Sisareni, rakkaani / Joyce Carol Oates

Sisareni, rakkaani / Joyce Carol Oates

Otavan kirjasto, 2012. 730 sivua.

Alkuteos: My sister, my love, 2008.

Suomentanut: Kaijamari Sivill

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Olen aiemmin lukenut Joyce Carol Oatesilta Haudankaivajan tyttären, jota rakastin, sekä rankan Kosto: rakkaustarinan joka oli mieleenpainuva ja ravisuttava lukukokemus. Heti kun Oatesin Sisareni, rakkaani ilmestyi suomeksi törmäsin kirjaan kirjastossa ja lainasin sen kotiin luettavakseni. Aloitinkin kirjan aika pian, mutta jostain syystä en päässyt kirjaan sisälle, en pitänyt kerrontatavasta tai teksityypistä. Niinpä minulla on ollut tämä kirja kesken noin puolisen vuotta! Kerran jouduin jo palauttamaan tämän kirjastoon, mutta lainasin sen sitten heti uudelleen, koska halusin saada kirjan kuitenkin päätökseen. Nyt, vihdoin kesälomani aikana, sain kirjan loppuunluettua!

Skyler Rampike toimii kirjan (varsin ärsyttävänä) kertojana. Hän on nyt 19-vuotias, kuuluisan Bliss Rampiken isoveli. Bliss oli menestynyt nuori luistelija, joka kuoli kuusivuotiaana epämääräisissä olosuhteissa. Vielä 19-vuotiaana isoveli Skyler on joidenkin mielestä epäilty siskonsa murhasta, ja nyt Skyler päättääkin kirjoittaa muistelmansa, ja kertoa mitä hänen perheessään oikeasti tapahtui hänen ja siskon ollessa pieniä. Kuka oikeasti murhasi New Jerseyn jääprinsessan, ja miksi Skylerin elämä jäi perheessä ainoastaan alaviitteeksi siskon viedessä vanhempien huomion ja ajan.

Kirjan lukeminen tökki minulla siis alussa pahasti, erityisesti hieman erikoisen kerrontatyylin vuoksi. Parikymppinen Skyler kertoo sisarensa tarinaa lukijalle varsin omintakeisella kielellään. Lisäksi kirjassa on paljon pitkiä alaviitteitä, joille minä olen pahasti allerginen. En vain jaksa lukea niitä pienellä tekstillä präntättyjä juttuja. Alaviitteiden lukeminen katkaisee jotenkin lukuflow:ni, ja hyppäsin monta kertaa alaviitteiden ohi vaikka niissä usein olikin ihan kiinnostavia ja ivallisen hauskoja kommentteja.

Skylerin ja Blissin perheenjäsenet ovat kiinnostavia, ja aikaisessa vaiheessa tuli myös selville kuinka sairaan ahneita ja julkisuuden- ja hyväksynnänkipeitä heidän vanhempansa olivat. Etenkin rouva Rampike ärsytti ja inhotti minua alusta saakka, ja en voinut sietää tapaa jolla hän kaikin keinoin halusi tyttärestään kuuluisan jääprinsessan. Pienen neljä-kuusivuotiaan tytön oma tahto jäi liian usein toisarvoiseksi.

Vaikka tempauduin lopulta tarinaan paremmin mukaan kirjan puolivälin jälkeen, en silti oppinut pitämään kirjan kirjoitustyylistä, Skyler Rampiken tarinankerronnan tyylistä. Tekstiä oli jostain syystä hankala ja tönkkö lukea ja Skylerin kaikkitietävä asenne, alaviitteiden ja sulkujen liiallinen käyttö teki tekstistä minulle vaivalloista.

Luin kirjan loppuun siksi, että halusin tietää miten Skylerin käy, mutta tietenkin myös kuka Blissin murhasi. Murhaajan arvasin Skylerin hienovaraisten vinkkien avulla jo varsin aikaisessa vaiheessa, ja tuokin ehkä hieman lässäännytti lukukokemukseni. Sisareni, rakkaani on kuitenkin kaikesta nurinastani huolimatta mieleenpainuvan erilainen kirja ja lukukokemus jäi lopulta positiivisen puolelle. Kirja kannatti lukea, vaikka en voi sanoa pitäneeni tarinasta tai sen kerrontatavasta erityisen paljon. Blissin ja Skylerin tarina on rankka, se on sellainen, jota ei toivoisi kenenkään ikinä kokevan. Silti en voi olla ajattelematta, että se on todellisuutta meidän maailmassamme. Vaikka Oates on kirjoittanut kuvitteellisen tarinan, on Blissin tarinassa paljon samaa kuin vuonna 1996 murhatun lapsimissi JonBenét Ramseyn todellisessa tarinassa.

★★★  

Haudankaivajan tytär

Haudankaivajan tytär ( The Gravedigger´s Daughter, 2007) / Joyce Carol Oates. Otavan kirjasto, 2009. 678 sivua.

Olen lukenut niin positiivisia kokemuksia Joyce Carol Oatesin Haudankaivajan tyttärestä eri blogeista (esim. täältä, täältä ja täältä) että päätin nyt viimein tarttua siihen, pienen pakon edessä. Kävi nimittäin niin, että lainasin kirjan jo kesällä kirjastostamme kun se oli palautettuja -hyllyssä, mutta en saanut sitä luetuksi kun vasta nyt kun olen uusinut lainani jo viisi kertaa, joka on maksimi... Eli kirja on pakko palauttaa huomenna kirjastoon ja sopivasti sainkin sen luetuksi eilen illalla. Minä en kyllä missään vaiheessa tuntenut, että luen tätä "pakolla", jos aikarajaa ei olisi ollut olisin ehkä nauttinut kirjasta hieman hitaammin. Mutta hyvä se oli näinkin...

Haudankaivajan tytär kertoo Rebecca Schwartin elämäntarinan. Kirjan alussa Rebecca on Niles Tignorin nuori vaimo ja myös nuori äiti, pieni Niley poika odottaa naapurissa hoidossa kun Rebecca kävelee työpaikaltaan tehtaasta kohti kotia. Rebeccaa seuraa panamahattuinen mies, joka naisen saavuttaessaan kysyy onko tämä Hazel Jones. Rebecca ei ole Hazel, ainakaan vielä. Kirjassa tulee takaumia, seuraavaksi lukija saa tietää Rebeccan lapsuudesta, kuinka hän syntyi laivalla juuri sillä hetkellä kun hänen saksalainen perheensä saapui Amerikkaan. Kuinka Rebecca selvisi elämästään väkivaltaisen haudankaivajan, Jacob Schwartin, tyttärenä ja kuinka hänestä kasvoi nuori nainen joka päätyi naimisiin itseään huomattavasti vanhemman, liikemies Niles Tignorin kanssa. Rebeccan elämään mahtui suuria tragedioita mutta hän pääsi naimisiin ja oli hetken onnellinenkin. Kunnes...

Rebeccan ja Nilesin avioliitto on rankka. On paljon mustasukkaisuutta, väkivaltaa ja salaisuuksia. Rebeccan silmät on vuorotellen mustana, hänen vartalonsa on kipeä Nilesin kovakouraisen käytöksen jäljiltä. Lohtua ja jaksamista Rebeccan elämään tuo vain pieni Niley-poika jolle äiti, mami, on maailman tärkein. Rebecca ja Niley asuvat väkivaltaisen Tignorin luona kunnes Rebecca saa tarpeekseen. Hän ottaa pojan ja miehensä auton ja karkaa.

Kohta Rebecca ja Niley ovatkin jo Hazel Jones ja tämän pianoa hienosti soittava poikansa Zacharias Jones. Zachille hankitaan uusi syntymätodistus koska edellinen "tuhoutui tulipalossa". Hazel ja Zach löytävät uuden kodin, uusi ihmisiä elämäänsä ja pikkuhiljaa kaikki asettuu uomiinsa. Sisimmissään sekä Hazelia että Zachia kalvaa pelko, aina kun kadulla kävele mies joka edes muistuttaa Tignoria, he säikähtävät. Jos hän löytää heidät, he ovat mennyttä.

Haudankaivajan tytär on rankka ja koskettava nuoren naisen selviytymistarina. Rebecca/Hazelin elämässä on tapahtunut paljon kauheita asioita mutta tavallaan hän selviää. Hän selviää itsensä ja rakkaan poikansa vuoksi, hän osoittaa naisen vahvuuden ja lähtee väkivaltaisten miesten luota. Vaikka lapsuuden tragedia pyörii mielessä, hän jättää senkin taakseen. Nainen on vahva ja rohkea, hänen matkaansa on ilo seurata vaikka Rebeccaan kohdistuvat nyrkiniskut satuttavat lukijaakin.

Joyce Carol Oatesin kirjoitustapa ja kerronta on aivan upeaa. Olen nyt lukenut kaksi hänen kirjaansa (tämän ja Kosto: rakkaustarina) ja voin kyllä nostaa hänet jo suosikkikirjailijoideni listalle. Haudankaivajan tytär kosketti minua, Rebecca/Hazel jäi joka lukukerran jälkeen mieleen pyörimään ja se on minulle hyvän kirjan merkki!

Tähtiä *****-

Tuo miinus tulee ihan vaan siitä, että kirja olisi minusta voinut olla ihan vähän lyhyempi. Kirjan keskivaiheen jälkeen tuli muutama kohta jossa ajattelin, että tarina saisi mennä jo eteenpäin. Mutta kyseessä on vain pienenpieni miinus;)

Kosto: Rakkaustarina

Kosto:Rakkaustarina ( Rape: A Love Story, 2003) / Joyce Carol Oates. Otavan kirjasto, 2010. 152 sivua.

Joyce Carol Oatesin vuonna 2003 ilmestynyt pienoisromaani Kosto:Rakkaustarina ilmestyi suomeksi vasta nyt. Kosto:Rakkaustarina on pieni kirja vakavasta aiheesta, nimittäin raiskauksesta. Teena Maguire palaa 12-vuotiaan tyttärensa Bethelin kanssa itsenäisyyspäivänvietosta yöllä kohti kotia. He päättävät oikaista puiston läpi, päätös joka muuttaa molempien elämän ikiajoiksi. Puistossa olevassa vanhassa vajassa Teena joutuu miesjoukon raiskaamaksi, 12-vuotias Bethel näkee kaikki tapahtumat vajan nurkasta.

Tapahtumia seuraa oikeudenkäynti joka johtaa siihen, että Teena yhtäkkiä onkin syyllinen, eikä uhri. Teenaa syytetään, monen mielestä hänen käytöksensä johti raiskaukseen ja oikeutti tapahtumat.

"Sellainen nainen, kolmenkymmenenviiden ja pukeutuu kuin teinityttö. Hihaton toppi, farkkusortsit, kulunut blondattu tukka kiharalla kasvojen ympärillä. Paljaat sääret, korkeäakorkoiset sandaalit! Tiukat seksikkäät vaatteet, jotka myötäilivät rintoja ja takamusta, mitä se oikein odotti? "

Kirjan voi jakaa kolmeen osaan; tapahtumat, oikeudenkäynti ja kosto. Poliisi joka ensimmäisenä saapui tapahtumapaikalle itsenäisyyspäiväyönä oli John Dromoor, nuorempi konstaapeli jolle Teenalle tapahtuneet asiat ovat todella vavasuttavia. John toimiikin välillä kirjan kertojana, muuten kirja on jännästi kerrottu ei suoranaisesti Bethien näkökulmasta vaan kuten joku olisi kirjoittanut päiväkirjaa tytölle:

"Sinua pelotti kamalasti. Seisoit yläkerran ikkunassa, selän takana pimeä huone. Katselit miten pronssinvärinen auto, jossa oli läskirenkaat, ajeli kiusallisen hitaasti talon ohitse."

Raiskaus on kammottava, raskas aihe kirjalle. Joyce Carol Oatesin pieni kirja on kuitenkin hyvä, se pitää otteessaan alusta loppuun ja sen lukee mielellään yhdeltä istumalta. Kirjan henkilöt, nuorta Betheliä lukuun ottamatta (jopa uhri, Teena) synnyttivät minussa välillä ärtymystä mutta minusta jotenkin tuntui, että seurasin kauheaa tilannetta, pelkäsin, surin ja huolehdin nuoren Bethelin kautta. Minua ärsytti vääryys jonka Teena sai raiskauksen uhrina kokea, sitä kuinka ympäristö alkoi puhumaan ja juoruilemaan, kuinka kaikki muut syyttivät naista raiskauksesta, jopa oikeudenkäynnissä Teenaa syytettiin. Kirjaa lukiessa välillä teki mieli huutaa ääneen, ei tällaista vääryyttä voi tapahtua, ei saa tapahtua ja nuorta tyttöä joka omalla tavallaan oli niin ikään joutunut raiskauksen uhriksi halusin suojella ja auttaa. Vavisuttava, raskas kirja joka ei kuitenkaan ole liian ahdistava luettavaksi. Joyce Carol Oatesilta en ole lukenut vielä muuta, mutta Haudankaivajan tytär odottaa jo kirjahyllyssä joululomaa;)

****