Kellokosken Prinsessa

Kellokosken Prinsessa / Ilkka Raitasuo & Terhi Siltala. Like, 2010. 241 sivua.

 Ilkka Raitasuon ja Terhi Siltalan Kellokosken Prinsessa kertoo Kellokosken mielisairaalassa 1900-luvulla asuneesta Anna Lappalaisesta. Lappalainen kärsi skitsofreniasta sekä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Skitsofreniaan liittyy usein erilaisia harhoja ja Annan harhat olivat harvinaisen voimakkakita. Anna oli täysin varma, että hän oli Prinsessa, Englannin kuningashuoneen prinsessa joka oli kaapattu vauvana ja tuotu Suomeen asumaan. Prinsessa eli Kellokoskella täysin suuruusharhansa pauloissa. Mielisairaalan rakennuksia hän piti palatsinaan, sairaalan työntekijät ja muut potilaat saivat erilaisia arvonimiä, lääkäri oli Isä Paavali, joku toinen taas Prinssi Henrik. Prinsessa antoi yli sata arvonimeä eri ihmisille, eikä koskaan unohtanut yhtäkään antamaansa nimeä.

Kellokosken Prinsessa kertoo Anna Lappalaisen elämäntarinan. Lappalainen syntyi vuonna 1896 Kuopiossa. Anna oli parivuotias kun hänen isänsä menehtyi traagisesti ja Annan äiti jäi yksin kolmen pienen lapsen kanssa. Annan lapsuus oli rankka, äiti ei kyennyt hoitamaan kaikkia lapsiaan ja Annan tie vei lastenkotiin kun äiti päätti pitää Annan molemmat veljet kotona. Anna muutti sijaisperheestä toiseen kunnes pääsi 13-vuotiaana muuttamaan takaisin äitinsä ja veljiensä luokse. Annan ja hänen äitinsä suhde ei koskaan kuitenkaan kehittynyt erityisen lämpimäksi ja läheiseksi. Perhe muutti työn perässä Helsinkiin jossa Anna myöhemmin teki töitä laulajana ja hierojana. Parikymppisenä Anna avioitui Arthur Svedholmin kanssa mutta avioliitto päättyi jo parin vuoden sisällä vuonna 1929.
Tästä alkoi Anna sairastuminen ja vuonna 1931 hän ensimmäisen kerran joutui sairaalahoitoon Kivelän mielisairaalaan. 1930 -luvulla Anna oli useaan otteeseen sairaalahoidossa ja tuolloin hän sai myös diagnoosikseen skitsofrenian. Hoitojaksojen välissä Anna asui äitinsä kanssa mutta heidän yhteielonsa oli mysrkyisää, Anna sai usein raivokkaita kohtauksia ja oli pian taas sairaalahoidossa. Vuonna 1933 Anna siirrettiin Lapinlahden sairaalasta Kellokosken mielisairaalaan. Kellokoskella Anna herätti jo alussa huomiota käyttäytymisellään. Hän otti nopeasti roolinsa "palatsinsa" haltijana, hän pakotti muut käyttäämään hänestä nimeä Prinsessa, harvoin hän reagoi jos joku kutsui häntä Annaksi. Kellokosken palatsissaan Anna piti lauluesityksiä, teki kävelylenkkejä kamarineitonsa kanssa, teki paljon käsitöitä lääkäreille ja hoitajille, ollessaan avohoidossa hän kulki Kellokosken kylällä hieromassa asukkaita ja ansaitsi näin muutaman kolikon.

Annan terveydentila parani ja heikkeni jaksoissa. Talvisin hän oli yleensä huonommassa kunnossa kuin keväisin. Syksyt ja talvet hän viettikin usein hiljaiseloa huoneessaan kunnes taas keväisin piristyi ja lähti kävelemään kylälle. Anna skitsofreniaa yritettiin parantaa ja helpottaa monin eri keinoin, eri lääkkeillä jotka tulivat 1950-luvulla mutta myös esimerkiksi istuttamalla häneen malaria. Pian kuitenkin huomattiin, että Annan sairaus ei parantunut lukuisista yrityksistä huolimatta.

Annan suuruusharhat pitivät pintansa koko hänen elämänsä ajan. Hän vietti Kellokosken mielisairaalassa 52 vuotta elämästään, vuodesta 1933 vuoteen 1985 saakka jolloin hänet siirrettiin Nikkilän sairaalaan jossa hän vuonna 1988 kuoli 92-vuotiaana.

Kellokosken Prinsessa on erittäin mielenkiintoinen kirja. Kävin syksyllä katsomassa Prinsessa-elokuvan opiskelukaverini kanssa ja pidin siitäkin paljon. Kirjaa oli kiva lukea opiskelunäkökulmasta mutta myös ihan sen vuoksi, että Anna oli tavattoman mielenkiintoinen persoona. On jollakin tapaa lohduttavaa huomata, että vaikka kärsiikin vakavasta mielen häiriöstä voi silti iloita elämästään. Minä pidin myös positiivisena sitä, että niin moni Kellokosken sairaalan henkilökunnasta kuten myös kylän asukeista antoivat Annan elää harhassaan, ymmärrettyään että Annan elämä oli sillä tavalla onnellisinta. Suosittelen ehdottomasti tätä kirjaa kaikille. Prinsessan elämäntarina on mielenkiintoinen ja koskettava varmasti muillekin kuin mielenterveydenalan työntekijöille.

 ****+

Señor Peregrino

Señor Peregrino (Tarnished Beauty, 2008) / Cecilia Samartin. Suom 2010. Bazar. 381 sivua.

Ensimmäiseksi on sanottava: rakastin tätä kirjaa! Cecilia Samartinin Señor Peregrinossa on kaikki; mielenkiintoiset henkilöt, kiehtova juoni, meksikolainen, kiinnostava kulttuuri, kaunis kerronta ja tajuttoman upea kansi! Jamilet syntyy selässään ruma, punoittava syntymämerkki. Merkki peittää koko selän ja jopa reiden takaosan. Jamilet asuu äitinsä kanssa meksikolaisessa pikkukylässä, kylän asukkaat uskovat merkin olevan paholaisen kädenjälki ja sitä myöten Jamiletin rooli ja kohtalo kotikylässä on päätetty. Jamiletin äidin kuoltua päättää nuori tyttö paeta rajan yli Yhdysvaltoihin löytämään lääkärin joka voi parantaa hänen merkkinsä. Jamilet asettuu asumaan tätinsä Carmenin luokse. Carmen on yksi kirjan mielenkiintoisimpia henkilöitä, hän kantaa läskinsä ylpeydellä, iloitsee, suree, rakastaa ja vihaa miesystäväänsä, perheellistä Louisia joka palvoo Carmenia ja tämän läskejä. Jamilet toimii alussa tätinsä kodinhoitajana -hän siivoaa, laittaa ruokaa, antaa Carmenille uuden oluen edellisen tölkin ollessa tyhjä. Pian Jamilet kuitenkin haluaa oman työpaikan ja palkkaa tekemästään työstä. Jamiletin ystävä Eddie, Carmenin naapurissa asuvan Pearlyn poikaystävä näyttää Jamiletille lähettyvillä olevan mielisiaraalan jonne Jamilet pääsee töihin. Hänen potilaansa on koko sairaalan hankalin tapaus, viidennessä kerroksessa majaileva Señor Peregrino. Kaikki aiemmat työntekijät jotka ovat saaneet tehtäväkseen hoitaa Señor Peregrinon asiat ovat lopettaneet työnsä muutaman viikon sisällä aloittamisesta. Jamiletille luvataan palkankorotus jos hän kestää työssään kuukauden. Häntä kehoitetaan olla puhumatta Señor Peregrinon kanssa.

Yllättäen Jamilet ja Señor Peregrino tulevatkin toimeen. Señor Peregrino alkaa kertoa Jamiletille hänen elämäntarinaansa, kuinka hän nuorena miehenä aikoi papiksi ja lähti pitkälle pyhiinvaellusmatkalle Santiago de Compostelaan ystävänsä Tomasin kanssa ja kuinka hän tuolla reissulla tapasi ihmisen, Rosan, joka muutti hänen koko elämänsä. Jamiletin ja Señor Peregrinon elämäntarinat soljuvat hienosti vierekkäin, vuorotellen kirjan sivuilla. Sekä Jamiletin, että Señor Peregrinon tarinat ovat mielenkiintoisia, Jamiletin kasvun ja kehityksen huomaa selvästi Señor Peregrinon tarinan edetessä. Juuri Jamiletin kasvamista ja kehitystä oli todella ilo seurata kirjan sivuilla, kuinka hänen ajatuksensa muuttuivat, kuinka paholaisen kädenjälki hänen selässään, ikuinen ruma merkki, ei ehkä enää ollutkaan maailmanloppu. Elämässä oli niin paljon enemmänkin.

Cecilia Samartinin romaani on kiihkeän meksikolainen, mutta samalla kuvaus nuoren tytön vähittäisestä kypsymisestä itsenäiseksi naiseksi. Juuri naisten vahvuus, vaikutusvalta ja naisten elämä on tässä romaanissa suuressa roolissa. Sekä Jamiletin, että Señor Peregrinon elämässä on ollut vaikutusvaltaisia naisia - molempien elämät ovat muovautuneet vahvojen naisten tekojen ja mielipiteiden kautta. Upea kirja!

*****

Ainut mitä voin hieman ihmetellä on kirjan nimi. Englanninkielisen alkuteoksen nimi on Tarnished Beauty, suomeksi suunnilleen "haalistunut kauneus" tai "likaantunut kauneus". Vaikka Señor Peregrinolla on suuri rooli tarinassa on minusta alkuperäinen, englanninkielinen nimi osuvampi kuin suomennettu nimi.


********maailmanvalloitusprojekti: Meksiko****************

Suljettu saari

Suljettu saari / Dennis Lehane 2010 (Shutter Island/2003) Tammi. 355 sivua.

 Luen erittäin harvoin jännäreitä tai dekkareita mutta koska Dennis Lehanen Suljettu saari-jännärissä tapahtumapaikkana oli vankimielisairaala, oli kirjaan pakko tarttua. Kirja kertoo kahdesta miehestä -poliisi Teddy Danielsista ja tämän työtoverista Chuck Aulesta jotka saapuvat Shutter Islandille selvittämään kadonneen potilaan/vangin Rachel Solandon tapausta. Solando on karannut sairaalasta ja koko saarelta mikä sinänsä vaikuttaa olevan mahdotonta, niin hyvin saari on suojattu. Mutta minkä takia Daniels loppujen lopuksi tulee saarelle? Selviää, että sairaalassa on käytössä hurjia hoitomenetelmiä, yksi potilaista on myös Danielsin vaimon surmaaja ja muitakin ihmeellisiä tapahtumia ja sattumuksia tulee matkalle. Lopulta asiat selviävät jollakin tavalla, kirjan loppu on mielenkiintoinen mutta tulkinnanvaraakin taitaa jäädä lukijalle.

Vaikka en yleensä jännäreistä välitä, tämä kirja piti minut otteessaan alusta loppuun. Välillä kirja kävi liiankin jännittäväksi, sateinen, tumma, harmaa fiilis välittyi kirjasta erittäin hyvin, kuulin melkein saaren myrskyn oman ikkunan ulkopuolella keskellä aurinkoisinta toukokuuta. Melkein tekisi mieli katsoa leffakin vaikka jännärileffoja katson vielä harvemmin kuin luen jännärikirjoja. Ehkä joskus.

***+