Kun mustarastas laulaa / Linda Olsson

Kun mustarastas laulaa / Linda Olsson

Gummerus, 2015. 320 sivua

Alkuteos: I skymningen sjunger koltrasten, 2014.

Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Hiljainen Elisabeth, leskimies Otto ja nuori sarjakuvapiirtäjä Elias asuvat samassa kerrostalorapussa Tukholmassa. Kevät etenee, ja kaikkien elämään kevät tuo mukanaan valoa. Kirjojen kautta kolmikko löytää mutkien kautta toisensa, ja mikä tärkeintä - myös itsensä.

Linda Olssonin Kun mustarastas laulaa on lumoavankaunis kertomus ystävyydestä ja rakkaudesta. Kirja on rauhallinen ja tunnelmallinen, mutta tarina silti otteessaan pitävä. Henkilökuvaus on myös onnistunutta. Elisabeth on keski-ikäinen hiljainen nainen. Kun uudet naapurit koputtavat taloon muttaneen naisen oveen, Elisabeth ei alussa edes avaa. Hän haluaa olla yksin ajatustensa ja murheidensa kanssa, ei kaipaa ihmisiä elämäänsä. Elias puolestaan on nuori ja herkkä mies. Hän on lahjakas sarjakuvapiirtäjä, joka nauttii eniten jokaviikkoisista illallisista yläkerrassa asuvan leskimiehen, Oton kanssa. Otto on entinen antikvariaatin omistaja, nyt eläkkeelle jäänyt leskimies. Hän nauttii nuoren Eliaksen seurasta, mutta kaipaa silti elämään vielä jotakin enemmän.

Kirjassa parasta kauniin tunnelman lisäksi oli minusta tapa, jolla nämä kolme erilaista henkilöä löysivät toisensa, ja se, millainen yhteys heidän välilleen syntyi. Alussa paljon tuntuu synkältä, mutta kuten todettua, kevät tuo mukanaan valon päähenkilöiden elämään. Rakkaus, ystävyys, läheisyys osoittaa taas kerran voimansa.

Olen lukenut Olssonilta tähän saakka kaikki suomennetut kirjat. Hänen esikoisensa, Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on ollut niistä tähän saakka ylivoimaisesti paras. Sonaatti Mirjamille ja Kaikki hyvä sinussa ovat jääneet etäisemmiksi, mutta tässä uutuudessa Olsson yltää taas samaan syvyyteen ja koskettavuuteen kuin esikoisensa kanssa. Minusta juuri nämä kaksi kirjaa ovat ehdottomasti Olssonin parhaat teokset tähän asti.

Olssonin romaanissa on lempeyttä ja inhimillisyyttä. Kun mustarastas laulaa on tarina menneisyyden vaikutuksesta nykypäivään, pelosta ja lopulta uskalluksesta ottaa läheisyyttä ja rakkautta vastaan. Kokonaisuutena kirja toimii minusta kaikin puolin loistavasti, enkä jäänyt kaipaamaan oikeastaan mitään. Loppuratkaisu oli ehkä hieman liian monta kysymysmerkkiä jättävä, enkä oikein tiedä mitä mieltä siitä olen. Siksi yksi miinus.

Rauhallista, koskettavaa, ihanaa tarinaa erilaisista ihmisistä kaipaavalle suosittelen lämpimästi tätä kirjaa. Kieli on helppoa ja sujuvaa, ja kirja vie mennessään sekä tarinansa, että tunnelmansa puolesta. Lukeminen on vaivatonta ja päähenkilöiden elämää seuraa mieluusti, heidän mukanaan eläen.


★★★★★ -

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja / Linda Olsson

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja / Linda Olsson

Gummerus, 2010. 344 sivua

Alkuteos: Let me sing you gentle songs, 2005.

Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Kannen kuva: Fennopress Oy

Mistä minulle? joululahja parin vuoden takaa

Yksi viime vuoden koskettavimmista ja kauniimmista kirjoista oli ehdottomastu Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Kirjan nimi ja kansi on jo upeat, ja tämä oli kyllä yksi joululoman parhaista kirjoista sisällöltäänkin.

Vanha Astrid elää miltei erakkona pienessä ruotsalaisessa kylässä itseensä käpertyneenä. Kylän muut asukkaat luulevat vanhaa naista noidaksi, koska hänellä ei näytä olevan ystävän ystävää eikä hän puhu kenellekään. Mutta kun eräänä talvipäivänä nuori Veronika kantaa muuttokuormansa naapuritaloon, jokin Astridissa muuttuu. Myöhemmin selviää, että suuren menetyksen kokenut Veronika on kirjailija, ja tullut hiljaisuuteen kirjoittamaan uusinta romaaniaan. Pikkuhiljaa eri sukupolven naiset löytävät yhteisen sävelen ja lettujen, metsämansikkahillon ja uimareissujen lomassa he jakavat kauniit ja kipeät muistot, salaisuudet ja murheet.

Olssonin romaani on kaunis, vaikka sekä Astridilla että Veronikalla on kipeitä kokemuksia takanaan, joista naiset toisilleen kertovat. Kummankin naisen tarina koskettaa ja minä tirautin jopa muutaman kyyneleen tämän kirjan parissa. Olssonin käyttämä kieli on kaunista, paikoin jopa runollista ja suomennoskin vaikuttaa todella onnistuneelta. Kirjaa luki mielellään ja kieli sopi kauniiseen tarinaan kuin nenä päähän.

Astrid ja Veronika ovat kumpikin yksilöinä kiinnostavia. Vanha, omia salaisuuksiaan ja menneisyyttään välillä sureva Astrid on kyläläisten mielestä outo, mutta Veronikan lämpö ja ystävällisyys saa naisesta samanlaiset puolet esiin. Oikeasti Astrid on rohkea, lämmin, ihastuttava nainen. Veronikakin on kokenut paljon. Uudesta-Seelannista takaisin Ruotsiin palannut nainen suree kovia menetyksiään, mutta löytää taas elämänilon Astridin avulla, yhteisillä illallisilla, uintiretkillä ja metsäkävelyillä. Upeinta on kuitenkin naisten välinen ystävyys, se lämmin side, sielunsisaruus, joka eri sukupolven naisten välille syntyy.

 Pidin hurjasti myös kirjan miljöökuvauksesta, ja siitä että suurin osa tapahumista asettui pieneen ruotsalaiseen kylään. Näin silmissäni Astridin ja Veronikan vanhat talot, kauniin skandinaavisen luonnon eri vuodenaikoineen. Tämä ympäristö ja nämä maisemat toivat tarinaan vielä pienen, kauniin lisän.

Romaanin sekoitus muistoja, aiempia elämänkokemuksia ja kahden naisen arkielämä pikkukylässä on onnistunut ja pitää mielenkiinnon yllä. Kokonaisuutena kaunis, koskettava, surullinenkin romaani, mutta silti suurin tunne kirjan lukemisen jälkeen on toivo.

★★★★★-

Kaikki hyvä sinussa / Linda Olsson

Kaikki hyvä sinussa / Linda Olsson

Gummerus, 2012. 320 sivua.

Alkuteos: The Kindness of Your Nature, 2011

Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Kannen kuva: Stephen H. Sheffield

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

Linda Olssonin uutuusromaani Kaikki hyvä sinussa pääsi lukulistalleni koska viihdyin kirjailijan edellisen kirjan, Sonaatti Miriamille, parissa aika hyvin. Tämä nopealukuinen ja mukaansatempaava tarina olikin sopiva välipalakirja.

Lääkärinä työskennellyt Marion on jättänyt kaiken taakseen ja muuttanut yksin keskelle ei-mitään Uuteen-Seelantiin. Ympärillään hänellä on vain autio maisema ja aaltoileva meri, loppumaton hiekkaranta ja pimeät, yksinäiset illat. Marion viihtyy yksin, ulkopuolisena, mutta huomaa muutoksen itsessään kun hän tapaa pienen maoripojan, Ikan. Ikan ja Marionin välille syntyy lämmin suhde, ja poika tulee tapaamaan Marionia torstaisin. He syövät keittoa, tuoretta leipää ja soittavat pianoa yhdessä. Torstaipäivistä tulee viikon kohokohta, niin Marionille kuin Ikallekin.

Marionin ja Ikan suhde muuttuu, kun Marion eräänä päivänä löytää tajuttoman Ikan merestä. Onko poika yrittänyt itsemurhaa, vai miksi hän kelluu vedessä? Ikan ongelmien kautta Marion palaa ajatuksissaan omaan rankkaan lapsuuteensa Ruotsissa. Mitä Marionin menneisyydessä on tapahtunut? Kuka Marion oikeasti on, entä kuka on Marianne ja Daniel? Kaikki selviää Marionille samalla, kun hän taistelee viattoman lapsen puolesta, siitä, että nuori poika saisi ansaitsemansa kodin ja turvan, rakkauden.

Olsson on kirjoittanut koskettavan tarinan joka jää mieleen. Kieli on sujuvaa ja nopealukuista, mutta etenkin kirjan alussa minua häiritsi useat todella lyhyet lauseet peräkkäin, jotka tekivät tekstistä töksähtelevän. Lisäksi kirjassa on paljon "sattumuksia", epätodennäköisiä tapaamisia ja utopistisia sattumia, jotka eivät täysin vakuuttaneet minua. Viihdyin kirjan parissa kuitenkin varsin hyvin ja luin sitä mielelläni.

Kaikki hyvä sinussa on kaunis ja koskettava kirja. Vaikka kaikki näyttää vaikealta ja hauraalta, pilkottaa siellä jossain toivo paremmasta. Ja ei tämä kirja vain lohduton ole. Kirja osoittaa, että kun uskaltaa rakastaa ja päästää menneestä, toivo tulevaisuudestakin elää. 


★★★

Sonaatti Miriamille

Sonaatti Miriamille (Sonata for Miriam, 2008) / Linda Olsson. Gummerus, 2010. 376 sivua.

 Minun oli tarkoitus palata Turkuun viikonlopun jälkeen maanantaiaamuna mutta sunnuntai-maanantai yönä iski vatsatauti. Olen tosi harvoin kipeänä, edellinen vatsatauti oli kolme vuotta sitten muutamaa päivää ennen Vanhojen tansseja ja kuumettakaan ei ole ollut vuosiin. Sitten kun tulen kipeäksi, se osuu aina huonoon aikaan - eilen olisi ollut lukupiiritapaaminen ja opintojen kanssa on tällä hetkellä tosi kiire ja paljon tekemistä. Ei kuitenkaan auttanut muu kuin jäädä vanhempien luokse sairastelemaan, siinä kunnossa jossa eilen oli, en olisi jaksanut ajaa autoa. Tänään olo on jo hieman parempi, kuume on laskenut eilisestä ja vatsakin voi jo paremmin. Jaksoin aamulla lukea loppuun Linda Olssonin Sonaatti Miriamille josta nyt voisin kirjoittaa muutaman sanasen.

Viulisti Adam Ankeria kohtaa suuri tragedia kun hänen tyttärensä Miriam kuolee onnettomuudessa. Adam jää yksin Uuteen-Seelantiin jonne hän vuosia aiemmin on paennut, elämänsä tärkeimmän ja suurimman valinnan vuoksi, tyttärensä kanssa. Eräänä päivänä Adam poimii maasta hiuspinnin joka tuo Miriamin hänen mieleensä. Adam vierailee myös museossa jossa kävi useasti tyttärensä kanssa. Museon holokaustinäyttelyssä Adam törmää valokuvaan Adam Lipskistä, valokuvan mies on samanniminen kuin Adam Anker joskus oli:

"Minun nimeni on Adam Anker. Joskus se on ollut Adam Lipski. Olen syntynyt Krakovassa, Puolassa. Katsoessani silmiin vierasta miestä, jolla oli sama nimi kuin minulla, aloin ensimmäisen kerran elämässäni kuulla kysymyksiä, joita ei ole koskaan esitetty, ja minut valtasi hillitön halu tietää."

Hiuspinnin löytäminen sekä museovierailu saa Adamin muistelemaan tyttärensä viimeiseksi jääneitä sanoja:

"Mene ulos, isä. Lähde seikkailemaan! Nyt on lauantai!"

Noin vuosi tyttärensä kuoleman jälkeen Adam lähtee seikkailemaan, Wienin kautta Krakovaan jossa hän tapaa ihmisiä jotka osaavat kertoa hänen menneisyydestään paljon. Adam saa käsiinsä Wanda -äitinsä kirjoittaman kirjeen joka kertoo Adamin menneisyydestä enemmän kuin mikään tai kukaan koskaan ennen. Adam etsii juuriaan ja löydettyään osan vastauksista hän palaa vihdoin Ruotsiin tapaamaan naista, joka oli hänelle kerran maailman tärkein mutta joka pakotti Adamin tekemään elämää suuremman valinnan.

Sonaatti Miriamille on kaunis ja koskettava kertomus menneisyydestä, kaipauksesta ja surusta. Minä odotin kirjalta paljon, ja ehkä siksi petyin hieman. Olssonin kieli on todella kaunista ja loppujen lopuksi pidin siitä, kuinka kirjan loppupuolella kertojaääni vaihtui Adamista hänen rakastamaansa naiseen. Minua hieman harmitti se, että Miriam jäi niin etäiseksi hahmoksi ja lukija ei saanut tietää hänestä juuri mitään. Holokaustikuvaukset ja Adamin historian etsiminen oli kirjan mielenkiintoisinta antia, kun taas kirjan viimeiset osat Ruotsissa oli kirjan kauneinta antia. Ihastuin kovasti Olssonin kieleen ja seuraavaksi otan luettavaksi joululahjaksi saamani Laulaisin sinulle lempeitä lauluja -kirjan.

Tähtiä ****-