| Karkkipäivä / Markus Nummi. Otava, 2010. 383 sivua. |
Itsenäisyyspäivän kunniaksi on hyvä esitellä loistava suomalainen romaani jonka ahmin loppuun eilen. Markus Nummen Karkkipäivä oli myös Finlandia-ehdokkaana ja nyt Pulkkisen Tottan ja Karkkipäivän luettuani on todettava että Mikko Rimmisen Nenäpäivän on oltava aivan täydellisen loistava kirja jos palkinto meni oikeaan osoitteeseen...
Koskettava ja ahdistava tarina saa alkunsa kun 9-vuotiaan Tomin, Tok Kilmoorin, rahat eivät kaupan kassalla riitäkään kaikkiin ostoksiin ja kiltti kirjailijamies Ari maksaa Tomin ostokset. Kaupasta kiitollinen Tomi seuraa Aria tämän asunnolle, pyytää lasin vettä ja pyytää saada käydä vessassa. Ari antaa hieman vastahakoisesti luvan. Pian Ari huomaa että ei pääsekään pojasta eroon, pian he istuvat Arin keittiössä syöden spagettia. Tomi kertoo elämästään, Arille selviää että kukaan ei välitä pojasta. Äidillä on uusi perhe, isä on alkoholisti ja mummokin makaa sairaalassa vakavasti sairaana.
Ari yrittää selvittää Tomin tilannetta, ottaa yhteyden pojan vanhempiin vuorotellen mutta kukaan ei halua poikaa. Vaikka Arin järki väittää, että poika kuuluisi ehdottomasti sosiaalihuollon hoidettavaksi on hän pian kuitenkin täysillä mukana pojan ongelmissa ja elämässä. Ari tapaa pojan vanhemmat, ymmärtää heidän luonteensa ja säälii poikaa yhä enemmän. Tomi kertoo Arille prinsessa Mirabellasta joka täytyy pelastaa ilkeän äidin vankilasta. Onko prinsessa Miravella olemassa, onko jossakin tyttö äitinsä vankina?
Arin naapurissa asuu tilansuunnittelija, suklaa-addikti Paula joka on yksinhuoltajaäiti tyttärelleen Mirjalle. Paulalla on takanaan rankka ero miehestään, Mirjan isästä Penasta. Ongelmia on viime aikoina riittänyt ja ne ovat johtaneet Paulan hirvittäviin tekoihin. Paula yrittää hoitaa työnsä, lataa energiaa välillä suklaalla ja itkee puolituttujen miesten olkapäähän. Tytärtään hän kasvattaa oudolla tavallaan.
Sosiaalityöntekijä katrin työpöydällä Tomin ja Paulan tyttären tarinat kietoutuvat toisiinsa. Katri kohtaa työssään rankkoja tilanteita joiden ei soisi olla tosia. Hän selvittää näkymättömien lasten elämiä, joutuu sanomaan lapsille että kyllä se äiti tulee hakemaan vaikka se valitettavan usein onkin vale. Tomin ja Mirjan tarinat yhdistyvät Katrin pöydällä, ja hän ryhtyy selvittämään näkymättömän pojan, Tok Kilmoorin sekä Paulan ja Mirjan tilannetta.
Markus Nummi on kirjoittanut koskettavan ja rankan tarinan joka valitettavasti on totta monellekin suomalaiselle lapselle. Aihe on erittäin tärkeä, on hienoa että joku on kirjoittanut siitä näin loistavan romaanin. Kirjan luvut seikkailevat eri henkilöiden ajatuksissa ja tapahtumissa. Vaikka henkilöitä on paljon, minulla ei ollut lainkaan vaikeuksia pysyä kärryillä kuka nyt puhuu ja missä hän on. Tomin ajatukset on kirjoitettu mielenkiintoisesti:
"Kuka sen tekis? Jos ei Kilmoori ite?
Pelastushomman.
Se on se, Tok. Kaikki vaan kuiskaa. Tok Kilmoori. Tohtori.
No kuka kiipelis? Ei kai...
Sessa Mirabella. Prinsessa. Vou...
Tukka pehmonen.
Silmii kaks ja nenä ja suu. Kaikki kohallaan. Pisamat päälle.
Sessa Mirabella. Ykkös Sessa.(...)"
Ihan ensimmäisessä luvussa ihmettelin Tomin ajatusosioita, en ymmärtänyt "kieltä" mutta todella nopeasti pääsin ymmärrykseen. Tomin tekstinpätkät liittyvät niin lujasti tarinaan että ne ymmärtää, vaikka kirjoitustapa on erikoinen. Ymmärtää kuka on Tok, kuka sessa Mirabella, ymmärtää Määd Mäksit ja muut.
Markus Nummen kieli ja kerronta on sujuvaa ja soljuvaa. Aika monisivuiseksi kirjaksi ahmin Karkkipäivän nopeasti, kahden illan aikana ja olen aivan varma, että kirjan tapahtumat, Tomin ja Mirjan tarina, jää mieleen pyörimään pitkäksi aikaa. Olisin niin suonut Finlandian tälle hienolle, tärkeästä aiheesta kirjoitetulle romaanille.
*****