Hippa / Mikko Rimminen

Hippa / Mikko Rimminen

Teos, 2013. 243 sivua.

Kannen suunnittelu: Johannes Nieminen

Mistä minulle? kirjastolaina

Minusta tuntuu siltä, että olen viime aikoina vain valittanut kaikista kirjoista, joita olen lukenut. Hiljaiset sillat ei sytyttänyt, ja valitettavasti Mikko Rimmisen Hippa ei sytyttänyt senkään vertaa. No, seuraavaksi (huomenna tai tiistaina!) on tulossa kuitenkin arvio minulle aivan täydellisestä kirjasta! Korostankin tässä vaiheessa, että ajatukseni tästä kirjasta on vain minun ajatuksiani. Moni muu varmasti tykkää tästä! Haluan kuitenkin rehellisesti blogissani kertoa kaikista kirjoista joita luen, ja siksi mukaan mahtuu näitäkin, jotka eivät aivan uppoa.

Hippa on kertomus kahdesta veljestä, jotka työskentelevät hämäräporukoissa pyörivän äitinsä apureina. Äiti pitää näennäisesti antiikkiliikettä, jonka seinien sisällä on kuitenkin jatkuvasti menossa ihan eri bisneksiä. Muutaman mutkan kautta veljekset päätyvät kuskaamaan vanhalla romulla Transitilla ryhmää kehitysvammaisia kesäreissulle Porvooseen. Matkassa mukana on myös kaksi Suvia, kehitysvammaisten asuntolassa työskentelevät ohjaajat ja veljesten ihastukset. Reissun akana sattuu ja tapahtuu, ja herättää se uusia fiiliksiä veljeksissäkin.

Hippa on "miehekäs veijaritarina". Minulle kirja ei uponnut alkuunkaan. Päähenkilöt, veljekset juurikin, olivat ärsyttäviä. He kännäsivät, käyttivät huumeita ja ajoivat autoa kaiken tämän päälle. Käytöstapoja ei ollut alkuunkaan ja muutenkaan en ymmärrä, mitä sentään melko fiksuilta vaikuttaneet Suvit (no ehkä se toinen ei niin fiksu ollutkaan...) miehissä oikein näki.

Kieli on taattua Rimmistä. Kikkailevaa, kiemuraista, outoa ja täynnä ihmeellisiä sanoja joista osa taitaa olla ihan juuri keksittyjäkin. Sitä paitsi minua ärsytti tuhta kertaa toistuneet sanonnat ja lauseet, kuten ja että, jaettä, ja että blaablaa. Nämä toistuivat siis varmaan lähes jokaisella sivulla ja hidastivat lukemista ja ärsyttivät ihan muutenkin. Kieli ei hurmannut minua vieläkään, eikä se ainakaan parantanut kirjaa kokonaisuutena alkuunkaan.

Kertomus oli myös sisällöltään jotenkin tylsä, ja en löytänyt juonesta oikeen minkäänlaista käännekohtaa, pointtia tai sitä huipennusta jota odotin. Tasapaksu ja tylsä, valitettavasti. Kehitysvammaisten mukaanveto tylsään tarinaan ei myöskään auttanut. Heidän seikkailunsa alkoi joskus kirjan keskivaiheilla ja minua lähinnä kammotti tapa, jolla heidät vedettiin tähän mukaan. Kehitysvammaiset autossa ja kuski vetää enemmän viinaaa naamaan ja koksua nokkaan. Huh.

Hidaslukuinenkin tämä oli lähinnä kiemuraisen kielen vuoksi. Olin monta kertaa jo jättämässä kirjan kesken, mutta jostain syystä halusin tietää paraneeko tämä loppua kohden. Ei parantunut, valitettavasti. Minä taidan jättää Rimmisen kirjat jatkossa muiden luettavaksi, sillä ei nämä nyt vain taida sopia minulle. Onneksi moni muu tykkää.

★+

Nenäpäivä

Nenäpäivä / Mikko Rimminen. Teos, 2010. 339 sivua.

 Olin varannut Mikko Rimmisen Nenäpäivän kirjastosta jo ennen Finlandia-palkinnon julkistamista ja odotin, että pääsen nauttimaan hyvästä kirjasta joulupäivinä. Odotin kirjalta todella paljon, takakansi oli lupaava, mutta valitettavasti jouduin pettymään - ja aika pahasti. Nenäpäivän päähenkilönä on Irma, mahdollisesti keski-ikäinen nainen. Irma ei käy töissä, hänellä on aikuinen poika joka pitää yhteyttä äitiinsä lähinnä puhelimen kautta. Irma kaipaa tylsiin, yksinäisiin päiviinsä sosiaalisia kontakteja joten hän päätyy Keravalle soittamaan tuntemattomien ihmisten ovikelloja. Irma sanoo tekevänsä tutkimusta, olevansa taloustutkimuskeskuksesta tai mistä lie. Niinpä hän tunkeutuu tuntemattomien ihmisten koteihin kyselemään pitävätkö he hanhenmaksasta ja muuta tähdellistä. Irman käynnit Keravalla eivät jää yhteen kertaan, hän palaa useasti jonkin tekosyyn avulla. Irma ystävystyy erityisesti Jokipaltion Irjan kanssa jonka asuntoon hän palaa useaan otteeseen, yhden kerran hän jopa jää Jokipaltion postiluukkuun jumiin ja saa nenänsä murskatuksi. Kaikki mitä Irmalle tapahtuu vaikuttaa tapahtuvan yllättäen, suunnittelematta ja ajattelematta. Irman päähän ei montaa järkevää ideaa synny, ajatukset lentelevät sinne, tänne ja teot ilmenevät aina ennen järkevää ajatusta.

Irma jatkaa vierailujaan Keravalla kunnes eräät hautajaiset tekevät lopun hänen turkimuskeskusurastaan. Nenäpäivän juoni ei ole erityisen rikas, kirjassa tapahtuu aika vähän, Irman vierailut Keravalla on tapahtumista suurimmat. Pidemmän päälle juoni muuttui tylsäksi, alku oli vielä luettavaa, kirjan keskivaiheilla tylsistyin kun taas loppua kohden heräsin uudelleen tarinan mukaan. Irma henkilönä jäi myös aika tylsäksi. Nenäpäivän kantava voima on ehdottomasti Rimmisen kieli vaikka siinäkin löytyi ärsyttäviä asioita. En pitänyt oudoista sanoista ja sanjjen ihmeellisestä taivuttamisesta. Olen lukenut ja kuullut tutuilta, että Nenäpäivä olisi todella hauska kirja. Minä nauroin ääneen kaksi kertaa, muuten kirja jäi kyllä vaisuksi. Ehkä minulla on sitten outo huumorintaju, mutta tämä ei oikein uponnut. Täytyy kyllä sanoa, että minä en ymmärrä miksi Nenäpäivä voitti Finlandian, Pulkkisen Totta ja Nummen Karkkipäivä olivat todella paljon parempia kirjoja. Tai sitten minä vain en ymmärrä hyviä romaaneja....

Pisteitä **+