Kaikki isäni hotellit / John Irving

Kaikki isäni hotellit / John Irving

Tammi, 1981. 491 sivua

Alkuteos: The Hotel New Hampshire, 1981

Suomentanut: Kristiina Rikman

Kannen suunnittelu: Ylermi Lahti

Mistä minulle? kirppariostos

Olin tosiaan kesäkuun lopussa - heinäkuun ensimmäisen viikon reissussa Keski-Euroopassa ja reissukirjaksi valikoitui suosikkikirjailijani John Irvingin Kaikki isäni hotellit. Olen pitänyt todella paljon aiemmin lukemistani Irvingon kirjoista. Edellisellä reissulla 2013 minulla oli mukana Garpin maailma, ja sain loman aikana aivan huikean lukuelämyksen. Samaa toivoin tälläkin kertaa, enkä joutunut pettymään.

Pääosassa on Berryn  rakastettava, sympaattinen mutta hieman erilainen perhe. Esikoinen Frank tykkää pojista enemmän kuin tytöistä. Tyttäristä vanhempi, Franny, on rääväsuinen tuittuilija kun taas kertojana toimiva John on totaalisen rakastunut sisareensa. Pikkusisko Lilly kärsii lyhytkasvuisuudesta ja kuopus Egg on lähes kuuro. Omintakeinen ja aivan erityinen perhe kruunautuu unelmoija-isällä ja itse asiassa aika tavalliselta vaikuttavalla äidillä. Perhe perustaa isän haaveiden mukaan hotelleja sinne tänne ja päätyy lopulta Wieniin. Perheen sisällä ja ympärillä sattuu ja tapahtuu, mutta perheenjäsenet pitävät yhtä ja ovat toistensa turvana aina.

Kylläpä pidin tästä! Stoori vei mukanaan, henkilöt olivat kiinnostavia, henkilögalleria monipuolinen ja Berryn perhe oli täynnä superkiinnostavia persoonia. Irvingmaiseen tapaan tässäkin kirjassa oli omituisuuksensa. Oli raiskausta, insestiä, terroria ja toistuvasti tarinaan palaava kuollut koira. Myös Freud (karhunkesyttäjä, mutta myös psykoanalyytikko-Freud) olivat toistuvasti tarinassa mukana. Osan karhunkesyttäjä-Freudin mukanaoloista ymmärsin, toisaalta minulta taisi mennä ohi ainakin osa kirjasta löytyvistä symbolisista asioista (esim. juuri se kuollut koira).

Irvingillä on huikea mielikuvitus, hänen kirjansa ovat aina täynnä kiinnostavia, erikoisia ja arvaamattomia käänteitä. Niin tämäkin. Yhtäkkiä tapahtui yllättäviä asioita, ja huomasin taas, kuinka siistiä on lukea tällaisia yllättäviä kirjoja! Irving on ehdttomasti yksi taitavaimpia kirjailjoita mitä tiedän ja nautin suuresti hänen kirjoitustyylistään.

 Kaikki isäni hotellit ei ollut aivan yhtä täydellinen lukuelämys kuin Garpin maailma, mutta nautin suuresti tämän lukemisesta ja kirjan yllättävyydestä. Tuskin maltan odottaa, että pääsen lukemaan seuraavaa Irvingiä. Minkäköhän sitä seuraavaksi valitsisi?

★★★★★-

Myöhempien aikojen pyhiä / Juha Itkonen

Myöhempien aikojen pyhiä / Juha Itkonen

Tammi 2003. 295 sivua.

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastolaina

Juha Itkosen esikoisromaani Myöhempien aikojen pyhiä on koskettava ja ajatuksia herättävä romaani nuoruudesta, uskonnosta, rakkaudesta. Kaksi nuorukaista, David ja Mark, saapuvat Salt Lake Citystä Suomeen lähetystyöhön. David ja Mark ovat mormoneja ja Suomessa he kiertävät hiljaista pikkukaupunkia, yrittäen käännyttää mahdollisimman monta sisäänpäinkääntynyttä, nyrpeää suomalaista. Pikkukaupungissa nuoria miehiä vältellään, he saavat outoja katseita ja paikalliset suorastaan hylkivät heitä. Nuorukaisten tiivis yhteiselo ahtaassa asunnossa kiristää myös heidän keskinäisiä välejään. Suuren ja kipeän menetyksen kokenut David ärsyyntyy aina niskan päällä olevaan Markiin ja kun naapurin Emma vielä sekoittaa pakkaa, huomaa David pian miettivänsä aidosti uskoaan Jumalaan ja siihen, onko Jumala hyvä vai paha.

Juha Itkonen kirjoittaa hyvin ja hienosti ja tarina vie mennessään. Kirja on mukaansatempaava ja kerronta vangitsee. Pidin kirjassa siitä, että se on suomalaisen kirjoittama tarina kotimaastaan, mutta silti Suomea katsotaan ulkomaalaisen silmin. Se miltä jurot ja uudelle kielteiset suomalaiset näyttävät nuoren amerikkalaispojan silmin oli minusta uskottavalla tavalla kuvailtu. Suomi näyttäytyy outona maana täynnä vaitonaisia ja varovaisia ihmisiä, pitkällä kylmällä talvella ja pimeillä illoilla höystettynä.

Kirjan henkilöt ovat kiinnostavia, ja etenkin heidän taustansa ja historiansa herättävät tunteita. Syyt sille, miksi kukin on päätynyt sinne missä on tulevat monen kohdalla selviksi. Koskettavin ja hurjin tarina taisi olla Davidin kanssa ystävystyvällä Eerolla, joka asui pienessä mökissä kaukana muista koiransa kanssa. Davidin oma tarina on myös rankka ja surullinen, suuri menetys ja siitä nousseet ajatukset ja mietteet uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Myös Mark oli henkilönä ihan kiinnostava, vaikka välillä hän alkoikin ärsyttää. Naapurin Emma jäi (ehkä tarkoituksella) hieman salaperäiseksi henkilöksi, mutta oli tarinan kannalta ehdottoman tärkeä. Nuorukaisista eniten huolta pitävä Kalevi ja Kalevin vaimo, jotka henkilöinä osoittivat, että maastamme löytyy niitä symppiksiä ja ihaniakin ihmisiä.

Ottamatta sen enempää kantaa eri uskontoihin tai niiden koukeroihin, on sanottava, että mormonius (onko tuo sana?) toi kirjaan ehdottoman kiinnostavan lisämausteen. Oikeastaanhan se oli koko tarinan kannalta tärkein osa, seikka joka aiheutti kirjan koukerot ja kiemurat. Mutta en tosin voinut olla välillä ärtymättä ja ihmettelemättä, sillä niin moni asia esimerkiksi Davidin ja Markin elämässä olisi ollut paljon helpompaa, mikäli mormonien Kirjan tiukkoja sääntöjä ei tarvitsisi seurata ja antaa niiden ohjata elämäänsä.

Myöhempien aikojen pyhiä oli kiinnostava, mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä kirja. Luin tämän todella mielelläni ja yllätyin oikeastaan siitä, kuinka vangitseva se olikaan. Kirjan varsin yllättävä loppu sai melkeinpä tirauttamaan pari kyyneltäkin.

★★★★

Mielen maisemissa / Paul Auster

Mielen maisemissa / Paul Auster

Tammi, 2014. 298 sivua.

Alkuteos: Report from the Interior, 2013

Suomentanut: Arto Schroderus

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastolaina

Miltei rakastin Paul Austerin edellistä muistelmateosta Talvipäväkirja. Innolla siis tartuin myös tähän Mielen maisemissa-kirjaan, ja odotin että saan samanlaisen hienon lukuelämyksen ja kurkistuksen suositun kirjailijan mieleen kuin Talvipäiväkirjan kanssa. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan nouse edeltäjänsä tasolle millään mittapuulla, sillä tämä oli varsin vaivalloinen ja vaikea kirja minulle.

Auster kertoo mielenmaisemastaan lapsuudessaan ja nuoruudessaan, hän kertoo elämäämullistavista kokemuksista matkansa varrelta. Suuressa roolissa on maut, tuoksut, tuntemukset, elämykset ja mielikuvat tapahtuneesta, eletystä elämästä, lapsuuden kokemuksista. Ehkä juuri tuo teki kirjasta niin vaikean. Itse tapahtumien sijaan pääosassa oli ajatukset ja aistikokemukset, ja näiden kuvailu oli kyllä paikoin aika vaivalloista luettavaa.

Kirja ei myöskään edennyt kronologisessa järjestyksessä mikä teki siitä hieman sekavan ja lukemisesta entistä vaikeampaa. Oli hankala pysyä kärryillä siitä, missä ajassa nyt mentiin. Ylipäänsä kirjasta oli minusta todella vaikea saada otetta tai minkäänlaista kokonaiskuvaa, missään vaihessa ei päässyt oikein kirjan imuun. Muutaman kerran huomasin myös miettiväni, mikä pointti tai tarkoitus Austerin kertomilla jutuilla oikein on. Vaikka hän on minusta hyvä kirjailija ja kiinnostava tyyppi, en silti aina ymmärtänyt miksi jotakuta kiinnostaisi yksityiskohtaiset selittelyt miehen nuoruusvuosien tapahtumista, tai suorat otteet hänen kirjeistään, jotka hän on ensimmäiselle vaimolleen kirjoittanut.

Mielen maisemissa on varmasti ihan kiinnostava kirja Austerin vannoutuneille faneille, mutta en kuitenkaan missään tapauksessa suosittelisi tätä ensimmäiseksi kirjaksi, jolla Austerin kirjallisuuteen tutustuu. Mutta jos kirjailijamiehestä haluaa syvällisemmän kuvan, haluaa päästä hänen päänsä sisään, ja etenkin tietää mitä hän nyt ajattelee 1960-luvun lapsuus- ja nuoruusvuosistaan, on kirja varmasti lukemisen arvoinen. Plussaa antaisin ehdottomasti myös kirjan lopussa olevasta valokuva-albumista! Kuvia on kinnostava katsoa, kun ensin on lukenut tarinoita joihin ne liittyvät.

★★+

Jäähyväisiä / Johan Bargum

Jäähyväisiä / Johan Bargum

Tammi, 2003. 147 sivua

Alkuteos: Avsked, 2003

Suomentanut: Rauno Ekholm

Kannen suunnittelu: Helena Kajander

MIstä minulle? kirppariostos

Olen jo aiemmin ihastunut Johan Bargumin kirjoihin, mutta viimeistään luettuani hänen upean novellikokoelmansa Jäähyväisiä olen myyty. Bargum on ehdottomasti yksi suosikkikirjailijoitani, sillä niin hyvin minä, entinen novellivihaaja, viihdyin hänen novelliensa parissa.

Jäähyväisiä on tasapainoinen ja koskettava kokoelma novelleja. Erilaisissa tarinoissa sattuma tuo ihmiset yhteen ja erilleen. Jäähyväisiä on erilaisia, jäähyväiset rakkaalle ystävälle, jäähyväiset rakkaalle eläimelle. Jokainen tarina tulee iholle, jokaiset jäähyväiset koskettavat jollain tavalla.

Lisäksi tarinat on nidottu hienolla tavalla yhteen, ja vaikka jokainen novelli toimii hyvin itsenäisesti, on kirjan hienoimpia asioita se, että tarinat punoutuvat yhteen ja lyhyemmät tarinat luovat laajemman stoorin. Ensimmäisessä tarinassa on lapsi, seuraavassa kertomuksessa ketju jatkuu tutun henkilön kautta ja ketju säilyy läpi koko kirjan.

Bargumin kieli on hienoa, paikoitellen runollisen kaunista, ja suomennos vaikuttaa erittäin onnistuneelta. Mieluiten luen silti Bargumin kirjallisuutta alkuperäiskielellä ruotsiksi, mutta kyllä tämä suomeksikin on hienoa. Tarinat myös veivät mukanaan, niin tunnelman kuin juonensakin puolesta. Luin kirjan yhdeltä istumalta, ja todellakin nautin jokaisesta sivusta, jokaisesta tarinasta ja kaikista jäähyväisistä, vaikka ne eivät aina niin iloisia olleetkaan.

Hyllystäni löytyy vielä yksi lukematon Bargumin kirja, Isin tyttö, ja odotan jo innolla, että pääsen tutustumaan siihen. Jäähyväisiä oli upea ja mieleenpainuvan koskettava novellikokoelma, ja nostaa Bargumin ehdottomasti ihan suosikkikirjailijoideni joukkoon.

★★★★★


Ps! Lähden keskiviikkona muutaman päivän Kööpenhamina-reissulle ja matkalukeminen on vielä arvoitus. Sattuisiko kenelläkään olemaan vinkkejä tanskalaisista kirjailijoista, tai vinkkiä kirjasta, jonka tapahtumat asettuvat Kööpenhaminaan/Tanskaan?

Berliininpoppelit / Anne B. Ragde

Berliininpoppelit / Anne B. Ragde

Tammi, 2007. 294 sivua.

Alkuteos: Berlinerpoplene, 2004.

Suomentanut: Tarja Teva

Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Edellinen lukupiirikirjamme oli Anne B. Ragden Berliininpoppelit. Luin tämän itse asiassa jo melkein kaksi kuukautta sitten, joten tästä ei ole erityisen helppo kirjoittaa arviota nyt... Sen verran paljon on muistista kadonnut. Mutta muistan toki päällissimmät fiilikset tästä, joten muutama sananen niistä nyt ainakin!

Kirja alkaa siitä, kun Neshovin veljeskolmikko kokoontuu yhteen heidän äitinsä sairastuttua ja vajottua koomaan. Veljekset asuvat kaukana toisistaan, eivätkä ole pitäneet erityisen paljon yhteyttä vuosien varrella. Tor on asunut vanhojen vanhempiensa kanssa kotitilalla, hoitanut kotitilan työt ja viihtynyt aina parhaiten possujen kanssa lämpimässä sikalassa. Margido vuorostaan on hautausurakoitsija, asunut poikamieskämpässään Trondheimissa. Erlend-veli asustaa kumppaninsa kanssa Kööpenhaminassa, nauttii pintaliitoelämästään täysin rinnoin ja keräilee kotiinsa pieniä lasipatsaita.

Kun äiti sairastuu, ränsistyneelle sikatilalle kokoontuu kaikki kolme veljestä sekä Torin aikuinen tytär Torunn, joka ei ole ikinä nähnyt isoäitiään ja isänsäkin hän on tavannut vain kerran aiemmin. Kun koko pieni suku on kokoontuneena samaan paikkaan, alkaa menneisyyden verhot aueta, sukuhistorian kiemurat ja omituisuudet raottuvat ja monta asiaa menneisyydestä selviää. Yhteinen aika on rankkaa ja paljastuksia täynnä, mutta veljekset ovat kuitenkin lähempänä toisiaan kuin pitkään aikaan.

Berliininpoppelit on lämminhenkinen ja jotenkin sympaattinen kirja. Henkilöt, etenkin kolme veljestä, ovat keskenään kovin erilaisia mutta kukin omalla tavallaan kiinnostava persoonana. Tor oli vähiten sosiaalinen. Viihtyi parhaiten haisevassa sikalassa possujensa kanssa, viinapullo sopivassa piilossa käden ulottuvilla. Omanlaisensa oli myös Erlend, kuplivasta elämästä nauttiva mies. Hän vaikutti pitävän kaikesta pinnallisesta, mutta lapsuudenkodissa hänestäkin tuli esille uusia puolia ja hän osoittautui lopulta sympaattiseksi ja ajattelevaiseksi herraksi. Hautausurakoitsija Margido tuli minulle ehkä vähiten "läheiseksi", jäi ehkä jopa hieman etäiseksi.  Nyt jälkeenpäin huomaan ainakin muistavani hänestä henkilönä vähiten.

Pidin Berliininpoppeleiden tunnelmasta, ja siitä, mitä perhesalaisuuksia veljesten yhteisinä päivinä paljastui. Toisaalta pääasia, veljesten äidin suurin salaisuus, paljastui minulle jo ennen kuin se kirjassa paljastettiin. Jotenkin arvasin mistä on kyse, ja se ehkä hieman vaikutti siihen, että kirjan loppuosa tuntui hieman vaisulta.

Se mikä minua hieman, jos ei nyt ärsyttänyt, niin ainakin ihmetytti, oli tapa, jolla aikuistunut Torunn yhtäkkiä ilmestyy isänsä lapsuudenkotiin ja on siellä kuin kotonaan. Hän tekee sikalan työt isänsä kanssa kuin ei olisi koskaan ennen muuta tehnytkään. Hän sopeutuu oloihin jotenkin liian helposti, jotta se olisi ollut aivan uskottavaa. Toisaalta Torunnin mukanaolo toi tarinaan kuitenkin lisämausteensa, kun myös nuoremman sukupolven näkökulma tuli esille.

Viihdyin Berliininpoppeleiden parissa mainiosti, ja haluan ehdottomasti jossain vaiheessa lukea myös trilogian toiset osat Erakkoravut ja Vihreät niityt. Ragde kirjoittaa hauskan hersyvästi ja tekstiä on helppo lukea. Tarinakin vei mennessään, ja tarjosi naurua mutta toki suruakin. Veljeskolmikon vanha, hiljainen ja syrjäänvetäytyvä isä oli hellyyttävä reppana, jota kohtaan ainakin minun sympatiani nousivat. Lämminhenkinen, tunnelmallinen ja tarinaltaan kiinnostava kirja!

★★★★-

Samoilla silmillä / Peter Franzén

Samoilla silmillä / Peter Franzén

Tammi, 2013. 223 sivua.

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? joululahjaksi saatu

Vuoden viimeinen kirja-arvio tulee tässä! Muutamaan tämän vuoden puolella luettuun kirjaan palaan vielä tulevina päivinä, uuden vuoden alussa.

Pidin paljon Peter Franzénin esikoisromaanista Tumman veden päällä, ja halusin tietenkin lukea myös kirjan jatko-osan Samoilla silmillä. Samoilla silmillä löytyikin joululahjojeni joukosta, joten luin sen jo joululomani aikana.

Tässä jatko-osassa seurataan yhä Peten selviytymistarinaa. Pete on kasvanut teini-ikäiseksi, harrastaa nyrkkeilyä ja ottaa haparoivia askelia kohti aikuisuutta. Tytöt kiinnostavat ja kasvaminen vaatii muutenkin rajojen koettelua. Mustat silmät ja virkavalta tulevat tutuiksi, ja hankaluuksista on vaikea puhua rehellisesti edes läheisille isovanhemmille, tai äidille joka opiskelee toisella paikkakunnalla. Suvi-sisko on alkanut meikata ja kotona raikaa kummankin nuorukaisen lempimusiikki. Peten ja Suvin äiti käy myös läpi uutta elämänvaihetta. Alkoholistimies, Peten kasvatti-isä Pertti jäi taakse, ja nyt äiti elää nuoruuttaan uudestaan uuden, mahtavan miehen kainalossa. Myös Pertti käy läpi omaa kamppailuaan elämän kanssa.

Samoilla silmillä on yhtä koukuttava ja koskettava kuin Tumman veden päälläkin. Franzén kirjoittaa todella uskottavasti nuoren pojan näkökulmasta. Pidin myös siitä, että tässä kirjassa seurattiin tapahtumia eri henkilöiden näkökulmasta, se toi kirjaan vaihtelevuutta. Peten lisäksi välillä äänessä oli Peten äiti, välillä taas kasvatti-isä Pertti.

Kieli on sujuvaa ja helppoa, ja murre jota tekstiin on sisälletty tuo koko kirjaan omanlaisensa tunnelman ja fiiliksen. Pidän kovasti murteen lisäämisestä tähän, se saa henkilöt vieläkin eloisammiksi ja he käyvät lukijalle tutuksi.

Samoilla silmillä on kaikin puolin hieno jatko-osa Franzénin esikoisteokselle. Kirja kuvailee nuoren pojan kasvua kohti aikuisuutta uskottavasti ja en voi kuin ihailla Peten selviytymistarinaa. Näissä Franzénin kirjoissa on myös aivan ihastuttavat suhteet isovanhempien ja lastenlasten välillä. Petellä ja Suvilla on aivan ihanat isovanhemmat, ja heidän suhtautumisensa tyttärensä perheeseen on upeaa ja koskettavaa. Ja vaikka väkivaltaisessa ja alkoholiinmenevässä Pertissä on paljon vikoja, oli myös hänen kasvuaan ja selviytymistään kiinnostava seurata.

Samoilla silmillä oli kokonaisuutena hieno ja mieleenpainuva lukukokemus. Kirja herätti tunteita ja upposi syvälle sydämeen. Pete on henkilöhahmona suloinen poika, jonka selviytymistarinaa monen ihanan ihmisen ympäröimänä on lukijana ollut ilo seurata. Ainoa pieni miinus on se, että kirja oli varsin lyhyt. Olisin mielelläni lukenut Peten elämästä vielä enemmän!

★★★★+

Jäätelökauppias / Katri Lipson

Jäätelökauppias / Katri Lipson

Tammi, 2012. 294 sivua.

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Kirjaston viimeinen eräpäivä lähestyi hurjaa vauhtia, joten päätin lukea Katri Lipsonin Jäätelökauppiaan nopeasti tämän viikonlopun aikana. Sopivasti luin vielä perjantaina Valkoisen kirahvin blogista, että Lipsonin romaani on voittanut Euroopan Unionin kirjallisuuspalkinnon. Hienoa menestystä suomalaiselle kirjallisuudelle!

Jäätelökauppias on suomalaiseksi kirjaksi erikoinen, erilainen. Se on hieno, siitä ei ole kysymystäkään, mutta samalla lukijalle varsin haastava. Lukija ei pääse helpolla. Henkilöitä, eri nimisiä, eri ikäisiä, on aika paljon ja välillä ollaan elokuvanäyttämöllä, välillä taas oikeassa elämässä. En oikein tiedä, olinko aina ihan kärryillä siitä mitä oikeasti tapahtui kenellekin, ja mitä vuorostaan tapahtui vain Jäätelökauppias-nimisessä elokuvassa. 

Tarinassa on ainakin rouva Nemcován talo, johon tupsahtaa pariskunta joka ei ole oikeasti naimisissa. Mutta he tietävät toisistaan paljon, Esther muistaa miehensä syntymäpäivän ja kotikaupungin, vaikka ei aina yöllä herätessään saakaan sanaa suustaan. Toisaalla pyörii sota, jonka vuoksi omituinen pariskunta on lähtenyt pakoon. Rouva Nemcová ei kuitenkaan ole hölmö, vaan monta kertaa viisaampi kuin pariskunta arvasikaan. 

Myöhemmin on myös Estherin poika, Jan. Hän päätyy mutkien kautta Göteborgiin ja hänen tyttärensä Gunilla vuorostaan isänsä kotikulmille Tsekkiin. Gunilla törmää postilokeroon johon tulvii kirjeitä Milenalle. Kuka Milena oli, ja mitä Gunilla lopulta päätyy tekemään, minkä roolin hän ottaa?

Jäätelökauppias on rakenteeltaan hieman sekava, ja se vaatii lukijalta paljon keskittymistä. Mutta ehkä aina ei haittaa, vaikka ei ymmärräkään aivan kaikkea. Lipsonin kieli soljuu kauniisti eteenpäin, dialogit ovat ihastuttavan tehokkaita ja tomeria ja henkilöt puutteineen kaikkineen inhimillisiä. 

Tarina on ennalta-arvaamaton elokuvakäsikirjoitus, kirjassa ohjaajakaan ei ole halunnut työskennellä valmiin käsikirjoituksen kanssa. Tulkinnalle jää sijaa, sekä näyttelijöiden että lukijan. Arvoituksellinen ja kiinnostava tarina pitää otteessaan loppuun asti. Jäätelökauppias on hieno kirja, vaikka se viimeisen sivun jälkeen jättikin minulle aika monta avointa kysymystä. Ehkä se on syy siihen, että en aivan täysin päässyt tähän sydämelläni sisään, vaikka tästä kovasti pidinkin. Jokin pieni asia, ehkä pieni selkeys, jäi puuttumaan, jotta tämä olisi ollut täydellinen. Mutta aina ei tarvitse olla sitäkään. Jäätelökauppias oli hieno, yllättävä lukukokemus!

★★★★

Garpin maailma / John Irving

Garpin maailma / John Irving

Loisto-pokkari (Tammi), 2008. 560 sivua.

Alkuteos: The World According to Garp, 1976.

1. suom.kiel.painos: 1980

Suomentanut: Kristiina Rikman

Kannen suunnittelu: Timo Mänttäri

Mistä minulle? kolmen euron kirppislöytö

Alkuviikko vierähtikin loppuviikoksi, ennen kuin ehdin ajan kanssa istahtaa koneelle ja kirjoittaa muutamia rivejä lomareissullani luetusta, aivan mahtavasta romaanista. John Irvingin Garpin maailma on ollut lukulistallani ties kuinka kauan, ja nyt päätin ottaa sen pokkariversiona mukaan lomalukemiseksi. Eurooppalaisissa junissa, saksalaisilla puistonpenkeillä, pienen kylän Gästehausin epämukavassa sängyssä ja KLM:n lentokoneissa nautiskelin Garpin maailmasta, ja Irvingin taidokkaasta kynänjäljestä.

T.S Garpin äiti on sairaanhoitaja Jenny Fields, ja isä tuntematon, erityisen erikoinen sotilas, jota Jenny aikanaan hoiti. Jennysta tulee myöhemmin radikaali feministijohtaja, ja Garpista kasvaa painimestari, perheenisä ja menestynyt kirjailija. Garpin maailma kertoo heidän elämästään, heidän vuosistaan Wienissä ja myöhemmässä vaiheessa Garpin oman perheen perustamisesta, perhettä kohtaavista traagisista onnettomuuksista, mutta myös laajasta ja kirjavasta tuttavapiiristä, joka Jennyn ja Garpin elämään kuuluu.

Pidin Garpin maailmassa oikeastaan kaikesta. Minusta jokainen kirjan henkilö oli omalla tavallaan todella kiinnostava, ja toi tarinaan oman lisänsä. Jenny Fields oli yhtenä päähenkilönä ehdottomasti kiinnostavimmasta päästä, kuten myös sympaattinen ja herttainen Garp itse. Irving kirjoittaa hienosti ja suomennos oli sujuva muutamia painovirheitä lukuun ottamatta. Vaikka Garpin maailma on paksu kirja, en missään vaiheessa tylsistynyt vaan jäin useasti kirjaan niin koukkuun, että jouduin lukemaan pimeässä hotellihuoneessa vielä muutaman sivun reissukaverin jo nukkuessa.

Tarinaan oli ujutettu taitavasti juuri sopiva määrä kiinnostavia ja yllättäviä tapahtumia ja käänteitä. Kirja herätti tunteita laidasta laitaan, iloa, surua, onnea ja naurua. Tarina ja ihmiskohtalot koskettivat, monet asiat yllättivät ja kauhistuttivat. Kirjassa oli aika paljon politiikkaa ja yhteiskunnallisia kiemuroita, mutta monesta muusta kirjasta poiketen koin ne tässä kiinnostaviksi ja luonnolliseksi osaksi tarinaa. Parasta oli kuitenkin, ettei millään aihealueella (kirjallisuus, seksuaalisuus, politiikka, paini, feminismi...) mässäilty tässä kirjassa, vaan kaikki aiheet tekivät Garpin maailmasta ehjän kokonaisuuden, kiinnostavan ja mukanaanvievän romaanin jota luin joka sekunti suurella mielenkiinnolla.

Lukuajankohta tälle kirjalle oli minulla myös täydellinen, ja lukukokemuksena Garpin maailma yltää listallani todella korkealle. Tämä oli koskettava, kiinnostava, liikuttava, hauska ja runsas tarina, josta nautin suunnattomasti. Uskoisin, että tästä tulee minulle tärkeä kirja johon palaan vielä jonain päivänä, mutta erityisesti kirja, jonka lukemista muistelen tulevaisuudessa lämmöllä!

★★★★★

Kigalin kakkukauppa / Gaile Parkin

Kigalin kakkukauppa / Gaile Parkin

Tammi, 2009. 278 sivua.

Alkuteos: Baking Cakes in Kigali, 2009.

Suomentanut: Annukka Kolehmainen

Kannen kuva: Petra Borner

Mistä minulle? alelöytö nettikirjakaupasta

Gaile Parkinin kirja Kigalin kakkukauppa on majaillut kirjahyllyssäni pari vuotta. Kaipasin jotain keveämpää ja helpompaa luettavaa, joten tartuin tähän pirteäkantiseen kirjaan. Ihan sitä keveintä ja rennointa lukemista tämä ei ollut, mutta sopi silti elämäntilanteeseeni tällä hetkellä ihan kivasti.

Angel asustaa Ruandan Kigalissa jossa hän pitää kotinsa yhteydessä kakkukauppaa. Hän leipoo mitä upeimpia ja maukkaimpia täytekakkuja, joita naapurit ja asukkaat hieman kauempaakin käyvät tilailemassa syntymäpäiväjuhliinsa, erojuhliinsa, työtapaamisia varten ja hääjuhliinsa. Kakkutilauksen yhteydessä Angel kuuntelee mielellään asiakkaansa murheita ja muita kuulumisia ja makea, mausteinen teekuppi kuuluu aina hintaan. Angel on hieman kuin Kigalin Mma Ramotswe. Kirjan takakannessakin tämä mainitaan, mutta heti ensisivuilta lähtien huomasin tämän yhtäläisyyden. Minä pidän Ramotsweista, ja pidin tästäkin.

Angelin elämä ei ole ollut helppoa. Hän on menettänyt kaksi lastaan ja sitä kautta saanut hoidettavakseen lapsenlapsensa, joita tällä hetkellä on talo täynnä. Köyhät olot ja poliittisesti epävakaa maa tuo yllätyksiä jokaiseen päivään, ja kauheudet ovat Angelillekin arkipäivää. Positiivisella elämänasenteella ja leipomisen avulla Angel kuitenkin selviytyy kaikesta, tai siltä ainakin vaikuttaa. Hän on äiti lapsenlapsilleen, tuki ja turva miehelleen ja suurelle ystäväpiirilleen. Ei ole asiaa, joka ei hieman parantuisi kun pääsee juttelemaan Angelin kanssa kakkupalan ja teekupin äärelle. Angel saa kuulla muiden tarinoita, heidän elämänsä suruja ja ilon aiheita.

Kigalin kakkukauppa on rankoistakin aiheistaan huolimatta hyvälle mielelle saava kirja. Angel on ihanan positiivinen, hänen sydämellisyytensä, toisten huomioon ottaminen ja iloinen luonne ja elämänasenne saa hymyilemään ja toivomaan, että maailmassa olisi enemmän juuri hänen kaltaisiaan ihmisiä. Kirjaan on myös saatu mukaan paljon kiinnostavia aiheita, politiikkaa, sotaa, sairauksia ja toki myös köyhän Ruandan kiehtovaa kulttuuria.

Parkin kirjoittaa oikein sujuvasti ja helposti, kirjaa luki mielellään ja välillä huomasin täysin uppoutuvani tarinaan. Välillä ärsyynnyin hieman kirjan "saarnaamiseen", mutta kokonaisuutena tämän oli kuitenkin oikein mainio välipalakirja, ja luen mielelläni jossain vaiheessa kirjan jatko-osan Kigalin kakkukauppa muuttaa jonka pitäisi ilmestyä suomennettuna kevään aikana.

★★★+


Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Ruanda

Kani nimeltä jumala / Sarah Winman

Kani nimeltä jumala / Sarah Winman

Tammi, 2012. 324 sivua.

Alkuteos: When God was a Rabbit, 2011.

Suomentanut: Aleksi Milonoff

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle kustantajalta saatu arvostelukpl

Säästelin Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala -kirjaa joululomalukemiseksi, sillä odotin hienoa lukukokemusta lukuisten blogikehujen jälkeen. En tiedä missä meni mönkään, eikö tämä vain yksinkertaisesti ollut minun kirjani, vai eikö mikään kirja tuntunut miltään Kjell Westön upean Gå inte ensam ut i natten -kirjan jälkeen. Laimeaksi tämä lukukokemus kuitenkin minulla jäi, vaikka odotin, että ihastuisin tähänkin.

Kirjan alussa Elly on nuori lapsi, ikäisekseen fiksu ja elämän suurempia voimia miettivä tyttö. Hän elää varsin onnellisen oloista lapsuutta veljensä Joen kanssa. Vanhemmat yrittävät vastata lastensa suuriin kysymyksiin, ovat arjessa läsnä, välittävät ja rakastavat. Ellyn elämässä on läsnä myös naapurissa asuva vanha mies Golan, sekä Ellyn ja Joen isän Nancy-sisko. Elly tutustuu lapsena myös Jenny-Pennyyn, erikoiseen tyttöön josta tulee nopeasti Ellyn paras ystävä. Tärkeä rooli Ellyn lapsuudessa on myös kanilla jonka nimeksi annetaan jumala (pienellä alkukirjaimella, kyllä).

Ellyn elämää seurataan lapsuusvuosista lähtien. Kirjan toisessa osassa Elly on jo aikuinen nainen ja maailma on ehtinyt 2000-luvulle saakka. Ellyn elämä on monilta osin muuttunut, mutta samat tärkeät ihmiset ovat yhä hänen elämässään. Kaikki paitsi Jenny-Penny. Mitä Jennylle on vuosien aikana tapahtunut, miksi Joe-veli viettää aikaa kaukana New Yorkissa mieluummin kuin kotona majatalossa? Mitä tarinoita majatalon naapurissa asustava Arthur kertoilee Ellylle heidän poimiessaan sieniä ja viettäessään aikaa yhdessä? Entä minne katsoi Charlie, Ellyn ja Joen tärkeä ystävä lapsuudesta?

Minusta tuntui, että tähän kirjaan oli ahdettu hieman liikaa kaikkea. Liikaa erilaisia ja varsin erikoisia ihmiskohtaloita, liikaa erikoisia persoonia. Henkilöt olivat toki kiinnostavia ja erikoisia, mutta kun koko kirjasta ei tuntunut löytyvän oikein ainuttakaan ihan tavallista tallaajaa, jolla olisi ollut "tavallinen" tausta, minulle tuli tunne, että samaan kirjaan oli nyt yritetty ihan turhaan saada mukaan kaikki mahdollinen. En myöskään oikein missään vaiheessa saanut otetta tarinasta. Minä odotin ensinnäkin, että kirjalle nimen antaneella kanilla olisi tarinassa paljon isompi rooli. Kani ilmestyi Ellyn perheeseen, ja sitten se yhtäkkiä oli jo kuollut. Toki kaniteema toistui kirjassa vielä myöhemminkin, mutta jäin kuitenkin ihmettelemään kanin varsin pientä osaa kirjan tapahtumissa.

Ellyn kasvua ihmisenä oli kiva seurata, mutta samalla tunsin, että lukijalle paljastettiin todella vähän siitä, mitä lapsuusvuosien ja aikuisiän välillä oli tapahtunut. Kirjan kahden osan väliset tapahtumat jäivät hämärän peittoon, enkä myöskään kunnolla saanut selville mikä oli esimerkiksi Ellyn lapsuuden naapurin Golanin rooli kaikissa tapahtumissa.

Kirjan toisen osan tapahtumat ja Ellyn Joe-veljen kohtalo oli kiinnostavaa ja kirjan mukaansatempaavin juonenkäänne. Minun oli kuitenkin hieman vaikea koota yhteen kirjan kahden eri osan tapahtumat, ja minusta ne jäivät toisistaan hieman irrallisiksi.

Kaiken jankutuksen jälkeen haluan toki mainita, että ihastuin kirjan helppoon kieleen ja kirjan tunnelma oli aivan erityinen. Minulla tuli tästä kirjasta hieman mieleen vähän aikaa sitten lukemani ja minua ihastuttanut Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö. Tunnelmassa oli hieman jotain samaa, vaikka minä ihastuinkin Fletcherin kirjaan paljon enemmän. Winman kertoo surullisistia ja vaikeista asioista lämpimästi, ja vaikka Ellyn perheelle sattuu ja tapahtuu, elämänmyönteisyys loistaa läpi.

Kani nimeltä jumala ei siis ollut aivan minun kirjani, mutta kaunistunnelmainen, haikeakin tarina lapsuudesta, ystävyydestä, perheestä ja tragedioista sopi ihan hyvin välipalalukemiseksi. Odotin upeaa lukukokemusta, mutta jouduin hieman pettymään. Onneksi monet, monet muut ovat pitäneet tästä kirjasta enemmän kuin minä. Kirjan kansi lukeutuu kuitenkin upeudessaan omiin suosikkeihini :).

★★★

Ei ainoastaan pyöräilystä / Lance Armstrong

Ei ainoastaan pyöräilystä / Lance Armstrong

Tammi, 2002. 309 sivua.

Alkuteos: It´s Not About the Bike. My Journey Back to Life, 2000.

Suomentaneet: Paula Herranen & Veli-Pekka Ketola

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Lance Armstrong on viime aikoina ollut paljonkin julkisuudessa valitettavasti hieman negatiivisten asioiden vuoksi. Dopingsyytökset ovat tätä päivää, mutta kirjassaan Ei ainoastaan pyöräilystä Armstrong kuvailee menestyksekkään polkupyöräuransa alkua sekä elämänsä käännekohtaa, 25-vuotiaana saatua syöpädiagnoosia ja rankkoja hoitoja.

Armstrong syntyi teksasilaiselle teiniäidille ja osoitti jo nuorena kilpailuhenkisyytensä ja voitontahtonsa. Lance kilpaili nuorempana triatlonissa ja kehittyi sen jälkeen maailman parhaaksi pyöräilijäksi. Nuoren urheilijan ura koki kuitenkin käänteen, kun hänellä 25-vuotiaana todettiin pahanlaatuinen kivessyöpä. Syöpä oli levinnyt jo keuhkoihin ja aivoihin saakka, mutta Lance aloitti rankan ja vaikean taistelun sairautta vastaan. Taistelu päättyi voittoon ja pian myös huimaan paluuseen kilpapyöräilyn huipulle. Toivuttuaan syövästä Armstrong voitti Tour de Francen, maantiepyöräilyn suurimman kilpailun, seitsemän kertaa. Sittemminhän Armstrongin joukkuekaverit ovat todistaneet hänen käyttäneen uransa aikana dopingia ja Kansainvälinen pyöräilyliitto mitätöi kaikki ympäriajon voitot.

Armstrong kertoo kirjassaan ehdottoman rehellisen tuntuisesti sairautensa pahimmat ja henkilökohtaisimmatkin yksityiskohdat. Miehen tarina koskettaa lähinnä tietenkin syöpäkamppailun kuvailun vuoksi, elämän ja kuoleman häilyvän rajan tuomisesta lukijaa lähelle, mutta kirja on kiinnostava myös urheiluhullulle lukijalle. Armstrong kuvailee huippu-urheilijan arkea ja kilpaurheilun vaativuutta tarkasti ja jännittävästi ja teos näyttää samalla urheilumaailman karkeuden ja terveyden merkityksen.

Armstrong antaa kirjassaa itsestään paljon. Hän kuvailee sairastumistaan kivessyöpään yksityiskohtaisesti ja avoimesti ja käy läpi sairauden tuomat muutokset kehossaan, steriiliyden ja myöhemmät lastenhankintaprosessit vaimonsa kanssa. Hän kertoo uusista elämänarvoistaan, uudesta näkökulmastaan ihmiselämään, lähipiiriinsä ja oman elämänsä arvokkuuteen.

Armstrongin kirja antaa kirjoittajastaan sympaattisen kuvan. En osaa yhdistää dopingepäilyjä tähän mieheen, joka kirjassa vannoo ettei koskaan ole kiellettyjä aineita käyttänyt tai tule käyttämäänkään. Hän kuvailee kemoterapian ja solumyrkkyjen olleen niin rankkoja, ettei niiden jälkeen voisi kuvitellakaan pumppaavansa kehoonsa vaarallisia, urheilussa kiellettyjä aineita tai suorituskykyä parantavia valmisteita.

Ei ainoastaan pyöräilystä on kiinnostava ja koskettava kirja jota voin suositella etenkin urheilun ystäville. Toki Armstrongin kamppailu syöpää vastaan on jo itsessään todella lukemisen arvoinen!

★★★★

Roona saa vastauksen / Markku Pääskynen

Roona saa vastauksen / Markku Pääskynen

Tammi, 2012. 209 sivua.

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? ystävältä lainassa

Markku Pääskysen syksyn uutuusromaani Roona saa vastauksen on tavallaan taattua Pääskystä. Kieli on runollisen kaunista, välillä tuntuu siltä, että lukisi yhtä pitkää runoa. Toisaalta taas Roona saa vastauksen on hieman erilainen kirja Pääskyseltä. Enkelten kirjaan (ainut lukemani Pääskynen ennen tätä) verrattuna Roonassa juoni on selkeämpi ja kirja on tunneelmaltaan positiivisempi. Roona saa vastauksen on rakkauskertomus, tarina kaipauksesta ja muistoista.

Roona ja hänen nimettömäksi (?) jäävä rakkaansa ryöstävät rahansäilytysauton Turun moottoritien varrella. He matkustavat rahoineeen päivineen maailmalle ja löytävät itsensä pian Turkista. Siellä alkavat ongelmat ja korviaan myöten rakastunut pari -toisiaan hengittävät, toisilleen elävät- joutuvat eroon. Roona matkustaa Istanbulista kotiin, yksin. Kymmenen vuotta myöhemmin hän muistelee rakastaan syksyisessä Turussa kirjoittamalla muistostaan kirjan. Tapaako hän rakkaansa enää koskaan, jääkö yhteinen aika pelkäksi kauniiksi muistoksi, vai saako hän kokea rakkauden uudelleen?

Minä ihastuin jo Enkelten kirjassa Pääskysen upean kauniiseen kieleen. Myös tässä kirjassa kieli oli minusta pääosassa. Jokainen lause, jokainen sana on tarkkaan valittu, tärkeä ja täynnä tarkoitusta. Samalla Pääskysen käyttämä kieli myös vieraannutti minut hieman tästä kirjasta ja sen henkilöistä. En saanut oikein kokonaista kuvaa Roonasta tai tämän rakkaastakaan, todella paljon jäi arvailuksi ja arvoituksellisesti esitetyksi. Pääskysen kieli on välillä myös niin erikoista ja erilaista, että en ehkä aina ihan ymmärtänyt mitä kaikkea kirjassa oikeasti tapahtui. Konkreettisia tapahtumia kirjassa on kuitenkin varsin vähän, ja välillä junnailtiin paikallaan ja ihmeteltiin, rakasteltiin jokaisessa nurkassa, laivan vessassa, laivan hytissä, jokaisessa sängyssä joka eteen sattui.

Roona saa vastauksen on kevyempi kirja Pääskyseltä, mutta tarina on lopulta kuitenkin varsin traaginen ja surullinen. On tässä toki iloa, naurua ja riemua. Onneakin ehdottomasti. Kirjan jälkeen jäi kuitenkin hieman surumielinen olo ja päällimmäisenä tunteena mieleen jäi ehdottomasti se kieli. En oikein osaa sanoa onko se hyvä vai huono asia, että Pääskysen kirjoista minulle aina jää mieleen vain se kieli. Olen lukenut kirjailijalta nyt kaksi kirjaa ja ne ovat mielessäni sekalaisena massana ja muistissa kauniin kielensä vuoksi. On ihmeellistä, että joku osaa kirjoittaa näin hienosti ja kauniisti, mutta toivoisin näiden kirjojen jäävän mieleeni myös tapahtumien vuoksi. Ehkä minun pitäisi vain hyväksyä se, että Pääskysen kirjoissa kaikkea ei voi ymmärtää, kaikki ei aukea ainakaan minulle, ainakaan ensimmäisellä lukukerralla ja tyytyä nauttimaan kauniista kielestä. Ei sekään ihan väärin voi olla ;).

★★★  

Syyskesä / Johan Bargum

Syyskesä / Johan Bargum

Tammi, 1993. 124 sivua.

Alkuteos: Sensommar, 1993.

Suomentanut: Rauno Ekholm

Kannen suunnittelu: Johan Pettersson

Mistä minulle? kirjaston poistomyynnistä

Ihastuin Johan Bargumin kauniiseen Syyspurjehdukseen, ja kun kirjaston poistomyynnissä törmäsin Bargumin Syyskesään nappasin sen tietysti mukaani. Säästelin kirjaa alkusyksyyn, jotta pääsisin helposti kirjan tunnelmaan.

Kesän vaihtuessa syksyyn vanha nainen viedään viimeisen kerran sukuhuvilalleen. Hän haluaa kuolla rakkaassa talossa perheensä ympäröimänä. Naisen vuoksi koko perhe saapuu huvilalle, viettääkseen siellä pari syyskesäistä viikkoa. Veljekset Olof ja Carl, vanhan naisen pojat, tapaavat ensimmäisen kerran vuosiin kun liikemaailmassa työskentelevä Carl saapuu perheensä kanssa uudesta kotimaastaan sukuhuvilalle. Lapsuudesta tuttu kilpailu ja vertailu, mustasukkaisuuden tunteet ja erimielisyydet nousevat pintaan kun veljekset viettävät aikaa samassa paikassa. Tapaamisen syy, kuoleva äiti, unohtuu nopeasti kun veljekset astuvat jälleen vastakkain. Erotuomareina toimii välillä Carlin vaimo Klara, välillä äidin miesystävä Tom. Elokuisten päivien aikana sukuhuvilalla käydään läpi menneisyyden muistoja, vaikeita tunteita ja menetettyjä haaveita. Vanha kolmiodraama nousee uudelleen pinnalle ja aiheuttaa odottamattomia seurauksia.

Bargum kirjoittaa kauniisti ja on luonut kirjaansa mahtavan surumielisen, haikean tunnelman. Näin silmieni edessä suuren huvilan meran rannalla, alkusyksyisessä surumielisyydessään. Henkilöiden väliset suhteet olivat kiinnostavia ja ihmissuhdekiemurat toivat kirjaan väreilevää jännitystä. Vaikka kirja on sivumäärältään varsin lyhyt, ehtii sivujen aikana tapahtua paljon, etenkin henkilöiden päiden sisällä, heidän ajatuksissaan ja muistoissaan. Pidin siitä, että Bargum keskittyi sekä menneisyyteen, että nykyisyyteen. Muistot ja tapahtumat menneisyydestä avautuivat pikkuhiljaa ja selittivät osittain nykyisyyden tilanteet.

Minä seurasin mielenkiinnolla Carlin ja Olofin veljessuhdetta, mutta lähes yhtä kiinnostava oli Carlin vaimon Klaran suhde mieheensä ja tämän veljeen. Vanha nainen, kuoleva äiti, jäi lopulta aika pieneen rooliin. Hän toimi, niin kuin äidit usein, perheen yhdistävänä henkilönä. Hän halusi perheensä kokoon lähestyvän kuolemansa vuoksi, ehkä hänen viimeinen toivonsa oli saattaa veljekset jälleen yhteen. En lopulta tiedä kuinka hyvin tuo mahdollinen toive toteutui, mutta odottamattomia seurauksia perheen kokoontuminen ja menneiden aiheiden paljastuminen lopulta sai. Koko suvun elämä muuttui monella tavalla muutaman elokuisen päivän seurauksena.

Syyskesä on tunnelmaltaan kauniin haikea ja surumielinen. Toki kirjassa on myös tunnelmallisia valopilkkuja, kaikki ei ole harmaan synkkää. Huumoria löytyy esimerkiksi hurmaavasta Sisar Heidistä joka huvilalla hoitaa Carlin ja Klaran pieniä poikia. Pojat ovat myös kiinnostavia, he reagoivat tapahumiin keskenään eri tavalla. Toinen on riehakas ja villi, toinen sulkeutuu itseensä ja omiin oloihinsa.

Kaiken kaikkiaan pidin Syyskesästä todella paljon. Parasta tässä oli kirjan tunnelma, kaunis kieli ja se, ettei kirja ole liian valmiiksi pureskeltu. Minä pidän siitä, että lukijalle jätetään varaa tulkinnoille, että on mahdollisuus lukea hieman rivien välistä. Bargum kirjoittaa kauniita pieniä kirjoja, koskettavia tarinoita joiden tunnelma on aina omaa luokkaansa. Minua harmittaa vain se, etten lukenut tätä(kin) kirjaa alkuperäiskielellään ruotsiksi.

★ ★ ★ ★ +

Aika mennyt palaa / Karoliina Timonen

Aika mennyt palaa / Karoliina Timonen

Tammi, 2012. 279 sivua.

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? saatu arvostelukpl kustantajalta

Kirjava kammari-blogista tutun Karoliina Timosen esikoisromaani Aika mennyt palaa julkaistiin nyt syksyllä. Se oli syksyn uutuuskirjoista aiheeltaan yksi kiinnostavimmista, ja toki myös Karoliinan "tuttuuden" vuoksi ehdottomasti lukulistallani :).

Suomalainen Klarissa muuttaa aviomiehensä Mikaelin sekä pariskunnan kahden lapsen kanssa vuodeksi Bostoniin Mikaelin työn perässä. Jo matkalla lentokoneessa Klarissa näkee lapsuudestaan tutun unen, jossa nuori nainen etsii lastaan hätääntyneenä ja järkyttyneenä. Tuttu uni aloittaa sarjan uusia unia Corinnesta, joka eli toisen maailmansodan aikaisessa Pariisissa ja myöhemmin Amerikassa. Unien Corinne on Klarissalle tutun tuntuinen, kuten myös Corinnen elämäntapahtumat. Tutulta vaikuttaa myös valkoinen talo Bostonissa, johon Klarissa perheineen muuttaa. Naapurissa asuva vanhempi rouva, Rachel, osoittautuu Klarissalle pian pelastukseksi. Hän vahtii lapsia ja kertoo valkoisen talon menneisyydestä, antaa neuvoja ja kertoo lopulta omastakin elämästään. Klarissan unet ja niiden tapahumat aiheuttavat pikku hiljaa ongelmia jopa Klarissan ihmissuhteissa, ja hän haluaa ehdottomasti selvittää kuka Corinne on ja miksi Bostonin koti tuntuu niin tutulta.

Aika mennyt palaa on kiehtova, erilainen ja mieleenpainuva romaani. Kirjan kieli on kauniin soljuvaa ja sujuvaa ja kirjan juoni piristävän erilainen. Minä pidin myös henkilöistä ja etenkin Klarissasta muodostui tutuntuntuinen nainen lukemisen ohella. Kirjan juoni on vetävä ja minä uppouduin tarinaan ihan kirjan alusta asti. Ahmin kirjan parissa illassa, koska halusin ehdottomasti tietää toisaalta kuinka Klarissan käy, mutta ehkä vielä enemmän kuinka Corinnen käy. Kirjan parasta antia on nimittäin ehdottomasti se, että tarina liikkuu kahdessa ajassa. Klarissan modernia, nykyaikaista perhe-elämää on kiinnostavaa seurata, mutta Corinnen elämä toisen maailmansodan aikana oli vähintään yhtä kiehtova!

Aika mennyt palaa on kokonaisuutena hieno kirja. Kirjan nimi on tarinaan sopiva, mutta yleisestikin todella kaunis. Kansikuvakin on aivan upea, etenkin kannen utuinen kuva valkoisesta talosta. Kirja oli viihdyttävä, mukaansatempaava ja sopivan omaperäinen. Kirjan aiheet ovat kiinnostavia; unet, ihmissuhteet ja kahden eri aikakauden arkielämä. Minä viihdyin kirjan parissa mainiosti!

★★★★+

Lukekaahan myös Katjan esittely ystävänsä kirjasta, sekä Leena Lumen ja anni:M:n arviot kirjasta!

Rouva S. / Sami Hilvo

Rouva S. / Sami Hilvo

Tammi, 2012. 284 sivua.

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Pidin hurjasti Sami Hilvon esikoisteoksesta Viinakortti, ja odotin innostuneena miehen toista romaania. Rouva S. ilmestyi loppukesästä ja minä tartuin uutuusromaaniin heti tuoreeltaan. Rouva S. on aihealueeltaan täysin erilainen kuin Viinakortti, joten yritin lukea kirjaa puolueettomasti vaikka upea esikoisromaani mieleen nousikin.

Salaperäisen Rouva S:n vieraaksi Tokioon saapuu Daniel, nuori mies joka etsii tuhat vuotta vanhaa käsikirjoitusta. Rouvan vanha koira saattaa Danielin perille rouvan talolle, ja tunnistaa vieraan miehen rouvan edesmenneeksi tyttäreksi. Kaori-tytär on jälleensyntynyt Danielina ja palannut äitinsä luokse. Danielin etsimän käsikirjoituksen kirjoittaja on nuori nainen jonka elämää tuhat vuotta sitten kirjassa myös seurataan. Nuorella Nenellä, joka myytiin hoviin Kunnianarvoisimman rakastajattareksi, oli harvinainen hajuaisti joka lopulta koitui hänen kohtalokseen.

Myös Rouva S kantaa salaisuutta. Hänen menneisyyteensä liittyy kammottavia tapahtumia, joiden keskipisteessä on miesnelikko jota rouva kutsuu Tupuksi, Hupuksi, Lupuksi ja Aku Ankaksi. Paikalliseen mafiaan kuuluvat miehet ovat aiheuttaneet rouvalle paljon kärsimystä, ja hän aikoo osoittaa miehille vahvuutensa ja kykynsä ja unohtaa pelon.

Rouva S. on mystisen salaperäinen tarina. Minulle jäi kirjan lukemisen jälkeen tunne, että osa tarinasta jäi vielä verhon taakse. Samalla huomasin kuitenkin pitäväni tuosta salaperäisyydestä, kuten myös kirjan erikoisista ja erilaisista henkilöistä. Rouva S. oli henkilönä todella mielenkiintoinen, vaikka hän kaikessa "kummallisuudessaan" jäikin hieman etäiseksi. Minulla kesti varsin kauan ennen kuin sain kirjan palasia kohdalleen ja ymmärsin henkilöitä ja tapahtumien kulkua tarkemmin. Yleensä tällaiset vaikeudet kirjoissa ärsyttävät minua, mutta Rouva S:n kohdalla päinvastoin ihastuin tähän vaikeuteen ja salaperäisyyteen.

Hilvo kirjoittaa hienosti ja on taitava kielenkäyttäjä. Tekstissä ei ole turhia kikkailuja ja pidän rytmikkäistä, lyhyistä lauseista joita teksti sisältää. Kirjan luvut on nimetty kertojan mukaan, kertojina vuorottelevat Daniel, Rouva S, Nene sekä Koichi, edesmenneen Kaorin poikaystävä. Kertojien vaihtuminen on minusta toimivaa ja pitää mielenkiintoa yllä kun muutaman luvun ajan saa odottaa, mitä esimerkiksi Rouva S. seuraavaksi keksii.

Kaiken kaikkiaan Rouva S. on salaperäisyydessään ja vaikeudessaankin hieno kirja. Se on todella erilainen kuin Hilvon esikoinen Viinakortti, joka minusta osoittaa kirjailijan monipuolisen taituruuden. Tämä kirja kestää aivan varmasti useita lukukertoja, ja uskon, että se antaa minulle lukijana vielä enemmän toisella lukukerralla.

★★★★-

Nuoren tytön päiväkirja / Anne Frank

Nuoren tytön päiväkirja / Anne Frank

Tammi, 2000. 253 sivua.

Alkuteos: Het achterhuis, 1946

Suomentanut: Eila Pennanen

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirppariostos

Olen jo monta vuotta hävennyt sitä, etten ole lukenut Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirjaa. Kirja löytyy niin TBR 100-listaltani kuin klassikkohaasteestakin, mutta lopulta päätin lukea kirjan juuri nyt koska Anni haastoi minut lukemaan tämän osana Ota riski ja rakastu kirjaan-haastetta.

Tarina tämän kirjan takana lienee kaikille tuttu. Anne Frank oli varakkaan amsterdamilaisperheen nuorin tytär. Toisen maailmansodan syttyessä hän joutuu perheineen maanpakoon keskelle suurkaupunkia, vanhan talon "salaiseen siipeen". Salaisessa piilopaikassaan Frankin nelihenkinen perhe saa pian seuraa Van Daanien kolmihenkisestä perheestä. Myöhemmin piilopirttiin muuttaa myös hammaslääkärinä toiminut herra Dussel. Kahdeksanhenkinen seurue asuu salaisessa siivessä kaksi vuotta, jonka aikana he saavat ruokaa ja apua muutamalta tuttavaltaan ulkomaailmasta. 

Maanpakonsa aikana Anne piti päiväkirjaa elämästään salaisessa siivessä. Hän kuvailee piilopaikan päivärutiinia, vaikeuksia ja pieniä iloja. Sitä, kuinka tärkeää on olla hiirenhiljaa aamupäivisin kun vanhan talon yläkerrassa on työntekijöitä. Kuinka tärkeää on pitää valot sammutettuina iltaisin ja kuinka rankkaa ja tylsää eläminen salaisessa siivessä päivittäin oikeasti on. Anne on sodan alkaessa 13-vuotias tyttö ja kokee salaisessa siivessä myös ensirakkautensa. Hänen päiväkirjatekstinsä koskettavat ja naurattavat, välillä toki ärsyttävätkin.

Nuoren tytön päiväkirja kertoo juutalaisvainoista ja toisen maailmansodan kauheuksista vilpittömästi ja koskettavasti. Vaikka kertojana on 13-vuotias tyttö, tuntuvat tapahtumat todellisilta ja havainnot niin politiikasta kuin muustakin elämänmenosta todella teräviltä ja kypsiltä. Kirjoittajan todellinen ikä tulee (valitettavasti) kuitenkin selväksi esimerkiksi hänen kuvaillessaan ihastumistaan Peter Van Daaniin ja hänen suhtautumisestaan vanhempiinsa ja vanhempaan sisareensa. Välillä Annen naiivius ärsytti minua paljon, kuten myös hänen epäkypsä suhtautumisensa muihin salaisen siiven asukkaisiin. Toisaalta tämäntapainen ahdas sala-asuminen tietysti kiristää kaikkien hermoja ja saa kaikki varmasti käyttäytymään vähintäänkin ärsyttävästi. Mutta kirjana ja lukuelämyksenä huomasin välillä ärsyyntyväni Annen samaan aikaan naiiviin mutta viisastelevaan kirjoitustyyliin.

Nuoren tytön päiväkirja on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen, koskettava ja rohkea tarina. Toisen maailmansodan kauheuksien ja juutalaisvainojen lisäksi kirja on nuoren tytön kasvutarina, jota on kiinnostava seurata. Kirjan lopussa Anne on muuttunut lörpöttelevästä ja varsin ärsyttävästä nuoresta tytöstä ihmisiä terävästi tarkkailevaksi ja elämää pohdiskelevaksi naisenaluksi. Hänen huumorinsa ja positiivisuutensa myös huokuu päiväkirjateksteistä, ja kirjan ironisen hauskat kommentit ovat sen parhaita puolia. Surullisinta ja minulle lukijana tuskallisinta oli lukea Annen positiivista ja onnellistakin tekstiä tietäen, miten kaikki päättyy.

En ehkä kirjana ihastunut tähän niin paljon kuin odotin, mutta tarina on koskettava, tärkeä ja ihan ehdottomasti lukemisen arvoinen. Lukisin mielelläni lisää Anne Frankista, elämäkerta ainakin on olemassa, mitäs muuta?

★★★+

Lukuhaasteet: Klassikkohaaste & suoritus TBR 100-listalleni.

Mistä puhun kun puhun juoksemisesta / Haruki Murakami

Mistä puhun kun puhun juoksemisesta / Haruki Murakami

Tammi, 2011. 175 sivua

Alkuteos: Hashiru Koto Ni Tsuite Kataru Toki Ni Boku No Kataru Koto, 2007

Suomentaja: Jyrki Kiiskinen 

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? Poistoperjantaivoitto Karoliinan Kirjavasta kammarista

Aloitin Haruki Murakamiin tutustumisen lukemalla kirjan Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Murakami on itse kutsunut teosta muistelmantapaiseksi, ja kirja kertookin paljon muusta kuin juoksemisesta ja ilahduttavan paljon miehestä itsestään.

Murakami aloitti juoksemisen kolmekymppisenä ja on sen jälkeen juossut yli 20 maratonia ja osallistunut useaan triathloniin. Hän juoksee lähemmäs 300 kilometriä kuukaudessa, kuutena päivänä viikossa. Kirjassaan hän kertoo miksi juoksee, miten valmistautuu koviin kilpailuihin ja mitä hyötyä juoksemisesta on romaanikirjailijalle. Koko kirjan läpi ikään kuin punaisena lankana kulkee Murakamin valmistautuminen New Yorkin maratonille.

Murakami mainitsee, että kestävyysjuoksussa ja kirjoittamisessa on paljon samaa. Molemmat vaativat kärsivällisyyttä, kestävyyttä ja huolellisuutta. Pidin siitä, että tämä kirja kertoo paljon myös Murakamista itsestään. Hän päästää lukijan lähelle itseään ja ajatuksiaan. Kaikkein eniten pidin kuitenkin siitä, miten Murakami kuvailee juoksemista. Minä olen itse viime vuosina innostunut juoksemaan ja se maratonkin siintää jossain tulevaisuudessa. Minusta oli äärettömän kiinnostavaa lukea Murakamin ajatuksia juoksemisesta, mutta myös lukea hänen lenkeistään ja harjoittelustaan. Luin yhden luvun, ja minulle tuli hirveä tarve päästä juoksemaan. Tämä kirja jää ehdottomasti hyllyyni, ja kun juokseminen ei jostain syystä maistu, tartun tähän uudelleen.

Murakami kirjoittaa sujuvasti ja mukaansatempaavasti. Muutamassa kohdassa mietin, josko käännöksessä on tapahtunut jotakin kun en oikein ymmärtänyt lauserakenteita. Kirja on suomennettu englanninkielisestä käännöksestä, ehkäpä tuo on vaikuttanut suomennokseen...

Vaikka kirja on paikoin filosofinenkin, minä pidin tästä todella paljon. Haluaisin jatkossa lukea ehdottomasti lisää Murakamia, mutta myös juoksusta kertovia kirjoja. Onko teillä hyviä juoksukirjavinkkejä?


★★★★+

Huone / Emma Donoghue

Huone / Emma Donoghue

Tammi, 2012. 325 sivua.

Alkuteos: Room, 2010.

Suomentaja: Sari Karhulahti

Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

Emma Donoghuen romaani Huone oli minulle yksi kirjakevään odotetuimpia kirjoja. En joutunut pettymään, onneksi. Huone on todella mukaansatempaava, koukuttava kirja!

Viisivuotias Jack asuu Äidin kanssa Huoneessa, joka on heille oma koti, koko maailma. Huoneessa on Matto, Sänky, Pupuantenni, Televisio ja Ovi joka aina piipittää kaksi kertaa kun Vanha Kehno saapuu tapaamaan äitiä iltaisin. Joskus Vanha Kehno tuo Sunnuntaituomisia, silloin Jack ja Äiti saavat ehkä muutaman suklaakarkin tai uutta lääkettä Äidin hammassärkyyn. Kun Vanha Kehno tulee, Äidin sänky narisee. Jack nukkuu Vaatekomerossa ja laskee sängyn narinat, odottaa että Vanha Kehno lähtee pois jotta Jack pääsee nukkumaan Äidin syliin. Jack tuntee ulkomaailmaa vain television ja äidin kertomusten kautta. Hänen on vaikea ymmärtää, että Huoneen kattoikkunasta näkyvä lentokone on Ulkopuolella, että siellä on muita lapsia ja aikuisia. Jack on asunut koko viisivuotisen elämänsä ajan Äidin kanssa kahdestaan 11 neliön kokoisessa huoneessa.

Huone on vaikuttava psykologinen kasvukertomus. Rankasta aiheesta huolimatta tämä on myös toiveikas teos, joka piti minut tiukasti otteessaan alusta saakka. Kirja on tavallaan jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen oli minusta koukuttavampi ja parempi. Huone on sujuva lukuromaani, jonka olisin mielelläni ahminut yhdeltä istumalta. Vaikka kirjan aihe ei ole kevyt, kirja oli kevytlukuinen - kieli siis sujuvaa ja helppoa, teksti nopealukuista.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli kirjan erikoiset sanat. Jack keksi omia sanoja ja sanamuunnoksia jotka oli myös suomennettu (uskoakseni) varsin hyvin. Huone ei ollut minulle kuitenkaan täydellinen kirja. Viihdyin tämän parissa mainiosti, mutta kaiken kaikkiaan loppu oli esimerkiksi jo kirjan puolivälissä aika ennalta arvattava ja ärsyynnyin välillä viisivuotiaan Jackin viattomuuteen. Mutta tuohan jo osoittaa, että Jack on taitavasti kuvailtu!

Ahdistavasta aiheestaan huolimatta Huone on siis toiveikas ja mieleenpainuva kirja jonka parissa viihdyin mainiosti. Aionkin suositella tätä kirjaa lämpimästi kaikille, ja palautankin sen nopeasti kirjastoon jotta varausjonon seuraava saa tämän luettavaksi:)


★★★★

Huonetta on luettu kirjablogeissa ahkerasti joten linkitän vain muutaman arvion:
Peikkoneidon arvio täällä, Karoliinan täällä ja Lauran täällä.

Vuosisadan rakkaustarina / Märta Tikkanen

Vuosisadan rakkaustarina / Märta Tikkanen

Tammi, 2010. 173 sivua.

Alkuteos: Århundradets kärlekssaga, 1978

Suomentaja: Eila Pennanen

Kannen piirrokset: Henrik Tikkanen

Mistä minulle? Akateemisen kirja-alesta

Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina on ensimmäinen runokokoelma jonka minä saan luetuksi. Kaiken lisäksi pidin tästä todella paljon, joten ehkä runot eivät jääkään minun osaltani tähän. Tikkanen kirjoitti Vuosisadan rakkaustarinan vastineena kirjailijapuolisonsa Henrikin romaanille Mariankatu 26. Vuosisadan rakkaustarina on rehellinen ja koskettava runoelma miehen alkoholiongelmista jotka vaikeuttavat koko perheen elämää.

Tikkanen kuvailee omaa elämää miehensä rinnalla. Perhe-elämää pienten lasten kanssa, elämää jota isän juomiskaudet johtavat. Tikkanen kuvailee niitä tunteita, joita miehen juominen hänessä herättää, avuttomuutta, vihaa, katkeruutta, kapinaa, mutta myös rakkautta joka pitää kaiken kasassa. Kokoelman ensimmäisessä runossa Tikkanen kysyy "Miksi et lähde?". Kysymys on vaikea, kuten lähteminenkin.

Kokoelma on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen kuvailee alkoholismia, toinen perhettä ja rakkautta ja kolmas naisen omia ajatuksia, naisen omaa asemaa. Kaikkein rakinta luettavaa oli Tikkasen kuvaukset pienten lasten asemasta, heidän kysymyksistään ja äitiinsä turvautumisesta kun isä oli pelistä poissa. Tikkanen kuvailee todella hyvin myös kahden taiteilijan yhteiselon vaikeuksia, sitä kuinka miestaiteilijan työt aina menevät naistaiteilijan työn edelle.

Pidä ruususi

raivaa sen sijaan

ruokapöytä

pidä ruususi

valehtele sen sijaan

hiukan vähemmän

pidä ruususi

kuuntele sen sijaan

mitä minä sanon

rakasta minua vähemmän

usko minua enemmän

Pidä ruususi!

Runokokoelma on kokonaisuutena hurjan ahdistava, mutta vaikuttava. Aihe on rankka, ja jokainen pieni tarina, jokainen runo, kertoo aiheesta jotakin tärkeää. Runot koskettavat, ärsyttävät, vihastuttavat. Kokoelman nimi on ironisuudessaan todella sopiva, ja kertoo lukijalle paljon. Vuosisadan rakkaustarina on tietysti kokonaan Märta Tikkasen näkökulmasta kirjoitettu, rehellinen kuvaus alkoholismista, joten minä lukisin nyt mielelläni myös asioiden toisesta puolesta.

Runoista en tiedä mitään, mutta Tikkasen kirjoittamista runoista pidin. Minä ymmärsin mistä tässä puhuttiin, ja runot olivat kuin pieniä, lyhyitä tarinoita. Kohtauksia elämästä. Tämä kirja jää ehdottomasti kirjahyllyyni, ja palaan tähän varmasti uudelleen vielä monta kertaa.


★★★★+

Ennen päivänlaskua ei voi / Johanna Sinisalo

Ennen päivänlaskua ei voi / Johanna Sinisalo

Tammi, 2000. 268 sivua.

Kannen suunnittelu: Jyrki Loukkaanhuhta

Mistä minulle? Kirjastosta lainattu

Marraskuun lukupiirikirjaksi valikoitui Johanna Sinisalon esikoinen, vuoden 2000 Finlandia-voittaja Ennen päivänlaskua ei voi.

Kirjan tarina on varmasti monelle tuttu. Mikael on homopiireissä Enkeliksikin kutsuttu kiharapäinen nuori mies. Hän työskentelee freelancer-valokuvaajana. Eräänä yönä palatessaan iltariennoistaan kotiin hän löytää talonsa roskakatoksesta pienen peikonpojan jonka hän nappaa syliinsä ja vie asuntoonsa. Mikael päättää pitää peikon luonaan niin kauan, kunnes peikko pärjää metsässä omillaan. Ihan helppoa ja mutkatonta ei peikon ja Mikaelin yhteiselo lopulta ole, vaikka Mikael tuntee suurta kiintymystä ja vetoa pieneen otukseen.

Kirjan kertojina toimii Mikaelin lisäksi hänen ex-miesystävänsä, eläinlääkäri Spiderman, Mikaeliin ihastunut Ecke, Mikaelin naapurin filippiiniläinen postimyyntivaimo Palomita sekä Mikaelin tunteiden kanssa leikittelevä, mainostoimistossa työskentelevä Martes. Kirjan rakenne toimii kertojien osalta hyvin, on mielenkiintoista saada asioihin ja tapahtumiin eri näkökulmia vaikkakin esimerkiksi Palomita jää minusta hieman etäiseksi. Näiden kertojien lisäksi kirjasta löytyy myös faktatietoa, otteita eri kirjoista, runoista ja nettisivuilta joissa kerrotaan peikoista. Jossain kohdin tätä faktaa oli mielestäni hieman liikaa, sillä en jaksanut lukea oudolla, vanhalla suomella kirjoitettuja pätkiä peikoista. Muuten tykkäsin tästä faktan ja fiktion sekoittamisesta.

Sinisalo kirjoittaa sujuvasti ja kirjan lyhyehköt luvut tekevät siitä nopea- ja helppolukuisen. Kirjan eri osat (ja kirjan nimi) on nimetty Päivänsäde ja menninkäinen-kappaleen sanojen mukaan, ja siitä tykkäsin tosi paljon. Kirjan teemana on ihmisten, sekä ihmisten ja peikkojen, väliset valtasuhteet. Muutamassa kohdassa muutamat tapahtumat suoraan sanottuna yököttivät minua, mutta ehkä minä olen vain vähän herkkis tällaisille jutuille... Muuten kaiken kaikkiaan todella piristävän erilainen kirja, jossa faktan ja fiktion sekoittaminen toimii hyvin ja fantasiaa on minulle juuri sopivasti.

Lukupiirikeskustelussakin tuli esille, että kaikki oikeastaan tykkäsivät tästä kirjasta. Osaa oli yököttänyt samat jutut kuin minuakin mutta ei kaikkia. Meillä oli myös hieman eri kuva esimerkiksi peikosta, ja se aiheutti myös kirjasta jääneen erilaisen fiiliksen. Kivaa oli taas tytöt, kiitos♥


★★★★

Myös esim. seuraavissa blogeissa on kirjoitettu tästä kirjasta:

Amman lukuhetki
Satun luetut
Kaiken voi lukea!

Ps! lainasin oman kirjani kotipaikkakuntani kirjastosta ja ensimmäisellä sivulla oli tällainen kiva yllätys: