Puiden tarinoita: Ritari / Iiro Küttner & Ville Tietäväinen

Puiden tarinoita: Ritari / Iiro Küttner

Kuvitus: Ville Tietäväinen

Books North, 2014. 30 sivua

Kansi: Ville Tietäväinen

Mistä minulle? kustantajan lähettämä arvostelukpl

Vaikka sadut eivät kuulukaan tällä hetkellä erityisen usein lukemistooni, ilahduin silti kun postiluukusta ilmestyi syksyn aikana Iiro Küttnerin ja Ville Tietäväisen Puiden tarinoita-sarjan toinen osa Ritari. Pidin kovasti sarjan ensimmäisestä osasta Puusepästä joten innolla tartuin tähänkin välipalakirjana. Ritari on itsenäinen toinen osa, joten tämän lukeminen ei vaadi alleen Puusepän lukemista.

Ritari on tarinana jälleen opettavainen ja täyttää sadun monet ominaispiirteet. Nuori Ritari on koko elämänsä odottanut ja valmistautunut taistelemaan Lohikäärmettä vastaan. Ritari ei pelkää kuolemaa, ei haavoittumista. Mutta kaikki muuttuu kuitenkin kun matkalla Lohikäärmeen luokse Ritarin eteen ilmestyy vuorten varjossa seisova vanha talo. Talon asukkaat kertovat Ritarille salaisuutensa joka muuttaa Ritarin ajatukset.

Ritari ei ollut minulle aivan yhtä hieno lukukokemus kuin sarjan ensimmäinen osa Puuseppä. Jostain syystä Puuseppä kosketti enemmän, ja tämä Ritari jäi hieman etäiseksi. Kirjassa on yksi yököttävä kohta, jossa ihminen uhrataan raa'alla tavalla. En ehkä ensimmäiseksi lähtisikään lukemaan tätä iltasatuna erityisen nuorille lapsille.

Kirjan kuvat ovat taas upeita ja puhuttelevia ja ne rikastuttavat tarinaa hienosti. Jokainen kuva on jo itsessään kuin taideteos, ja lukemisen jälkeen olen ihaillut kuvia vielä ihan itsekseen. Kuten sarjan ensimmäinenkin osa, tämä kirja on esineenä hurmaava ja täydellisen kaunis. Näitä säilyttää mielellään kirjahyllyssä.

Puiden tarinoita-sarjan kirjat kunnioittavat perinteistä sadunkerrontaa. Myös Ritarissa oli paljon perinteisten satujen piirteitä ja uskon, että nämä tarinat kestävät sen vuoksi vuosien ajan. Vaikka Ritarissa oli erityisesti yksi raaka kohtaus, on kirjan sanoma kuitenkin se, että vaikka ihmiset osaavat olla pahoja ja raakoja, lopulta kuitenkin oikeus ja hyvyys voittaa. Siksi uskon, että tämä soveltuu myös lasten korville jos vieressä vain on aikuinen, joka osaa selittää asioita ja vastata pienen ihmisen kysymyksiin.

Kahden Puiden tarinoita-sarjan sadun jälkeen odotan innolla, minkälainen seuraava kirja on ;).

★ ★ ★ ★ 

Nooa Notkoniitty karkaa kotoa / John Boyne

Nooa Notkoniitty karkaa kotoa / John Boyne

Bazar, 2011. 223 sivua.

Alkuteos: Noah Barleywater Runs Away, 2010

Kuvitus: Oliver Jeffers

Suomentanut: Laura Beck

Kannen suunnittelu: Nic Oxby

Mistä minulle? ostos kirjalöytöoutletista

John Boyne on yksi lempikirjalijoitani, joten olen pari vuotta sitten rohmunnut hyllyyni myös hänen kirjansa Nooa Notkoniitty karkaa kotoa. Tämä on ehkä enemmänkin lapsille suunnattu kirja, vaikka aikunenkin saa siitä paljon irti. Parasta olisi ehkä, jos aikuinen ja lapsi lukisivat tätä yhdessä!

Nooa on kahdeksanvuotias, kun hän päättää, että haluaa nähdä maailmaa ja karkaa kotoa. Pikkuhiljaa selviää kuitenkin, että Nooan karkaamiseen on toinenkin syy. Kotona tapahtuu rankkoja asioita, joita hän ei halua ajatella ja kohdata. Nooa huomaa kuitenkin, että seikkaileminen on hauskaa. Hän tallustaa läpi metsien ja erilaisten pikkukylien, hän tapaa matkallaan mielenkiintoisia hahmoja; liikkuvia puita, puhuvia eläimiä ja lopulta lelukaupassa leluja veistävän miehen, jonka lelut ovat maailman hienoimpia. Mies on elänyt aikamoisen elämän, ja hänellä on monta tarinaa kerrottavana Nooalle. Mies ja Nooa kertovat toisilleen elämästään, mies menneestä ja Nooa kotioloistaan. Pian kumpikin huomaavat, kuinka puhuminen auttaa ymmärtämään omaa elämäänsä hieman paremmin.

Kirjan alku oli minulle jostain syystä tahmea, mutta kun Nooan karkaamisen syvempi syy ja tarkoitus pikkuhiljaa selvisi, alkoi lukeminenkin muuttua sujuvammaksi ja tarina imaisi mukaansa. Jos tämä olisi ollut kepeä ja tavallinen satu, olisi tämä jäänyt tylsäksi. Mutta nyt, Nooan kotiolojen vuoksi, tässä oli mukana syvällisempi ja rankempi osa, joka teki tästä opettavaisen, ajatuksia herättävän ja tunteisiin vetoavan tarinan.

Pidän Boynen tavasta kirjoittaa helppoa ja nopealukuista tekstiä, joka ei kuitenkaan ole töksähtelevää tai tylsää. Hänen kerrontansa on sujuvaa, ja kirja on helppolukuinen. Vaikka kirjassa on rankkoja ja surullisiakin asioita, niitä käsitellään hienovaraisesti juuri sillä tavalla, kuin uskoisin kahdeksanvuotiaan lapsen ne ymmärtävän tosielämässäkin.

Nooa Notkoniityn tarinassa on mukana hassujakin sattumuksia, satuihin sopivia elementtejä, kuten puhuvia eläimiä ja liikkuvia puita. Ne tuovat tarinaan sitä maagisuutta, jota sadut kaipaavatkin. Surullisten aiheiden seassa nämä satumaiset yksityisohdat luovat kiinnostavan ja erittäin liikuttavan kokonaisuuden. Nooa Notkoniityn tarina ja lelukauppiaan kertomat tarinat omasta menneisyydestään jäävät lukijalle mieleen, ja uskon, että tämä kirja antaa paljon kaikenikäisille.

★★★★

Puiden tarinoita: Puuseppä / Iiro Küttner & Ville Tietäväinen

Puuseppä / Iiro Küttner 

Puiden tarinoita, 1. osa

Books North, 2014. 30 sivua.

Kuvittanut: Ville Tietäväinen

Mistä minulle? kustantajalta saatu arvostelukpl

Books North - kustantamo lähetti minulle aiemmin keväällä Iiro Küttnerin kirjoittaman ja Ville Tietäväisen kuvittaman kirjan Puuseppä, joka on Puiden tarinoita-sarjan ensimmäinen osa. Puuseppä on tarina, no, puusepästä joka työskentelee keisarin alaisena. Keisari käskee puusepän rakentaa ihan mitä itse haluaa, ja puuseppä tietääkin heti, mitä hänen tulee tehdä.

Puuseppä on sympaattinen tarina. Niinkuin saduissa yleensä, tässäkin on sanoma ja tarkoitus, joka teki tästä sopivan luettavan aikuisellekin. Uskon kuitenkin, että kirja viehättää myös varsinaista kohderyhmäänsä, eli lapsia. Puuseppä on lumoava tarina ja kirjassa on ihana, vanhanaikainen tunnelma ihan ulkonäköä myöten. Kirja on ulkonäöltään kuin taideteos. Kansi on hieno, Tietäväisen kuvitukset upeita ja jopa tekstin fontti tarkoin valittu, jotta se sopii hienoon kokonaisuuteen. Sisäkannetkin ovat varmasti upeimpia, mitä olen ikinä nähnyt ja lehdenvihreä lukunauha kruunaa mahtavan kokonaisuuden!

Vaikka en ihan ehkä kirjan kohderyhmää olekaan, nautin tämän lukemisesta paljon. Kieli on kaunista ja sadun opetuskin antaa minusta aikuisille, ja etenkin vanhemmille, ajattelemisen aihetta. Tarina kertoo siitä, millaista on tehdä sitä mitä rakastaa, omistautua jollekin tärkeälle asialle. Mutta samalla kirja muistuttaa siitä, mikä oikeasti on elämässä tärkeää, ja mihin tärkeysjärjestykseen asiat kannattaisi laittaa.

Puuseppä oli miellyttävä, lumoavakin lukukokemus, ja luen varmasti sarjan seuraavatkin osat. Kirja on myös esineenä niin upea, että tätä kelpaa pitää hyllyssä ja ihailla tasaisin väliajoin.

★★★★

Muumipappa ja meri / Tove Jansson

Muumipappa ja meri / Tove Jansson

WSOY pokkari, 2010. 186 sivua.

Alkuteos: Pappan och havet, 1965

1.suom.painos: 1965

Suomentaja: Laila Järvinen

Kannen suunnittelu: Jukka Aalto

Mistä minulle? oma ostos

Tove Janssonin syntymästä on tänä vuonna kulunut 100 vuotta. Siksi täällä kirjablogimaailmassakin vietetään Tove Jansson-juhlavuotta. Minun osaltani se tarkoittaa sitä, että yritän muiden kirjojen ohessa ehtiä lukemaan mahdollisimman paljon Janssonin kirjallisuutta, tai kirjoja jotka kertovat tästä hienosta kirjailijasta. Muumipappa ja meri saa kunnian aloittaa Toven juhlavuoden minun blogissani.

Muumipappa tuntee itsensä yllättäen tarpeettomaksi ja turhaksi ja arkielämä on alkanut harmittaa ja ahdistaa. Niinpä hän päättää muuttaa perheensä kanssa kaukaiselle saarelle, jonka majakka seisoo tyhjillään. Muumipappa aikoo hoitaa majakanvartijan tehtäviä ja onkin saarelle muutettuaan hetken aikaa täynnä elämää. Hän tutkii majakkaa, tutkii merta, elää hetken onnellisena. Mutta majakkasaarellakin on arki ja arjessa ne omat vaikeudet. Majakan valo ei syty, saarella asuva omituinen kalastaja ei vastaa hänen puhutteluunsa ja mitkään suunnitelmat eivät oikein onnistu loppuun saakka. Muutkaan perheenjäsenet eivät aina vaikuta niin tyytyväisiltä. Suuri myrsky saapuu pian saarelle, ja sen jälkeen kaikki muuttuu taas.

Pidän Tove Janssonin Muumikirjoista sen vuoksi, että vaikka ne kertovat mielikuvitushahmoista ja ovat siten hieman lapsellisia, näissä on aikuisillekin paljon kiinnostavia ja koskettavia aiheita. Näissä on aina myös se syvällisempi puoli, joka herättää tunteita ja pistää ajattelemaan. Muumipappa ja meri on etenkin alussa aika synkkä ja surullinen. Muumipappa on ihan selvästi masentunut ja tylsistynyt elämäänsä. Mutta se mikä ilahduttaa on se, että Muumipappa yrittää tehdä asialle jotain, eikä jää murehtimaan enempää. Kaikkihan haluaa tuntea itsensä tärkeäksi! Vaikka arki ja elämä majakkasaarellakaan ei osoittaudu täydelliseksi, opettaa se Muumiperheelle kuitenkin paljon. Ja minä olen onnellinen siitä, että he ymmärsivät palata kotiinsa Muumilaakson. Sen verran karulta ja masentavalta nimittäin majakkasaari vaikutti.

Janssonin kirjoissa pidän kovasti myös hänen tavastaan kuvailla hahmojen välisiä suhteita. Muumipeikon suhteet vanhempiinsa ovat kiinnostavat ja perheessä myös majaileva Pikku Myy nyt on jo tyyppinä aivan erityislaatuinen. 

Vaikka nurisin hieman majakkasaaren karusta tunnelmasta pidin kirjassa kuitenkin meren läheisyydestä. Meri tuo kirjaan ylimääräistä tunnelmaa ja se toimii ikäänkuin Muumipapan haaveiden ja elämänilon alustana. Vaikka se onni ei ehkä mereltä löydykään, on merta kuitenkin kiinnostava tutkia. Ja meren nostattama myrsky tuo mukanaan paljon hyvää ja palauttaa Muumiperheen lopulta kotiinsa.

Muumipappa ja meri on ihastuttava kirja. Luin tätä mielelläni, nautin Janssonin (ja suomentajan) sujuvasta kynänjäljestä. Tove Jansson-juhlavuosi korkattiin näin ollen minun osaltani hyvissä fiiliksissä, ja odotan innolla että ehdin vuoden aikana lukemaan lisää Janssonin kirjoja!

★★★★

Sielut kulkevat sateessa / Pasi Ilmari Jääskeläinen

Sielut kulkevat sateessa / Pasi Ilmari Jääskeläinen

Atena, 2013. 550 sivua.

Kannen suunnittelu: Jussi Karjalainen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Enpä sitten viikonloppuna aiemmin ehtinytkään tänne blogin puolelle, kun sain kaverin kyläilemään tänne Turkuun. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Luin Pasi Ilmari Jääskeläisen uutukaisen Sielut kulkevat sateessa loppuun jo yli viikko sitten, mutta ehdin kirjoittaa siitä vasta nyt.

Harjukaupungin salakäytävät säväytti ja ihastutti minua pari vuotta sitten, joten odotin tätä viime syksyn uutuutta todella paljon kunnes luin siitä ensimmäisiä blogiarvioita. Tajusin, että kauhu-fantasia-uskonto -aiheinen kirja ei ehkä sittenkään ole ihan minun juttuni, mutta halusin tietenkin silti tämän lukea.

Judit on sairaanhoitaja ja kun hän keski-ikäisenä havahtuu elämän rajallisuuteen, hän päättää jättää miehensä ja muuttaa Helsinkiin. Hän saa uuden työpaikan vanhan ystävänsä Martan avustuksella. Työpaikka on monikansallinen kotisairaanhoitofirma, joka hoitaa asiakkaitaan tavallisten sairaanhoitotoimenpiteiden lisäksi myös sielullisesti. Judit päätyy työskentelemään maailmassa tunnetun ateistin, Leo Moreaun sairaanhoitajaksi. Työnsä vuoksi Judit kulkee välillä pitkin Helsinkiä myös öisi,n ja sateisessa kaupungissa tuntuu välillä siltä, kuin jokin tumma varjo seuraisi häntä. Mutta Judit jää Helsinkiin, hän haluaa viettää aikaa sairaan kummipoikansa kanssa ja työ on hyvin palkattua...

Jääskeläisen kirja on lyhyesti sanottuna runsas. Tapahtumia on paljon, käänteitä ja yksityiskohtia vielä enemmän. Minä en ole fantasiakirjojen ystävä, luen mieluiten realistisia kirjoja, joissa on tapahtumia jotka ovat mahdollisia. Pieni maagisuus vielä menee, mutta tässä sitä oli ehkä kuitenkin hieman liikaa. Mutta silti pidin tästä kirjasta enemmän kuin en pitänyt! Henkilöt olivat kiinnostavia ja henkilöiden väliset suhteet sitäkin kiinnostavammat. Juditin ja Martan ystävyyssuhde oli kaikessa vaikeudessaan mielenkiintoinen, kuten myös oikeastaan koko kirjan henkilögallerian yhteensitova sairaanhoitofirma ja sen periaatteet. Kysymykset siitä, mihin uskoo, kehen luottaa ja ketä rakastaa nousivat pintaan, ja laittoivat minut lukijanakin miettimään omia ajatuksiani aiheista.

Yliluonnolliset asiat ja uskonto eivät myöskään kuulu suosikkijuttuihini kirjoissa, ja siksi tämäkään ei ihan suosikkikirjojeni joukkoon nouse. Lisäksi koin että tässä oli ehkä vähän liikaa kaikkea. Kirja oli pitkä ja jostain syystä myös aika hidas luettava, joten tämän parissa meni paljon aikaa. Kirjan "kauhukohdat" eivät ehkä myöskään olleet niin pelottavia ja jännittäviä kuin olin ajatellut, vaan lähinnä ällöttäviä...

Kokonaisuutena Sielut kulkevat sateessa oli ihan kelpo romaani, piristävän erilainen kotimainen ehdottomasti. Kirjan aiheet ja genre ei ehkä kuitenkaan ole ihan sitä ominta minua, ja siksi tämä jäi vähän valjuksi minulle ja on sitäpaitsi minulle vaikea arvioitava. Vähän tiiviimpänä pakettina tämä olisi ehkä myös uponnut paremmin, eikä tuntunut niin työläältä lukea.

★★★+

Lokki Joonatan / Richard Bach

Lokki Joonatan / Richard Bach

Gummerus, 2010. 101 sivua.

Suomentanut: Kaija Kauppi

Alkuteos: Jonathan Livingston Seagull, 1970.

Kannen suunnittelu: Laura Noponen

Mistä minulle? alennusmyyntilöytö Adlibrikselta

Olen jo kauan suunnitellut lukevani Richard Bachin klassikkosadun Lokki Joonatan. Nyt bongasin tämän suloisen pienen kirjan alennusmyynneistä ja klikkasin kirjan kotiin.

Lokki Joonatan kertoo Joonatan Livingstonista, lokista joka otti oman elämänsä langat käsiinsä, koki lentämällä elämän riemun. Vapauden, itsensä toteuttamisen, onnen. Joonatan päätti oppia lentämään ihan uudella tavalla. Niinpä hän erkani muista lokeista ja ryhtyi harjoittelemaan. Hän harjoitteli lentämistä kalastusalusten yläpuolella, aurikoisella, kirkkaalla taivaalla itsekseen, lentämisestä nauttien, vapaudesta riemuiten. Joonatanin oudot harjoitukset eivät ihastuttaneet muuta lokkilaumaa, vaan muut lokit karkottivat Joonatanin ryhmästään, ja häpesivät Joonatanin outoja harjoituksia.

Joonatan lähti laumastaan ja löysi pian taivaan, jossa vanhempi lokki opetti hänelle uusia lentotaitoja. Pian Joonatan sai opettaa nuorempia lokkeja lentämään, mutta samalla lähestyi myös hetki, jolloin Joonatanin oli tarkoitus palata maahan oman laumansa luokse...

Lokki Joonatan on ihastuttava pieni tarina omapäisestä lokista. Minä pidän kovasti kirjan sanomasta, sen pienistä elämänviisauksista. Elämässä tärkeintä on oivaltaa, että oma onnesi on omissa käsissäsi. Minulla kesti kuitenkin aika kauan, ennen kuin sain kirjasta otetta. Luin tätä alussa satuna, mutta ymmärsin pian, että tässä on kyse muustakin kuin lentämisestä. Tuon oivalluksen jälkeen kirja olikin ajatuksia herättävä ja luin tätä mielelläni. Odotin ehkä samanlaista upeaa ja viisasta tarinaa kuin Pikku Prinssi, mutta siihen Lokki Joonatan ei aivan yltänyt.

Lokki Joonatanin tarina elämisen riemusta, itsensä toteuttamisesta on tärkeä ja ajatuksia herättävä, mutta jostain syystä en ihan saanut tästä otetta, eikä tämä aivan onnistunut sulattamaan sydäntäni. Voi olla, että palaan tähän kirjaan joskus, ja tarina antaa varmaan toisella lukukerralla vielä enemmän. Lukemisen arvoinen kirja kuitenkin ja plussaa kirjan mustavalkovalokuvista (joskin ihmettelin kyllä onko tarpeellista laittaa tällaiseen pieneen kirjaan kymmeniä valokuvia lokeista eri tilanteissa).

★★★

Trollvinter / Tove Jansson

Trollvinter / Tove Jansson

Schildts, 2010, 133 sivua.

Alkuteos: 1957

Kannen suunnittelu: Jukka Aalto

Mistä minulle? kirjamessuostos

Tove Janssonin Trollvinter (suom. Taikatalvi) on yksi suosikkejani kaikista Muumikirjoista. Hankin kirjan itselleni Helsingin syksyisiltä kirjamessuilta, ja säästelin kirjan lukemista joululomalleni. Nautiskelinkin Muumilaakson talvitunnelmasta juuri joulun alla, joulutohinoiden keskellä rauhoittuen.

Muumipeikko herää yllättäen talviuniltaan, eikä pysty nukahtamaan uudelleen. Niinpä Muumipeikosta tulee ensimmäinen muumipeikko, joka kokee talven. Minkälainen talvesta tulee, kun kaikki muut perheenjäsenet nukkuvat, talo on autio ja kylmä ja ruokakin kellarin piiloissa? Muumipeikko löytää kuitenkin itselleen pian seuraa, kun hän huomaa että rantamökissä asustaa Tuutikki. Pian Muumilaakso täyttyy myös muista ystävistä, ja talvesta tulee erikoisuudessaan ikimuistoinen. Pian Muumipeikko huomaakin, että jopa kotitalon muu väki alkaa heräilemään. Kuinka hänellä riittääkin kertomista salaperäisen talven tapahtumista!

Trollvinter on tunnelmaltaan ihana kirja. Jansson kirjoittaa, kuten aina, sujuvasti ja helppolukuisesti. Kirjan muutamat mustavalkoiset piirrokset piristävät lukemista. Muumien elämänfilosofia on aina ihailtavan positiivinen, niin myös tässä kirjassa vaikka kylmä talvi hieman Muumipeikon yllättääkin. Trollvinter-kirjassa lukija saa lisäksi tutustua moneen Muumilaakson ulkopuoliseen asukkiin, kun talvinen laakso saa ulkopuolisia vieraita. Mielenkiintoisia hahmoja löytyy, esimerkiksi takassa asustava esi-isä ja laskettelusta pitävä Hemuli.

Trollvinter on ihana talvinen kertomus Muumilaakson elämästä. Minä nautin tämän lapsuudensuosikin lukemisesta uudelleen kovasti, ja kirja on täydellisesti sopiva näin joululukemiseksi.

★★★★

Muumipeikko ja pyrstötähti / Tove Jansson

Muumipeikko ja pyrstötähti / Tove Jansson

WSOY, 2010. 144 sivua.

Alkuteos: Kometen kommer, 1946

Suomentanut: Laila Järvinen & Päivi Kivelä

Kannen suunnittelu: Jukka Aalto

Mistä minulle? ystävältä lainassa

Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti on ollut minulle pitkä projekti. Syy siihen on se, että olen lukenut tätä yhdessä ystäväisen kanssa ääneen toisillemme. Tapaamme valitettavan harvoin, sillä asumme eri paikkakunnilla, joten lukeminen on edennyt hitaasti. Tämä oli kuitenkin hauska, erilainen lukukokemus juuri tuon lukutavan vuoksi.

Muumipeikko ja pyrstötähti-kirja alkaa, kun Muumilaaksossa herätään outoon päivään. Koko maailma on mustanharmaan pölyn peitossa ja pessimistinen Piisamirotta arvioi, että aurinkokunta on tuhoutumassa. Niinpä Muumipeikko ja pieni otus Nipsu päättävät lähteä kaukaiselle tähtitornille ottaakseen selvää tästä erikoisesta ilmiöstä. Matkan varrella he tapaavat huuliharppua soittavan Nuuskamuikkusen, Nipsu löytää pienen kissanpennun josta tulee hänen uusi ystävänsä ja Muumipeikko pelastaa suloisen Niiskuneidin kiipelistä. Reissu tähtitornille vie kaveruksilta paljon aikaa ja matkaan mahtuu monia mutkia ja kommelluksia. Pian he huomaavat, että aurinkokunnan tuhoon on enää päivä aikaa ja kotiväelle pitäisi ehtiä ilmoittaa, että kuuma, hehkuva ja vaarallinen pyrstötähti on lähestymässä maata.

Muumikirjat ovat ehdottomasti lapsuuteni suosikkikirjoja, ja näitä pidempiä Muumitarinoita onkin kiva lukea nyt aikuisiälläkin. Minä pidin tästä todella paljon, ja odotan innolla, että ehdin lukea Janssonilta muitakin kuin Muumikirjoja. Tällaisia loistavia klassikkotarinoita on todella vaikea arvioida, en osaa sanoa tästä oikein muuta kuin että kyllä Muumit toimii hyvin vielä vanhempanakin! Nuorempana tämä kirja olisi varmasti ollut minulle todella jännittävä mutta nyt pystyin nauttimaan lukemisesta pelkäämättä ;). Minä olen aina ihaillut Janssonin tapaa kuvailla satujensa hahmoja. Minusta niin monella Muumilaakson asukkaalla on mielenkiintoinen, täysin omanlaisensa persoona. Hassu Nipsu on kauan ollut suosikkini ja varovainen ja turhamainen Niiskuneiti taas hieman ärsyttävä. Niisku taas vuorostaan osoittaa tässäkin kirjassa älykkyyttään, pätee ja viisastelee rasittavuuteen saakka.

Oikein mukava kirja siis, jota oli ilo lukea vuosien Muumitauon jälkeen. Seuraavaksi aion lukea Janssonilta Kesäkirjan ja lisää Muumejakin jossain vaiheessa. :)


★★★★


Myös Maija on kirjoittanut tästä kirjasta.

Joululaulu / Charles Dickens

Joululaulu / Charles Dickens

WSOY, 1984. 136 sivua.

Suomentanut: Marja Helanen-Ahtola

Alkteos: A Christmas Carol, 1843

Kuvitus: Michael Foreman

Mistä minulle? huuto.net-ostos

Haluan joka joulu lukea jonkun jouluisan kirjan, viime vuonna se oli ihana Marko Leinon Joulutarina, tänä vuonna päädyin lukemaan Charles Dickensin klassikon Joululaulu. Tämän kirjan myötä myös klassikkohaasteeni on suoritettu juuri ajallaan.

Joululaulun tarina on kaikille varmasti tuttu. Saita liikemies Scrooge saa joulun alla vieraakseen aaveita jotka auttavat Scroogea tulemaan paremmaksi ihmiseksi, jakamaan joulumieltä tuttavilleen, köyhälle työntekijälleen ja tämän sairaalle pojalle. Scrooge ei pidä ihmisistä, joulunakin hän ajattelee vain rahaa. Hän vastaa kieltävästi jouluillalliskutsusta, ei anna rahaa köyhien lapsien asialla oleville eikä maksa yhtään ylimääräistä palkkaa köyhälle, ahkeralle työntekijälleen. Aaveiden avulla Scrooge ymmärtää, mitä huolehtiminen on. Kirjan lopussa Scrooge ymmärtää, mitä on olla onnellinen. Kaikki saavat toivomansa joulun ja Scrooge on muuttunut mies.

Dickensin Joululaulu on hurmaava, opettavainen tarina. En osaa sanoa tästä oikein mitään, joten linkitän Lukupiiri-blogin keskustelun tästä kirjasta. Kirjna juoni ei ole erikoinen, mutta kerrontatapa on hurmaava ja kirjan opetus tärekä. Muutamia todella kauniita, ajattelemisen arvoisia tekstinpätkiäkin kirjasta bongasin.

"Jotkut nauroivat huomatessaan hänessä muutoksen, mutta hän antoi heidän nauraa ja vähät heistä välitti, sillä hän oli kyllin viisas tietääkseen, ettei tällä maapallolla koskaan tapahtunut mitään hyvää, mille jotkut ihmiset eivät olisi alussa kuollakseen nauraneet. Tietäessään, että tällaiset ihmiset olisivat joka tapauksessa sokeita, hän arveli, että he voisivat aivan yhtä kernaasti saada ryppyjä silmiensä ympärille virnuilemalla kuin jostakin pahemmasta syystä. Hänen oma sydämensä riemuitsi, ja se riitti hänelle.

 Hän ei ollut sen koommin tekemisissä henkien kanssa vaan eli loppuelämänsä nuhteettomasti, ja hänestä sanottiin aina, että hän jos sitten kukaan osasi viettää joulun oikein. Kunpa niin voisi sanoa meistäkin, kaikista meistä! Ja kuten Pikku-Tim totesi: Jumala siunatkoon meitä jokaista!" (kirjan viimeiset kappaleet)

Tämän lyhyen kirjajutun myötä haluan toivottaa teille kaikille ihanaa, rauhallista, lukuisaa ja kirjarikasta joulua! Kiitos tästä vuodesta täällä blogissa♥

Ennen päivänlaskua ei voi / Johanna Sinisalo

Ennen päivänlaskua ei voi / Johanna Sinisalo

Tammi, 2000. 268 sivua.

Kannen suunnittelu: Jyrki Loukkaanhuhta

Mistä minulle? Kirjastosta lainattu

Marraskuun lukupiirikirjaksi valikoitui Johanna Sinisalon esikoinen, vuoden 2000 Finlandia-voittaja Ennen päivänlaskua ei voi.

Kirjan tarina on varmasti monelle tuttu. Mikael on homopiireissä Enkeliksikin kutsuttu kiharapäinen nuori mies. Hän työskentelee freelancer-valokuvaajana. Eräänä yönä palatessaan iltariennoistaan kotiin hän löytää talonsa roskakatoksesta pienen peikonpojan jonka hän nappaa syliinsä ja vie asuntoonsa. Mikael päättää pitää peikon luonaan niin kauan, kunnes peikko pärjää metsässä omillaan. Ihan helppoa ja mutkatonta ei peikon ja Mikaelin yhteiselo lopulta ole, vaikka Mikael tuntee suurta kiintymystä ja vetoa pieneen otukseen.

Kirjan kertojina toimii Mikaelin lisäksi hänen ex-miesystävänsä, eläinlääkäri Spiderman, Mikaeliin ihastunut Ecke, Mikaelin naapurin filippiiniläinen postimyyntivaimo Palomita sekä Mikaelin tunteiden kanssa leikittelevä, mainostoimistossa työskentelevä Martes. Kirjan rakenne toimii kertojien osalta hyvin, on mielenkiintoista saada asioihin ja tapahtumiin eri näkökulmia vaikkakin esimerkiksi Palomita jää minusta hieman etäiseksi. Näiden kertojien lisäksi kirjasta löytyy myös faktatietoa, otteita eri kirjoista, runoista ja nettisivuilta joissa kerrotaan peikoista. Jossain kohdin tätä faktaa oli mielestäni hieman liikaa, sillä en jaksanut lukea oudolla, vanhalla suomella kirjoitettuja pätkiä peikoista. Muuten tykkäsin tästä faktan ja fiktion sekoittamisesta.

Sinisalo kirjoittaa sujuvasti ja kirjan lyhyehköt luvut tekevät siitä nopea- ja helppolukuisen. Kirjan eri osat (ja kirjan nimi) on nimetty Päivänsäde ja menninkäinen-kappaleen sanojen mukaan, ja siitä tykkäsin tosi paljon. Kirjan teemana on ihmisten, sekä ihmisten ja peikkojen, väliset valtasuhteet. Muutamassa kohdassa muutamat tapahtumat suoraan sanottuna yököttivät minua, mutta ehkä minä olen vain vähän herkkis tällaisille jutuille... Muuten kaiken kaikkiaan todella piristävän erilainen kirja, jossa faktan ja fiktion sekoittaminen toimii hyvin ja fantasiaa on minulle juuri sopivasti.

Lukupiirikeskustelussakin tuli esille, että kaikki oikeastaan tykkäsivät tästä kirjasta. Osaa oli yököttänyt samat jutut kuin minuakin mutta ei kaikkia. Meillä oli myös hieman eri kuva esimerkiksi peikosta, ja se aiheutti myös kirjasta jääneen erilaisen fiiliksen. Kivaa oli taas tytöt, kiitos♥


★★★★

Myös esim. seuraavissa blogeissa on kirjoitettu tästä kirjasta:

Amman lukuhetki
Satun luetut
Kaiken voi lukea!

Ps! lainasin oman kirjani kotipaikkakuntani kirjastosta ja ensimmäisellä sivulla oli tällainen kiva yllätys:

Pessi ja Illusia / Yrjö Kokko

Pessi ja Illusia / Yrjö Kokko. WSOY, 1982 (1944 1.painos). 223 sivua.

 Löysin kesän alussa loistavakuntoisen Pessi ja Illusia -kirjan kirpparilta. Kirja sisältää sen kauniin tarinan lisäksi kirjailija Yrjö Kokon ottamia valokuvia luonnosta.

Metsänpeikko Pessi ja Illusionin tytär, keijukainen Illusia ystävystyvät kun Illusia tulee alas kodistaan sateenkaarelta tutkimusretkelle ja erinäisten käänteiden jälkeen joutuu jäämään maan kamaralle. Pessi on pessimistin poika, eikä alkuunkaan ymmärrä kauniin Illusian ihastuneita huudahduksia kun hän tutkii luonnon ihmeitä. Pieni peikko ja pieni keiju kuitenkin ystävystyvät ja pian Pessi jo esittelee luonnon kukkia ja eläimiä Illusialle.

Kesästä tulee kovin kuiva, ja sateenkaarta ei näy joten Illusia ei pääsekään takaisin kotiinsa. Kun hän vielä onnettomasti menettää siipensä jää hän asumaan Pessin kanssa maan päälle. Kesä on kaunis ja täynnä mielenkiintoisia tapaamisia ja uusia kokemuksia pienelle keijulle. Yhdessä Pessin kanssa Illusia tapaa muun muassa Ristilukin, Piisamin, Kirjeenkantaja Kimalaisen ja hanhen. Valitettavasti kaikki uudet tuttavuudet eivät ole yhtä avuliaita ja ystävällisiä...

Kesä kuitenkin loppuu ja edessä siintää kylmä ja pitkä talvi. Pessi on tottunut nukkumaan talviunta, mutta ei voi nyt jättää Illusiaa yksin valvomaan koko kylmää talvea, kuinka hintelä keijukainen kestää kylmän talven? Niinpä ystävykset miettivät kuinka selvitä talvesta. Avulias Piisami rakentaa Pessille ja Illusialle lämpimän pesäkolon ja peltohiiri auttaa ruuan etsimisessä. Talveen mahtuu myös vastoinkäymisiä, mutta pihlajanmarjamehun ja lämpimän pesän avulla kaksikko selviytyy. Kevät koittaa taas ja Pessin ja Illusian pesäkolossa odottaakin suuri yllätys. Illusian kovat tuskat helpottavat ja pesään syntyy Pessin ja Illusian pieni tytär, metsänpeikon ja keijun tytär on karvaton ja siivetön - uusi ihminen on syntynyt.

Yrjö Kokko keksi sadun Pessistä ja Illusiasta ollessaan sodassa ja halutessaan lähettää joululahjan kotiin lapsilleen. Niinpä hän kehitti sadun joululehteä varten ja kirjoitti sadulle jatkoa tasaisin väliajoin. Pessi ja Illusia on niin hurmaava satu, että Kokon lapset varmasti tykästyivät isänsä tekeleeseen. Tämä oli aivan ihana lukukokemus, ja en voi kuin ihmetellä miksi en ole tätä aiemmin lukenut. Kokko kuvailee suomalaista luontoa todella kauniisti ja kammottavaa sotaakin kuvaillaan hieman eri tavalla, läheltä maanpintaa maailmaa katselevan metsänpeikon ja keijukaistytön silmin.

Tämä on kaunis, opettavainen satu jota oli ilo lukea. Pessimisti-peikko oppii paljon kauniin Illusian kautta, samalla kun keijukainenkin oppii maailmasta paljon uutta peikon ohjeistuksella. Pessi ja Illusia on tärkeä satu jonka sanoma ja opetus tulee hienosti esille Pessi-peikon ja keiju-Illusian ystävyyden kautta. Suosittelen tätä kaikille, jotka eivät tätä ole vielä lukeneet. Kirjassa saa hienon sadun lisäksi myös nauttia Yrjö Kokon kauniista mustavalkovalokuvista!


★★★★★

Tällä kirjalla osallistun myös klassikkohaasteeseen.

Lumikko ja yhdeksän muuta

Lumikko ja yhdeksän muuta / Pasi Ilmari Jääskeläinen. Atena, 2006. 322 sivua.

Pasi Ilmari Jääskeläisen romaani Lumikko ja yhdeksän muuta on hyvällä tavalla erilainen kotimainen kirja. Romaani alkaa kun äidinkielenopettaja Ella Milana muuttaa takaisin lapsuudenseudulleen Jäniksenselälle. Pian Ella Milana kruunataan Jäniksenselän kirjallisen seuran kymmenenneksi jäseneksi. Seura on toiminut Jäniksenselällä jo kauan, siitä saakka kun seuran alkuperäiset jäsenet olivat pieniä lapsia. Jäniksenselän tunnetuimpia henkilöitä, maailmankuulu kirjailija Laura Lumikko, perusti seuran seudun lahjakkaille lapsille jotka hän aikoi auttaa kirjailijoiksi. Seura koostui kauan yhdeksästä henkilöstä, kunnes Ella sai kunnian olla seuran kymmenes jäsen. Pian Ellalle kuitenkin selvisi, että alunperin seurassa oli ollut myös eräs kymmenes jäsen. Muut seuran jäsenet vaan eivät halua puhua tai keskustella alkuperäisestä kymmenennestä jäsenestä, mutta seuran mielenkiintoisen ja jännittävän Pelin ja muiden tutkimusten myötä Ella alkaa selvittää Jäniksenselän aiempia tapahtumia.

Erään juhlan aikana, jolloin Ella julistettiin seuran kymmenenneksi jäseneksi, Laura Lumikko yhtäkkiä häviää merkkiäkään jättämättä ja koko Jäniksenselkä on kummissaan. Seudun lapset näkevät painajaisia Lumikon kirjoittamista Otuksela-hahmoista, Lumikon haamu tulee kummittelemaan monille, mutta kirjailijaa ei löydy mistään. Vaatii paljon Peliä, vuotamista, keltaista ja salapoliisityötä, että Ella selvittää Jäniksenselän kirjallisen seuran menneisyyttä ja tapahtumia jotka ovat johtaneet Jäniksenselän kirjailijoiden suosioon.

Lumikko ja yhdeksän muuta on sekoitus maagista realismia, fantasiaa, jännitystä ja dekkaria. Minuun ei tällainen sekoitus, varsinkaan fantasia, yleensä uppoa, mutta tämä Jääskeläinen on jotenkin poikkeus tuohon sääntöön. Rakastuin palavasti Harjukaupungin salakäytäviin, ja vaikka Lumikko ja yhdeksän muuta ei ihan samalle tasolle ylläkkään, on se silti hieno, mukaansatempaava ja jännä kirja. Jääskeläisen tapa kirjoittaa, kirjan aiheet ja tapahtumat eroavat jotenkin niin paljon muista suomalaisista kirjailijoista, että jo se erilaisuus tekee hänen kirjoistaan loistavia. On todella piristävää lukea fantasia-maaginen realismi -kirjoja perinteisempien suomalaisten kirjojen ohella.

Pasi Ilmari Jääskeläisen kieli on sujuvaa ja hienoa, omanlaiset sanavalinnat, itse keksityt termit ja nimet , esimerkiksi kirjallisen seuran Pelissä ei kerrottu asioita, vaan vuodettiin, ihastuttivat minua vaikka esimerkiksi Nenäpäivässä ärsyynnyin Rimmisen oudoista keksityistä sanoista. Lumikko ja yhdeksän muuta -romaanissa on paljon hyvää vaikka se ei ylläkään Harjukaupungin salakäytävien tasolle. Lumikon loppu on tavattoman vaikuttava, samalla tavalla vaikutuin myös Harjukaupungin lopusta. Tämän asian Jääskeläinen siis osaa, monen muun asian ohella. Eniten Lumikossa minua "ärsytti" (oikeasti ei ärsyttänyt, mutta en keksi parempaa sanaa) se, että siinä tapahtui niin paljon kaikkea heti alussa että minulla kesti tavattoman kauan ennen kuin pääsin tarinaan sisälle. En ymmärtänyt tapahtumista mitään alussa, en tiennyt kuka on Ella ja kuka Laura Lumikko, henkilöt menivät sekaisin, elävät ja kuolleet ja oudot satuhahmojen nimet sekoittuivat Seuran jäseniin, Ingrid Kissala olikin oikea henkilö eikä Otuksela-kirjojen kuviteltu hahmo.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin vaikuttava, erilainen ja mukaansatempaavan jännä tarina kunhan hankalasta alusta pääsi ohi ja tarinaan pääsi täysin sisälle!

Pisteitä ***+.

Lumikko ja yhdeksän muuta -romaanin ovat lukeneet ainakin Salla, Lumiomena, Amma, Ahmu ja Susa.

Pikku Prinssi

Pikku Prinssi (Le Petit Prince, 1944) / Antoine de Saint-Exupery. WSOY, 1995. 95 sivua.
1.suom.kielinen painos 1951

Nautin perjantai-illasta rankan opiskeluviikon jälkeen Antoine deSaint-Exuperyn Pikku prinssin seurassa. Täytyy tunnustaa, etten ole tätä klassikkoa aiemmin lukenut mutta nyt on ensimmäinen klassikkohaasteen kirja luettuna. Pikku prinssi asuu tähdellä B612 jossa on kolme tulivuorta joista yksi on jo sammunut sekä yksi pieni ruusu jota Pikku prinssi hoitaa kovasti. Asteroidilla on kuitenkin tylsää yksinään joten prinssi lähtee etsimään ystäviä muille tähdille. Hän käy kuudella eri tähdellä, tapaa Kuninkaan, Turhamaisen, Juopon, Liikemiehen, Lyhdynsytyttäjän ja Maantieteilijän. Seitsemäs tähti on Maa jossa Pikku prinssi tapaa ensin käärmeen ja sitten ketun jonka suusta kuullaan kirjan tärkeimpiä viisauksia.

"Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen pieni poika kuin satatuhatta muuta pikku poikaa. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä en ole sinulle kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa..."

Pikku prinssi kertoo tarinansa Saharan autiomaahan lentokoneellaan pudonneelle kirjailijalle itselleen. Pikku prinssi herättää nukkuvan miehen eräänä päivänä kun miehen hätälaskusta erämaahan on kulunut yksi päivä. Viikon ajan mies ja prinssi juttelevat ja Pikku prinssi kertoo retkestään Maassa ja muilla tähdillä. Kahdeksantena päivänä pakkolaskun jälkeen miehen vesivarasto kuitenkin loppuu ja ystävykset lähtevät hakemaan vettä. Pikku prinssi haikailee jo oman kotinsa ja ruusunsa perään ja kun eron hetki koittaa, on se yksinäiselle lentäjämiehelle rankkaa. Koko tarinan läpi kulkee haikea kaipaus Pikku prinssiä kohtaan.

Pikku prinssi on hurmaava tarina yksinäisestä pienestä prinssistä joka lähtee etsimään ystäviä. Kirja sisältää paljon viisauksia jonka johdosta se ilmeisesti on noussut klassikoksi. Kettu oli kaikessa viisaudessaan suosikkihahmoni ja tietämätön ja kyselevä Pikku prinssi tottakai hellyyttävä tapaus. Kirja luokitellaan monessa paikassa novelliksi ja lastenkirjaksi mutta ihan nuorimmat lapset tuskin ymmärtävät kirjan syvimpiä ajatuksia. Mutta ehdottomasti kannatti lukea ja minä ihastuin kovasti kirjailijan kuvituksiin pienestä prinssistä keltaisessa kaulaliinassaan. Loppuun vielä suosikkilauseeni viisaan ketun suusta:

"Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä."

Pisteitä ****

Oikein ihanaa lauantaita kaikille! Minä jätän tenttikirjan tänään kotiin ja lähden kaupungille shoppailemaan, syömään ja elokuviin parhaan ystäväni seurassa. Sydämeni sanoo niin;)

Oma taivas

Oma taivas (The Lovely Bones, 2002) / Alice Sebold. WSOY 2010 (1.painos 2003). 408 sivua

Lukupiirimme tapasi ensimmäisen kerran tammikuussa ja silloin valitsimme ekaksi piirikirjaksi Alice Seboldin Oma taivas -romaanin. Oma taivas on sekoitus satua, dekkaria ja selviytymistarinaa. 14-vuotias Susie Salmon murhataan kotinsa lähellä joulukuun kuudentena päivänä vuonna 1973. Susie menee taivaaseen josta hän vuosien ajan seuraa, miten hänen läheistensä elämä jatkuu maa päällä.

Salmonin perheen elämä muuttuu kertaheitolla joulukuisena päivänä vuonna 1973 kun kaupungin poliisi Len Fenerman tulee heidän ovelleen Susien tupsupipo kädessään. Hän kertoo pipon löytyneen suuren verilätäkön läheltä, Susien ruumista ei ole löytynyt mutta veri ja pipo on vahvoja todisteita - Susie on murhattu. Susie seuraa taivaastaan kuinka hänen perheenjäsenensä, äiti, isä, pikkusisaret Lindsey ja Buckley ja paikalle saapuva äidinäiti Lynn yrittävät selviytyä Susien kuolemasta.

Taivas on kaikille kuolleille erilainen, omanlaisensa. Susie tapaa taivaassaan lopulta kuolleen isoisänsä sekä koiransa Holidayn. Susien taivaassa on puutarhoja, huvimaja ja kilttejä ihmisiä. Susien taivaassa kömpelöt naiset työntävät kuulaa ja heittävät keihästä ja talot ovat samanväriset kuin maan päällä. Perheensä lisäksi Susie seuraa taivaastaan murhaajansa elämää. Lukijalle selviää jo aikaisessa vaiheessa kuka Susien murhaaja on ja taivaastaan Susie seuraa isänsä arvailuja murhaajan henkilöllisyydesta ja poliisin yrityksiä selvittää murhaaja.

 "He työskentelivät yhdessä lumihiutaleiden putoillessa, melekin leijaillessa maahan. ja isän työskennellessä hänen vereensä tulvi adrenaliinia. Hän selvitti mielessään mitä tiesi. Oliko kukaan kysynyt tältä mieheltä, missä hän oli katoamispäivänäni ollut? Oliko joku nähnyt tämän miehen maissipellolla? Isä tiesi että naapureita oli kuulusteltu. Poliisit olivat kulkeneet järjestelmällisesti ovelta ovelle."

Taivaastaan Susie tarkkailee myös kuinka hänen ensirakkautensa Ray yrittää selviytyä hänen kuolemastaan ja sitä, kun Raysta ja Ruthista, joka oli viimeinen ihminen maan päällä johon Susie koski lentäessään taivaaseen, tulee läheisiä toisilleen. Kuinka he keskustelevat Susiesta, kaipaavat häntä mutta jatkavat tietenkin elämäänsä.

Taivaastaan Susie näkee oman perheensä kamppailun. Susien äiti lähtee lopulta suruaan pakoon, ensin toisen miehen kainaloon, sitten viinitilalle. Kotiin jää masentunut isä joka ei ole selvityä tyttärensä kuolemasta. Hän istuu työhuoneessaan, tuijottaa tuolia jossa Susie usein istui. Susien sisko Lindsay rakastuu Samueliin, jonka tuki ja turva vaikuttaa selvästi positiivisella tavalla tytön suruprosessia. Susien vanhaan huoneeseen on asettunut lasten äidinäiti Lynn. Hän tuo perheeseen taas arjen rutiineja vaikka ei ennen ole ollutkaan mikään perheenäiti. Salmonin perheen kuopus, Buckley, on sisarensa kuoleman aikoihin vasta nuori poika eikä ymmärtänyt aivan kaikkea. Buckley kyselee ja ihmettelee mihin sisko on lähtenyt, hänestä tulee isänsä suosikkilapsi, seuraa isäänsä kaikkialle.

Vuodet Susien kuolemasta kuluvat ja perhe alkaa toipumaan alkusokista. Oikeastaan kaikki muut paitsi perheen isä jatkaa elämäänsä, isällä on yhä vaikeuksia työstää suruaan. Susie kaipaa perhettään, tuntee haikeutta nähdessään ystäviensä valmistuvan koulussa ja sisarensa viettäessä romanttisia hetkiä ensirakkautensa kanssa. Hänenhän kuuluisi kokea samat asiat!

Oma taivas on kaunis mutta surullinen tarina. Se luo kauniin kuvan taivaasta joten minä koin romaanin myös lohtua tuovana. Susien ja hänen perheensä kaipausta oli surullista seurata mutta samalla kirjan mielenkiintoisinta antia oli minun mielestäni seurata, kuinka eri henkilöt työstivät suruaan, mitä he tekivät surulleen ja millä tavalla yrittivät jatkaa elämäänsä.

"(...) Lumi oli täyttänyt isäni paidan rypyt ja asettunut juovaksi vyön päälle. Tunsin kipeää kaipausta. Käsitin etten koskaan enää säntäisi ulos hankeen Holidayn kanssa, en koskaan työntäisi Lindseytä kelkassa, en koskaan vastoin parempaa tietoani opettaisi pikkuveljelleni, kuinka lumi puristetaan kämmenissä palloksi. Seisoin yksinäni heleänvärisessä terälehtimeressä. Maan päällä putoili pehemitä viattomia lumihiutaleita kuin sinne laskeutuisi verho."

Samalla inhosin mutta kunnioitin Susien äidin päätöstä jättää perheensä. Minusta oli kauhea temppu jättää muu perhe ilman selitystä, mutta äiti oli juuri se, joka teki surulleen jotain konkreettista. Isä taas vaikutti masentuneelta, hän ei työstänyt suruaan oikeastaan millään tavalla eikä siitäkään seurannut mitään hyvää.

Alice Seboldin kieli on kauniin kuvailevaa ja monessa kohdassa ihastelin tapahtumien kuvailuja kauan. Yllä oleva tekstilainaus on yksi suosikkikuvailuistani. Kielen lisäksi romaanissa parasta oli kuinka paljon tunteita se minussa herätti. Surua Susien kohtalosta, vihaa murhaajaa kohtaan, onnea kun huomasi, että perhe ehkä selviää. Onnea tunsin myös Susien puolesta hänen kuvaillessaan taivastaan. Minä siis pidin kirjasta kovasti, tarina oli kaikessa surullisuudessaan kaunis ja perheen selviytymistä oli mielenkiintoista seurata Susien näkökulmasta. Minä myös tykkäsin kirjan aiheesta joka on aivan erilainen kuin missään kirjassa jonka olen aiemmin lukenut. Todella miellyttävä, tunteita herättävä ja rikas lukukokemus, suosittelen lämpimästi!:)

Kirjalle tähtiä ****+.

 Tänä vuonna minulla on käynnissä "Lue kirja ja katso elokuva"-haaste ja kun luin että Oma taivaasta on tehty myös leffa, päädyin katsomaan senkin. Nyt seuraa siis lyhyt mielipiteeni elokuvasta.

Peter Jacksonin ohjaama elokuva Oma taivas (Lovely Bones) sai Suomen ensi-iltansa tammikuussa 2010. Minä olen kuullut elokuvasta tähän saakka eniten negatiivista palautetta mutta oli kiva kuitenkin katsoa se, ja hieman vertailla kirjaan. Elokuva oli minun mielestäni huomattavsti kirjaa huonompi. Paikoin leffassa oli kauniita kohtia, etenkin Susien taivaasta. Juonesta oli kuitenkin jätetty aika isojakin osia pois joka taas hieman kummastutti. Jotenkin en myöskään tykännyt Susieta näytelleestä tytöstä, minun päässäni Susie oli aivan erilainen. Leffan Susie ei täsmännyt ollenkaan minun Susieen...

Paikoin kaunis elokuva, mutta kirjaa huomattavasti huonompi. Olisi ihan kiva tietää, olisiko kirja-elokuva parien elokuva minusta parempi jos katsoisin sen ensin ja lukisin kirjan vasta sitten - mutta silloinhan kirjan lukemisesta jäisi niin paljon pois, kun juonen tietää jo etukäteen...

Elokuvalle tähtiä ***

 --------------------

Pyydän anteeksi ylipitkää kirjoitusta ja toivon että joku jaksoi lukea loppuun saakka;) Ihanaa viikonloppua kaikille, palailen viimeistään sunnuntaina Haudankaivajan tyttären kanssa!

Joulutarina

Joulutarina / Marko Leino. Gummerus, 2007. 284 sivua.

 Marko Leinon Joulutarina on ihastuttava hieman vanhempien lasten ja aikuisten tarina joulupukin synnystä. Kirja on koottu kivasti 24 lukuun, eli luukkuun. Joskus olisi kiva lukea kirja joulukuun aikana, yksi luku per ilta, omille lapsille;)

Joulutarina kertoo koskettavasti Joulupukin elämäntarinan. Kirja alkaa siitä, kun veljekset Tommi ja Ossi kauniina kevätpäivänä löytävät ukkinsa laiturin läheltä vedestä pienen, kauniin puisen rasian. Rasian sisältä löytyy vanha taskunauris jonka sisällä on lappu jossa on teksti "Hyvää Joulua rakkaalle pikku-Aadalle. Veljesi Nikolas". Tommin ja Ossin ukki lupaa kertoa tarinan rasian takaa jos pojat suostuvat kuuntelemaan. Ja pojathan suostuvat.

Tästä lähtee käyntiin tarina Joulupukista. Kuinka Korvajoen kylässä, Korvatunturin alapuolella kauan sitten asui pieni poika, Nikolas Pukki, joka jäi orvoksi kun hänen pieni siskonsa Aada joulun alla sairastui ja vanhemmat lähtivät viemään Aadaa lääkärille myöhään talvi-iltana. Viisivuotias Nikolas jäi yksin kotiin, jonkun oli vahdittava ettei tuli takassa sammuisi, eihän kipeää vauvaa voinut tuoda takaisin kylmään mökkiin. Nikolas odotti vanhempiaan ja Aadaa isältä saamansa taskunauris kädessä, aikaa laskeskellen. Vanhemmat ja Aada eivät kuitenkaan tulleet takaisin isän lupaamana aikana -eikä sen jälkeen. Seuraavana päivänä Nikolaksen kotioveen koputettiin ja kaksi Korvajoen kylän miestä tulivat hakemaan Nikolasta. Näin alkoin pienen pojan elämässä uudet ajat. Nikolas asui seuraavat vuodet vuorotellen Korvajoen kylän perheissä, kohta koko kylä oli hänen perheensä ja hän halusi kiittää kaikkia uusia sisaruksiaan. Niinpä hän ryhtyi tekemään lahjoja kaikille Korvajoen kylän lapsille - Nikolas teki puunukkeja ja puisia pieniä huonekaluja jotka hän jouluyönä kävi viemässä jokaisen kylän talon oven taakse. Kun Nikolas oli 13 vuotias kenelläkään kylän perheistä ei ollut varaa ottaa Nikolasta vuodeksi asumaan luokseen, niinpä hän päätyi erakkona elelevän Iisakin luokse. Iisakki inhosi lapsia ja asui yksin parinkymmenen kilometrin päässä kylästä. Mökkinsä alakerrassa Iisakilla oli upea verstas jossa hän teki erilaisia puuesineitä joita kävi myymässä lähikylissä. Iisakki lupasi opettaa Nikolaksesta taitavan puusepän ja kaksikko teki työtä päivästä toiseen, taukoamatta.

Iisakin avulla Nikolaksesta tuli taitava puuseppä ja hän teki joka joulu yhä upeammat lahjat Korvajoen kylän lapsille. Jouluöisin Nikolas kävi jakamassa lahjat perheiden portaille ja viimeiseksi jouluyönä Nikolas kävi järven jäällä, josta hänen vanhempansa olivat löytyneet vuosia aiemmin hukkuneina ja jonka pohjassa Nikolas uskoi rakkaan Aada-sisarensa asustavan merenneitona. Nikolas teki joka vuosi avannon jäähän, pudotti reikään tekemänsä lahjan Aadalle ja huusi jään yli "Hyvää joulua, rakas Aada!". Nikolaksen jouluperinne jatkui vuodesta toiseen, ensin Iisakki apunaan, myöhemmin hyvän ystävänsä Eemelin Aada-tytär apunaan. Nikolas vanhentui ja alkoi miettiä aikaa hänen jälkeensä, hän halusi jouluperinteen jatkuvan ja lopulta läheisten ihmisten avulla siihenkin löytyi ratkaisu.

Joulutarina on koskettava, lämminhenkinen koko perheen satu. Tarina sisältää toki paljon surullisia kohtaloita ja Nikolaksen elämässä on ollut paljon menetyksiä ja paljon surua. Nikolaksen kasvua ja kehitystä orvosta pojasta lasten ilahduttajaksi, joulun tärkeäksi henkilöksi on kuitenkin ihastuttavaa seurata. Satumaisen kauniit maisemat lumisesta, valkoisesta Korvajoen kylästä ja Kovatunturin alueesta syntyivät päähäni ja vietin mukavat hetket joulun alla Joulutarinan parissa. Juuri näin joulupukista tuli joulupukki!
Illalla on vuorossa Juha Wuolijoen elokuva Joulutarina jossa aikuista Nikolasta näyttelee Hannu-Pekka Björkman.

Pisteitä ****+

Ihanaa joulun jatkoa kaikille, minä jatkan joulupäivän viettoa viiden (!)  lahjakirjani parissa! Nauttikaa:)