Rikosromaani / Petri Tamminen

Rikosromaani / Petri Tamminen

Otava, 2012. 173 sivua.

Kannen suunnittelu: Piia Aho

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

Ihastuin aiemmin kesällä Petri Tammisen rennon hauskaan kirjoitustyyliin lukiessani Muita hyviä ominaisuuksia-kirjan. Odotin samanlaista, myönteistä lukukokemusta tarttuessani Tammisen uutuuteen, Rikosromaani-nimiseen pienoisromaaniin. Sivuja kirjassa on alle 200 ja kirja on kooltaankin todella pieni. Valitettavasti tämä toinen lukemani Tammisen kirja ei alkuunkaan yltänyt samalle tasolle Muita hyviä ominaisuuksia-kirjan kanssa.

Komisario Vehmas on keski-iän ylittänyt herrasmies. Hän asuu kahdestaan koiransa kanssa Marja-vaimon menehdyttyä sairauteen. Vehmas on ammatiltaan poliisi, ja hänen ajankohtainen projektinsa on napata kiinni Pasilaa ja muuta Helsinkiä kiusaava Hermann Ångström-niminen rikollinen. Vehmaksen läheisin työkaveri, Immonen nimeltään, auttaa Vehmasta Ångströmin nappaamisessa.

Työtehtävänsä ohella Vehmas ehtii miettiä yksityselämäänsä. Hän ajelee Ångströmin perässä pitkin Suomea, käväisee jopa Ruotsissa saakka ja ehtii auto- ja laivamatkojen aikana miettiä niin menneisyyttä kuin tulevaisuuttakin. Töiden ja mietiskelyjensä välissä mies ehtii olla niin sairaalahoidossa kuin hoivata koiraansakin, kaveria kun vaivaa niin kives- kuin korvatulehdus.

Rikosromaani on rakenteeltaan mielenkiintoinen. Luvut on jaettu kuukausien mukaan, ja Vehmaksen edesottamuksia saa seurata aina kuukauden kerrallaan. Myös kieli on taattua Tammista, sitä johon Muita hyviä ominaisuuksia-kirjassa tykästyin. Mutta: Rikosromaani ei valitettavasti ole läheskään yhtä ironisen hauska ja oivaltava kuin Muita hyviä ominaisuuksia. En oikein missään vaiheessa saanut tästä kirjasta otetta. Niin henkilöt kuin tapahtumatkin jäivät etäisiksi, eikä kirja herättänyt minussa oikeastaan mitään tunteita. Nimensä mukaisesti odotin jännityskertomusta, mutta jännitystäkään kirjassa ei erityisemmin ollut.

Tamminen osaa kuitenkin kirjoittaa, ja minä aion ehdottomasti jatkossa lukea Tammisen vanhempia teoksia. Rikosromaani ei kuitenkaan ollut minun kirjani, tai sitten minulla jäi kirjassa jotakin olennaista ymmärtämättä...


★★


Rikosromaanin on lukenut myös ainakin Jori, Unni ja Mari.A.

Muita hyviä ominaisuuksia / Petri Tamminen

Muita hyviä ominaisuuksia / Petri Tamminen

Otava, 2010. 144 sivua.

Kannen suunnittelu: Piia Aho

Mistä minulle? kirjakaupan alennusmyynneistä

Blogeissa parhaillaan kiertävän Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteetta on kiittäminen siitä, että luin Petri Tammisen novellikokoelman Muita hyviä ominaisuuksia juuri nyt. Hanna halusi tietää, mitä mieltä minä, entinen novellivihaaja, olen Tammisen lyhytproosasta. Hanna onnistui kirjavalinnassaan todella loistavasti, minä ihastuin ja tykästyin Tammisen kirjaan aivan täysin!

Muita hyviä ominaisuuksia sisältää monta lyhyttä, vain muutaman sivun pituisia omaelämäkerrallista tekstiä kirjailija Tammisen elämästä. Ihminen, joka osaa nauraa itselleen on aina hauska, ja Tammisen tekstinpätkät kertovat kommelluksista ja sattumuksista kirjailijan omasta elämästä. Yhtenä tärkeänä aiheena Tammisen kirjassa on miehenä oleminen. Tamminen vertailee itseään sukulaismiehiin ja kylän muihin miehiin, kuinka he osaavat olla miehiä, mutta Tamminen aina ei. Tamminen hakeutuu kirjojen pariin, kun tuntuu siltä, että ei enää kuulu tähän tavalliseen maailmaan. Kirjojen välityksellä hän taas tuntee kuuluvansa samaan maailmaan toisten ihmisten kanssa.

Tamminen nostaa pinnalle monta tärkeää aihetta; ujoutta, esiintymiskammoa, häpeää ja epäonnistumista. Hänen tekstinsä herättävät ajatuksia ja suureen osaan näistä nelikymppisen mieskirjailijan kirjoittamista teksteistä myös tällainen parikymppinen opiskelijatyttö pystyy samaistumaan. Joko allekirjoittanut on outo parikymppinen opiskelijatyttö, tai sitten Tamminen vain yksinkertaisesti osaa kirjoittaa niin osuvasti, elämänmakuisesti ja oivaltavan monipuolisesti, että hänen teksteistään kaikki löytävät jotakin johon samaistua.

Tamminen vie lukijansa mukanaan kirjallisuusseminaareihin, perhelomalle Wieniin, jonka lentomatkan aikana hän juo itsensä humalaan ensimmäisen kerran ja kotimaisiin urheilukisoihin. Tamminen antaa osansa myös kirjailijakollegoilleen, muun muassa Miika Nousiainen mainitaan, kuten myös Tammisen kovasti ihailema Veijo Meri. Minä pidin kirjassa eniten siitä, että Tamminen nauroi itselleen ja kommelluksilleen, epäonnistumisilleen ja omalle persoonallisuudelleen. Itseironia on taitolaji, ja tämän taidon Tamminen totisesti osoittaa osaavansa.

Muita hyviä ominaisuuksia on hienon hieno kokoelma monipuolisia, tragikoomisia tekstejä suomalaisen mieskirjailijan elämästä. Omia suosikkejani oli kirjan nimikkoteksti, jossa Tamminen kuvailee keskustelua kahden naisen kanssa. Naiset haaveilevat komeasta miehestä, ja Tamminen saa kuulla, että komean ulkonäön sijasta hänellä varmasti on monia muita hyviä ominaisuuksia joihin naiset ihastuvat. Mieleenpainuvia oli myös jo mainittu ryypiskely lentokoneessa matkalla Wieniin, Veikkausta ryöstön aikana R-Kioskiin jättävä isä sekä teksti Yksi noista hankalista tunteista joita koemme, joka osuvasti ja surullisen hauskasti kertoo ujoudesta.

Minä tykästyin Tammisen kirjaan kovasti, ja odotan innolla, että ehdin lukea häneltä useammankin kirjan. Syksyllä ilmestyvä Rikosromaani (Otava) on ainakin lukulistallani!


★★★★★


Myös Jori, Laura , Hanna, anni.m, Naakku ja Ilse ovat lukeneet tämän.


Ps! Kirjoitettuani arvioni, huomasin Tammisen kirjasta puhuttavan lyhytproosana. Nämä kirjalliset termit ovat minulla rehellisesti sanottuna ihan hakusessa, enkä tiedä novellien ja lyhytproosan eroa joten novelleina nyt tästä kirjasta puhun ainakin tässä tekstissä sillä en jaksa lähteä koko tekstiä nyt muuttamaan...;).