Hippa / Mikko Rimminen

Hippa / Mikko Rimminen

Teos, 2013. 243 sivua.

Kannen suunnittelu: Johannes Nieminen

Mistä minulle? kirjastolaina

Minusta tuntuu siltä, että olen viime aikoina vain valittanut kaikista kirjoista, joita olen lukenut. Hiljaiset sillat ei sytyttänyt, ja valitettavasti Mikko Rimmisen Hippa ei sytyttänyt senkään vertaa. No, seuraavaksi (huomenna tai tiistaina!) on tulossa kuitenkin arvio minulle aivan täydellisestä kirjasta! Korostankin tässä vaiheessa, että ajatukseni tästä kirjasta on vain minun ajatuksiani. Moni muu varmasti tykkää tästä! Haluan kuitenkin rehellisesti blogissani kertoa kaikista kirjoista joita luen, ja siksi mukaan mahtuu näitäkin, jotka eivät aivan uppoa.

Hippa on kertomus kahdesta veljestä, jotka työskentelevät hämäräporukoissa pyörivän äitinsä apureina. Äiti pitää näennäisesti antiikkiliikettä, jonka seinien sisällä on kuitenkin jatkuvasti menossa ihan eri bisneksiä. Muutaman mutkan kautta veljekset päätyvät kuskaamaan vanhalla romulla Transitilla ryhmää kehitysvammaisia kesäreissulle Porvooseen. Matkassa mukana on myös kaksi Suvia, kehitysvammaisten asuntolassa työskentelevät ohjaajat ja veljesten ihastukset. Reissun akana sattuu ja tapahtuu, ja herättää se uusia fiiliksiä veljeksissäkin.

Hippa on "miehekäs veijaritarina". Minulle kirja ei uponnut alkuunkaan. Päähenkilöt, veljekset juurikin, olivat ärsyttäviä. He kännäsivät, käyttivät huumeita ja ajoivat autoa kaiken tämän päälle. Käytöstapoja ei ollut alkuunkaan ja muutenkaan en ymmärrä, mitä sentään melko fiksuilta vaikuttaneet Suvit (no ehkä se toinen ei niin fiksu ollutkaan...) miehissä oikein näki.

Kieli on taattua Rimmistä. Kikkailevaa, kiemuraista, outoa ja täynnä ihmeellisiä sanoja joista osa taitaa olla ihan juuri keksittyjäkin. Sitä paitsi minua ärsytti tuhta kertaa toistuneet sanonnat ja lauseet, kuten ja että, jaettä, ja että blaablaa. Nämä toistuivat siis varmaan lähes jokaisella sivulla ja hidastivat lukemista ja ärsyttivät ihan muutenkin. Kieli ei hurmannut minua vieläkään, eikä se ainakaan parantanut kirjaa kokonaisuutena alkuunkaan.

Kertomus oli myös sisällöltään jotenkin tylsä, ja en löytänyt juonesta oikeen minkäänlaista käännekohtaa, pointtia tai sitä huipennusta jota odotin. Tasapaksu ja tylsä, valitettavasti. Kehitysvammaisten mukaanveto tylsään tarinaan ei myöskään auttanut. Heidän seikkailunsa alkoi joskus kirjan keskivaiheilla ja minua lähinnä kammotti tapa, jolla heidät vedettiin tähän mukaan. Kehitysvammaiset autossa ja kuski vetää enemmän viinaaa naamaan ja koksua nokkaan. Huh.

Hidaslukuinenkin tämä oli lähinnä kiemuraisen kielen vuoksi. Olin monta kertaa jo jättämässä kirjan kesken, mutta jostain syystä halusin tietää paraneeko tämä loppua kohden. Ei parantunut, valitettavasti. Minä taidan jättää Rimmisen kirjat jatkossa muiden luettavaksi, sillä ei nämä nyt vain taida sopia minulle. Onneksi moni muu tykkää.

★+

Israel-tyttö / Niina Miettinen

Israel-tyttö / Niina Miettinen

Teos, 2013. 233 sivua.

Kannen suunnittelu: Camilla Pentti

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Niina Miettisen esikoisromaanissa Israel-tyttö liikutaan monessa ajassa, monessa eri paikassa. Seurataan Kaisaa, joka viettää kesää papan ja Katariinan luona. Kun pappa viettää aikaa verstaallaan, Kaisa ja Katariina viettävät aikaa yhdessä, pyöräretkiä kaupunkiin tehden. Kaupungissa he osallistuvat tilaisuuksiin, joissa saarnaajat tekevät ihmeitään ja Kaisasta tulee Katariinan Israel-tyttö. Toisaalta seurataan myös aikaa jolloin Kaisa vasta tutustui papan uuteen vaimoon Katariinaan. Ja nykypäivänä ollaan Jerusalemissa, jonkin salaperäisen perässä, jotakin tärkeätä etsimässä.

Romaanin kieli on runollisen kaunista ja tunnelma hieman salaperäinen, paikoin ihanan kesäisen kaunis. Tarina avautuu lukijalle pikkuhiljaa ja hitaasti. Alussa olin ulalla sen kanssa, missä ajassa mennään ja kuka oikein on kuka. Minulla kesti jostain syystä kauan ymmärtää, kuka Katariina oikein on ja mikä Kaisan suhde häneen on. Lopulta kuitenkin kysymysmerkit hävisivät, ja pystyin nauttimaan tarinasta.

Pidin erityisesti kirjan osista jotka käsittelivät Kaisan lapsuusaikaa, jolloin hän ja Katariina vasta tutustuivat ja joissa Katariinan menneisyydestä paljastui pikkuhiljaa mielenkiintoisia asioita. Israel-osiot jäivät minulle hieman arvoitukseksi, ja ovat sitä edelleen. Henkilöistä pidin paljon, vaikka välillä ymmärsin ja välillä ärsyynnyin pienen Kaisan suhtautumisesta papan uuteen vaimoon.

Israel-tyttö on hieno esikoisteos, vaika jäinkin kaipaamaan jotain pientä lisää. Jostain syystä tämä ei aivan täysin avautunut minulle, ja hieman tylsistyinkin sen vuoksi kirjan parissa sen alussa. Toisaalta taas uppouduin kirjaan oikein kunnolla, kunhan pääsin vauhtiin ja luinkin loppupuoliskon yhdeltä istumalta.

Kiinnostava ja kaunis esikoisromaani tämä oli, mutta jokin jäi puuttumaan jotta olisin täysin haltioitunut. Ehdottoman kiinnostava uusi kotimainen kirjailijatuttavuus kuitenkin!

★★★+

Galtbystä länteen / Leena Parkkinen

Galtbystä länteen / Leena Parkkinen

Teos, 2013. 339 sivua.

Kannen suunnittelu: Jussi Karjalainen

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

Suomen itsenäisyyspäivän myöhäisiltaa on hyvä juhlistaa suomalaisella kirjallisuudella! Luin vähän aikaa sitten Leena Parkkisen romaanin Galtbystä länteen. Ihastuin aikoinaan kovasti Parkkisen esikoiseen Sinun jälkeesi, Max, joten odotin tämän uudenkin romaanin lukemista todella innoissani. Esikoiseen verrattuna tämä toinen romaani oli varsin erilainen, mutta sehän ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö tämäkin voinut olla hyvä kirja!

Karen on koko lapsuutensa nähnyt isoveljensä Sebastianin maailman ihanimpana ihmisenä. Vuonna 1947, Karenin ollessa tanssiaisiin menossa oleva nuori nainen, hän tuntee uuden elämän alkaneen. Sebastian on palannut sodasta ja opiskeluijensa parista Turusta. Sinä iltana Karenin elämä kyllä muuttuu, mutta ei tavalla, jota Karen on odottanut. Karenin kotisaaren, Fetknoppenin, rantaan ajelehtii nuoren tytön ruumis. Karen tunsi tytön, ja niin teki Sebastiankin. Koko saari tietää syyllisen tytön surmaan, sen on oltava Sebastian. Vain Karen on varma, että hänen veljensä on syytön. Kuusikymmentä vuotta myöhemmin Karen päättää palata lapsuuden kotimaisemiinsa Fetknoppenille ja selvittää oikean murhaajan.

Galtybystä länteen -romaanin rakenne on kiinnostava. Välillä seurataan Karenin lapsuutta ja nuoruutta, ja välillä palataan nykyaikaan, vanhentuneeseen Kareniin ja hänen paluuseensa lapsuusmaisemiin selvittämään murhaajaa menneisyydestä. Pidin osittain tästä ratkaisusta, koska se toi tarinaan vaihtelua, mutta toisaalta pidin paljon enemmän menneisyyteen sijoittuneista osista. Nykypäivään sijoittuvassa osassa oli minusta ehkä turhankin paljon tapahtumia ja osat erottuivat toisistaan selkeästi myös tunnelmassa. Karenin mukaan huoltoasemalta (varsin epäuskottavien tapahtumien jälkeen) tarttuva Azar-tyttö ja hänen tarinansa oli mielenkiintoinen, mutta koin että sitä ei olisi välttämättä tarvinnut lisätä enää Karenin tarinaan. Karenin elämä ja kokemukset, murhan selvittely ja lapsuuden ja nuoruuden tapahtumat Fetknoppenilla, olisivat riittäneet mainiosti ja Fetknoppenin rauhallisempi tunnelma olisi voinut jatkua läpi koko kirjan.

Parkkisen kieli on sujuvaa ja hienoa, tarina soljuu eteenpäin vaivattomasti.  Fetknoppen vaikuttaa hurmaavalta saarelta, sen hieman erikoiset ja erilaiset asukkaat on kuvailtu huolella. Hieman arvoitukseksi jäävä melankolinen Sebastian oli suosikkihenkilöni, hänestä huokui kiinnostava salaperäisyys ja hänen kohtalonsa oli traaginen. Myös Karen oli henkilönä kiinnostava, ja tarinan päähenkilönä lukijaa lähelle tuleva. Hienoa oli myös Karenin ja Sebastianin suhde, ja tapa millä se oli kuvailtu. Vanhan Karenin ajatukset ajan kulusta, vanhenemisesta ja elämästä yleensä oli mieleenpainuvia ja ajatuksia herättäviä.

Kirjan loppu ei ehkä ollut ihan täydellisesti myöskään minun mieleeni, vaan tuntui hieman epäuskottavalta ja hätäiseltä. Mutta kokonaisuutena Galtbystä länteen oli silti kiinnostava romaani, johon Parkkinen on saanut mahdutettua paljon erilaisia aiheita. On teiniraskautta, maahanmuuttajuutta, kiinnostavia ihmissuhteita, murhaa ja pienen saaren yhteisöllisyyttä. Galtbystä länteen oli varsin mieleenpainuva ja hieno lukukokemus, vaikka ei ehkä kuitenkaan ihan upean Sinun jälkeesi, Maxin veroinen.

★★★★

Jokapäiväinen elämämme / Riikka Pelo

Jokapäiväinen elämämme / Riikka Pelo

Teos, 2013. 522 sivua.

Kannen suunnittelu: Camilla Pentti

Mistä minulle? Kirsiltä saatu kirjan ennakkokappale (Kiitos!)

Riikka Pelon romaania Jokapäiväinen elämämme on kehuttu blogeissa ja lehtiarvioissa kovasti. Halusin ehdottomasti tutustua tähän kirjailijaan, ja tähän kirjaan, joka kertoo venäläisestä runoilija Marina Tsvetajevasta, sekä tämän tyttärestä Ariadnasta.

Jokapäiväinen elämämme seuraa Marinan ja Aljan elämää Venäjällä ja sodan seurauksena myöhemmin Euroopassa. Kirjassa liikutaan kahdessa ajassa. Vuoden 1923 tapahtumia seurataan Marinan näkökulmasta, kun taas 1930-luvun lopun tapahtumia seurataan Aljan näkökulmasta. Elämä on sotavuosina raskasta, ja pieni perhe saa kokea hankaluudet ja ihmisten petokset kunnolla. Alja sekä hänen isänsä Sergei Efron työskentelivät Pariisissa Neuvustoliiton salaiselle poliisille. Perhe sai vihdoin mutkien kautta olla yhdessä, ja lopulta he päätyivät takaisin Moskovaan. Onni ei kuitenkaan ollut pitkäkestoista, ja lopulta Stalinin terrori tuhoaa perheen.

Jokapäiväinen elämämme on kaunis romaani, etenkin kielen osalta. Pelo kirjoittaa uskomattoman kaunista, runollisen soljuvaa kieltä. Kielen vuoksi luin kirjaa hitaasti, ja lukeminen vaati aikaa ja tiettyä mielentilaa. Tarina veti kuitenkin mukaansa, ja äiti-tytär -parin jokapäiväisen elämän seuraaminen oli kiinnostavaa.

Aiheiltaan kirja on rankka. Sotavuosien kamaluus ja hurjat ihmiskohtalot tulivat hyvin esille, mutta toivon pilkahduksiakin onneksi näkyi, kunnes se toivo taas vedettiin jalkojen alta. Kirja on yllättävä, koskettava ja ajatuksia herättävä. Kirjan tapahtumat ja ihmiskohtalot nostavat tunteita, ja sodanaikaiset tapahtumat ovat käsittämättömiä, hirveitä. Vaikka en osannut samaistua keneenkään kirjan henkilöistä, koin heidät todella kiinnostaviksi hahmoiksi.

Pelon kirjassa on paljon kaikkea. Monta henkilöä (joilla on monta kutsumanimeä), paljon pieniä yksityiskohtia ja tapahtumia. Tämän vuoksi kirjan lukeminen oli minulle välillä työlästä, mutta lukujen väliin sujautetut runomuotoiset tekstinpätkät piristivät ja toivat tekstiin mukavaa vaihtelua myös sisällöllisesti. Suurimman osan ajasta nautin kuitenkin äärettömän kauniista kielestä, sekä Marinan ja Aljan elämän seuraamisesta.

Jokapäiväinen elämämme on riipaiseva tarina yhden perheen kohtalosta. Sota-aika ja Stalinin teot tuhoavat tämän perheen, mutta samalla kirja on kuvaus rakkaudesta, kirjoittamisesta ja ihmisyydestä. Kirjan kautta saa hyvän kuvan runoilija Marina Tsvetajevasta, mutta minulle vielä kiinnostavampi oli hänen tyttärensä Ariadna Efron. Mielenkiintoinen, kaunis, riipaiseva romaani. Varmasti yksi vuoden hienoimpia ja mieleenpainuvimpia kotimaisia!

★★★★★-

Teemestarin kirja / Emmi Itäranta

Teemestarin kirja / Emmi Itäranta

Teos, 2012. 266 sivua.

Kannen suunnittelu: Ville Tiihonen

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Emmi Itärannan esikoisteos Teemestarin kirja ei ole genreltään minulle sitä ominta aluetta. Olen kuitenkin lukenut kirjasta niin paljon kehuvia blogiarvioita, että päätin tarttua kirjaan sen osuessa silmiini kirjastoreissulla. Olen iloinen että luin, on kiva astua välillä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle myös kirjallisuudessa.

Noria on teemestarin tytär, ja pian on hänen aikansa ottaa vastaan teemestarin tehtävä isänsä jälkeen. Eletään aikoja jolloin maailmasta on loppumassa vesi. Ihmiset sinnittelevät veden vähyyden kanssa ja vedenkäyttöä ja  sen säännöstelyä valvotaan diktatuurin avulla. Sotilaat tarkastavat erityisen tarkkaan kaupungin teemestarin alueet. Heillä kun vaikuttaa olevan erityisen kirkasta, hyvänmakuista ja riittoisaa vettä.

Teemestarin kirja on raikkaan erilainen kuin kirjat joita yleensä luen. En vieläkään voi sanoa että nauttisin erityisen paljon tulevaisuuteen asettuvista kirjoista vaikka pidinkin tästä. Pidin siitä, että "scifiosuus" oli kirjassa hienovaraisesti mukana, ei liian överinä tai liian suuressa osassa. Pidin myös tavasta, jolla nykypäivä oli sidottu kirjan tarinaan mukaan. Meidän aikamme oli läsnä kaatopaikalta löytyvässä teknologiassa ja teemestarien vanhoissa päiväkirjoissa.

Itäranta kirjoittaa kauniin sujuvasti. Välillä pysähdyin ihailemaan kieltä, mutta useimmiten tarina vei minut kuitenkin niin hyvin mukanaan, että halusin vain jatkaa lukemista. Teemestarin kirjassa pidin kovasti myös ihmissuhteiden kuvailuista. Norian suhde molempiin vanhempiinsa oli kiinnostava, ja etenkin Norian isä oli henkilönä kovin mielenkiintoinen. Norian ystävyyssuhde Sanjan kanssa oli yksi suosikkiosani kirjassa, ja toi hienosti esille ystävyyden vaikeatkin puolet. Itärannan luoma maailma on kiehtova, vaikka välillä huomasinkin kaipaavani ihan tätä tavallista nykypäiväämme.

Minä siis pidin Teemestarin kirjasta, mutta koska minulla edelleenkin on pieniä vaikeuksia lukea tulevaisuudesta, ajasta josta emme tiedä vielä mitään, en ihan varauksetta voi sanoa tähän ihastuneeni. Pidin paljosta, ja idea teemestarista ja veden vähyydestä ja veden käytön tarkkailusta oli minusta mainio. Jokin viimeinen silaus tästä jäi kuitenkin puuttumaan, jotta tämä olisi noussut minulla ihan täydelliseksi lukukokemukseksi. Hieno kirja silti, ja todella kivaa lukea välillä ihan erilaista kotimaista kirjallisuutta ja kirjallisuudenlajia.


★★★+

Frida ja Frida / Emma Juslin

Frida ja Frida / Emma Juslin

Teos & Söderströms, 2008. 260 sivua.

Suomentanut: Jaana Nikula

Alkuteos: Frida och Frida, 2007

Kannen suunnittelu: Helena Kajander

Kannen maalaus: Beni Juslin

Mistä minulle? alelöytö kirjakaupasta

Emma Juslinin kehuttu kirja Frida ja Frida on jälleen kirja, joka on majaillut sekä lukulistallani, että omassa kirjahyllyssäni kauan. Nyt päätin tarttua tähän ihan ex-tempore, ilman sen kummempia ennakko-odotuksia.

Kirjan kertojana toimii 13-vuotias Selma, joka on seitsenlapsisen perheen keskimmäinen. Selman vanhempi sisar Irina on lähtenyt maaseudulta Pariisiin maalaamaan ja opiskelemaan, ja Selma kaipaa sisartaan. Mutkikas perhe-elämä ei tee Selman arjesta yhtään helpompaa, ja Irinalta saapuvat kirjeet piristävät tytön arkea.

Irinan maalauskoulussa on eräs ihana tyttö, tukholmalainen Frida, jota Irina ihailee yhtä paljon kuin suurta idoliansa Frida Kahloa. Frida ja Irina ajautuvat rakkaussuhteeseen, mutta heidän saapuessaan Suomeen juhannuksenviettoon käy ilmi että heidän rakkautensa ei ole kaikille helppo pala nieltäväksi. Juhannuksen aikana selviää myös asioita menneisyydestä, kipeitä muistoja ja salaisuuksia.

Juslin kirjoittaa sujuvasti ja helposti, vaikka hieman haikailinkin alkukielisen kirjan perään. Frida ja Frida on kuitenkin tarkka ja taitava kuvaus oikeastaan kahden nuoren naisen näkökulmasta elämään. Pidin toisaalta Selman taistelusta, mutta vielä enemmän ehkä Irinan osuuksista, joissa hän kertoi elämästään Ranskassa, mietti identiteettiään, seksuaalisuuttaan ja parisuhdettaan.

Frida ja Frida sisältää riipaisevan hienoja yksityiskohtia arjesta ja elämästä yleensä. Kirja kuvailee myös todentuntuisesti ja uskottavasti sekä 13-vuotiaan kasvukipuja, että parikymppisen Irinan ajatuksia. Tuntuu uskomattomalta, että tämä on jo Juslinin toinen romaani ja että hän on kirjoittanut tämän ollessaan minun ikäiseni!

Tärkeistä aiheista kertova kirja on mielenkiintoinen, nopealukuinen ja varsin mukaansatempaava. Jokin syvyys tästä jäi kuitenkin puuttumaan, eikä kirja koskettanut minua ihan niin paljon kuin olin toivonut. Kiinnostava tuttavuus kuitenkin, ja voin taas ruksata yhden kirjan omasta hyllystäni (ja TBR-100 -listaltani) luetuksi.

★★★

Urheilukirja / Tuomas Kyrö

Urheilukirja / Tuomas Kyrö

Teos, 2011. 280 sivua.

Kannen suunnittelu: Elina Warsta

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

Tuomas Kyrön Urheilukirja on urheiluelokuun ensimmäinen kirja. Olen pitänyt kovasti aiemmista lukemistani Kyrön kirjoista, tosin sanoen Mielensäpahoittajista sekä Miniästä. Kyrön rento ja hauska kuva suomalaisuudesta ja elämästä ylipäänsä tulee hyvin esille myös Urheilukirjassa.

Urheilukirja kertoo urheilumaailman suurista nimistä, mieleenpainuvista kaksinkamppailuista, urheilun suhteesta politiikkaan ja maailmanhistoriaan. Kirja tuo esille kiinnostavia näkökulmia urheilumaailmaan, mutta kertoo myös paljon kirjailijasta itsestään. Kyrö kertoo vaivihkaa, rivien välissä, omia mielipiteitään ja ajatuksia urheilusta.

Kirjassa muistellaan niin Juha Miedon ja Thomas Wassbergin kaksinkamppailua, kuin Jari Puikkosen ja Toni Niemisen mäkihyppyuriakin. Urheilukirjassa pureudutaan talvilajeihin, kamppailulajeihin ja yleisurheiluun, jääkiekon maailmanmestaruuden voittamisen vaikeuteen ja urheilijoiden mielenkiintoisiin persooniin. Paavo Nurmi vihasi juoksemista, Andre Agassi tennistä ja Keke Rosberg hioi julkisuuskuvaansa erityisen tarkkaan. Kuva Suomesta suurena urheilumaana tulee esille, kuten myös urheilumaailman monipuolisuus. Jääspeedway, tractor pulling ja voimamieskilpailut ovat katsojalle kiinnostavia, vaikka erikoisia lajeja ovatkin.

Urheilukirja kertoo monipuolisesti urheilumaailmasta ja pureutuu ilahduttavan erilaisiin lajeihin. Minä pidin myös siitä, että Kyrö tämän kirjan kautta kertoi omasta suhteestaan urheiluun. Siitä, kuinka urheilu on kulkenut mukana pikkupoikavuosista murrosiän kautta aikuisuuteen saakka. Urheilukirja on taattua Kyröä myös kielellisesti; oivaltavaa, nasevaa ja paikoitellen todella hauskaa, vaikka Urheilukirja ei samalla tavalla ole hauskaksi kirjoitettu kuin esimerkiksi Mielensäpahoittajat.

Urheilukirja antaa suomalaisesta urheilumaailmasta ja -kansasta juuri sopivan hullun kuvan. Minä urheiluhulluna pidin tästä kirjasta kovasti, risuja antaisin vain oikoluvun puutteesta. Painovirheitä kirjasta löytyi nimittäin harmittavan paljon. Urheilukirjan tekstit pohjautuvat tietääkseni ainakin osittain Kyrön aiemmin kirjoittamiin kolumneihin. Lehtijuttuja tehdessään kirjailija tutustui erilaisiin urheilulajeihin tractor pullingista showpainiin ja kirjoitti kokemuksistaan kolumneja. Viihdyttävää ja mielenkiintoista, vaikka minä olisin mielelläni lukenut enemmän myös perinteisimmistä urheilulajeista. Urheilun ystäville tämä kirja on kuitenkin mitä mainioin valinta!

★★★★

Viikonlopun aikana palailen seuraavan teemakirjan kanssa, siihen saakka toivottelen kaikille urheilullista ja ihanaa viikonloppua! Ja kiva, että niin moni teistäkin oli teemakuukaudesta niin innoissaan :).

Myös Unni, Linnea, Kirsi ja Jori ovat lukeneet Urheilukirjan.

ps! Urheilukirjavinkkejä otan mielelläni vastaan :).

Ylitys / Manuela Bosco

Ylitys / Manuela Bosco

Teos, 2012. 220 sivua.

Kannen suunnittelu: Jenni Saari

Mistä minulle? Kirsiltä lahjoituksena :)

Manuela Boscon omaelämäkerrallinen esikoisromaani Ylitys kiinnosti minua heti kun kuulin sen ilmestymisestä. Kirjaston varausjono oli pitkä ja hidas, joten ilahduin suuresti kun Kirsi tarjosi omaa kirjaansa minulle luettavaksi. Suuri kiitos vielä Kirsi :).

Bosco on minulle osittain tuttu mediasta ja urheilukentiltä, jossa pikkutyttönä ihailin hänen juoksuaan. Muistan myös ihmetelleeni lupaavan, nuoren juoksijan yhtäkkistä lopettamista, ja ilokseni Ylitys tarjoaa vastauksia moneen kysymykseen. Ylityksessä Bosco kertoo koskettavasti, omin sanoin, elämästään italialaisen isän ja suomalaisen äidin vanhimpana tyttärenä. Elämästään lupaavana, nuorena urheilijana ja taistelustaan itsensä löytämisen kanssa. Bosco kuvailee onnistumisia ja pettymyksiä, ja kirjan loppupuoliskossa suuressa osassa on Boscon menestyneen isän vakava sairaus, joka lopulta johti myös tämän menehtymiseen. Isän kuoleman jälkeen Manuela teki myös päätöksen urheilu-urastaan, kohdattuaan pettymyksiä ja vastoinkäymisiä jo tätä ennen. Hän päätti jättää urheilun, ja oppia elämään ilman syömisten tarkkailua, lihomisia ja laihtumisia, rankkoja treenejä ja kipeitä lihaksia. Matkan varrelle mahtuu menestyksen ja pettymysten lisäksi myös jo mediassa kohistu itsemurhayritys (joka minusta on saanut hieman liian ison hulabaloon aikaiseksi...), mutta myös paljon onnen hetkiä, oivalluksia ja osoituksia perhesuhteiden tärkeydestä itsenäistymisen keskellä.

Bosco kirjoittaa minusta hyvin, joskin kieli välillä tuntui vähän kömpelöltä. Kirjan aihe oli kiinnostava ja Bosco onnistuu kertomaan rankoistakin asioista uskottavan koskettavasti. Kirja on myös ulkoasultaan minusta hieno. Teksti on aitoa ja rehellistä, Bosco ei kaunistele tai kerro vain positiivisia, myönteisiä asioita urheilu-urastaan ja elämästään. Bosco kertoo tietenkin juuri niin paljon, kuin haluaa paljastaa, mutta minulle jäi kirjasta rehellinen fiilis.

Kaiken puolin mielenkiintoinen ja lukemisen arvoinen elämäkerta, ja näin urheiluhullulle todella sopiva välipalakirja.



★★★+

Kirsin lisäksi kirjan on lukenut myös ainakin Hanna ja Amma. 

Amerikkalainen tyttö / Monika Fagerholm

Amerikkalainen tyttö (Den amerikanska flickan, 2004) / Monika Fagerholm. Teos, 2010. 530 sivua.

 Monika Fagerholmin Amerikkalainen tyttö valikoitui lukupiirimme loppukesän kirjaksi. Tämä on taas sellainen ihmeellinen kirja, josta en oikein tiedä mitä kirjoittaa tai sanoa.

Tapahtumat sijoittuvat Seudulle jossa vuonna 1969 löydetään amerikkalainen tyttö, Eddie de Wire, kuolleena Bule-lammesta. Eddie on hukkunut ja pian löydetään myös nuori mies hirttäytyneenä eräästä vajasta. Tästä lähtee tarina, kuka oli tuo amerikkalainen tyttö, entä kuollut poika?

Seudulla asuvat Sandra sekä hänen ystävänsä Doris Flinkenberg ovat kovin kiinnostuneita amerikkalaisen tytön kohtalosta ja alkavat teini-ikäisinä ottaa tarkemmin selville, mitä vuonna 1969 oikeasti tapahtui. Leikkien, vanhojen tavaroiden tutkimisen ja toisten ihmisten haastattelujen avulla tytöille alkaa selvitä amerikkalaisen tytön kohtalo. Mutta matkaan mahtuu paljon tapahtumia. Liejuisimman laidan talossa eletään välillä mitä kummallisinta arkea, Sandran isän naisystävät vaihtuvat tiuhaan tahtiin mutta missä oikeasti on Sandran äiti? Entä kuka oikein on tuo serkkumamma jonka luona Doris asuu, missä on hänen oikea kotinsa?

Amerikkalainen tyttö on erikoinen, hieman sekava ja lukijalle aika vaikea kirja. Fagerholmin kielenkäyttö on omalaatuista, mutta positiivisella tavalla. Myös kirjan tunnelma on aivan omanlaisensa. Se mikä teki kirjasta minun mielestäni vaikean luettavan oli suuri määrä henkilöitä, ajassa hyppiminen, henkilöiden oudot nimet ja kutsumanimet ja myös hieman utopistiset tapahtumat. Mikä oli jonkun kuvitelmaa, omaa keksintöä, mielen temppuja, mikä taas totta?

Tämä on myös ns. tiiliskivikirja, sivuja pokkarissani oli yli 500 ja on myönnettävä, että välillä asioita toisteltiin turhan paljon ja turhan usein. Kirjan puoliväliin saakka odotin jotain käännettä, sitä, että kirjassa ja juonessa tapahtuisi jotain. Kun sitä ei ikinä tullut, luin loppukirjan kuitenkin nauttien sen tunnelmasta josta pidin. Kyseessä ei silti välttämättä ole ihan minun kirjani, pidin Fagerholmin Ihanat naiset rannalla -kirjasta huomattavasti enemmän.

Lukupiiritapaamisessamme kaikki olivat pitkälti yhtä mieltä tästä kirjasta. Aika pitkäveteinen, tylsä ja vaikea ymmärrettävä ja monella olisi kirja jäänyt kesken, jos se ei olisi ollut lukupiirikirja. Minä olisin kuitenkin lukenut tämän loppuun vaikka lopussa ei toivomaani selvitystä tapahtumista oikeastaan tullutkaan...


★★★ -

Nenäpäivä

Nenäpäivä / Mikko Rimminen. Teos, 2010. 339 sivua.

 Olin varannut Mikko Rimmisen Nenäpäivän kirjastosta jo ennen Finlandia-palkinnon julkistamista ja odotin, että pääsen nauttimaan hyvästä kirjasta joulupäivinä. Odotin kirjalta todella paljon, takakansi oli lupaava, mutta valitettavasti jouduin pettymään - ja aika pahasti. Nenäpäivän päähenkilönä on Irma, mahdollisesti keski-ikäinen nainen. Irma ei käy töissä, hänellä on aikuinen poika joka pitää yhteyttä äitiinsä lähinnä puhelimen kautta. Irma kaipaa tylsiin, yksinäisiin päiviinsä sosiaalisia kontakteja joten hän päätyy Keravalle soittamaan tuntemattomien ihmisten ovikelloja. Irma sanoo tekevänsä tutkimusta, olevansa taloustutkimuskeskuksesta tai mistä lie. Niinpä hän tunkeutuu tuntemattomien ihmisten koteihin kyselemään pitävätkö he hanhenmaksasta ja muuta tähdellistä. Irman käynnit Keravalla eivät jää yhteen kertaan, hän palaa useasti jonkin tekosyyn avulla. Irma ystävystyy erityisesti Jokipaltion Irjan kanssa jonka asuntoon hän palaa useaan otteeseen, yhden kerran hän jopa jää Jokipaltion postiluukkuun jumiin ja saa nenänsä murskatuksi. Kaikki mitä Irmalle tapahtuu vaikuttaa tapahtuvan yllättäen, suunnittelematta ja ajattelematta. Irman päähän ei montaa järkevää ideaa synny, ajatukset lentelevät sinne, tänne ja teot ilmenevät aina ennen järkevää ajatusta.

Irma jatkaa vierailujaan Keravalla kunnes eräät hautajaiset tekevät lopun hänen turkimuskeskusurastaan. Nenäpäivän juoni ei ole erityisen rikas, kirjassa tapahtuu aika vähän, Irman vierailut Keravalla on tapahtumista suurimmat. Pidemmän päälle juoni muuttui tylsäksi, alku oli vielä luettavaa, kirjan keskivaiheilla tylsistyin kun taas loppua kohden heräsin uudelleen tarinan mukaan. Irma henkilönä jäi myös aika tylsäksi. Nenäpäivän kantava voima on ehdottomasti Rimmisen kieli vaikka siinäkin löytyi ärsyttäviä asioita. En pitänyt oudoista sanoista ja sanjjen ihmeellisestä taivuttamisesta. Olen lukenut ja kuullut tutuilta, että Nenäpäivä olisi todella hauska kirja. Minä nauroin ääneen kaksi kertaa, muuten kirja jäi kyllä vaisuksi. Ehkä minulla on sitten outo huumorintaju, mutta tämä ei oikein uponnut. Täytyy kyllä sanoa, että minä en ymmärrä miksi Nenäpäivä voitti Finlandian, Pulkkisen Totta ja Nummen Karkkipäivä olivat todella paljon parempia kirjoja. Tai sitten minä vain en ymmärrä hyviä romaaneja....

Pisteitä **+

Sinun jälkeesi, Max

 Tykkäsin Leena Parkkisen esikoiskirjasta Sinun jälkeesi, Max erittäin paljon. Romaani on niin epätavallinen suomalainen kirja kuin olla voi. Romaani kertoo Saksassa syntyneiden siamilaisten kaksosten, Issacin ja Maxin elämästä. Kirjan luvut hyppivät poikien lapsuusvuosien 1900-luvun alussa sekä aikuisvuosien 1920-30 luvun hujakoilla. Koska kaksoset jakavat ruumiinsa ja heillä on yhteisiä ruumiinosia, he myös kärsivät toistensa sairaudet. Luonteeltaan kaksoset ovat erilaiset, mutta useimmiten he tulevat hyvin toimeen keskenään vaikka joutuvatkin suunnittelemaan kaiken etukäteen. Kirja seuraa kaksosten elämää, lapsuusvuosia, nuoruuden sirkusaikoja, rakastumisia ja kaikkia mielenkiintoisia ihmisiä joita he tapaavat esimerkiksi aikuisina Helsingissä. Lukija saa tutustua kauniiseen Irikseen, Madame Maximiin sekä Luciaan joista kaikista tulee tärkeitä naishenkilöitä kaksoten elämässä. Ennen kaikkea kirja tuo esille sen, miltä tuntuu kun ei ole koskaan yksin.

Kirjan kieli on kaunista ja sujuvaa, lukuelämys oli erittäin miellyttävä ja kaksosten elämää oli helppo seurata loppuun saakka. Erittäin hieno kirja, suosittelen lämpimästi kaikille!

****