Lapsen oikeus / Ian McEwan

Lapsen oikeus / Ian McEwan

Otavan kirjasto, 2015. 220 sivua

Alkuteos: The Children Act, 2014

Suomentanut: Juhani Lindholm

Kannen kuva: Corbis

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Ian McEwan kuuluu ehdottomasti suosikkikirjailijoideni joukkoon, mutta minulla on silti todella ristiriitaisia lukukokemuksia hänen kirjoistaan. Sovitus ja Ikuinen rakkaus kuuluvat suosikkikirjojeni joukkoon, kun taas esimerkiksi Makeannälkä oli suurikin pettymys. Siihen välimaastoon, Ikuisen rakkauden lähelle, asettuvat Sementtipuutarha, Lauantai, Polte ja Rannalla, kun taas Vieraan turva on siellä lähempänä Makeannälkää.

Odotin innolla, mtta hieman jännittyneenä, mitä mieltä olisin McEwanin uusimmasta romaanista Lapsen oikeus. Pelkäsin tämän olevan samanlainen pettymys kuin miehen edellinen romaani. Jos tämäkin olisi ollut huono, olisi kirjamaailmani ehkä hieman järkkynyt ;). Miksi vanhempi McEwan ei osaa enää kirjoittaa yhtä hyvin kuin nuorempana? Mutta pelot osoittautuivat turhiksi - onneksi! Pieni kirjamaailmani pyörii normaaliin tapaan, sillä Lapsen oikeus oli taattua, hienoa ja mieleenpainuvaa McEwania!

Fiona Maye työskentelee perheoikeuden tuomarina, ratkoen vaikeita perhekiistoja. Samalla vaikeiden työkeissien kanssa hän ajautuu avioliitossaan vaikeaan tilanteeseen. Aviomies ilmoittaa yllättäen, että hän haluaa solmia ulkopuolisen suhteen nuoremman naisen kanssa. Fiona on murtunut, mutta töissä hänen täytyy pitää yksityiselämä erillään. Samoihin aikoihin hän saa eteensä tapauksen, jossa leukemiaan sairastunut alaikäinen Jehovan todistaja kieltäytyy verensiirrosta, joka todennäköisesti pelastaisi hänen henkensä. Fionaa mietityttää ammattietiikan rajat, kuinka pitkälle ihminen on oikeutettu päättämään omasta elämästään ja kuinka paljon hän voi ammattinsa puolesta vaikuttaa ja päättää toisten elämästä?

Lapsen oikeus on oikeatsaan aika täydellinen kirja. Se herättää ajatuksia ja tunteita. Verensiirrosta kieltäytyvä nuori Jehovan todistaja-poika, hänen tiukat vanhempansa, jotka pitävät pojan ratkaisua ainoana oikeana. Erilaiset uskonnot ja elämänkatsomukset ovat kiehtovia, ja ennen kaikkea niihin kuuluvat tavat ja perinteet, säännöt ja seuraukset, herättävät tunteita ja ajatuksia.

Lapsen oikeus on minusta myös onnistuneesti rakennettu. Vierekkäin kulkee oikeastaan kaksi tarinaa, Fionan avioliiton ongelmat sekä hänen vaativa ja kiehtova työnsä, ja erityisesti tämän leukemiasairaan pojan kohtalo. McEwanmaiseen tapaan kirjan loppua kohden tulee sellainen tunne, että jotain suurta vielä tapahtuu. Ja kyllä pojan tarina ennen kirjan loppua saakin jännittäviä käänteitä.

Henkilökuvaus on minusta onnistunutta ja vain vähän yli 200 sivuiseksi kirjaksi Lapsen oikeus on rikas tarinaltaan ja henkilöiltään. Etenkin Fiona tulee tutuksi, mutta myös muista henkilöistä saa hyvän kuvan. Kirjan kieli on sujuvaa ja helppoa, kuten McEwanin kirjoissa yleensäkin. Juhani Lindholm on tainnut onnistuneesti suomentaa lähes kaikki lukemani McEwanit.

Lapsen oikeus on kiinnostava, koskettava, ajatuksia herättävä kirja. En usko, että kukaan pystyy suhtautumaan täysin välinpitämättömästi kirjan tapahtumiin ja McEwan on onnistunut kirjoittamaan toimivan ja hienon kirjan ajankohtaisesta, tärkeästä aiheesta. Kirjan jälkeen päähän jäi kysymyksiä ilman vastauksia. Kuinka paljon ihminen saa päättää omasta elämästään? Kuinka paljon joku toinen voi päättää toisten puolesta? Ja tietysti monia kysymyksiä joihin ei taida olla oikeita tai vääriä vastauksia elämänkatsomuksesta ja jokaisen omasta arvomaailmasta.

★★★★★-

Ajan lapsi / Ian McEwan

Ajan lapsi / Ian McEwan

Otavan kirjasto, 1989. 256 sivua

Alkuteos: The Child in Time, 1987

Suomentanut: Leevi Lehto

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? oma ostos kirjaston poistomyynnistä 

Ian McEwan kuuluu suosikkikirjailijoideni joukkoon, ja etenkin hänen romaaninsa Sementtipuutarha, Sovitus ja Ikuinen rakkaus ovat säväyttäneet. Hyllystäni löytyi yksi lukematon McEwan, kirjailijan kolmas romaani Ajan lapsi. Tämä olikin ensimmäinen tänä vuonna loppuun lukemani kirja.

Stephen Lewisin elämä muuttuu, kun hän kauppareissulla kadottaa kolmevuotiaan Kate-tyttärensä valintamyymälän kassajonossa. Stephen on lastenkirjailija, ja hänen ajatuksensa työstään muuttuu tietenkin, kun kotona ei enää ole pientä lasta muistuttamassa lasten todellisuudesta. Mutta Stephen olisi mennyttä ilman kuvitelmiaan Katen jatkuvasta olemassaolosta. Pian kuitenkin Stephenin ja hänen vaimonsa Julien parisuhde alkaa rakoilla, ja he muuttavat erilleen. Katen katoaminen muuttaa kaiken, ja Stephenillä on vaikeuksia saada elämästä jälleen kiinni.

Ajan lapsi on kiinnostava ja jännittäväkin tarina, niin kauan kun keskitytään Katen katoamiseen. Pienen tytön katoaminen (sieppaus?) koskettaa, surettaa ja suututtaa, mutta jotenkin olisin ehkä kuvitellut, että tytön vanhemmat olisivat vieläkin enemmän sekaisin. Tai että McEwan taitavana kirjoittajana olisi saanut kuvailtua vielä riipaisevammin ja koskettavammin kadonneen tytön vanhempien tunteman tuskan.

Ensimmäisessä luvussa McEwan kertoo yksityiskohtaisesti tytön katoamisesta, ja silloin sympatiat ovat toki etenkin Stephenin puolella. Mutta sitten loppukirja kertookin jo aivan muusta kuin kadonneen tytön kärsivistä vanhemmista. Julie häviää kuvioista ja Stephenista tulee varsin ärsyttävä ja itsekeskeinen tapaus. Lisäksi McEwan tuo tarinaan mukaan Stephenin ystäväpariskunnan, todella sekavan ja vinksahtaneen Charlesin sekä tämän Thelma-vaimon. Katen katoaminen ei enää ollutkaan pääroolissa, vaan Charlesin outo (ja sairaalloinen) käytös, sekä Stephenin ja Julien suhdesotku sekoittui keskenään sekavaksi ja oudoksi sopaksi, josta en oikein löytänyt päätä enkä häntää.

Kieli, tai etenkin suomennos vaikutti myös hieman huolimattomalta, eikä lukuisat painovirheet tai peräkkäin tuplasti ilmestyvät sanat tehneet lukemisesta yhtään herkullisempaa. Lisäksi luvut olivat aika pitkiä ja tarina loppujen lopuksi varsin tylsä. Loppua kohden kirjan intensiteetti jotenkin kyllä parani, vaikka siitä pääosasta, pienen lapsen katoamisesta, oli etäännytty yhä enemmän. Outoa, että lapsensa menettänyt mies ei ikinä puhu tyttärestään, tai reagoi sen voimakkaammin kuin Stephen tässä teki. Kirjan loppu oli kyllä yllättävä, mutta jotenkin kliseinen ja outo.

Ajan lapsi ei siis saanut minussa erityisen paljon huraahuutoja aikaiseksi. Odotin, että tällaisesta aiheesta kertova kirja olisi tunteita herättävä, rankka ja raskas lukukokemus, sellainen että lapsensa kadottaneen vanhemman tuskan tuntisi lähes jokaisella sivulla, painavana ja raskaana itsekin. Mutta sen sijaan tämä jäi tylsäksi ja valjuksi lukukokemukseksi, joka häviää muististani varsin nopeasti.

★★

Kuukauden klassikko: Sovitus / Ian McEwan

Sovitus / Ian McEwan

SSKK, 2002. 381 sivua.

Alkuteos: Atonement, 2001

Suomentanut: Juhani Lindholm

Kannen kuva: Chris Frazer Smith

Mistä minulle? kirpparilöytö

Ian McEwan kuuluu suosikkikirjailijoihini, ja minulla on ollut hänen ehkä kuuluisin teoksensa Sovitus lukematta jo kauan aikaa. Nyt tartuin siihen, osana oman kirjahyllyn luku-urakkaa sekä klassikkolistan lukemishaastetta!

Kolmetoistavuotias Briony päätyy tekoon, joka muuttaa koko Tallisin perheen loppuelämän. Eniten pikkusiskon teko vaikuttaa yhdeksän vuotta Brionya vanhempaan Ceciliaan sekä Tallisien siivojan poikaan, Robbieen. Myös tyttöjen vanhempien ja serkkujen elämä muuttuu - Brionyn harmittoman tuntuisella teolla on pitkät ja rankat seuraukset.

Kirjan ensimmäisessä osassa eletään vuotta 1935, kuumaa kesää jona Brionyn teko tuli ajankohtaiseksi. Nuori tyttö näki huoneensa ikkunasta sisarensa ja Robbien välisiä tapahtumia, ja siitä alkoi pidempi tapahtumavyyhti. Briony pääsi, tai joutui, osalliseksi aikuisten monimutkaiseen maailmaan ja ilman ymmärrystä, nuori, rikkaan mielikuvituksen omistava tyttö teki omat johtopäätöksensä.

Kirjan jälkimmäisissä osissa eletään sotavuosia, ja ensimmäisestä osasta tutut henkilöt kärsivät uudelleen, kukin omalla tavallaan. Rakkaus on läsnä, kuten myös toivo sovituksesta, anteeksiannosta, unohduksesta ja virheiden korjaamisesta.

Sovitus on kokonaisuutena hieno kirja. Ensimmäinen osa oli minulle täydellinen, juuri sellaista kirjallisuutta haluan lukea. Siinä oli kaikki kohdallaan. Odottava, trillerimäinen tunnelma jonka kirjoittamisen McEwan taitaa hienosti. Tunne siitä, että kohta tapahtuu jotain merkittävää oli läsnä, ja sai minut kääntämään kirjan sivuja tiiviisti. Henkilögalleria on kiinnostava läpi kirjan ja päähenkilöt tulevat lähelle siitä huolimatta että kaikki eivät niin ihania ja sympaattisia olekaan, ainakaan tekojensa perusteella. Miljöö- ja aikakuvaus on minusta onnistunut ja viihdyin historiallisella brittimaaseudulla.

Kirjan toinen osa oli minusta kuitenkin kovin erilainen kuin ensimmäinen osa. Tässä kohdin tylsistyin hieman tarinaan, minusta toinen osa oli huomattavasti pitkäveteisempi ja paikallaanjunnaavampi ja jaarittelevampi kuin ensimmäinen osa. Mitään ei oikein tapahtunut, sotatilanteita kuvailtiin toistuvasti liiankin tarkkaan. Kolmas osa, jossa Briony on jo vanhempi, oli taas kiinnostava ja se toi tarinaan selityksiä ja vastauksia.

Vaikka hieman tylsistyinkin kirjan keskivaiheilla, pidin kuitenkin kovasti tästä kirjasta. Alussa luulin että tässä on minulle täyden viiden tähden kirja, mutta niin ei nyt sitten kuitenkaan ollut. Kokonaisuutena kuitenkin nautin kirjan lukemisesta, ja pidän Sovitusta ehdottomasti yhtenä McEwanin parhaimmista kirjoista. Tarina on runsas, kiinnostava ja etenkin alussa otteessaanpitävä. Alkupuolella kirja oli jopa trillerimäinen, ja todella mukaansatempaava. Kieli ja käännös vaikuttivat sujuvilta, enkä pannut merkille ihmeellisyyksiä suomennoksessa.

Kokonaisuutena Sovitus oli siis hieno lukukokemus. Ei niin täydellinen kuin ehkä alun perusteella odotin, mutta mieleenpainuva ja ajatuksia herättäväkin. Kuinka pienestä, nuoren, tietämättömän lapsen (voisin paasata vaikka millä mitalla Cecilian ja Brionyn vanhempien kasvatusmenetelmistä mutta se jääköön toiseen kertaan...) erehdyksestä voi kasvaa niin suuri ja merkittävä tragedia, niin monelle ihmiselle! Nyt odotan innolla että ehdin katsoa kirjaan perustuvan elokuvankin!

★★★★+

Makeannälkä / Ian McEwan

Makeannälkä / Ian McEwan

Otava, 2013. 385 sivua.

Alkuteos: Sweet Tooth, 2012.

Suomentaja: Juhani Lindholm

Kannen suunnittelu: Suzanne Dean

Mistä minulle? pyydetty arvostelukappale kustantajalta

Ian McEwan on suosikkikirjailijoitani, ja odotin miehen uutuusromaania Makeannälkä kevään uutuuksista kaikkein eniten. Sairastelin koko viime viikon, joten ehdin hyvin tarttumaan kirjaan heti sen ilmestyttyä postiluukusta.

Serena Frome opiskelee matematiikkaa, vaikka ei aineesta ole kiinnostunutkaan vaan opiskelisi mieluummin kirjallisuutta. Ystävänsä kautta hän tapaa vanhemman miehen, professorina työskentelevän Tonyn. Serena ja Tony ajautuvat lyhyeen, mutta läheiseen suhteeseen ja Tonyn kautta Serena saa työpaikan Ison-Britannian turvallisuuspalvelulta. Serenalla on salainen tehtävä, jonka koodinimenä on Makeannälkä. Työtehtävänsä kautta hän tutustuu nuoreen kirjailijalupaukseen, ihastuu miehen teksteihin ja huomaa pian ihastuneensa ehkä hieman mieheenkin. Serena huomaa kuitenkin nopeasti, että hän ei ole ainoa salailija, eikä tiedä kehen ja mihin voi ja uskaltaa enää luottaa.

Makeannälkä on tavallaan taattua McEwania. Tunnistin tässä arvoituksellisuuden ja pienen trillerimäisyyden. Lukijalle ei paljastettu kaikkea, mutta kirjan tunnelma ei kuitenkaan ollut yhtä jännittävä ja trillerimäinen kuin esimerkiksi Vieraan turvassa. Minä pidän McEwanin kirjoitustyylistä. Teksti on sujuvaa ja helppolukuista. Makeannälkä oli myös juoneltaan mukaansatempaava, halusin tietää miten Serenan käy ja mitä muista henkilöistä paljastuu.

Jotenkin minusta kuitenkin tuntuu, että McEwan oli ottanut kirjaansa vähän liikaa tapahtumia ja jopa liikaa henkilöitä. Olen tottunut siihen, että McEwanin kirjassa keskitytään intensiivisesti pariskuntaan, tai yhden henkilön ajatuksiin, kun taas Makeannälässä on ihmisiä paljon enemmän. Hieman lisävaikeutta toi myös monet pitkät organisaatioden nimet, ja salakoodit sinne ja tänne. Kaiken kaikkiaan pystyin kuitenkin poimimaan tarinasta minusta ne tärkeimmät osat, Serenan elämään kuuluvat asiat ja hänen ihmisenä kasvamistaan ja rakastumistaan kuvailevat tapahtumat.

McEwanin vahvuuksiin lasken myös kiinnostavien, vahvojen henkilöhahmojen luomisen. Pidin Serenasta, ja hän oli mielestäni mielenkiintoinen henkilö vaikka olikin kovin erilainen kuin McEwanin muut päähenkilöt. Myös kirjailijalupaus Tom Haley oli mielenkiintoinen tapaus, kuten myös kirjan alussa Serenan elämään ilmestyvä arvoituksellinen professori Tony. Tonysta minulle jäi kuitenkin hieman epäselvä ja pinnallinen kuva, hän oli tarinassa läsnä kirjan alusta loppuun, mutta minulle jäi kuitenkin hieman epäselväksi, mikä hän oli miehiään.

Makeannälkä on juoneltaan varsin vetävä, idealtaan kiinnostava ja hieman arvoituksellinen. McEwan on taitava kirjoittaja ja tunnelmanluoja, ja vaikka pidin tästä kirjasta ja viihdyin tämän parissa hyvin, nyt pari päivää lukemisen jälkeen tuntuu siltä, että jotain jäi puuttumaan, tai jotain oli liian paljon. Makeannälkä ei nouse aivan suosikki-McEwanieni joukkoon, mutta löytyy siitä keskikaartista Polte-kirjan seurasta...

★★★★-

Vieraan turva / Ian McEwan

Vieraan turva / Ian McEwan

Otavan kirjasto, 2010. 138 sivua.

Alkuteos: The Comfort of Strangers, 1981.

Suomentanut: Marja Alopaeus

Kannen kuva: Harry Gruyaert

Mistä minulle? Suurikuun poistomyynnistä

Olen Ian McEwan -fani joten hihkuin innosta kun löysin miehen Vieraan turva -romaanin parilla eurolla kirjakaupan poistomyynnistä. McEwanmaiseen tapaan tässäkin kirjassa on outoja ihmissuhteita, yllättäviä käänteitä ja jännittävä tunnelma. 

Mary ja Colin viettävät rentouttavaa lomaa Venetsiassa. He oleskelevat, syövät, juovat, polttelevat ruohoa ja eksyvät jatkuvasti.  He kävelevät kauniissa kaupungissa ja vierailevat iltaisin baareissa mutta kaikki on kovin kaavoihin kangistunutta ja pariskunnan väliltä vaikuttaa puuttuvan intohimo. Leppoisa loma muuttuu kuitenkin aivan muuksi, kun he eräänä iltana tapaavat Robertin. Robert on alusta alkaen hieman erikoinen tapaus, salaperäinen ja omituinen. Hän kutsuu Maryn ja Colinin luokseen vierailulle, ja esittelee heille vaimonsa Carolinen. Jo tässä vaiheessa näiden neljän välille muodostuu mielenkiintoisia suhteita. Parin kiihkeän hotellipäivän jälkeen Colin ja Mary palaavat Robertin ja Carolinen kotiin kuin huomaamattaan, mutta tällä kertaa kaikki on kuitenkin toisin ja tapahtumat saavat yllättävän suunnan.

Minä pidin siitä, kuinka McEwan luo kirjaan alusta saakka jännittävän, odottavan tunnelman. Tekstistä huomasi, että pian tapahtuu jotain. Kirjassa on myös paljon mielenkiintoisia teemoja, seksuaalisuus on jatkuvasti läsnä ja myös Colinin ja Maryn välinen suhde on mielenkiintoista seurattavaa. Kirjan loppuratkaisu oli minusta kuitenkin hieman liian brutaali ja hurja, vaikka olinkin valmistautunut tuontyyppiseen kirjan odottavan tunnelman vuoksi.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin positiivinen lukukokemus, joka osoittaa taas kerran McEwanin tarinankerrontataidot. Pidän miehen tavasta kirjoittaa selkeästi ja kuljettaa tarinaa eteenpäin. Hän kertoo tavallisista ihmisistä, joille kuitenkin voi tapahtua kaikenlaista. Loppujen lopuksi tämänkään kirjan tapahtumat eivät vaikuta täysin mahdottomilta. Vieraan turva on alle 150 sivua pitkä, mutta tämä tarina ei minusta kaivannutkaan enempää sivuja. McEwan onnistuu luomaan tunnelmaltaankin vahvan tarinan, vaikka ei aina kerrokaan kaikkia yksityiskohtia tapahtumista tai henkilöistä. Tykkäsin, mutta mietin kuitenkin edelleen, haluanko nähdä kirjaan pohjautuvan elokuvan...

★★★★


Myös Leena Lumi, Naakku, Joana ja Jaana ovat lukeneet tämän.

Lauantai / Ian McEwan

Lauantai / Ian McEwan

Alkuteos: Saturday, 2005

Otavan kirjasto, 2006. 388 sivua.

Suomentaja: Juhani Lindholm

Kannen kuva:  Chris Frazer Smith

Mistä minulle? ostos viime vuoden kirjamessuilta

Ian McEwanin Lauantai valikoitui lukupiirimme kuukauden kirjaksi. Lauantai kertoo, nimensä mukaisesti,  yhdestä lauantaista neurokirurgi Henry Perownen elämässä. Vaikka kyseessä on vain yhden päivän tapahtumat, ei kirja kuitenkaan mene tylsäksi asioiden listaamiseksi vaan siinä kerrotaan paljon Perownen menneisyydestä ja myös tulevasta.

Eletään vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeistä aikaa. Henry Perownen aamu alkaa jo aamuyöllä kun hän ei saa nukutuksi joten päivä lähtee käyntiin liekehtivän lentokoneen katselulla makuuhuoneen ikkunasta. Terrori-iskujen jälkeen kaikki mikä muistuttaa niistä tapahtumista, saavat Henryssä aikaan pelon tunteita. Lentokoneen katselun jälkeen Henry jatkaa aivan normaalin vapaapäivän viettoa, mutta aamuiset näkymät ikkunasta ja kaupungilla liikkuvat mielenosoittajat tuovat mieleen paljon ajatuksia maailman tilanteesta ja politiikasta. Henry lähettää kuitenkin rakkaan vaimonsa töihin ja jatkaa vapaapäiväänsä pelaamalla squashia työkaverinsa kanssa. Lauantai muuttuu lopulta hyvin erilaiseksi vapaapäiväksi sillä Henry huomaa pian, että päivästä ei tullut alkuunkaan sellainen kuin hän oli suunnitellut.
En aio kertoa juonesta sen enempää, sillä jo kirjan kansilieve paljasti minusta tapahtumista liikaa. Suosittelen siis lukemaan ja kokemaan päivän tapahtumat ihan itse.

McEwanin kirja kertoo hienolla tavalla kuinka pienillä yksittäisillä tapahtumilla voi olla kovin suuri merkitys yhden ihmisen tai yhden perheen elämässä. Kirjassa käsitellään lääketiedettä, psykologiaa, yhteiskuntaa, politiikkaa, rakkautta, pelkoa ja vihaa. Olen usein kovasti tykästynyt McEwanin tapaan luoda henkilöhahmoja kirjoihinsa, niin myös tässä. Henry Perowneen on helppo samaistua ja hänestä on helppo pitää. Myös Perownen ympärillä pyörivät ihmiset, perheenjäsenet ja työkaverit ovat hienosti kuvailtuja ja heitä on kaikenlaisia. Mainittakoon esimerkiksi Perownen vaimon isä, kuuluisa omaperäinen runoilija joka oli kaikessa koppavuudessaan varsin mielenkiintoinen tapaus.

Lauantai on myös kielellisesti taattua McEwania. Minusta McEwan kirjoittaa kauniisti ja tässä kirjassa esimerkiksi squashottelun kuvailu oli todella yksityiskohtaista ja hienoa. Minusta se on myös taitavan kirjailijan merkki, jos osaa kirjoittaa lähes 400 sivua yhden päivän tapahtumista kirjan silti olematta tylsä. Koska yhden päivän tapahtumiin oli myös lisätty Henryn ajatuksia menneestä ja tulevasta, pysyi mielenkiinto yllä läpi koko kirjan. Ja erityisesti yhden käännekohdan jälkeen ahmin kirjan loppuun saakka täysin uppoutuneena...

En oikein osaa enää laittaa lukemiani McEwaneita paremmuusjärjestykseen, mutta ehkä ei tarvitsekaan. Ian McEwan on yksi suosikkikirjailijoitani ja minulla on vielä paljon kehuttu Sovitus lukematta. Odotan siis sen lukemista innolla ja olen varsin tyytyväinen tämänkertaiseen kirjavalintaamme lukupiirissä. Suurin osa meistä oli aika samoilla linjoilla ja tykkäsi kirjasta ja se on lukupiirillemme jokseenkin harvinaista;)


★★★★


Kirjaa on käsitelty myös seuraavissa blogeissa:

Leena Lumi

ja Kirjavinkeissä.

Ikuinen rakkaus

Ikuinen rakkaus (Enduring Love, 1997) / Ian McEwan. Loisto-pokkari, 2010 (suom. 1.kerran 1998, Otava). 304 sivua

 Loma on nyt vietetty ja matkalukeminenkin vaihtui viime tipassa. Vargas Llosan Tuhma tyttö oli niin painava, että vaihdoin sen kevyeen pokkariin. Ensimmäinen pokkari joka hyllystäni käteen osui oli Ian McEwanin Ikuinen rakkaus joka olikin oikein mukavaa lomalukemista.

Tapahtumat saavat alkunsa kun tiedetoimittajana työskentelevä Joe Rose vie naisystävänsä Clarissan piknikille kauniille niitylle vuoristoon. Kesken retkensä he joutuvat keskelle traagista kuumailmapallo-onnettomuutta. Kuten McEwanin muissakin kirjoissa, tässäkin arjen yllättävät tapahtumat muuttavat muutaman ihmisen elämän suunnan ihan täysin ja yllättäen. Onnettomuuden pelastustoimissa mukana ollut mies, Jed Parry, rakastuu Joeen päätä pahkaa ja ottaa tähän yhteyttä ensimmäisen kerran heti onnettomuuden jälkeisenä iltana. Jed ei saa Joeta mielestään ja alkaa seurailla tämän ja Clarissan elämää patologisesti. Joe ei yrityksistään huolimatta saa vaimoaan eikä poliisia uskomaan että Parry on mielenvikainen, ja koko tilanne muuttuu kovin vaaralliseksi. Kenen mielenterveys järkkyy, onko erotomania lopulta selitys kaikkiin ongelmiin ja vaarallisiin tilanteisiin?

Ikuinen rakkaus kertoo Joen ja Clarissan avioliitosta, mielenterveyden järkkymisestä ja psyykkisistä ongelmista. McEwanin kieli on jälleen kerran mukaansatempaavaa ja kirjan tapahtumat todella mielenkiintoiset ja jännittävät. Kirjan alku on lukemistani kirjoista parhaimpia. Alku todellakin herättää lukijan kiinnostuksen ja kirjan haluaa ahmia yhdellä kerralla. Olen lukenut McEwanilta tähän saakka kirjat Sementtipuutarha, Polte ja Rannalla ja tämä Ikuinen rakkaus on ehdottomasti jännin ja trillerimäisin niistä! Todella hieno kirja, haluan ehdottomasti nähdä myös siihen perustuvan elokuvan.

Tulevana psykologina yksi kirjan pääaiheista, Clerambaultin oireyhtymä, kiinnosti kovasti. Pidin paljon kirjan lopussa olleesta liitteestä jossa sairaudesta kerrottiin enemmän. Liite aiheutti keskustelua kirjan ilmestyessä, sillä se antaa ymmärtää että McEwanin kirjan tapahtumat perustuisivat tositapahtumiin. Näin ei kuitenkaan ole, ja liitteen artikkelin kirjoittajat, Robert Wenn ja Antonio Camia ovat keksittyjä henkilöitä ja heidän sukunimensä ovat vielä kaiken lisäksi anagrammi McEwanin nimelle. Sellaista mielenkiintoista nippelitietoa;) Suosittelen McEwania tämän kirjan jälkeen vielä enemmän kaikille, ehdottomasti lukemisen arvoinen kirjailija!

Pisteitä ****+

Rannalla

Rannalla (On Chesil Beach 2007) / Ian McEwan,  suom. 2007, Otavan kirjasto. 183 sivua.

 Matkustin torstai-iltana junalla tunnin verran Kupittaalta Karjaalle ja vietän nyt viikonloppua vanhempieni luona. Junamatka kestää noin tunnin ja vaikka koulutöitä olisi pilvin pimein minun junamatkoihini kuuluu kaunokirjallisuuden lukeminen. Matka- ja viikonloppulukemiseksi valikoitui tällä kertaa Ian McEwania ja aika nopelaukuiseksi osoittautunut Rannalla.

Rannalla on pieni ja ohut mutta traaginenkin romaani. Eletään 1960-lukua ja nuoret Edward ja Florence ovat juuri menneet naimisiin. Pari on seurustellut vuoden ennen häitään ja fyysisellä tasolla on edetty varovaisesti suudelmiin. Edward odottaa hääyötään ja siihen kuuluvaa seksuaalista kanssakäymistä innolla kun taas Florence pelkää tulevaa ja olisi mielummin viettämättä hääyötään kokonaan. Kirjoista Florence on oppinut kauhistuttavia sanoja kuten penetraatio ja limakalvo ja hän ei pidä edes Edwardin suudelmista. Hän inhoaa kun miehen kieli osuu hänen omaansa eikä varsinkaan halua mitään muuta osaa Edwardista sisäänsä.

Nuoripari on nyt vietämässä hääyötään Englannin kanaalin rannalla sijaitsevassa hotellissa. Hääyö on edessä, molemmat kokemattomia, Edward innokas ja Florence pelokas. Hääyön tapahtumat muuttavat Florencen ja Edwardin elämän lopullisesti ja pienet teot saavat suuret seuraukset. Kirjassa kerrotaan takaumina myös Edwardin ja Florencen tapaamisesta sekä heidän taustoistaan, kuinka he rakastuivat ja päättivät jakaa elämänsä.

"Florence katseli ja toivoi, että Edward liikkuisi hitaammin, sillä häntä vaivasi pelko ja syyllisyydentunne ja hän halusi kiihekästi olla vielä vähän aikaa omissa oloissaan. Olipa odotettavissa millainen keskustelu hyvänsä, se pelotti häntä. (...)"

Rannalla on aika nopealukuinen romaani. Kerronta on taattua sujuvaa ja soljuvaa McEwania. Edwardin ja Florencen suhde kertoo jotakin yhteiskunnallisesti tärkeätä 1960-luvun Englannista. Uudet vapaudet sodan jälkeen osittain sekoittivat nuorten elämän, osittain toivat kaivattua itsenäisyyttä, valinnan vapautta. Florencen pelot ja hiljaiset ajatukset saivat miettimään, miksi ihmeessä nainen ei saanut suutaan auki. Kuinka paljon helpompaa kaikki olisikaan parin välillä ollut jos he olisivat puhuneet toisilleen. Kuinka erilainen lopputulos olisi ollut jos etenkin Florence olisi saanut suunsa auki. Rannalla osoittaa siis kuinka tärkeätä puhuminen parisuhteessa on, puhumalla vältytään monelta murheelta;)

"Florence näki hänen lähestyvän rantaa pitkin. Ensin hän erottui tummuvaa somerikkoa vasten vain syvänsinisenä läikkänä, jonka epäselvät ääriviivat värähtelivät ja joka näytti välillä pysyvän paikallaan, välillä taas hyppäävän lähemmäs kuin shakkinappula, jota siirretään useita ruutuja kerralla. (...)"

Rannalla ei ole paras lukemani McEwan, pidin enemmän Sementtipuutarhasta ja Poltteesta mutta taattua McEwanin kerrontaa ja mielenkiintoisia ihmissuhteita Rannalla sisältää. Seuraavaksi on vuorossa McEwanin Sovitus sekä Ikuinen rakkaus.

Pisteitä ****-

Polte

Polte ( Solar) / Ian McEwan. Otavan kirjasto, 2010. 377 sivua

 Olen nyt kahden Ian McEwan -kirjan jälkeen täysin hullaantunut McEwanin kirjoitustavasta. Hänen uusin romaaninsa Polte on aiheeltaan ainakin minulle varsin vaikea. Kemia ja fysiikka ei ole ikinä kiinnostanut minua, enkä ymmärrä siitä yhtään mitään mutta Polte on silti todella  hyvä kirja, vaikka tuntuu vaikealta kirjoittaa siitä paljastamatta liikaa.

Polte kertoo fysiikan Nobel-voittaja Michael Beardista joka ei Nobel-palkintonsa jälkeen ole saavuttanut työrintamallaan oikein mitään. Beard johtaa uusiutuvan energian tutkimuslaitosta ja työskentelee tavallaan ilmastonmuutoksen parissa. Beard on pulska, lyhyt ja punakka naistensankari. Hän on ollut aviossa monta kertaa ja kirjan ensimmäinen osa, joka sijoittuu vuoteen 2000, kertoo Beardin ja tämän viidennen aviovaimon Patricen elämästä. Patrice on löytänyt uuden miehen ja kun Beard on tottunut siihen, että hän on suhteen pettävä osapuoli ei mies oikein tiedä kuinka suhtautua vaimonsa syrjähyppyyn. Kaiken lisäksi Beard on yhä rakastunut vaimoonsa. Yllättävien tapahtumien jälkeen Beardin elämä muuttuu tyystin. Hänen työuransa saa uutta nostetta ja avioliitto Patricen kanssa päättyy eroon.

Kirjan toisessa osassa eletään vuotta 2005. Beardin elämässä on uusi nainen ja työrintamallakin sujuu aika hyvin. Kirjan hauskinta antia on Beardille sattuavt ihmeelliset asiat. Beardin työreissuilla sattuu ja tapahtuu, hän törmää erikoisiin ihmisiin ja aiheuttaa itse välillä myötähäpeää lukijassa. Beard on kaiken kaikkiaan tragikoominen tapaus, välillä hänen puolestaan häpesi, välillä suututti mutta minä en pystynyt olla rakastamatta tätä hassua miestä. Toivoin hänelle käyvän hyvin, vaikeuksien jälkeen joita ilmeni kirja kolmannessa osassa joka kuvailee vuotta 2009. Beardin pitkä työprojekti on tullut päätökseen ja sen oli tarkoitus huipentua Yhdysvaltalaisessa pikkukaupungissa. Asiat saavat kuitenkin uuden käänteen päivää ennen suurta tapahtumaa. Beardin yksityiselämässäkin on uusi tilanne. Häntä rakastaa kaksi naista, mutta mies ei osaa päättää kumman valitsisi. Beardin rakkaus on aidoimmin suunnattu hänen pieneen tyttäreensä joka rakastaa isäänsä aidosti.

Toivoin Beardille onnellista loppua, mutta kirjan loppu jäi avoimeksi ja hieman sekaiseksi. Michael Beard on hahmona erittäin mielenkiintoinen, hänen elämäänsä oli mukava seurata välillä säälien ja välillä rakastaen miestä. Paljon plussaa myös kirjan hauskuudesta - Beardin kommeluksille sai välillä nauraa vedet silmissä. Ainoat miinuspisteet jotka romaanista keksin on juuri se aihealue. Mukana oli aika paljon fysiikkaa josta minä en ymmärtänyt yhtään mitään, mutta sehän johtuu ihan omasta tyhmyydestäni. Loistava romaani joka sai minut täysin Ian McEwanin pauloihin.

****+

Ps! Muistakaahan osallistua arvontaan!

Sementtipuutarha

Sementtipuutarha ( The Cement Garden, 1978) / Ian McEwan. suom. 1. kerran 1980. Otavan kirjasto, 2009. 135 sivua

 Ian McEwanin esikoisromaanin Sementtipuutarhan kertojana toimii 14-vuotias Jack. Jack ja hänen kaksi siartaan Julie ja Sue, sekä pikkuveli Tom jäävät orvoiksi kun molemmat heidän vanhempansa kuolevat lyhyen ajan sisällä. Ankara isä oli ennen kuolemaansa tilannut kotipihalle suuren määrän sementtisäkkejä koska hän päätti tehdä talon ympärille puutarhan sementistä. Äidin kuolemasta ei voi kertoa kenellekään, muuten lapse varmasti erotettaisiin toisistaan ja talo myytäisiin. Niinpä neljä sisarusta jää asumaan kotitaloonsa yhdessä. Vanhin lapsista, Julie ottaa hoitaakseen perheen raha-asiat sekä kantaa suurimman vastuun perheen nuorimmaisesta, Tomista. Jack on tavallaan kummajainen, hän ei peseydy, on kasvattanut pitkät hiukset ja haisee pahalle, mököttää usein huoneessaan, ei tapaa kavereita eikä koulunkäyntikään kiinnosta. Äidin kuoleman jälkeen Jack kiinnostuu entistä enemmän sisarestaan Juliesta, hän ihailee siskoa vihreissä bikineissä ja inhoaa siskon uutta poikaystävää.

Vanhempien kuoltua neljä sisarusta muodostavat tiiviin perheen jolle he laativat omat sääntönsä. Suhteet perheen sisällä ovat välillä hieman kummallisia, etenkin Julien ja Jackin suhde on välillä paljon muuta kuin terve sisarussuhde. Jo kirjan alussa kuvaillut lapsuuden erikoiset leikit antavat hieman vinkkiä tulevasta. Lapsista Sue vaikuttaa olevan se, joka suree kuollutta äitiä eniten, hän kirjoittaa päiväkirjaansa ja itkee äitiään. Nuorin sisaruksista, Tom, suree aluksi kovastikin mutta myöhemmin hänen päivänsä täyttyvät tytöksi pukeutumisesta ja vauvaksi tekeytymisestä. Sisarusten erikoiset suhteet ja erilaiset persoonat olivat kirjan parasta antia. He asuvat yksin, kukaan ei ole vuosikausiin käynyt heidön ovellaan saati sisällä talossa saakka. Vieraita ei käy ikinä joten salaisuudet äidin kuolemasta ja hautaamisesta pysyvät talon seinien sisällä. Lopulta Julien uusi poikaystävä Derek saapuu hienolla punaisella autollaan, näkee ja ymmärtää hieman liikaa ja muuttaa siten sisarusten arjen...

Sementtipuutarha on ensimmäinen McEwanin kirja jonka luen mutta voin jo sanoa, että olen suuri fani! Pidin tästä kirjasta todella paljon, McEwanin kirjoitustavasta ja kirjan tapahtumista. Sivuja oli kohtalaisen vähän mutta tapahtumia todella paljon. Aihe oli myös erittäin mielenkiintoinen, erilainen ja sisarusten erikoisesta elämäntyylistä, kiemuraisia, vinksahtaneita sisarussuhteita oli todella kiinnostavaa seurata. Kyseessähän on kirjailijan esikoisromaani joten voin innolla odottaa, kuinka loistavia romaaneja hänen myöhemmistä teoksistaan löytyy. Suosittelen todellakin tutustumista Ian McEwanin kirjoihin, Sementtipuutarhasta oli ehkä hyvä aloittaa. Todella tiivis ja kiehtova romaani joka sisälsi paljon tapahtumia ja mielenkiintoisia henkilöitä.

****+