Hägring 38 / Kjell Westö

Hägring 38 / Kjell Westö

Albert Bonniers förlag, 2013. 296 sivua.

Kannen suunnittelu: Sara R. Acedo

Mistä minulle? synttärilahjaksi saatu

Kjell Westö on, tunnetusti, yksi lempikirjailijoitani. Olen rakastanut miehen aiempia kirjoja kovasti, erityisesti Helsinki-trilogiaa. Niinpä Westön uutuusromaani, Hägring 38 (Kangastus 38) oli minulle ehdottomasti yksi syksyn odotetuimpia uutuuksia. Sain kirjan synttärilahjaksi äidiltäni, ja odotin muutaman päivän sopivaa lukuhetkeä. Luin tätä hitaasti ja rauhassa, nautiskellen joka sivusta ja Westön tarinankertojan taidoista.

Eletään vuotta 1938. Hitlerin politiikka herättää sekä ärtymystä, että ihailua, myös niin kutsutussa Keskiviikkokerhossa joka kokoontuu tasaisin väliajoin. Kerhoon kuuluu asianajaja Claes Thunen lisäksi tämän vanhoja ystäviä, lääkäri Lindemark, taiteilija Jogi Jary, lääkäri Arelius sekä bisnessmies Grönroos. Tavatessaan he keskutelevat kaikesta; politiikasta, urheilusta, elämästä. Juovat yleensä muutaman drinkin liikaa, syövät hyvin. Joskus he eroavat yhteisymmärryksessä, toisinaan erimielisyyksissä. Etenkin Lindemarkin ja Thunen suhde on mielenkiintoinen Thunen ex-vaimon Gabin vuoksi.

Samassa ajassa oman elämänsä kanssa tuskailee Thunen sihteeri Matilda Wiik. Hän ei pääse eroon kipeistä muistoista, jotka juontavat juurensa sisällissodasta Matildan ollessa 16 vuotias. Hän joutui kokemaan asioita, joiden kipeät muistot piinaavat yhä edelleen. Muistot tulevat taas pintaan kun hän Keskiviikkokerhon kokoontuessa kuulee tutun äänen, jonka mieluiten unohtaisi ikuisiksi ajoiksi. Ääni kuuluu Kapteenille, mutta kuka Kapteeni oikein on?

Hägring 38 on monella tapaa taattua Westötä. Tarina etenee pikkuhiljaa, keskitytään tunnelmaan, henkilöiden tekemisiin, ajatuksiin ja muistoihin. Lukija tietää, että jotain suurempaa on tulossa ja se odottava tunnelma vie mukanaan. Myös tämä kirja on täynnä kiinnostavia hahmoja. Päähenkilöistä toinen, Claes Thune, oli juuri sopivan ärsyttävä. Toisaalta hänellä oli herttainen, pehmeäkin puolensa joka usein näyttäytyi Matilda Wiikin seurassa. Vastenmielisyydessä ja ärsyttävyydessä Thunen jäi kuitenkin kakkoseksi Lindemarkiin verrattuna. Lääkärimiehessä oli jotakin luotaansatyöntävää, enkä oikein ymmärtänyt miten Thune pystyi kaiken tapahtuneen jälkeen olemaan yhä hänen ystävänsä. Matilda Wiik antoi traagisen menneisyytensä vuoksi itsestään sympaattisen kuvan. Hänen elämänsä ja hänen ratkaisunsa osoittaa kuitenkin samalla kuinka vahva hän on, kuinka hän päättää ottaa voiton kipeästä menneisyydestään.

Kuten Arjakin huomautti, kirjan hekilöistä muutamat muistuttivat Westön aiemmista kirjoista tuttuja hahmoja. Mielenterveysongelmista kärsivä haavoittuvainen taiteilijasielu Jogi Jary muistutti minusta Missä kuljimme kerran - kirjasta tuttua Eccua ja Thunen ex-vaimo Gabissa oli kieltämättä jotain samaa kuin Lucie Lilliehjelmissä.

Vaikka en ole mikään suuri Helsinki-fani, Ihailen aina Westön tapaa kuvailla Helsinkiä. Se on tässäkin kirjassa hienoa. Luin kirjan alkuperäiskielellä ruotsiksi, ja olen iloinen että tein sen. Olen lukenut jonkin Westön kirjan myös suomeksi, mutta kyllä tämä ruotsiksi lukeminen tuo kirjaan vielä sen viimeisen silauksen. Westö käyttää kieltä hienosti, se on sujuvaa mutta kaunista ja harkittua.

Hägring 38 on hieno kirja, upea kirja. Tarina vie mennessään, kieli on kaunista ja sujuvaa. Kiinnostavia henkilöitä on iso liuta, ja kirjan tunnelma on kauniin surumielinen ja kaihoisa. Kirjassa on sopiva määrä historiaa, politiikkaa, urheilua ja ihmissuhteita. Tarina on loppuun saakka vahva, se kantaa eikä jätä lukemisen jälkeenkään tyhjäksi, vaan herättää ajatuksia ja tunteita. Tämän kirjan pariin tulen varmasti palaamaan vielä uudelleen!

★★★★★

Lang / Kjell Westö

Lang / Kjell Westö

Otava, 2003. 253 sivua.

Alkuteos: Lang, 2002. 

Suomentanut: Katriina Savolainen

Kannen suunnittelu: Jaakko Ollikainen

Mistä minulle? ystävältä saatu kirpparilöytö 

Kuukauden lukupiirikirjamme oli yhden lempikirjailijani vanhempaa tuotantoa, nimittäin mahtavan Kjell Westön Lang. Olen lukenut Westöltä muun muassa aivan upean Helsinki-trilogian, ja herra Westö taitaa olla ihan suurin kirjailijasuosikkini. Oli siis todella mukavaa tarttua myös miehen muihin kirjoihin!

Kirjan päähenkilö on Christian Lang, suosittu tv-juontaja ja kirjailija joka on vähän aikaa sitten eronnut toisesta vaimostaan. Eräänä päivänä hän tapaa pizzeriassa salaperäisen Saritan, rakastuu naiseen (tai kehittää naisesta pakkomielteen...) ja löytää itsensä pian useammin Saritan asunnosta kuin omasta kodistaan. Christian ja Sarita aloittavat tiiviin suhteen, ja pian Christian on lähes muuttanut Saritan ja tämän pojan Miron luokse. Kuvioita sotkee kuitenkin Miron isä, Saritan ex-mies Marko, joka aiheuttaa Langissa mustasukkaisuutta ja vihaa. Marko tupsahtaa Saritan luokse milloin tahtoo, ja alkaa pian sotkeutua toden teolla Langin ja Saritan suhteeseen. Eräänä marraskuisena yönä kirjan kertojana toimiva kirjailija Konrad Wendell kuulee puhelimessa lapsuudenystävänsä Langin hätääntyneen äänen. Jotakin kauheaa on tapahtunut, eikä Lang tiedä mitä tehdä.

Lang on hieman erilaista Westötä kuin mihin olen tottunut. Kaunis ja ihastuttava Helsinki-kuvaus on läsnä tässäkin kirjassa, ja vaikka en mikään suuri Helsinki-fani olekaan, olen Westön kirjojen kautta melkein ihastunut pääkaupunkiimme. Westö on luonut kirjaansa kiinnostavat hahmot. Päähenkilö Lang on sympaattinen henkilö, ja hänelle tahtoo hyvää vaikka välillä tekisikin mieli hieman ravistella miestä. Miksi hän päätti sulkea silmänsä kaikelta, vaikka merkkejä tulevasta ja menneistä tapahtumista oli ilmassa jatkuvasti? Sarita ja Marko vuorostaan olivat kumpikin varsin ärsyttäviä henkilöitä. Marko oli käytöksensä perusteella niin häiriintynyt, että olisin halunnut raahata hänet hoitoon. Sarita taas oli "akkamaisuudessaan" todella ärsyttävä, mutta toi luonteellaan hänen ja Langin väliseen suhteeseen lisää mielenkiintoa. Sarita oli henkilönä toki kiehtova, joten ymmärsin Langin viehtymyksen erikoiseen naiseen. Kirjan kertojana toimiva Konrad Wendell jäi henkilöistä ehkä etäisimmäksi, mutta ei huonolla tavalla. Pidin ratkaisusta jättää tarinankertoja hieman sivuosaan, hieman salaperäiseksi sivustakatsojaksi.

Vaikka Lang ei tapahtumien osalta ole erityisen ennalta-arvaamaton, pidin silti juonesta ja hieman arvoituksellisesta lopusta. Arvasin suuren osan tapahtumien kulusta jo aika varhaisessa vaiheessa, mutta toki niitä vinkkejä tapahtuneesta tulikin aika paljon heti kirjan alusta lähtien. Kirjan kieli on varsin sujuvaa, mutta muutamassa kohdassa koin sanavalinnat hieman tönköiksi ja muutamat painovirheet osuivat silmään. Harmittelin hieman jälkeenpäin, etten lukenut kirjaa alkuperäiskielellään ruotsiksi...

Ennalta-arvattavuudesta, muutamasta ärsyttävästä henkilöstä ja hiukan kuluneesta aiheesta huolimatta nautin Langin lukemisesta. Tämä(kään) ei ole hyvän mielen kirja, mutta miljöökuvaukseltaan ja tunnelmaltaan taattua Westötä. Lukupiirikirjana tästä ei syntynyt erityisen paljon keskustelua, sillä olimme kaikki pitkälti samoilla linjoilla kirjan suhteen. Kiva tämä oli silti lukea, ja nyt odotan tohkeissani Westön syksyllä ilmestyvää uutuutta, jonka aion lukea ehdottomasti ruotsiksi.

★★★★-

Gå inte ensam ut i natten / Kjell Westö

Gå inte ensam ut i natten / Kjell Westö

Söderströms, 2009. 556 sivua.

Kannen suunnittelu: Helena Kajander

Mistä minulle? kirjakauppaostos

Kjell Westön romaani Gå inte ensam ut i natten oli "virallinen joulukirjani" tänä vuonna. Kyselin blogin sivupalkissakin ennen joulua, minkä kirjan otan joululukemiseksi ja onnekseni Westön kirja sai eniten ääniä. Minkälaisen lukuelämyksen sainakaan! Nautin tämän kirjan lukemisesta suunnattomasti, tämä oli minulle aivan täydellinen kirja.!

Westö kertoo ihmisten elämästä 1960-luvun Helsingissä. Kirjan ensimmäisessä osassa seurataan Jouni Mannerin, Adriana Mansneruksen ja Ariel Wahlin nuoruutta musiikin parissa. Kolmikolla on oma laulutrio, joka levyttää kasetin jolla on kaksi kappaletta. Arielin kirjoittamasta kappaleesta Älä käy yöhön yksin tulee kolmikolle tärkeä. Pian trio kuitenkin hajoaa, ja Jounista tulee menestynyt toimittaja ja myöhemmin poliitikko. Adrianan elämä ei mene ihan yhtä loisteliaasti. Hän seurustelee muusikoiden kanssa, ja huomaa pian olevansa eksyksissä elämässään. Huonoiten käy kuitenkin ehkä Arielille, joka muuttaa Ruotsiin ja löytää itsensä pian rikollisjengin seurasta, huumeiden ja väkivallan keskeltä. Kun pelko kehittyy liian korkeaksi, Ariel ei näe muuta vaihtoehtoa kuin pyytää apua vanhalta ystävltään Jone Mannerilta.

Kirjan toisessa osassa seurataan Adriana Mansneruksen Eva-sisaren, sekä tämän nuoruuden poikaystävän Frank Lomanin elämää. Frank ja Eva tutustuivat nuorina ja seurustelivatkin virallisesti hetken. Vuosien saatossa heidän suhteensa säilyy läheisenä, ja he pysyvät aina toistensa tukipilareina vaikka eivät virallisesti pari olekaan. Frank on aina rakastanut Evaa, mutta virallinen suhde ei ole kaksikolle enää mahdollinen. Frank ystävystyy mutkien kautta myös Jone Manneriin, joka sillä hetkellä työskentelee erään lehden päätoimittajana. Jouni odottaa suurempia haasteita uralleen, ja palaakin pian politiikan pariin. Jonen kautta Frank oppii tuntemaan uusia asioita myös omasta menneisyydestään, ja saa lisätietoa itselleen tärkeästä asiasta joka hänelle paljastetaan 18-vuotispäivänään. Frank ja Eva selvittävät mitä Jounille, Adrianalle ja Arielille tapahtui, miksi he lopettivat musiikintekemisen, keitä he oikeastaan olivat ja mitkä asiat johtivat kolmikon eri teille?

Westö kirjoitaa, kuten aina, hienosti ja mukaansatempaavasti. Kirjan ensimmäisiltä sivuilta lähtien halusin tietää, kuka Jouni Manner oli, minkälainen persoona oli Adriana Manserus, ja mistä erikoinen Ariel oli lähtöisin. Westön kirja on täynnä mielenkiintoisia henkilöitä, minä opin tuntemaan heistä jokaisen tämän kirjan aikana ja nyt monta päivää lukemisen jälkeen huomaan yhä miettiväni kirjan henkilöitä. Myös tämän kirjan Helsinki-kuvaus on upeaa, ja se saa minut haluamaan kyseiseen kaupunkiin juuri nyt, kävelemään samoilla kaduilla kuin nuori Jouni, tai tutustumaan Frankin ja Evan yhteisiin paikkoihin.

Kjell Westöllä on upea taito kirjoittaa isoja, hienoja ja laajoja tarinoita erilaisista ihmisistä. Gå inte ensam ut i natten on upea, suuri romaani rakkaudesta, musiikista, ihmiskohtaloista, politiikasta ja petoksesta 1960-luvun Helsingissä. Kirjan loppuosassa lähestytään 2000-lukuakin, mutta erityisen kivaa minusta oli lukea juuri 1960- ja 1970-luvun elämästä. Hauskaa oli myös se, että tässä kirjassa oli mukana muutama Westön aiemmista kirjoista tuttu henkilö, esimerkiksi Missä kuljimme kerran-kirjasta tuttu Lucie Lilliehjelm sekä hänen veljensä Cedi.

Huomaan, että minun on vaikea kirjoittaa tästä kirjasta ja sen on pakko olla täydellisen kirjan merkki. On niin paljon kehuttavaa, etten löydä oikeita sanoja kuvailemaan tätä. Gå inte ensam ut i natten jää ikuisesti mieleeni yhtenä parhaista kirjoista, joita olen koskaan lukenut. Tässä ei ole mitään liikaa, ei mitään liian vähän.

★★★★★

Sprickor / Kjell Westö

Sprickor Valda texter 1986 - 2011/ Kjell Westö

Söderströms, 2011. 335 sivua.

Kannen suunnittelu: Helena Kajander

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Kjell Westö on viime vuosina noussut yhdeksi ehdottomaksi lempikirjailijakseni. Viime vuoden lopulla lukemani Missä kuljimme kerran on näin jälkeenpäin ajateltuna noussut myös kaikkien aikojen suosikkikirjojeni joukkoon. Todella mieleenpainuva ja taitavasti koottu tarina. Viime vuonna ilmestynyt Westön "tarinakokoelma" Sprickor (suom. Halkeamia) osui eteeni kirjastoreissulla alkuvuodesta ja päätyi tietysti mukaan kotiin.

Sprickor sisältää 71 Westön kirjoittamaa lyhyttä tekstiä vuosilta 1986 - 2011. Kirjassa on eniten kolumneja esimerkiksi Yhteishyvä- sekä Veikkaaja -lehdistä, mutta mukaan mahtuu myös pari pidempää tekstiä. Kirja on jaettu seitsemään osaan tekstien aiheiden mukaan. Tekstit kertovat Westölle rakkaista aiheista, Helsingistä ja helsinkiläisyydestä, musiikista, suomenruotsalaisuudesta, urheilusta ja kirjoittamisesta. Itse koin urheilusta ja kirjoittamisesta kertovat tekstit mielenkiintoisimmiksi, mutta Westöllä oli monta hyvää pointtia myös esimerkiksi maahanmuuttajista ja vieraista  kulttuureista. Erityisen kovaa minuun iski tekstit nimeltä "Jag, modegurun" , "Till snällhetens lov" sekä kirjan pidempiä tekstejä oleva "Brev till Jukka Kemppinen" jossa Westö kertoo itsestään kirjailijana.  Kirjan viimeisessä tekstissä, "Belöningar", Westö kertoo hauskasti ja osuvasti hänen saamiensa kirjallisuuspalkintojen ja palkintoehdokkuuksien, sekä rakkaan harrastuksen, kalastuksen, yhteydestä. Westö kirjoittaa, että mitä huonompi kalasaalis -sitä suurempi todennäköisyys on ollut, että hän on voittanut kirjallisuuspalkinnon. Sama on toiminut myös päinvastoin. Vuoden 2006 Finlandiavoiton jälkeen kesti kolme vuotta ennen kuin Westö taas sai isoja kalasaaliita kesämökillään kun taas aiempina vuosina, Westön jäädessä Finlandiapalkinnon ulkopuolelle, kalaa oli tullut runsaasti.

Minä en ole kovinkaan suuri novellien tai muiden lyhyiden tekstien ystävä, mutta Westön parin sivun mittaisia kolumneja luin mielelläni. Taitaakin olla niin, että luen mielelläni ihan mitä vain Westön kirjoittamaa. Sprickor sai minut yhä innostuneemmaksi romaanista Älä käy yöhön yksin joka minulla on vielä lukematta. Westö kertoo yhdessä tekstissään kyseisen romaanin kirjoittamisprosessista aika paljon, joten haluan ehdottomasti lukea sen pian.

Minä nautin Westön kielestä ja oivaltavista kolumneista. Eniten pidin tässä kirjassa kuitenkin siitä, että Westö antaa itsestään aika paljon. Minusta tuntuu, että tunnen tämän viisikymppisen suomenruotsalaisen kirjailijan tämän kirjan jälkeen paljon paremmin, ja osaan nauttia miehen romaaneista vielä enemmän (jos se on edes mahdollista...). Odotan innolla Westön seuraavaa romaania jonka pitäisi ilmestyä ensi vuonna, mutta onneksi minulla on vielä monta vanhempaa romaaniakin lukematta.


★★★★

Norkku on myös lukenut tämän ruotsiksi, ja ainakin Riina, Minna/Ilse, Joana ja Jum-Jum suomeksi. 

Lukuhaaste: Underbara finlandssvenskor vid papper 

Där vi en gång gått / Kjell Westö

Där vi en gång gått / Kjell Westö

Söderströms, 2006. 509 sivua.

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Vuoden 2006 Finlandia-voittaja, Kjell Westön Där vi en gång gått (Missä kuljimme kerran) kertoo oikeastaan ihan tavallisen tarinan, tavallisista ihmisistä 1920-30 luvun Helsingissä. Se, että tarina on tavallinen, tekee tästä kirjasta juuri niin upean kuin se on.

Kirja alkaa vuodesta 1908 ja kertoo helsinkiläisten tarinaa vuoteen 1938 saakka. Kirjan alussa Eccu, Henning, Ivar, Cedi, Mandu ja Lucie ovat nuoria. Allu on vasta pieni poika jonka vanhemmat eroavat ja poika muuttaa äitinsä ja tämän uuden miehen kanssa pienenpieneen asuntoon. Pian Allu saa kaksi pikkusiskoa. Kun Allu viettää köyhää lapsuuttaan elelee Eccu, Ivar, Henning, Cedi ja muu porukka vilkasta nuoruuttaan. Heillä on elämä edessään ja toiset onnistuvat kokoamaan elämänsä paremmin kuin toiset. Nuoret pojat joutuvat pian sotaan, toinen palaa sieltä enemmän traumatisoituna kuin toinen. Varsinkin työläisperheillä on rankkaa kun rahat ovat vähissä, mutta aina rahakkaat vanhemmat eivät myöskään ole tie onneen.

Kirjassa on todella paljon henkilöitä ja varsinkin alussa menin helposti sekaisin. Kuka oli kenenkin sisko tai veli, kuka minkä ikäinen. Etenkin alussa koin kirjan hieman vaikeaksi ja raskaslukuiseksi, mutta kun ehdin lukea kirjaa pidemmissä pätkissä pääsin hyvin taas kärryille. Kirjan suuressa henkilömäärässä on myös hyvät puolensa. Westö kertoo samassa kirjassa monen elämäntarinan, kuvailee monen ihmiskohtalon. Tämä tekee kirjasta monipuolisen ja tapahtumarikkaan, ja on mielenkiintoista seurata saman aikakauden tapahtumia eri henkilöiden näkökulmasta.

Halusin lukea kirjan sen alkuperäiskielellä, ruotsiksi, koska minusta käännöksessä usein menetetään jotain. Olen iloinen että luin tämän ruotsiksi, mutta selaillessani suomenkielistä versiota kieli vaikutti kyllä yhtä upealta siinäkin. Löysin lukeamastani kirjasta niin kauniita lauseita, että minun oli pysähdyttävä lukemaan sama kohta uudestaan, miettimään ja vain ihailemaaan. En nyt lainaa tähän mitään kohtaa koska se olisi siinä tapauksessa ruotsiksi, mutta Nenä kirjassa-blogin Norkku on lainannut kirjasta pätkän täällä näin, jonka kohdalla minäkin pysähdyin, huokailin ja vain ihailin. Aivan täydellistä tekstiä!

Westön kerronta on kaiken lisäksi vaivatonta. Hän vain ikään kuin ohimennen kertoo elämästä Helsingissä ja suuren henkilömäärän elämäntarinan. Tätä kirjaa oli ilo lukea ja tämän kautta Westö kyllä nousee yhdeksi suosikkikirjailijakseni. Huomenna FST5-kanavalla alkaa kuusiosainen Missä kuljimme kerran-tv-sarja eli klo. 21.00 minä ainakin olen nauliintuneena tv:n ääressä!

★★★★★-

Drakarna över Helsingfors/ Kjell Westö

Drakarna över Helsingfors / Kjell Westö. Söderströms, 1996. 448 sivua.

 Kjell Westö on ollut TBR-listallani jo aivan liian kauan. Siksi nappasin kirjastosta mukaan Westön ensimmäisen romaanin Leijat Helsingin yllä ja ihan alkuperäiskielellä, eli ruotsiksi. Drakarna över Helsingfors on viehättävä, taitavasti kirjoitettu ja kerrottu tarina yhdestä suvusta 1960-luvulta 1990-luvun puoliväliin saakka.

Kirjan kertojana toimii Rickard, Riku Bexar joka 1960-luvulla on nuori poika. Riku asui lapsuutensa Helsingissä vanhempiensa Henrikin ja Benitan sekä vanhempien sisarustensa, Danielin ja Marinan, eli Danin ja Marsun kanssa. Henrik Bexar on liikemies joka oli sotalapsena Ruotsissa. Hän toitottaa lapsilleen kuinka tärkeätä on menestyminen, korkea virka ja katseen suuntaaminen ylöspäin. Benita on rakastava mutta kasvatuksen suhteen varovainen äiti. Perheen pojista kasvaa riiviöitä, Marsu sentään on melko rauhallinen nuori. Dani katkaisee jo aikaisessa vaiheessa yhteyden perheeseensä, ajautuu hippien ja huumeiden maailmaan ja lopulta ulkomaille. Hän lähettää silloin tällöin elonmerkin itsestään, joskus viestien välissä kuluu monta vuotta. Riku viettää melko onnellisen lapsuuden, luistelee Benita-äitinsä kanssa ja viettää kesälomia Pulavedellä isovanhempiensa luona. Hänellä on samanikäisiä ystäviä joiden kanssa hän valloittaa Helsinkiä. Kiltistä pikkupojasta kasvaa kuitenkin riiviö. Leikit kaupungissa eivät pysy rauhallisina ja viattomina, kohta kiltit pikkupojat ovat jo riehuvia teinejä.

Marsu päätyy kihloihin ja naimisiin lukioaikaisen poikaystävänsä Rufuksen kanssa. He elävät ulospäin onnelliselta vaikuttavassa liitossa. Marina toimii opettajana ja Rufuksella on lopulta oma taidegalleriansa. Marina ei kuitenkaan ole onnellinen, hän kaipaa jotakin, on jatkuvasti hieman eksyksissä. Samalla kun Marsu elää tylsähköä arkeaan ja Dani viilettää maailmalla, Riku on eniten eksyksissä. Hän on jo aikuinen mies mutta ihannoi yhä lapsuudenystäviään, yrittää roikkua mukana hippipiireissä, eikä löydä paikkaansa yhteiskunnassa.

Riku kuitenkin aikuistuu, viimein. Hän saa mahdollisuutensa kun eteen astuu se oikea, jonka kanssa hän muuttaa Turkuun. Riku hankkii työn, oman kodin ja perheen ja rajut teinivuodet muuttuvat rauhallisen, vastuuntuntoisen isän rooliin. Toisaalla Rikun sisar Marina kamppailee arkensa kanssa ja kun hän tapaa ystäviä nuoruudesta, muuttuu ajatus jos toinenkin. Dani on matkustellut maailmalla, siittänyt kaksi lasta ja vaikuttaa vihdoin siltä, että hän on valmis pyrkimään takaisin elämään, irti huumeista ja pahoista tavoista. Kunnes perheen koko elämä muuttuu kun Dani lähtee roudausmatkalle Baltiaan...

Bexarin perhe joutuu laman kouriin, he joutuvat selviämään läheisten kuolemista, läheisten suhteiden katkeamisesta. Leijat Helsingin yllä on kertomus perheestä, mutta perheen väliset suhteet ja sen sisäiset tapahtumat kuvastavat myös yhteiskunnan tapahtumia ja sen kehitystä. Kirjan tärkeänä aiheena on myös isä-poika -suhde, kasvaminen ja aikuistuminen räkänokkaisesta pojankoltiaisesta vastuuntuntoiseksi isäksi. Maailma perheen ympärillä muuttuu, ihmissuhteet muuttuvat mutta veri on vettä sakeampaa -aina.

Westö on loistava kertoja. Kieli soljuu eteenpäin, lauseet ovat taidokkaat. Olen todella tyytyväinen, että päätin lukea tämän alkuperäiskielellä -se on kuitenkin aina vähän eri asia kuin käännetty kirja. Kirjan kaikki henkilöhahmot ovat huolella kuvailtu, kukaan ei jäänyt etäiseksi vaikka henkilöitä oli iso liuta. Westön kieli on siis taidokasta ja minä nautin jokaisesta sanasta, Helsingin tunnelmasta, Rikun kepposista. Todella loistava kirja, ja olen varma, että tämä ei jää viimeiseksi Westökseni. Tällä kirjalla haluan muuten myös osallistua maailmanvalloitusprojektiini kotimaallamme, sillä Helsinki-kuvaus oli niin hieno!

*****

**********maailmanvalloitusmaa: Suomi**********