Lapinvuokko / Enni Mustonen

Lapinvuokko / Enni Mustonen

Otava, 2010. 255 sivua

Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen

Mistä minulle? kirjastolaina

Enni Mustosen kirjat ovat viime vuosien aikana osoittautuneet minulle ihan täydellisiksi. Tässä kohtaa ihmettelen edelleen, miksi vasta nyt olen tajunnut tutustua Mustosen kirjoihin. Olisin nuorena lukiolaisena aivan taatusti rakastanut näitä. No, onpahan näitä herkkupaloja sitten luettavaksi nyt ;). Ennen kuin Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan kolmas osa ilmestyi ehdin kaapata kirjastosta mukaani Mustosen aiempaa tuotantoa. Pohjatuulen tarinoita-sarjan ensimmäinen osa Lapinvuokko osoittautui lähes yhtä loistavaksi kuin viime vuosina ilmestyneet rakastamani kirjat Idasta suomalaisten kulttuuri-ihmisten palvelustyttönä.

Annikki Hallavaara on rovaniemeläisen, arvostetun metsänhoitajaperheen ainoa tytär. Hän pääsee ylioppilaaksi keväällä 1939, mutta kesästä ei tule sellaista kuin hän suunnitteli. Sota muuttaa kaiken ja Annikki lähtee sodan keskelle auttamaan. Pian Annikki jo painaa päähänsä morsiushunnun, joka kuitenkin monen muun nuoren naisen tavoin vaihtuu pian suruharsoksi. Kielitaitoinen Annikki päästyy saksalaisarmeijan esikuntaan sihteerin ja tulkin tehtäviä hoitamaan, ja se muuttaa nuoren naisen elämän entisestään. 

Mustonen kirjoittaa sujuvasti ja helposti. Olin kuitenkin tässä vanhemmassa teoksessa huomaavinani vähän enemmän tönkköyttä kielessä, kuin aiemmin kehumissani uudemmissa romaaneissa. Mutta Mustosen kirjoissa pääroolissa on mielestäni kuitenkin koukuttava, kiinnostava tarina, koskettavat ihmiskohtalot ja sympaattiset päähenkilöt, joille toivoo vain hyvää. 

Lapinvuokonkin tarina oli erittäin koukuttava ja tapahtumia täynnä. Välillä ehkä tuntuikin, että tapahtumia oli miltei liikaa eikä niiden kohdalle pysähdytty pidemmäksi aikaa laisinkaan. Mutta toisaalta luin tätä erittäin mielelläni ja tarina eteni minusta jouhevasti ja ymmärrettävästi. Kirjassa ehdittiin käydä läpi Annikin elämää monen vuoden aikana, ja ehkä vähän rauhallisempi tahti olisi ollut vielä parempi.

Annikin tarina tempaisi mukaansa ja päähenkilö tuli tutuksi. Myös Ämmi, Annikin isoäiti (?) oli hahmona erittäin kiinnostava, mutta jäi vähän etäiseksi ja salaperäiseksi. Sotatapahtumat kiinnostavat aina, ja jokin näissä Mustosen historiallisissa romaaneissa vaan osuu ja uppoaa minuun. Nämä ovat minun ykköskesäkirjojani, en oikeastaan kaipaa enää kevyttä hömppää, vaan juuri tällaisia helppolukuisia historiallisia romaaneja, jotka tunnelmallaan ja tapahtumillaan vievät lukijan aivan toiseen aikaan. Vaikka sota-aihe ei ikinä tee kirjasta kevyttä ja kepeää käsittelee Mustonen silti päähenkilöitään aina empaattisesti ja lempeästi. Vaikka kurjuutta on, on siellä aina myös niitä valonpilkahduksia, jotka yleensä vievät kurjuudesta voiton.

Lapinvuokko ei tule olemaan viimeinen Mustosen kirja, jonka tänä kesänä luen. Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan kolmas osa Emännöitsijä on itse asiassa jo luettuna, mutta taidan kyllä seuraavalla kirjastoreissulla lainata tämänkin sarjan toisen osan. Suosittelen myös lämpimästi kaikkia muita tarttumaan Mustosen kirjoihin, jos sujuva ja kevyehkö historiallinen lukuelämys kuulostaa yhtään sopivalta!

★★★★

Takana puhumisen taito / Anna-Leena Härkönen

Takana puhumisen taito / Anna-Leena Härkönen

Kirjakauppaliitto, 2014. 156 sivua

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? kirjastolaina

Anna-Leena Härkönen kuuluu ehdottomasti suosikkikirjailijoideni joukkoon, ja olen lukenut häneltä lähes kaikki ilmestyneet kirjat. Viime vuoden Kirjan ja ruusun päivän kirjana toiminut Takana puhumisen taito oli jäänyt tuoreeltaan lukematta, joten kun törmäsin tähän kirjastossa nappasin tietysti mukaani.

Kun kaipailen luettavaksi pikaisia herkkupaloja esimerkiksi arjen kiireeseen, luen usein Härkösen novelleja tai kolumneja. Tämäkin kirja oli kokoelma lyhyitä tekstejä arkisista asioista, mieleeni jäi erityisesti sosiaalisesta mediasta kertova teksti, sekä jonottamisen kauheudesta kertova teksti. Välillä kuitenkin mietin, että nuristaanko näissä teksteissä nyt turhasta. Tai siis, yritän olla perusposiitiivinen, ja nähdä asioissa aina ne hyvät puolet. Siksi en välttämättä ymmärrä, miksi kaikesta pitää valittaa ja jos katsoo kokonaiskuvaa ja maailmaa laajemmin, onko esimerkiksi jonottaminen lopulta niin kamalaa? Toisaalta ehkä näitä tekstejä ei pitäisi lukea niin tiukkapipoisena, mutta silti huomasin miettiväni, että onko nyt kärpäsestä tehty härkänen? Jos olet niin onnekas, että pääset lomamatkalle etelään, kannattaako reissu tuhlata siihen, että ärsyynnyt aurinkotuolien varaajista ja miettimällä parasta sotasuunnitelmaa, millä itse saat varattua aurinkotuolin koko päiväksi...

Aika monen tekstin kohdalla huomasin hieman ärsyyntyväni tekstin aiheesta ja siitä, että ne olivat minun näkökulmastani pikkujuttuja, joista minä en jaksaisi tehdä suurtakaan numeroa. Härkönen kirjoittaa toki hyvin ja muutamassa kohdassa sai ihan nauraakin, mutta kokonaisuutena olin hieman pettynyt tähän kirjaan. Kyllä minä osasin samaistua ja nauraa useammallekin tekstille, mutta kuitenkin jäi vähän sellainen plääh-tunne. Eikö oikeasti olisi ollut tärkeämpiä aiheita mistä kirjoittaa?

Takana puhumisen taito ei missään tapauksessa ole Härkösen parhaita kirjoja tai tekstikokoelmia. Nopeana välipalakirjana tämä toimi ihan ok, vaikka osa teksteistä jopa ärsyttikin. Pidän kuitenkin useimmiten Härkösen huumorista ja hänen nasevasta kirjoitustyylistään, ja kyllä joukkoon tosiaan mahtui niitä osuviakin tekstejä. Kirjan kansi on myös houkuttelevan näköinen, josta ehdottomasti plussaa. Nyt ei ehkä kuitenkaan harmita ihan niin paljon, etten tätä aikanaan omaan hyllyyni haalinut.

★★★

Myöhempien aikojen pyhiä / Juha Itkonen

Myöhempien aikojen pyhiä / Juha Itkonen

Tammi 2003. 295 sivua.

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastolaina

Juha Itkosen esikoisromaani Myöhempien aikojen pyhiä on koskettava ja ajatuksia herättävä romaani nuoruudesta, uskonnosta, rakkaudesta. Kaksi nuorukaista, David ja Mark, saapuvat Salt Lake Citystä Suomeen lähetystyöhön. David ja Mark ovat mormoneja ja Suomessa he kiertävät hiljaista pikkukaupunkia, yrittäen käännyttää mahdollisimman monta sisäänpäinkääntynyttä, nyrpeää suomalaista. Pikkukaupungissa nuoria miehiä vältellään, he saavat outoja katseita ja paikalliset suorastaan hylkivät heitä. Nuorukaisten tiivis yhteiselo ahtaassa asunnossa kiristää myös heidän keskinäisiä välejään. Suuren ja kipeän menetyksen kokenut David ärsyyntyy aina niskan päällä olevaan Markiin ja kun naapurin Emma vielä sekoittaa pakkaa, huomaa David pian miettivänsä aidosti uskoaan Jumalaan ja siihen, onko Jumala hyvä vai paha.

Juha Itkonen kirjoittaa hyvin ja hienosti ja tarina vie mennessään. Kirja on mukaansatempaava ja kerronta vangitsee. Pidin kirjassa siitä, että se on suomalaisen kirjoittama tarina kotimaastaan, mutta silti Suomea katsotaan ulkomaalaisen silmin. Se miltä jurot ja uudelle kielteiset suomalaiset näyttävät nuoren amerikkalaispojan silmin oli minusta uskottavalla tavalla kuvailtu. Suomi näyttäytyy outona maana täynnä vaitonaisia ja varovaisia ihmisiä, pitkällä kylmällä talvella ja pimeillä illoilla höystettynä.

Kirjan henkilöt ovat kiinnostavia, ja etenkin heidän taustansa ja historiansa herättävät tunteita. Syyt sille, miksi kukin on päätynyt sinne missä on tulevat monen kohdalla selviksi. Koskettavin ja hurjin tarina taisi olla Davidin kanssa ystävystyvällä Eerolla, joka asui pienessä mökissä kaukana muista koiransa kanssa. Davidin oma tarina on myös rankka ja surullinen, suuri menetys ja siitä nousseet ajatukset ja mietteet uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Myös Mark oli henkilönä ihan kiinnostava, vaikka välillä hän alkoikin ärsyttää. Naapurin Emma jäi (ehkä tarkoituksella) hieman salaperäiseksi henkilöksi, mutta oli tarinan kannalta ehdottoman tärkeä. Nuorukaisista eniten huolta pitävä Kalevi ja Kalevin vaimo, jotka henkilöinä osoittivat, että maastamme löytyy niitä symppiksiä ja ihaniakin ihmisiä.

Ottamatta sen enempää kantaa eri uskontoihin tai niiden koukeroihin, on sanottava, että mormonius (onko tuo sana?) toi kirjaan ehdottoman kiinnostavan lisämausteen. Oikeastaanhan se oli koko tarinan kannalta tärkein osa, seikka joka aiheutti kirjan koukerot ja kiemurat. Mutta en tosin voinut olla välillä ärtymättä ja ihmettelemättä, sillä niin moni asia esimerkiksi Davidin ja Markin elämässä olisi ollut paljon helpompaa, mikäli mormonien Kirjan tiukkoja sääntöjä ei tarvitsisi seurata ja antaa niiden ohjata elämäänsä.

Myöhempien aikojen pyhiä oli kiinnostava, mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä kirja. Luin tämän todella mielelläni ja yllätyin oikeastaan siitä, kuinka vangitseva se olikaan. Kirjan varsin yllättävä loppu sai melkeinpä tirauttamaan pari kyyneltäkin.

★★★★

Ajan riekaleita / Anilda Ibrahimi

Ajan riekaleita / Anilda Ibrahimi

Tammen keltainen kirjasto, 2013. 328 sivua

Alkuteos: L'amore e gli stracci del tempo, 2009

Suomentanut: Helinä Kangas

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? kirjastolaina

Heippa taas tännekin, onpa edellisestä kerrasta aikaa! Päivät vaan hujahtavat ohi, ja juuri (tammikuussa...) alkanut työharjoitteluni päättyy ensi viikolla. Hullua miten nopeasti aika on mennyt! Minulla on iso kasa kirjoja rästissä, jotka olen lukenut aikoja sitten mutta joista en vain ole ehtinyt kirjoittaa. Niinpä yritän nyt lyhyemmillä pika-arvioilla saada blogin vähän ajantasaisemmaksi. Tuntuu tylsältä kirjoittaa kirjoista, jotka olen lukenut joskus maaliskuussa, mutta toisaalta haluaisin edelleen kaikki lukemani kirjat tänne blogin puolelle muistiin.

Aloitetaan lyhyellä pika-arviolla Anilda Ibrahimin romaanista Ajan riekaleita. Pidin aikoinaan Ibrahimin romaanista Punainen morsian todella paljon, joten innolla nappasin tämänkin nyt vihdoin alkuvuodesta kirjastosta mukaani.

Balkanin Romeoksi ja Juliaksikin tituleerattu kirja kertoo Zlatanin ja Ajkunan tarinan. Zlatanin ja Ajkunan isät ovat parhaita ystävyksiä, vaikka toinen onkin serbi ja toinen albaani. Zlatan ja Ajkuna viihtyvät yhdessä pienistä pitäen ja kasvavat yhdessä kuin veli ja sisko Ajkunan isän jouduttua vankilaan poliittisessa sekasorrossa. Vaikka perheet aikanaan joutuvatkin sodan eri puolille, Zlatan ja Ajkuna lupaavat toisilleen, etteivät koskaan eroa. Zlatan joutuu kuitenkin sotaan ja ajan kuluessa Ajkunakin jatkaa omaa elämäänsä. Kumpikin päätyy toisten ihmisten luokse ja Kosovon sota repii heidät erilleen. Uudet kotimaat ja uudet ihmiset ympärillä vaikeuttavat ikuisen rakkauden säilymistä.

Kirjan hyvät puolet:

♥mukaansatempaava tarina
♥mielenkiintoinen ja opettavainen kirja Balkanin sodasta
♥miljöökuvaus kiehtova ja "kaunis" (jos nyt sodan runtelemia alueita voi kauniiksi kutsua)
♥sympaattiset henkilöt
♥onnistunut henkilökuvaus, etenkin Zlatan ja Ajkuna tulevat lukijalle läheisiksi
♥helppo kieli, sujuva tarina
♥koskettavat tapahtumat, kuten sotakirjoissa useimmiten
♥uskottava sotakuvaus
♥ajatuksia herättävä kirja rakkaudesta, sodan voimasta, ajan roolista ihmiselämässä


Kirjan huonommat puolet:

- varsin kliseinen ja vähän ennalta-arvattava rakkaustarina
- osittain jäi vähän pinnalliseksi, viimeinen syvyys ja silaus jäi puuttumaan

Kokonaisuus: otteessaanpitävä, koskettava ja mieleenpainuva tarina sodasta, rakkaudesta ja ajan merkityksestä.


★ ★ ★ ★ 

Suuri lammasseikkailu / Haruki Murakami

Suuri lammasseikkailu / Haruki Murakami

Tammen keltainen kirjasto, 1993. 350 sivua.

Alkuteos: Hitsuji o meguru boken, 1982

Suomentanut englanninnoksesta: Leena Tamminen

Kannen suunnittelu: Mistral

Mistä minulle? kirjastolaina

Haruki Murakami, japanilainen suosikkikirjailija. Minä rakastuin Norwegian woodiin, inspiroiduin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta-kirjasta ja tykästyin Sputnik-rakastettuni-kirjaan kun luimme sen lukupiirissä. Kirjastosta otin viimeksi mukaani Suuren lammasseikkailun, kun en ole Murakamia pitkään aikaan lukenut.

Suuri lammasseikkailu on erikoinen kirja. Se jää lukemisen jälkeen hyvin mieleen tarinansa ja  maagisten piirteidensä vuoksi, kuten Murakamin kirjat muutenkin. Tässä kirjassa päähenkilö on eräs ihan tavallinen 30-vuotias tokiolaismies. Hän on fiksu, mutta kokee elämänsä varsin tylsäksi. Elämää piristämään saapuu yhtäkkiä nuori nainen, jolla on maailman upeimmat korvat. Nainen osaa ennustaa, että mies joutuu pian tekemisiin lampaan kanssa.

Ja näin myös käy, tietenkin. Mies löytää itsensä kohta keskeltä suurta seikkailua, jonka pääosassa on lammas, jonka selässä on tähtikuvio. Mies lähtee etsimään lammasta, ja löytää matkalta paljon kummallisuuksia. Onko lammas edes olemassa lampaan muodossa, vai asuuko se vain omanlaisensa mafiajärjestön laatineessa miehessä?

Suuri lammasseikkailu on jotenkin hengästyttävä kirja. Tarina vie mukanaan, vaikka siinä aika nopeasti huomaakin maagisia ja outoja piirteitä, joita yleensä karsastan. Kirjan alku oli vetävä ja kiinnostava. Kieli oli murakamimaista, ja kyllä tarinastakin nopeasti huomasi murakamimaisia piirteitä. Kun lampaat astuivat kehiin tarinaan tuli lisää vauhtia. Kirjan keskivaihekin oli vielä kiinnostava ja otteessaan pitävä mutta viimeinen kolmannes olikin sitten jo varsin erikoinen ja outo. En voi sanoa pitäneeni kirjan lopusta ja lammasseikkailun päätöksestä, sillä en lopulta edes tainnut ymmärtää koko lammasseikkailusta yhtään mitään.

Huomasin viihtyväni kirjan parissa loistavasti, vaikka loppu olikin outo. Alussa juoni suorastaan imaisi mukaansa, mutta viimeiset sivut luettuani olin pöllämystynyt. Olinko ymmärtänyt yhtään mitään? Minulla ei ole vieläkään hajuakaan siitä, miten tuo loppu pitäisi tulkita, ja voiko lopun ymmärtää monella eri tavalla...

No, kiinnostava, erilainen ja  mieleenpainuva romaani tämä ainakin oli. Tarina on salaperäinen ja erittäin taitavasti rakennettu pieniä yksityiskohtia myöten. Kaikelle löytyy joku selitys ja tarkoitus, vaikka minä en ehkä ihan kaikkia tavoittanutkaan. Suuri lammasseikkailu oli tavallaan myös hieman pelottava ja jännittävä kaikessa salaperäisyydessään. Mies, jonka sisällä asuu lammas herättää kyllä kieltämättä monenlaisia tunteita...

Suuri lammasseikkailu on mukaansatempaava, jännittävä ja salaperäinen kirja. Lampaat ovat tässä suuressa roolissa, mutta haluan myös mainita Hokkaidon kauniit vuorimaisemat, jotka Murakami kuvailee ihastuttavasti. Mieleenpainuva kirja kaikessa erikoisuudessaan!

Haluaako joku kirjan lukenut keskustella tuosta lopusta? :D

★★★★

Kadotettujen hedelmätarha / Nadifa Mohamed

Kadotettujen hedelmätarha / Nadifa Mohamed

Atena, 2014. 283 sivua

Alkuteos: The Orchard of Lost Souls, 2013

Suomentanut: Heli Naski

Kannen suunnittelu: Lewis Csizmazia & Ville Lähteenmäki

Mistä minulle? kirjastolaina

Nadifa Mohamedin romaani Kadotettujen hedelmätarha tarttui mukaan edellisellä kirjastoreissulla. Kirja asettuu 1980-luvun Somaliaan, maan diktatuurin kaatumisen aikoihin. Pääosassa on kolme naista, joiden tarinat ja kohtalot kietoutuvat kiinnostavalla tavalla yhteen.

Deqo on yhdeksänvuotias pakolaisleiriltä karannut tyttö. Hänen suurimpiin haaveisiinsa kuuluu kenkien omistaminen, ja hänen muistonsa eivät ole sellaisia, kuin yhdeksänvuotiaan tytön muistojen kuuluisi olla. Kawsar on vanha ja yksinäinen leski, joka jää yksin pieneen taloonsa toipumaan sotilaiden pahoinpitelystä. Hän makaa vuoteessaan pystymättä liikkumaan, tytärtään surren. Kawsar odottaa kuolemaa, tai sotilaiden palaamista. Nuori Filsan on yksi sotilaista. Nuori nainen sotilaana on harvinainen, ja pian hän huomaakin, että armeija vaatii häneltä enemmän kuin hän ikinä uskalsi ajatella. 

Kirjan alussa näiden kolmen naisen tarinat avautuvat erikseen, ja lopussa ne kietoutuvat kiehtovalla ja kiinnostavalla, joskin hieman ennalta-arvattavalla tavalla yhteen. Kolme päähenkilöä ovat sympaattisia ja kiinnostavia, joskin kuitenkin jollain tavalla yksinkertaisesti kuvailtuja. Heidät oppii tuntemaan ehkä hieman liian pintapuolisesti. Filsan oli minusta henkilöistä kiinnostavin, mutta petyin hieman kuvaukseen hänestä. Hän lähinnä toisteli sitä, kuinka inhottavaa miessotilaiden katseet hänen mielestään ovat. Kaipasin henkilökuvaukseen siis vähän syvyyttä, joka olisi tuonut tarinaankin sen viimeisen silauksen.

Miljöökuvaus on onnistunutta ja kiehtovaa. Hargeisan kaupunki ja kaoottinen tilanne diktatuurin kaatumisen aikoihin on kuvailtu uskottavasti ja koskettavasti. Kieli on myös helppoa ja sujuvaa, ja se tekee kirjasta varsin nopealukuisen. Tarina kyllä tempaisee mukaansa kun naiset ja heidän tarinansa oppii tuntemaan ja erottamaan toisistaan.

Vaikka kaipasinkin henkilökuvaukseen vähän lisää syvyyttä, oli Kadotettujen hedelmätarha silti kokonaisuutena mieleenpainuva ja hyvä lukukokemus. Tarinan rankat ja kurjat kohtalot koskettivat ja tarina oli uskottavasti kerrottu. Loppuratkaisu oli ehkä vähän ennalta-arvattava ja pliisu, mutta toisaalta kirjassa kyllä riitti kurjia tapahtumia tasapainoittamaan tätä... Kiehtova tarina, joka jäi mieleen!

★★★★

Armolahja / Toni Morrison

Armolahja / Toni Morrison

Tammen keltainen kirjasto, 2009.

Alkuteos: A Mercy, 2008

Suomentanut: Seppo Loponen

Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

Mistä minulle? kirjastolaina

Ensimmäinen lukemani Toni Morrisonin kirja oli Minun kansani minun rakkaani, joka oli lopulta pettymys vaikeudessaan ja tahmeudessaan. Kirjastosta tarttui viimeksi mukaan Morrisonin romaani Armolahja, kun selailin Keltaisen kirjaston hyllyä. Itse asiassa luulin, että tämä oli tuore suomennos, mutta kirja onkin ilmestynyt suomeksi jo 2009 :D.

Tarina sijoittuu joka tapauksessa 1680-luvun Amerikkaan. Orjakauppa on alussa ja mantereen herruudesta käytiin tiukkoja kamppailuja eri kansallisuuksien ja uskontojen välillä. Armolahjan pääjuoni on äidissä, joka hylkää pienen tyttärensä, jotta tytär pelastuisi. Pian kuitenkin selviää, että tytär ei pysty arvostamaan ja hyötymään äidin tarjoamasta armolahjasta.

Armolahja on hurja ja rankka kuvaus orjuudesta. Tarina on kaikessa raadollisuudessaan uskottavasti kuvailtu. Jokin näissä Morrisonin kirjoissa tekee niistä minulle kuitenkin vaikeita. En tiedä onko se kieli, joka on jollakin tavalla vaikealukuista, vai onko tarina vähän sekava ja vaikeasti lähestyttävä. Joku näissä kuitenkin aiheuttaa sen, että luen Morrisonin kirjoja aina todella hitaasti ja kauan. Tämä Armolahja parani kuitenkin loppua kohden, ja tuntui että puolivälissä pääsin tarinaankin vähän paremmin kiinni erittäin sekavan alun jälkeen.

Tunnelma kirjassa on onnistunut, mutta henkilöt eivät ehkä tulleet ihan niin läheisiksi kuin odotin. Lisäksi henkilöitä tuntui olevan hieman liikaa, en aina pysynyt kärryillä siitä, kuka kukin oli. Mutta kirjan aiheet, orjuus pääasiassa, oli kuvattu tunteita ja ajatuksia herättävällä tavalla. Ympäristö oli myös kiinnostava, ja ajankuvaus mielenkiintoinen. Ilman kansiliepeen tekstiä ja mainintaa siitä, että tapahtumat asettuvat 1680-luvulle, en olisi ehkä arvannut, että kirjassa kuvailtu aika on niin kaukana historiassa.

En nyt vieläkään ole täysin myyty Morrisonin kirjoitustavalle. Hänen aiheensa ovat tärkeitä ja puhuttelevia, mutta jostain syystä hänen romaaninsa ovat minulle vaikeita ja vaivalloisia. Mutta aion lukea Morrisonia jatkossakin, omasta hyllystäkin löytyy ainakin Rakkaus ja Sinisimmät silmät.

★★★

Mielen maisemissa / Paul Auster

Mielen maisemissa / Paul Auster

Tammi, 2014. 298 sivua.

Alkuteos: Report from the Interior, 2013

Suomentanut: Arto Schroderus

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastolaina

Miltei rakastin Paul Austerin edellistä muistelmateosta Talvipäväkirja. Innolla siis tartuin myös tähän Mielen maisemissa-kirjaan, ja odotin että saan samanlaisen hienon lukuelämyksen ja kurkistuksen suositun kirjailijan mieleen kuin Talvipäiväkirjan kanssa. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan nouse edeltäjänsä tasolle millään mittapuulla, sillä tämä oli varsin vaivalloinen ja vaikea kirja minulle.

Auster kertoo mielenmaisemastaan lapsuudessaan ja nuoruudessaan, hän kertoo elämäämullistavista kokemuksista matkansa varrelta. Suuressa roolissa on maut, tuoksut, tuntemukset, elämykset ja mielikuvat tapahtuneesta, eletystä elämästä, lapsuuden kokemuksista. Ehkä juuri tuo teki kirjasta niin vaikean. Itse tapahtumien sijaan pääosassa oli ajatukset ja aistikokemukset, ja näiden kuvailu oli kyllä paikoin aika vaivalloista luettavaa.

Kirja ei myöskään edennyt kronologisessa järjestyksessä mikä teki siitä hieman sekavan ja lukemisesta entistä vaikeampaa. Oli hankala pysyä kärryillä siitä, missä ajassa nyt mentiin. Ylipäänsä kirjasta oli minusta todella vaikea saada otetta tai minkäänlaista kokonaiskuvaa, missään vaihessa ei päässyt oikein kirjan imuun. Muutaman kerran huomasin myös miettiväni, mikä pointti tai tarkoitus Austerin kertomilla jutuilla oikein on. Vaikka hän on minusta hyvä kirjailija ja kiinnostava tyyppi, en silti aina ymmärtänyt miksi jotakuta kiinnostaisi yksityiskohtaiset selittelyt miehen nuoruusvuosien tapahtumista, tai suorat otteet hänen kirjeistään, jotka hän on ensimmäiselle vaimolleen kirjoittanut.

Mielen maisemissa on varmasti ihan kiinnostava kirja Austerin vannoutuneille faneille, mutta en kuitenkaan missään tapauksessa suosittelisi tätä ensimmäiseksi kirjaksi, jolla Austerin kirjallisuuteen tutustuu. Mutta jos kirjailijamiehestä haluaa syvällisemmän kuvan, haluaa päästä hänen päänsä sisään, ja etenkin tietää mitä hän nyt ajattelee 1960-luvun lapsuus- ja nuoruusvuosistaan, on kirja varmasti lukemisen arvoinen. Plussaa antaisin ehdottomasti myös kirjan lopussa olevasta valokuva-albumista! Kuvia on kinnostava katsoa, kun ensin on lukenut tarinoita joihin ne liittyvät.

★★+

Kulkurit / Yiyun Li

Kulkurit / Yiyun Li

Tammen keltainen kirjasto, 2013. 431 sivua

Alkuteos: The Vagrants, 2009

Suomentanut: Seppo Loponen

Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela

Mistä minulle? kirjastolaina

Kirjat vieraista kulttuureista, ja etenkin maasta joka on poliittisesti (onneksi) omaan arkeen verrattuna erilainen, ovat aina kiinnostaneet minua. Ihastuin Yiyun Lin novelleihin hänen edellisessä suomennetussa kirjassaan, ja nyt halusin tutustua naisen kirjoittamaan romaaniin Kulkurit.

Gu Shan on nuori nainen, joka vastavallankumouksellisten ajatustensa ja tekojensa vuoksi teloitetaan pienessä Kurajoen kylässä vuonna 1979. Shanin sureminen on kiellettyä, myös nuoren naisen omilta vanhemmilta jotka joutuivat jopa maksamaan patruunan, jolla Shan surmattiin. Mutta surra he eivät saa, kuten ei kukaan muukaan. Shanin äiti kuitenkin päätyy toiseen ratkaisuun, kun hän tapaa uutisreporttina työskentelevän Kain. Yhdessä naiset keräävät kasaan joukon, joka ajattelee samalla tavalla kuin he. He kääntyvät vastarintaan, ja saavat koko kylän sekaisin. 

Kulkureissa on paljon hyvää.  Gu Shanin kohtalo on hurja, ja tarina ja ihmiskohtalot tulevat iholle. Kirjassa on monta kiinnostavaa henkilöhahmoa, Gu Shanin perheen lisäksi myös köyhän perheen tytär Ninin kohtalo kosketti. Nini oli sisarkatraan kummajainen, syntymästä lähtien epämuodostunut ja siksi vanhempiensa ja muiden karsastama. Ninin perheeseen toivottiin poikaa, mutta tyttöjä syntyi toistensa perään. Nini ei nähnyt itsellään kummoistakaan tulevaisuutta, ennen kuin tutustui Bashiin, isoäitinsä kasvattamaan nuoreen mieheen joka antoi Ninille toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Kohtalot koskettavat ja kiinnostavat, monen kyläläisen tarinat tulevat esille, vaikka keskiössä onkin Gu Shanin teloituksen seuraukset. Välillä tuntui ehkä siltä, että henkilöitä ja tarinoita oli melkein liikaa. Mutta oikein onnistuneesti ne on kuitenkin punottu yhteen, ja keskiössä säilyy koko ajan jollain tavalla Gu Shanin teloitus.

Ne asiat, jotka pudottavat tämän neljän tähden kirjaksi viiden sijaan on muutamat kauheudet joita en pystynyt lukemaan kunnolla. Naisen ruumista kohdellaan niin huonosti, kuin vain voi. Ja en ikinä, ikinä pysty (enkä halua) lukemaan eläinten kaltoin kohtelusta. Koiran kaikkea muuta kuin luonnollinen kuolema sekä siilin kamala kohtelu oli tässä kirjassa aivan liian yksityiskohtaisesti kuvattu enkä pystynyt lukemaan niitä osia kirjasta kunnolla. Nämä asiat myös saivat minut hieman etääntymään tarinasta. 

Kulkurit on kiinnostava romaani aiheiltaan ja henkilöiltään. Jos Kiinan historia kiinnostaa, kommunismin vuodet, se mitä kiinalaisten arki silloin oli, tämä on täydellinen kirja. Kirja kuvaa hyvin myös ihmisyyttä, erilaisia selviytymistapoja - tai ainakin selviytymisyrityksiä ja sitä, kuinka voi yrittää selviytyä asioista, jotka eivät ole omissa käsissä.

★ ★ ★ ★ 

Lempi ei ole leikin asia / Anna Gavalda

Lempi ei ole leikin asia / Anna Gavalda

Gummerus, 2014. 216 sivua

Alkuteos: Billie, 2013

Suomentanut: Lotta Toivanen

Kannen suunnittelu: kirjaston lappu peittää tämän tiedon

Mistä minulle? kirjastolaina

Olen jonkinmoinen Anna Gavalda-fani, sillä olen pitänyt kovasti tämän ranskalaisen kirjailijan suloisista ja osuvista novelleista ja hänen romaaninsa Kimpassa on yksi suosikkikirjojani ikinä. Valitettavasti Gavaldan uusimmat romaanit eivät vaan ole ihan iskeneet, eikä tämä uusinkaan tee siihen poikkeusta.

Lempi ei ole leikin asia on sekava ja hassu tarina kahdesta luuserista (lainaus kirjan takakannesta) Billiestä ja Franckista. Heidän suhteensa on mielenkiintoinen. Ystävyys alkoi jo koulussa, kun he esittivät näytelmässä päärooleja. Vuosien ajan ystävyys on syventynyt, ja nyt he jakavat melkeinpä kaiken. Kirjan kertojana toimii Billie, joka pelkää menettävänsä parhaan ystävänsä maatessaan jumissa keskellä luonnonpuistoa. Franck on loukannut itsensä ja Billie ryhtyy muistelemaan kaverusten yhteistä taivalta.

Minä kaipasin kirjaan jonkinlaista syvyyttä ja enemmän tunnetta. Nyt kirja jäi pinnalliseksi, pelkäksi raapaisuksi. Aineksia tässä ehkä oli, Billie ja Franck olivat kiinnostava pari ja heidän suhteensa oli täysin omanlaisensa. Välillä selvästi ystävyyttä, välillä ehkä jotain enemmänkin, vaikka pikkuhiljaa tulikin selväksi, että Franck ehkä kuitenkin suosi miehiä naisten sijaan. Mutta jostain syystä Gavalda jättää tarinan pinnalliseksi, eikä kirja siksi myöskään herättänyt minussa sen kummempia tuntemuksia. Kirjan loppuratkaisu oli varsin yllättävä, mutta minulle ei erityisen mieluisa. Jotenkin jäi tunne, että Gavalda halusi vielä kirjan lopussa yrittää tehdä tarinasta erityisen ja erikoisen, mutta ei oikein onnistunut siinä.

Kieli on ainakin nopealukuista, mutta ei mitenkään kaunista. Pikemminkin aika töksähtelevää ja välillä jopa rumaa. Puhekieltä oli paljon ja ärsyttäviä kolmoispisteitä varmaan miljoona. Jollain tavalla kieli lisäsi entisestään kuilua kirjan henkilöiden ja lukijan välillä. Tarina ja tapahtumat eivät tulleet iholle. Kaipailin tässä myös sitä ranskalaista tunnelmaa, josta Gavaldan parhaimmissa kirjoissa olen niin pitänyt.

Lempi ei ole leikin asia ei valitettavasti ollut kummoinenkaan kirja. Kyllä se hieman kirpaisee, sillä olen sentään laskenut Gavaldan yhdeksi suosikkikirjailijakseni...

★ ★ 

Kaksi viatonta päivää / Heidi Jaatinen

Kaksi viatonta päivää / Heidi Jaatinen

Gummerus, 2014. 490 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastolaina

Heidi Jaatisen tänä vuonna ilmestynyt Kaksi viatonta päivää kertoo Sistinjasta ja tämän tyttärestä Hertasta. Sistinja on kasvanut lähes ilman äitiä. Kun hän nuorena tapaa komean Rennen hän päättää tehdä lapsen. Rennestä ei ikinä tule lapsen isää kunnolla, vaan isän roolin ottaa Ake. Hertta syntyy rikkinäiseen perheeseen, jossa kenelläkään ei ole oikeasti hyvä olla. Sistinja kyllä rakastaa kaunista tytärtään, hän kaipaa tyttöään ja kokee äidinrakkautta, mutta useimmiten elämästä löytyy kuitenkin muita, tärkeämpiä asioita. Arvaamaton ja hankala Ake saa aivan liian suuren roolin naisen elämässä, ja eniten kaikesta joutuu kärsimään pieni Hertta, joka vain kaipaa omenankukantuoksuista äitiä, äitiä joka välittää ja antaa turvaa. 

Jaatisen romaanin keskiössä on Sistinja ja Hertta, äiti ja tytär. Heidän suhteensa on hankala. Ei ole luottamusta, ei tarpeeksi läheisyyttä. Tärkein tapahtuma kirjassa ja äidin ja tyttären suhteessa on kaksi päivää eräällä mökillä. Kahden päivän ajan kaikki vaikuttaa hyvältä. Koko perhe viettää mökkiviikonloppua yhdessä, onnellisina. Pullojen korkit pysyvät kiinni; Sistinja ei juo, Ake ei juo. Tarkoitus on kalastaa ja viettää kivaa aikaa yhdessä. Kaksi onnellista, viatonta päivää. Mutta kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Mökkiviikonlopun jälkeiset kolme päivää ovat viimeiset, jotka Sistinja ja Hertta saavat viettää yhdessä. Heidät erotetaan ja Hertan tulevaisuus muuttuu täysin.

Kaksi viatonta päivää on tunnelmaltaan varsin synkkä. Sistinjan valinnat ärsyttävät, tekisi mieli ravistaa naista. Katso nyt mitä teet lapsellesi! Hertan kohtalo saa surulliseksi, hänen kamppailuaan ja kasvuaan itsenäiseksi nuoreksi on samalla kiinnostavaa seurata. Kyllä kaikenlaisesta voi selvitä ja säilyä järjissään matkan varrella. Onneksi Hertta saa lopulta elämäänsä ihmisiä, jotka auttavat, ovat läsnä, antavat itkeä, huutaa ja raivota, kuuntelevat, kysyvät ja puhuvat silloin kun sen aika on.

Tarinaltaan kirja on rankka ja ajatuksia herättävä. Rakenteeltaan en pitänyt tästä erityisen paljon. Se oli sekava, oli vaikea pysyä mukana siinä, kuka nyt on keskiössä, onko tämä Sistinjan vai Hertan tarinaa. Nimiä ja henkilöitäkin oli paljon, kerronta oli "salaperäistä" ja usein tuntui, että liian monta asiaa jäi aukinaisiksi, jopa liikaa jäi lukijan arvailtavaksi. Mietin myös, olisiko kirja kärsinyt jos se olisi ollut hieman tiivistetty. Nyt sivuja oli lähes 500, ja tarina olisi paikoitellen voinut edetä nopeammin.

Kirjan rakenne ja tapa jolla Sistinjan ja Hertan tarina on kerrottu, teki tästä minulle hitaan ja aika vaikean kirjan. Luin tätä ikuisuuden - siltä se ainakin tuntui - ja vasta jossain puolivälin jälkeen ymmärsin oikeasti mistä tässä oli kyse. Ne osat kirjasta jossa Hertta on keskiössä, jossa kerrotaan hänen tarinaansa, olivat minusta selkeämpiä ja parempia kuin Sistinjan vastaavat osat. Etenkin kirjan alussa, jossa kerrottiin ajasta ennen Herttaa, minun oli vaikea pysyä kärryillä.

Kokonaisuutena Kaksi viatonta päivää jätti mieleen ison kasan ajatuksia perhe-elämästä, siitä mikä vanhempien rooli on lasten elämässä, kuinka vanhempien ratkaisut vaikuttavat kaikkeen, lapsen rakkaudesta vanhempiinsa, äidin rakkaudesta lapseensa. Alkoholismista, perheväkivallasta, kaikesta kurjasta mitä pieni lapsi voi elämässään joutua kokemaan. Mutta onneksi myös muutamia positiivisia ajatuksia niistä ihmisistä, jotka työllään ja hyvällä sydämellään ehkä pystyvät auttamaan ja pelastamaan muutaman lapsen/nuoren jotka eivät voi asua kotona.

★ ★ ★ 

Hääyöaie / Sophie Kinsella

Hääyöaie / Sophie Kinsella

WSOY, 2014. 388 sivua

Alkuteos: Wedding Night, 2013

Suomentanut: Aila Herronen

Kannen suunnittelu: kirjaston lappu läntätty tiedon päälle

Mistä minulle? kirjastolaina

Höpsö päähenkilö jonka toilailuille saa nauraa, ennalta-arvattavat juonenkäänteet, komea mies joka on korviamyöten rakastunut höpsöön, kauniiseen päähenkilöömme ja kasa outoja juonenkäänteitä esitettynä kokonaisuutena, jonka helppo kieli ja jollakin tavalla koukuttava tarina saa lukijan kirjan imuun. Tällaisia asioita löytyy yleensä Sophie Kinsellan kirjoista, joita usein luen kaivatessani irtiottoa arjesta, tai kevyempää välipalakirjaa rankempien kirjojen väliin. Kinsellan uusin romaani Hääyöaie sisälsi edellämainituista asioista kaikki, ja toimi ihan hyvänä välipalana vaikka herättikin minussa enemmän ärsytystä, myötähäpeää ja ihmetystä kuin naurua tai hilpeyttä.

Kaiken turhamaisuuden, höpsötyksen ja useimmiten päähenkilön outojen toilailujen lisäksi Kinsellan kirjoissa on useimmiten joku hieman "tavallisempi" (mitä se sitten tarkoittaakaan) henkilö, usein päähenkilön ystävä tai sisko, joka edes jollakin tasolla saa päähenkilönkin takaisin maanpinnalle. Tässä kirjassa sellainen puuttui, ja ehkä sksi tämä ei uponnut ihan samalla tavalla kuin aiemmat lukemani Kinsellan kirjat. Edes jonkinmoinen järjen ääni puuttui, kaikkien valehtelijoiden keskeltä.

Päähenkilö Lottie jättää pitkäaikaisen poikaystävänsä Richardin, koska kosintaa ei kuulu. Pian kuvioihin astelee ensirakkaus Ben, jonka kanssa Lottie päättää mennä naimisiin yhdellä ehdolla; ei seksiä ennen hääyötä! Aiemmat suhteet ovat Lottien mielestä kaatuneet juuri tuohon seikkaan, joten nyt hän päättää virheistä viisastuneena tehdä eri tavalla. Lottien isosisko Fliss käy läpi rankkaa avioeroa, ja pitää pikkusisarensa päätöstä harkitsemattomana ja tyhmänä. Niinpä hän päättää yhdessä Benin bestmanin kanssa estää Lottien ja Benin hääyöaikeet ja se vie heidät kaikki neljä Kreikan saaristoon, jossa varsinaiset kommellukset ja myötähäpeän punaa poskille nostattavat tapahtumat saavat alkunsa.

Valheet ja absurdit, aivan överiksi vedetyt juonenkäänteet pilasivat hieman tämän tarinan. Ehkä tarina itsessäänkään ei ollut ihan siitä uskottavimmasta pästä, mutta useimmissa Kinsellan kirjoissa on silti joku henkilö johon pystyy jollain tasolla samaistumaan, tai joitain tapahtumia jotka saavat aikaan empatian tai sympatian tunteita lukijassa. Tästä kirjasta ne puuttuivat, ja minulle oli lopulta aivan sama minkä miehen kanssa Lottie päätyy yhteen, vai päätyykö kenenkään. Lisäksi hänen siskonsa valheet ja "huolenpito" ärsyttivät minua suunnattomasti, vaikka se kaikki alunperin olikin ihan hyväntahtoista. Mutta ei nyt tuolla tavalla voi valehdella siskolleen (tai kenellekään muullekaan) vaikka tämä olisi kuinka tekemässä elämänsä virheen!

Hääyöaie on aikamoinen sekasoppa. Kirjan alussa pystyin vielä nauramaan ääneen, mutta loppua kohden, valheiden lisääntyessä ja tapahtumien kiristyessä, en enää välittänyt mitä kenellekin tapahtuu. Parasta tässä oli melkeinpä se, että loppua kohden tapahtumat asettuivat Kreikan kauniiseen saaristoon johon minulla on ollut Kapteeni Corellin mandoliinista asti hirveä hinku matkustaa ;).

Kirjan kieli on kinsellamaisen helppoa, valitettavasti silmini osui vaan turhan monta painovirhettä. Onkohan sitten ollut kiire käännöksen viimeistelyn kanssa, tai sitten niitä virheitä ei oikeasti ole niin montaa, ne vain osuivat silmiini kun muutenkin olin jo kirjaan hieman tympääntynyt. Mutta vaikka tämä ei mitenkään kuulu suosikkikirjoihini, on minun kuitenkin vielä lopuksi mainittava että luin tämän yhden viikonlopun aikana. Joten nopealukuinen ja etenkin alussa oikein mukaansatempaava tämä oli. Valitettavasti minussa se vaan herätti enemmän ärsytystä, myötähäpeää ja ihmettelyä, kuin hilpeyttä ja naurua.

★ ★ 

Rent spel / Tove Jansson

Rent spel / Tove Jansson

Schildts, 1989. 115 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastolaina

Tove Janssonin juhlavuoden kunniaksi olen yrittänyt lukea enemmän tämän rakastetun kirjailijan teoksia tänä vuonna. Kirjastosta tarttui viimeksi mukaan kaksi hänen kirjaansa, ensimmäiseksi niistä luin kirjan Rent spel alkuperäiskielellä ruotsiksi. Rent spel on pienoisromaani, joka kertoo kahdesta naisesta jotka jakavat elämänsä. Keskenään Jonna ja Mari ovat kovin erilaisia, mutta he jakavat työnsä, ilonaiheensa ja pelkonsa.

Naiset ovat jo kauan jakaneet kaiken, ja vaikka arjessa on erimielisyyksiä he kuitenkin onnistuvat kärsivällisyydellä ja rakkaudella selviämään kaikesta. Kun toinen tuskailee taiteensa kanssa, toinen yrittää piristää ja kehua. Yhdessä selvitään, vaikka läpi harmaan kiven.

Rent spel onkin kaunis ja koskettavakin tarina rakkaudesta ja läheisyydestä, tiiviistä siteestä kahden ihmisen välillä. Janssonilla on kyky kertoa arjen pienistä asioista kauniilla tavalla, ja hän huomio sellaiset pienetkin yksityiskohdat joita ei aina tule ajatelleeksi.

Kirja on tunnelmaltaan hidas, mutta äärettömän kaunis. Marin ja Jonnan elämästä kerrotaan pieniä tarinoita, yhdessäelosta ja myös eron hetkistä.Siitä, miltä tuntuu kun toinen haluaa omaa tilaa, kun heidän työhuoneitaan erottaa käytävä, mutta kuitenkin lähes jokainen päivä on halu nähdä toinen kasvotusten. Vaihtaa kuulumisia, istua katsellen toista tämän kertoessa taiteestaan, vaikeuksista ja ilonaiheistakin.

Vaikka naisten välinen side onkin vahva ja rakkaus läsnä jatkuvasti, samalla voi aistia heidän halunsa pitää oman identiteettinsä, halunsa olla kaksi erillistä persoonaa eikä hukkua toiseen ihmiseen. Talossa meren rannalla he tekevät töitä, puhuvat ja elävät. Eniten yhdessä, mutta toisaalta myös erillisinä yksilöinä. Kirja on hieno, niin tunnelmaltaan kuin tarinaltaankin ja herättää eittämättä ajatuksia siitä, onko Jansson kirjoittanut itsestään ja Tuulikki Pietilästä. On tai ei, upea, mieleepainuva ja kaikin tavoin erittäin nautittava kirja.

★★★★★

Hengitysharjoituksia / Anne Tyler

Hengitysharjoituksia / Anne Tyler

Otavan kirjasto, 1989. 350 sivua

Alkuteos: Breathing Lessons, 1988

Suomentanut: Saara Villa

Mistä minulle? kirjastolaina

Anne Tylerin Pulitzer-palkittu romaani Hengitysharjoituksia oli lukupiirikirjanamme syyskuussa. Olen lukenut Tylerilta aiemmin kaksi kirjaa, Jää hyvästi sekä Nooan kompassi, ja kumpikin oli varsin keskinkertainen lukuelämys. Niin kävi myös tämän kirjan kanssa, varsin keskinkertainen, mutta silti ihan kelpo luettavaa muutamaksi illaksi.

Maggie ja Ira Moran ovat matkustamassa Maggien vanhan ystävän aviomiehen hautajaisiin. Kirja on yhden päivän romaani, kertoo juurikin tästä hautajaispäivästä. Pääosassa ei kuitenkaan ole itse hautajaiset, tai Maggien vanha ystävä Serena joka on jäänyt leskeksi. Toisaalta seurataan Maggien ja Iran päivän kehitystä, överihautajaisten kautta takaisin kohti kotia. Kotimatkalla mukaan tarttuu aikuisen Jesse-pojan ex-vaimo Fiona ja Jessen ja Fionan tytär Leroy. Toisaalta taas kirja koostuu monista takaumista, joiden avulla selvitetään Moranin perheen taustoja, sitä miten Jesse ja Fiona ovat ajautuneet eroon, miten Maggiesta on tullut kaikkien toisten elämään sekaantuva varsin ärsyttävä nainen.

Juurikin tuo henkilöiden ärsyttävyys sai minut heti alusta ärsyyntymään kirjaan. Maggie oli kirjan alusta loppuun asti raivostuttava nipottaja ja muiden asioihin sotkeutuva tyyppi, jota en kertakaikkiaan voinut sietää. Toisaalta Irakaan ei ollut erityisen täydellinen tai edes kiinnostava tyyppi, ja kirjasta puuttui kokonaan sympaattinen tai mielenkiintoinen henkilö johon olisin voinut edes osittain samaistua. Toisaalta taas Tyleria pitää kehua siitä, että hän on onnistunut kuvailemaan henkilöt uskottavasti ärsyttäviksi...

Kirjan rakenne on kiinnostava, ja tämä on minusta varsin onnistunut romaani yhdestä päivästä. Hautajaishöpinät olivat jollakin tavalla ehkä ylimääräisiä ja turhia, sillä mieluiten luin kuitenkin Moranin perheen tilanteesta, ja tapahtumista joita selvitettiin takaumien kautta. Välillä tuntui miltei rasittavalta, kun siirryttiin nykyhetkeen ja esimerkiksi pitkiin mutkiin kotimatkalla, jotka johtuivat Maggien lapsellisista huijaamisista.

Kieli oli uudempiin Tylerin kirjojen suomennoksiin verrattuna oikein sujuvaa eikä laisinkaan tönkköä kuten olen aiemmissa lukemissani Tylerin kirjoissa kokenut. Tarina eteni varsin jouhevasti, sillä minulla oli aika vähän aikaa tämän lukemiselle ja onnistuin kolmen illan aikana lukemaan tämän loppuun ennen lukupiiritapaamista tyttöjen kanssa. Paikoitellen pääsin tosi hyvinkin kirjan imuun ja luin montakymmentä sivua putkeen, tarinaan uppoutuen. Lukupiirissä saimme ihan hyvin keskustelua aikaan tästä, vaikka lopulta keskustelut menivätkin taas ihan sivuraiteille ;).

Tylerin kirjat eivät ole vielä ainakaan täysin vakuuttaneet minua. Ihan kivoja, keskinkertaisia tarinoita joita kyllä lukee, mutta joista ei jää sen enempää käteen jälkeenpäin. Aion toki jatkossakin lukea Tylerin kirjoja, minulta löytyy 3-4 hänen kirjaansa vielä omasta hyllystäkin. Ehkä se minun suosikki-Tylerini on vielä hyllyssä odottamassa!


★  ★  ★  

Jeesuksen lapsuus / J. M. Coetzee

Jeesuksen lapsuus / J.M. Coetzee

Otavan kirjasto, 2014. 292 sivua.

Alkuteos: The Childhood of Jesus, 2013

Suomentanut: Markku Päkkilä

Kannen suunnittelu: ? (kirjaston viivakooditarra juuri tämän tiedon päällä. Murr)

Mistä minulle? kirjastolaina

J.M. Coetzee: Nobel-voittaja, etelä-afrikkalainen joka asuu ja opettaa kirjallisuutta Australiassa. Kaksinkertainen Bookerpalkittu, erikoinen kirjailija. Olen joskus lukenut jonkun Coetzeen kirjan, mutta en muista edes sen nimeä. Se oli hieman outo, vaikea ja aika mitäänsanomaton lukukokemus.

En edes tiedä miten Jeesuksen lapsuus lähti mukaani kirjastosta, mutta niin se vain lähti ja tuli nopeasti vieläpä luetuksikin. Lukukokemus oli hieman ristiriitainen ja erikoinen, ja listaankin nyt kirjan herättämiä ajatuksia hieman eri tavalla kuin yleensä koska en saa selvää ajatuksistani tämän kirjan kohdalla.

Jeesuksen lapsuus...

...tempaisi mukaansa alusta saakka
...oli tunnelmaltaan huikea, hyytävä, hieman ahdistava mutta koukuttava

Kirjan henkilöt...

...olivat kiinnostavia, mutta varsin erikoisia
...-päähenkilö Simón erityisesti- oli outokäytöksinen, varsin vastenmielinen mies

Kirjan kieli...

...oli helppolukuista
...oli temmoltaan tiivis, ja aikaansai kirjalle koukuttavan tunnelman

Kirjan tyyli...

...jäi hieman epäselväksi
...on takakannen mukaan "arvoituksellinen allegoria", mitä se sitten tarkoittaakaan
...sisälsi kummallisuuksia

Kirjan juoni...

...sisälsi orvoksi jääneen pojan ja hänen holhoojakseen alkaneen Simónin
...vei pojan ja Simónin tuntemattomaan maahan pitkän matkan päätteeksi
...kuvaa, millaista on elämä maassa, jonka tavat ovat outoja ja uusia
...kuvaa myös sitä, millaista on elämä tuntemattomassa, jossa saa uuden elämän ja uuden henkilöllisyyden

Loppuratkaisu...

...oli ärsyttävä ja pliisu, jos ymmärsin sen oikein

Kirjasta jääneet fiilikset...

...ovat ristiriitaisia
...saivat miettimään, menikö minulta juonen suhteen jotain ohi
...ovat toisaalta ihailevat, toisaalta kummastelevat

Kokonaisuutena...

...kirjasta jäi mieleen tiivis ja huikean taitavasti luotu tunnelma, oudot ihmiset, kummallinen tarina ja fiilis siitä, että jotain jäi ymmärtämättä. Mutta tällä kertaa se ei haittaa ihan hirveästi, luin tätä silti mielelläni.

Jos haluatte erilaisen lukuelämyksen, suosittelen ehdottomasti tutustumaan Coetzeen kirjoihin! ;)


★★★+

Ghana ikuisesti / Taiye Selasi

Ghana ikuisesti / Taiye Selasi

Otavan kirjasto, 2013. 393 sivua.

Alkuteos: Ghana must go, 2013

Suomentanut: Marianna Kurtto

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastolaina

Tämänkin lukemisesta on jo ikuisuus, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan - vai mitä? Tällä hetkellä arkeen mahtuu vaan niin paljon ohjelmaa, että tuntuu että lukeminenkin jää vähille, bloggaamisesta puhumattakaan.

Taiye Selasin Ghana ikuisesti sai ilmestyessään suomeksi paljon kehuja pitkin blogimaailmaa, ja oli itsestäänselvää että minäkin halusin lukea tämän sopivan tilaisuuden tullen. Alkukesästä kirja tulikin kirjastoreissulla vastaan ja pääsi kotiin asti luettavaksi.

Kweku Sai syntyy Ghanassa mutta pääsee Amerikkaan opiskelemaan lääketiedettä. Hänestä tulee lahjakas kirurgi ja rakastava perheenisä hänen ja hänen nigerialaisen vaimonsa Folan lapsille. Lasten syntyessä lakia opiskeleva Fola hylkää opintonsa ja jää kotiäidiksi. Kun seurapiirien suosiossa oleva potilas kuolee Kwekun leikkauspöydälle, koko perheen elämä muuttuu. Nöyryytetty ja nujerrettu Kweku hylkää perheensä ja palaa kotimaahansa Ghanaan vuoden kestäneen oikeustaistelun jälkeen. Perheen lapset kasvavat ja elämä vie heidät eri puolille maailmaa. Vuosia myöhemmin odottamaton tragedia saattaa aikuistuneet sisarukset taas yhteen ja he kohtaavat yhdessä menneisyyden tapahtumat ja toisensa vuosien jälkeen.

Ghana ikuisesti on koskettava kirja. Tapahtumat tulevat iholle heti alusta ja koska lukija pääsee tehokkaasti tarinaan mukaan, säilyy mielenkiinto kirjan alusta loppuun asti. Myös kirjan henkilögalleria on kiinnostava. Lääkäri Kwekun kohtalo suututtaa ja saa surulliseksi, mutta kiinnostavinta minusta oli seurata hänen neljän lapsensa elämää. Lapset olivat keskenään kovin erilaisia, mutta kukin erittäin kiinnostava persoona omalla tavallaan. Erityisesti sisaruskatraan kaksospari olivat minusta kiehtovia henkilöitä; kaunis ja taiteellinen Kehinde ja hänen hieman surumielinen siskonsa Taiwo.

Pidin hurjasti kirjan rakenteesta. Jo kirjan alussa selviää, että Kweku kuolee kotitalonsa sateiselle takapihalle. Suru-uutinen tavoittaa Kwekun lapset ja ex-vaimon yksitellen ja siitä lähtee koko tarina. Jokainen perheenjäsen muistelee mennyttä, miettii omaa elämäänsä ja aloittaa pitkän matkan Ghanaan. Lopulta perhe tapaa toisensa vuosien jälkeen, kaikkien omat traumat ja perheen yhteiset traumat kohtaavat, mutta mikä tärkeintä, myös perhe on taas koossa. Se, että Selasi välillä pysäyttää tarinan kokonaan, palaa ajassa menneeseen, sisarusten lapsuuteen, Kwekun ja Folan ensimmäisiin yhteisiin vuosiin, on hieno tapa koota tarina ehjäksi kokonaisuudeksi pikku hiljaa. Kirjan rakenne ja tapa kertoa tarinaa teki tästä ehdottomasti mielenkiintoisen.

Käännös on onnistunut, lukeminen sujui nopeasti ja mutkattomasti. Viihdyin kirjan parissa mainiosti. Kiinnostavien henkilöiden ja mahtavan rakenteen lisäksi kirjassa oli sopiva määrä ajatuksia kulttuurieroista. Ghanasta Yhdysvaltoihin muuttanut Kweku kohtasi etenkin opiskeluvuosinaan kaikenlaista, ja afrikkalaistaustainen mies sai valitettavan helposti väärän rangaistuksen oikeudessa.

Kokonaisuutena Ghana ikuisesti oli siis hieno ja mieleenpainuva lukukokemus. Tarina oli mieleenpainuva, kieli oli kaunista ja kirja oli aiheiltaan rikas. Hieno kirja kaiken kaikkiaan!

★★★★★-

Dora, Dora / Heidi Köngäs

Dora, Dora / Heidi Köngäs

Otava, 2012. 333 sivua.

Kannen suunnittelu: Anna Lehtonen

Mistä minulle? kirjastolaina

Olipa jotenkin suuri askel avata blogisivu, valokuvata taas kirjoja ja yrittää kirjoittaakin niistä jotain. Minulla on jonossa seitsemän luettua kirjaa, joista haluaisin kirjoittaa, joten taidan aloittaa lyhyehköillä arvioilla näistä, jotka olen lukenut joskus kesäkuussa. Valitettavan vähän muistikuvia on juuri näistä kirjoista jäänyt mieleeni...

Heidi Köngäksen Dora, Dora oli kuitenkin kirjastolaina, joka piti lukea ennen palautuspäivää nopeasti. Kohtuullisen nopealukuinen kirja tuo onkin, ja onhan sen majaillut lukulistallani Finlandiaehdokkuudestaan lähtien. Toinen maailmansota on käynnissä ja Hitlerin oikea käsi, varusteluministeri Albert Speer matkustaa jouluna 1943 Suomen Lappiin. Mukanaan hänellä on seurue, johon kuuluu sihteerin lisäksi suomalainen tulkki ja viihdyttäjänä toimiva saksalainen taikuri. Speer tietää, että Saksa on häviämässä sodan, mutta tekee kuitenkin kaikkensa jotta hänen ihannoimansa mies voittaisi. Kylmässä Lapissa Speer ja tämän seurue joutuu kohtaamaan todellisuuden, ja ihmissuhteet joutuvat koetukselle.

Dora, Dora on tapahtumaympäristöltään todella kiinnostava. Toinen maailmansota kiinnostaa minua aina, ja Suomen Lappiin asettuvat tapahtumat ovat kiehtovia. Myös henkilöt ovat kiinnostavia, joskaan eivät kaikki erityisen miellyttäviä. Kirja on rakennettu siten, että Speerin seurueen neljä jäsentä vuorottelevat lukujen kertojina. On kiinnostavaa saada vuorotellen neljän eri henkilön näkemykset saman päivän tapahtumiin.

Kirjassa on monta kiemuraista ja kiinnostavaa ihmissuhdetta. Sihteeri Annemariella on kotona odottamassa aviomies, mutta matkan aikana hän joutuu miettimään suhdettaan sekä Speeriin että suomalaiseen tulkkiin Eeroon. Matkan aikana Annemarien elämä muuttuu suuresti, kuten koko matkaseurueen.

Köngäs kirjoittaa hienosti, ja melko lyhyiden lukujen ansiosta kirja on nopealukuinen ja lukutempokin pysyyy varsin nopeana. Viihdyin Dora, Doran parissa varsin hyvin, vaikka kirjan puolivälissä huomasinkin vielä odottavani, milloin tämä nyt oikeasti alkaa. Päätin sitten vain lukea, ja olla odottamatta mitään, ja sillä tavalla lukukokeuksestakin tuli paljon parempi. Jostain syystä odotin kovin erilaista kirjaa ja erilaisia tapahtumia kuin mistä lopulta oli kyse.

Jännitys ja tiivis tunnelma säilyivät kirjassa loppuun asti, ja ennen viimeisiä sivuja oli koko ajan tunne, että jotain tulee vielä tapahtumaan. Loppuratkaisu ei siis ollut täysin yllätys, sillä jollakin tavalla tunnelma oli odottava jo sitä ennen. Mutta minusta tämä kirja vaatikin ehdottomasti mieleenpainuvan lopun, muuten koko kirja olisi voinut jäädä vaisuksi.

Dora, Dora oli siis varsin miellyttävä lukukokemus, ja haluan kyllä tutustua Köngäksen muihinkin kirjoihin. Ihan suosikkilistan kärkeen tämä ei nouse, mutta mieleenpainuva, hurja ja kiinnostava tämä oli. Mitä enemmän minä luen Hitlerin puuhista ja toisen maailmansodan tapahtumista, sitä hurjemman ja kurjemman kuvan niistä saan. Niin kävi myös tämän kirjan jälkeen. Vaikka kuinka oli olevinaan Hitlerin ystävä, sai kyllä tuta miehen pahuuden jos ei suunnitelmat aina menneet niin kuin herra halusi. Hui.

 ★★★+

Myrsky nousee paratiisista / Johannes Anyuru

Myrsky nousee paratiisista / Johannes Anyuru

Schildts & Söderströms, 2014. 250 sivua.

Alkuteos: En storm kom från paradiset, 2012.

Suomentanut: Outi Menna

Kannen suunnittelu: Sanna Mander

Mistä minulle? kirjastolaina

Johannes Anyurun hienonhieno Myrsky nousee paratiisista on ensimmäinen mieheltä suomennettu kirja. Se oli ehdolla sekä August-palkinnon, että Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi, ja minusta ehdottomasti syystäkin!

P istuu vankilasellissä jossain päin Afrikkaa. Hän kaipaa ja unelmoi lentämisestä. Sellissä istuessaan hän muistelee sitä, mistä kaikki lähti. Ensin kaikki oli nimittäin hyvin. Hän muutti Ugandasta Kreikkaan lentosotakouluun, menestyi opinnoissaan hyvin ja sai luvan lentää. Pian hän nousi taivaalle, teki sitä, mistä oli aina haaveillut. Mutta kun Idi Amin kaappasi vallan P:n kotimaassa vuonna 1971, kaikki muuttui. Amin määräsi kaikki ugandalaiset lentokadetit palaamaan takaisin kotimaahansa. Mutta P päättää olla palaamatta. Hän saa lentäjän työn Sambiasta, mutta löytää itsensä pian tansanialaisesta vankilasta. Karussa sellissä P luulee jo loppunsa tulleen, mutta onneksi kaikki ei ole niin mustavalkoista.

Anyuru kertoo koskettavan, surullisen, mutta samalla kauniin tarinan. Romaani pohjautuu hänen oman isänsä elämäntarinaan ja kokemuksiin. Vaikka tapahtumat ovat suurilta osin karuja, kamalia ja surullisia, on kirja silti kaunis. Anyurun teksti on hurjan hienoa, runollisen kaunista, ja kirjassa on mahtava tunnelma. Kun P istuu vankisellissään, karussa, hikisessä ja haisevassa afrikkalaisessa sellaisessa, lukija miltei tuntee sellin hajun ja kauheuden ihollaan. Kun P makaa huonokuntoisena, likaisena, väsyneenä ja kipeänä afrikkalaisen kylän ulkopuolella, lukija tuntee kivun, uupumuksen ja pelon. Vahva tunnelma, käsinkosketeltava sellainen, kantaa läpi koko kirjan. Lukijana koin P:n mukana ahdistusta, surua, vihaa ja pelkoa, mutta onneksi myös iloa ja onnea.

Myrsky nousee paratiisista on kokonaisuutena hieno kirja. Ajassa hypitään jonkin verran, mutta vaihtelut on sujuvia. P, jonka etunimeä ei kokonaisuudessaan paljasteta, tulee lukijalle läheiseksi, mutta jää tavallaan myös oikean nimensä suojaan. Hän jää hieman mystiseksi ja salaperäiseksi, vaikka tuntuukin, että hän on henkilö jonka tuntee ja jolle toivoo vain hyvää.

Anyurun romaani on myös aiheiltaan tavattoman kiinnostava. Idi Aminin vallankaappaus Ugandassa on kaikesta kauheudestaan huolimatta kiinnostavaa luettavaa. Päähenkilön lentäjäntyö on minusta kiehtovaa luettavaa kuten myös kaikki viittaukset ja P:n muistelut urheilukentiltä omilta nuoruusvuosiltaan.

Myrsky nousee paratiisista on hieno kirja ja minä nautin tämän lukemisetsa todella paljon, vaikka tarina itsessään olikin ahdistava ja raskas. Kirjan upea tunnelma, tapa jolla se tulee lukijaa lähelle, Anyurun upea, runollinen kielenkäyttö (ja onnistunut suomennos!) ja rakenne, jossa sekoittuu mennyt ja nykyaika, toimivat yhteen loistavasti, ja tekevät kirjasta täydellisyyttä hipovan kokonaisuuden.

Maailmanvalloitus: Uganda

★★★★★-

Pääoma / Anja Snellman

Pääoma / Anja Snellman

Otava, 2013. 299 sivua.

Kannen suunnittelu: Piia Aho

Mistä minulle? kirjastolaina

Anja Snellman on ensimmäisiä "aikuiskirjailijoita" joita aloin lukemaan silloin teininä, kun nuortenkirjat eivät enää napanneet. Pidin paljon Sonja O:sta ja Lemmikkikaupan tytöistä. Sitten olen lukenut muutaman kehnommankin, kuten Lyhytsiipiset. Nyt kirjastossa eteeni osui Snellmanin varmasti henkilökohtaisin teos, viime vuonna ilmestynyt Pääoma. Pääoma kertoo Snellmanin isosiskosta, Marusta.

"Minä sain pienenä tartunnan. Sen nimi oli Maru."

Minusta jo tuo ylläoleva lause kuvaa hyvin kirjan sisältöä. Snellman kertoo siskostaan Marusta, Marusta jolla on synnynnäinen suulakihalkio (vai oliko se huulihalkio?), myöhemmin oma kieli ja omat erilaiset tapansa, vamma josta ei puhuta. Vaikka kirja on varmasti henkilökohtainen, tavallaan ehkä erilaisen siskon rinnalla eletyn elämän työstämistä, jonkinlainen terapeuttinen kirja, en silti innostunut tästä.

Snellman kirjoittaa minusta liikaa itsestään, kirjan päähenkilö onkin Marun sijaan Anja, tai Marunkielellä Anu. Anu, joka häpeää siskoaan, ei nuorena kestä siskon sönkötystä, erilaisuutta, poikkeavaa ulkonäköä ja omituisia tapoja. Kun sisko viettää aikaa komeronkaapissa, Anu häpeää. Hän ei voi kertoa Marusta kavereilleen, koska sisko on niin nolo, tartunta joka ei häviä, mutta josta ei myöskään puhuta.

Kirja kärsii myös siitä, että se ei ole kronologinen vaan tapahtumista kerrotaan sekalaisessa järjestyksessä. Osa tapahtumista käydään sitä paitsi läpi useamman kerran, ja toisto käy varsin tylsäksi. Olisin pitänyt enemmän siitä, että yhdestä tapahtumasta ja Maruun liittyvästä muistosta kerrottaisiin kerran kunnolla, eikä samoja asioita jauhettaisi useampaan otteeseen.

Snellmanin kielenkäyttö tässä kirjassa on melkeinpä runollista, välillä jopa hieman liian taiteellisen ja erikoisen tuntuista. Kirja ei olisi tarvinnut sitä, enkä oikein tavoittanut erikoisen kielen ja taiteellisuuden tarkoitusta.

Kiinnostavinta kirjassa oli niiden hetkien kun Maru ja hänen ajatuksensa olivat pääosassa lisäksi se, kun Anun ja Marun perhehistoriaa avattiin heidän vanhempiensa kautta. Juuret Karjalassa, ja heidän vanhempiensa elämä ennen lasten syntymää oli mielenkiintoista luettavaa. Anun ja Marun elämästä kertovan tekstin sekaan oli ujutettu pätkiä, joissa kerrottiin Amy Winehousesta ja Anders Breivikista. En oikein ymmärtänyt näiden pätkien tarkoitusta, ja ne tekivät kokonaisuudesta sekavamman.

Lienee selvää, että Pääoma oli minulle pettymys. Rehellisesti sanottuna en edes tiedä miksi luin tämän loppuun. Kesken jättäminen kävi mielessä monta kertaa, mutta toisaalta halusin tietää, miten Marun elämä päättyy. Luvut olivat lyhyitä ja lukeminen sujui kuitenkin varsin nopeasti. Snellman osaa kyllä kirjoittaa ja kertoa kiinnostavia tarinoita, mutta tämä ei nyt uponnut vaikka tosipohjainen onkin. Kirja joka oikeasti kertoo Marusta, olisi varmasti ollut minulle sopivampi.

 ★★

En man som heter Ove / Fredrik Backman

En man som heter Ove / Fredrik Backman

Forum, 2012. 348 sivua.

Kannen suunnittelu: Nils Olsson

Mistä minulle? kirjastolaina

Noniin! Pitkästä aikaa vähän positiivisempaa kirja-arviota kehiin tässäkin osoitteessa ;). Ruotsalaisen Fredrik Backmanin esikoisromaani En man som heter Ove on noussut kotimaassaan suureen suosioon, ja on siitä taidettu tykätä täällä Suomessakin vaikka en olekaan kovin moneen arvioon törmännyt. Kirja osui eteeni edellisellä kirjastoreissulla, ja päätyi kotiin asti luettavaksi. Onneksi päätyi!

Ove on 59 vuotias. Hän ajaa Saabia ja on varsin myrtsi kärttyinen ukko, jonka mielestä naapurit tekevät kaiken väärin. Pian selviää syykin Oven käytökselle. Hän on vain vähän aikaa sitten menettänyt rakkaan vaimonsa, mutta on toki aina ollut varsin äreä ja erikoinen. Kun juuri naapuriin muuttaneet asukkaat peruuttavat peräkärryllä Oven postilaatikkoon, alkaa hänen elämänsä muuttua. Onnettomuudesta lähtee käyntiin tapahtumavyyhti, hieno, sydämeenkäypä, hauska ja koskettava tarina joka sisältää kissoja, odottamattomia ystävyyssuhteita ja paljon autokeskusteluja.

Kirjan alussa Ove on varsin ärsyttävä päähenkilö. Kaikki on päin peetä, kaikki muut tekevät jotain väärin ja mikään ei ole hyvin. Mies on masentunut ja haluaisi oikeastaan vain kuolla. Mutta jatkuvasti häntä tarvitaan jossain ja nopeasti hän muuttuu kiinnostavaksi, ja ehkä yhdeksi kirjalliseksi suosikkihenkilökseni ikinä! Niin inhimillinen, sympaattinen ja sisimmiltään ihanan lämmin ja sydämellinen mies. Mies, jonka elämä ei ole ollut helpoimmasta päästä, jonka matkaan on sattunut monta mutkaa, mutta joka taistellen ja välittäen on selvinnyt pitkälle.

Pidin kirjan rakenteesta, jossa joissakin luvuissa eletään ihan tätä päivää, toisissa taas tutustutaan Oven elämään sen aikasempina vuosina. Oven nuoruuteen, opiskeluaikoihin, aikaan jolloin hän tutustui vaimoonsa ja heidän yhteisiin vuosiinsa. Luvut olivat lisäksi varsin lyhyitä, ja siitä minä pidän. Aina pystyi lukemaan vielä yhden lyhyen luvun ennen kuin piti laittaa kirja sivuun...

Tätä kirjaa lukiessani kävin läpi koko skaalan tunteita, ääripäästä toiseen. Nauroin, ärsyynnyin, kauhistuin. Viimeiset parikymmentä sivua itkin. Vahvat tunnereaktiot ovat minulle usein hyvän kirjan merkki, ja siitä oli ehdottomasti kyse tässäkin. Oven tarina on jotenkin niin uskottavasti kirjoitettu, se on inhimillinen ja realistinen, ja se käy suoraan lukijan sydämeen.

Backman kirjoittaa aika lyhyitä lauseita ja kieli on ytimekästä ja tempoltaan varsin nopeaa. Hän kiittää loppusanoissaan kustantajaansa siitä, että tämä on ystävällisesti huomauttanut kaikista kielivirheistä joita tekstistä löytyy, mutta samalla antanut pänkin kirjailijan pitää virheensä tekstissään. Kirjan kieli ei ehkä ole jatkuvasti kaikkien sääntöjen ja oppien mukaista, mutta Oven tarinaan ja tähän kokonaisuuteen kieli on minusta täydellistä.

En man som heter Ove oli nopea- ja helppolukuinen. Oven tarina kosketti ja imaisi mukaansa, ja kirja on täynnä täydellisen ihania, arkisia oivalluksia ja ensitutustumisen jälkeen myrtsi Ovekin on aivan ihastuttava mies. Hieno kirja, jonka toivoisi mahdollisimman monen lukevan!

★★★★★