota yhteen kirjan kahden eri osan tapahtumat, ja minusta ne jäivät toisistaan hieman irrallisiksi.

Kaiken jankutuksen jälkeen haluan toki mainita, että ihastuin kirjan helppoon kieleen ja kirjan tunnelma oli aivan erityinen. Minulla tuli tästä kirjasta hieman mieleen vähän aikaa sitten lukemani ja minua ihastuttanut Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö. Tunnelmassa oli hieman jotain samaa, vaikka minä ihastuinkin Fletcherin kirjaan paljon enemmän. Winman kertoo surullisistia ja vaikeista asioista lämpimästi, ja vaikka Ellyn perheelle sattuu ja tapahtuu, elämänmyönteisyys loistaa läpi.

Kani nimeltä jumala ei siis ollut aivan minun kirjani, mutta kaunistunnelmainen, haikeakin tarina lapsuudesta, ystävyydestä, perheestä ja tragedioista sopi ihan hyvin välipalalukemiseksi. Odotin upeaa lukukokemusta, mutta jouduin hieman pettymään. Onneksi monet, monet muut ovat pitäneet tästä kirjasta enemmän kuin minä. Kirjan kansi lukeutuu kuitenkin upeudessaan omiin suosikkeihini :).

★★★

Illallinen / Herman Koch

Illallinen/Herman Koch

Siltala, 2012. 340 sivua.

Alkuteos: Het diner, 2009.

Suomentanut: Sanna van Leeuwen

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

Herman Kochin romaania Illallinen kehuttiin minulle niin paljon, että varasin kirjan nopeasti kirjastosta. Aloittelin luekmista itsenäisyyspäivän iltana, tarkoituksena hieman maistella kirjan fiilistä. Jäin kuitenkin nopeasti koukkuun, ja muut lukemisen alla olevat kirjat saivat väistyä Illallisen tieltä. Eilen illalla suljin Illallisen kannet tyytväisenä.

Paul Lohman valmistautuu vaimonsa Clairen kanssa viettämään hienon illallisen amsterdamilaisessa ravintolassa menestyneen poliitikkoveljensä Sergen, sekä tämän Babette-vaimon kanssa. Illallisen on tarkoitus koostua hyvästä ruuasta, keskustelusta ja yhdessäolosta, mutta Paul osaa jo etukäteen kuvitella, minkälainen kauhuilta on syntymässä. Hän ei aina tule toimeen veljensä kanssa, ja on juuri ennen illallista löytänyt teini-ikäisen poikansa Michelin kännykästä järkyttävän videon. Illallisen tarkoitus muuttuu, ja nyt pariskuntien on tarkoitus keskustella teini-ikäisistä pojistaan. Illallisesta ei tule mukavaa yhdessäoloa, ja tunnelma pöydässä kiristyy entisestään jokaisen ruokalajin jälkeen. Juomarahan aikana tilanne riistäytyy käsistä jo ihan kunnolla.

Koch kirjoittaa helposti ja sujuvasti. Minä tempauduin tarinaan mukaan ensimmäisiltä sivuilta lähtien, ja ahmin kirjan loppuun. Koch on tavattoman taitava pitämään kirjassa jännitystä yllä. Hän paljastaa perheen salaisuuksista hieman kerrallaan, antaa pikkuvinkkejä, mutta jättää juuri sopivasti piiloon. Sain taas kerran huomata, kuinka paljon pidän kirjoista, joissa ei pureskella lukijalle kaikkea valmiiksi.

Illallisen henkilöhahmot ovat myös kiinnostavia ja taidolla kuvailtuja. Minä opin tuntemaan epävarman, sosiaalisista vaikeuksista kärsivän Paulin, hänen sympaattisen vaimonsa Clairen, hieman ärsyttävän diivailija-Sergen, sekä hänen arvoituksellisen Babette-vaimonsa. Minä tunnistin teinipoikien vaikeudet ja epävarmuuden, ymmärsin vanhempien huolen. Mielipiteeni henkilöistä vaihtuivat lukemisen aikana useasti, välillä toinen oli toista ärsyttävämpi. Etenkin turhamainen Serge herätti minussa paljonkin tunteita, kaikkea ärtymyksestä ihasteluun.

Illallinen oli kaiken kaikkiaan piristävä, ajatuksia herättävä ja todella mukaansatempaava kirja. Minulle tuli tästä hieman mieleen Poikani Kevin, vaikka Koch toki kirjoittaa vakavista aiheista kuitenkin pilke silmäkulmassa, hienoisella huumorilla höystettynä. Kochin luomat henkilöt, etenkin Paul, osasivat nauraa itselleen kaikkine puutteineen (paitsi nyt ehkä Serge..), ja se sai henkilöt tuntumaan inhimillisiltä. Minä ihastuin tähän kirjaan, vaikka jotain pientä jäi puuttumaan, jotta tämä olisi minulle täydellinen. Hieno, koukuttava ja mieleenpainuva lukukokemus kuitenkin. Seuraavaksi kirja suuntaa äidilleni, hän odottaa jo malttamattomana pääsevänsä lukemaan tätä kehujeni jälkeen.

Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan-haasteeseen ja valloitan kirjallisessa maailmanvalloituksessani Hollannin.

★★★★+