Maaninkavaara / Miika Nousiainen

Maaninkavaara / Miika Nousiainen

Otava, 2009. 351 sivua.

Kannen suunnittelu: Markus Pyörälä

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Miika Nousiaisen romaani Maaninkavaara kuului oman kirjahyllyn lukuhaasteeseeni. Kirja oli sopivan kepeä ja hauska luettavaksi kesken kiireisimmän opiskelusyksyn. Nousiainen on yksi kotimaisia suosikkikirjailijoitani, ja tämän kirjan aihe, urheiluhulluus ja etunenässä juokseminen, tuntui omalta ja kiinnostavalta.

Martti Huttusen elämäntavoite on palauttaa Suomen kestävyysjuoksu maailmankartalle. Hän toimii lahjakkaan Jarkko-poikansa juoksuvalmentajana, mutta Jarkon yhtäkkinen katoaminen jättää isän vaille elämäntarkoitusta. Isän masentuneen mielen huomaa myös Jarkon nuorempi sisko Heidi, joka päättää piristää isäänsä ryhtymällä juoksijaksi. Heidin suunnitelma on juosta isänsä ylös masennuksesta, ja kun tällä on parempi olla, Heidi jättää juoksemisen ja palaa takaisin normaaliin elämäänsä. Tuohan on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty sillä pian Heidi käy koulua painoliivit yllään, nukkuu yön magneettihökötyksessä juoksijoiden kuvia seinällään. Ja tietenkin Heidi juoksee- ja juoksee- ja juoksee. Säässä kuin säässä. Martin valmennusmenetelmät saavat yhä absurdimpia käänteitä, ja pian koko Huttusten perhettä ohjaa isän pakkomielle.

Olen urheiluhullu ja harrastan itsekin juoksemista. Olen yleisurheillut nuorempana yli kymmenen vuotta, ja isäni on ollut kilpajuoksija nuoruudessaan. Isäni on myös toiminut minun valmentajanani, joten Maaninkavaarassa oli monta tuttua elementtiä. Oma isäni ei kuitenkaan ole ihan yhtä maaninen urheilun ja menestyksen suhteen kuin Martti Huttunen. Onneksi. Maaninkavaara oli minulle siis aiheiltaan kiinnostava, ja kirjan alussa luin mielelläni juoksemisesta ja jopa Martin juoksuhistoriallisista luennoista joita hän vastahakoiselle tyttärelleen piti. Myös Heidin harjoittelua oli kiinnostavaa seurata kirjan alussa, mutta harjoitteluhan muuttui nopeasti aika yliammutuksi.

Varsin nopeasti tulee selväksi, että Nousiainen on lisännyt tapahtumiin hurjasti aburdiutta ja yksinkertaisesti päättänyt ampua kirjallaan kunnolla yli. Jostain syystä en ollut ihan valmistautunut tähän, joten yllätyin hieman kun ensimmäiset vinkit tähän suuntaan ilmestyivät. Totuin kuitenkin tyyliin nopeasti ja huomasin naureskelevani kirjalle ääneen.

Vaikka Martin juoksuhulluus on (toivottavasti) hurjasti yliammuttua, kuvailee se samalla kuitekin jollain tavalla suomalaista urheilukulttuuria ja sellaista faniutta, jota voin tunnistaa esim. isäni sukupolvessa. Välillä Martin pakkomielle huvittaa, mutta välillä myös ärsyttää kovasti. Minua ärsytti se, että hän hullussa juoksuhuumassaan unohti Heidin muut tarpeet, ja sen, että teini-ikäinen tyttö ehkä haluaa elämältä muutakin kuin veren maku suussa -juostuja intervallivetoja urheilukentällä, tai lumihangessa tarpomista pakkassäässä. Toisaalta taas Heidin ja Sirkka-äidin saamattomuuskin ärsytti. Miksi he eivät vain yksinkertaisesti sanoneet juoksulle ja Martin pakkomielteelle aikaisemmin ei, kun koko perhe ihan selvästi kärsi.

Maaninkavaara herätti siis minussa tunteita laidasta laitaan, ja sehän on jo tunnetusti minulle usein hyvän kirjan merkki. Tässä kirjassa oli myös kiinnostava aihe, ja itse varsin urheiluhulluna oli kiinnostavaa lukea tämä kirja. Urheilu on mahtavaa, kunhan se pysyy järkevissä mittasuhteissa. Martin innostunut suhtautuminen juoksuun ja juoksijoihin ei ehkä ollut tervelliistä, mutta mikä pakkomielle nyt on...

Nousiainen kirjoittaa hauskasti ja sujuvasti. Henkilöt tulevat eläviksi absurdeista piirteistään huolimatta. Pidin myös tavasta jolla Nousiainen onnistui sekoittamaan yliammuttuun tarinaan aika perinteistä suomalaista perhe-elämää. Kokonaisuutena pidin siis Maaninkavaarasta varsin paljon, vaikka paikoitellen pelkäsin tarinan menevän jo liiankin yli...

★★★★-

Metsäjätti / Miika Nousiainen

Metsäjätti / Miika Nousiainen

Otava, 2011. 286 sivua

Kannen suunnittelu: Markus Pyörälä

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

 Halusin saada Miika Nousiaisen romaanin Metsäjätti luettua ennen Finlandia-ehdokkaiden julkistamista torstaina, sillä tätä kirjaa on useassa eri blogissa ehdoteltu listalle. Minun näkemykseni siitä, kelpaisiko tämä kirja F-ehdokkaaksi löytyy postauksen lopusta;)

Pasi Kauppi palaa lapsuusmaisemiinsa Törmälään työtehtävän merkeissä. Pasi on Metsäjätti-nimisen metsäteollisuuden suuryhtiön "pikkupomo". Hän oli yksi ainoita joka nuorena jätti Törmälän taakseen ja muutti Helsinkiin opiskelemaan. Kotona odottaa kaunis vaimo Emilia joka sisustaa kotia tulevaa vauvaa ajatellen. Pasi saa paskamaisen tehtävän: Törmälän tehtaalta on irtisanottava yli 50 henkilöä ja Pasin on tietysti tehtävä se. Tehtävä ei ole helppo, eikä varsinkaan kun tehtaalla työskentelee paljon lapsuudesta tuttuja naamoja, kuten Pasin lapsuudenystävä Janne.

Törmälässä oleskelu ja nuoruudesta tuttujen naamojen näkeminen herättää Pasissa paljon tunteita ja kipeitä muistoja heistä, jotka edelleen ovat Törmälässä, mutta myös heistä joita ei enää ole. Törmälän tehdas on tärkeässä osassa Pasinkin menneisyydessä, joten kuinka hän pystyy sanomaan tuttavilleen päin naamaa, että heidät on irtisanottu? Tehdas on Törmälän ainut ylpeydenaihe, se pitää koko kylän kasassa. Mitä asukkaille jää työpaikan menettämisen jälkeen käteen? Liput Metallican keikalle ja uusi selkäreppu.

Olen lukenut joskus vuosia sitten Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen ja tykkään hänen rennon hauskasta kirjoitustavasta. Metsäjätin aihe ei ennakkoon kiinnostanut minua kovinkaan paljon, joten nostan hattua kirjailijalle, joka kirjoittaa niin hyvin ja mielenkiintoisesti että saa minut suorastaan ahmimaan kirjaa, jonka aiheesta en ymmärrä pätkän vertaa. Olen armottoman huono ymmärtämään mistä esim. YT-neuvottelut johtuvat, mitä ne edes on. Metsäteollisuudesta en myöskään ymmärrä yhtään sen enempää, mutta tämä kirja opetti uutta siitäkin. Nousiainen kuvailee myös henkilöitä hienosti. Sekä Pasi että Janne, jotka vuorottelevat kirjan kertojaääninä, olivat todentuntuisia, tavallisia suomalaisia miehiä. Heillä oli samantyyppinen tausta mutta niin erilaiset elämät. Heidän välinen kontrasti ja ystävyyssuhde oli minusta kirjan parhaita ja mielenkiintoisimpia juttuja.

Pidän Nousiaista jotenkin hauskuuttajana, pitkälti varmasti Vadelmavenepakolaisen vuoksi, ja vaikka Metsäjätin aihe on rankka ja vaikea, kyllä kirjailija tässäkin hauskuuttaa. Törmälän väki on kaikessa negatiivisuudessaan samalla hauskoja ja osaavat kaikesta päätellen joskus nauraa itselleenkin. Kirjassa on kuitenkin paljon alakuloisuutta ja traagisiakin ihmiskohtaloita, mutta minusta tämä kirja on kuitenkin hirveän maanläheinen ja todentuntuinen. Pystyn myös hyvin kuvittelemaan Törmälän kaltaisen, pienen suomalaisen kylänpahasen jossa kaikki tuntevat toisensa, jossa on yksi baari ja yksi kauppa ja jossa kaikki juoruilevat toisistaan. Olen itse asunut elämäni ensimmäiset 20 vuotta samantyyppisessä kaupunginosassa ja ymmärrän asumistavan hyvät puolet, mutta myös ne huonommat puolet. Metsäjätti on minusta hyvä kuvaus suomalaisuudesta ja suomalaisesta kulttuurista ja metsätaloudesta ei ole tietääkseni hirveästi aiemmin kirjoiteltu. Tärkeä ja hieno kirja Nousiaiselta ja en tosiaankaan pahastu, jos tämä olisi Finlandiaehdokkaana;)


★★★★+

Metsäjätti on myös luettu seuraavissa blogeissa:
 Kirjainten virrassa, Ilselä, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä,  Mari A:n kirjablogi, kirjahamsteri