Pitkä laulu / Andrea Levy

Pitkä laulu / Andrea Levy

Into-kustannus, 2014. 356 sivua.

Alkuteos: The Long Song, 2010

Suomentanut: Kirsi Kinnunen

Kannen suunnittelu: Elina Salonen

Mistä minulle? kustantajan arvostelukpl

Andrea Levyn romaanissa Pitkä laulu ollaan Jamaikalla 1800-luvulla. Pitkä laulu kertoo tarinan orjatyttö Julysta, joka yrittää selviytyä valkoisten orjana muiden neekereiden mukana. Valkoisten sokeriruokoplantaasit kukoistavat ja July elää lapsuuden Amityn tilalla äitinsä kanssa, kunnes tyttö otetaan kartanoon muuttaneen uuden emännän, Caroline Mortimerin, palvelijaksi. Sota lopettaa orjuuden, mutta uusi vapaus ei tuo entisille orjille ainoastaan hyviä asioita mukanaan. Maa on sekasortoinen ja entisten orjien elämä on arvaamatonta ja suojatonta, turvallisuudesta ei ole tietoakaan. Pitkä laulu oli ilmestymisvuonnaan Booker-palkintoehdokkkaana ja voitti Walter Scott Prize for Historical Fiction -palkinnon.

Levy kertoo vaikeista ja rankoista aiheista, mutta huumorin ja ilonpilkahdusten vuoksi kirja ei ole pelkästään raskas ja ahdistava. Kirja on jollain tavalla vaikea, sillä lukeminen oli etenkin alussa todella hidasta ja taukojen aikana kesti aina hetken, ennen kuin tarinaan pääsi taas sisään. Tarina ja juoni itsessään oli kuitenkin helposti ymmärrettävissä, mutta olisiko sitten kirjan rakenne tai kieli ollut sellaista, että se teki lukemisesta hieman vaivalloisempaa. July kertoo itse oman tarinansa, hän kirjoittaa vanhana naisena kirjaa omasta menneisyydestään, ja välillä ollaankin nykyajassa, välillä taas Julyn nuoruusvuosissa. Parhaiten luin tätä silloin, kun lukemiselle oli aikaa ja tarinaan ehti uppoutua kunnolla. Pidin kovasti myös niistä hetkistä, jolloin July oman tarinansa kertojana ikään kuin puhui lukijalle suoraan.

Julyn tarina on koskettava ja mukaansatempaava, lukija haluaa ehdottomasti tietää miten nuori tyttö ja myöhemmin nuori nainen selviää orjuuden lakkauttamisen jälkeisinä vuosina. Julyn tarina on rankka, hänen elämäänsä on mahtunut kurjia tapahtumia, hurjia selviytymisiä ja lopuksi onneksi myös onnea. Tarinassa on yllätyksiä ja se herättää tunteita äärilaidasta toiseen. Julyn mukana saa itkeä mutta myös nauraa.

Pitkä laulu on myös opettavainen kirja. Se on hyppy Jamaikan historiaan, orjuuteen ja orjuuden lakkauttamisen jälkeisiin vuosiin ja tapahtumiin. Valkoisten ja mustien väliset erot tulevat selväksi, ja kuvailut näistä aiheuttavat ärsytystä, vihaa ja turhautumista. Miten toisia ihmisiä on voitu kohdella noin, miten kukaan voi kohdella kanssaihmisiään tuolla tavalla?

Pitkä laulu oli ravisuttava, mieleenpainuva ja opettavainenkin romaani. Se kosketti ja ärsytti, mutta hyvällä ja riipaisevalla tavalla. Julyn tarina jäi mieleen, eikä taida hävitä sieltä ihan vähään aikaan. Lisäksi tapahtumien asettuminen Jamaikalle on pelkkää plussaa, en ole aiemmin tainnut lukea yhtäkään kirjaa joka kertoisi kyseisestä maasta.

★ ★ ★ ★ +

Maailmanvalloitus: Jamaika

Myrsky nousee paratiisista / Johannes Anyuru

Myrsky nousee paratiisista / Johannes Anyuru

Schildts & Söderströms, 2014. 250 sivua.

Alkuteos: En storm kom från paradiset, 2012.

Suomentanut: Outi Menna

Kannen suunnittelu: Sanna Mander

Mistä minulle? kirjastolaina

Johannes Anyurun hienonhieno Myrsky nousee paratiisista on ensimmäinen mieheltä suomennettu kirja. Se oli ehdolla sekä August-palkinnon, että Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi, ja minusta ehdottomasti syystäkin!

P istuu vankilasellissä jossain päin Afrikkaa. Hän kaipaa ja unelmoi lentämisestä. Sellissä istuessaan hän muistelee sitä, mistä kaikki lähti. Ensin kaikki oli nimittäin hyvin. Hän muutti Ugandasta Kreikkaan lentosotakouluun, menestyi opinnoissaan hyvin ja sai luvan lentää. Pian hän nousi taivaalle, teki sitä, mistä oli aina haaveillut. Mutta kun Idi Amin kaappasi vallan P:n kotimaassa vuonna 1971, kaikki muuttui. Amin määräsi kaikki ugandalaiset lentokadetit palaamaan takaisin kotimaahansa. Mutta P päättää olla palaamatta. Hän saa lentäjän työn Sambiasta, mutta löytää itsensä pian tansanialaisesta vankilasta. Karussa sellissä P luulee jo loppunsa tulleen, mutta onneksi kaikki ei ole niin mustavalkoista.

Anyuru kertoo koskettavan, surullisen, mutta samalla kauniin tarinan. Romaani pohjautuu hänen oman isänsä elämäntarinaan ja kokemuksiin. Vaikka tapahtumat ovat suurilta osin karuja, kamalia ja surullisia, on kirja silti kaunis. Anyurun teksti on hurjan hienoa, runollisen kaunista, ja kirjassa on mahtava tunnelma. Kun P istuu vankisellissään, karussa, hikisessä ja haisevassa afrikkalaisessa sellaisessa, lukija miltei tuntee sellin hajun ja kauheuden ihollaan. Kun P makaa huonokuntoisena, likaisena, väsyneenä ja kipeänä afrikkalaisen kylän ulkopuolella, lukija tuntee kivun, uupumuksen ja pelon. Vahva tunnelma, käsinkosketeltava sellainen, kantaa läpi koko kirjan. Lukijana koin P:n mukana ahdistusta, surua, vihaa ja pelkoa, mutta onneksi myös iloa ja onnea.

Myrsky nousee paratiisista on kokonaisuutena hieno kirja. Ajassa hypitään jonkin verran, mutta vaihtelut on sujuvia. P, jonka etunimeä ei kokonaisuudessaan paljasteta, tulee lukijalle läheiseksi, mutta jää tavallaan myös oikean nimensä suojaan. Hän jää hieman mystiseksi ja salaperäiseksi, vaikka tuntuukin, että hän on henkilö jonka tuntee ja jolle toivoo vain hyvää.

Anyurun romaani on myös aiheiltaan tavattoman kiinnostava. Idi Aminin vallankaappaus Ugandassa on kaikesta kauheudestaan huolimatta kiinnostavaa luettavaa. Päähenkilön lentäjäntyö on minusta kiehtovaa luettavaa kuten myös kaikki viittaukset ja P:n muistelut urheilukentiltä omilta nuoruusvuosiltaan.

Myrsky nousee paratiisista on hieno kirja ja minä nautin tämän lukemisetsa todella paljon, vaikka tarina itsessään olikin ahdistava ja raskas. Kirjan upea tunnelma, tapa jolla se tulee lukijaa lähelle, Anyurun upea, runollinen kielenkäyttö (ja onnistunut suomennos!) ja rakenne, jossa sekoittuu mennyt ja nykyaika, toimivat yhteen loistavasti, ja tekevät kirjasta täydellisyyttä hipovan kokonaisuuden.

Maailmanvalloitus: Uganda

★★★★★-

Me tarvitaan uudet nimet / Noviolet Bulawayo

Me tarvitaan uudet nimet / Noviolet Bulawayo

Gummerus, 2013. 292 sivua.

Alkuteos: We Need New Names, 2013.

Suomentanut: Sari Karhulahti

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? kustantajalta saatu ennakkokappale

Noviolet Bulawayon esikoisromaani Me tarvitaan uudet nimet on taas yksi kiinnostava "afrikkalaisromaani" kulttuurieroista ja maahanmuuton vaikeuksista. Olin lukenut kirjasta ennakkoon paljon positiivisia blogiarvioita ja muita mielipiteitä, joten tartuin tähän innolla. 

Kirjan alkuosassa seurataan nuorten ystävysten elämää Zimbabwessa. Kulta ja hänen ystävänsä asuvat hökkelikylässä nimeltä Paratiisi. Vaikka Paratiisi todellisuudessa on kaikkea muuta kuin nimensä veroinen paikka, kaikki ei kuitenkaan ole huonosti. Tuoreet guavat maistuvat hyviltä, vaikka saavatkin mahan kipeäksi. Seikkailuja ja kepposia on paljon ja ystävien kanssa vietetty aika on hauskaa. Haaveissa on kuitenkin Amerikka ja Eurooppa, rikkaat ja hienot paratiisit joissa voisi elää toisenlaista elämää. Haave toteutuu Kullan osalta, mutta todellisuus uudessa maassa ei kuitenkaan ole helppoa. Kuten niin monet tuhannet muutkin, myös Kulta kamppailee uuden elämän kanssa Amerikassa. 

Olen viime aikoina lukenut aika paljon maahanmuuttaja- ja kulttuurierokirjoja, päällimmäisenä mielessä on Adichien upea Kotiinpalaajat. Vaikka sisällöllisesti tämä Bulawayon romaani ei ehkä tuo tähän genreen mitään uutta, tuo tämä kaikkeen kuitenkin toisenlaisen näkökulman. Lapsen näkökulmasta kirjoitettu alkuosa oli upea ja koskettava, aidon ja rehellisen tuntuinen kuvaus elämästä köyhässä afrikkalaiskylässä. Kullan ja hänen ystäviensä tavasta löytää kurjasta kotikylästä ja vaikeasta arjesta huolimatta elämästä ne pienet onnenhetket oli liikuttavaa ja ravisuttavaa luettavaa. Tarina on rehellinen ja aito, se herättää tuskaa ja vihaa, mutta myös naurua ja iloa.

Kirjan suomennos on minusta todella onnistunut. Bulawayo on (ilmeisesti) käyttänyt kieltä kiinnostavasti. Teksti on ikäänkuin Kullan ajatuksenjuoksua ja puhekielellä kirjoitettu. Suomennos on sujuva ja tarinaan sopiva, se toimii todella hyvin ja tuo kirjaan ihan omanlaisensa tunnelman. Minulla kesti hetken päästä tähän sisään, mutta nopeasti se tuli luontevaksi ja toi tarinaan lisää aitoutta ja juuri sen tietyn tunnelman ja fiiliksen jonka tarina kaipasikin.

Kokonaisuutena Bulawayon esikoisromaani Me tarvitaan uudet nimet on ajatuksia herättävä, mukaansatempaava ja tunnelmaltaan aivan erityinen. Pidin myös kirjan alkupuolen tapahtumaympäristöstä. En ole lukenut Zimbabwesta kertovia kirjoja aiemmin, joten kaikesta karuudesta ja kauheudesta huolimatta kirjan alkupuolen tapahtumat olivat mielenkiintoisia. Me tarvitaan uudet nimet on suomennosta myöten ehjä ja hieno romaani. Tarina ja kirjan päähenkilö Kulta ovat painuneet mieleeni vaikka tämän lukemisesta onkin jo jonkin aikaa. Hieno esikoinen!

Maailmanvalloitus: Zimbabwe

★★★★

Tulagi Hotel / Heikki Hietala

Tulagi Hotel / Heikki Hietala

Fingerpress Ltd, 2012. 424 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjailijalta saatu arvostelukpl

Sain Heikki Hietalan englanniksi kirjoittaman historiallisen romaanin Tulagi Hotelin kirjailijalta itseltään luettavaksi jonkun aikaa sitten. Tartuin kirjaan mielelläni, vaikka aluksi hieman epäilin omaa kärsivällisyyttäni englanniksi lukemisen suhteen. Kirja ja englanniksi lukeminen lähti kuitenkin sujuvasti liikkeelle, enkä pian edes huomannut lukevani vieraalla kielellä.

Jack McGuire palveli maatansa toisessa maailmansodassa. Hän oli merivoimissa lentäjänä, ja yksi harvoista selviytyjistä. Sodan päätyttyä Jack on asettautunut Tyynenmeren saarelle jonka ylitse hän on sodassa lennellyt, ja pistänyt siellä nyt pystyyn hotellin, jonka ohella hän tarjoaa vierailleen lentoreissuja kauniissa maisemissa. Sota-aika palaa kuitenkin miehen mieleen, kun hän saa saarelle vieraakseen sodassa kuolleen ystävänsä lesken, josta ei aiemmin ole ollut tietoinen. Jackin elämä muuttuu, ja menneisyydestäänkin hän oppii paljon uutta.

Tulagi Hotel on juoneltaan mukaansatempaava ja kiinnostava. Kirjan aiheet - sota-aika, rakkaus, ihmissuhdekiemurat ja historialliset tapahtumat- kiinnostavat minua kovasti ja arvailin kirjan uppoavan minuun hyvin. Niin se myös teki. Kirjan henkilöt olivat aidon tuntuisia, mielenkiintoisia ja likelle tulevia. Heidät oppi tuntemaan, etenkin päähenkilö Jackin joka tuli hyvinkin tutuksi, niin hyvässä kuin pahassa. Jokin Jackissa henkilönä oli hieman ärsyttävää, mutta eniten tunsin kuitenkin myötätuntoa miestä kohtaan, vaikka esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa hän olikin varsin kömpelön tuntuinen.

Vaikka hieman pelkäsin englanniksi lukemista, sujui se lopulta varsin hyvin. Kieli oli helpohkoa, enkä kohdannut tekstissä onneksi kovinkaan paljon vaikeita sanoja. Välillä koin dialogit hieman kömpelöiksi ja kaipasin niihin paikoin lisää uskottavuutta. Kirjailija on ehdottomasti taustatyönsä tehnyt, ja välillä kummastelin ja ihastelin uskomattoman yksityiskohtaisia ja todentuntuisia kuvailuja sodanaikaisesta ilmavoimien toiminnasta, sotakoneista ja lentokonemalleista. Näistä asioista en tiennyt aiemmin mitään, enkä voi sanoa että sotakoneiden toiminnot olisivat kiinnostuslistani kärjessä, mutta kirjan kautta näistä sai hyvän, uskottavan kuvan eikä nippelitietoa kuitenkaan ollut liikaa.

Tulagi Hotelin tunnelma ja maisemat ovat ihastuttavat. Hotelli sijaitsee Salomonsaarilla, ja lukiessani näin todellakin silmissäni eksoottisen saaren upeat maisemat. Kiinnostavat ihmissuhdekiemurat menneisyydessä ja nykyisyydessä tuovat kirjan tapahtumille ja sotamuistoille tärkeän lisämausteen. Tapahtumia seurataan vuorotellen nykyajassa, sotavuosissa sekä välillä myös Jackin lapsuus- ja nuoruusvuosissa. Pidin tästä ratkaisusta, vaikka aikavaihtelu ehkä välillä olisikin voinut olla sujuvampaa ja selkeämpää.

Kokonaisuutena pidin Tulagi Hotelista kovasti. tarina vei mukanaan, aiheet olivat kiinnostavia, henkilöt tulivat lähelle ja sotatarina jäi hyvin mieleeni. Lisäksi tämä oli rankoistakin aiheista huolimatta sopivan romanttinen ja kevyt kesäkirja. Eksotiikkaa, syvällisyyttä ja kevyempää viihdemäisyyttä samassa paketissa. Lisäksi ihailen kovasti kirjailijan tekemää taustatyötä. Yksityiskohdat vaikuttivat olevan niin paikallaan, että taustatyö on varmasti vienyt aikaa! Tällä kirjalla saan maailmanvalloituksessani ruksattua myös Salomonsaaret. Harva kirja taitaa asettua noihin maisemiin :).

Loppuun vielä yksi suosikkikohtani kirjasta. Don sanoo seuraavat sanat Jackille sodan aikana, ja tämä on kyllä elämänviisaus parhaasta päästä. Näin haluan itsekin ajatella ja toimia, siksi tämä kohta taisi iskeä ja painautua muistiini niin hyvin:

"Well, I just happen to know that you can take something with you when you go, and it's your memories. Make as many as you can, good, bad, lukewarm, hot, no matter what, as long as you make a lot of 'em." (s. 128)

Maailmanvalloitusmaa: Salomonsaaret


 ★★★★

Mahtavaa viikonlopun jatkoa, tehkää muistoja! ;)

Vaiennettu Anna / Elbie Lötter

Vaiennettu Anna / Elbie Lötter

Minerva, 2010. 227 sivua.

Alkuteos: Dis Ek, Anna, 2004.

Englannin kielestä suomentanut: Leena Mäntylä

Kannen suunnittelu: Susanna Appel

Mistä minulle? nettikirjakauppaostos 

Elbie Lötterin kirja Vaiennettu Anna perustuu tositapahtumiin, kirjailijan omiin kokemuksiin kotimaassaan Etelä-Afrikassa. Elbie Lötter on keksitty nimi, kirjailija ei ole halunnut omalla nimellään tai kasvoillaan julkisuuteen.

Vaiennettu Anna on rankka tarina lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Annan vanhemmat eroavat hänen ollessa kuusivuotias. Äidin uusi mies, Annan isäpuoli Danie tuli kuvioihin pari vuotta myöhemmin. Hän tuntui alussa mukavalta ja huomaavaiselta mieheltä. Hän vaikutti välittävän Annasta, osti tytölle uusia tavaroita ja vaatteita. Mutta pian miehen käytös Annaa kohtaan kuitenkin muuttui. Anna alkoi pelkäämään kauppareissuja isäpuolen kanssa kahdestaan. Isäpuolen käsi vaelteli Annan pikkuhousujen sisään, ja pian myös isäpuolen öisistä vierailuista Annan huoneessa tuli arkipäivää. Anna ei voinut käsittää tai ymmärtää tapahtumia, ja hänen äitinsä vaikutti olevan tietämätön tai ainakin sokea tapahtumille.

Annan biologinen isä oli nuoren tytön pelastus. Viikonloput isän kanssa olivat tytön onnellisimpia hetkiä, siellä kaikki oli hyvin eikä isäpuolen öisiä raiskauksia tarvinnut pelätä. Anna ei kuitenkaan saa nauttia isänsä seurasta kovinkaan kauan, ja hän menettää myös rakkaan koiransa. Anna on yksin, hän on vaiennettu Anna, koska hän ei voi kertoa kenellekään mitä hänen isäpuolensa hänelle tekee.

Vaiennettu Anna kertoo karmean tarinan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sen aiheuttamasta kärsimyksestä ja sen seurauksista. Kirjassa tuli hyvin esille se pelko ja kärsimys, jota tällaiset kauheat tapahtumat herättävät viattomassa, nuoressa lapsessa, joka ei voi ymmärtää tapahtumia. Kirja on rehellisen tuntuinen ja se herätti minussa lukijana (ja tulevana psykologina) hurjasti ajatuksia ja tunteita. En ymmärrä, miten joku pystyy tekemään tällaisia kauheuksia kenellekään, mutta etenkään viattomalle lapselle. Inhosin paitsi Annan isäpuolta myös Annan äitiä, joka aivan selvästi tiesi jotain tapahtumista, mutta kielsi ne itseltään ja tyttäreltään, ja lopulta päätti aivan selkeästi ottaa miehensä puolen.

Vaikka Vaiennettu Anna on mieleenpainuva ja koskettava tarinaltaan, en kirjana kuitenkaan ihastunut tähän ihan varauksetta. Kieli oli paikoin tönkköä, ja paikoitellen olisin myös kaivannut enemmän tunteiden esiin tuomista, Annan ajatuksia ja tunteita ennemmin kuin tarinan kronologisesti eteenpäin viemistä. Kirja oli mukaansatempaava sillä tavalla, että joudin lukemaan sen yhdeltä istumalta loppuun, koska halusin selvittää miten kauhutarina päättyy, miten Annan käy, saako isäpuoli rangaistuksensa ja miten Annan äiti suhtautuu koko asiaan. Kirjassa ei ole kovinkaan onnellista loppua, mutta kirjan lopussa on kirjailijan haastattelu, jossa hän kertoo että osan kirjan tapahtumista hän on keksinyt itse. Kirjan loppu on siis hieman peukaloitu. En ehkä ihan ymmärrä tätä ratkaisua. Minusta Lötterin tarina olisi ollut aivan tarpeeksi kauhea, traumaattinen ja hirveä ilman tuota keksittyä loppuratkaisuakin...

Kokonaisuutena Vaiennettu Anna oli ajatuksia ja tunteita herättävä, tarinaltaan kamala kirja jota lukiessa minulla oli välillä ihan fyysisesti paha olo. Kirja jää mieleen, mutta enemmän tarinan kuin kirjallisten ansioidensa vuoksi.

Maailmanvalloitus: Etelä-Afrikka

★★★   

Jeninin aamut / Susan Abulhawa

Jeninin aamut / Susan Abulhawa

Like, 2011. 340 sivua.

Alkuteos: Mornings in Jenin, 2010.

Suomentanut: Pauliina Klemola

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjakauppaostos

Susan Abulhawan romaani Jeninin aamut on lojuillut lukupinossani jo kauan. Kirjaa on kovasti kehuttu, rankasta aiheestaan huolimatta.

Abulhawa vie lukijan Palestiinaan, sodan keskelle jossa hänen omat vanhempansa olivat kuuden päivän sodan pakolaisia. Jeninin aamuissa seurataan kuitenkin Al-Hijan suvun tarinaa. Yksi keskeinen henkilö on Amal, joka oikeastaan syntyy sodan keskelle. Hän menettää sodalle molemmat vanhempansa ja veljensä, ja päätyy itse lopulta Yhdysvaltoihin asumaan. Oma tarinansa kerrottavanaan on myös Amalin veljillä Ismaelilla ja Davidilla. Suvun tarinat ovat surullisia, traagisia ja kauheita. Kosto ja anteeksianto nousee omaan, suureen rooliinsa, menneisyys ja nykyhetki kohtaavat ja johtavat usein kamaliin kohtaloihin.

Jeninin aamut on tarinaltaan kauhea kirja. Olen nyt lukenut kaksi sota-aiheista kirjaa putkeen, ja nyt tuntuu siltä että sodan kauheudet riittävät hetkeksi. Hyvää mieltä tästä kirjasta ei siis tullut, mutta kamaluudessaan kirjan aihepiiri oli kuitenkin todella kiinnostava ja opettavainen. Kirjan tapahtumat herättivät paljon tunteita, eniten vihaa, surua ja inhoa julmuuksien vuoksi, mutta paikoitellen myös iloa ja onnen tunteita kirjan henkilöiden kautta.

Abulhawa kirjoittaa varsin sujuvasti, vaikka välillä teksti hieman tökkikin. En osaa tuota tökkimistä sen kummemmin kuvailla, mutta välillä tuntui siltä, että teksti oli kerronnan sijaan eri tapahtumien peräkkäin latelua. Toisaalta taas pidin kohdista, joissa kuvailtiin henkilöiden elämää ja etenkin kirjan kertojaan, Amaliin, ihastuin kovasti. Jeninin aamut on todentuntuinen ja rehellisen oloinen kuvaus Palestiinan kauheuksista, välillä tuntui että kamaluutta oli tungettu kirjaan liikaakin ja tapahtumista sai luonnollisestikin varsin yksipuolisen kuvan.

Vaikka en ihan kaikesta tässä kirjassa pitänytkään olen iloinen että luin tämän. Lukukokemus oli ahdistava, tunteita ja paljon ajatuksia herättävä. Maailmani avartui kuitenkin taas hieman enemmän ja ahdistavuudestaan huolimatta luin kirjaa mielelläni. Jeninin aamut oli jotenkin niin ristirritainen ja ravisuttava lukukokemus, että minun on vaikea pukea ajatuksiani kirjasta tämän tarkemmin sanoiksi.

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Palestiina

★★★+

Kigalin kakkukauppa / Gaile Parkin

Kigalin kakkukauppa / Gaile Parkin

Tammi, 2009. 278 sivua.

Alkuteos: Baking Cakes in Kigali, 2009.

Suomentanut: Annukka Kolehmainen

Kannen kuva: Petra Borner

Mistä minulle? alelöytö nettikirjakaupasta

Gaile Parkinin kirja Kigalin kakkukauppa on majaillut kirjahyllyssäni pari vuotta. Kaipasin jotain keveämpää ja helpompaa luettavaa, joten tartuin tähän pirteäkantiseen kirjaan. Ihan sitä keveintä ja rennointa lukemista tämä ei ollut, mutta sopi silti elämäntilanteeseeni tällä hetkellä ihan kivasti.

Angel asustaa Ruandan Kigalissa jossa hän pitää kotinsa yhteydessä kakkukauppaa. Hän leipoo mitä upeimpia ja maukkaimpia täytekakkuja, joita naapurit ja asukkaat hieman kauempaakin käyvät tilailemassa syntymäpäiväjuhliinsa, erojuhliinsa, työtapaamisia varten ja hääjuhliinsa. Kakkutilauksen yhteydessä Angel kuuntelee mielellään asiakkaansa murheita ja muita kuulumisia ja makea, mausteinen teekuppi kuuluu aina hintaan. Angel on hieman kuin Kigalin Mma Ramotswe. Kirjan takakannessakin tämä mainitaan, mutta heti ensisivuilta lähtien huomasin tämän yhtäläisyyden. Minä pidän Ramotsweista, ja pidin tästäkin.

Angelin elämä ei ole ollut helppoa. Hän on menettänyt kaksi lastaan ja sitä kautta saanut hoidettavakseen lapsenlapsensa, joita tällä hetkellä on talo täynnä. Köyhät olot ja poliittisesti epävakaa maa tuo yllätyksiä jokaiseen päivään, ja kauheudet ovat Angelillekin arkipäivää. Positiivisella elämänasenteella ja leipomisen avulla Angel kuitenkin selviytyy kaikesta, tai siltä ainakin vaikuttaa. Hän on äiti lapsenlapsilleen, tuki ja turva miehelleen ja suurelle ystäväpiirilleen. Ei ole asiaa, joka ei hieman parantuisi kun pääsee juttelemaan Angelin kanssa kakkupalan ja teekupin äärelle. Angel saa kuulla muiden tarinoita, heidän elämänsä suruja ja ilon aiheita.

Kigalin kakkukauppa on rankoistakin aiheistaan huolimatta hyvälle mielelle saava kirja. Angel on ihanan positiivinen, hänen sydämellisyytensä, toisten huomioon ottaminen ja iloinen luonne ja elämänasenne saa hymyilemään ja toivomaan, että maailmassa olisi enemmän juuri hänen kaltaisiaan ihmisiä. Kirjaan on myös saatu mukaan paljon kiinnostavia aiheita, politiikkaa, sotaa, sairauksia ja toki myös köyhän Ruandan kiehtovaa kulttuuria.

Parkin kirjoittaa oikein sujuvasti ja helposti, kirjaa luki mielellään ja välillä huomasin täysin uppoutuvani tarinaan. Välillä ärsyynnyin hieman kirjan "saarnaamiseen", mutta kokonaisuutena tämän oli kuitenkin oikein mainio välipalakirja, ja luen mielelläni jossain vaiheessa kirjan jatko-osan Kigalin kakkukauppa muuttaa jonka pitäisi ilmestyä suomennettuna kevään aikana.

★★★+


Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Ruanda

Salmon Fishing in the Yemen / Paul Torday

Salmon Fishing in the Yemen / Paul Torday

Phoenix Paperback, 2012. 314 sivua.

Alkuteos: 2007.

Kannen kuva kirjaan pohjautuvasta elokuvasta

Mistä minulle? kirjakaupasta Brysselissä

Ostin Paul Tordayn kirjan Salmon Fishing in the Yemen Brysselistä, jossa vietin kivan viikonlopun ystävän kanssa syksyllä. Sain matkakirjani luettua nopeasti loppuun, ja kaipasin lukemista lennolle kotiinpäin. Aloitin tätä kirjaa siis jo syksyllä, mutta tarina ei ihan onnistunut tempaamaan minua mukaansa joten muut, vetävämmät kirjat ehtivät tämän edelle. Nyt sain tämänkin kuitenkin luettua loppuun, ja vaikka tästä ei suosikkikirjaani tullutkaan, haluan kyllä nähdä kirjaan pohjautuvan elokuvan.

Kalatutkija Alfred Jones pyydetään mukaan Jemenin sheikki Muhammadin projektiin, jonka tarkoituksena on luoda lohia täynnä oleva joki Jemenin ylämaille. Sheikki on projektista innoissaan, kuten myös hänen kaunis assistenttinsa Harriet. Alfred lähtee lopulta projektiin mukaan, samoihin aikoihin kun hänen avioliittonsa Maryn kanssa alkaa rakoilla. Pariskunta asuukin pian maailman eri puolilla, kumpikin omaan työhönsä keskittyen. Alfred uurastaa lohiprojektin parissa, syö ja asuu hienosti sheikin kustannuksella, ihastuu hieman Harrietiin joka kaipaa sodassa palvelevaa aviomiestään. Kirjassa seurataan myös brittipoliitikkojen ajatuksia oudosta kalaprojektista, ja poliitikot eivät ole porjektista ihan yhtä innostuneita kuin Alfred, sheikki Muhammad ja Harriet.

Salmon Fishing in the Yemen on aiheensa puolesta erikoinen kirja. En ole aiemmin lukenut erityisen paljon kala-aiheisia kirjoja (Verbeken Kalanpelastajaa olen aloittanut, Bermanin Nainen joka sukelsi maailman sydämeen oli ihan ok) enkä ehkä miellä kaloja suosikkiaiheeksenikaan. Olin kuitenkin nähnyt Tordayn kirjaan perustuvan elokuvan trailerin parikin kertaa ja olin siksi kohtuullisen innostunut kirjastakin. En tiedä johtuiko se siitä, että luin kirjan englanniksi, vai onko kirja vain yksinkertaisesti hieman sekava. Kirjassa on paljon "asiakirjoja" ja kirjeitä joiden avulla tapahtumat menevät eteenpäin. Minusta oli kuitenkin todella tylsää lukea poliitikkojen haastatteluja kala-aiheesta, kun taas Harrietin kirjeet aviomiehelleen oli koskettavia ja kivoja luettavia. Eniten pidin kuitenkin ihan normaalista tekstistä, joka seurasi Alfredin ja Harrietin elämää kalaprojektin parissa ja vei siten tarinaa eteenpäin.

En siis ihan innostunut tästä kirjasta, mutta aihe ja kirjan luomat mielikuvat kauniista Jemenin maisemista tekivät tästä kuitenkin lopulta positiivisen puolelle jäävän lukukokemuksen. Kieli oli kohtuullisen helppoa, selvisin englanniksi ihan hyvin vaikka muutamia kalastussanoja jouduinkin erikseen tarkistamaan. Kieli ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen hienoa tai erikoista, sillä tylsemmissä kohdissa (esim. mainituissa asiakirjoissa) edes kieli ei saanut minua tempaistua tarinaan mukaan.

Salmon Fishing in the Yemen oli "ihan kiva" lukukokemus erilaisesta aiheesta. Kirjan loppuratkaisuun olin pettynyt, se oli jotenkin liian överi ja epäuskottava, mutta kirjan tapahtumamaisemat ja henkilöiden väliset kiemuraiset ihmissuhteet tekivät kirjasta lopulta kuitenkin ihan positiivisen lukuelämyksen.

★★★-
Maailmanvalloitushaaste: Jemen

Illallinen / Herman Koch

Illallinen/Herman Koch

Siltala, 2012. 340 sivua.

Alkuteos: Het diner, 2009.

Suomentanut: Sanna van Leeuwen

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

Herman Kochin romaania Illallinen kehuttiin minulle niin paljon, että varasin kirjan nopeasti kirjastosta. Aloittelin luekmista itsenäisyyspäivän iltana, tarkoituksena hieman maistella kirjan fiilistä. Jäin kuitenkin nopeasti koukkuun, ja muut lukemisen alla olevat kirjat saivat väistyä Illallisen tieltä. Eilen illalla suljin Illallisen kannet tyytväisenä.

Paul Lohman valmistautuu vaimonsa Clairen kanssa viettämään hienon illallisen amsterdamilaisessa ravintolassa menestyneen poliitikkoveljensä Sergen, sekä tämän Babette-vaimon kanssa. Illallisen on tarkoitus koostua hyvästä ruuasta, keskustelusta ja yhdessäolosta, mutta Paul osaa jo etukäteen kuvitella, minkälainen kauhuilta on syntymässä. Hän ei aina tule toimeen veljensä kanssa, ja on juuri ennen illallista löytänyt teini-ikäisen poikansa Michelin kännykästä järkyttävän videon. Illallisen tarkoitus muuttuu, ja nyt pariskuntien on tarkoitus keskustella teini-ikäisistä pojistaan. Illallisesta ei tule mukavaa yhdessäoloa, ja tunnelma pöydässä kiristyy entisestään jokaisen ruokalajin jälkeen. Juomarahan aikana tilanne riistäytyy käsistä jo ihan kunnolla.

Koch kirjoittaa helposti ja sujuvasti. Minä tempauduin tarinaan mukaan ensimmäisiltä sivuilta lähtien, ja ahmin kirjan loppuun. Koch on tavattoman taitava pitämään kirjassa jännitystä yllä. Hän paljastaa perheen salaisuuksista hieman kerrallaan, antaa pikkuvinkkejä, mutta jättää juuri sopivasti piiloon. Sain taas kerran huomata, kuinka paljon pidän kirjoista, joissa ei pureskella lukijalle kaikkea valmiiksi.

Illallisen henkilöhahmot ovat myös kiinnostavia ja taidolla kuvailtuja. Minä opin tuntemaan epävarman, sosiaalisista vaikeuksista kärsivän Paulin, hänen sympaattisen vaimonsa Clairen, hieman ärsyttävän diivailija-Sergen, sekä hänen arvoituksellisen Babette-vaimonsa. Minä tunnistin teinipoikien vaikeudet ja epävarmuuden, ymmärsin vanhempien huolen. Mielipiteeni henkilöistä vaihtuivat lukemisen aikana useasti, välillä toinen oli toista ärsyttävämpi. Etenkin turhamainen Serge herätti minussa paljonkin tunteita, kaikkea ärtymyksestä ihasteluun.

Illallinen oli kaiken kaikkiaan piristävä, ajatuksia herättävä ja todella mukaansatempaava kirja. Minulle tuli tästä hieman mieleen Poikani Kevin, vaikka Koch toki kirjoittaa vakavista aiheista kuitenkin pilke silmäkulmassa, hienoisella huumorilla höystettynä. Kochin luomat henkilöt, etenkin Paul, osasivat nauraa itselleen kaikkine puutteineen (paitsi nyt ehkä Serge..), ja se sai henkilöt tuntumaan inhimillisiltä. Minä ihastuin tähän kirjaan, vaikka jotain pientä jäi puuttumaan, jotta tämä olisi minulle täydellinen. Hieno, koukuttava ja mieleenpainuva lukukokemus kuitenkin. Seuraavaksi kirja suuntaa äidilleni, hän odottaa jo malttamattomana pääsevänsä lukemaan tätä kehujeni jälkeen.

Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan-haasteeseen ja valloitan kirjallisessa maailmanvalloituksessani Hollannin.

★★★★+

Kanssasi aina / Nataša Dragnic´

Kanssasi aina / Nataša Dragnic

Otava, 2012. 284 sivua.

Alkuteos: Jeden Tag, jede Stunde, 2011.

Suomentanut: Tiina Hakala

Kannen kuva: Lehtikuva Oy

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Nataša Dragnic´in esikoisromaani Kanssasi aina herätti kiinnostukseni lähinnä tapahtumapaikkansa vuoksi. Kroatia on kaunis maa, ja minä ihastun usein tällaisiin kirjoihin. Tämän kirjan kohdalla on kuitenkin myönnettävä, että luin tämän loppuun vain ja ainoastaan Kroatian vuoksi...

Luka ja Dora syntyvät samassa kroatialaisessa pikkukaupungissa parin vuoden välein. He tapaavat ensimmäisen kerran päiväkodissa, jossa Lukan ja Doran katseet kohtaavat ja he ymmärtävät heti, pieninä lapsina, että heidän välillään on jotakin erikoista. Luka pyörtyy ja virkoaa vasta Doran kuiskatessa lempeitä sanoja hänen korvaansa. Lapsuusvuodet ovat onnellisia. Luka ja Dora viettävät kaiken vapaa-aikansa yhdessä, makoilevat omalla kalliollaan ja katselevat merta.

Lukan ja Doran tiet eroavat kuitenkin ensimmäisen kerran kun Doran perhe muuttaa pois paikkakunnalta. Lapset ovat alle kymmenvuotiaita, ja Luka tuntee menettäneensä kaiken. Vuodet vierivät eivätkä Dora ja Luka kuule toisistaan mitään. Luka menee taidekouluun, järjestää ensimmäisen taidenäyttelynsä, hautaa äitinsä ja viettää aikaa ystäviensä kanssa. Doraa hän ei kuitenkaan unohda. Dora vuorostaan luo uraa näyttelijättärenä. Hän viettää aikaa teatteri-ihmisten kanssa ja ihastuu komeisiin näyttelijämiehiin.

Kuudentoista vuoden eron jälkeen Lukan ja Doran tiet kohtaavat yllättäen, ja lapsuuden kauniit muistot tulvivat mieleen. Intohimo syttyy, rakkaus roihahtaa ja Lukan ja Doran suhde sekoittaa kummankin elämän. Luka on naimisissa, Dorallakin on mies, mutta Luka ja Dora eivät voi unohtaa toisiaan.

Kanssasi aina on suuri, kaunis rakkaustarina. Minulle tuli tästä mieleen sekä Nichollsin Sinä päivänä, että Capusin Léon ja Louise. Pidin kuitenkin sekä Nichollsin että Capusin kirjoista enemmän kuin tästä. Kroatia on tapahtumapaikkana kaunis ja kiinnostavan erilainen. Pidin myös siitä, että Lukan ja Doran elämää seurattiin lapsuudesta keski-ikään saakka, vuorotellen. Kummankin elämästä sain varsin tasavertaisen ja hyvän kuvan. Koko kirjaa vaivasi kuitenkin jonkinlainen etäisyys, minusta tuntui etten päässyt tapahtumiin sisälle enkä henkilöitä lähelle missään vaiheessa. Kirja ei tullut iholle, niin kuin monen (hyvän) kirjan kanssa käy.

En pitänyt myöskään kirjailijan kielenkäytöstä. Kieli oli varsin sujuvaa ja nopelukuista, mutta minulle liian paljasta, tunteetonta, töksähtelevää ja suoraviivaista. Voi olla, että juuri tuo kielellinen seikka sai aikaan sen että tunsin kirjan jäävän etäiseksi. Lauseet olivat lyhyitä ja tönkköjä ja jotenkin minulle jäi tunne, että kirjailija piti lukijaa tyhmänä. Monet asiat väännettiin rautalangasta (tyyliin "Luka on katsos sitä ja tätä..."), aivan turhaan. Kirjan tarina on kaunis, mutta töksähetelevä ja paikoin tunteeton kieli ei minusta tukenut tarinaa.

Kanssasi aina ei ollut minun kirjani, jäin kaipaamaan tarinaan lisää syvyyttä ja kauniimpaa, kuvailevaa tekstiä. Tapahtumapaikkakin olisi antanut puitteet kauniille, kuvailevalle miljöökuvaukselle joka kuitenkin jäi tässä aika lailla puuttumaan. Kirja on kuitenkin saavuttanut suosiota Euroopassa ja sen käännösoikeudet on myyty 20 maahan. Kirjasta tehdään varmasti myös jossain vaiheessa elokuva, joka kauniin miljöön ansiosta voisi olla oikein toimiva!

⋆⋆+

Myös Mari.A ja Tuulia ovat lukeneet tämän.

Ikkunat auki Eurooppaan & maailmanvalloitushaaste: Kroatia

Elokuvankertoja / Hernán Rivera Letelier

Elokuvankertoja / Hernán Rivera Letelier

Siltala, 2012. 133 sivua.

Alkuteos: La contadora de películas

Suomentanut: Terttu Virta

Kannen suunnittelu: Wil Immink Design

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Hernán Rivera Letelierin pienoisromaani Elokuvankertoja pääsi lukulistalleni kehuvien blogiarvioiden vuoksi. Kirja oli hyvä valinta nopealukuiseksi välipalakirjaksi, tämän luki hetkessä yhden iltapäivän aikana.

María Margarita elää vammautuneen isänsä sekä kolmen veljensä kanssa köyhissä olosuhteissa chileläisessä pikkukylässä. Kun kylään saapuu elokuva, isä kerää kaikki vähäiset kolikkonsa kasaan ja lähettää jokaisen lapsen vuorollaan katsomaan elokuvaa. Kotiin palattuaan lapset kertovat tarkasti näkemänsä elokuvan. Kun kaikki lapset ovat käyneet elokuvissa kertaalleen, isä päättää kuka on kertonut näkemästään parhaiten. Näin ollen María Margaritasta tulee perheen virallinen elokuvankertoja, ja pian hänen kuulijoikseen saapuu perheen lisäksi koko kylän väki.

Elokuvankertoja on hurmaava pieni kirja. Tarina on ihanan omalaatuinen ja kiinnostava, ja pieneen sivumäärään ja väljään tekstiin mahtuu yllättävän paljon tapahtumia. Minä olisin toki mielelläni lukenut María Margaritan perheestä ja elokuvankertojan kokemuksista vielä enemmän, ja toivoinkin että kirja vielä jatkuisi. Pienestä sivumäärästä taitaakin johtua se, että minä koin henkilöiden jäävän hieman etäisiksi. Kirja oli ikään kuin pintaraapaisu Marían ja hänen perheensä elämään, joten aineksia kokonaiseen, paksumpaan romaaniin tässä olisi ollut. Vaikka kirja on pieni, ehtii se kuitenkin herättää lukijassaan tunteita laidasta laitaan ja rankkojakin tapahtumia mahtuu mukaan.

Tapahtumat sijoittuvat pieneen kylään Chilen maseudulle jossa on salpietarikaivos. Kaivoksen työväki asuu pienissä hökkeleissään, ja yrittävät iloita pienistä asioista vaikka elämä on vaikeaa. Tapahtumapaikka tuo tarinaan oman osansa, ja minä pidin etelä-amerikkalaisesta tunnelmasta.

Elokuvanketoja on kaikin puolin lumoava tarina, joskin minä olisin mielelläni lukenut sitä kauemmin. Kirjan kansi on minusta ihastuttava, mutta kirjan pieni koko ei oikein istunut minun käteeni. Oikein ihana välipalakirja tämä silti oli!


⋆⋆⋆⋆


Myös esimerkiksi Linnea, Norkku ja Sara ovat lukeneet tämän.

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Chile

Kaunis sydän / Cecilia Samartin

Kaunis sydän / Cecilia Samartin

Bazar, 2012. 364 sivua.

Alkuteos: Vigil, 2009

Suomentaja: Tiina Sjelvgren

Kannen suunnittelu: Lene Stangebye Geving

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Cecilia Samartin on yksinkertaisesti minun kirjailijani. Olen ihastunut kirjailijan aiempiin suomennoksiin Señor Peregrino sekä Nora & Alicia kovasti, enkä joutunut pettymään uuden suomennoksenkaan kanssa. Kaunis sydän on rankoista aiheistaan huolimatta viehättävä, ihana tarina.

Ana valvoo rakastamansa miehen kuolinvuoteen äärellä. Mies on kuolemassa syöpään ja Anan tuska on suuri. Kun mies nukkuu raskasta unta Ana muistelee menneisyyttään ja niitä seikkoja, jotka toivat hänet tämän miehen luokse, tähän taloon. Anan tarina alkaa sodan runtelemasta El Salvadorista. Pienenä tyttönä Ana on perheestään ainoa, joka selviää sodasta elossa. Kotikylän papin avulla Ana pääsee lastenkotiin asumaan, jossa hän tapaa Sisar Josephan. Sisar Josephan ja Anan tie vie Josephan kotimaahan Amerikkaan, Kalifornian liepeille sijaisevaan luostariin. Ana päättää jäädä luostariin ja ryhtyä nunnaksi, mutta lopulta hän päätyy rikkaan kalifornialaisperheen lastenhoitajaksi. Trellisin perhe näyttää ulkopuolelta ihanneperheeltä, menestyvä liikemiesisä Adam, kaunis raskaana oleva vaimo Lillian sekä suloinen, joskin villi esikoinen, Teddy. Perheen sisällä kuitenkin kuohuu. Ana huomaa pian että perhe ei ole onnellinen, kaikilla on omat murheensa ja haaveensa jotka eivät ole toteutuneet. Anan tehtäväksi tulee huolehtia Teddystä, sekä myöhemmin syntyneestä Jessie-tytöstä. Ana tulee loistavasti toimeen lasten kanssa ja pian hän huomaa kuuluvansa perheeseen muunakin kuin lastenhoitajana. Anan tarina aukeaa lukijalle pikkuhiljaa, palaten välillä nykyhetkeen ja sairaaseen mieheen.

Rankoista aiheista huolimatta Kaunis sydän on kaunis kertomus. Ana on henkilönä vahva, hyväntahtoinen ja rakastettava rankasta lapsuudestaan huolimatta ja Samartin osoittaa jälleen kerran, kuinka taitava hän on henkilökuvauksessa. Vaikka kirjan aiheet ovat rankkoja, kertomus on silti toiveikas. Hyvyydellä ja rakkaudella, kauniilla sydämellä, selvitään kauheista asioista.

Lukija saa heti kirjan alussa ikään kuin tietää kirjan lopun. Kirjan edetessä rinnakkain kulkee nykyhetki ja Anan muistelut menneisyydestään. Minä pidin tästä kertomistavasta todella paljon, ja se sai minut tempautumaan tarinaan mukaan alusta saakka. Tarina pitää otteessaan viimeiselle sivulle asti, ja kaunis loppu jätti kirjan jälkeen miellyttävän, lämpimän tunteen. Vaikka kirjan juoni on paikoin ennalta-arvattava, kliseinenkin, ja minun mittakaavallani välillä melko romanttinen pidin tästä silti hurjan paljon.

En osaa laittaa Samartinin teoksia paremmuusjärjestykseen, tiedän vain sen, että hän on yksi suosikkikirjailijoitani. Tarinat ovat niin lämminhenkisiä, kauheuksista huolimatta kauniita, että lukemisesta jää upea fiilis.


★★★★★-

Ainakin seuraavissa blogeissa on luettu Kaunis sydän: Lukutuulia, Leena Lumi, Mari A:n kirjablogi, Jossun lukupäiväkirja, Kirjojen keskellä.


Maailmanvalloitushaaste: El Salvador
 

Little Been tarina / Chris Cleave

Little Been tarina / Chris Cleave

Gummerus, 2011. 369 sivua.

Alkuteos: The Other Hand, 2008.

Suomentaja: Irmeli Ruuska

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Chris Cleaven romaania Little Been tarina luettiin ja kehuttiin monissa blogeissa viime vuoden aikana. Kirja oli lukulistallani kauan ja edellisellä kirjastoreissulla vihdoin bongasin kirjan palautettuja-hyllystä.

Kirjan takakannessa lukee, että kirjan tapahtumista ei saa kertoa liikaa sellaisille henkilöille, jotka eivät vielä ole kirjaa lukeneet, kaikkien pitää lukea ja kokea tarina itse. Olen osittain samaa mieltä, sillä inhoan liian paljastavia takakansitekstejä, mutta toisaalta en kokenut tämän romaanin tarinaa ja juonta niin kovin erikoiseksi tai erilaiseksi, kuin tuon tekstin perusteella odotin.

Little Been tarina kertoo kuitenkin kahden erilaisen naisen kohtaamisesta ja tuon kohtaamisen seurauksista, elämästä kohtaamisen jälkeen, kummankin naisen näkökulmasta. Little Bee on nuori nigerialainen tyttö joka on kotimaassaan kokenut kovia. Hän on ollut englantilaisessa maahanmuuttajakeskuksessa parin vuoden ajan ja lähtee nyt omin voimin tapaamaan englantilaisia tuttujaan, Andrew ja Sarah O´Rourkea jotka hän on tavannut aiemmin dramaattisissa merkeissä nigerialaisella rannalla. Sarah O´Rourke on pienen pojan äiti ja naistenlehden päätoimittaja. Hänen elämänsä eroaa kovasti Little Been elämästä, mutta heillä on osittain yhteinen menneisyys, joten jälleennäkemisestä tulee dramaattinen ja koskettava.

Mielestäni Little Been tarina on mukava lukuromaani, jonka parissa viihdyin todella hyvin. Kuitenkin petyin tähän kirjaan jossain määrin. Ehkä odotin itse tarinalta vielä enemmän, kirja itsessään aiheutti kovia ennakko-odotuksia. Minusta tarina sinänsä on melko tavanomainen, eikä henkilötkään tulleet niin iholle kuin joskus käy. Little Beestä kertojaäänenä pidin valtavasti. Hänen osionsa olivat minusta kirjassa parasta ja etenkin ne kursivoidut osat, joissa hän mietti miten kertoisi asioista kotikylänsä tytöille, olivat aivan mahtavia. Etenkin juuri nuo osat toivat kirjassa loistavasti esille afrikkalaisen ja eurooppalaisen naisen elämän eroavaisuudet, Little Been ja Sarahin erilaiset elämät. Koska pidin Little Beestä kertojana niin paljon, olisin mielelläni lukenut enemmän hänestä ja toisaalta taas hieman vähemmän Sarahin "tavallisesta", rikkaasta elämästä jossa ongelmatkin olivat niin erilaisia. Sarahin toimiessa kertojana olin eniten ihastunut hänen Batman-pukuiseen poikaansa, aivan ihana yksityiskohta!

Minä siis ehdottomasti pidin tästä kirjasta, paljonkin, mutta en usko että tämä jälkeenpäin on enemmän mieleenpainuva kuin joku muu samankaltainen tarina. Hieman siis petyin tähän kirjaan, tai tähän tarinaan, ja minusta "tarinasta ei-saa-kertoa-salaperäisyys" on mennyt hieman överiksi. Innolla kuitenkin jään odottamaan Cleaven seuraavia suomennettuja romaaneja ja suosittelen toki tätäkin kaikille, jotka eivät tätä vielä ole lukeneet.

★★★★-

Little Beetä on luettu monessa blogissa joten linkitän nyt vain muutaman, jonka ensimmäiseksi löysin:

Sonjan lukuhetket
Booking it some more
Kirjanurkkaus
Lukutuulia

**********maailmanvalloitusmaa: Nigeria**********

ps! Kirjan kansi on minusta todella upea!

Geishan muistelmat / Arthur Golden

Geishan muistelmat / Arthur Golden

SSKK, 1998. 443 sivua.

Alkuteos: Memoirs of a Geisha, 1997

Suomentaja: Irmeli Ruuska
1. suom.kiel.painos 1997

Kannen suunnittelu: Eija Lindfors-Mäkinen

Mistä minulle: kesäinen kirppislöytö

Kyselin marraskuun lopussa sivupalkissani minkä klassikkoteoksen lukisin joululomallani. Suurin osa vastaajista valitsi Arthur Goldenin Geishan muistelmat joka onkin ollut lukulistallani kesästä asti, kun löysin kirjan kirpparilta. Parempaa joululukemista en olisi voinut toivoakaan, tämä klassikko oli aivan huikea!

Kirjan kertojana toimii entinen geisha, Sayuri. Pienenä tyttönä Sayuri, silloin vielä nimeä Chiyo totelleena, tuotiin geishataloon Kiotoon. Chiyo erotettiin siskostaan kun tyttöjen äiti oli sairas ja isä liian vanha ja köyhä huolehtimaan tyttäristään. Vaikean alun jälkeen Chiyo oppii noudattamaan geishatalon sääntöjä ja elämään talon arkea. Geishatalon johtajanaisten tavoitteena on kouluttaa Chiyosta suosittu geisha, mutta nuoren tytön tempaukset keskeyttävät hänen geishakoulutuksensa. Chiyo onnistuu kuitenkin jatkamaan koulutusta, suureksi osaksi vanhemman geishan, kauniin, suositun Mamehan ansiosta. Mameha ottaa Chiyon "nuoremmaksi sisarekseen" ja ryhtyy kouluttamaan tytöstä oikeata geishaa. Chiyon kanssa samassa geishatalossa asuva Hatsumomo on alusta lähtien inhonnut Chiyoa ja yrittää kaikin tavoin pilata tytön mahdollisuudet geishan urasta. Hatsumomon ja hänen nuoremman sisarensa Kurpitsan sekä Mamehan ja Chiyon välille nouseekin kunnon kilpailu siitä, kumpi vanhemmista geishoista saa koulutettua paremman ja suositumman uuden geishan.

Chiyon mutkaisa tie geishaksi päättyy lopulta onnellisesti kun koittaa päivä, jolloin hänestä tulee oikea geisha, päivä jolloin hänen hiuksensa laitetaan perinteiselle geishakampaukselle, päivä jolloin hän saa ylleen kauneimman kimonon ja päivä jolloin hänen ei tarvitse kulkea ylimääräisissä geishakokelaan koruissa. Pienen kalastajakylän tyttö Chiyo kuuluu menneisyyteen ja tilalle astuu uusi ja upea nainen, oikea geisha, Sayuri. Sayurista tulee suosittu geisha, kaikki tärkeimmät miehet haluavat hänen seuraansa ja hän tienaa rutkasti rahaa geishatalolleen.

Geishan muistelmat on kaunis, kiehtova, erikoinen, upea kertomus köyhän tytön selviytymisestä. Se on kiinnostava matka Japanin kiehtovaan kulttuuriin, rikas tietopaketti itämaisesta viihdyttämisestä ja viihdyttämisen ammattilaisesta. Golden kirjoittaa mukaansatempaavasti ja yksinkertaisesti. Välillä pysähdyin ihailemaan kauniita lauseita, kuvailevia tekstinpätkiä. Minä tempauduin tarinaan mukaan kirjan ensimmäiseltä sivulta lähtien ja suorastaan ahmin japanilaista kulttuuria, täysin kirjan tunnelmaan uppoutuneena. Aivan mahtava kirja, en osaa muuta sanoa. Olen varma, että tämä jää mieleeni pitkäksi aikaa upeana lukukokemuksena.

★★★★★

Katsoin eilen illalla myös kirjaan pohjautuvan elokuvan Geishan muistelmat jonka on ohjannut Rob Marshall. Elokuva ilmestyi vuonna 2005 ja sen pääosissa nähdään Zhang Ziyi ja Ken Watanabe. Elokuva oli minusta myöskin todella hyvä ja ihan varmasti kolme Oscariaan ansainnut. Näyttelijät tekivät hienoa työtä ja elokuvan puvustus oli upea. Myöskin ihanat maisemat saivat minussa aikaan Japani-kuumeen, jota en ennen ole kokenut. Hieno kirja-elokuva -pari, ainakin vuoden, ellei kaikkien aikojen, paras!

**********maailmanvalloitusmaa: Japani**********

Kartanpiirtäjä / Kamila Shamsie

Kartanpiirtäjä / Kamila Shamsie

Gummerus, 2011. 392 sivua.

Suomentaja: Kristiina Drews

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Alkuteos: Kartography, 2002

Mistä minulle? Varattu kirjastosta

Kamila Shamsien ensimmäinen suomennettu teos Poltetut varjot nousi viime vuonna lukemistani kirjoista parhaaksi. Shamsien toinen suomennettu teos, ennen Poltettuja varjoja kirjoitettu Kartanpiirtäjä on minusta, jos mahdollista, vielä Poltettuja varjojakin parempi. Todella vahva, koskettava, kulttuurisesti mielenkiintoinen romaani.

Kartanpiirtäjässä seurataan Pakistanin Karachissa syntyneiden Raheenin ja Karimin elämää. Kaksikon vanhemmat ovat tiivis nelikko -kaksi paria, mutta kaikki neljä keskenäänkin erittäin läheisiä. Karim ja Raheen jakavat kaiken syntymästään lähtien. He ovat kuin sisko ja veli, nukkuvat nikama nikamaa vasten, puhuvat anagrammein omaa kieltään, täydentävät toistensa lauseita, lukevat toistensa ajatuksia. He kasvavat onnellisen tietämättöminä ympärillä kasvavista vaaroista, kaupungin väkivaltaistumisesta ja korruptoitumisesta.

Raheen ja kartoista hullaantunut Karim kasvavat yhdessä, he jakavat ystävänsä, perheensä, haaveensa ja salaisuutensa. Pian kaksikko kuitenkin huomaa sen pienen eron, joka heidän perheidensä välillä vallitsee kun Karimin perhe joutuu muuttamaan Lontooseen pakoon Pakistanin väkivaltaisuuksia. Raheen ja Karim erkaantuvat toisistaan, jatkavat yhteydenpitoa kirjeitse mutta pian elämä vie heidät yhä kauemmas toisistaan. Kaksikko on erossa vuosikausia, ja kun he jälleen tapaavat kaikki on muuttunut. Karachi ei ole enää se sama turvallinen koti joka se joskus oli, vanhempien suhteet ovat muuttuneet eikä se läheisin ihminenkään enää tunnu samalta. Kun salaisuudet selviävät, on kurjilta totuuksilta helpompi sulkea silmät. Mutta siinä samassa kaksikko on vähällä menettää toisensa. Ovatko Raheen ja Karim enää tarpeeksi samanlaisia, tarpeeksi entisenlaisia, voidakseen jakaa sisimpänsä toiselle?

Kartanpiirtäjä on tiivis, intiimi romaani jonka tarina ja henkilöt tulevat lähelle. Poltetut varjot oli paljon laajempi ja tarina "rehotti" enemmän, tässä taas keskityttiin Raheenin ja Karimin tarinaan. Kamila Shamsie osaa luoda henkilöhahmot, joihin on helppo samaistua. Tarina on koskettava, surullinen, pelottavakin. Ennen kaikkea kirjan tarina on todentuntuinen kertomus ystävyyden vahvasta siteestä levottomissakin olosuhteissa, välillä eri puolilla maailmaa. Kirjassa liikutaan eniten mielenkiintoisessa Pakistanissa, mutta välillä tehdään hyppäyksiä Lontooseen ja Amerikkaankin. Minä pidän hurjasti kirjoista, joissa kerrotaan eri maiden kulttuureista ja tavoista. Minusta on ihan mahtavaa hypätä uuden kirjan mukana täysin tuntemattomaan, ja pala palalta koota isompaa tilkkutäkkiä tästä uudesta kulttuurista, uudesta maasta.

Pidin Kartanpiirtäjästä todella paljon. En keksi tästä mitään negatiivista sanottavaa. Muutamaa kohtaa en ehkä ihan tajunnut, mutta tykkään siitäkin, että kirjailija antaa lukijankin vähän ajatella ja lukea rivien välistä, eikä tarjoile kaikkea valmiina. Kirjan tarinassa on hieno sanoma ja minun kriteerini loistavalle kirjalle täyttyy; kävin lukukokemuksen aikana läpi monia tunteita, niin vihaa ja surua kuin iloakin!


★★★★★


ps! Kirjan kansi on myös aivan upea:)

**********maailmanvalloitusprojekti: Pakistan**********

Myös seuraavissa blogeissa on kirjoitettu tästä kirjasta:

Mari A:n kirjablogi

Oota, mä luen tän eka loppuun

Näkymätön silta / Julie Orringer

Näkymätön silta / Julie Orringer

Alkuteos: The Invisible Bridge, 2010

Otava, 2011. 760 sivua

Suomentaja: Kristiina Savikurki

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Yksi vuoden parhaimpia kirjoja on tässä! Julie Orringerin aivan ihana, koskettava, ilahduttava, surullinen, traaginen, hirvittävä Näkymätön silta oli minulle upea lukukokemus.

Parikymppinen unkarilainen Andras Lévi lähtee kotoaan Debrecenistä kohti Pariisia opiskelemaan arkkitehdiksi. Juna-asemalle hänet saattaa rakas veli Tibor joka on Andrakselle maailman tärkeimpiä ihmisiä. Viimeiset Unkarin-vuodet veljekset asuivat yhdessä opiskelukämpässä Budapestissa ja ovat aina olleet läheisiä.

On syksy vuonna 1937 kun Andras saapuu Pariisiin. Mukanaan hänellä on laatikollinen tavaroita József Haszille jonka äidin hän tapasi "sattumalta" viimeisenä iltanaan Budapestissä. Rouva Hasz pyysi Andrasta toimittamaan laatikon pojalleen tultuaan Pariisiin, ja vanhempi rouva Hasz, Józsefin isoäiti, antoi Andrakselle mukaan vielä salaperäisen kirjeen joka hänen piti toimittaa Claire Morgensternille. Toimitettuaan tehtävänsä, József lupaisi Andrasta Pariisissa antamalla yösijan sekä auttamalla asunnon löytämisessä.

Tuolla salaperäisellä rouva Haszin kirjeellä on huikea vaikutus Andraksen loppuelämään, mutta sitähän nuori opiskelija ei vielä tuolloin tiedä. Pariisissa Andraksen eteen nimittäin astuu suuri rakkaus, henkilö jonka kanssa Andras haluaa viettää loppuelämänsä onnellisena Pariisissa, jonka hän pian alkaa jo tuntea kodikseen vaikka kaipaakin perhettään Unkarissa ja veljeään Tiboria joka opiskelee Italiassa.

"Andraksen sydämen valtasi suunnaton ilo, kun hän työnsi avaimen lukkoon ja avasi oven omaan asuntoonsa. Hän purki ostokset ikkunalaudalle ja levitti piirustustarvikkeet pöydälle. Sen tehtyään hän istuutui, teroitti lyijykynän veitsellä ja hahmotteli ikkunasta näkyvän Panthéonin tyhjälle postikortille. Kuvan taakse hän kirjoitti ensimmäisen viestinsä Pariisista: "Rakas Tibor, olen täällä! Minulla on surkea vinttikoppero: juuri sellainen kuin toivoinkin. Hurraa! Liberté, egalité, fraternité! Rakkain terveisin, Andras." " (...) 

Andraksen tulevaisuus Pariisissa näyttää valoisalta, kunnes syttyy toinen maailmansota ja herra nimeltä Hitler ottaa Euroopan tapahtumat käsiinsä. Andraksen, kuten niin monen muunkin elämä heittää kuperkeikkaa eikä mikään ole enää kuten aiemmin. Pariisin opiskeluvuodet jäävät Andraksen mieleen hienona, pian kaukaisen muistona kun hän palaa takaisin Unkariin. Yhdessä vaiheessa koko Andraksen perhe on koossa, seuraavan hetkenä perheen kolme poikaa eri puolilla Eurooppaa, kaukana kotoa, kaukana toisistaan. Kaikki on epävarmaa, kuka on elossa, kuka taas ei. Kuka selviää hirvittävistä vuosista vähimmällä, kuka ei selviä ollenkaan? Selvää on vain se, että yhdenkään unkarilaisen, tai eurooppalaisen, elämä ei enää palaa entiselleen.

Kirjan tapahtumista en halua sen enempää kertoa, ne pitää ehdottomasti kokea itse lukemalla. Tapahtumia tässä lähes 800 sivuisessa tiiliskivessä on paljon, tylsää hetkeä ei tule eikä tapahtumissa edetä liian nopeasti. Keskeisiä teemoja kirjassa on veljesside ja rakkaus, kuinka selvitä kauheista ajoista rakkaiden ihmisten avulla. Orringer kirjoittaa todentuntuisesti ja koskettavasti. Minä elin täysin Andraksen mukana kirjan alusta loppuun saakka, ja kun en tätä lukenut, oli Andras kuitenkin mielessäni. Kirjan henkilöt oli kuvailtu niin todentuntuisiksi, että oli todella helppoa elää heidän mukanaan. Sota ahdisti taas tajuttomasti, sekin oli varmasti kuvailtu niin todentuntuisesti että herätti minussa paljon vahvoja tunteita.

En oikein osaa sanoa tästä muuta, aivan upea kirja jota suosittelen kaikille lämpimästi. Lukiessa ehtii käymään läpi koko tunneskaalan onnesta surun kautta vihaan joten todella koskettava ja aivan varmasti mieleenpainuva kirja kyseessä. Minä olen täysin myyty tälle kirjalle;)


★★★★★


Osallistun tällä kirjalla maailmanvalloitukseen Unkarilla.

Hevosvarkaat / Per Petterson

Hevosvarkaat (Ut og stjaele hester, 2003) / Per Petterson. Otavan kirjasto, 2009. 214 sivua.

 En muista mistä blogista ensimmäisen kerran luin Per Petterson-kehuja mutta kiinnostuin kirjailijasta ja otin kirjastosta mukaan Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2009 voittaneen Pettersonin viidennen romaanin Hevosvarkaat.

Trond on 67-vuotias ja jäänyt vähän aikaa sitten leskeksi. Nyt hän on muuttanut Lyyra-koiransa kanssa vanhaan mökkiin Norjan erämaahan miettimään ja muistelemaan elämäänsä. Mennyttä on vaikea miettiä, kipeitä asioita ja muistoja nousee pintaan kun Trond tutustuu naapurissa asuvaan Larsiin.

Trond muistelee kesää vuonna 1948. Hän oli silloin 15-vuotias poika ja vietti kesää isänsä kanssa mökissä lähellä Ruotsin rajaa, Pohjois-Norjassa. Päivisin Trond auttoi isää töissä, iltaisin hiivittiin ulos samanikäisen Jonin kanssa leikkimään hevosvarkaita. Tuon kesän aikana Jonin perheessä kuitenkin sattuu traaginen onnettomuus, ja kaikki muuttuu sekä Jonin, että Trondin elämässä.

Onnettomuuden jälkeen Trond huomaa oman perheensä ja Jonin perheen väliset oudot suhteet. Mikään ei ole kuten ennen onnettomuutta, Trond menettää hyvän leikkikaverin ja isäkin muuttuu erilaiseksi, etäiseksi. Kesä jatkuu apeissa merkeissä, piristystä Trondin päiviin tuo vain eräs maitotyttö sekä tatuoitu Franz joka kertoo Trondille paljon, myös uusia asioita Trondin isästä.

Kirjassa kerronta vaihtelee nykypäivässä, eli 67-vuotiaassa Trondissa ja kesässä 1948. Tärkeimmät tapahtumat ja muistot liittyvät juuri kesään 1948, sinä kesänä Trondin elämä muutti suuntaa ja kasvatti hänestä miehen. Mutta myös nykyajassa tapahtuu asioita, jotka vaikuttavat Trondin tulevaisuuteen. Eräänä päivänä hänen erämökkinsä pihaan ajaa auto, ja Trond saa tärkeän vieraan.

Petterson kuvailee Norjan luontoa äärimmäisen kauniisti. Näin silmissäni lumiset Norjan erämaan maisemat, tunsin myöhäiskesän usvaiset illat ihollani. Trond oli myös aivan ihana, mielenkiintoinen ja koskettava henkilönä, joten hänen historiaansa ja muistojaan seurasi mielellään. Kirjan tunnelma oli tavallaan surullinen mutta kaikesta kuulsi läpi positiivisuus ja elämänmyönteisyys koska:

"(...) mehän päätämme itse milloin tekee kipeää."

Hevosvarkaat on kaunistunnelmainen ja tiivis romaani jonka kantavia teemoja on kasvaminen pojasta mieheksi, isän ja pojan välinen suhde, rakkaus, luopuminen ja pettyminen. Kirjassa käsitellään myös yksinäisyyttä, surua ja eristäytymistä. Kirja on sopiva pidemmissä pätkissä nautittavaksi, sillä tarina etenee aika verkkaisesti ja tapahtumien sijasta annetaan paljon tilaa henkilöiden ajatuksille ja tunteille. Yleensä en oikein jaksa lukea hitaasti eteneviä kirjoja, mutta tästä tiheästä, kauniisti kerrotusta tarinasta ja suloisesta Trondista minä hurmaannuin.

★★★★+

Myös Valkoinen kirahvi on lukenut Hevosvarkaat.

Tällä kirjalla osallistun myös maailmanvalloitukseeni, nyt valloitettuna on siis myös Norja joka valitettavasti onkin ajankohtainen maa tällä hetkellä. 

Drakarna över Helsingfors/ Kjell Westö

Drakarna över Helsingfors / Kjell Westö. Söderströms, 1996. 448 sivua.

 Kjell Westö on ollut TBR-listallani jo aivan liian kauan. Siksi nappasin kirjastosta mukaan Westön ensimmäisen romaanin Leijat Helsingin yllä ja ihan alkuperäiskielellä, eli ruotsiksi. Drakarna över Helsingfors on viehättävä, taitavasti kirjoitettu ja kerrottu tarina yhdestä suvusta 1960-luvulta 1990-luvun puoliväliin saakka.

Kirjan kertojana toimii Rickard, Riku Bexar joka 1960-luvulla on nuori poika. Riku asui lapsuutensa Helsingissä vanhempiensa Henrikin ja Benitan sekä vanhempien sisarustensa, Danielin ja Marinan, eli Danin ja Marsun kanssa. Henrik Bexar on liikemies joka oli sotalapsena Ruotsissa. Hän toitottaa lapsilleen kuinka tärkeätä on menestyminen, korkea virka ja katseen suuntaaminen ylöspäin. Benita on rakastava mutta kasvatuksen suhteen varovainen äiti. Perheen pojista kasvaa riiviöitä, Marsu sentään on melko rauhallinen nuori. Dani katkaisee jo aikaisessa vaiheessa yhteyden perheeseensä, ajautuu hippien ja huumeiden maailmaan ja lopulta ulkomaille. Hän lähettää silloin tällöin elonmerkin itsestään, joskus viestien välissä kuluu monta vuotta. Riku viettää melko onnellisen lapsuuden, luistelee Benita-äitinsä kanssa ja viettää kesälomia Pulavedellä isovanhempiensa luona. Hänellä on samanikäisiä ystäviä joiden kanssa hän valloittaa Helsinkiä. Kiltistä pikkupojasta kasvaa kuitenkin riiviö. Leikit kaupungissa eivät pysy rauhallisina ja viattomina, kohta kiltit pikkupojat ovat jo riehuvia teinejä.

Marsu päätyy kihloihin ja naimisiin lukioaikaisen poikaystävänsä Rufuksen kanssa. He elävät ulospäin onnelliselta vaikuttavassa liitossa. Marina toimii opettajana ja Rufuksella on lopulta oma taidegalleriansa. Marina ei kuitenkaan ole onnellinen, hän kaipaa jotakin, on jatkuvasti hieman eksyksissä. Samalla kun Marsu elää tylsähköä arkeaan ja Dani viilettää maailmalla, Riku on eniten eksyksissä. Hän on jo aikuinen mies mutta ihannoi yhä lapsuudenystäviään, yrittää roikkua mukana hippipiireissä, eikä löydä paikkaansa yhteiskunnassa.

Riku kuitenkin aikuistuu, viimein. Hän saa mahdollisuutensa kun eteen astuu se oikea, jonka kanssa hän muuttaa Turkuun. Riku hankkii työn, oman kodin ja perheen ja rajut teinivuodet muuttuvat rauhallisen, vastuuntuntoisen isän rooliin. Toisaalla Rikun sisar Marina kamppailee arkensa kanssa ja kun hän tapaa ystäviä nuoruudesta, muuttuu ajatus jos toinenkin. Dani on matkustellut maailmalla, siittänyt kaksi lasta ja vaikuttaa vihdoin siltä, että hän on valmis pyrkimään takaisin elämään, irti huumeista ja pahoista tavoista. Kunnes perheen koko elämä muuttuu kun Dani lähtee roudausmatkalle Baltiaan...

Bexarin perhe joutuu laman kouriin, he joutuvat selviämään läheisten kuolemista, läheisten suhteiden katkeamisesta. Leijat Helsingin yllä on kertomus perheestä, mutta perheen väliset suhteet ja sen sisäiset tapahtumat kuvastavat myös yhteiskunnan tapahtumia ja sen kehitystä. Kirjan tärkeänä aiheena on myös isä-poika -suhde, kasvaminen ja aikuistuminen räkänokkaisesta pojankoltiaisesta vastuuntuntoiseksi isäksi. Maailma perheen ympärillä muuttuu, ihmissuhteet muuttuvat mutta veri on vettä sakeampaa -aina.

Westö on loistava kertoja. Kieli soljuu eteenpäin, lauseet ovat taidokkaat. Olen todella tyytyväinen, että päätin lukea tämän alkuperäiskielellä -se on kuitenkin aina vähän eri asia kuin käännetty kirja. Kirjan kaikki henkilöhahmot ovat huolella kuvailtu, kukaan ei jäänyt etäiseksi vaikka henkilöitä oli iso liuta. Westön kieli on siis taidokasta ja minä nautin jokaisesta sanasta, Helsingin tunnelmasta, Rikun kepposista. Todella loistava kirja, ja olen varma, että tämä ei jää viimeiseksi Westökseni. Tällä kirjalla haluan muuten myös osallistua maailmanvalloitusprojektiini kotimaallamme, sillä Helsinki-kuvaus oli niin hieno!

*****

**********maailmanvalloitusmaa: Suomi**********

Tuhma tyttö

Tuhma tyttö (Travesuras de la niña mala, 2006) / Mario Vargas Llosa. Otavan kirjasto, 2010. 420 sivua.

 

”En ole muuta tehnytkään kuin uneksinut sinusta, rakastanut ja halunnut sinua. 

Ja myös kironnut sinua. 

Joka päivä ja joka yö. 

Kaikkina päivinä."

Mario Vargas Llosa voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2010. Tuhma tyttö ilmestyi vuonna 2006. Nappasin kirjan mukaani kirjaston palautettuja-hyllystä jo alkuvuonna, mutta vasta nyt tuli sopiva hetki lukea tämä kirja.

Ricardo rakastuu nuorena kauniiseen perulaiseen tyttöön, Lilyyn. Ricardo ei saa vastakaikua rakkaudelleen ja Lily jää yllättäen kiinni valheesta ja häviää jälkiä jättämättä. Elämä vie Ricardon Pariisiin mutta nuoruuden rakkaus ei häviä miehen mielestä koskaan. Yllättäen Ricardo törmääkin Pariisissa samaan naiseen, joka ei kuitenkaan enää ole Lily. Ricardon suuri rakkaus on sissisotilaaksi kouluttautuva toveri Arlette. Muutamia vuosia myöhemmin sama nainen on ranskalaisen diplomaatin vaimo, madame Robert Arnoux. Tuhma tyttö palaa Ricardon elämään petollisena, herättää rakkauden ja kaipuun Ricardossa mutta valehtelee ja häviää jatkuvasti. Ricardo jatkaa elämäänsä normaaliin tapaan, tekee tulkkaus- ja käännöstöitä, paljon työmatkoja ulkomaille, elokuvailtoja ystävien seurassa, mutta Tuhma tyttö ei ikinä katoa miehen mielestä tai sydämestä. 

Ricardo tapaa suuren rakkautensa monta kertaa, milloin brittiläisen hevosmiehen vaimona, milloin hullun japanilaisen rikollisen rakastajattarena. Tuhma tyttö palaa yllättäen, pettää ja häipyy yhtä nopeasti. Ricardon tunteet eivät kuitenkaan sammu, hän rakastaa jatkuvasti, palavasti tuota petollista, ihanan kamalaa, lumoavaa kameleonttinaista joka kerta toisensa jälkeen pettää ja nöyryyttää Ricardoa. Lopulta Ricardo saa elää onnellista elämä yhdessä rakastamansa naisen kanssa, mutta kuinka kauan onni kestää tällä kertaa?

Tuhma tyttö on hieno romaani, minä tykkäsin siitä tosi paljon! Teos on jotenkin niin mukaansatempaava, että minä luin sitä hypnotisoituna, suorastaan transsissa, muutaman illan. Käänsin sivuja ahnaasti toinen toisen jälkeen ja halusin tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, mitä Tuhma tyttö seuraavaksi keksii. Kirjan tapahtumat ja käänteet olivat lukijalle yhtä yllättäviä kuin Ricardo-paralle. Vaikka Tuhman tytön temput luuli tietävänsä ja tuntevansa jo kirjan puolivälissä, hänen tekonsa tulivat silti joka kerta yhtä yllätyksenä. Ricardo oli sympaattinen mies, mutta välillä tuli kyllä kieltämättä sellainen olo, että näyttäisi nyt jo vihdoin petolliselle, kamalalle naiselle kaapin paikan ja ajaisi tämän tiehensä –lopullisesti. Tuhma tyttö oli samalla kiehtova ja ärsyttävä mutta etenkin yllättävä. Kun luulin jo elämän pehmentäneen tämän petollisen naisen, hän yllätti taas ja sai minut inhoamaan häntä vaikka olin jo osittain ollut toista mieltä. Ricardoa kävi välillä sääliksi, välillä olisi taas halunnut ravistaa miestä joka kerta toisensa jälkeen antoi saman naisen loukata ja nöyryyttää itseään todella pahasti.

Kirjan viimeinen luku ja loppuratkaisu oli minulle pienoinen pettymys, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna kirjailijalta ehkä ihan oikea ratkaisu… Suosikkilukuni koko kirjassa oli ehdottomasti kolmanneksi viimeinen, jonka luin täysin transsissa. Suosittelen tätä kirjaa ihan ehdottomasti, todella mielenkiintoinen, mukaansatempaava, kiihkeä ja hypnoottinen lukuelämys!

*****

**********maaimanvalloitusmaa: Peru**********

Valkoinen nainen

Valkoinen nainen / Päivi Alasalmi. Gummerus, 2008. 311 sivua.

Päivi Alasalmi oli TBR-listallani jo kauan, kunnes törmäsin kirjaston palautettuja hyllyssä Alasalmen Valkoinen nainen -romaaniin. Ja kuten niin usein ennenkin, onneksi törmäsin;)

Anita asuu miehensä Kimmon ja kahden kouluikäisen poikansa, Simon ja Antin, kanssa Tansaniassa. Kimmo toimii eläinpuiston suojelijana ja jahtaa pois salametsästäjät. Anita viettää lämpimiä ja onnellisia päivä poikiensa kanssa hienossa talossaan, jonka pihalla asuu vartijoita ja jonka arkeen kuuluu palvelijoita. Kun Kimmo saa muutamia päiviä vapaata koko perhe matkustaa savannille, tekee kanoottiretkiä, asuu teltassa villieläinten seassa ja tapaa ystäviään. Kimmo ja Anita viettävät illanistujaisia huvilansa pihalla ystävien kanssa, keskustelevat elämänmenosta, tulevaisuudesta ja menneisyydestäkin. Yllättäen kaikkien ystävysten menneisyydestä paljastuukin traagisia ja rankkoja kokemuksia, Anitan ensimmäinen tosirakkaus, tanskalainen Joakim tulee puheeksi muutaman kerran.

Anita elää onnellista elämää Tansaniassa suomalaisen perheensä ja eurooppalaisten ystävien ympäröimänä Afrikan kauniissa luonnossa, mutta hän kuitenkin säikähtää joka kerran kun hän näkee valkopukuisten miesten piileskelevän pusikossa tai tulevan vastaan kadulla. Anita ei uskalla kertoa pelostaan miehelleen eikä parhaalle ystävälleen Gretchenille. Tuntuu siltä, että valkoiset miehet vainoaisivat häntä.

Onnellisen ulkokuoren ja täydellisen elämän alla piilee kuitenkin jotakin vakavaa. Valkoinen nainen kertoo hienolla tavalla afrikkalaisesta kulttuurista, eurooppalaisten elämästä Afrikassa, mielenterveyden järkkymisestä ja menneisyyden vaikutuksesta nykypäivään. Alussa tästä kirjasta tuli mieleen Afrikan taivas, joka myös kertoo eurooppalaisten elämästä Afrikassa. Loppua kohden tämä kirja kuitenkin muuttui toiseen suuntaan, ja Anitan menneisyydestä alkoi paljastua enemmän ja enemmän. En halua tarkemmin spoilata kirjan tapahtumia (toivottavasti en ole spoilannut jo liikaa) mutta yllättävä ja pirteän erilainen kirja tämä on.

Alasalmi ei kikkaile turhia kielen kanssa, hän kuvailee Afrikkaa kauniisti, kuvailee Tansanian Sinistä hetkeä joka onkin turkoosi, mutta jonka jokin valkoinen Anitan silmäkulmassa pilaa. Kieli on välillä ehkä minun makuuni liiankin simppeliä ja paikka paikoin kerronta oli jotenkin töksähtävää, nuortenkirjamaista. Mutta kun välillä tuli niitä kauniita Afrikkakuvauksia, en jaksanut ärsyyntyä kielestäkään ihan hirveästi. Sisällöltään mielenkiintoinen ja erilainen suomalainen kirja jonka loppu oli mukavan yllättävä, vaikkakin hieman ennalta-arvattava. Haluan ehdottomasti lukea lisää Alasalmen kirjoja!

Pisteitä ***+

Kirjan on myös arvostellut Salla ja Erja.

****************maailmanvalloitusprojekti: Tansania***************