Vieras / Riikka Pulkkinen

Vieras / Riikka Pulkkinen

Otava, 2012. 299 sivua.

Kannen suunnittelu: ? (miksi tätä ei lue missään?)

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Riikka Pulkkisen uutuusromaani Vieras oli minulle ehdottomasti yksi sykysn odotetuimmista kirjoista. Olen tykännyt todella paljon Pulkkisen aiemmista romaaneista Raja ja Totta, joten odotukseni tämänkin suhteen olivat korkealla.

Pulkkinen pureutuu uudessa romaanissaan tärkeisiin aiheisiin. Kirjan nimen mukaista vierautta kokee kirjassa monikin henkilö. Päähenkilö, pappina työskennellyt Maria, tuntee vierautuneensa elämästään ja matkustaa Yhdysvaltoihin. Hän muistelee siellä syntynyttä äitiään ja yrittää löytää tämän sukulaisia jotta saisi selville asioita omasta taustastaan ja nyt jo edesmenneestä äidistään. Maria tapaa uudessa maassa myös Mélanien, joka opettaa Marialle paljon tanssista, elämästä. Toisenlaista vierautta kokee myös kahdeksanvuotias Yasmina, joka on muuttanut ulkomailta Suomeen vanhempiensa kanssa. Pieni tyttö opettelee uutta kieltä ja kulttuuria, mutta koulukaverit eivät ole suvaitsevaisia. Yasmina saa tukea ja turvaa Marialta, mutta lopulta tämäkään ei riitä suojelemaan nuorta tyttöä.

Kirjassa liikutaan kolmessa eri ajassa. Pääosassa seurataan Marian elämää nykypäivässä, kuinka hän päättää jättää kaiken ja lähteä kauas kotoa. Toisaalta kirjassa seurataan myös Marian ja Yasminan yhteisiä tapaamisia ennen Marian reissua, sekä Marian vaikeaa nuoruutta jolloin hän kamppaili itsensä kanssa, uskonnon ja syömishäiriön astuessa kuvioon mukaan. Pulkkinen kirjoittaa tärkeistä aiheista. On syömishäiriötä, on rasisimia, ulkopuolisuuden tunnetta, vierautta. Kieli on myös taattua, kaunista Pulkkista, paikon jopa runollista. Etenkin tanssikohtausten runollinen kieli hurmasi minut, ja toi kivaa vaihtelua tekstin rytmiin.

Mutta. Joku tästä kirjasta jäi puuttumaan, jotta se olisi uponnut sydämeeni, jotta sen henkilöt olisivat tulleet iholleni, jotta kirjan tapahtumat olisivat pyörineet mielessäni päivisin kun en ehtinyt lukemaan. Joku juttu, jota en edes pysty osoittamaan, jäi puuttumaan, jotta olisin ihastunut Vieraaseen yhtä paljon kuin Pulkkisen aiempiin romaaneihin. Sekä Raja että Totta ovat minulle olleet koskettavia ja mieleenpainuvia kirjoja. Muistan niistä vieläkin tarkkoja yksityiskohtia, kun taas Vieras jäi paljon etäisemmäksi ja jätti minut paljon kylmemmäksi.

En osannut samaistua kirjan henkilöihin, ja vaikka kirjassa rankkoja aiheita käsitelläänkin ihmiskohtalot eivät jostain syystä tulleet iholle tai koskettaneet minua sen kummemmin. En osaa saoa mikä tässä mätti, mutta olen kuitenkin pettynyt. Pulkkinen osaa kirjoittaa ja pidän hänen tyylistään tehdä kirjoja, mutta tämä ei nyt valitettavasti täysin uponnut minuun.


★★★

Ps! Olen todella iloinen, että olen tänä vuonna kuullut kaikista Finlandiaehdokkaista ja lukenutkin jopa kaksi ja puoli! Liputan Nälkävuoden ja yöpöydällä keskeneräisenä odottavan Jään puolesta! :)

Kaunis sydän / Cecilia Samartin

Kaunis sydän / Cecilia Samartin

Bazar, 2012. 364 sivua.

Alkuteos: Vigil, 2009

Suomentaja: Tiina Sjelvgren

Kannen suunnittelu: Lene Stangebye Geving

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Cecilia Samartin on yksinkertaisesti minun kirjailijani. Olen ihastunut kirjailijan aiempiin suomennoksiin Señor Peregrino sekä Nora & Alicia kovasti, enkä joutunut pettymään uuden suomennoksenkaan kanssa. Kaunis sydän on rankoista aiheistaan huolimatta viehättävä, ihana tarina.

Ana valvoo rakastamansa miehen kuolinvuoteen äärellä. Mies on kuolemassa syöpään ja Anan tuska on suuri. Kun mies nukkuu raskasta unta Ana muistelee menneisyyttään ja niitä seikkoja, jotka toivat hänet tämän miehen luokse, tähän taloon. Anan tarina alkaa sodan runtelemasta El Salvadorista. Pienenä tyttönä Ana on perheestään ainoa, joka selviää sodasta elossa. Kotikylän papin avulla Ana pääsee lastenkotiin asumaan, jossa hän tapaa Sisar Josephan. Sisar Josephan ja Anan tie vie Josephan kotimaahan Amerikkaan, Kalifornian liepeille sijaisevaan luostariin. Ana päättää jäädä luostariin ja ryhtyä nunnaksi, mutta lopulta hän päätyy rikkaan kalifornialaisperheen lastenhoitajaksi. Trellisin perhe näyttää ulkopuolelta ihanneperheeltä, menestyvä liikemiesisä Adam, kaunis raskaana oleva vaimo Lillian sekä suloinen, joskin villi esikoinen, Teddy. Perheen sisällä kuitenkin kuohuu. Ana huomaa pian että perhe ei ole onnellinen, kaikilla on omat murheensa ja haaveensa jotka eivät ole toteutuneet. Anan tehtäväksi tulee huolehtia Teddystä, sekä myöhemmin syntyneestä Jessie-tytöstä. Ana tulee loistavasti toimeen lasten kanssa ja pian hän huomaa kuuluvansa perheeseen muunakin kuin lastenhoitajana. Anan tarina aukeaa lukijalle pikkuhiljaa, palaten välillä nykyhetkeen ja sairaaseen mieheen.

Rankoista aiheista huolimatta Kaunis sydän on kaunis kertomus. Ana on henkilönä vahva, hyväntahtoinen ja rakastettava rankasta lapsuudestaan huolimatta ja Samartin osoittaa jälleen kerran, kuinka taitava hän on henkilökuvauksessa. Vaikka kirjan aiheet ovat rankkoja, kertomus on silti toiveikas. Hyvyydellä ja rakkaudella, kauniilla sydämellä, selvitään kauheista asioista.

Lukija saa heti kirjan alussa ikään kuin tietää kirjan lopun. Kirjan edetessä rinnakkain kulkee nykyhetki ja Anan muistelut menneisyydestään. Minä pidin tästä kertomistavasta todella paljon, ja se sai minut tempautumaan tarinaan mukaan alusta saakka. Tarina pitää otteessaan viimeiselle sivulle asti, ja kaunis loppu jätti kirjan jälkeen miellyttävän, lämpimän tunteen. Vaikka kirjan juoni on paikoin ennalta-arvattava, kliseinenkin, ja minun mittakaavallani välillä melko romanttinen pidin tästä silti hurjan paljon.

En osaa laittaa Samartinin teoksia paremmuusjärjestykseen, tiedän vain sen, että hän on yksi suosikkikirjailijoitani. Tarinat ovat niin lämminhenkisiä, kauheuksista huolimatta kauniita, että lukemisesta jää upea fiilis.


★★★★★-

Ainakin seuraavissa blogeissa on luettu Kaunis sydän: Lukutuulia, Leena Lumi, Mari A:n kirjablogi, Jossun lukupäiväkirja, Kirjojen keskellä.


Maailmanvalloitushaaste: El Salvador
 

Little Been tarina / Chris Cleave

Little Been tarina / Chris Cleave

Gummerus, 2011. 369 sivua.

Alkuteos: The Other Hand, 2008.

Suomentaja: Irmeli Ruuska

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Chris Cleaven romaania Little Been tarina luettiin ja kehuttiin monissa blogeissa viime vuoden aikana. Kirja oli lukulistallani kauan ja edellisellä kirjastoreissulla vihdoin bongasin kirjan palautettuja-hyllystä.

Kirjan takakannessa lukee, että kirjan tapahtumista ei saa kertoa liikaa sellaisille henkilöille, jotka eivät vielä ole kirjaa lukeneet, kaikkien pitää lukea ja kokea tarina itse. Olen osittain samaa mieltä, sillä inhoan liian paljastavia takakansitekstejä, mutta toisaalta en kokenut tämän romaanin tarinaa ja juonta niin kovin erikoiseksi tai erilaiseksi, kuin tuon tekstin perusteella odotin.

Little Been tarina kertoo kuitenkin kahden erilaisen naisen kohtaamisesta ja tuon kohtaamisen seurauksista, elämästä kohtaamisen jälkeen, kummankin naisen näkökulmasta. Little Bee on nuori nigerialainen tyttö joka on kotimaassaan kokenut kovia. Hän on ollut englantilaisessa maahanmuuttajakeskuksessa parin vuoden ajan ja lähtee nyt omin voimin tapaamaan englantilaisia tuttujaan, Andrew ja Sarah O´Rourkea jotka hän on tavannut aiemmin dramaattisissa merkeissä nigerialaisella rannalla. Sarah O´Rourke on pienen pojan äiti ja naistenlehden päätoimittaja. Hänen elämänsä eroaa kovasti Little Been elämästä, mutta heillä on osittain yhteinen menneisyys, joten jälleennäkemisestä tulee dramaattinen ja koskettava.

Mielestäni Little Been tarina on mukava lukuromaani, jonka parissa viihdyin todella hyvin. Kuitenkin petyin tähän kirjaan jossain määrin. Ehkä odotin itse tarinalta vielä enemmän, kirja itsessään aiheutti kovia ennakko-odotuksia. Minusta tarina sinänsä on melko tavanomainen, eikä henkilötkään tulleet niin iholle kuin joskus käy. Little Beestä kertojaäänenä pidin valtavasti. Hänen osionsa olivat minusta kirjassa parasta ja etenkin ne kursivoidut osat, joissa hän mietti miten kertoisi asioista kotikylänsä tytöille, olivat aivan mahtavia. Etenkin juuri nuo osat toivat kirjassa loistavasti esille afrikkalaisen ja eurooppalaisen naisen elämän eroavaisuudet, Little Been ja Sarahin erilaiset elämät. Koska pidin Little Beestä kertojana niin paljon, olisin mielelläni lukenut enemmän hänestä ja toisaalta taas hieman vähemmän Sarahin "tavallisesta", rikkaasta elämästä jossa ongelmatkin olivat niin erilaisia. Sarahin toimiessa kertojana olin eniten ihastunut hänen Batman-pukuiseen poikaansa, aivan ihana yksityiskohta!

Minä siis ehdottomasti pidin tästä kirjasta, paljonkin, mutta en usko että tämä jälkeenpäin on enemmän mieleenpainuva kuin joku muu samankaltainen tarina. Hieman siis petyin tähän kirjaan, tai tähän tarinaan, ja minusta "tarinasta ei-saa-kertoa-salaperäisyys" on mennyt hieman överiksi. Innolla kuitenkin jään odottamaan Cleaven seuraavia suomennettuja romaaneja ja suosittelen toki tätäkin kaikille, jotka eivät tätä vielä ole lukeneet.

★★★★-

Little Beetä on luettu monessa blogissa joten linkitän nyt vain muutaman, jonka ensimmäiseksi löysin:

Sonjan lukuhetket
Booking it some more
Kirjanurkkaus
Lukutuulia

**********maailmanvalloitusmaa: Nigeria**********

ps! Kirjan kansi on minusta todella upea!

Hotelli Panama / Jamie Ford

Hotelli Panama / Jamie Ford

Alkuteos: Hotel on the Corner of Bitter and Sweet, 2009

Karisto, 2011. 384 sivua

Suomentaja: Annukka Kolehmainen

Kannen suunnittelu: Pirta Syrjänen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Eletään vuotta 1986 Yhdysvaltain Seattlessa. Juuri leskeksi jäänyt Henry saapuu vanhan hotelli Panaman ulkopuolelle ja huomaa, että vuosia laudoitettuina olleet ikkunat ovat nyt aukaistu. Henry astuu sisään ja muistot tulvivat hänen mieleensä. Muistot vuosien takaa, sotavuosilta 1940-luvulta.

Jamie Fordin esikoisromaani Hotelli Panama kertoo rinnakkain vuodesta 1986 sekä 1940-luvun tapahtumista. Henry löytää Hotelli Panaman kellarista kasoittain tavaroita jotka kuuluvat japanilaisperheille jotka pakotettiin sodan aikana, vuonna 1942, pakenemaan keskitysleirille. Tavaroiden joukosta Henry löytää poikansa avulla tuttuja, rakkaita esineitä. Levyllisen musiikkia vuosien takaa, levyllisen kauniita muistoja jotka kaikessa kauneudessaan tekevät myös kipeää.

Vuonna 1942 Henry oli kaksitoistavuotias. Hän asui Seattlen kiinalaiskorttelissa ankaran isänsä sekä hiljaisen, varovaisen äitinsä kanssa. Isä oli pakottanut Henryn amerikkalaiseen kouluun jossa poikaa kiusattiin rinnassa komeilevasta "olen kiinalainen" -merkistä jonka Henryn isä pakotti poikansa ylle. Ainut pieni päivittäinen piristys oli tunnin mittainen työskentely koulun ruokalassa. Henryn oli pakko tehdä töitä koulupäivän aikana, jotta hän kiinalaisten vanhempien lapsena sai käydä amerikkalaista koulua. Ruuan tarjoilu töykeille amerikkalaislapsille ei Henryä kiinnostanut, mutta keittiössä auttoi myös Keiko. Kaunis, japanilaisten vanhempien Amerikassa syntynyt tytär, kaksitoistavuotias Keiko joka niin ikään joutui työn avulla ansaitsemaan paikkansa amerikkalaisessa koulussa. Henry ja Keiko tapailivat myös koulun jälkeen, usein tapaamispaikka on kiinalais- ja japanilaiskorttelin välissä, hotelli Panaman kohdalla. Kellarikuppiloissa soi jazz kun Henry ja Keiko suunnistivat retkilleen.

Nuorten kielletty rakkaus päättyy kuitenkin traagisesti kun Keikon perhe lukuisten muiden japanilaisperheiden tavoin pakotetaan lähtemään keskitysleirille kaupunkien ulkopuolelle. Henry jää yksin isän kanssa, joka ei enää puhu hänelle, sekä äidin joka ei uskalla panna miehelleen kampoihin. Henry jää yksin amerikkalaislasten kouluun ja ainut ilo hänen päivissään on enää hetki jolloin hän saapuu kotiin ja näkee, josko Keikolta olisi tullut uusi kirje. Alussa kirjeitä saapuu usein, mutta pian ne loppuvat kokonaan. Näinkö helposti Keiko unohti Henryn?

Vuosia myöhemmin, 1986, kaikki muistot sotavuosilta palaavat Henryn mieleen. Hän muistaa Keikon kauniit silmät, tämän pehmeät, täydelliset kädet kun ne puristivat Henryn omaa kättä. Keikon keltaisen keämekon joka liehui tuulessa ja Keikon mustia hiuksia koristaneen valkoisen kangasnauhan. Hän muisti Keikon luonnoslehtiöt, hänen yksityiskohtaiset piirustuksensa ja hänen kauniit, pehmeät hiukset. Kampaillessaan uuden arjen kanssa vaimon kuoleman jälkeen Henry miettii menneisyyttään, pitäisikö hänen vielä kerran yrittää etsiä Keiko käsiinsä, vai onko rikkinäistä levyä enää mahdoton korjata?

Olin aika varma jo ennen kirjan lukemista, että pitäisin tästä ja kyllä vain -viihdyin erinomaisesti tämän kirjan parissa! Pidin siitä, että kirjan tapahtumat vaihtelivat sotavuosissa ja vuodessa 1986. Minusta Henry oli ihanan sympaattinen päähenkilö, hänen ajatuksiinsa oli helppo samaistua ja hänestä oli helppo pitää. Henryn isä aiheutti taas vahvoja päinvastaisia tunteita - niin ankara, ilkeä ihminen! Henryn ja Keikon suloinen nuori rakkaus oli hienosti kuvailtu ja aiheena toinen maailmansota, kaikessa kauheudessaan, kiinnostaa minua kovasti. Olikin kerran mukava lukea sodasta hieman eri näkökulmasta - nyt kertojina toimi eurooppalaisten sijasta aasialaisperheiden Amerikassa syntyneet ja eläneet lapset.

Tämä on Jamie Fordin esikoisromaani ja minusta tämä on esikoiseksi todella vahva. Tarina pysyy mielenkiintoisena alusta loppuun ja kielikin kantaa. Muutamassa kohdassa huomasin outoja lauserakenteita ja sanavirheitä, mutta eipä ne nyt hirveästi päässeet häiritsemään. Kokonaisuutena kuitenkin erittäin hyvä lukukokemus ja suosittelenkin tätä kaikille lämpimästi. Kirjan takakansitekstiä en kuitenkaan suosittele lukemaan sillä mielestänise spoilaa, taas kerran, ihan liikaa!


★★★★+

Juoksija

Juoksija / Jussi Siirilä. Gummerus, 2009. 255 sivua

Luin Jussi Siirilän Juoksijan Leenan suosittelemana. En ole lukenut montakaan tämän tyylistä kirjaa. Siirilä kirjoittaa satiireja -hauskoja romaaneja ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista. Juoksija kertoo Matti Järvestä joka on syntynyt pohjoisessa ja syntymänimeltään Oula Matti Näkkäläjärvi. Matti Järvi asuu kuitenkin pääkaupungissamme ja työskentelee markkina-analyytikkona. Työn jälkeen hän harrastaa lenkkeilyä ja palapelejä. Matti on päättänyt unohtaa lapsuutensa pohjoisessa, hän häpeää Helsingissä vierailevaa äitiä joka ei ymmärrä Stockmannin vaatteita eikä Matin hienoja designesineitä mutta määräilee kuitenkin mielellään Matin asioita. Äiti tahtoisi Matin löytävän itselleen vaimon ja kun äiti on palannut pohjoiseen Matti kutsuu työkaverinsa Reetan kylään. Treffit eivät mene putkeen ja kun Matin elämää vielä saapuu häiritsemään alakertaan muuttanut Ahmedin perhe Matti saa tarpeekseen ja ryhtyy mielenkiintoisiin tekoihin. Matin elämään tulee täyskäännös näiden tapahtumien jälkeen ja siitä alkaa uudenlainen seikkailu.

Eräänä päivänä Matin oven takan seisoo nuorin Ahmed, kuusivuotias Ohmat jonka kanssa Matti aloittaa matkan Euroopan halki kohti Somaliaa jossa he luulevat Ohmatin mummin asuvan mustan ja valkoisen vuohen kanssa. Matkalla sattuu ja tapahtuu kaikkea mahdollista. Matin ennakkoluulot ja käsitykset pakolaisista, ulkomaalaisista, mustista ja valkoisista muuttuvat matkan aikana ja loppujen lopuksi Matti taitaa löytää hakemansa - oman paikkansa elämässä.

Juoksija on hauska kertomus suomalaisesta miehestä. Minä tykkäsin kirjasta, koska se käsitteli vakaviakin aiheita ( rasismi, maahanmuuttajat jne) hauskalla tavalla. Tunnistin Matin ajattelutavassa oman isäni, perus-Suomiäijän, ajatuksia ja taidankin seuraavaksi vinkata kirjasta isälleni;) Pieni Osman on herttainen kaveri -tykästyin somalipoikaan kovasti ja minusta oli hellyyttävää kuinka hän teki kaikkensa löytääkseen taas rakkaansa (sulloutui matkalaukkuun...). Juoksija oli ennen kaikkea hauska ja erittäin tapahtumarikas kirja, minä en yleensä lue tämäntapaisia kirjoja mutta tykkäsin kovasti. Ainut negatiivinen asia jonka näin keksin, oli ehkä juuri tapahtumien rikkaus. Jatkuvasti tapahtui jotain -Matin ja Ohmedin matkalle sattui älyttömästi kaikkea mutta kaikesta selvittiin ilman rangaistuksia. Mutta kyllä nyt tekisi mieli lukea muitakin Jussi Siirilän kirjoja...

****