Torka aldrig tårar utan handskar 3. Döden / Jonas Gardell

Torka aldrig tårar utan handskar 3. Döden / Jonas Gardell

Norstedts, 2013. 292 sivua.

Kannen suunnittelu: Pompe Hedengren

Mistä minulle? joululahja

Jonas Gardellin hienon Torka aldrig tårar utan handskar -trilogian päätösosa Döden oli vähintään yhtä hieno ja mieleenpainuva kuin edeltäjänsä Kärleken ja Sjukdomen. Jos mahdollista tämä päätösosa kosketti edeltäjiään vielä enemmän, kun nimensä mukaisesti kuolema on läsnä jatkuvasti ja tukholmalainen ystäväpiiri pienenee viikko toisensa jälkeen.

Paul ja Bengt, Seppo ja Lars-Åke, Rasmus ja Benjamin. He ovat kaikki eläneet omaa elämäänsä, erikseen ja yhdessä. Sama sairaus kuitenkin koskettaa heistä jokaista. Osan se vie hautaan, toiset jäävät suremaan ystäviään, jotka kuolivat nuorina. Tämä kirja kuvailee ystävysten viimeisiä hetkiä yhdessä. Aikaa, jolloin hautajaiset olivat arkipäivää. Niin tavallisia, että mustaa pukua kannatti säilyttää työpaikalla, jotta sen sai nopeasti ylleen kun taas piti osallistua yhden ystävän viimeiselle matkalle. Kirja on täynnä tuskaa, surua ja nöyryytystä, mutta onneksi myös kaunista rakkautta, joka voittaa kaiken muun.

Olen sanonut sen ennenkin, mutta sanon sen taas. Gardell kirjoittaa uskomattoman kauniisti. Sanat ovat juuri oikeassa järjestyksessä, teksti etenee kauniin soljuvasti ja viisaita oivalluksia ja lauseita haluaa lukea uudelleen ja uudelleen.

Koko trilogia on koskettava, tunteita herättävä. Tämä päätösosa on ehkä kaikista surullisin ja koskettavin. Vaikka tässäkin tunsi ärtymystä ja vihaa monen "ulkopuolisen" käytöstä kohtaan, on aiemmat kirjat kuitenkin aiheuttaneet tuota enemmän. Tässä päätösosassa kirjan henkilöt olivat jotenkin niin tottuneita ja, kamala sanoa, jo tyytyneitä osaansa. Kaikki tiesivät ainakin jollain tasolla kuinka heidän elämässään käy, vihaa ei enää näytetty samalla tavalla, vaan keskityttiin siihen tärkeimpään. Huolenpitoon, rakkauteen, yhdessäolemiseen kuoleman lähestyessä.

Tässä on myös sydäntäsärkeviä viimeisiä yhteisiä hetkiä. Viimeinen yhteinen ja perinteinen joulu kommuunissa, jolloin moni on jo haudassa, ja muutamista jäljellä olevistakin puolet sairaita ja huonossa kunnossa. Mutta jouluruokaa, alkoholia, perinteiset laulut ja tarinat on saatava. Vaikka mikään ei ole kuten aiempina jouluina.

Asia, joka ärsytti ja kiukutti yhä eniten on Rasmuksen ja Benjaminin vanhemmat. Rasmuksen vanhemmat tuottivat niin suuren pettymyksen tässä kirjassa, että oikein inhottaa. Olen nähnyt trilogiaan perustuvan tv-sarjan, mutta jotenkin Rasmuksen vanhempien käyttäytyminen sairaala-aikana meni silloin minulta ohi. Miten voi suhtautua ja kayttäytyä tuolla tavalla oman lapsensa rakkaimpaa kohtaan, omaa lastaan kohtaan?

Kuolema ja sen lopullisuus on kuvailtu kauniisti. Vaikka näiden miesten tarina on ollut täynnä epäoikeudenmukaisuutta, rumaa kohtelua, rankkoja oireita, kamalaa sairautta, on rakkaus ja ystävyys vienyt heidät pitkälle. Rakkaimpansa menettäneenäkin rakkaus ystäviin säilyy, ja se pelastaa monet.

Gardellin trilogia on ollut upeaa luettavaa, ja nämä kirjat jäävät mieleeni ikuisesti. Toivon, että useat lukisivat nämä kirjat. Olen varma, että ne antavat kaikille jotain. Jos ei kirjallisella tasolla, niin ainakin sisällöllisesti. Gardell antaa kasvot kuolleille, hän kertoo totuuden siitä, mitä oikasti on tapahtunut, minkälaista heidän elämänsä on ollut. Nämä kirjat ovat kunnioitus hänen kuolleille ystävilleen, ja jo sen vuoksi koskettavia.

★★★★★

Torka aldrig tårar utan handskar: 2. Sjukdomen / Jonas Gardell

Torka aldrig tårar utan handskar 2. Sjukdomen / Jonas Gardell

Norstedts, 2013. 296 sivua.

Kannen suunnittelu: Pompe Hedengren

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Jonas Gardellin romaanitrilogian ensimmäinen osa, Kärleken, oli minulle kauheudessaan täydellinen lukuelämys. Odotin tämän toisen osan lukemista hurjasti, ja kun vihdoin ehdin hankkimaan ja lukemaan tämän, odotukseni palkittiin hienolla tavalla. Tämä Torka aldrig tårar utan handskar -trilogian toinen osa, Sjukdomen, on vähintään yhtä hieno, mieleenpainuva ja traaginen kuin sarjan ensimmäinenkin osa.

Benjaminin ja Rasmuksen suhde on syventynyt. He elävät onnellisia kesäpäiviä, käyvät ystäviensä kanssa naku-uinnilla, seuraavat toisen ystävän teatterinäytöstä ja käyvät juhlimassa. Suhteessa on kuitenkin myös kiemuransa. Miesten väliset erot tulevat välillä liiankin hyvin esille, ja he riitelevät rajusti. Ystäväporukassa toinen toisensa jälkeen alkaa myös saamaan positiivisia HIV-tuloksia, ja maailmalla homotaudiksi kohuttu sairaus aiheuttaa ystäväpiirissä hautajaisia toisensa jälkeen. Heillä on maailma edessään, he rakastavat toisiaan ja elämää, tuleevaisuus kuuluu heille. Sitten tauti tulee ja vie nuoret miehet liian aikaisin hautaan. Toinen toisensa jälkeen he kuolevat.

Tämäkin kirja, kuten edeltäjänsä, koskettaa, herättää tunteita laidasta laitaan ja jää lukemisen jälkeen mieleen pyörimään. Henkilöhahmot ovat samoja kuin aiemmassakin kirjassa ja he ovat kiinnostavia, uskottavia ja tulevat lukijalle tutuiksi. Heidän kohtalonsa askarruttaa, ja tieto siitä että tämä tarina on tosi, että se on yhden eloonjääneen kertoma, että tämä tarina on oikeasti ollut arkipäivää ystäväporukalle, tekee tästä kaikesta vielä kauheampaa ja koskettavampaa. Henkilöiden elämä jää ajatuksiin lukemisen jälkeenkin.

Gardell kirjoittaa tavattoman kauniisti. Ihailen hänen kielenkäyttöään. Lyhyitä, ytimekkäitä lauseita jotka ovat täynnä tunnetta. Hänen tekstinsä vilisee viisaita kielikuvia ja ajatuksia elämästä, joita ei kaikkien kynästä (tai päästä) synny. Jotenkin tarinasta ja sen kerrontatavasta aisti sen, että tämä ei ole keksittyä.

En osaa sanoa tästä trilogian toisesta osasta mitään, mitä en ole jo ensimmäisestä osasta sanonut. Paitsi sen, että tämä on ensimmäistä osaa ehkä vielä koskettavampi, rankempi ja surullisempi. Benjaminin ja Rasmuksen välinen rakkaus on niin kaunista, ja sitten sen vastakohtana on jotakin kauheaa. Ruma sairaus joka vie ihmisen mennessään, mutta toisaalta myös iso joukko ihmisiä, jotka ovat olleet sitä mieltä, että näin kaunis rakkaus on väärää. Että Benjaminissa, Rasmuksessa ja heidän ystävissään on jotain vikaa, vaikka he ovat vain rakastaneet. Ihan kuten me muutkin.

Odotan pääseväni trilogian viimeisen osan pariin sekavin tuntein. Odotan innolla että ehdin lukemaan sen, mutta toisaalta "nauttisin" mielelläni Gardellin tarinasta vielä muutaman kirjan ajan. Toisaalta trilogian kolmas kirja taitaa olla se rankin ja surullisin, joten valitsen huolella sen hetken, kun siihen tartun.

★★★★★

Torka aldrig tårar utan handskar: 1. Kärleken / Jonas Gardell

Torka aldrig tårar utan handskar: Kärleken / Jonas Gardell

Norstedts, 2012. 290 sivua.

Kannen suunnittelu: Pompe Hedengren

Mistä minulle? joululahja

Sain joululahjaksi toivomani Jonas Gardellin Torka aldrig tårar utan handskar-romaanitrilogian ensimmäisen osan, Kärleken. Kirja on ensimmäinen osa Gardellin trilogiaa, joka kertoo 1980-luvun Tukholmasta, HIV-epidemiasta ja homoseksuaalien elämästä. Katsoin joulun alla Ruotsin televisiosta myös kirjasarjaan perustuvan minisarjan, joka on Gardellin ja Simon Kaijserin käsialaa. Tuo sarja pyörii tällä hetkellä myös FST5-kanavalla, ja suosittelen todella lämpimästi. Hurja, rankka, koskettava, ajatuksia herättävä ja takuulla mieleenpainuva tarina, sekä minisarjana, että Gardellin kirjana.

Olen ennen blogini alkua lukenut suurimman osan Gardellin muista kirjoista, ja tykännyt niistä kovasti. Mies osaa valita kirjoihinsa tärkeitä aiheita, hän kirjoittaa kauniisti ja asettaa usein sanansa runollisen hienoon muotoon. Torka aldrig tårar utan handskar kiinnosti minua ehdottomasti myös aiheensa vuoksi. Kirjan pääosassa on nuori Rasmus, joka ylioppilasvuotensa jälkeen muuttaa pienestä kylästä Tukholmaan asumaan äitinsä sisaren luokse. Rasmus aloittaa oman elämänsä, hän saa vihdoin olla oma itsensä, seurustella miesten kanssa peittelemättä sen kummemmin identiteettiään, itseään. Tukholmassa on jo varsin vakiintunut homopiiri, vaikka heidän elämänsä ei missään tapauksessa ole helppoa tai yksinkertaista. Hieman helpompaa vain kuin homona eläminen olisi Rasmuksen kotikylässä.

Itsensä kanssa kamppailee myös Jehovan todistaja Benjamin, joka on kasvanut ankaran uskonnollisessa perheessä. Vapaa-aikansa Benjamin viettää jakaen Jehovan sanaa ovelta ovelle, ja tällä tavalla hän tutustuu myös Pauliin, Tukholman "homoäitiin". Paul tutustuttaa pian myös Rasmuksen ja Benjaminin toisiinsa, ja siitä alkaa heidän yhteinen tarinansa. Jouluaattoyönä 1982, Tukholman autioilla kaduilla katulampun valossa, lumihiutaleiden laskeutuessa hiljaa ja pehmeästi valkoiseen maahan, muuttuu Rasmuksen ja Benjaminin elämä. Tulevasta vuodesta tulee onnellinen, mutta samalla heidän elämänsä rankin. "Homosyöpä", eli HIV on tullut myös Ruotsiin ja se vie ystäväpiirin jäseniä toinen toisensa jälkeen hautaan. Elämä ei ole helppoa, lööpit huutavat sitä, mielenosoittajat tätä. Homoseksuaalit kirotaan, he eivät saa sympatiaa edes sairaahoitajilta. Kun nuori hoitaja erehtyy pyyhkimään kuolevan, kärsivän miehen poskelta kyyneleen, tuhahtaa vanhempi hoitaja: "Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin". Niin, tämä on kirjan vahvimpia lauseita. Kamala, ravisuttava, mutta koko kirjan tunnelmaa ja sen sanomaa loistavasti kuvaava lause.

Gardellin kirja kuvailee uskottavasti ja koskettavasti minkälaista on ollut elämä homoseksuaalina 1980-luvun maailmassa. Minkälaista on tuntea, että ei voi kertoa itsestään edes perheelleen. Minkälaista on vihdoin löytää luotettava uusi "perhe", ja miltä tuntuu kun tuo perhe pikkuhiljaa hajoaa, kun yksi toisensa perään löytää vartalostaan ihottumaa, saa ripulin, kuumetaudin tai sieni-infektion. Kuinka yksi perheenjäsen toisensa perään joutuu sairaalaan, huutaa tuskaansa eikä saa lohtua edes säikähtäneiltä sairaanhoitajilta, jotka näkevät nuorten miesten tuskan ja kyyneleet.

Kirja on täynnä mielenkiintoisia hahmoja. Hahmojen luomisen olen aina myös laskenut Gardellin vahvuudeksi. Hän onnsituu minusta kirjassa kuin kirjassa luomaan kiinnostavan henkilögallerian, mutta ilman ylilyöntejä. Arkisen kiinnostavia henkilöitä olisi ehkä parhaat sanat kuvaamaan ajatuksiani tämänkin kirjan henkilöistä. Benjamin, Jehovan todistaja, ankarista kotiolosita tullut hieman epävarma ja varovainen nuori mies oli yksi kiinnostavimmista. Myös "homoäiti" Paul on tavattoman sympaattinen ja hauska henkilö, ja tuossa tv-sarjassa häntä esittävä Simon Berger tekee upean roolisuorituksen! Enkelikasvoinen Rasmus on myös kiinnostava, ja pidin myös siitä, että Benjaminin ja Rasmuksen perheistä ehti kirjan sivuilla saada aika hyvän kuvan. Vaikka kirjassa on sivuja alle 300 ehtii suurin osa henkilöistä tulla todella tutuiksi. Rasmuksen ja Benjaminin koko perheistä saa hyvän kuvan, ja Paulin porukasta ehtii tulla tuttuja kavereita. Toki tähän voi vaikuttaa myös se, että olen nähnyt myös tuon telkkarisarjan ja henkilöt "livenä"...

Eiköhän ole tullut jo selväksi, että Torka aldrig tårar utan handskar -trilogian ensimmäinen osa oli minulle todella vahva lukukokemus. Kirja kosketti, herätti tunteita, hurjasti ajatuksia, vihaa, empatiaa ja surua. Minä itkin ja nauroin kirjaa lukiessani, ja olen aivan varma, että tämä kirja ja tässä kirjassa kuvaillut tapahtumat ja henkilöt jäävät sydämeeni ja ajatuksiini pitkäksi, pitkäksi ajaksi. Jään surullisen innokkaana odottamaan, että ehdin lukemaan sarjan jatko-osat. Toinen osa, Sjukdomen, on juuri ilmestynyt ruotsiksi ja tämä sarjan ensimmäinen osa ilmestyy kevään aikan suomeksi WSOY:n kustantamana.

★★★★★

Revolutionary Road / Richard Yates

Revolutionary Road / Richard Yates

Norstedts, 2008. 334 sivua.

Alkuteos: Revolutionary Road, 1961

Kääntäjä: Kerstin Gustafsson

Kannen kuvat: elokuvasta Revolutionary Road

Mistä minulle? nettikauppaostos

Richard Yatesin klassikoksikin tituleerattu romaani Revolutionary Road on keikkunut luettavien kirjojen listallani jo parin vuoden ajan. Päätimme valita kirjan lukupiirimme kuukauden kirjaksi, koska se löytyi valmiiksi monen lukupiirijäsenen kirjahyllystä. Kirja olikin varsin hyvä valinta, sillä saimme kivasti keskustelua aikaan kirjan sisällöstä, henkilöistä ja kirjan loppuratkaisusta. Minä luin kirjan ruotsiksi, sillä olen joskus haalinut hyllyyni ruotsinkielisen pokkariversion tästä.

April ja Frank Wheeler ovat keskiluokkainen amerikkalaisperhe. Heillä on oma talo rauhallisella Revolutionary Roadilla, kaksi lasta ja he elävät varsin normaalia ja onnellisen näköistä perhe-elämää. Frank käy töissä, April viettää päivät kotona lasten kanssa. Arki tuntuu kuitenkin varsin harmaalta ja tylsältä. April masentuu hunosti menneen teatteriensi-illan jälkeen ja pian pariskunnan päissä kypsyy ajatus Eurooppaan muuttamisesta. He päättävät muuttaa Pariisiin, aloittavansa uuden elämän siellä. April aikoo elättää perheen, jotta työhönsä kyllästynyt Frank voisi jäädä kotiin lasten kanssa. Frank ja April suunnittelevat lähtöä, he kertovat muutostaan ystävilleen ja naapureille, Frank kertoo siitä jopa töissä. Asiat kuitenkin mutkistuvat muutaman tapahtuman seurauksena, ja Wheelerin perheen elämä palaa synkkyyten.

Revolutionary Road on tunnelmaltaan surullinen ja alakuloinen. Yates on taitava kirjoittaja. Hän luo kirjaan vahvan tunnelman ja onnistuu pitämään kirjan dramaattiset tapahtumat kiinnostavina loppuun saakka. Kirja herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Toisaalta kyllästyin kirjan keskivaiheilla hieman Wheelerin pariskunnan käytökseen, heidän alakuloisiin ajatuksiinsa ja maailmankuvaansa. April ja Frank halusivat näyttää ulospäin siltä, että he ovat onnellisia, mutta sisimmissään luulen heidän olleen todella onnettomia, loukussa omassa elämässään, oravanpyörässä. Minusta tuntui, etten aivan ymmärtänyt heidän murheitaan. Miksi he eivät voineet iloita siitä, mitä heillä oli? Suloiset ja hyväkäytöksiset lapset olivat iso taakka ja ärsyttävä naapurikin olisi mieluiten saanut pysyä poissa näkyviltä. Miksi heidän piti kritisoida kaikkea, eikä tyytyä mihinkään? Toisaalta taas ymmärrän heitä. Heidän elämänsä oli käynyt tylsäksi, he olivat nuoria vanhempia ja halusivat elämältä enemmän. Vaikka heillä oli perusasiat kunnossa, he kaipasivat jotain enemmän.

Vaikka välillä ärsyynnyin kirjaa lukiessani tämä oli minusta omanlaisensa, mieleenpainuva ja hieno kirja. Revolutionary Road ei ole minusta positiivinen, ihana kirja. Tämä oli hyvä kirja, taitavasti rakennettu, täynnä kiinnostavia henkilöitä ja kirjan loppuratkaisu on huikea. En kuitenkaan voi sanoa ihastuneeni tähän, sillä aihe on niin synkkä ja surullinen että itsellekin jäi viimeisen sivun jälkeen lähinnä lohduton olo.

Lukukokemustani häiritsi hieman myös se, että olin nähnyt kirjaan pohjautuvan elokuvan ennen lukemista. Minä siis tiesin mitä kirjassa tapahtuu, tiesin loppuratkaisun ja kirjan puolivälin jälkeen odottelin jo sitä. Suosittelen siis lukemaan kirjan ensin, jakatsomaan elokuvan vasta jälkeenpäin. Elokuva kannattaa kuitenkin katsoa, se tavoittaa minusta upeasti kirjan tunnelman ja on muutenkin todella onnistunut! Minulle nousi muuten kirjaa lukiessani mieleen myös Michael Cunninghamin Tunnit-romaani, jonka masentunut kotirouva Laura Brown sekä tämän kirjan April muistuttivat toisiaan...

★★★★

Det du inte såg / Patrik Sjöberg & Markus Lutteman

Det du inte såg / Patrik Sjöberg & Markus Lutteman

Norstedts, 2011. 412 sivua.

Kannen suunnittelu: Miroslav Sokcic

Mistä minulle? nettiostos Adlibrikseltä

Patrik Sjöberg on yksi Ruotsin kaikkien aikojen menestyneimpiä yleisurheilijoita. Sjöberg voitti korkeushyppyurallaan olympiamitalin kolmista perättäisitä olympialaisista ja paransi lisäksi korkeushypyn maailmanennätystä useaan otteeseen. Sjöbergin muistelmakirja Det du inte såg on kirjoitettu yhdessä Markus Luttemanin kanssa. Kirja kertoo Sjöbergin urasta ja elämästä korkeushyppääjänä, ja valottaa myös vaiettuja salaisuuksia Sjöbergin suomalaistaustaisesta valmentaja Viljo Nousiaisesta.

Kirjassaan Sjöberg paljastaa paljon itsestään. Hän kertoo, kuinka aloitti yleisurheilun, kuinka kyllästynyt oli koulunkäyntiin. Sjöberg kertoo rankasta lapsuudestaan, vanhempiensa erosta ja suuren roolin koko kirjassa saa myös Sjöbergin valmentaja Viljo Nousiainen. Nousiainen aloitti Sjöbergin valmentamisen jo tämän ollessa nuori poika. Pian Nousiaisesta tuli hetkeksi myös Sjöbergin isäpuoli kun tämä seurusteli Sjöbergin äidin kanssa. Tuo suhde kaatui kuitenkin varsin nopeasti, mutta eron jälkeen Sjöberg päätti muuttaa asumaan Nousiaisen luokse, jotta treenaaminen sujuisi mahdollisimman helposti. Nousiainen hyväksikäytti nuorta Sjöbergiä seksuaalisesti, kunnes Sjöberg oli teini-ikäisenä tarpeeksi vahva kieltämään Nousiaisen käytöksen. Myöhemmin, korkeushyppuyuran jo loputtua, Sjöberg sai kuulla Nousiaisen muilta valmennettavilta, että tämä oli käyttäytynyt samalla tavalla myös muita nuoria valmennettaviaan kohtaan. Nousiainen oli aina ollut hieman erilainen, täysin nuorten poikien valmentamiseen uppoutunut. Hän ei tiennyt mistään muusta, hänen elämäänsä kuului vain ja ainoastaan korkeushyppy ja nämä nuoret pojat.

Nousiainen pysyi Sjöbergin valmentajana koko Sjöbergin hyppyuran ajan. Vaikka Sjöberg lopulta inhosi koko miestä, tiesi hän, ettei olisi kehittynyt niin hyväksi korkeushyppääjäksi ilman Nousiaista. Det du inte såg antaa rehellisen ja avoimen kuvan urheilumaailmasta, Nousiaisen ja Sjöbergin välisestä suhteesta ja Sjöbergistä persoonana. Sjöberg on mielenkiintoinen henkilönä. En ehkä voi sanoa tykästyneeni häneen, minulla on tämän herran kanssa vähän samanlaiset fiilikset kuin Zlatanin kirjan kuunneltuani. Sain myös Sjöbergistä hieman epämiellyttävän, koppavan ja ylpeän kuvan vaikka ihailenkin (myös) hänen selviytymistarinaansa, hienoa urheilu-uraa ja rohkeita elämänvalintojaan.

Kirjana Det du inte såg on mielenkiintoinen, rehellinen ja aiheeltaan tärkeä. Sjöberg tuokin kirjan lopussa esille syitä siihen, miksi halusi kertoa omista kokemuksistaan lopulta, vuosien jälkeen, julkisesti. Hänen mielestään on tärkeää herätellä vanhempia tarkastelemaan urheilumaailmaa kriittisemmin. Sjöberg itse ihmetteli, miten kukaan nuorten poikien vanhemmista ei epäillyt Nousiaisen puuhia. Miten kukaan vanhemmista ei ihmetellyt, kun yksinäinen urheiluvalmentaja pyysi nuoria valmennettaviaan yökylään monta kertaa viikossa? Osansa kirjassa saa koko Ruotsin urheiluliitto, kilpakumppanit ja media. Sjöberg on aina ollut oman tiensä kulkija. Hän on juhlinut, rellestänyt, mokaillut. Ollut otsikoissa huumeiden vuoksi, sotkenut raha-asiansa ja taistellut dopingsyytöksien kanssa. Hän on kuitenkin aina ollut rehellisesti oma itsensä, oman tiensä kulkija, ja se jos mikä on ihailtavaa, vaikka minä en aivan kaikkia Sjöbergin valintoja ja mielipiteitä henkilökohtaisesti allekirjoitakaan.

Det du inte såg on kiinnostava ja koskettava katsaus 1960-luvun yleisurheilumaailmaan, Ruotsin urheilupiireihin ja etenkin Patrik Sjöbergin elämään. Hienon hieno kirja vaikka en Sjöbergiin henkilönä täysin samaistunutkaan. Mutta sehän ei taida olla kirjan vika ;).

⋆⋆⋆⋆

Den skakande kvinnan (Vapiseva nainen) / Siri Hustvedt

Den skakande kvinnan eller en historia om mina nerver (The Shaking woman or A History of my Nerves, 2009) / Siri Hustvedt. Norstedts, 2011. 207 sivua.

 Siri Hustvedtin teos Vapiseva nainen osui eteeni ruotsinkielisenä kirjastossa muutama kuukausi sitten. Den skakande kvinnan eller en historia om mina nerver kiinnosti minua aiheensa vuoksi, neurologiaa, neuropsykologiaa, aivojen toimintaa, hieman jopa psykiatriaakin!

Kun Siri pitää muistopuhetta juuri kuolleelle isälleen vuonna 2006, hän alkaa yhtäkkiä vapista rajusti. Tuon kerran jälkeen hän on saanut samanlaisia vapinakohtauksia useita kertoja ja niinpä Hustvedt päätyy tässä kirjassa kertomaan tutkimuksista, mahdollisista diagnooseistaan ja pallottelemaan eri asioilla jotka voisivat selittää hänen vapinansa. Kukaan ei oikein tiedä mikä häntä vaivaa, mistä vapinakohtaukset johtuvat. Psykologisten teorioiden, lääketieteellisten termien, neurotieteellisten tutkimusten avulla Siri yrittää selventää omia kohtauksiaan ja syitä niihin. Hän etsii merkkejä kohtauksista aiemmilta vuosilta, käy läpi lapsuuden kuulohallusinaatiot ja aikuisiän rajut migreenikohtaukset. Siri ottaa esille monta psykiatrista diagnoosia, skitsofreniaa, maanisdepressiivisyyttä, Aspergeria ja hysteriaa. Hän panee itsensä sataprosenttisesti likoon, antaa itsestään todella paljon, mutta kirja ei ole kuitenkaan valituskirja. Hustvedt ei kaipaa lukijalta sääliä, vaan hän kertoo miten asiat ovat, katsoo oireitaan monelta kantilta ja etsii useita mahdollisia selityksiä.

Vapiseva nainen on mielenkiintoinen omaelämäkerrallinen/lääketieteellinen tietokirja. Siinä esitellään monta tuttua psykologista teoriaa. Esimerkiksi Freudia olen lukenut opiskelujen vuoksi niin monta kertaa että en enää oikein jaksa lukea kyseisen herran teorioita, vaikka ne kovin kiinnostavia ja tärkeitä ovatkin. Tuttuja teorioita ja potilaskertomuksia tuli vastaan useassa kohdassa, ja hyppäsin jopa muutamien kappaleiden yli, mutta se ei sen kummemmin häirinnyt lukemista.  

Vapiseva nainen antaa varmasti paljon esimerkiksi neuropsykologiasta kiinnostuneille ja kirja antaa myös mielestäni aika hyvän kuvan Hustvedtistä ihmisenä ja kirjailijana. Juuri nuo asiat olivat minusta parasta tässä kirjassa, mielenkiintoisten potilastapausten ja psykologisten selitysten etsimisen ohella. Kirjassa oli kuitenkin ehkä liikaa tietokirjamaisuutta, olin jostain syystä odottanut vähän jotain muuta...

Minä en ole vielä lukenut Hustvedtiltä yhtään romaania, mutta tämän kirjan kautta sain hänestä jotenkin niin sympaattisen, inhimillisen kuvan, että nostan ehdottomasti Hustvedtin kirjoja korkeammalle luettavien kirjojen kasassani.

★★★