Emännöitsijä / Enni Mustonen

Emännöitsijä / Enni Mustonen

Otava, 2015. 445 sivua

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan kolmas osa Emännöitsijä oli minulle kevään odotetuimpia uutuuksia. Olen, kuten jo aiemmin on tullut selväksi, ihastunut suuresti Mustosen kirjoihin viime vuosina, ja tämä sarja on ehdoton lempparini. 

Emännöitsijässä Ida Eriksson, joka aloitti nuorena tyttönä Topeliuksen paimentyttönä ja jatkoi Sibeliusten lapsenpiikana, on varttunut parikymppiseksi nuoreksi naiseksi ja päätyy Albert Edelfeltin ateljeehen taloudenhoitajaksi. Ateljeen lisäksi Ida auttaa välillä myös Haikon kartanossa, jossa Edelfeltit viettävät kesiään. Ida passaa Edelfeltin kuuluisia taiteilijaystäviä, mutta myös miehen monia naisvieraita. Pian Ida huomaa itsekin työnantajansa hurmaavuuden, vaikka on luvannut pysyä miehestä kaukana.

Mustonen kirjoittaa sujuvasti ja mukaansatempaavasti. Kahden kirjan jälkeen Idan tuntee jo, ja hänen elämäänsä kurkistaminen nyt kolmannen kerran on kuin juttelisi tutun ystävän kanssa. Ja yhä edelleen kirjoissa sympaattisen Idan elämänvaiheiden seuraamisen lisäksi parasta on suomalaisten taiteilijoiden ujuttaminen tarinaan sulavasti ja uskottavalla tavalla. Huisin  mielenkiintoista, enkä malta odottaa että saan itseni hilattua Tuusulan rantatielle tutkimaan "tuttuja rakennuksia" - Ainolaa etunenässä. 1900-luvun alun Helsinki on tapahtumaympäristönä myös mitä tunnelmallisin, ja Mustonen kuvaa sitä uskottavasti.

Tässä kirjassa suuressa roolissa oli Idan ja hänen työnantajansa, Albert Edelfeltin välinen suhde ja sen kehittyminen. Mustonen maalaa Edelfeltistä kuvan naistenmiehenä, jolla on ollut naisia ympäri maailmaa. En tiedä kuinka paljon hänen naisseikkailuistaan tiedetään, mutta pienen googlailun jälkeen selvisi kuitenkin, että Edelfeltin ja tämän Ellan-rouvan avioliitto ei tainnut olla erityisen onnellinen (juuri näin se on irjassa myös kuvattu). Uskon, että Mustonen on selvittänyt hurjan määrän asioita taiteilijoistamme, jotta saa yksityiskohdat ja tiedot mahdollisimman uskottaviksi kirjoihinsa. Ja sitä nämä Idasta kertovat kirjat minusta ovat - rehellisiä ja uskottavia, vaikka tietysti fiktiota ovatkin. Ja jollain tavalla nämä kyllä herättävät ainakin minun mielenkiintoni ja palan halusta ottaa selvää taiteilijoista, joita kirjoissa pyörii. Edelfelt vaikuttaa erityisen kiinnostavalta, mutta ei kyllä vedä vertoja Jean Sibeliukselle, jota olen googlaillut ahkerasti luettuani Lapsenpiian.

Edelleenkin siis hehkutan Mustosen kirjoja. Nautin suuresti Emännöitsijän lukemisesta ja nämä kirjat ovat mitä mainiointa kesälukemista. Vetävä tarina, vähän viihteellinenkin, mutta silti näissä on se syvällisempikin puoli. Kiinnostava ja koukuttava kokonaisuus! Ja meinasi muuten uusi kirja pudota käsistäni kun tutkailin sen kansilievettä. Kirjailijaesittelyn alapuolella on nimittäin katkelma minun blogiarviostani Lapsenpiika-kirjasta! Tällainen pieni kirjabloggaaja oli aika ymmällään ;).

★★★★★

Lapinvuokko / Enni Mustonen

Lapinvuokko / Enni Mustonen

Otava, 2010. 255 sivua

Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen

Mistä minulle? kirjastolaina

Enni Mustosen kirjat ovat viime vuosien aikana osoittautuneet minulle ihan täydellisiksi. Tässä kohtaa ihmettelen edelleen, miksi vasta nyt olen tajunnut tutustua Mustosen kirjoihin. Olisin nuorena lukiolaisena aivan taatusti rakastanut näitä. No, onpahan näitä herkkupaloja sitten luettavaksi nyt ;). Ennen kuin Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan kolmas osa ilmestyi ehdin kaapata kirjastosta mukaani Mustosen aiempaa tuotantoa. Pohjatuulen tarinoita-sarjan ensimmäinen osa Lapinvuokko osoittautui lähes yhtä loistavaksi kuin viime vuosina ilmestyneet rakastamani kirjat Idasta suomalaisten kulttuuri-ihmisten palvelustyttönä.

Annikki Hallavaara on rovaniemeläisen, arvostetun metsänhoitajaperheen ainoa tytär. Hän pääsee ylioppilaaksi keväällä 1939, mutta kesästä ei tule sellaista kuin hän suunnitteli. Sota muuttaa kaiken ja Annikki lähtee sodan keskelle auttamaan. Pian Annikki jo painaa päähänsä morsiushunnun, joka kuitenkin monen muun nuoren naisen tavoin vaihtuu pian suruharsoksi. Kielitaitoinen Annikki päästyy saksalaisarmeijan esikuntaan sihteerin ja tulkin tehtäviä hoitamaan, ja se muuttaa nuoren naisen elämän entisestään. 

Mustonen kirjoittaa sujuvasti ja helposti. Olin kuitenkin tässä vanhemmassa teoksessa huomaavinani vähän enemmän tönkköyttä kielessä, kuin aiemmin kehumissani uudemmissa romaaneissa. Mutta Mustosen kirjoissa pääroolissa on mielestäni kuitenkin koukuttava, kiinnostava tarina, koskettavat ihmiskohtalot ja sympaattiset päähenkilöt, joille toivoo vain hyvää. 

Lapinvuokonkin tarina oli erittäin koukuttava ja tapahtumia täynnä. Välillä ehkä tuntuikin, että tapahtumia oli miltei liikaa eikä niiden kohdalle pysähdytty pidemmäksi aikaa laisinkaan. Mutta toisaalta luin tätä erittäin mielelläni ja tarina eteni minusta jouhevasti ja ymmärrettävästi. Kirjassa ehdittiin käydä läpi Annikin elämää monen vuoden aikana, ja ehkä vähän rauhallisempi tahti olisi ollut vielä parempi.

Annikin tarina tempaisi mukaansa ja päähenkilö tuli tutuksi. Myös Ämmi, Annikin isoäiti (?) oli hahmona erittäin kiinnostava, mutta jäi vähän etäiseksi ja salaperäiseksi. Sotatapahtumat kiinnostavat aina, ja jokin näissä Mustosen historiallisissa romaaneissa vaan osuu ja uppoaa minuun. Nämä ovat minun ykköskesäkirjojani, en oikeastaan kaipaa enää kevyttä hömppää, vaan juuri tällaisia helppolukuisia historiallisia romaaneja, jotka tunnelmallaan ja tapahtumillaan vievät lukijan aivan toiseen aikaan. Vaikka sota-aihe ei ikinä tee kirjasta kevyttä ja kepeää käsittelee Mustonen silti päähenkilöitään aina empaattisesti ja lempeästi. Vaikka kurjuutta on, on siellä aina myös niitä valonpilkahduksia, jotka yleensä vievät kurjuudesta voiton.

Lapinvuokko ei tule olemaan viimeinen Mustosen kirja, jonka tänä kesänä luen. Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan kolmas osa Emännöitsijä on itse asiassa jo luettuna, mutta taidan kyllä seuraavalla kirjastoreissulla lainata tämänkin sarjan toisen osan. Suosittelen myös lämpimästi kaikkia muita tarttumaan Mustosen kirjoihin, jos sujuva ja kevyehkö historiallinen lukuelämys kuulostaa yhtään sopivalta!

★★★★

Lapsenpiika / Enni Mustonen

Lapsenpiika / Enni Mustonen

Otava, 2014. 366 sivua.

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Olen myöhään herännyt Enni Mustonen-fani. Olen aivan varma, että olisin rakastanut Mustosen historiallisia, ihania, tunnelmallisia romaaneja nuorempanakin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan - eikö? Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita - sarjan toinen osa, Lapsenpiika, vie lukijan taas kerran seuraamaan orvoksi jääneen piikatyttö Idan elämää. 

Ida päätyi ensin Topeliuksen talouteen piiaksi, mutta tässä kirjassa hän on vaihtanut työpaikkaa ja työskentelee nyt kansallissäveltäjä Sibeliuksen perheessä kodinhoitajana ja lapsenpiikana. Ensin perhe asuu Helsingissä, mutta muuttaa pian maalle muiden taiteilijoiden lähettyville. Jean Sibelius on talonherrana mielenkiintoinen. Hänellä on kiinnostava persoona, ja elämä hänen kanssaan ei aina ole helppoa ja yksinkertaista. Muutaman päivän reissut venyvät viinanhuuruisiksi, ja kotona riehutaan ja raivotaan, toki rakastetaankin. Sibeliuksen vaimo Aino vaikuttaa kaikin puolin sympaattiselta, ja tekee kaikkensa perheen lasten hyväksi. Tragediat eivät kuitenkaan ohita tätäkään perhettä, ja nuori Idakin joutuu koville kun taloutta kohtaa suuri suru. Idan päiviä piristää toki vanha tuttava ja ensi-ihastus Elias, joka sattuu työskentelemään Helsingissä vossikkakuskina. Vanhat tunteet heräävät eloon kun nuoret tutustuvat toisiinsa paremmin.

Lapsenpiika on edeltäjänsä Paimentytön tapaan tunnelmaltaan aivan ihana, vanhanaikainen ja uskottavasti sellainen. Minä uppouduin kirjan vietäväksi, ja toivoin ettei se lopu koskaan. Ida on päähenkilönä lähes täydellinen. Hänen pystyy jotenkin samaistumaan, vaikka elämme aivan eri aikaa. Hän on mukavan ja sympaattisen tuntuinen, välillä toki hieman naivi, mutta juuri sellainen, että hänelle toivoo onnea ja hyviä asioita.

Lisäksi pidän näissä Mustosen kirjoissa hurjan paljon siitä, että ne antavat todentuntuisen kuvan maamme kultturikotien elämästä. Edellisen kirjan luettuani etsin lisätietoa Topeliuksesta, ja tämän kirjan lukemisen aikana hullaannuin kiehtovasta Sibeliuksen perheestä. Harmittaa, etten ehtinyt kesälomani aikana vierailemaan Tuusulan Rantatiellä, katsomassa maisemia johon kirjan tapahtumat suurilta osin asettuvat.

Lapsenpiika osoittautui juuri yhtä ihanaksi, kiehtovaksi ja tunnelmalliseksi kuin edeltäjänsäkin. On sanomattakin selvää että odotan i-n-n-o-l-l-a sarjan seuraavaa osaa! Äitini muuten lukee parhaillaan Paimentyttöä, ja oli aluksi ihmeissään kun suosittelin sitä hänelle. Hän kun ei yleensä innostu tämäntapaisista historiallisista romaaneista. Viikonloppuna hän kuitenkin valitti, kun on niin paljon tekemistä että ei ehdi lukea "sitä hyvää kirjaa loppuun". Eli koukussa on hänkin ;).

★★★★★-

Nimettömät / Enni Mustonen

Nimettömät / Enni Mustonen

Otavan äänikirja, 2006. 8 h 16 min.

Lukija: Erja Manto

Mistä minulle? Blogatin ja Elisa kirjan kampanjasta. Kiitos!
Kuvan maisemissa kuuntelin äänikirjaa muutamaan otteeseen kissamme ulkoilua samalla vahtien ;)

Minä ihastuin Enni Mustosen kirjaan Paimentyttö kun luin sen viime vuoden puolella. Mustonen kirjoittaa ihan minun tyylisiäni kirjoja, joten en oikein tiedä miten en ole ennen viime vuotta hänen kirjoihinsa tarkemmin tutustunut. Historiallisia romaaneja joissa pääosissa on naisia eri aikakausilta ja eri yhteiskuntaluokista, tapahtumapaikkana kaunis Suomi - mikäs sen parempaa?

Sain jo joskus helmikuussa Blogatilta mahdollisuuden osallistua Elisa kirjan kampanjaan, jonka kautta sain yhden ilmaisen äänikirjan kuunneltavaksi. Valitsin Enni Mustosen Nimettömät, (linkki äänikirjaan) sillä halusin ehdottomasti tutustua useampiin hänen kirjoistaan ja ajattelin, että Mustosen kirjat ovat sopivan helppoja äänikirjana kuuneltavaksi. Kirjan kuuntelemiseen meni todella kauan, mutta se ei johtunut kirjasta millään tavalla. Kun kerrankin olisin käyttänyt mp3-soitintani ahkerammin se sanoi tietysti itsensä irti. Mutta onneksi sain lopulta uuden soittimen ja vihdoin kirjankin kuunneltua loppuun nyt viikonloppuna lenkillä ollessani.

Nimettömissä seurataan Augusta Ahlstedtin piiaksi saapuvaa nuorta Hilmaa, sekä Augustan sisarentytärtä Annaa, joka muuttaa tätinsä luokse Helsinkiin asumaan ja opiskelemaan tyttökoulussa. Hilma ja Anna kertovat vuoroittain elämästään, ja kahden nuoren naisen elämää 1890-luvun Helsingissä pääsee seuraamaan hieman eri näkökulmista. Hilma on työnsä kunnialla hoitava piikatyttö, josta Augustakin oppii pitämään. Anna taas hieman arka nuori oppilas, mutta muiden tyttöjen, opettajien ja tätinsä avulla hän kasvaa aikuisemmaksi ja itsenäisemmäksi.

1890-luvun Helsinki on tapahtumaympäristönä ihana. Minä pidän 1800-luvun loppuun asettuvista kirjoista ja on kiva miettiä, miltä tutut kaupungit silloin näyttivät. Kesäpäiviä Anna ja Augusta lähtevät viettämään Ruissaloon, joten sekin oli taas yksi tuttu paikka lisää. Tapahtumaympäristö on siis tunnelmallinen ja mitä kiinnostavin, ja minun mielestäni todella huolella kuvailtu. Myös päähenkilöt ovat mielenkiintoisia. Hilmasta pidin heti. Köyhästä perheestä lähtöisin oleva tyttö ei anna työnantajaperheensä pompotella häntä. Hän osoittautuu vahvaksi ja varsin rohkeaksi nuoreksi naiseksi, joka kasvaa jo tämän kirjan aikana paljon. Myös Anna kasvaa ja kypsyy kirjan aikana. Hän on varovaisempi, mutta koulun ja ystävien avulla hänestäkin on tulossa itsenäinen nuori nainen. Kirjassa on toki myös aika iso kasa sivuhenkilöitä, mutta kaikki kuuluivat jollain tavalla tarinaan, eikä missään vaiheessa tuntunut siltä, että henkilöitä olisi ollut liikaa - ei edes äänikirjana kuunnellessa (jolloin ei yhtä helposti selailla taaksepäin tarkistamaan kuka kukin oli).

Hilman ja Annan arkea seurataan vuorotellen, mutta kirja ei kuitenkaan käy missään vaiheessa tylsäksi. Kirja kuvailee 1800-luvun lopun Suomea, sen ajan naiskuvaa, naisen oikeuksia koulutukseen mutta myös eri yhteiskuntaluokista tulevien ihmisten välistä eroa, niin rahallisesti kuin oikeuksienkin puolesta.

Nimettömät oli todella sopiva kirja kuunneltavaksi äänikirjana. Minä kuuntelin tätä alussa pätkittäin, siivotessani ja tiskatessani. Puolivälin jälkeen kuuntelulaitteeni menikin sitten rikki, mutta uuden saadessani halusin jatkaa kuuntelua lähes jatkuvasti. Tarina imaisi minut mukaansa, ja halusin ehdottomasti tietää etenkin miten Hilman tarina päättyy. Kieli on sopivan helppoa ja yksinkertaista kuunneltavaksi, ja juonessa pysyy hyvin mukana. Myös lukijana toimiva Erja Manto on loistava, ääni on miellyttävä ja tahti sopivan rauhallinen.

Nimettömät on Mustosen Järjen ja tunteen tarinoita - kirjasarjan ensimmäinen osa. Minä haluan ehdottomasti lukea myös jatko-osat. Ne taitavatkin olla oikein sopivaa kesälukemista, jos ovat yhtään tämän ensimmäisen osan kaltaisia. Nimettömät oli hieno kuuntelukokemus ja Mustosen historialliset romaanit näyttävät todellakin sopivan minulle!

★★★★

Paimentyttö / Enni Mustonen

Paimentyttö / Enni Mustonen

Otava, 2013. 360 sivua.

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? pyytämättä saatu arvostelukpl kustantajalta

Enni Mustonen on taas niitä kirjailijoita, jonka teoksiin olen jo kauan suunnitellut tutustuvani. Sain tähän hyvän mahdollisuuden kun postilaatikosta tupsahti yllättäen Mustosen uutuusromaani Paimentyttö. Paimentyttö on uuden Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan avausosa.

Ida Eriksson jää nuorena orvoksi ja päätyy lopulta muutaman mutkan kautta Björkuddenin huvilalle Topeliusten pikkupiiaksi. Eletään 1890-lukua ja nuoren piikatytön elämä koostuu töistä, töistä ja töistä. Onneksi ympärillä on ymmärtäväisiä ja avuliaita ihmisiä, ja onneksi arkeen kuuluu välillä myös vaihtelua tuovia reissuja jopa ulkomaille asti. Ida on nuori, mutta fiksu ja nopea oppimaan. Vaikka alku vieraskielisessä kulttuuriperheessä on hankalaa, oppii Ida pian talon tavoille ja tutustuu vanhenevaan kirjailijaan, tämän tyttäriin sekä muihin huvilassa vieraileviin sukulaisiin sekä muuhun palvelusväkeen.

Paimentytön tapahtumat asettuvat ihanan tunnelmalliseen maalais-Suomeen. Pidän kirjan kuvailemasta aikakaudesta kovasti ja suuren huvilan elämänmenoa oli kiinnostavaa seurata. Tunnelman lisäksi kirja on täynnä kiinnostavia henkilöitä, itse Topeliuksesta tämän keskenään erilaisiin tyttäriin ja muihin sukulaisiin. Myös piikatyttöjen väliset kahnaukset ja eroavaisuudet tulivat hyvin esille ja toivat kirjan henkilögalleriaan laajuutta.

Päähenkilö Idan kasvu ja kehitys nuoresta, varovaisesta tytöstä nuoreksi, itsenäisemmäksi naiseksi oli kirjan parasta antia. Idaan oli jotenkin helppo samaistua, hänestä oli helppo pitää ja todella rankkoja asioita kokeneen tytön aitoutta ja vahvuutta oli pakko ihailla. Kirjan dialogeissa käytetään varsin paljon ruotsin kieltä, joka on minusta varsin onnistunut valinta, ja tuo tarinaan entistä enemmän aitoutta ja vaihtelevuutta. Jossain kohdin olisi ruotsin kielioppiin ja sanojen oikeinkirjoitukseen kuitenkin voinut panostaa vähän enemmän...

Paimentyttö on hieno kokonaisuus ja pidin tästä enemmän kuin olin odottanut. Ympäristö ja kirjan tapahtumien aikakausi oli minulle täydellinen. Kiinnostavat henkilöt, samaistuttava ja aidon tuntuinen päähenkilö sekä "todelliset" kulttuurikodin asukkaat luovat tasapainoisen, mukaansatempaavan ja otteessaanpitävän romaanin. Mustosen kielenkäyttö on muutamaa ruotsinkielen kömmähdystä lukuunottamatta moitteetonta, sujuvaa ja helpohkoa.

Kirjan tunnelma on ihanan maalaismainen, ja seurasin innolla yksityiskohtaisesti kuvailtua työtä, jota piiat huvilalla tekivät. Kirja on kerrottu piikatyttö Idan näkökulmasta, ja tämä "sivustaseuraajan" näkökulma oli minusta kiinnostava. Kirjassa on myös yksi kauneimpia ja ihanampia kuvauksia joulusta, joita olen ikinä lukenut. Björkuddenin joulunvietossa minä olisin mielelläni ollut mukana! Kirjassa kulttuurisuvun tapa suhtautua piikoihin ja muuhun palvelusväkeen oli hienoa, ja paljon inhimillisempää ja ystävällisempää kuin minä olen kuvitellut sen olevan. Piiat olivat oikeastaan perheenjäseniä, ja heidän sairastelunsa, onnettomuutensa ja murheensa koskettivat myös suurinta osaa perheestä.

Paimentyttö oli minulle hieno lukukokemus. Odotan innokkaasti kirjasarjan muita osia, ja tulen varmasi lukemaan Mustoselta lisää jatkossakin. On mukavaa taas löytää uusi (kotimainen) kirjalija, jonka kirjat osuvat ja uppoavat!

★★★★