Lääkäri / Herman Koch

Lääkäri / Herman Koch

Siltala, 2013. 447 sivua

Alkuteos: Zomerhuis met zwembad, 2011

Suomentanut: Sanna van Leeuwen

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Herman Kochin ensimmäinen suomennettu romaani Illallinen oli minusta hyvä, vaikka en ihan niin varauksetta siihen ihastunutkaan kuin moni muu. Innolla kuitenkin tartuin miehen uutuussuomennokseen Lääkäri, kun sain kirjan vihdoin käsiini kirjaston pitkän varausjonottelun jälkeen.

Marc Schlosser työskentelee lääkärinä ja hänen vastaanotollaan käy suuri määrä julkkiksia. Nyt hän on syytteessä hoitovirheestä, joka aiheutti kuuluisan näyttelijän Ralph Meierin kuoleman. Valvontalautakunnan kuulemisestakaan Marc ei ole erityisen huolissaan, sillä hänellä on tuttuja siellä sun täällä. Mutta kysymyksiä nousee. Oliko kyseessä lopulta hoitovirhe laisinkaan, vai oliko Marcilla jotain potilastaan vastaan? Ralph ja Marc olivat perhetuttuja, viettivät perheineen yhden yhteisen, ikimuistoisen (hyvässä ja huonossa) kesäloman Meierin huvilalla. Ralph osoitti hieman liikaakin kiinnostusta Marcin Caroline-vaimoa kohtaan, ja kesäloma jätti muitakin asioita selvittämättä.

Illallisen tapaan Lääkäri on tarkka, jännäkin psykologinen romaani. Juoni vie mukanaan kirjan alusta saakka, ja lukijalle annetaan pieniä vinkkejä tapahtuneesta läpi tarinan, mutta kaikki selviää kuitenkin kunnolla vasta kirjan lopussa. Pidin mukaansatempaavuudesta ja siitä, että kirja oli arvoituksellinen. Koch osaa myös luoda kiinnostavia henkilöitä, jotka hyvine ja huonoine puolineen ovat jotenkin kovin inhimillisiä. En voi sanoa ihastuneeni päähenkilö Marciin erityisemmin, enkä ehkä osannut oikein samaistua kehenkään kirjan henkilöistä. Silti he toivat kukin lisää mielenkiintoa tarinaan ja kaikki henkilöt olivat tarkasti, huolellisesti kuvailtuja.

Kirjan käännös on sujuva ja kieli helppoa ja "menevää". Pidän myös Kochin tavasta kertoa syvimmiltä aiheiltaan rankkoja, ajatuksia herättäviä tarinoita huumorilla höystettynä. Tässäkin kirjassa sai nauraa, vaikka aiheet eivät helpoimmasta päästä olekaan. Huumori ei tuntunut teennäiseltä tai turhalta, päinvastoin se oli luonnollinen ja hieno osa tarinaa.

Lääkäri oli minulle hyvä, intensiivinen ja palkitseva lukukokemus. Pidin tästä enemmän kuin Illallisesta. Tarina oli jotenkin mukaansatempaavampi ja enemmän tunteita herättävä. Kirjan aiheet, moraaliset kysymykset eutanasiasta ja lääkärin yksityiminän ja ammattiminän sekoittumisesta ja siitä nousevat kysymykset ovat tärkeitä, vaikeita aiheita. Lääkäri on kokonaisuutena hieno, mieleenpainuva romaani johon en voi sanoa kirjaimellisesti ihastuneeni (tämä ei ole kaunis kirja!), mutta joka intensiivisyydessään ja arvoituksellisuudessaan piti minut otteessaan viimeisille sivuille saakka.

★★★★+

Ihmisen osa / Kari Hotakainen

Ihmisen osa / Kari Hotakainen

Siltala, 2010. 276 sivua.

Kannen suunnittelu: Elina Warsta

Mistä minulle? ostos Forssan kirjaoutletista

Tämän kuukauden lukupiirikirjaksi valitsimme Kari Hotakaisen Ihmisen osan, joka löytyi monen piiriläisen omasta kirjahyllystä. Olen aiemmin lukenut Hotakaiselta Juoksuhaudantien, johon en aivan ihastunut, vaikka Hotakaisen taidokkaan kielenkäytön tunnistinkin. Ihmisen osaa lähdin lukemaan ilman sen suurempia ennakko-odotuksia tai -ajatuksia.

Salme Malmikunnas tapaa kirjamessuilla vieraillessaan kirjailijan, jolle hän lupaa maksusta kertoa elämäntarinansa. Kirjailijan tarvitsee kirjoittaa kirja, hänen edellisestään on jo aikaa eikä uusi ideoita ole syntynyt. Niinpä Salme ryhtyy kertomaan omasta elämästään kirjailijalle. Kirjailija kuuntelee ja nauhoittaa Salmen kanssa käytyjä keskusteluja. Salme kertoo lapsistaan, ja ylipäänsä perheessä tapahtuneista asioista, jotka ovat johtaneet nykyiseen tilanteeseen. Salme kertoo myös mihin kirjailijan lupaamia rahoja käyttäisi, hän muistelee ja haaveilee, kertoo perheen asioista avoimesti ja rehellisesti.

Minä pidin kirjassa erityisesti Salmen osuuksista. Minulle tuli Salmesta mieleen, kuten Liisallekin, naispuolinen Mielensäpahoittaja. Salme oli siis ehdottomasti mielestäni kirjan mielenkiintoisin henkilö, ja luin kirjaa innolla niin kauan kuin pysyttiin Salmen kertomissa osissa. Kirjan alku oli mielestäni kirjan loppua parempi. Kun näkökulmaa alettiin vaihdella tiuhaan tahtiin, kun kertojina vuorotteli Pekka, Helena tai Maija, putosin hieman kärryiltä ja tylsistyin. Toki Pekka oli kekseliäs ja kiinnostava, kuten myös Maija sekä hänen miehensä Biko, mutta minusta alle 300 sivuun oli kuitenkin tungettu vähän liikaa kaikkea. Tästä syystä tunsin, että kaikki henkilöt jäivät hieman etäisiksi.

Ihmisen osa on kekseliäs kirja. Jäin miettimään esimerkiksi kirjan nimen tarkoitusta, ja löysinkin kirjasta monta sopivaa selitystä. Pidän kirjan nimestä, kuten myös sen hienosta ja sopivasta kannesta. Sitä oli mukava tutkiskella. Pidin myös siitä, kuinka Hotakainen lempeän ironisesti kirjoittaa kirjailijoista, ehkä suoraan myös itsestään, mutta myös kirjailijoista yleensä.

Huomaan taas, että minun on vaikea sanoa tästä kirjasta kovinkaan paljon. Ehkä se kuvaileekin kirjan jättämiä fiiliksiä kaikkein parhaiten. Ihan kiva, mutta ei minulle mikään maatamullistava tai edes kovin mieleenpainuva lukukokemus.

★★★

Illallinen / Herman Koch

Illallinen/Herman Koch

Siltala, 2012. 340 sivua.

Alkuteos: Het diner, 2009.

Suomentanut: Sanna van Leeuwen

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

Herman Kochin romaania Illallinen kehuttiin minulle niin paljon, että varasin kirjan nopeasti kirjastosta. Aloittelin luekmista itsenäisyyspäivän iltana, tarkoituksena hieman maistella kirjan fiilistä. Jäin kuitenkin nopeasti koukkuun, ja muut lukemisen alla olevat kirjat saivat väistyä Illallisen tieltä. Eilen illalla suljin Illallisen kannet tyytväisenä.

Paul Lohman valmistautuu vaimonsa Clairen kanssa viettämään hienon illallisen amsterdamilaisessa ravintolassa menestyneen poliitikkoveljensä Sergen, sekä tämän Babette-vaimon kanssa. Illallisen on tarkoitus koostua hyvästä ruuasta, keskustelusta ja yhdessäolosta, mutta Paul osaa jo etukäteen kuvitella, minkälainen kauhuilta on syntymässä. Hän ei aina tule toimeen veljensä kanssa, ja on juuri ennen illallista löytänyt teini-ikäisen poikansa Michelin kännykästä järkyttävän videon. Illallisen tarkoitus muuttuu, ja nyt pariskuntien on tarkoitus keskustella teini-ikäisistä pojistaan. Illallisesta ei tule mukavaa yhdessäoloa, ja tunnelma pöydässä kiristyy entisestään jokaisen ruokalajin jälkeen. Juomarahan aikana tilanne riistäytyy käsistä jo ihan kunnolla.

Koch kirjoittaa helposti ja sujuvasti. Minä tempauduin tarinaan mukaan ensimmäisiltä sivuilta lähtien, ja ahmin kirjan loppuun. Koch on tavattoman taitava pitämään kirjassa jännitystä yllä. Hän paljastaa perheen salaisuuksista hieman kerrallaan, antaa pikkuvinkkejä, mutta jättää juuri sopivasti piiloon. Sain taas kerran huomata, kuinka paljon pidän kirjoista, joissa ei pureskella lukijalle kaikkea valmiiksi.

Illallisen henkilöhahmot ovat myös kiinnostavia ja taidolla kuvailtuja. Minä opin tuntemaan epävarman, sosiaalisista vaikeuksista kärsivän Paulin, hänen sympaattisen vaimonsa Clairen, hieman ärsyttävän diivailija-Sergen, sekä hänen arvoituksellisen Babette-vaimonsa. Minä tunnistin teinipoikien vaikeudet ja epävarmuuden, ymmärsin vanhempien huolen. Mielipiteeni henkilöistä vaihtuivat lukemisen aikana useasti, välillä toinen oli toista ärsyttävämpi. Etenkin turhamainen Serge herätti minussa paljonkin tunteita, kaikkea ärtymyksestä ihasteluun.

Illallinen oli kaiken kaikkiaan piristävä, ajatuksia herättävä ja todella mukaansatempaava kirja. Minulle tuli tästä hieman mieleen Poikani Kevin, vaikka Koch toki kirjoittaa vakavista aiheista kuitenkin pilke silmäkulmassa, hienoisella huumorilla höystettynä. Kochin luomat henkilöt, etenkin Paul, osasivat nauraa itselleen kaikkine puutteineen (paitsi nyt ehkä Serge..), ja se sai henkilöt tuntumaan inhimillisiltä. Minä ihastuin tähän kirjaan, vaikka jotain pientä jäi puuttumaan, jotta tämä olisi minulle täydellinen. Hieno, koukuttava ja mieleenpainuva lukukokemus kuitenkin. Seuraavaksi kirja suuntaa äidilleni, hän odottaa jo malttamattomana pääsevänsä lukemaan tätä kehujeni jälkeen.

Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan-haasteeseen ja valloitan kirjallisessa maailmanvalloituksessani Hollannin.

★★★★+

Elokuvankertoja / Hernán Rivera Letelier

Elokuvankertoja / Hernán Rivera Letelier

Siltala, 2012. 133 sivua.

Alkuteos: La contadora de películas

Suomentanut: Terttu Virta

Kannen suunnittelu: Wil Immink Design

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Hernán Rivera Letelierin pienoisromaani Elokuvankertoja pääsi lukulistalleni kehuvien blogiarvioiden vuoksi. Kirja oli hyvä valinta nopealukuiseksi välipalakirjaksi, tämän luki hetkessä yhden iltapäivän aikana.

María Margarita elää vammautuneen isänsä sekä kolmen veljensä kanssa köyhissä olosuhteissa chileläisessä pikkukylässä. Kun kylään saapuu elokuva, isä kerää kaikki vähäiset kolikkonsa kasaan ja lähettää jokaisen lapsen vuorollaan katsomaan elokuvaa. Kotiin palattuaan lapset kertovat tarkasti näkemänsä elokuvan. Kun kaikki lapset ovat käyneet elokuvissa kertaalleen, isä päättää kuka on kertonut näkemästään parhaiten. Näin ollen María Margaritasta tulee perheen virallinen elokuvankertoja, ja pian hänen kuulijoikseen saapuu perheen lisäksi koko kylän väki.

Elokuvankertoja on hurmaava pieni kirja. Tarina on ihanan omalaatuinen ja kiinnostava, ja pieneen sivumäärään ja väljään tekstiin mahtuu yllättävän paljon tapahtumia. Minä olisin toki mielelläni lukenut María Margaritan perheestä ja elokuvankertojan kokemuksista vielä enemmän, ja toivoinkin että kirja vielä jatkuisi. Pienestä sivumäärästä taitaakin johtua se, että minä koin henkilöiden jäävän hieman etäisiksi. Kirja oli ikään kuin pintaraapaisu Marían ja hänen perheensä elämään, joten aineksia kokonaiseen, paksumpaan romaaniin tässä olisi ollut. Vaikka kirja on pieni, ehtii se kuitenkin herättää lukijassaan tunteita laidasta laitaan ja rankkojakin tapahtumia mahtuu mukaan.

Tapahtumat sijoittuvat pieneen kylään Chilen maseudulle jossa on salpietarikaivos. Kaivoksen työväki asuu pienissä hökkeleissään, ja yrittävät iloita pienistä asioista vaikka elämä on vaikeaa. Tapahtumapaikka tuo tarinaan oman osansa, ja minä pidin etelä-amerikkalaisesta tunnelmasta.

Elokuvanketoja on kaikin puolin lumoava tarina, joskin minä olisin mielelläni lukenut sitä kauemmin. Kirjan kansi on minusta ihastuttava, mutta kirjan pieni koko ei oikein istunut minun käteeni. Oikein ihana välipalakirja tämä silti oli!


⋆⋆⋆⋆


Myös esimerkiksi Linnea, Norkku ja Sara ovat lukeneet tämän.

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Chile

Ivana B. / Anja Snellman

Ivana B. / Anja Snellman

Siltala, 2012. 166 sivua. 

Kannen suunnittelu: M-L Muukka

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

 Olen pitänyt kovasti Anja Snellmanin kirjoista, etenkin Lemmikkikaupan tytöistä ja Sonja O:sta. Parvekejumalat on vielä lukematta, mutta päätin lukaista Snellmanin uusimman kirjan Ivana B. tässä välissä kun se kirjastosta sattui löytymään. Ivana B. on pieni ja ohut kirja, todella nopealukuinen ja sujuvakielinen, mutta ei aheeltaan ja sisällöltään kuitenkaan mikään positiivinen tai kevyt lukukokokemus.

Ivana B. on esikoiskirjaansa viimeistelevä julkkisyrkky nainen. Hän bloggaa ja tweettaa ja ärsyttää stalkkaamisellaan keski-ikäistä kotimaista kirjailijaa. Niinpä tämä keski-ikäinen naiskirjailija ryhtyy kirjoittamaan kirjeitä lyhytterapeutti Anna-Maija Parantaiselle. Kirjeissään hän kertoo ja valittaa Ivanan touhuista, siitä kuinka Ivana ärsyttää häntä ja jostain syystä tuntuu valinneen juuri tämän kirjailijan silmätikukseen. Ivana esiintyy juorulehdissä ja televisiossa, hän haukkuu toisia kirjailijoita avoimesti blogissaan ja tuntuu seuravan kirjan kertojana toimivaa naiskirjailijaa sairaalloisen tarkasti.

Ivana B. on keski-ikäisen naiskirjailijan monologi. Kirja koostuu oikeastaan vain terapeutti Parantaiselle kirjotetuista kirjeistä, joissa kirjailija valittaa Ivanasta, kertoo omista taidoistaan ja käyttää vaikeita kreikankielisiä sanoja. Snellmanin kielenkäytöstä olen aina pitänyt, ja pääosin tykkäsin siitä tässäkin. Vieraskielisten sanojen ja lauseiden käyttö ei minusta kuitenkaan toiminut, enkä oikein ymmärrä edes niiden tarkoitusta tässä. Jotenkin minulle jäi fiilis, että ne oli upotettu tekstiin vain sen vuoksi, että kirjan päähenkilö voisi osoittaa olevansa vähän parempi ja vähän tärkeämpi... Lisäksi kirjassa lievästi ärsytti myös se, että en osannut päässäni erottaa valittavaa, ärsyttävää päähenkilöä Snellmanista itsestään. Yritin, mutta ei vaan onnistunut. Kirjan päähenkilön kuuluisi kai tällaisessa tapauksessa olla se, joka kerää säälipisteitä ja sympatiaa, mutta minä ärsyynnyin naiskirjailijan jankutukseen ja itsesääliin.

Ivana B. on aiheeltaan sekä tärkeä, että mielenkiintoinen. Alkuasetelmat olivat siis hyvät, mutta minusta tämä kirja ei tuonut aiheeseen mitään uutta tai mitään lisää. En pitänyt kirjan henkilöistä, enkä täysin edes kirjan kielestä. Jossain vaiheessa ajattelin jopa jättäväni kirjan kesken. Tätä tapahtuu todella harvoin, varsinkin tällaisten alle 200 sivuisten kirjojen kanssa. Luin kuitenkin tämän loppuun, ja kirjan loppuratkaisu pelasti hieman, vaikka sekään ei ollut täydellinen yllätys. Jossain vaiheessa minäkin mietin, Tuulian tavoin, onko kirjan minäkertoja psyykkisesti täysin sekaisin ja koko Ivana henkilönä hänen mielikuvituksensa tuotetta.

Ivana B. ei siis ollut minun kirjani, ei alkuunkaan, vaikka toki uskon, että tämäkin kirja omat faninsa saa. Muita (positiivisempia) arvioita löytyy jo nyt ainakin Sallalta, Kirsiltä, Minnalta ja jo mainitulta Tuulialta.


★★

Nälkävuosi / Aki Ollikainen

Nälkävuosi / Aki Ollikainen

Siltala, 2012. 141 sivua.

Kannen suunnittelu: Elina Warsta

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

 Kotipaikkakuntani paikallislehti tiesi viikonloppuna kertoa, että Aki Ollikainen on Eeva Joenpellon kirjailijakodin uusin asukas. Ollikainen muuttaa kirjailijakotiin Sammattiin syksyllä ja seuraa näin ollen Tuomas Kyröä, Mikko Rimmistä ja Sammatissa tällä hetkellä asuvaa Katja Kettua. Sammatissa Ollikaisen on lehtijutun perusteella tarkoitus valmistella toista romaaniaan.

Nyt kuitenkin muutama sananen Ollikaisen esikoisromaanista Nälkävuosi. Sain kirjan kirjaston varauksesta viime viikon lopulla ja luin tämän viikonlopun aikana. Ilman kehuvia blogiarvioita olisi tämä kirja mennyt minulta varmasti ohi. Onneksi siis luen kirjablogeja (ja Länskäriä;)!

Nälkävuosi johdattaa lukijan vuoden 1867 Suomeen. Nuori Mataleena-tyttö tarpoo lumihangessa äitinsä jalnajäljissä, vatsa kurnien, palellen ja heikkona. Mataleena on äitinsä ja pienen veljensä kanssa kerjuureissulla, talvi on pitkä ja kylmä, ruokaa ei ole laisinkaan. He suunnistavat kohti Pietaria, ruuan ja paremman elämän toivossa. Toisaalla vauraamman suvun veljekset Teo ja Lars Renqvist miettivät omaa elämäänsä nälkävuosien keskellä. Lars toimii senaattorin avustajana, kun taas Teo on lääkäri. He miettivät omaa elämäänsä, ja huomaavat pian kurjien vuosien vaikutuksen lähipiiriinsäkin. Teo joutuu hautaamaan kollegansa, kun taas Lars miettii tulevaisuuden kuvioitaan senaattorin "kyljessä". Mataleenan perheen kerjuureisuusta lumipyryssä tulee rankka ja pitkä. He kokevat kovien vuosien kauheuden ja traagisuuden, ihmisen haavoittuvuuden, ruoan ja turvan merkityksen, ihmisten muuttumisen eläimiksi äärimmissä olosuhteissa. Kuoleman käärme vaanii öisellä taivaalla jatkuvasti ja ruumiita lojuu jo tienposkessa ja lumihangessa...

Minä olen todella vaikuttunut Nälkävuodesta. Ollikainen kirjoittaa hienoa tekstiä, eikä turhia kikkaile kielellä. Vertauskuvat ovat osuvia, tunnelmanluominen ja ympäristön kuvaileminen taidokasta. Vaikka kirjassa on vähän sivuja, onnistuu Ollikainen luomaan vahvan ja ehjän tarinan. Tapahtumat ja tapahtumien aikakausi ovat synkkiä ja harmaita, surullisia ja traagisia. Tuo tunnelma välittyy mielestäni loistavasti lukijalle, ja vaikka pidin kirjasta todella paljon, tämä ei todellakaan ole mikään hyvän mielen kirja.

Pidin myös kirjan rakenteesta. Tässä vuoroteltiin Mataleenan perheen tarinan, sekä Renqvistien veljesten tarinan välillä. Loppua kohden nämä perheet kohtaavat, ja kirjan loppuratkaisukin on onnistunut ja sopiva. Kirjan aihe on kaikessa rankkuudessaan mielenkiintoinen ja minulle tätä ennen lähes tuntematon. Minusta Ollikainen kuitenkin kirjoittaa tuosta ajasta todella uskottavan tuntuisesti. Minä luen historiankirjani ehdottomasti paljon mieluummin tässä muodossa, kuin koulun harmaanruskeiden tiiliskivien muodossa ;).

En keksi Nälkävuodesta mitään moitittavaa, ja olisin todella iloinen jos tämä olisi syksymmällä Finlandiaehdokkaana.Kirjan kansikin on todella onnistunut, karuudessaan hieno ja kirjan tunnelmaan ja tarinaan täydellisesti sopiva.


★★★★★


Ollikaista on lukenut myös ainakin Morre, Karoliina, Amma, Jori, Minna, Booksy ja Jaana.

Idiootin valinta

Marjo Heiskasen esikoisromaani Idiootin valinta koostuu 14-vuotiaan Nissen blogikirjoituksista sekä hänen äitinsä Maisan tietokonekirjoituksista. maisa työskentelee solubiologina, Nisse taas on tavallinen teinipoika jolla on iso liuta kavereita, koulu sujuu mallikkaasti, tytöt kiinnostaa, ainoat ongelmat tuntuvat olevan äidin kanssa. Maisa kamppailee menneisyyden salaisuuksien kanssa. Hän kärsii paikoittain syyllisyydentunteesta, hän tuntee, että salaisuudesta tietoiset sukulaiset syyttelevät häntä, Maisan on vaikea hyväksyä ex-miehen uusi onni koska Maisan omat suhteet eivät ole kestäviä. Kirja keskittyy paljolti Nissen ja Maisan väliseen suhteeseen, he eivät ymmärrä toisiaan ja arki on välillä erittäin vaikeaa.

Kirja on kai periaatteessa iahn ookoo, mutta eipä se minua pahemmin kyllä koskettanut tai kolahduttanut. Nisse vaikutti kaikin puolin normaalilta teinipojalta joka vuodattaa ajatuksiaan nettiin. Nissen "osuudet" oli kirjoitettu nuorisokielellä joka aluksi ärsytti minua kovasti. Ero Nissen kielen ja Maisan solubiologi-kirjakielen välillä oli niin suuri, että sekin ärsytti alussa mutta myöhemmin taisin tottua kun en siihen enää suuremmin kiinnittänyt huomiota kirjan puolivälin jälkeen. Kiinnostavinta kirjassa oli seurata Maisan taistelua menneisyyden salaisuuksien, traagisten tapahtumien kanssa. Nissen jutut meni välillä tylsäksi lässytykseksi, saman jauhamiseksi. Eipä sen kummempaa, ihan ok kirja, mutta mutta...joku siitä jäi kyllä uupumaan.

**