Kapteeni Corellin mandoliini / Louis de Berniéres

 

Kapteeni Corellin mandoliini / Louis de Berniéres

 

SSKK, 1999. 478 sivua.

Alkuteos: Captain Corelli's Mandolin, 1994

Suomentanut: Kersti Juva

Kannen suunnittelu: Jeff Fisher

Mistä minulle? kirppariostos

Aloitin Louis de Berniéresin romaanin Kapteeni Corellin mandoliini lukemisen varmaan joskus viime vuoden puolella. Taistelin noin sivulle 150, mutta en tajunnut tarinasta mitään ja kirja vaan ei lähtenyt liikkeelle. Kesälomani alussa kyllästyin siihen, että kirja lojui yöpöydällä, joten päätin antaa sille uuden mahdollisuuden ennen kuin siirtäisin sen kirpparipinoon. Yllättäen kirja lähtikin toisella yrittämällä heti lentoon, ja tarina koukutti minut täysin! Niin hassua, olin todellakin jo luovuttanut tämän suhteen. Lopulta tästä tulikin aivan mahtava lukukokemus, ja muistelen kirjaa usein vielä nytkin.

Toinen maailmansota on käynnissä, ja sota tuo myös italialaisen armeijan kapteenin Antonio Corellin Kreikan tarunhohtoiselle saarelle Kefalloniáan. Corelli majoittuu saaren lääkärin, tohtori Ianniksen, ja tämän tyttären Pelagían luokse. Musiikkia rakastava, ja sen kautta elävä Antonio rakastuu Pelagíaan joka on jo kihloissa kotisaarelta tutun miehen kanssa, joka taistelee sodassa vastarintaliikkeessä. Pelagía huomaa kuitenkin vastaavansa hurmaavan mandoliininsoittajan tunteisiin ja siitä saa alkunsa heidän rakkaustarinansa.

Kapteeni Corellin mandoliini on upea, koskettava ja unohtumaton rakkaustarina. Se on rakkaustarina Pelagían ja Antonion kohdalla, mutta myös tarina rakkaudesta kotiinsa ja upea kunnianosoitus Kreikan hulppeille maisemille. Kirja aiheutti minussa mahdottoman matkakuumeen Kreikkaan, olisi mahtavaa päästä jossain vaiheessa näihin tarunhohtoisiin maisemiin. Kirjassa saaren maisemat, luonto ja Kreikan kauneus on todella vahvasti läsnä, ja tekee kirjasta entistä upeamman.

Corellin ja Pelagían rakkaustarina on varsin perinteinen ja ennalta-arvattava, mutta samalla kuitenkin kaunis ja koskettava. Kirjan henkilögalleria on monipuolinen ja luulen, että se mikä minulla kirjan alussa tökki, olikin juuri vaikeat kreikkalaiset nimet ja tohtori Iannisin monet ystävät ja tuttavat, jotka alussa sekoittuivat mielessäni. Henkilöt olivat kuitenkin kiinnostavia, ja huolella kuvailtuja. Etenkin tohtori Iannis oli melkoinen persoona, ja kapteeni Corelli varsin hurmaavalta vaikuttava herrasmies. Myös sivuhenkilöiden joukosta löytyi kiinnostavia tapauksia, kuten jättiläismäinen, mutta lempeä ja avulias Velisários.

Saaren elämä ei ole kaikesta kauneudesta huolimatta onnellista ja turvallistakaan. Saarta koettelee niin sisällissota kuin maanjäristyskin. Miehittäjät vaihtuvat ja kaiken karmeuden jälkeen saari täyttyy uteliaista turisteista. Saaren asukkaiden elämä ja erilaiset kohtalot tekevät tarinasta mielenkiintoisen ja monipuolisen, ja kokonaisuuden josta huokuu lämmin huumori mutta ennen kaikkea elämä. Myös toinen maailmansota on ajanjaksona kiinnostava, jälleen kerran.

Kirjan kieli on sujuvaa ja helppolukuista. Kun jatkoin kirjan lukemista nyt kesällä, uppouduin tarinan vietäväksi heti, enkä olisi tahtonut laskea kirjaa käsistäni. Hassua että se ensimmäinen lukemisyritys oli niin takkuinen, kun toisella yrittämällä hullaannuin täysin. Kapteeni Corellin mandoliini on kokonaisuutena upea ja mieleenpainuva, yksi kesän ehdottomista suosikkikirjoistani. Ehkä jopa kaikkien aikojen suosikkikirjojeni joukkoon mahtuva romaani! Henkilöt, tarina, miljöö, tapahtumapaikka ja historialliset tapahtumat tekivät tästä mahtavan lukuelämyksen.

★ ★ ★ ★ ★

Kesäviiniä / Joanne Harris

Kesäviiniä / Joanne Harris

SSKK, 2001. 350 sivua.

Alkuteos: Blackberry Wine, 1999.

Suomentanut: Sari Karhulahti

Kannen suunnittelu: Jukka Pellinen

Mistä minulle? kirppislöytö

Ensikosketukseni Joanne Harrisin kirjoihin sain joskus teininä kun katsoimme koulussa Pieni suklaapuoti -elokuvan. Sen jälkeen ryntäsin kirjastoon lainaamaan kirjan, johon elokuva perustui. Heti perään taisin myös lukea Appelsiinin tuoksu-kirjan ja muistan tykänneeni kummastakin todella paljon. Olen vuosien saatossa hamstrannut hyllyyni lähes kaikki suomeksi ilmestyneet Harrisin kirjat, joten nyt pääsiäisenä oli korkea aika tarttua ensimmäiseen niistä. Kesäviiniä valikoitui ihan siitä syystä, että pääsiäisenä oli niin ihana, kesäinen fiilis. Vappusäästä; lumesta, rakeista ja rännästä, en viitsi edes puhua...

Kirjailija Jay Mackintoshin uusi kirja ei ota syntyäkseen, joten hän päättää jättää kiireisen ja stressaavan elämänsä Lontoossa ja muuttaa Ranskan suosituimmalle viinialueelle. Pienessä Lansquenetin kylässä (samassa jossa Pieni suklaapuoti oli!), viinitarhojen ja hedelmäpuiden keskellä on Jayn ostama talo. Viinitarhassaan hän tapaa myös vuosien jälkeen yhden lapsuutensa tärkeimmistä henkilöistä. Joe opetti Jaylle kaiken kasveista ja puutarhan hoidosta Jayn viettäessä kesät Joen kodin läheisyydessä ollessaan nuori poika. Joen merkilliset tarinat, loitsut ja erityiset siemenet tekivät Jayn lapsuuden kesistä ikimuistoiset. Menneisyyden lisäksi Jay miettii myös uutta naapuriaan Marise d'Apia, jonka tarina on kiinnostava eikä jätä Jayta rauhaan. Kuka tuo salamyhkäinen, kaikkien inhoama nainen oikein on?

Kesäviiniä oli mukavan kepeää luettavaa. Tunnelma ranskalaisessa pikkukylässä, kukkien, hedelmäpuiden ja tuoreiden yrttien seassa oli kesäisen ihana. Tarina on myös mielenkiintoinen, ja Jayn elämään tempautuu mukaan varsin nopeasti. Pidin myös kirjan rakenteesta. Kerronta vuorottelee nykypäivässä ja Jayn elämässä Ranskassa sekä Jayn lapsuudenkesien välissä. Rakenne takaa sen, että lukiessa ei tule tylsä ja kirjaa haluaa lukea aina yhden luvun lisää, jotta saisi tietää miten juoni jatkuu. Vaikka pidin rakenteesta, pidin kuitenkin jostain syystä enemmän niistä osista, jotka käsittelivät nykypäivää ja Jayn elämää Ranskassa. Joe oli henkilönä todella kiinnostava, ja Jayn lapsuudesta oli mukava saada hyvä kuva, mutta silti salaperäinen Marise ja Jayn kirjoittaminen ja elo vanhassa talossaan teki minuun suuremman vaikutuksen.

Kirjan kieli on helppoa ja sujuvaa ja tarina etenee jouhevasti. Tarina sisältää muutamia mystisiä piirteitä, jotka ehkä hieman vievät uskottavuutta vaikka ihan kiinnostavia ratkaisuja olivatkin. Tarinan kertojana toimii nimittäin pullollinen vanhaa viiniä, ja muutkin viinipullot osaavat ilmaista ajatuksiaan. Kesäviiniä voisikin olla tavallaan aikuisten satu. Hieman mystinen, tunnelmaltaan kauniin satumainen. Rakkaus, ystävyys, kauniit maisemat, hyvät tuoksut ja maut, onni ja ilo rakentavat tarinan, jonka lukemisesta jää iloinen mieli. Hyvä voittaa, ja (melkein) kaikki ovat onnellisia. Ja haaveet omasta vanhasta kivitalosta keskellä ränsistynyttä viinitarhaa vain lisääntyvät...

★★★★

Sirkuksen poika / John Irving

Sirkuksen poika / John Irving

SSKK, 1995. 544 sivua.

Alkuteos: A Son of the Circus, 1994.

Suomentanut: Kristiina Rikman

Kannen suunnittelu: Eero Heikkinen

Mistä minulle? kirpparilöytö

Tämänkin kirjan takana on stoori. Aloitin John Irvingin Sirkuksen pojan lukemisen syksyllä 2012 yhdessä Suketuksen kanssa. Aika ei vain ollut tälle silloin otollinen, ja kirja jäi kesken jossain sivun 200 paikkeilla. Nyt päätin kuitenkin lukea tämän loppuun, kun tuli Irving-olo. Ja hyvä että luin. Olihan tämä hieno, vaikka ei ehkä ihan yhtä upea kuin aiemmin lukemani Oman elämänsä sankari ja Garpin maailma.

Farrokh Daruwalla on 59-vuotias ortopedikirurgi. Hän on syntynyt Intian Bombayssa ja opiskellut Wienissä. Nykyään hän asuu vaimonsa ja aikuisten lastensa kanssa Kanadan Torontossa, mutta palaa kotikaupunkiinsa Bombayhin silloin tällöin tekemään töitä. Bombayssa hänen potilainaan on enimmäkseen rampoja lapsia.

Kaksikymmentä vuotta sitten, ollessaan Goassa, Daruwalla joutui työnsä kautta tutkimaan kaksi murhan uhria. Nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin, tohtori joutuu silmätysten murhaajan kanssa uudelleen. Mukana ympyröissä on Raduwallan vaimon lisäksi myös tunnettu näyttelijä, sirkusväkeä, kääpiöitä ja nuori lapsihuora sekä intialainen poliisipäällikkö Patel.

Sirkuksen poika on kiehtova, kiinnostava romaani. Tässä on paljon kaikkea; henkilöitä on suuri määrä ja minulla kesti kauan päästä kärryille siitä, kuka oli kukin ja mikä kutsumanimi kuului kellekin. Henkilökaarti oli kuitenkin kiinnostava, ja Irving on tapansa mukaan taitava kuvailemaan henkilöitä niin, että he kaikki tuovat tarinaan oman mausteensa, ja että lähes kaikki onnsituvat jollain tavalla koskettamaan lukijaa. Vaikka henkilöitä oli paljon ja menin heissä alussa sekaisin, tuntui kuitenkin siltä, että kaikilla oli oma persoonansa ja kaikki oppi jollain tasolla tuntemaan, vaikka kaikki eivät tietenkään olleet ihania ja miellyttäviä.

Tarina etenee välillä hitaan verkkaisesti, välillä taas hurjemmin. Pidin erityisesti vauhdikkaammista kohdista kun murhaajaa ryhdyttiin selvittämään ja lukijalle aukesi asioita kahdekymmenen vuoden takaisista tapahtumista. Murhamysteerin selvittäminen oli mielenkiintoinen juoneltaan, mutta siinä ohessa sai seurata niin intialaista elämänmenoa kuin sirkuksenkin arkipäivää. Monipuolisuus onkin tämän romaanin valttikortti, henkilögallerian ja tapahtumien osalta, mutta myös esimerkiksi monen kiinnostavan ihmissuhteen vuoksi. Vaikka suuri osa kirjan tapahtumista tuntui aika uskomattomilta, hurjilta ja jossain määrin jopa epäuskottavilta, se ei minua tässä kirjassa haitannut (vaikka useimmiten haittaa). Tapahtumat asettuivat Intiaan, ja jostain syystä se kelpaa minulle selitykseksi. Kyllä Intiassa voi tapahtua tällaista ;).

En oikein osaa sanoa mikä tässä kirjassa aiheutti sen, etten saanut tätä ensimmäisellä yrittämällä luetuksi. Nyt toisella kerralla uppouduin tarinan vietäväksi ja luin tämän muutamassa päivässä. Sirkuksen poika on kiehtova, kiinnostava, monipuolinen ja myös varsin runsas romaani joka kuitenkin kiinnostavien aiheidensa ja erilaisten henkilöidensä vuoksi vei minut mennessään. Kyllä se Irving osaa ;).

★★★★

Kuukauden klassikko: Sovitus / Ian McEwan

Sovitus / Ian McEwan

SSKK, 2002. 381 sivua.

Alkuteos: Atonement, 2001

Suomentanut: Juhani Lindholm

Kannen kuva: Chris Frazer Smith

Mistä minulle? kirpparilöytö

Ian McEwan kuuluu suosikkikirjailijoihini, ja minulla on ollut hänen ehkä kuuluisin teoksensa Sovitus lukematta jo kauan aikaa. Nyt tartuin siihen, osana oman kirjahyllyn luku-urakkaa sekä klassikkolistan lukemishaastetta!

Kolmetoistavuotias Briony päätyy tekoon, joka muuttaa koko Tallisin perheen loppuelämän. Eniten pikkusiskon teko vaikuttaa yhdeksän vuotta Brionya vanhempaan Ceciliaan sekä Tallisien siivojan poikaan, Robbieen. Myös tyttöjen vanhempien ja serkkujen elämä muuttuu - Brionyn harmittoman tuntuisella teolla on pitkät ja rankat seuraukset.

Kirjan ensimmäisessä osassa eletään vuotta 1935, kuumaa kesää jona Brionyn teko tuli ajankohtaiseksi. Nuori tyttö näki huoneensa ikkunasta sisarensa ja Robbien välisiä tapahtumia, ja siitä alkoi pidempi tapahtumavyyhti. Briony pääsi, tai joutui, osalliseksi aikuisten monimutkaiseen maailmaan ja ilman ymmärrystä, nuori, rikkaan mielikuvituksen omistava tyttö teki omat johtopäätöksensä.

Kirjan jälkimmäisissä osissa eletään sotavuosia, ja ensimmäisestä osasta tutut henkilöt kärsivät uudelleen, kukin omalla tavallaan. Rakkaus on läsnä, kuten myös toivo sovituksesta, anteeksiannosta, unohduksesta ja virheiden korjaamisesta.

Sovitus on kokonaisuutena hieno kirja. Ensimmäinen osa oli minulle täydellinen, juuri sellaista kirjallisuutta haluan lukea. Siinä oli kaikki kohdallaan. Odottava, trillerimäinen tunnelma jonka kirjoittamisen McEwan taitaa hienosti. Tunne siitä, että kohta tapahtuu jotain merkittävää oli läsnä, ja sai minut kääntämään kirjan sivuja tiiviisti. Henkilögalleria on kiinnostava läpi kirjan ja päähenkilöt tulevat lähelle siitä huolimatta että kaikki eivät niin ihania ja sympaattisia olekaan, ainakaan tekojensa perusteella. Miljöö- ja aikakuvaus on minusta onnistunut ja viihdyin historiallisella brittimaaseudulla.

Kirjan toinen osa oli minusta kuitenkin kovin erilainen kuin ensimmäinen osa. Tässä kohdin tylsistyin hieman tarinaan, minusta toinen osa oli huomattavasti pitkäveteisempi ja paikallaanjunnaavampi ja jaarittelevampi kuin ensimmäinen osa. Mitään ei oikein tapahtunut, sotatilanteita kuvailtiin toistuvasti liiankin tarkkaan. Kolmas osa, jossa Briony on jo vanhempi, oli taas kiinnostava ja se toi tarinaan selityksiä ja vastauksia.

Vaikka hieman tylsistyinkin kirjan keskivaiheilla, pidin kuitenkin kovasti tästä kirjasta. Alussa luulin että tässä on minulle täyden viiden tähden kirja, mutta niin ei nyt sitten kuitenkaan ollut. Kokonaisuutena kuitenkin nautin kirjan lukemisesta, ja pidän Sovitusta ehdottomasti yhtenä McEwanin parhaimmista kirjoista. Tarina on runsas, kiinnostava ja etenkin alussa otteessaanpitävä. Alkupuolella kirja oli jopa trillerimäinen, ja todella mukaansatempaava. Kieli ja käännös vaikuttivat sujuvilta, enkä pannut merkille ihmeellisyyksiä suomennoksessa.

Kokonaisuutena Sovitus oli siis hieno lukukokemus. Ei niin täydellinen kuin ehkä alun perusteella odotin, mutta mieleenpainuva ja ajatuksia herättäväkin. Kuinka pienestä, nuoren, tietämättömän lapsen (voisin paasata vaikka millä mitalla Cecilian ja Brionyn vanhempien kasvatusmenetelmistä mutta se jääköön toiseen kertaan...) erehdyksestä voi kasvaa niin suuri ja merkittävä tragedia, niin monelle ihmiselle! Nyt odotan innolla että ehdin katsoa kirjaan perustuvan elokuvankin!

★★★★+

Geishan muistelmat / Arthur Golden

Geishan muistelmat / Arthur Golden

SSKK, 1998. 443 sivua.

Alkuteos: Memoirs of a Geisha, 1997

Suomentaja: Irmeli Ruuska
1. suom.kiel.painos 1997

Kannen suunnittelu: Eija Lindfors-Mäkinen

Mistä minulle: kesäinen kirppislöytö

Kyselin marraskuun lopussa sivupalkissani minkä klassikkoteoksen lukisin joululomallani. Suurin osa vastaajista valitsi Arthur Goldenin Geishan muistelmat joka onkin ollut lukulistallani kesästä asti, kun löysin kirjan kirpparilta. Parempaa joululukemista en olisi voinut toivoakaan, tämä klassikko oli aivan huikea!

Kirjan kertojana toimii entinen geisha, Sayuri. Pienenä tyttönä Sayuri, silloin vielä nimeä Chiyo totelleena, tuotiin geishataloon Kiotoon. Chiyo erotettiin siskostaan kun tyttöjen äiti oli sairas ja isä liian vanha ja köyhä huolehtimaan tyttäristään. Vaikean alun jälkeen Chiyo oppii noudattamaan geishatalon sääntöjä ja elämään talon arkea. Geishatalon johtajanaisten tavoitteena on kouluttaa Chiyosta suosittu geisha, mutta nuoren tytön tempaukset keskeyttävät hänen geishakoulutuksensa. Chiyo onnistuu kuitenkin jatkamaan koulutusta, suureksi osaksi vanhemman geishan, kauniin, suositun Mamehan ansiosta. Mameha ottaa Chiyon "nuoremmaksi sisarekseen" ja ryhtyy kouluttamaan tytöstä oikeata geishaa. Chiyon kanssa samassa geishatalossa asuva Hatsumomo on alusta lähtien inhonnut Chiyoa ja yrittää kaikin tavoin pilata tytön mahdollisuudet geishan urasta. Hatsumomon ja hänen nuoremman sisarensa Kurpitsan sekä Mamehan ja Chiyon välille nouseekin kunnon kilpailu siitä, kumpi vanhemmista geishoista saa koulutettua paremman ja suositumman uuden geishan.

Chiyon mutkaisa tie geishaksi päättyy lopulta onnellisesti kun koittaa päivä, jolloin hänestä tulee oikea geisha, päivä jolloin hänen hiuksensa laitetaan perinteiselle geishakampaukselle, päivä jolloin hän saa ylleen kauneimman kimonon ja päivä jolloin hänen ei tarvitse kulkea ylimääräisissä geishakokelaan koruissa. Pienen kalastajakylän tyttö Chiyo kuuluu menneisyyteen ja tilalle astuu uusi ja upea nainen, oikea geisha, Sayuri. Sayurista tulee suosittu geisha, kaikki tärkeimmät miehet haluavat hänen seuraansa ja hän tienaa rutkasti rahaa geishatalolleen.

Geishan muistelmat on kaunis, kiehtova, erikoinen, upea kertomus köyhän tytön selviytymisestä. Se on kiinnostava matka Japanin kiehtovaan kulttuuriin, rikas tietopaketti itämaisesta viihdyttämisestä ja viihdyttämisen ammattilaisesta. Golden kirjoittaa mukaansatempaavasti ja yksinkertaisesti. Välillä pysähdyin ihailemaan kauniita lauseita, kuvailevia tekstinpätkiä. Minä tempauduin tarinaan mukaan kirjan ensimmäiseltä sivulta lähtien ja suorastaan ahmin japanilaista kulttuuria, täysin kirjan tunnelmaan uppoutuneena. Aivan mahtava kirja, en osaa muuta sanoa. Olen varma, että tämä jää mieleeni pitkäksi aikaa upeana lukukokemuksena.

★★★★★

Katsoin eilen illalla myös kirjaan pohjautuvan elokuvan Geishan muistelmat jonka on ohjannut Rob Marshall. Elokuva ilmestyi vuonna 2005 ja sen pääosissa nähdään Zhang Ziyi ja Ken Watanabe. Elokuva oli minusta myöskin todella hyvä ja ihan varmasti kolme Oscariaan ansainnut. Näyttelijät tekivät hienoa työtä ja elokuvan puvustus oli upea. Myöskin ihanat maisemat saivat minussa aikaan Japani-kuumeen, jota en ennen ole kokenut. Hieno kirja-elokuva -pari, ainakin vuoden, ellei kaikkien aikojen, paras!

**********maailmanvalloitusmaa: Japani**********