Kartanon vuosi / Jessica Fellowes, eli ylistyslaulu Downton Abbeylle

Kartanon vuosi Downton Abbey / Jessica Fellowes

Readme.fi, 2014. 316 sivus.

Alkuteos: A Year in the Life of Downton Abbey, 2014

Suomentanut: Irma Rissanen

Valokuvat: Nick Briggs

Mistä minulle? joululahjaksi saatu

Olen tainnut ennenkin mainita, että olen suuri Downton Abbey-fani. Ihan oikeasti, kun DA tulee telkkarista se on minulle pyhää aikaa, ja sen tietää lähipiirinikin. En vastaa puhelimeen, enkä puhutteluun :D. Siispä olin todella iloinen, kun joulupukki yllätti täysin lahjomalla minua mahtavalla Kartanon vuosi - kirjalla, jonka on koonnut ja kirjoittanut Jessica Fellowes.

Kartanon vuosi on koottu siten, että jokainen luku on yksi kuukausi kartanon elämästä, ja jokainen kahdestatoista luvusta kertoo yhdestä teemasta. Helmikuu-luku kertoo DA:n lapsista, heinäkuussa tutustutaan Crawleyn perheen kesänviettoon ja marraskuussa päästään seuraamaan urheilukautta ja metsästystä. Jokaisen luvun lopussa on myös osio nimeltä "valokeilassa", jossa pääsee tutustumaan mahtavan tv-sarjan taustalla häärääviin ihmisiin, ja esimerkiksi siihen, mitä kaikkea puvustuksessa työskentelevien henkilöiden on mietittävä ja kuinka paljon rekvisiittaa sarjaa varten menee. 

Kartanon vuosi on mahtava kirja DA-fanille. Kirjan kautta saa suuren määrän ihanaa nippelitietoa sarjasta, ja juuri sellaista kiinnostavaa taustatietoa, mitä ei telkkarissa näe. Puvustus, rekvisiitta, kampaukset, studiot ja lavastus tulevat tutuiksi, ja sarjaa katsoo kirjan lukemisen jälkeen vielä hieman tarkemmalla silmällä (jos mahdollista). 

Kirjassa on myös iso kasa kauniita kuvia, sarjasta jo tuttuja, mutta myös sellaisia, joita ei ole ennen näkynyt. Ihana yksityiskohta on myös ruokareseptit, jotka voisivat hyvinkin olla rouva Patmoren keittiöstä. Kokonaisuutena Kartanon vuosi on kiinnostava ja upea teos ainakin tällaiselle DA-fanille. Uskon, että kaikille sarjan faneille kirja antaa jotain uutta tietoa, sillä kirja on täynnä pieniä, mielenkiintoisia yksityiskohtia sarjan tekijöistä, sarjan tekemisestä ja näyttelijöistä. Äärimmäisen kiinnostava kirja siis! Olenko hehkuttanut sarjaa ja kirjaa tarpeeksi nyt? ;)

★ ★ ★ ★ ★ 

Mielen maisemissa / Paul Auster

Mielen maisemissa / Paul Auster

Tammi, 2014. 298 sivua.

Alkuteos: Report from the Interior, 2013

Suomentanut: Arto Schroderus

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastolaina

Miltei rakastin Paul Austerin edellistä muistelmateosta Talvipäväkirja. Innolla siis tartuin myös tähän Mielen maisemissa-kirjaan, ja odotin että saan samanlaisen hienon lukuelämyksen ja kurkistuksen suositun kirjailijan mieleen kuin Talvipäiväkirjan kanssa. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan nouse edeltäjänsä tasolle millään mittapuulla, sillä tämä oli varsin vaivalloinen ja vaikea kirja minulle.

Auster kertoo mielenmaisemastaan lapsuudessaan ja nuoruudessaan, hän kertoo elämäämullistavista kokemuksista matkansa varrelta. Suuressa roolissa on maut, tuoksut, tuntemukset, elämykset ja mielikuvat tapahtuneesta, eletystä elämästä, lapsuuden kokemuksista. Ehkä juuri tuo teki kirjasta niin vaikean. Itse tapahtumien sijaan pääosassa oli ajatukset ja aistikokemukset, ja näiden kuvailu oli kyllä paikoin aika vaivalloista luettavaa.

Kirja ei myöskään edennyt kronologisessa järjestyksessä mikä teki siitä hieman sekavan ja lukemisesta entistä vaikeampaa. Oli hankala pysyä kärryillä siitä, missä ajassa nyt mentiin. Ylipäänsä kirjasta oli minusta todella vaikea saada otetta tai minkäänlaista kokonaiskuvaa, missään vaihessa ei päässyt oikein kirjan imuun. Muutaman kerran huomasin myös miettiväni, mikä pointti tai tarkoitus Austerin kertomilla jutuilla oikein on. Vaikka hän on minusta hyvä kirjailija ja kiinnostava tyyppi, en silti aina ymmärtänyt miksi jotakuta kiinnostaisi yksityiskohtaiset selittelyt miehen nuoruusvuosien tapahtumista, tai suorat otteet hänen kirjeistään, jotka hän on ensimmäiselle vaimolleen kirjoittanut.

Mielen maisemissa on varmasti ihan kiinnostava kirja Austerin vannoutuneille faneille, mutta en kuitenkaan missään tapauksessa suosittelisi tätä ensimmäiseksi kirjaksi, jolla Austerin kirjallisuuteen tutustuu. Mutta jos kirjailijamiehestä haluaa syvällisemmän kuvan, haluaa päästä hänen päänsä sisään, ja etenkin tietää mitä hän nyt ajattelee 1960-luvun lapsuus- ja nuoruusvuosistaan, on kirja varmasti lukemisen arvoinen. Plussaa antaisin ehdottomasti myös kirjan lopussa olevasta valokuva-albumista! Kuvia on kinnostava katsoa, kun ensin on lukenut tarinoita joihin ne liittyvät.

★★+

Kuninkaan puhe / Mark Logue & Peter Conradi

Kuninkaan puhe - Tarina miehestä, joka pelasti kuningashuoneen / Mark Logue & Peter Conradi

Otava, 2011. 230 sivua.

Alkuteos: The King's Speech - How One Man Saved the British Monarchy, 2010

Suomentanut: Eija Tervonen

Kannen kuva: Momentum Pictures

Mistä minulle? oma ostos

Jatketaanpa näillä kesän rästikirjoilla! Luin Mark Loguen ja Peter Conradin kirjan Kuninkaan puhe - tarina miehestä joka pelasti kuningashuoneen jo loppukesästä, mutta kiireisen graduarjen ja läppärin rikkoutumisen takia kirjoittaminen tästä on jäänyt... Kirja kiinnosti minua siksi, että Kuninkaan puhe-elokuva kiinnostaa minua. Olen Colin Firth-fani, ja puhevaikeudet ovat tavallaan hieman omaa alaani joten siksikin kuninkaan tarina kiinnostaa.

Kirjan kirjoittaja, Mark Logue, on kuningas Yrjö VI:n puheterapeuttina toimineen Lionel Loguen pojanpoika. Kirja perustuu kirjeisiin, päiväkirjamerkintöihin ja Lionel Loguen elämäkertaan. Lionel Logue muutti perheineen Australiasta Englantiin vuonna 1924 ja asettui Lontooseen jonne hän avasi praktiikkansa. Logue oli itseoppinut puheterapeutti, ja pian hänen taitonsa kiirivät myös kuninkaallisten korviin. Lokakuussa 1926 hänen potilaakseen tuli Yorkin herttua, prinssi Albert, joka oli kärsinyt kisuallisesta änkytyksestä lapsuudestaan saakka. Prinssi oli ujo ja epävarma ja oli aina jäänyt sekä vahvan ja ankaran isänsä, kuningas Yrjö V:n, sekä suositun ja sulavakäytöksisen veljensä, kruununperijä prinssi Edvardin, varjoon.

Kuninkaallisen perheen jäsenenä myös prinssi Albertin kuului pitää puheita, mutta ne olivat kärsimystä sekä prinssille että kuulijoille. Monia keinoja oli jo kokeiltu, ennen kuin taitava ja ulospäinsuuntautunut Lionel Logue astui kehiin, ja sai omilla keksimillään menetelmillä Albertin vaikeudet vähenemään. Pian kuningas Yrjö V kuolee ja prinssi Edvard perii kruunun. Edvardin naistoilailujen myötä kuninkaan kruunun perii pian kuitenkin prinssi Albert, josta tulee kuningas Yrjö VI, kansan suosikkikuningas joka vaimonsa kuningatar Elisabetin ja suloisten tyttäriensä kanssa valaa puheillaan ja teoillaan uskoa toisen maailmansodan aikaiseen Englantiin.

Kuninkaan puhe on kiehtova ja kiinnostava kirja. Kuninkaallisten "salattu elämä" on mielenkiintoista luettavaa, vaikka en näekään itseäni mitenkään erityisen "kuninkaallishulluna". Oli myös kiehtovaa lukea siitä, minkälaisia menetelmiä ja työskentelytapoja puheterapeuteilla oli melkein sata vuotta sitten vaikka nämä asiat jäivätkin välillä sivuseikaksi historiallisten tapahtumien ja kuningasperheen elämästä kertovien asioiden saadessa päähuomion. Samoja periaatteita työskentelytavoissa kuitenkin osittain oli kuin vielä tänäänkin, mutta onhan (onneksi) nuo menetelmät hieman kehittyneetkin.

Kirjana Kuninkaan puhe ei ole mikään jättihyvä. Kirjoitusvirheitä on minusta aika paljon ja kielikin paikoitellen varsin tönkköä. Kirjassa oli paljon kiinnostavia asioita, ja minusta tässä tuli hienosti esille se, kuinka rankkaa ja rajoittavaa puhevika voi olla. Kirja sisältää paljon historiaa ja tietoa kuningashuoneesta ja etenkin kuningas Yrjö VI:n persoona tule hienosti esille. Häntä kohtaan tuntee myötätuntoa ja kun hänen puheensa alkavat sujua aina vain paremmin, hänen kanssaan on helppo iloita. Toisaalta taas moni muu henkilö jäi etäiseksi, mikä toisaalta onkin ymmärrettävää koska kuningas ja hänen "pelastajansa" tässä pääroolissa kuuluikin olla.

Kokonaisuutena kirja oli paikoitellen hieman tylsä. Historialliset kuvaukset kuningasperheen arjesta ja sodasta olivat toisaalta ihan kiinnostavia, mutta kuningas ja hänen puhevikansa jäivät hieman sivuseikaksi. Toisaalta Logue ei ehkä ole tehnyt kovinkaan tarkkoja muistiinpanoja työstään, ja kuinka reilua nyt edes olisi kirjoittaa julkisesti potilasasiakirjoja sun muuta. Toisaalta ehkä 1920-30 luvulla ei vielä ollut yhtä tiukkaa vaitiolovelvollisuutta kuin tänä päivänä... ;)

Olen ymmärtänyt että tämä kirja täydentää Kuninkaan puhe-elokuvaa, ja kerrankin luulen, vaikka en elokuvaa ole vielä nähnytkään, että leffa on kirjaa parempi. Elokuva jonka pääosassa on Colin Firth ei voi olla tätä kirjaa kehnompi, vaikka tämänkin mielenkiinnolla luin. Kohta siis pakko päästä elokuvan kimppuun.


★★★-

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin / Mia Kankimäki

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin / Mia Kankimäki

Otava, 2013. 380 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kustantajan lähettämä ennakkokappale

Tämänkertainen lukupiirikirjamme oli Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Kirjan nimi on yksi hienoimpia, joita minulla tulee mieleen ja jo nimestä minulla tuli sellainen fiilis, että tämä on minun kirjani.

Kankimäki tekee sen, mistä moni ehkä haaveilee, mutta jonka harva lopulta uskaltaa toteuttaa. Hän hakee vuorotteluvapaata työstään kustantamossa, saa sen ja lähtee syksyksi ja kevääksi Japanin Kiotoon tutkimaan Heian-kaudella Kiotossa elänyttä sielunsisartaan, hovinaisena ollutta Sei Shonagonia. Sei on kirjoittanut Tyynynaluskirjan, jota Kankimäki (lähes) palvoo ja nyt Kankimäki päättää kirjoittaa omasta seikkailustaan ja Sein elämän tutkimisesta kirjan.

Kankimäki kirjoittaa elämästään Kiotossa, ajatuksistaan Seistä ja ajatuksistaan vuorotteluvapaan ottamisesta, siitä miltä tuntuu ottaa ja lähteä, ilman tarkkoja suunnitelmia, alussa ilman rahaa ja kielitaitoa. Kirja on kiinnostava juuri siksi, että itsekin on joskus tullut mietittyä, millaista olisi jos vaan lähtisi vuodeksi jonnekin muualle. Minä luulen, ettei se sopisi minulle, en ole niin spontaani, mutta juuri siksi ihailen Kankimäkeä. Kankimäki huomaa Kiotossa varsin pian, että Seistä ei ole helppoa löytää tietoa. Harvat ovat kuulleetkaan Tyynynaluskirjasta, ja tietoa Sein vaiheista ei yksinkertaisesti löydy. Mutta Kankimäki ei luovuta ja se, jos jokin, on ihailtavaa.

Heian-aikakausi ja Sein elämä ei ehkä kiinnosta minua niin paljon, että olisin innostunut kirjan niistä kohdista, joissa sivukaupalla kerrotaan Sein elämästä tuhat vuotta sitten. Eniten pidin niistä kohdista, joissa Kankimäki kertoi ns. tavallisesta elämästään Kiotossa. Kuinka hän seurusteli kämppistensä, eri maista saapuneiden ihmisten kanssa ja kuinka hän koki upeita asioita, välillä vahingossa ja sattumalta. Kirjan nimeen viittaavat asiat, pienet arkiset asiat, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, olivat minusta ehdottomasti kirjan parasta antia.

Jotta Kankimäen kirja olisi koskettanut minua enemmän ja jotta lukukokemus olisi ollut mieleenpainuvampi, olisin kaivannut hieman enemmän Kankimäen persoonaa peliin, vielä enemmän tunteita ja ajatuksia. En tiedä, kaipasinko jonkinlaista intiimiyttä enemmän, mutta jotenkin minulle jäi pinnallinen ja ei-niin-persoonallinen kuva kirjan kertojasta. Mutta samalla tuntuu törkeältä vaatia, että kirjoittaja laittaisi enemmän itseään ja persoonaansa likoon, kun kirja kuitenkin kuvailee välillä hyvinkin yksityiskohtaisesti Kankimäen kokemuksia ja ajatuksia. Olisiko syynä minun nihkeyteeni se, että en vain saanut henkilöstä otetta tai en pystynyt samaistumaan hänen ajatusmaailmaansa? En osaa sanoa.

Kirjan loppua kohden ja sen luettuani mietin myös, toimisiko tämä vielä paremmin hieman tiivistettynä. Välillä tuntui nimittäin siltä, että samoja aiheita ja asioita käytiin läpi monta kertaa. Pidin kuitenkin kirjan rakenteesta, ja tekstin sekaan laitetuista lainauksista Sein kirjasta, sekä erityisesi kaikista listoista joita kirja sisälsi (vaikka jotkin listat ehkä tuntuivat hieman toistavan toisiaan).

Kioto ja Japani on ympäristönä kiehtova ja siksi pidinkin todella paljon niistä kohdista, joissa Kankimäki kertoi elämästään Kiotossa ja joissa hän todentutuisesti ja hienosti kuvaili Kioton maisemia. Välillä tuntui siltä, kuin itsekin olisi ollut ihastelemassa kukkivia luumu- ja kirsikkapuita.

Kirjan kieli on varsin helppolukuista ja kikkailematonta. Paikoin Kankimäki käyttää puhekieltä, joka ei minua erityisemmin häirinnyt vaan sopi kokonaisuuteen. Monet kirjan lukeneet ovat ihastuneet Kankimäen tapaan puhutella Seitä kirjassa, mutta minua se hieman ärsytti. Ajatus siitä, että puhuu tai kertoo tarinaa suoraan tuhat vuotta sitten eläneelle hovinaiselle ei vain sovi minun realistiseen päähäni.

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin oli lukukokemuksena ristiriitainen. Toisaalta pidin Kankimäen rohkeudesta ja hänen Kioton-kuvailustaan. Kun hän kertoi arjestaan Kiotossa, maisemista, reissuista ja kokemuksista siellä, luin kirjaa aivan tohkeissani. Listat pienistä, arkisista asioista, sekä Sein että Kankimäen omat listat, olivat hurmaavia ja ihania, silläkin tavalla että Sein tuhat vuotta sitten kirjoittamille listoille pystyi vieläkin nyökyttelemään, "tuota minäkin olen ajatellut"! Mutta toisaalta taas kirja ei koskettanut minua sillä tavalla kuin olisin toivonut. Jokin asia jäi puuttumaan ja paikoin kirja ja sen huumori tuntui jopa väkinäiseltä. Lukupiirikirjana tämä oli varsin hyvä, siitä riitti keskusteltavaa ja olimme yllättävän samaa mieltä tästä lukupiirityttöjen kanssa.

★★★

Ps! Kirjan lukemisen jälkeen olen joka ilta miettinyt asioita, jotka sinä päivänä ovat sellaisia, että ne ovat saaneet sydämen lyömään nopeammin. Tällaisia ovat esimerkiksi kahvittelu rakkaiden ystävien kanssa, uuden suosikkiteen löytäminen, syyssateen ihastelua parvekkeella ja koiranpentukuvien ihastelu.

Pääoma / Anja Snellman

Pääoma / Anja Snellman

Otava, 2013. 299 sivua.

Kannen suunnittelu: Piia Aho

Mistä minulle? kirjastolaina

Anja Snellman on ensimmäisiä "aikuiskirjailijoita" joita aloin lukemaan silloin teininä, kun nuortenkirjat eivät enää napanneet. Pidin paljon Sonja O:sta ja Lemmikkikaupan tytöistä. Sitten olen lukenut muutaman kehnommankin, kuten Lyhytsiipiset. Nyt kirjastossa eteeni osui Snellmanin varmasti henkilökohtaisin teos, viime vuonna ilmestynyt Pääoma. Pääoma kertoo Snellmanin isosiskosta, Marusta.

"Minä sain pienenä tartunnan. Sen nimi oli Maru."

Minusta jo tuo ylläoleva lause kuvaa hyvin kirjan sisältöä. Snellman kertoo siskostaan Marusta, Marusta jolla on synnynnäinen suulakihalkio (vai oliko se huulihalkio?), myöhemmin oma kieli ja omat erilaiset tapansa, vamma josta ei puhuta. Vaikka kirja on varmasti henkilökohtainen, tavallaan ehkä erilaisen siskon rinnalla eletyn elämän työstämistä, jonkinlainen terapeuttinen kirja, en silti innostunut tästä.

Snellman kirjoittaa minusta liikaa itsestään, kirjan päähenkilö onkin Marun sijaan Anja, tai Marunkielellä Anu. Anu, joka häpeää siskoaan, ei nuorena kestä siskon sönkötystä, erilaisuutta, poikkeavaa ulkonäköä ja omituisia tapoja. Kun sisko viettää aikaa komeronkaapissa, Anu häpeää. Hän ei voi kertoa Marusta kavereilleen, koska sisko on niin nolo, tartunta joka ei häviä, mutta josta ei myöskään puhuta.

Kirja kärsii myös siitä, että se ei ole kronologinen vaan tapahtumista kerrotaan sekalaisessa järjestyksessä. Osa tapahtumista käydään sitä paitsi läpi useamman kerran, ja toisto käy varsin tylsäksi. Olisin pitänyt enemmän siitä, että yhdestä tapahtumasta ja Maruun liittyvästä muistosta kerrottaisiin kerran kunnolla, eikä samoja asioita jauhettaisi useampaan otteeseen.

Snellmanin kielenkäyttö tässä kirjassa on melkeinpä runollista, välillä jopa hieman liian taiteellisen ja erikoisen tuntuista. Kirja ei olisi tarvinnut sitä, enkä oikein tavoittanut erikoisen kielen ja taiteellisuuden tarkoitusta.

Kiinnostavinta kirjassa oli niiden hetkien kun Maru ja hänen ajatuksensa olivat pääosassa lisäksi se, kun Anun ja Marun perhehistoriaa avattiin heidän vanhempiensa kautta. Juuret Karjalassa, ja heidän vanhempiensa elämä ennen lasten syntymää oli mielenkiintoista luettavaa. Anun ja Marun elämästä kertovan tekstin sekaan oli ujutettu pätkiä, joissa kerrottiin Amy Winehousesta ja Anders Breivikista. En oikein ymmärtänyt näiden pätkien tarkoitusta, ja ne tekivät kokonaisuudesta sekavamman.

Lienee selvää, että Pääoma oli minulle pettymys. Rehellisesti sanottuna en edes tiedä miksi luin tämän loppuun. Kesken jättäminen kävi mielessä monta kertaa, mutta toisaalta halusin tietää, miten Marun elämä päättyy. Luvut olivat lyhyitä ja lukeminen sujui kuitenkin varsin nopeasti. Snellman osaa kyllä kirjoittaa ja kertoa kiinnostavia tarinoita, mutta tämä ei nyt uponnut vaikka tosipohjainen onkin. Kirja joka oikeasti kertoo Marusta, olisi varmasti ollut minulle sopivampi.

 ★★

875 grammaa - Pirpanan tarina / Tomi Takamaa

875 grammaa Pirpanan tarina / Tomi Takamaa

Gummerus, 2013. 232 sivua.

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Kuvat: Tomi Takamaa

Mistä minulle? kustantajan lähettämä arvostelukpl

Minäkin seurasin pienen, 875 grammaisena syntyneen tytön ensiaskeleita Facebookissa hänen isänsä Tomi Takamaan päivittämällä FB-sivulla. Takamaa kirjoitti tyttärensä ensiaskelista myös kirjan, 875 grammaa - Pirpanan tarina - jonka Gummerus lähetti minulle jo viime syksynä luettavaksi. Kirjan lukeminen jäi jostain syystä silloin, vaikka Pirpanan tarina minua kiinnostikin. Nyt luin tämän kuitenkin, yhtenä kesälomapäivänä.

Pieni Pirpanan syntyy Tomin ja hänen vaimonsa perheeseen esikoisena. Raskaus on sujunut hyvin, mutta yllättäen neuvolakäynnillä huomataan, ettei kaikki olekaan hyvin. Odottavalla äidillä on raskausmyrkytys ja vauvan ei ole enää hyvä olla äidin vatsassa. Pirpana syntyy hätäsektiolla 2,5 kuukautta ennen laskettua aikaa 875 gramman painoisena keskosena. Sukulaiset ja ystävät olivat tietenkin huolissaan Takamaan perheen voinnista, ja heidän infoamisensa helpottamiseksi Tomi-isä, Superiskäksikin kutsuttu, perusti Facebookiin ryhmän imeltä 875 grammaa. Ryhmän alkuperäinen tarkoitus oli todellakin vain infota sukulaisia ja ystäviä Pirpanan voinnista, mutta pian kaikki räjähti käsiin. Ryhmällä oli nopeasti hurja määrä tykkääjiä ja tuore isä käytti ihmisten kiinnostusta ja välittämistä oitis "hyväkseen". Ryhmän kautta Tomi infosi ihmisiä keskosuudesta ja sai kerättyä hienon potin rahaa hyväntekeväisyyteen.

Kirjassaan Tomi kertoo mitä Pirpanan syntymän jälkeen tapahtui, kuinka FB-ryhmän perustaminen vaikutti heidän perheeseensä ja mitä kaikkea ryhmän kautta on mahdollistunut. Ennen kaikkea Takamaa painottaa kirjassaankin sitä, että vaikka heidän perheelleen kävi hyvin, "on kirja omistettu niille vähemmän onnekkaille perheille. Niille vanhemmille, joiden pian pois kuihtuva aivan liian aikaisin syntynyt keskoslpais ei saa Facebookissa tuhansia "Facebook-enkeleitä", -tykkäyksiä tai -tsemppauksia."

Pirpanan tarina on koskettava ja ihastuttava. Pieni suloinen tyttö sai aikaan suuren mylläkän, isänsä perustaman FB-sivun kautta. Minusta on hienoa, että ihmiset ottivat Pirpanan tarinan niin sydämenasiakseen, että ihan oikeasti pienen vauvan tarinan kautta saatiin aikaan hurjasti hyvää. Tapa, jolla myös isommat ja pienemmät yritykset lähtivät mukaan auttamalla sairaiden lasten vanhempia eri tavoilla oli upeaa luettavaa.

Pirpanan isää on kritisoitu siitä, että hän on julkaissut niin paljon juttuja tyttärestään ja että hän vauvansa avulla lähti tekemään hyväntekeväisyystyötä. Minusta toki vaatii rohkeutta ja voimia ryhtyä tällaiseen, mutta täytyy muistaa, ettei se ollut FB-ryhmän perimmäinen tarkoitus. Minusta on hienoa, miten "superiskä" onnistui pitämään ryhmän kasassa ja oman yksityisyytensä edes osaksi suojattuna ryhmän paisuessa hurjan isoksi. Miten hän ryhmän avulla sai oikeasti todella paljon hienoja asioita aikaan ja miten hän ymmärsi ja tajusi, että upealla ryhmällä on näin paljon mahdollisuuksia tehdä hyvää!

Kirjana Pirpanan tarina ei ehkä ole erityinen, mutta sisällöltään tärkeä ja upea. Pirpanan tarina osoittaa, että ihmiset välittävät oikeasti ja aidosti, ja että yhdessä saa paljon hyvää aikaan. Kirja on nopealukuinen ja se etenee varsin kronologisesti Pirpanan syntymästä siihen päivään asti, kun hän pääsee sairaalasta kotiin. Kirjan lopussa on tietopaketti ja käytännön neuvoja sairaiden lasten vanhemmille. Neuvot ovat varmasti hyviä ja tarpeellisia, vaikka minä en lukenut niitä täydellisen tarkasti läpi. Ihan kirjan lopussa on myös muiden keskoina syntyneiden tarinoita, jotka olivat koskettavia ja hienoja luettavia. Erityismaininta vielä kirjasta löytyneistä kuvista. Suloinen Pirpana ja hänen tarinansa tulee vielä enemmän iholle, kun hänelle saa kasvot ja fyysisen olemuksen. Mahtavan söpö tyttö!

Pirpanan tarina koskettaa tytön itsensä vuoksi, mutta myös ihmisten hyvyyden vuoksi. Yhdessä pystymme tekemään paljon, ja FB-ryhmä jatkaa hyvänteon parissa. Kunhan rahoitusasiat saadaan sovittua Takamaa lupaa olla ryhmänsä kanssa mukana Uusi Lastensairaala 2017-projektissa. Kirjasta jää paljon käteen, päällimmäisenä ehkä tunne ja ymmärrys siitä, kuinka suuria ihmeitä rakkaus, välittäminen ja yhdessä tekeminen saavat aikaan. Pirpanan syntymä liian aikaisin, hänen isänsä päätös perustaa FB-ryhmä ja kaikki ihmiset, jotka ryhmään liittyivät ja lahjoittivat rahaa tai palveluja ovat saaneet aikaan ihmeitä.

★★★★

Paljain jaloin / Laura Save

Paljain jaloin / Laura Save

WSOY, 2013. 380 sivua.

Kannen suunnittelu: Anna Makkonen

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Ei ole helppoa arvioida kirjaa, joka kertoo rankan tositarinan nuoren naisen elämästä. Laura Save on tuore äiti ja vaimo kun hän saa puhelun lääkäriltä. Puhelu koskee magneettikuvauksen tuloksia. Lauralla on epäilty polven kierukkavammaa, mutta puhelussa selviää että kyseessä onkin osteosarkooma - reisiluuhun pesiytynyt luusyöpä. Keuhkoissa on mahdollisesti etäpesäkkeitä ja nuori lääketieteen opiskelija Laura on yhtäkkiä erilaisten kysymysten ja opintojen edessä.

Paljain jaloin kertoo Lauran taistelusta luusyöpää vastaan. Kirja on totuudenmukainen ja rankka kuvaus vakavasta sairaudesta, taistelusta, ja lopulta myös kuoleman läheisyydestä. Se kuvailee uskottavasti vakavan sairauden vaikutusta nuoren naisen elämään, parisuhteeseen, perhe-elämään, opintoihin ja ylipäänsä näkemykseen elämästä. Miten käy Lauran Sofia-puolison, miten pienen Otso-pojan, miten Lauran lääkisopintojen? Minkälainen tulevaisuus hänellä on, onko tulevaisuutta ollenkaan?

Paljain jaloin on riipaisevan rankka tarina. Laura Save menehtyi sairauteensa ennen kuin kuuli romaaninsa julkaisusta. Vaikka suru, tuska, katkeruus ja kuolema on läsnä lähes joka sivulla, on kirjassa myös pilkahduksia onnesta, ilosta ja jokaisesta päivästä nauttimisesta. Save kuvailee rankkoja syöpähoitoja, syöpäosaston vertaistuen merkitystä ja ajatuksia rankkojen sairaalareissujen ajoilta.

 Koska kirja perustuu Lauran omiin muistoihin ja päiväkirjamerkintöihin on teksti suoraa ja konstailematonta. Tällä romaanilla ei ehkä ole kirjallisia ansioita ihan hirveästi, kieli tökki välillä ja niin edelleen, mutta tällaisessa kirjassa se ei ole tärkeintä. Paljain jaloin oli mieleenpainuva, rankka, ravisuttava, koskettava ja itkettävä lukukokemus siksi, että se kertoi Lauran elämästä, hänen todellisuudestaan. Kirja kertoo paljon myös sen kirjoittajan persoonallisuudesta, taistelutahdosta ja ajatuksista sairauden ympäriltä. Lauran ääni kuului loppuun asti, ja hänen elämänsä ja sen, mitä hän siitä halusi kertoa, jätti minuun vahvan jäljen. Minä luin kirjan sen rankkuudesta huolimatta kahdelta istumalta. En voi sanoa, että tarina tempaisi mukaansa, mutta halusin lukea vielä yhden sivun, vielä toisen, nähdäkseni heräsikö toivoa, kestikö Lauran hyvät hetket kauemmin. Vaikka tiesin miten kaikki päättyy, toivoin kuitenkin kirjan loppuun saakka että Lauran sairaudelle löytyisi parannuskeino.

Syöpä on valitettavan tuttu asia monelle meistä. Se oli yksi syy sille, että mietin kauan pystynkö lukemaan tätä kirjaa nyt. Omassa suvussani on viime vuosina taisteltu syöpää vastaan, ja valitettavasti hävitty noista taisteluista liian monta. Mutta Paljain jaloin antaa tavallaan myös lohtua, se saa näkemään kuinka tärkeää on nähdä jokaisessa päivässä ne hienot hetket, nauttia jokaisesta päivästä ja elää omaa elämäänsä, joka päivä!

★★★★+

Onnellisuusprojekti / Gretchen Rubin

Onnellisuusprojekti / Gretchen Rubin

Nemo, 2013. 330 sivua.

Alkuteos: The Happiness Project, 2009.

Suomentanut: Sini Linteri

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? oma ostos nettikaupasta

Onnellisuus on kiinnostava käsite. Minä olen aika positiivinen ihminen, ja yritän aina löytää tapahtumista ja sattumuksista ne myönteiset puolet. Koen myös, että yksi elämän tavoitteistani on olla onnellinen. Tavoittelen itse onnellisuutta tavalla, jolla olen onnellisuuden itselleni määritellyt. Minulle onni taitaa olla sellaista yleistä tyytyväisyyttä elämään. Vapautta valita ja tehdä asioita jotka tuottavat minulle mielihyvää, olla ihmisten kanssa joista välitän, opiskella sitä mitä haluan ja tavoitella asioita, joista haaveilen. Voin myös sanoa, että olen varsin onnellinen ihminen, vaikka tämä syksy on ollut yksi elämäni stressaavimmista ja rankimmista jaksoista. Yritän kuitenkin joka ikinen päivä miettiä muutamia asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Tänä viikonloppuna onni on ollut sylissä kehräävä kissapoika, ensimmäiset mukilliset glögiä, opiskeluvapaita päiviä ja ymmärrys siitä, kuinka paljon olen tämän rankan syksyn aikana oppinut!

Tämän pitkän aasinsillan kautta tämän postauksen aiheeseen, eli Gretchen Rubinin kirjaan Onnellisuusprojekti. Rubin on amerikkalainen perheenäiti, joka aivan tavallisena arkipäivänä ruuhkabussissa istuessaan päätti aloittaa Onnellisuusprojektin. Hän koki olevansa varsin onnellinen, hänellä oli kaksi ihanaa tyttöä, rakstava aviomies, kiva uusi koti, mielekäs työ ja paljon ystäviä. Mutta oliko hän niin onnellinen kuin voisi olla? Rubin päätti omistaa vuoden elämästään onnellisuutensa lisäämiseen. Hän teki etukäteen suunnitelman, ja päätti kaikille kuukausille oman teeman. Tammikuussa hän keskittyisi vireyteen, helmikuussa avioliittoonsa, maaliskuussa työhön jne. Jokaisen kuukauden aikana hänellä oli pieniä "välitehtäviä" joiden avulla hän yritti lisätä onnellisuuttaan.

Onnellisuusprojektin idea on kiva, ja pidän ajatuksesta, että ihminen voi vaikuttaa varsin suurissa määrin omaan onnellisuuteensa. Ihailen Rubinia siitä, että hän itse päätti tehdä jotain onnensa eteen. Mutta en voi sille mitään, että en liiemmin innostunut Gretchenistä henkilönä. Minusta hän vaikutti varsin ärsyttävältä vaimolta. Hän nalkutti pikkuasioista jatkuvasti (vaikka avioliittoteemakuukauden yhtenä tehtävänä olikin vähentää nalkutusta), ja oli muutenkin ärsyttävän itsekäs ja jankuttava nainen. En ehkä myöskään olisi sietänyt Gretcheniä ystävänä projketin aikaan. Vaikutti siltä, että hän halusi keskustella vain projektistaan ja halusi tuputtaa onnellisuuttaan kaikille ystävilleenkin. Ei siinä mitään, mutta välillä ihmetteln tekikö hänen tuputtamisensa hänen ystävistään oikeastaan vähemmän onnellisia. Alkoivatko he kyseenalaistaa omaa onneaan kuunnellessaan Gretchenin ainaista jankuttamista projektistaan?

Kirjan idea on ihan kiva, mutta ennen pitkää jokaisen teemakuukauden samantapaiset tehtävät ja tavoitteet alkoivat hieman tylsistyttää. Ja Rubin vaikutti tulevan samoihin lopputuloksiin joka kuukausi. Toisaalta oli ehkä hyvä huomata, että olemalla oma itsensä ja huomioimalla muita oli helpointa saavuttaa onnellisuus, mutta kun kirjassa toistetaan näitä asioita tarpeeksi monta kertaa, alkaa hieman kyllästyttää.

Onnellisuusprojekti on siis ihan kiva kirja, joka herätti ajattelemaan omaa onnellisuuttaa. Miinuspisteitä kuitenkin siitä, etten oikein osannut samaistua Gretcheniin tai hänen tavoitteisiinsa. Projekti oli siis kiinnostava, mutta kirjana tämä ei ollut erityisen ihmeellinen. Liikaa toistoa ja kyllähän kirjasta auttamatta tulee aika Gretchen-keskeinen kun se kertoo hänen onnellisuusprojektistaan. Kun päähenkilö lisäksi on ärsyttävä, alkoi kirjan lukeminenkin ennen pitkää hieman ärsyttämään. Mutta hienoa, että hän koki elämänsä onnellisemmaksi vuoden projektin päätyttyä! Eniten kirja antoi ajattelemisen aihetta ihan omasta elämästä ja onnellisuudesta, ja siitä kirjalle yksi lisätähti.

★★★+

Vaiennettu Anna / Elbie Lötter

Vaiennettu Anna / Elbie Lötter

Minerva, 2010. 227 sivua.

Alkuteos: Dis Ek, Anna, 2004.

Englannin kielestä suomentanut: Leena Mäntylä

Kannen suunnittelu: Susanna Appel

Mistä minulle? nettikirjakauppaostos 

Elbie Lötterin kirja Vaiennettu Anna perustuu tositapahtumiin, kirjailijan omiin kokemuksiin kotimaassaan Etelä-Afrikassa. Elbie Lötter on keksitty nimi, kirjailija ei ole halunnut omalla nimellään tai kasvoillaan julkisuuteen.

Vaiennettu Anna on rankka tarina lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Annan vanhemmat eroavat hänen ollessa kuusivuotias. Äidin uusi mies, Annan isäpuoli Danie tuli kuvioihin pari vuotta myöhemmin. Hän tuntui alussa mukavalta ja huomaavaiselta mieheltä. Hän vaikutti välittävän Annasta, osti tytölle uusia tavaroita ja vaatteita. Mutta pian miehen käytös Annaa kohtaan kuitenkin muuttui. Anna alkoi pelkäämään kauppareissuja isäpuolen kanssa kahdestaan. Isäpuolen käsi vaelteli Annan pikkuhousujen sisään, ja pian myös isäpuolen öisistä vierailuista Annan huoneessa tuli arkipäivää. Anna ei voinut käsittää tai ymmärtää tapahtumia, ja hänen äitinsä vaikutti olevan tietämätön tai ainakin sokea tapahtumille.

Annan biologinen isä oli nuoren tytön pelastus. Viikonloput isän kanssa olivat tytön onnellisimpia hetkiä, siellä kaikki oli hyvin eikä isäpuolen öisiä raiskauksia tarvinnut pelätä. Anna ei kuitenkaan saa nauttia isänsä seurasta kovinkaan kauan, ja hän menettää myös rakkaan koiransa. Anna on yksin, hän on vaiennettu Anna, koska hän ei voi kertoa kenellekään mitä hänen isäpuolensa hänelle tekee.

Vaiennettu Anna kertoo karmean tarinan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sen aiheuttamasta kärsimyksestä ja sen seurauksista. Kirjassa tuli hyvin esille se pelko ja kärsimys, jota tällaiset kauheat tapahtumat herättävät viattomassa, nuoressa lapsessa, joka ei voi ymmärtää tapahtumia. Kirja on rehellisen tuntuinen ja se herätti minussa lukijana (ja tulevana psykologina) hurjasti ajatuksia ja tunteita. En ymmärrä, miten joku pystyy tekemään tällaisia kauheuksia kenellekään, mutta etenkään viattomalle lapselle. Inhosin paitsi Annan isäpuolta myös Annan äitiä, joka aivan selvästi tiesi jotain tapahtumista, mutta kielsi ne itseltään ja tyttäreltään, ja lopulta päätti aivan selkeästi ottaa miehensä puolen.

Vaikka Vaiennettu Anna on mieleenpainuva ja koskettava tarinaltaan, en kirjana kuitenkaan ihastunut tähän ihan varauksetta. Kieli oli paikoin tönkköä, ja paikoitellen olisin myös kaivannut enemmän tunteiden esiin tuomista, Annan ajatuksia ja tunteita ennemmin kuin tarinan kronologisesti eteenpäin viemistä. Kirja oli mukaansatempaava sillä tavalla, että joudin lukemaan sen yhdeltä istumalta loppuun, koska halusin selvittää miten kauhutarina päättyy, miten Annan käy, saako isäpuoli rangaistuksensa ja miten Annan äiti suhtautuu koko asiaan. Kirjassa ei ole kovinkaan onnellista loppua, mutta kirjan lopussa on kirjailijan haastattelu, jossa hän kertoo että osan kirjan tapahtumista hän on keksinyt itse. Kirjan loppu on siis hieman peukaloitu. En ehkä ihan ymmärrä tätä ratkaisua. Minusta Lötterin tarina olisi ollut aivan tarpeeksi kauhea, traumaattinen ja hirveä ilman tuota keksittyä loppuratkaisuakin...

Kokonaisuutena Vaiennettu Anna oli ajatuksia ja tunteita herättävä, tarinaltaan kamala kirja jota lukiessa minulla oli välillä ihan fyysisesti paha olo. Kirja jää mieleen, mutta enemmän tarinan kuin kirjallisten ansioidensa vuoksi.

Maailmanvalloitus: Etelä-Afrikka

★★★   

Seikkailujuoksija / Juha Hietanen

Seikkailujuoksija: Jukka Viljasen pitkä taival Saharan halkijuoksijaksi / Juha Hietanen

Readme.fi, 2012. 280 sivua.

Kannen suunnittelu: Marko Tapani

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Juha Hietasen kirja Seikkailujuoksija: Jukka Viljasen pitkä taival Saharan halkijuoksijaksi kertoo nimensä mukaisesti seikkailujuoksija Jukka Viljasesta ja tämän huimista juoksuprojekteista.

Viljanen innostui juoksemisesta ja jokapäiväisistä, pitkistä lenkeistä tuli miehen arkea. Pikkuhiljaa hän myös teki juoksemisesta ammattinsa, jätti vanhan työnsä ja alkoi etsimään sponsoreita eri juoksuprojekteilleen. Viljanen on juossut maratonin niin etelä- kuin pohjoisnavallakin. Hän juoksi avovaimonsa sekä ystävänsä Gregin kanssa Kalaharin halki tajuttomassa kuumuudessa. Kalaharin seikkailun jälkeen Viljanen päätti, että hän haluaa olla ensimmäinen mies joka juoksee yksin halki Saharan. Seikkailu vaati paljon valmisteluja ja suunnittelua. Tarvittiin rahoittajia, ruokailuja piti suunnitella, juoksureitti suunnitella mahdollisimman turvalliseksi ja tukijoukko matkaa varten piti hankkia niin kotimaasta kuin paikanpäältäkin. Yhden Saharaan suuntautuneen suunnittelureissun ja yli vuoden valmistautumisen jälkeen Viljanen suuntasi tukijoukkoineen Saharaan ja aloitti juoksunsa. Kirjassa seurataan tätä huimaa juoksua varsin yksityiskohtaisesti ja todella kiinnostavasti.

Minä olen suuri juoksufani, ja tämä kirja ei todellakaan tuota juoksintoani vähennä. Päinvastoin. Kirjaa lukiessani sain kovan lenkkihingun päälle, haluan juosta pidempiä lenkkejä, kauemmin ja muualla kuin tasaisilla ja jäisillä kaduilla. Kirjana en ehkä ihastunut Seikkailujuoksijaan ihan varauksettomasti. Rakenne oli minusta jotenkin sekava, ja monia asioita mainittiin useaan kertaan. Kirjan sisältö sitävastoin oli todella kiinnostavaa, laitoin jokaisen yksityiskohdan korvan taakse ja innostuin ultrajuoksusta aivan uudella tavalla (vaikka Viljanen on erityisesti seikkailujuoksija, ei ultrajuoksija). Pidin siitä, että kirjassa tulee monipuolisesti esille juoksuprojekteihin valmistautuminen. Lopulta vaikutti siltä, että pitkien juoksulenkkien tekeminen ja fyysinen harjoittelu oli koko projektissa oikeastaan se helpoin asia. Rahoituksen hakeminen, ravinnon suunnittelu ja matkan suunnittelu vaati paljon enemmän aikaa ja voimia kuin itse juoksu.

Seikkailujuoksija sai minut entistä innostuneemmaksi juoksuharrastukssta ja se sai myös ihailemieni henkilöiden listan kasvamaan yhdellä nimellä. Sain Jukka Viljasesta kirjan kautta sympaattisen, määrätietoisen ja vahvatahtoisen kuvan, enkä voi muuta kuin ihailla häntä. Seikkailujuoksija on kirjana  todella mukaansatempaava, ja halusin lukea sen yhdeltä istumalta. Kaiken lisäksi isäni odotti malttamattomana, että saisin kirjan luettua jotta hänkin pääsisi sitä lukemaan. Lukemisen aikana ruokapöytäkeskustelumme koskivatkin Seikkailujuoksijaa ;). Minä jäin kuitenkin hieman kaipaamaan persoonallisempia ajatuksia, Jukka Viljasen omia muistoja ja ajatuksia seikkailuistaan. Kirjan kirjoittaja on toimittaja Juha Hietanen, mutta minä kaipasin vielä enemmän Jukka Viljasen omia kokemuksia, omia sanoja kirjassa kuvailtaviin tapahtumiin. Mitä juoksijan päässä liikkui pitkien seikkailujen aikana, mitä hän ajatteli harjoituslenkkien aikana, mistä ammensi tahdon ja voiman pitkiin juoksupäiviin aavikolla?

Kirjassa on myös aika paljon kuvia seikkailujen varrelta. Minusta se oli kiva lisä, ja valokuva turvonneista jaloista ja verisistä sukista toi seikkailujuoksijan arkea vielä hieman lähemmäs lukijaa. Haluaisin suositella tätä kirjaa lämpimästi kaikille, mutta ehkä tämä kuitenkin sopii parhaiten juoksusta innostuneille. Kiva nojatuolimatka Saharan kuumuuteen tämä oli muutenkin, varsinkin näin tammikuisissa loskakeleissä. Vaikka en Seikkailujuoksijalle kirjana ihan täysiä pisteitä voi antaa, Jukka Viljasen seikkailujuoksuille antaisin kuitenkin vaikka kymmenen tähteä. Ihailtavaa, inspiroivaa!

★★★★  

Ps! Jukka Viljasen blogista, täältä, voi lukea lisää miehen uudesta juoksuseikkailusta jonka hän julkisti maanantaina. Seuraavaksi mies suuntaa juoksemaan Grönlannin halki!

Ei ainoastaan pyöräilystä / Lance Armstrong

Ei ainoastaan pyöräilystä / Lance Armstrong

Tammi, 2002. 309 sivua.

Alkuteos: It´s Not About the Bike. My Journey Back to Life, 2000.

Suomentaneet: Paula Herranen & Veli-Pekka Ketola

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Lance Armstrong on viime aikoina ollut paljonkin julkisuudessa valitettavasti hieman negatiivisten asioiden vuoksi. Dopingsyytökset ovat tätä päivää, mutta kirjassaan Ei ainoastaan pyöräilystä Armstrong kuvailee menestyksekkään polkupyöräuransa alkua sekä elämänsä käännekohtaa, 25-vuotiaana saatua syöpädiagnoosia ja rankkoja hoitoja.

Armstrong syntyi teksasilaiselle teiniäidille ja osoitti jo nuorena kilpailuhenkisyytensä ja voitontahtonsa. Lance kilpaili nuorempana triatlonissa ja kehittyi sen jälkeen maailman parhaaksi pyöräilijäksi. Nuoren urheilijan ura koki kuitenkin käänteen, kun hänellä 25-vuotiaana todettiin pahanlaatuinen kivessyöpä. Syöpä oli levinnyt jo keuhkoihin ja aivoihin saakka, mutta Lance aloitti rankan ja vaikean taistelun sairautta vastaan. Taistelu päättyi voittoon ja pian myös huimaan paluuseen kilpapyöräilyn huipulle. Toivuttuaan syövästä Armstrong voitti Tour de Francen, maantiepyöräilyn suurimman kilpailun, seitsemän kertaa. Sittemminhän Armstrongin joukkuekaverit ovat todistaneet hänen käyttäneen uransa aikana dopingia ja Kansainvälinen pyöräilyliitto mitätöi kaikki ympäriajon voitot.

Armstrong kertoo kirjassaan ehdottoman rehellisen tuntuisesti sairautensa pahimmat ja henkilökohtaisimmatkin yksityiskohdat. Miehen tarina koskettaa lähinnä tietenkin syöpäkamppailun kuvailun vuoksi, elämän ja kuoleman häilyvän rajan tuomisesta lukijaa lähelle, mutta kirja on kiinnostava myös urheiluhullulle lukijalle. Armstrong kuvailee huippu-urheilijan arkea ja kilpaurheilun vaativuutta tarkasti ja jännittävästi ja teos näyttää samalla urheilumaailman karkeuden ja terveyden merkityksen.

Armstrong antaa kirjassaa itsestään paljon. Hän kuvailee sairastumistaan kivessyöpään yksityiskohtaisesti ja avoimesti ja käy läpi sairauden tuomat muutokset kehossaan, steriiliyden ja myöhemmät lastenhankintaprosessit vaimonsa kanssa. Hän kertoo uusista elämänarvoistaan, uudesta näkökulmastaan ihmiselämään, lähipiiriinsä ja oman elämänsä arvokkuuteen.

Armstrongin kirja antaa kirjoittajastaan sympaattisen kuvan. En osaa yhdistää dopingepäilyjä tähän mieheen, joka kirjassa vannoo ettei koskaan ole kiellettyjä aineita käyttänyt tai tule käyttämäänkään. Hän kuvailee kemoterapian ja solumyrkkyjen olleen niin rankkoja, ettei niiden jälkeen voisi kuvitellakaan pumppaavansa kehoonsa vaarallisia, urheilussa kiellettyjä aineita tai suorituskykyä parantavia valmisteita.

Ei ainoastaan pyöräilystä on kiinnostava ja koskettava kirja jota voin suositella etenkin urheilun ystäville. Toki Armstrongin kamppailu syöpää vastaan on jo itsessään todella lukemisen arvoinen!

★★★★

Det du inte såg / Patrik Sjöberg & Markus Lutteman

Det du inte såg / Patrik Sjöberg & Markus Lutteman

Norstedts, 2011. 412 sivua.

Kannen suunnittelu: Miroslav Sokcic

Mistä minulle? nettiostos Adlibrikseltä

Patrik Sjöberg on yksi Ruotsin kaikkien aikojen menestyneimpiä yleisurheilijoita. Sjöberg voitti korkeushyppyurallaan olympiamitalin kolmista perättäisitä olympialaisista ja paransi lisäksi korkeushypyn maailmanennätystä useaan otteeseen. Sjöbergin muistelmakirja Det du inte såg on kirjoitettu yhdessä Markus Luttemanin kanssa. Kirja kertoo Sjöbergin urasta ja elämästä korkeushyppääjänä, ja valottaa myös vaiettuja salaisuuksia Sjöbergin suomalaistaustaisesta valmentaja Viljo Nousiaisesta.

Kirjassaan Sjöberg paljastaa paljon itsestään. Hän kertoo, kuinka aloitti yleisurheilun, kuinka kyllästynyt oli koulunkäyntiin. Sjöberg kertoo rankasta lapsuudestaan, vanhempiensa erosta ja suuren roolin koko kirjassa saa myös Sjöbergin valmentaja Viljo Nousiainen. Nousiainen aloitti Sjöbergin valmentamisen jo tämän ollessa nuori poika. Pian Nousiaisesta tuli hetkeksi myös Sjöbergin isäpuoli kun tämä seurusteli Sjöbergin äidin kanssa. Tuo suhde kaatui kuitenkin varsin nopeasti, mutta eron jälkeen Sjöberg päätti muuttaa asumaan Nousiaisen luokse, jotta treenaaminen sujuisi mahdollisimman helposti. Nousiainen hyväksikäytti nuorta Sjöbergiä seksuaalisesti, kunnes Sjöberg oli teini-ikäisenä tarpeeksi vahva kieltämään Nousiaisen käytöksen. Myöhemmin, korkeushyppuyuran jo loputtua, Sjöberg sai kuulla Nousiaisen muilta valmennettavilta, että tämä oli käyttäytynyt samalla tavalla myös muita nuoria valmennettaviaan kohtaan. Nousiainen oli aina ollut hieman erilainen, täysin nuorten poikien valmentamiseen uppoutunut. Hän ei tiennyt mistään muusta, hänen elämäänsä kuului vain ja ainoastaan korkeushyppy ja nämä nuoret pojat.

Nousiainen pysyi Sjöbergin valmentajana koko Sjöbergin hyppyuran ajan. Vaikka Sjöberg lopulta inhosi koko miestä, tiesi hän, ettei olisi kehittynyt niin hyväksi korkeushyppääjäksi ilman Nousiaista. Det du inte såg antaa rehellisen ja avoimen kuvan urheilumaailmasta, Nousiaisen ja Sjöbergin välisestä suhteesta ja Sjöbergistä persoonana. Sjöberg on mielenkiintoinen henkilönä. En ehkä voi sanoa tykästyneeni häneen, minulla on tämän herran kanssa vähän samanlaiset fiilikset kuin Zlatanin kirjan kuunneltuani. Sain myös Sjöbergistä hieman epämiellyttävän, koppavan ja ylpeän kuvan vaikka ihailenkin (myös) hänen selviytymistarinaansa, hienoa urheilu-uraa ja rohkeita elämänvalintojaan.

Kirjana Det du inte såg on mielenkiintoinen, rehellinen ja aiheeltaan tärkeä. Sjöberg tuokin kirjan lopussa esille syitä siihen, miksi halusi kertoa omista kokemuksistaan lopulta, vuosien jälkeen, julkisesti. Hänen mielestään on tärkeää herätellä vanhempia tarkastelemaan urheilumaailmaa kriittisemmin. Sjöberg itse ihmetteli, miten kukaan nuorten poikien vanhemmista ei epäillyt Nousiaisen puuhia. Miten kukaan vanhemmista ei ihmetellyt, kun yksinäinen urheiluvalmentaja pyysi nuoria valmennettaviaan yökylään monta kertaa viikossa? Osansa kirjassa saa koko Ruotsin urheiluliitto, kilpakumppanit ja media. Sjöberg on aina ollut oman tiensä kulkija. Hän on juhlinut, rellestänyt, mokaillut. Ollut otsikoissa huumeiden vuoksi, sotkenut raha-asiansa ja taistellut dopingsyytöksien kanssa. Hän on kuitenkin aina ollut rehellisesti oma itsensä, oman tiensä kulkija, ja se jos mikä on ihailtavaa, vaikka minä en aivan kaikkia Sjöbergin valintoja ja mielipiteitä henkilökohtaisesti allekirjoitakaan.

Det du inte såg on kiinnostava ja koskettava katsaus 1960-luvun yleisurheilumaailmaan, Ruotsin urheilupiireihin ja etenkin Patrik Sjöbergin elämään. Hienon hieno kirja vaikka en Sjöbergiin henkilönä täysin samaistunutkaan. Mutta sehän ei taida olla kirjan vika ;).

⋆⋆⋆⋆

Talvipäiväkirja / Paul Auster

Talvipäiväkirja / Paul Auster

Tammen keltainen kirjasto, 2012. 225 sivua.

Alkuteos: Winter Journal, 2012.

Suomentanut: Erkki Jukarainen

Kannen suunnittelu: Timo Mänttäri

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Paul Auster on viime vuosien aikana noussut yhdeksi suosikkikirjailijakseni. Tartuin siis innolla miehen uusimpaan romaaniin Talvipäiväkirja. Tajusin muutaman sivun luettuani, että kyseessä ei ole tavallinen Austermainen fiktiivinen romaani, vaan miehen oma muistelmateos. Onneksi tämä ei missään tapauksessa osoittautunut huonoksi asiaksi.

Talvipäiväkirjassa Auster kertoo elämästään lukijalle. Hän palaa lapsuusvuosiinsa, kertoo muistoja, pieniä pilkahduksia elämästään. Hän muistelee nuoruusvuosiaan, ensimmäistä rakkauttaan ja ensimmäistä avioliittoaan. Auster palaa kirjassa muistelemaan vanhempiensa kuolemia ja niistä nousseita ajatuksia. Hän kertoo myös lukijalle, miksi ei voi sietää banaaneja ja mistä hänen arpensa ovat aiheutuneet. Auster muistelee avioeroansa ja kuvailee nykyistä vaimoaan, kirjailija Siri Hustvedtia tavattoman rakastavasti ja kauniisti.

Auster paljastaa lukijalle paljon itsestään. Hän on rehellinen muistellessaan menneisyyttään, käy läpi niin surut ja murheet kuin ilon ja onnen aiheetkin. Auster kertoo paniikkikohtauksistaan, äitisuhteestaan ja rehellisesti myös seksuaalisuudesta. Hän muistelee kouluvuosia, opiskelukavereita ja tehtyjä virheitä.

Talvipäiväkirja on hieno, rehellinen katsaus Paul Austerin elämään. Minä luin kaikesta suurella mielenkiinnolla. Uppouduin kirjan kauniiseen, rikkaaseen kieleen ja Austerin taitavaan kerrontaan. Pitkästyin ainoastaan silloin, kun Auster luetteli kaikki kaksikymmentä asuntoa, jossa hän on elämänsä aikana asunut. Edes pitkät kappaleet ja "virallisten" lukujen puuttuminen ei haitannut lukemistani, vaikka yleensä pidänkin siitä, että kirjan lukemisen voi tauottaa sopivasti yhden luvun päättyessä.

Talvipäiväkirja antaa Austerista lempeän, sympaattisen kuvan. En voinut kuin ihailla tapaa, jolla Auster lämmöllä ja rakkaudella kuvailee suhdettaan vaimoonsa ja lapsiinsa. Kirja herätti minussa lukijana paljon tunteita. Välillä hihittelin ääneen Austerin osuvalle, pilke silmäkulmassa kirjoitetulle huumorille, välillä taas luin Austerin elämän tapahtumista kyynel silmäkulmassa, eläytyen Austerin menetyksiin ja kriiseihin täysin.

Paul Auster on kirjoittanut rehellisen ja realistisen tuntuisen kirjan elämästään. Ihailen henkilöitä, etenkin kirjailijoita, jotka antavat itsestään kirjoissaan näin paljon. Paljastavat elämästään ja itsestään pieniä, tarkkoja yksityiskohtia. Tämä tekee Talvipäiväkirjasta, hienoon kielenkäyttöön yhdistettynä, tavattoman kiinnostavan ja kauniin koskettavan kirjan. Austerin fanit - toki kaikki muutkin - lukekaa tämä!

⋆⋆⋆⋆⋆-

Myös Tuulia ihastui tähän kirjaan!

Jag är Zlatan Ibrahimovic / David Lagercrantz & Zlatan Ibrahimovic

Jag är Zlatan Ibrahimovic / David Lagercrantz & Zlatan Ibrahimovic

Bonnier Audio, 2011. 11 levyä.

Lukija: Jonas Malmsjö

Tässä onkin urheiluelokuun viimeinen kirja, näin sopivasti elokuun viimeisenä päivänä! Olen tämän kuukauden aikana kuunnellut ahkerasti äänikirjana David Lagercrantzin kirjoittamaa Zlatan Ibrahimovicistä kertomaa kirjaa ruotsiksi. Jag är Zlatan Ibrahimovic on kattava ja runsas katsaus jalkapallomiljonääri Ibrahimovicin elämään.

Zlatan syntyy maahanmuuttajaperheeseen ja viettää lapsuutensa ja nuoruutensa Rosengårdissa, malmölaisessa lähiössä. Zlatania kiusataan koulussa, hänen vanhempansa eroavat ja perheessä on muutenkin ongelmia aivan tarpeeksi. Zlatan on eksyksissä, kunnes löytää jalkapallon. Hän ostaa ensimmäiset nappulakenkänsä parilla kolikolla tavaratalosta ja potkii palloa kotitalonsa pihamaalla. Jag är Zlatan... kertoo, kuinka kiusatusta lähiöpojasta kasvaa yksi maailman tunnetuimmista jalkapalloilijoista. Kuinka Zlatan selviää vaikeuksista ja lopulta pääsee ulkomaille, Eurooppaan, pelamaan. Vaikka paikka hyvässä joukkueessa onkin varma, ei elämä kuitenkaan ole helppoa. Muutettuaan ensimmäisen kerran yksin ulkomaille Zlatan yllättyy paitsi yksinäisyydestä, myös treenitavoista ja muiden pelaajien persoonista.

Myöhemminkin, pelattuaan Euroopan huippujoukkueissa usean vuoden ajan, Zlatan ihmettelee muiden huippupelaajien käyttäytymistä. Saapuessaan pelaaman Barcelonaan hän ihmettelee, miksi Messi, Iniesta ja Xavi käyttäytyvät kuin normaalit ihmiset, eivätkä osoita millään tavalla olevansa maailman huippupelaajia. Zlatan itse ei ole nöyrä. Hän ajattelee olevansa Euroopan coolein jätkä, hän vaatii erikoiskohtelua ja jos asiat eivät suju hänen haluamallaan tavalla, joukkuekaverit, valmentajat ja muut taustahenkilöt saavat tuntea sen nahoissaan.

Jag är Zlatan... kuvailee tarkasti ja monipuolisesti jalkapallotähden elämää. Joukkeita ja pelikavereita on paljon, niin paljon että olen jo unohtanut puolet. Kirjassa kerrotaan myös Zlatanin "toisesta elämästä" rakastavana perheenisänä ja avomiehenä. Zlatanin ja hänen avovaimonsa Helenan suhdetta kuvaillaan sen alusta asti ja Helenalla onkin suuri rooli Zlatanin sopeutumisessa Eurooppaan. Ibrahimovicin elämää kuvaillaan lapsuudesta aina vuoteen 2011 saakka. Se antaa laajan ja rehellisen kuvan Ibrahimovicistä ja jalkapallotähden elämästä.

Minä olen aina pitänyt Zlatan Ibrahimoviciä ylpeänä ja itsekkäänä, epämukavana snobina. Hän ei totisesti anna itsestään toisnelaista kuvaa kirjan kautta, mutta toki kirjasta saa Zlatanin taustasta ja hänen uransa alkuvaiheista yksityiskohtaista tietoa. Uskon, että kaikki tuo on vaikuttanut Zlatanin olemukseen ja nyt ymmärrän hänen ärsyttävän olemuksensa ehkä hieman paremmin. Zlatan ei ole nöyrä, mutta jos hän lapsena ja nuorena olisi ollut nöyrä, hän ei ehkä olisi selvinnyt. Kirja on hieno ja tavattoman mielenkiintoinen elämäkerta, mutta samalla aika upea selviytymistarina. Zlatan on menestyksensä ansainnut.

Kirja toimi hyvin äänikirjana. Kirjoittajaksi on merkitty David Lagercrantz joka on kirjoittanut Zlatan Ibrahimovicin kertomuksen mukaan. Kuunnellessani tätä ajattelinkin jatkuvasti Zlatanin kertovan minulle omaa tarinaansa minä-muodossa. Jag är Zlatan... on monipuolinen kirja ja parasta tässä oli se rohkeus ja rehellisyys, jolla Zlatanin tarina kerrotaan. Minä sain Ibrahimovicistä hieman erilaisen kuvan, vaikka nöyrä ja Zlatan ei edelleenkään samaan lauseeseen sovikaan. Kirjan kuunneltuani minulle jäi kuitenkin herrasta tuttavallinen fiilis, hän päästi kirjansa kautta lukijan (kuuntelijan) itseään lähelle, avasi ovet elämäänsä ja näin jälkeenpäin tuntuu melkein siltä, kuin olisimme kavereita. Jään siis euraamaan Zlatanin elämänvaiheita lehtien sivuilta tämän jälkeen entistä kiinnostuneempana.

"Zlatan är Zlatan. Det finns bara en Zlatan."

★★★★★


Myös Unni on lukenut tämän.

Ultramarathon man / Dean Karnazes

Ultramarathon man / Dean Karnazes

Tarcher Penguin, 2006. 295 sivua.

Kannen suunnittelu: Lovedog Studio

Mistä minulle? Amazon.co.uk -ostos

Elokuun, ja urheiluteemakuukauden viimeisiä päiviä viedään. Tämä onkin teemakuukauden toiseksi viimeinen kirja, viimeisestä yritän ehtiä kirjoittaa huomenna. Minulla on muutenkin iso kasa blogiarvioita rästissä, ehdin kyllä lukea, mutta kiireet pitävät usein pois koneelta. No, hiljaa hyvä tulee ja ensi viikolla koittaakin paluu arkeen ja opiskelukaupunkiin.

Dean Karnazesin omaelämäkerrallinen kirja Ultramarathon man: Confessions of an all-night runner on, taas kerran, tavattoman mielenkiintoinen ja juoksuintoa kohottava kirja. Karnazes kertoo omasta juoksuharrastuksestaan, siitä, mikä sai hänet juoksemaan ultramaratoneja ja maailman rankimpia juoksukilpailuja. Karnazes kertoo päivän kohokohdastaan, kun hän illalla suukottaa lapsiaan näiden mennessä nukkumaan, vetää jalkaansa juoksukengät ja lähtee juoksemaan koko yöksi. Karnazes juoksee ja juoksee. Hän juoksee öiden lisäksi työpäivien lounastunnilla ja ajan riittäessä myös työpäivän jälkeen. Siinä sivussa hän ehtii kuitenkin huolehtia perheestään, käydä kaikissa poikansa jalkapallomatseissa ja viettää kahdenkeskistä aikaa vaimonsa kanssa. Hän käy kokopäivätöissä ja leikkaa kotipihan nurmikon. Nukkua ja syödäkin hän ehtii, vaikka välillä tuntuu siltä, että vuorokaudesta loppuvat tunnit. Ihailtavaa ja motivoivaa!

Kirjassaan Karnazes kuvailee tarkasti ensimmäisen ultramaratonkilpailunsa. Se oli rankka vuoristojuoksu, kokonaispituudeltaan 161 km ja matka juostiin Sierra Nevadan vuoristossa, vuoria ylös ja alas. Kilpailua on äärimmäisen mielenkiintoista seurata, ja Karnazesin asenne on ihailtavaa! Vaikka jalat ovat mössöä, varpaankynnet irtoilevat ja koko vartalo kramppaa jaksaa hän mielessään laskea leikkiä ja etsiä kärsimyksestään ilon aiheita. Kirjassa seurataan tarkemmin myös kaikkien aikojen ensimmäistä maratonia Etelänavalla sekä Karnazesin juoksemaa, lähes 200 kilometrin ultramaratonia. Jälkimmäinen matka oli oikeastaan viestijuoksu, jossa tarkoituksena oli juosta lyhyempiä pätkiä joukkueena ja jättää viestikapula seuraavalle juoksijalle. Karnazes juoksi matkan kuitenkin yksin, yhden miehen joukkueena, Team Deanina. Hän juoksi sairaan tyttölapsen, Libbyn hyväksi ja sai juoksullaan kerättyä hieman rahaa lopulta Libbyn hengen pelastanutta hoitoa varten.

Karnazesin kirja Ultramarathon man on juoksusta innostuneelle oikea kultakimpale. Kirja lisää motivaatiota ja juoksuintoa, se saa haaveilemaan pidemmistä juoksumatkoista, mutta ennen kaikkea se osoittaa, mihin ihmiskroppa ja -mieli kykenee. Ihailen Karnazesin asennetta, hän juoksee mahdottomia kilometrimääriä viikossa, syö todella tarkasti, ei syö vaaleaa sokeria laisinkaan -edes lastensa syntymäpäivillä - ja viettää viikonloput ja lomat perheensä kanssa asuntovaunussa ja juoksukilpailuissa. Vaikka hän onkin omien sanojensa mukaan syntynyt juoksemaan hän elää kuitenkin aivan tavallista perheenisän elämää, ja vaimo sekä lapset ovat etusijalla hänen elämässään.

Voisin kirjoittaa tästä kirjasta vaikka kuinka paljon, mutta suosittelen kaikkia vähänkin kiinnostuneita tarttumaan tähän ja lukemaan itse. Minä luin tämän englanniksi, ja teksti on helppo- ja nopealukuista. Ainut asia mikä englanninkielisessä kirjassa hieman häiritsi, oli juoksumatkojen pituudet. Ne kerrottiin tietenkin maileissa, joten jouduin googlettamaan vastaavat matkat kilometreinä jos halusin ne tietää. Kirja on myös suomennettu nimellä Ultramaratoonari: Kuinka lähdin juoksemaan ja jäin koukkuun, joten suomeksikin tämän löytää ainakin nettikaupoista.

Hämmästyttävä, innostuttava ja motivoiva kirja!


★★★★★

Naisen juoksukirja / Kirsi Valasti

Naisen juoksukirja / Kirsi Valasti

Otava, 2009. 202 sivua.

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? huuto.netistä ostettu

Urheiluteemalla jatketaan. Muistan Kirsi Valastin parin vuoden takaa juoksuradoilta, ja innostuin kovasti kun löysin hänen kirjoittamansa Naisen juoksukirjan huuto.netistä halvalla. Kirja antaa lisämotivaatiota juoksemiseen, vinkkejä treenien kokoamiseen ja paljon uutta tietoa niin treenaamiseen, ravintoon kuin kilpailuihin valmistautumiseenkin liittyen.

Naisen juoksukirja käy aluksi läpi juoksemiseen tarvittavat varusteet. Jalkineiden lisäksi naiselle tärkeät on tukevat urheilurintaliivit kun taas sykemittari tuo juoksemiseen lisää mielenkiintoa. Varusteiden läpikäymisen jälkeen vuorossa on kestävyysharjoittelun perusteet ja juoksuharjoittelun eri osa-alueet. Juoksuasento käydään läpi ja mukaan mahtuu myös sekä jalkojen venyttelyohjelma, että keskivartaloa vahvistava pilatesohjelma.

Naisen juoksukirja pureutuu erityisesti (ja nimensä mukaisesti) naiseen juoksijana. Kirjassa Valasti käy läpi naisen laadukasta ravintoa huomioiden naisen erityistarpeet eri ravintoaineiden saannissa. Kirjassa käydään myös läpi kuinka raskaana ollessa voi treenata juoksemista, tai millä tavalla hormonit voivat vaikuttaa juoksuharjoitteluun. Oman osansa kirjassa saa myös vammojen välttäminen, mielikuva- ja rentoutusharjoittelu sekä kirjan lopussa olevat esimerkkiharjoitusohjelmat eri tasoisille juoksijanaisille. Viimeistely maratonille ja puolimaratonille on myös mielenkiintoinen ja kannustava osa kirjaa.

Naisen juoksukirja on monipuolinen ja todella kannustava kirja. Juoksuharrastukseen saa kirjan kautta paljon uusia vinkkejä. Minä juoksin viimeksi eilen kirjan esimerkkiä seuraten intervalliharjoituksen, joka tuntui todella tehokkaalta ja hyvältä. Myös pilatesohjelman ja venyttelyharjoitukset olen jo testannut ja hyväksi havainnut. Valasti osaa kertoa monimutkaisemmistakin sykerajoista ja ravintoaineista niin, että taviskin (eli minä) ymmärtää. Kirja on käytännönläheinen, tästä on todella helppo napata vinkkejä omaan elämään niin juoksuharjoitteluun kuin ravintoonkin liittyen. Suosittelen siis ehdottomasti naisen juoksukirjaa kaikille juoksusta innostuneille (naisille)! Kirjan lukemisen jälkeen alkaa varmasti entistä enemmän mieli juoksulenkeille ;).


★★★★★-


Myös Unni ja Norkku ovat lukeneet tämän.

Nuoren tytön päiväkirja / Anne Frank

Nuoren tytön päiväkirja / Anne Frank

Tammi, 2000. 253 sivua.

Alkuteos: Het achterhuis, 1946

Suomentanut: Eila Pennanen

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirppariostos

Olen jo monta vuotta hävennyt sitä, etten ole lukenut Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirjaa. Kirja löytyy niin TBR 100-listaltani kuin klassikkohaasteestakin, mutta lopulta päätin lukea kirjan juuri nyt koska Anni haastoi minut lukemaan tämän osana Ota riski ja rakastu kirjaan-haastetta.

Tarina tämän kirjan takana lienee kaikille tuttu. Anne Frank oli varakkaan amsterdamilaisperheen nuorin tytär. Toisen maailmansodan syttyessä hän joutuu perheineen maanpakoon keskelle suurkaupunkia, vanhan talon "salaiseen siipeen". Salaisessa piilopaikassaan Frankin nelihenkinen perhe saa pian seuraa Van Daanien kolmihenkisestä perheestä. Myöhemmin piilopirttiin muuttaa myös hammaslääkärinä toiminut herra Dussel. Kahdeksanhenkinen seurue asuu salaisessa siivessä kaksi vuotta, jonka aikana he saavat ruokaa ja apua muutamalta tuttavaltaan ulkomaailmasta. 

Maanpakonsa aikana Anne piti päiväkirjaa elämästään salaisessa siivessä. Hän kuvailee piilopaikan päivärutiinia, vaikeuksia ja pieniä iloja. Sitä, kuinka tärkeää on olla hiirenhiljaa aamupäivisin kun vanhan talon yläkerrassa on työntekijöitä. Kuinka tärkeää on pitää valot sammutettuina iltaisin ja kuinka rankkaa ja tylsää eläminen salaisessa siivessä päivittäin oikeasti on. Anne on sodan alkaessa 13-vuotias tyttö ja kokee salaisessa siivessä myös ensirakkautensa. Hänen päiväkirjatekstinsä koskettavat ja naurattavat, välillä toki ärsyttävätkin.

Nuoren tytön päiväkirja kertoo juutalaisvainoista ja toisen maailmansodan kauheuksista vilpittömästi ja koskettavasti. Vaikka kertojana on 13-vuotias tyttö, tuntuvat tapahtumat todellisilta ja havainnot niin politiikasta kuin muustakin elämänmenosta todella teräviltä ja kypsiltä. Kirjoittajan todellinen ikä tulee (valitettavasti) kuitenkin selväksi esimerkiksi hänen kuvaillessaan ihastumistaan Peter Van Daaniin ja hänen suhtautumisestaan vanhempiinsa ja vanhempaan sisareensa. Välillä Annen naiivius ärsytti minua paljon, kuten myös hänen epäkypsä suhtautumisensa muihin salaisen siiven asukkaisiin. Toisaalta tämäntapainen ahdas sala-asuminen tietysti kiristää kaikkien hermoja ja saa kaikki varmasti käyttäytymään vähintäänkin ärsyttävästi. Mutta kirjana ja lukuelämyksenä huomasin välillä ärsyyntyväni Annen samaan aikaan naiiviin mutta viisastelevaan kirjoitustyyliin.

Nuoren tytön päiväkirja on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen, koskettava ja rohkea tarina. Toisen maailmansodan kauheuksien ja juutalaisvainojen lisäksi kirja on nuoren tytön kasvutarina, jota on kiinnostava seurata. Kirjan lopussa Anne on muuttunut lörpöttelevästä ja varsin ärsyttävästä nuoresta tytöstä ihmisiä terävästi tarkkailevaksi ja elämää pohdiskelevaksi naisenaluksi. Hänen huumorinsa ja positiivisuutensa myös huokuu päiväkirjateksteistä, ja kirjan ironisen hauskat kommentit ovat sen parhaita puolia. Surullisinta ja minulle lukijana tuskallisinta oli lukea Annen positiivista ja onnellistakin tekstiä tietäen, miten kaikki päättyy.

En ehkä kirjana ihastunut tähän niin paljon kuin odotin, mutta tarina on koskettava, tärkeä ja ihan ehdottomasti lukemisen arvoinen. Lukisin mielelläni lisää Anne Frankista, elämäkerta ainakin on olemassa, mitäs muuta?

★★★+

Lukuhaasteet: Klassikkohaaste & suoritus TBR 100-listalleni.

Pitkä juoksu / Jean Echenoz

Pitkä juoksu / Jean Echenoz

Tammen keltainen kirjasto, 2010. 126 sivua.

Ranskankielinen alkuteos: Courir, 2008.

Suomentanut: Erkki Jukarainen

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla 

Ihastuin aiemmin keväällä Murakamin juoksemisesta kertovaan omaelämäkerralliseen kirjaan Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Siksipä kirjastoreissulla muutama kuukausi sitten tarttui mukaan myös Jean Echenozin faktaa ja fiktiota sekoittava romaani Pitkä juoksu, joka kertoo Tsekkoslovakian Veturin, Emil Zátopekin tarinan.

Pitkän juoksun alussa Emil Zátopek on 17-vuotias nuorukainen. Saksalaiset valtaavat Emilin kotialueet ja hän työskentelee haisevassa kenkätehtaassa. Emil inhoaa urheilua, eikä ole lainkaan innoissaan kun miehittäjät pakottavat kaikki miehet osallistumaan urheilukisoihin. Kisoissa käy kuitenkin pian ilmi, että Emil on hurjan lahjakas juoksija. Hän on fysiologisesti erikoinen, pystyy juoksemaan kymmenen kilometrin kilpailuja lähes hengästymättä hurjaa vauhtia. Hän myös harjoittelee paljon ja juoksee päivittäin pitkiä lenkkejä. Kuitenkin edelleenkin ihmetellään, miten Zátopek oli uransa aikana niin ylivoimainen kestävyysjuoksija. Pitkä juoksu ei ehkä anna vastausta tähän kysymykseen, mutta kertoo paljon muuta.

Ensimmäisten kilpailujen jälkeen Zátopek juoksee uusia maailmanennätyksiä, voittaa lukuisia kultamitaleja eri kestävyysmatkoilla ja voittaa samoissa olympialaisissa, Helsingissä 1952, sekä 5000, 10 000 metrin että myös maratonin kultamitalit. Zátopekin erikoinen repivä, viuhtova ja loikkiva juoksutyyli kiinnostaa ja puhuttaa niin mediassa kuin kisakatsojiakin, mutta Zátopek ei itse ole kritiikistä ja puheista moksiskaan. Juoksu-ura jatkuu niin kauan, kunnes häviöitä alkaa kertymään ja ikä painaa tšekkiläistä Zátopekia. Juoksu-uralle mahtuu ylä- ja alamäkiä, poliittisia kieltoja ja sota-ajan murheita. Eräällä kilpailumatkalla Emil tapaa kauniin keihäänheittäjä Danan, josta tulee rouva Zátopek (kirjan kansiliepeessä kerrotaan virheellisesti Emilin ja Danan tapaavan Helsingissä 1952, joka ei kyllä muiden lähteiden tai edes Echenozin kirjan mukaan ole totta). Yhdessä pariskunta kahmii arvokisamitaleja monen vuoden ajan.

Pitkä juoksu on tällaiselle urheiluhullulle todella mielenkiintoinen ja sopiva kirja. Echenoz kirjoittaa kepeän humoristisesti ja kertoo Zátopekin vaiheista hauskasti, mutta asiallisesti. Vaikka olen ymmärtänyt, että tämä kirja on sekoitus faktaa ja fiktiota, on Echenoz varmasti tehnyt paljon taustatyötä kirjaansa varten. Tapahtumat ja tunnelmat tuntuvat todellisilta ja mahdollisilta, ja Echenoz luo myös selkeän ja todentuntuisen, ja ehdottoman mielenkiintoisen kuvan Emil Zátopekista henkilönä.

Kirjassa parasta oli minusta Echenozin sujuvan tekstin ja Zátopekin mielenkiintoisen juoksijauran seuraamisen lisäksi se, minkälaisen kuvan Zátopekista saa henkilönä. Hänet kuvaillaan lempeänä pipopäänä joka ei muiden mielipiteistä tai paineiden kasaamisesta välitä. Sisimmältään hän kuitenkin taisi olla herkempi mies, etenkin nuorena juoksijana. Lisäksi tästä kirjasta sai hyvän kuvan toisen maailmansodan aikaisesta maailmasta ja yhteiskunnasta. Echenoz onnistuu kertomaan Zátopekin tarinan ohella paljon sotaisista maista ja sodan seurauksista. Esimerkiksi myös Zátopek sai matkustuskieltoja muutamiin maihin oikeastaan sodan vuoksi, mutta näissä tapauksissa myös (jo tuolloin, 1900-luvun puolivälin tienoilla) manipuloiva ja hurja media, haastattelijat ja lehtimiehet, osoittivat taitonsa ja kykynsä kiusata viattomia urheilijoita...

Pitkä juoksu oli kaikin puolin mielenkiintoinen ja antoisa lukukokemus, joten suosittelenkin tätä kaikille juoksemisesta ja urheilusta kiinnostuneille. Ja myös kaikille heille, jotka haluavat lukea mielenkiintoisesta persoonasta. Sillä sitä suomalaistenkin rakastama "Satu-Pekka" todella vaikuttaa olleen.


★★★★


Kirjasta lisää ainakin Hannan luona Kirjainten virrassa, marjiksen Kirjamielellä-blogissa sekä Jaakon kirjantilassa. 

Ylitys / Manuela Bosco

Ylitys / Manuela Bosco

Teos, 2012. 220 sivua.

Kannen suunnittelu: Jenni Saari

Mistä minulle? Kirsiltä lahjoituksena :)

Manuela Boscon omaelämäkerrallinen esikoisromaani Ylitys kiinnosti minua heti kun kuulin sen ilmestymisestä. Kirjaston varausjono oli pitkä ja hidas, joten ilahduin suuresti kun Kirsi tarjosi omaa kirjaansa minulle luettavaksi. Suuri kiitos vielä Kirsi :).

Bosco on minulle osittain tuttu mediasta ja urheilukentiltä, jossa pikkutyttönä ihailin hänen juoksuaan. Muistan myös ihmetelleeni lupaavan, nuoren juoksijan yhtäkkistä lopettamista, ja ilokseni Ylitys tarjoaa vastauksia moneen kysymykseen. Ylityksessä Bosco kertoo koskettavasti, omin sanoin, elämästään italialaisen isän ja suomalaisen äidin vanhimpana tyttärenä. Elämästään lupaavana, nuorena urheilijana ja taistelustaan itsensä löytämisen kanssa. Bosco kuvailee onnistumisia ja pettymyksiä, ja kirjan loppupuoliskossa suuressa osassa on Boscon menestyneen isän vakava sairaus, joka lopulta johti myös tämän menehtymiseen. Isän kuoleman jälkeen Manuela teki myös päätöksen urheilu-urastaan, kohdattuaan pettymyksiä ja vastoinkäymisiä jo tätä ennen. Hän päätti jättää urheilun, ja oppia elämään ilman syömisten tarkkailua, lihomisia ja laihtumisia, rankkoja treenejä ja kipeitä lihaksia. Matkan varrelle mahtuu menestyksen ja pettymysten lisäksi myös jo mediassa kohistu itsemurhayritys (joka minusta on saanut hieman liian ison hulabaloon aikaiseksi...), mutta myös paljon onnen hetkiä, oivalluksia ja osoituksia perhesuhteiden tärkeydestä itsenäistymisen keskellä.

Bosco kirjoittaa minusta hyvin, joskin kieli välillä tuntui vähän kömpelöltä. Kirjan aihe oli kiinnostava ja Bosco onnistuu kertomaan rankoistakin asioista uskottavan koskettavasti. Kirja on myös ulkoasultaan minusta hieno. Teksti on aitoa ja rehellistä, Bosco ei kaunistele tai kerro vain positiivisia, myönteisiä asioita urheilu-urastaan ja elämästään. Bosco kertoo tietenkin juuri niin paljon, kuin haluaa paljastaa, mutta minulle jäi kirjasta rehellinen fiilis.

Kaiken puolin mielenkiintoinen ja lukemisen arvoinen elämäkerta, ja näin urheiluhullulle todella sopiva välipalakirja.



★★★+

Kirsin lisäksi kirjan on lukenut myös ainakin Hanna ja Amma.