Taisteluni 1 / Karl Ove Knausgård

Taisteluni 1 / Karl Ove Knausgård

Like, 2011. 489 sivua

Alkuteos: Min kamp 1, 2009

Suomentanut; Katriina Huttunen

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? oma nettikauppaostos

Marraskuisella Kööpenhaminan matkalla minäkin ehdin vihdoin tutustua paljon kehutun norjalaisen Karl Ove Knausgårdin omaelämäkerrallisiin muistelmiin, kun nappasin matkalukemiseksi Taisteluni-sarjan ensimmäisen osan. Jostain syystä olen ajatellut, että vaikka melkein kaikki muut ovat kehunneet näitä kirjoja, minä en näistä pitäisi. Olen ihmetellyt, miten yhden tavallisen tallaajan elämä voi olla niin kiinnostavaa, että siitä jaksaisi lukea monen paksun kirjan verran tekstiä. Hyvin jaksoi!

Knausgård kertoo elämästään, siitä kuinka hän nuorena poikana joutui huolehtimaan isästään jolla oli alkoholiongelmia. Nuoresta pojasta, jonka nuoruusvuodet menivät hajonneesta perheestä huolehtimiseen vaikka kivempaakin tekemistä olisi ollut. Karl Ove olisi halunnut muusikoksi, hän soitti bändissä kavereidensa kanssa, mutta musahommat kariutuivat. Nuoren miehen mielen täyttikin juhliminen ja ihanat tytöt, mutta huoli perheenjäsenistä ja kotona odottavasta kaaoksesta vei usein kuitenkin ajatukset muualle. Myöhemmin kuvioihin tuli myös kirjoittaminen, josta Knausgård myös kertoo.

Knausgård kirjoittaa äärimmäisen hienolla ja vangitsevalla tavalla. Hänen tarinansa vie lukijan mukanaan, ja kyllä yhden "tavallisen tallaajan" elämä aivan selvästi voi olla niin kiinnostavaa, että siitä jaksaa loistavasti lukea melkein 500 sivua putkeen. Uppouduin täysin Knausgårdin tarinan vietäväksi, ja välillä oikein harmitti lähteä katsomaan Köpiksen nähtävyyksiä. Mikään lentomatkakaan ei ole ikinä tuntunut niin lyhyeltä (okei, se on oikeastikin lyhyt. 1h 20 min...) kuin kotimatka Köpiksestä.

Kirja ei ainoastaan ihastuttanut minua, moni asia ärsytti ja vihastutti myös päähenkilössä. Mutta silti päällimmäinen tunne minussa viimeisen sivun jälkeen oli sympatia Karl Ovea ja hänen veljeään kohtaan. Heidän perheensä on -Karl Oven sanojen mukaan- joutunut selviämään kaikenlaisesta. Isän viimeisiä hetkiä kuvatessaan ja omaa ja veljensä paluuta isovanhempien talolle vuosien jälkeen Knausgård kuvaa tavattoman koskettavasti mutta ennen kaikkea rehellisesti. Viimeistään siinä kohtaa tulee tunne, että Knausgård on täysin rehellinen ja avoin tarinansa kanssa, hän ei kaunistele asioita ja kertoo esimerkiksi suoraan tunteistaan isäänsä kohtaan.

Kirja on rakennettu siten, että mielenkiinto pysyy yllä. Välillä Knausgård kertoo lapsuusvuosistaan, välillä ajasta jolloin hän kirjoitti kirjaansa. Kuusiosainen kirjasarja ei taida edetä kronologisesti, vaan on ennemminkin rakannettu aihepiirien mukaan. Tässä ensimmäisessä osassa oli perheen hajoamisen ja alkoholismin lisäksi suuressa roolissa myös kuolema ja vaikea isäsuhde. Vaikka aiheet ehkä ovat varsin "arkipäiväisiä" ne on kerrottu sillä tavalla, että ne kiinnostavat. Jostain syystä tiesin jo heti kirjan alussa, että tämä on hyvä kirja, vaikka idea ja tarina onkin ehkä varsin tavanomainen.

Vaikka Karl Ove ei ehkä ole suosikkihenkilöni ja vaikka hänen tarinansa ei olekaan ainutlaatuinen, oli tässä kirjassa silti jotain mikä teki tästä erityisen hienon lukukokemuksen. Onko se sitten se rohkeus, avoimuus ja rehellisyys, sitä en osaa varmuudella sanoa, mutta yksi vuoden mieleenpainuvimmista lukukokemuksista Taisteluni silti oli.


★★★★★

Sokean miehen puutarha / Nadeem Aslam

Sokean miehen puutarha / Nadeem Aslam

Like, 2014. 387 sivua

Alkuteos: The Blind Man's Garden, 2013

Suomentanut: Kirsi Luoma

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Pakistanilaissyntyisen, jo lapsena Englantiin muuttaneen Nadeem Aslamin toinen suomennettu romaani Sokean miehen puutarha on sotaromaani joka pureutuu Afganistanin sotaan ja kertoo pakistanilaisista Jeosta ja Mikalista. He ovat kuin veljiä, rakastuneita samaan naiseen, Jeon kauniiseen Naheed-vaimoon. Nuorukaiset lähtevät auttamaan sodan uhreja Afganistaniin, kun Yhdysvallat on hyökännyt Pakistanin rajan toiselle puolelle. Sota on, kuten aina, traagista ja rujoa. Veljeksiä odottaa kotona Naheedin lisäksi myös Jeon biologinen isä Rohan, joka muistelee ja kaipaa poikia puutarhassaan. Sokeutunut Rohan nauttii puutarhastaan, on ainakin näkevinään kauneuden pilkahduksia, lupauksia uudesta elämästä. Saako Naheed, Rohan ja muut rakkaitaan kotiin? Sota on surullinen ja sen seuraukset monelle traagiset. Mutta onneksi rakkautta ja pilkahduksia inhimillisyydestäkin näkyy.

Kestää hetken, ennen kuin kirjan imuun pääsee. Mutta sadan sivun paikkeilla olin täysin myyty, ja ahmin sivuja. Tarina tempaisi mukaansa, ja oli kauheuksista huolimatta jollakin tavalla kaunis. Henkilögalleria ja etenkin hahmojen väliset suhteet olivat todella kiinnostavia. Jeon ja Mikalin veljeys, heidän keskinäinen rakkautensa mutta samalla kummankin rakkaus Jeon Naheed-vaimoon oli jo itsessään kiinnostava kiemura. Aslam kuvaa uskottavasti terrorismia, hajoavaa maata, oikeuden puuttumista, yhden miehen pakoa läpi sotatantereiden.

Kirjan kieli tuntui alussa ehkä hieman vaikealta, mutta kun tarinan imuun pääsi unohtui kyllä kielen vaikeuskin. Kuten kirjoitin jo Giordanon Ihmisruumis-romaania käsittelevässä arviossa nykysodasta ei ole erityisen montaa romaania tullut luettua. Siksikin Aslamin romaani on piristävä poikkeus sotakirjojen sarjassa. Afganistanin sodasta olen lukenut kyllä esimerkiksi Khaled Hosseinin koskettavat, kauniinhurjat kirjat, mutta Aslamilla on jälleen uusi näkökulma sotaan. Sokean miehen puutarha on voimakas tarinaltaan, mutta myös surullinen ja koskettava. Tarina tulee iholle, ja henkilöiden surun ja kärsimyksen voi tuntea.

Kirjan keskivaiheilla tunsin, että hyppysissäni oli täydellinen viiden tähden kirja. Loppua kohden tarina kuitenkin alkoi hieman pitkästyttää, ja tunsin että sitä olisi voitu ehkä hieman tiivistää. Siitä syystä tämä nyt ei aivan täydellinen lopulta ollut, vaikka varmasti yksi vuoden mieleenpainuvimpia ja huikeimpia käännöskirjoja onkin.

★★★★+

Plumeriaveranta / Mia Couto

Plumeriaveranta / Mia Couto

Like, 2006. 170 sivua.

Alkuteos: A Varanda Do Frangipani, 2004

Suomentanut: Sanna Pernu

Kannen suunnittelu: Elisa Karmasalo

Mistä minulle? oma nettikirjakauppaostos

Mia Couto on mosambikilainen kirjailija jota pidetään portugalinkielisen Afrikan merkittävimpänä nuorena kirjailijana. Plumeriaveranta on hänen toinen suomennettu romaaninsa, ja ilmestynyt kirjahyllyyni nettikirjakaupan alennusmyyntien kautta. Eri maiden kulttuureista kertovat kirjat kiehtovat minua, ja niinpä päädyin tämänkin lukemaan.

Tarinan kertojana toimii Ermelindo Mucanga. Hänet on niin sanotusti haudattu väärään paikkaan, erään plumeriapuun juurelle vanhan linnoituksen verannan viereen. Linnoitus toimii nykyään vanhainkotina, joka tosin on asukkeineen unohtunut miinakenttien ja viidakkokasvillisuuden keskelle. Mucanga on siis kuollut, mutta muurahaiskäpy neuvoo vainajaa palaamaan elävien kirjoihin, jotta hän voisi kuolla uudelleen ja tulla kunnolla haudatuksi.

Mucanga palaa elämään asettuen poliisikomisario Izidine Naitaan, joka tutkii vanhainkodin johtajan murhaa. Poliisi kuulustelee vuoroin monia vanhainkodin asukkaita, ja poliisikomisarion kautta myös Mucanga pääsee kuulemaan vanhusten elämäntarinoita. Tarinoissa käydään läpi Mosambikin siirtomaavallan ja itsenäisyyden jälkeistä aikaa.

Plumeriaveranta on kiehtova kirja. Se raottaa Mosambikin historiaa ja kulttuuria vanhainkodin asukkaiden tarinoiden kautta. Kirja sisältää myös paljon mystisiä piireitä, joiden suurin ystävä minä en aina ole. Mutta tämä kirja oli jotenkin kokonaisuutena niin erilainen, että tähän tarinaan sopi ne oudotkin piirteet, esimerkiksi kuolleista takaisin elävien kirjoihin nouseminen.

Kirjan kieli on runollista ja kaunista, mutta varsin vaativaa. Vaikka kirjassa ei ole paljon sivuja kesti lukeminen kuitenkin aika kauan. Kirja vaatii lukijaltaan paljon ja tekstissä etenee varsin hitaasti. Romaani on rakennettu kiinnostavalla tavalla. Pidin siitä, miten Mosambikin historia avautuu vanhusten tarinoiden kautta. Mosambikin historiasta ja mystisestä kulttuurista saa hyvän kuvan tarinoiden kautta, ja maa osoittautuu todella kiehtovaksi.

Plumeriaveranta oli siis aika vaativa romaani. Aiheet olivat kiinnostavia ja kokonaisuus toimi varsin hyvin. Ihan minun kirjani tämä ei kuitenkaan ollut, sillä suosin kuitenkin "tavallisempia" kirjoja. Ehkä mystisistä kuviosta johtuen kirja jäi hieman etäiseksi eikä kukaan henkilöistä oikein tullut iholle asti, kun kaikista sai niin suppean kuvan. Mutta mystisten kulttuurien ystäville, erilaista kirjaa hakeville voin tätä kyllä suositella!

★★★

Iranilainen tytär / Jasmin Darznik

Iranilainen tytär / Jasmin Darznik

Like, 2012. 336 sivua.

Suomentanut: Anu Nyyssönen

Alkuteos: The Good Daughter, 2010.

Kannen suunnittelu: Unna Kettunen

Mistä minulle? Kirjakerho-ostos

Edellisenä lukupiirikirjanamme oli Jasmin Darznikin Iranilainen tytär. Kirja on majaillut kirjahyllyssäni jo parin vuoden ajan, siitä lähtien kun se oli Kirjakerhossa kuukauden kirjana. Olen siis ollut innostunut lukemaan tämän, mutta muut kirjat ovat kuitenkin aiemmin menneet edelle. Pidän yleensä rankoistakin Lähi-itään asettuvista tarinoista, ja kurkkaukset erilaisiin kulttuureihin ja maailman historiaan kiinnostaa. Niillä eväillä lähdin siis varsin innostuneena lukemaan tätäkin kirjaa.

Iranissa syntynyt, sittemmin amerikkalaistunut Jasmin ei ole koskaan kuullut äitinsä menneisyydestä. Jasminin löytäessä Lili-äitinsä häävalokuvan, jossa Lilin vieressä seisoo tuntematon mies, Jasmin pyytää äitiään kertomaan menneisyydestään, mutta äiti ei siihen suostu. Myöhemmin Lili alkaa lähetellä nauhottamiaan kasetteja tyttärelleen. Kaseteilla Lili kertoo hämmentävän tarinansa, mitä kaikkea hänen elämässään on tapahtunut ennen Jasminin syntymää. Lili asui Iranissa, mutta joutui uhraamaan entisen elämänsä. Myöhemmin hän pakeni Saksaan, vielä myöhemmin Yhdysvaltoihin. Mutta mitä kaikkea oikein tapahtui vuosien aikana, ennen Jasminin syntymää? Minkälainen oli naisen asema islamilaisen vallankumouksen aikana Iranissa?

Iranilainen tytär on monin tavoin kiinnostava romaani. Iranin paikoin rankka historia tulee hyvin esille. Naisten asema on kammottava, mutta siitä huolimatta monet selvisivät. Lili koki kauheita asioita, mutta sitkeydellä hänenkin elämänsä muuttui paremmaksi, vaikka nuorena auki revityt haavat eivät ikinä parantuneetkaan.

Vaikka tässä oli paljon aineksia hyvään kirjaan, ei lopputulos siltikään oikein uponnut minuun. Kerronta tökkii. Darznik ikään kuin luettelee tapahtumia kronologisessa järjestyksessä. Joitain rankkojakin asioita vain mainitaan sivulauseessa, toisista kerrotaan sentään vähän enemmän. Vaikka kirja perustuu tositarinaan, kirjalijan äidin omiin kokemuksiin, koin silti hieman epäuskottavaksi sen, että yhdelle ihmiselle tapahtuu kaikki mahdollinen.

Lisäksi tuntui, etten saanut henkilöistä otetta. Lili oli paikoitellen kiinnostava ja hänen rankat kokemuksensa herättivät toki sympatiani, mutta heti seuraavalla sivulla hän muuttui ärsyttäväksi. Kirjan kirjoittaja, Jasmin, jäi myös ihan taka-alalle. Olisin ehkä toivonut asioiden luettelemisen sijaan enemmän välikommentteja ja ajatuksia Jasminin suunnalta. Mitä äidin tarinan kuuleminen herätti aikuistuneessa naisessa? Kaipasin myös enemmän Lilin ajatuksia ja mielipiteitä, enemmän tunnetta tapahtumien luettelun vastapainoksi. Hieman erilainen rakenne olisi voinut toimia, joku kikka mikä olisi tuonut tarinaan lisää syvyyttä ja tunnetta.

Iranilainen tytär olisi voinut olla hieno ja mieleenpainuva lukukokemus, mutta nyt en saanut tästä otetta. Luin toki kirjan loppuun, mutta kyllä se paikoitellen eteni todella hitaasti ja lukeminen tökki juuri tuon tylsän rakenteen ja epäuskottavuuden vuoksi. Vaikka Lilin kokemukset olivat rankkoja, jäi minulle tunnepuolella tästä varsin tyhjä ja välinpitämätön fiilis.  Kuvittelisin, että Lilin tarina pitäisi lukijan kiinnostuksen yllä, herättäisi tunteita ja halun lukea ja selvittää, miten hänen käy. Mutta tämä kirja ei vaan onnistunut siinä. Aineksia siis oli, mutta toteutus ei miellyttänyt minua, saati onnistunut pitämään mielenkiintoani yllä. Harmi!

★★+

Tummanhopeinen meri / Susan Fletcher

Tummanhopeinen meri / Susan Fletcher

Like, 2012. 443 sivua.

Alkuteos: The Silver Dark Sea, 2012.

Suomentanut: Jonna Joskitt-Pöyry

Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Susan Fletcherista on pikavauhtia tullut yksi suosikkikirjailijoistani. Siksi odotinkin innolla, että ehdin lukemaan hänen uuden suomennetun romaaninsa Tummanhopeinen meri. Fletcherin kaunis kieli, meren läsnäolo ja yhden saaren kiinnostavat asukkaat ja monimutkaiset ihmissuhteet kuulostivat hyvältä jo kevään uutuuskatalogissa, ja olin jo ennen kirjan lukemista aika varma, että pidän tästä.

Pienen Parlan saaren rantaan huuhtoutuu mies. Hän on suurikokoinen, kaikille tuntematon. Saaren asukkaat ihmettelevät miestä. Kuinka joku voi huuhtoutua saaren rantaan hengissä? Mies on menettänyt muistinsa, eikä saaren asukkaille selviä hänen henkilöllisyytensä. Kaikkien toiveissa on, että mies olisi Tom, monelle saaren asukkaalle rakas henkilö. Asukkaat muistavat myös tarinan Kalamiehestä, joka yhden kuunkierron ajaksi ottaa ihmisen hahmon ja tuo toivoa heille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Toivoa kaipaa monikin Parlan asukkaista, mutta onko rantaan huuhtoutunut mies todellakin Kalamies, vai muukalainen joka juonii jotakin?

Pidin Tummanhopeisesta merestä vielä enemmän kuin osasin odottaa. Uppouduin täysin Fletcherin tuttuun, kauniin runolliseen kielenkäyttöön. Myös suomennos oli ilmeisen hieno, sillä nautin kielestä täysin siemauksin. Olen ennenkin maininnut, että rakastan Fletcherin luomaa tunnelmaa hänen kirjoissaan. Tässäkin oli tiivis, mukaansatempaava tunnelma. Tarina eteni varsin hitaasti, monia asioita kuvailtiin perusteellisesti ja kirjan tempo oli hidas. Lukeminen vei kauan, en halunnut kiirehtiä vaan nauttia jokaisesta sanasta, tapahtumasta, kirjan sivusta. Joskus voin ärsyyntyä hitaasta temposta, mutta tässä kirjassa se ei haitannut.

Kirjassa on paljon henkilöitä, ja etenkin tarinan alussa oli todella vaikeaa muistaa kuka oli kuka, ja minkälaiset suhteet henkilöillä oli toisiinsa. Oli serkkuja, sisaruksia ja naapureita. Onneksi heti kirjan alussa on selkeä ja kattava henkilökartta, josta oli helppo tarkistaa kuka kukakin oli. Ja aika nopeasti kyllä keskeisimmät henkilöt muistuivat mieleeni. Minä pidin kirjan laajasta henkilögalleriasta. Mukana oli kaikenlaisia ihmisiä, ja monipuolisuus on aina minun silmissäni plussaa (kunhan ei mene överiksi). Pidin myös kiemuraisista ihmissuhteista, menneisyyden haamuista jotka kummittelivat sisaruksille sekä saarelaisten erilaisista selviytymisstrategioista menneisyyden kokemuksista.

Fletcherin kirjoitustyyli, hänen romaaniensa vahva tunnelma, monipuolinen henkilögalleria ja hänen kirjojensa painavat teemat muodostavat kokonaisuuksia, joihin minä ihastun palavasti kirjan kirjan jälkeen Tummanhopeinen meri taitaa nousta suosikikseni Fletcherin kirjoista, vaikka olen ennen tätä pitänyt todella paljon Irlantilaisesta tytöstä ja rakastanut Meriharakoita. Tummanhopeinen meri on minulle täydellinen paketti. Kirjassa on kohdallaan kaikki; henkilöt, salaperäinen tunnelma, meren läheisyys kaikissa tapahtumissa ja kaunis kieli. Minä huomaan vieläkin palaavani ajatuksissani Parlan saarelle ja saaren asukkaisiin silloin tällöin, vaikka luin kirjan loppuun jo viikko sitten. Se on hyvän, mieleenpainuvan kirjan merkki, jos jokin.

★★★★★

Jeninin aamut / Susan Abulhawa

Jeninin aamut / Susan Abulhawa

Like, 2011. 340 sivua.

Alkuteos: Mornings in Jenin, 2010.

Suomentanut: Pauliina Klemola

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjakauppaostos

Susan Abulhawan romaani Jeninin aamut on lojuillut lukupinossani jo kauan. Kirjaa on kovasti kehuttu, rankasta aiheestaan huolimatta.

Abulhawa vie lukijan Palestiinaan, sodan keskelle jossa hänen omat vanhempansa olivat kuuden päivän sodan pakolaisia. Jeninin aamuissa seurataan kuitenkin Al-Hijan suvun tarinaa. Yksi keskeinen henkilö on Amal, joka oikeastaan syntyy sodan keskelle. Hän menettää sodalle molemmat vanhempansa ja veljensä, ja päätyy itse lopulta Yhdysvaltoihin asumaan. Oma tarinansa kerrottavanaan on myös Amalin veljillä Ismaelilla ja Davidilla. Suvun tarinat ovat surullisia, traagisia ja kauheita. Kosto ja anteeksianto nousee omaan, suureen rooliinsa, menneisyys ja nykyhetki kohtaavat ja johtavat usein kamaliin kohtaloihin.

Jeninin aamut on tarinaltaan kauhea kirja. Olen nyt lukenut kaksi sota-aiheista kirjaa putkeen, ja nyt tuntuu siltä että sodan kauheudet riittävät hetkeksi. Hyvää mieltä tästä kirjasta ei siis tullut, mutta kamaluudessaan kirjan aihepiiri oli kuitenkin todella kiinnostava ja opettavainen. Kirjan tapahtumat herättivät paljon tunteita, eniten vihaa, surua ja inhoa julmuuksien vuoksi, mutta paikoitellen myös iloa ja onnen tunteita kirjan henkilöiden kautta.

Abulhawa kirjoittaa varsin sujuvasti, vaikka välillä teksti hieman tökkikin. En osaa tuota tökkimistä sen kummemmin kuvailla, mutta välillä tuntui siltä, että teksti oli kerronnan sijaan eri tapahtumien peräkkäin latelua. Toisaalta taas pidin kohdista, joissa kuvailtiin henkilöiden elämää ja etenkin kirjan kertojaan, Amaliin, ihastuin kovasti. Jeninin aamut on todentuntuinen ja rehellisen oloinen kuvaus Palestiinan kauheuksista, välillä tuntui että kamaluutta oli tungettu kirjaan liikaakin ja tapahtumista sai luonnollisestikin varsin yksipuolisen kuvan.

Vaikka en ihan kaikesta tässä kirjassa pitänytkään olen iloinen että luin tämän. Lukukokemus oli ahdistava, tunteita ja paljon ajatuksia herättävä. Maailmani avartui kuitenkin taas hieman enemmän ja ahdistavuudestaan huolimatta luin kirjaa mielelläni. Jeninin aamut oli jotenkin niin ristirritainen ja ravisuttava lukukokemus, että minun on vaikea pukea ajatuksiani kirjasta tämän tarkemmin sanoiksi.

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Palestiina

★★★+

Poika / Marja Björk

Poika / Marja Björk

Like, 2013. 215 sivua.

Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen

Mistä minulle? kustantajalta saatu arvostelukpl

Marja Björk on minulle entuudestaan tuntematon kirjailija, mutta hänen tuoreen romaaninsa aihealue kiinnosti minua kovasti. Poika perustuu Björkin oman pojan kokemuksiin, ja kertoo koskettavan tarinan identiteettinsä löytämisestä, omaksi itsekseen tulemisesta.

Kirjassa seurataan Marionin, eli Maken, kasvua lapsesta nuoruokaiseksi. Makke on jo pienestä asti tuntenut olevansa poika. Perhe yrittää parhaansa mukaan kasvattaa Makesta tyttöä, mutta itse hän inhoaa hameita, rusetteja ja tyttöjen leikkejä. Makke viettää aikaansa mieluummin poikien seurassa, poikien juttuja tehden.

Kirjassa seurataan Maken kasvua ja kehitystä, seksuaalisuutta, identiteetin kehitystä. Kuinka Makke selviää kun hänen vartalonsa alkaa kehittyä naisen vartaloksi, miltä tuntuu kun vahvasta teipistä tulee jokapäiväinen riesa jonka avulla Makke tuntee itsensä hieman enemmän pojaksi. Kirjassa selviää myös kuinka nuori selviää kavereiden ihmettelystä, perheen painostuksesta ja lopulta, onneksi, oman itsenä löytämisestä.

Björk kirjoittaa sujuvaa ja helposti ymmärrettävää tekstiä. Kirja oli todella nopealukuinen ja aihe myös erittäin kiinnostava. Makke toimii kirjan minäkertojana, ja välillä ärsyynnyin hieman kirjassa paljon käytettyyn puhekieleen. Pidin kuitenkin siitä, kuinka rehellisen ja selkeän kuvan kirjan antaa yhdestä ihmisestä, yhden henkilön tarinasta. Poika on kuvaus yhden vahvan yksilön elämästä, hänen ajatuksistaan ja mielipiteistään. Ihailen kirjan rehellisyyttä ja Maken vahvuutta ihmisenä.

Poika koskettaa ja herättää ajatuksia, se on mieleenpainuva tarinaltaan, mutta ei kuitenkaan (onneksi) saarnaava tai tuomitseva. Aihe on vaikea ja rankka, mutta kirjan luettuani huomasin kuitenkin ajattelevani, että oikeastaanhan tämä oli yksinkertainen tarina. Tässä ei ollut kummallisuuksia, vaan tarina ja viesti oli selkeä. Makke oli henkilönä kiinnostava, ja hänen persoonansa tuli kirjan sivuilla hyvin esille.

Lukukokemukseeni vaikutti kyllä se, että tarina on ainakin osittain todellinen. Tarina perustuu Björkin oman pojan kokemuksiin, ja tämä seikka vaikutti (positiivisesti) minun lukemiseeni. Mietin, kuinka paljon ja mitkä kaikki yksityiskohdat ovat todellisia, mitkä keksittyjä. Huomasin myös vertailevani kirjaa Boys Don't Cry -elokuvaan (josta pidän paljon) ja muihin samaa aihetta käsitteleviin kirjoihin. Aihe on tärkeä ja kaipaa huomiota, eikä tästä missään tapauksessa ole vielä kirjoitettu tarpeeksi kirjoja.

Poika on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, joka taatusti herättää ajatuksia ja mietteitä jokaisessa lukijassa. Tärkeä puheenvuoro joka pitää otteessaan, ja jonka lukee nopeasti parilla lukukerralla.

★★★+

Veden viemää / Mikael Niemi

Veden viemää / Mikael Niemi

Like, 2013. 298 sivua.

Alkuteos: Fallvatten, 2012.

Suomentanut: Jaana Nikula

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kustantajalta saatu arvostelukappale

Mikael Niemen romaani Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä oli ensimmäisiä aikuistenkirjoja joita luin kokonaisuudessaan. Niemellä on siis paikka sydämessäni (:D) ja tartuin innolla hänen uutuusromaaniinsa Veden viemää kun se tupsahti postiluukustani.

Ruotsin Lappia, Luulaajanjoen laaksoa, riepottelee kovat sateet ja eräänä päivänä joen pato ei enää kestä, vaan antaa veden voimalle periksi. Pato murtuu ja vesi lähtee tekemään tuhojaan uskomattomalla voimallaan jokilaaksoon. Laakson asukkaat saavat kokea hurjia taisteluja ja kovia kohtaloita. Vesi tuhoaa taloja talojen perään, ihmiset jäävät veden armoille ja käyvät kukin oman taistelunsa selvitäkseen hengissä veden keskeltä.

Kirjassa on paljon kiinnostavia henkilöitä, jotka kaikki käyvät oman taistelunsa. Vincent istuu padon murtuessa helikopterissaan ex-vaimonsa Hennin kanssa. Heillä on asiat helikopterin ansiosta varsin hyvin, kunnes Henni haluaa ehdottomasti laskeutua pelstaakseen uuden miehensä Einarin ennen veden saapumista. Omaa kamppailuaan käy myös Vincentin ja Hennin tytär Lovisa, joka kantaa sydämensä alla tuoretta, ihanaa salaisuutta. Pienen putiikin omistaja Sofia kuulee uutiset tulvista työpaikallaan ja lähtee keinoja kaihtamatta kotia kohti, tarkoituksenaan pelastaa koulusta lintsaava Evelina-tytär. Monia muitakin kamppailuja käydään, ja tapahtumien keskellä sattuu monta yllättävää kohtaamista.

Henkilöitä oli minun makuuni kirjassa ehkä hieman liikaa, vaikka toki pidin ihmiskohtaloiden kirjavuudesta. Olisi kuitenkin ollut varmasti selkeämpää seurata muutaman henkilön tarinaa, mieluummin kuin vielä kirjan puolivälissä ottaa mukaan uusia henkilöitä. Oikeastaan kukaan henkilöistä ei kuitenkaan jäänyt tavattoman etäiseksi, sillä takaumien kautta Niemi rakentaa jokaiselle identiteetin ja oman tarinansa.

Kirjan idea on erikoinen ja ahdistavuudessaankin mielenkiintoinen., ja pidin siitä, että tapahtumat asettuivat Lappiin, josta kirjoja ei kovinkaan paljon ole (tai minä en ainakaan ole niihin törmännyt). Kirjan tarina vie mukanaan, ja nopeasti halusin tietää miten henkilöiden tarina päättyy. Kuka selviytyy, kuka jää veden viemäksi. Kiinnostavinta kirjassa oli seurata erilaisten ihmisten erilaisia selviytymiskeinoja, kuinka he ajattelivat, toimivat ja käyttäytyivät katastrofin keskellä. Kirjan kieli on helppoa ja vie tarinaa sujuvasti eteenpäin, ja myös helpon kielen vuoksi tämä oli varsin nopealukuinen kirja vaikka jossain kirjan keskivaiheilla, takaumien keskellä, tunsin hieman tylsistyväni tapahtumien junnaamiseen paikoillaan.

Veden viemää osoittautui minulle varsin ahdistavaksi kirjaksi. Veden voima on pelottavaa, ja kun ihmiset pakenivat tulvaa, tai näkivät harmaan, korkean seinän lähestyvän takanaan tunsin pelkoa ja ahdistusta heidän kanssaan. Kuvittelin heidän juoksevan lähestyvää vesiseinämää pakoon, veden kuitenkin ollessa heitä nopeampi ja voimakkaampi. Ahdistava ajatus.

Veden viemää oli kokonaisuutena kelpo lukukokemus. Kirja on sujuva ja varsin mukaansatempaava täynnä kiinnostavia selviytymiskamppailuja. En voi väittää, että tämä olisi ollut positiivisen iloinen lukukokemus ahdistavan aiheensa vuoksi, mutta ei tämä pelkkää synkkyyttä ja kurjuutta kuitenkaan ollut. Onnistunut kuvaus ihmisluonnosta katastrofin keskellä ehdottomasti!

★★★+

Meriharakat / Susan Fletcher

Meriharakat / Susan Fletcher

Like, 2008. 383 sivua.

Alkuteos: Oystercatchers, 2007.

Suomentanut: Jonna Joskitt

Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen

Mistä minulle? nettikaupan alennusmyynneistä

Ihastuin viime vuoden puolella Susan Fletcherin esikoisromaaniin Irlantilainen tyttö ja etenkin kirjan ihanaan tunnelmaan. Meriharakat on ollut lukulistallani jo kauan, ja pääsi vihdoin luettavakseni myös osana oman kirjahyllyn lukuprojektia.

Nuori Amy makaa neljättä vuotta koomassa sairaalasängyssä. Sängyn äärellä istuu hänen isosiskonsa Moira, joka lähes päivittäin käy katsomassa sisartaan, kertomassa tälle elämästään tänään ja heidän elämästään ennen onnettomuutta. Moira avaa sisarelleen pikku hiljaa muistoja ja tapahtumia ennen Amyn onnettomuutta, omia syyllisyydentunteitaan, katkeraa tunnustustaan.

Moira muistelee lapsuuttaan meren rannalla Britannian maaseudulla, hän muistelee kouluvuosiaan yksinäisyydessä kaukana kotona, ja hetkeä, jolloin kuvioihin astui Ray, nuori taiteilija joka halusi Moiran omakseen. Kiusatun, erikoisen Moiran, joka oli vailla ystäviä, kaukana perheestään.

Moiran ja Amyn tarina on koskettavaa luettavaa. Meriharakat on kaunis kirja ja rakastuin taas Fletcherin tunnelmanluomistaitoon. Kirja on täynnä ihastuttavia yksityiskohtia, jotka lisäävät sen surullista kauneutta. Merellä lentävät linnut, meren tuoksu, Moiran pitkät paksut hiukset, Amyn lapsuudenilo, Moiran ja Rayn oma koti, Rayn kirjoittamat kirjeet reissuiltansa ja Amyn lemmikkihamsteri. Arkisia yksityiskohtia jotka jostain syystä lisäsivät mielessäni kirjan ihanuutta.

Kirja on myös täynnä kiinnostavia ja tärkeitä aiheita. Pääosaan nousee sisaruskateus, yksinäisyys, syyllisyydentunnot ja myös rakkaus. Fletcherin kielenkäyttö on runollisen kaunista, ja kirja on täynnä upeita, merkityksellisiä lauseita. Myös kirjan henkilöt ovat kiinnostavia, ja henkilögalleria minusta juuri sopivan suuri. Päähenkilö Moira tuli lähelle ja sai paikan sydämestäni, jollain tavalla pystyin samaistumaan häneen helposti. Moiran Til-täti oli myös kiinnostava nainen, vaikka hän jäikin tarinassa hieman sivurooliin. Myöhemmässä vaiheessa kuvioihin astuva Ray on myös tapahtumien kannalta tärkeä ja kiinnostava tapaus.

Meriharakoissa on myös monta kiinnostavaa ihmissuhdetta. Moiran ja Amyn sisarsuhde on tietenkin pääosassa, mutta toisaalta oli myös kiinnostavaa miettiä Moiran ja Rayn avioliittoa, Moiran ja Amyn vanhempien välistä suhdetta ja myös heidän suhdettaan tyttäriinsä. Myös Til-tädin ja Moiran välinen side oli ajauksia ja tunteita herättävä.

Susan Fletcher on selkeästi minun kirjailijani. Ihastuin jo Irlantilaiseen tyttöön, mutta Meriharakat saa aivan oman paikkansa suosikkikirjojeni joukossa. Tämä on upea kokonaisuus, tunnelmaltaan aivan erityinen, tarinana mieleenpainuva, koskettava, syvällinen ja sydämeenkäypä, ikimuistoinen kirja minulle. En voi kuvailla kuinka innoissani odotan Fletcherin uutuuskirjaa Tummanhopeinen meri!

★★★★★  

Irlantilainen tyttö / Susan Fletcher

Irlantilainen tyttö / Susan Fletcher

Like, 2010. 266 sivua.

Alkuteos: Eve Green, 2004.

Suomentanut: Jonna Joskitt

Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen

Mistä minulle? alennusmyyntilöytö jostain kirjakaupasta

Lukupiirimme kuukauden kirjaksi valikoitui Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö. Kirja löytyi monen piiriläisen omasta hyllystä ja Fletcher lähes kaikkien lukulistalta. Minäkin olen säilyttänyt tätä kirjaa hyllyssäni jo aika kauan, joten oli kiva lukea juuri tämä kirja syksyn uutuuskirjojen keskellä.

Evangeline Green odottaa nyt 29 vuotiaana esikoistaan. Hän palaa muisteluissaan omaan lapsuuteensa, joka muuttui kovasti kun hän kahdeksanvuotiaana menetti yllättäen äitinsä. Eve muutti asumaan Walesin maaseudulle isovanhempiensa luokse, ja pienen kylän asukkaat kohdistivat huomionsa punapäiseen pikkutyttöön. Eve kuuli tarinoita omasta taustastaan, sai selville seikkoja isästään ja ystävystyi sekä kotitilalla työskennelleen Danielin että "kylähullun" maineen saaneen Billyn kanssa. Nyt vuosia myöhemmin Eve on valmis muistelemaan tarinaansa ja kertomaan sen, ja sen jälkeen suuntaamaan katseensa kohti tulevisuutta.

Meillä oli lukupiirissä hieman eriäviä mielipiteitä tästä kirjasta, mutta minä pidin Irlantilaisesta tytöstä kovasti. Kirjassa ei mässäillä tapahtumilla, vaikka Even tarina kulkee punaisena lankana koko kirjan läpi. Kirjassa oli niin hieno tunnelma ja brittimaaseudun miljöökuvaus, että ihastuin kirjaan sen vuoksi. Lisäksi kirjassa oli paljon kiinnostavia henkilöitä, kaikki pienen kylän tyypilliset henkilöt ilmaantuivat tarinaan. Erakkona elävä Billy, ilkeä ja vanhoja asioita kostava kyläkauppias, salaperäinen Daniel ja lempeät isovanhemmat täyttivät nuoren Even päivät. Kirjan kaikki pienet yksityiskohdat, maisemien kauneus, myrskyiset yöt ja sateen tuoksu hurmasivat minut ja minä viihdyin kirjan parissa mainiosti. Toki halusin myös selvittää Even menneisyyden ja syyn sille, miksi kyläläiset olivat tytöstä niin kiinnostuneita. Mutta tässä kirjassa juoni jäi hieman hienon tunnelman varjoon, mutta minua tuo ei häirinnyt.

Fletcher myös kirjoittaa hienosti. Teksti on helppolukuista, kaunista ja sujuvaa. Pidin myös kirjan rakenteesta, siitä että tapahtumia seurattiin kahdessa ajassa. Se toi tarinaan lisää mielenkiintoa ja sai lukijan pysymään hereillä. Minä rakastan salapoliisin leikkimistä lukiessani, ja tässä kirjassa sain harrastaa tuota alusta loppuun asti. Kaikki asiat eivät selvinneet lopussakaan, mutta minusta tässä paljastettiin juuri tarpeeksi. Irlantilainen tyttö on salaperäinen, kaunis, tunnelmallinen ja koskettava tarina. Se jäi minun mieleeni vahvan, kauniin tunnelmansa vuoksi. Tämä on Susan Fletcherin esikoisteos ja sai minut todella kiinnostumaan Fletcherin muistakin kirjoista. Hyllyssä odotteleekin jo Meriharakat, toivottavasti ehdin pian sen pariin :).

★★★★+

Kun kyyhkyset katosivat / Sofi Oksanen

Kun kyyhkyset katosivat / Sofi Oksanen

Like, 2012. 362 sivua.

Kannen suunnittelu: Mika Perkiökangas

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla 

Sofi Oksasen uutuuskirja Kun kyyhkyset katosivat on syksyn aikana ollut kovinkin esillä mediassa. Minä tykkäsin Puhdistuksesta, vaikka en aivan täysin hullaantunut ollut siihenkään. Kyyhkysten medianäkyvyys alkoi jopa hieman ärsyttää minua, miksi ei mistää muista kuin Oksasen kirjoista kohista näin? Halusin kuitenkin uteliaisuudesta lukea tämänkin kirjan ja laitoin itseni kirjaston varausjonoon. Luulin, että saisin kirjan varauksesta vasta ensi vuoden puolella, mutta en jonottanut kuin pari viikkoa kunnes jo sain ilmoituksen kirjasta.

Kun kyyhkyset katosivat ei ole nopea- tai kovinkaan helppolukuinen kirja. Lukeminen vaati keskittymistä ja paljon aikaa. Illalla väsyneenä lukeminen ei sujunut, sillä huomasin pari kertaa unohtaneeni tapahtumat ja jouduin selaamaan sivuja taaksepäin. Viron historia ei ole minulle tuttu, olen nolostuttavan surkea historiantietäjä noin muutenkin. Siksikin luulen, että Oksasen kirja oli minulle aika vaativa tapaus.

Kun kyyhkyset katosivat on kuvaus avioliitosta, surkeasta, onnettomasta avioliitosta joka perustuu huijaukselle ja valehtelulle. Kirja on myös kuvaus Viron historiasta, 1940-luvusta jolloin Neuvostoliitto oli miehittänyt maan ja toisaalta myös 1960-luvun Virosta jolloin elettiin jälleen Neuvostoliiton alla. Päähenkilö on ärsyttävä, inhottava Edgar jonka salailu ja valehtelu selviää lukijalle pikku hiljaa. Oksanen on varmasti tehnyt valtavasti taustatyötä kirjaansa varten, niin tarkkoja ja hiottuja yksityiskohtia Viron historiasta kirjassa on. Kirjan kieli on myös hienoa, taidokasta ja hiotun tuntuista, jokainen lause on tärkeä. Ehkä juuri tämän vuoksi koin kirjan lukemisen niin vaikeaksi ja vaativaksi. En pysynyt tarinassa mukana, luin saman kohdan monta kertaa enkä saanut kokonaisuutta oikein pysymään kasassa. Kirjan viimeiset sata sivua olivatkin ihan vain suorittamista ja kun käänsin viimeisen sivun olin onnessani siitä, että kirja loppui.

Kirjan henkilöt ovat kiinnostavia, varsinkin päähenkilö Edgar. Minä en pitänyt Edgarista, mutta mies oli kuvailtu kiinnostavasti ja hänen takinkääntämisensä ja valehtelunsa olivat kiinnostavia seikkoja tarinan kannalta. Kirjan naishahmot olivat myös huolellisen tarkasti kuvailtuja, ja Viron historiallisten tapahtumien vaikutus henkilöihin oli kiinnostavaa seurattavaa. Tapahtumat vaikuttivat henkilöihin eri tavalla, Edgarin vaimo reagoi omalla tavallaan ja Edgar omallaan. Myös kirjan muiden henkilöiden kohtalot olivat koskettavia ja herättivät paljon tunteita.

Kaikesta hyvästä huolimatta päällimmäinen tunne Oksasen kirjan jälkeen on sekavuus ja pettymys. Petyin siihen, etten pysynyt tapahtumissa mukana, että koin historiallisten tapahtumien kuvailun välillä puuduttavan tylsänä ja että lopulta toivoin, että kirja vain loppuisi. Sekavuuden aiheutti se, etten ymmärtänyt miten henkilöt liittyivät toisiinsa, kuka lopulta oli kuka ja missä järjestyksessä kaikki tapahtui. Vaikka ei pitäisi vertailla, ja vaikka Puhdistus ei ollut minulle mikään täydellinen kirja se oli kuitenkin tapahtumiltaan koskettavampi ja mieleenpainuvampi kuin tämä. Kun kyyhkyset katosivat jää mieleeni lähinnä sekavana ja vaativana lukukokemuksena.

★★★-

Vesiseinä / Jussi Valtonen

Vesiseinä / Jussi Valtonen

Like, 2006. 213 sivua.

Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen

Mistä minulle? Forssan kirjaoutletostos

Jussi Valtosen romaani Vesiseinä valikoitui lukupiirimme ensimmäiseksi syyskirjaksi. Ostimme kirjan koko lukupiirille Tuulian ja Riinan kanssa Forssan kirjaoutletistä keväällä. Olen aiemmin lukenut Valtosen Siipien kantamat josta pidin kovasti, joten odotukseni Vesiseinän suhteen olivat kohtuullisen korkealla.

Vesiseinä on kokoelma tarinoita, joiden päähenkilönä on useimmiten Antti. Hänen tyttöystävänsä Elli on myös monessa tarinassa mukana. Tarinat, tai kirjan eri osat, kertovat miten erilaiseksi elämä voi muotoutua erilaisten valintojen kautta. Antin elämää seurataan lapsuudesta aikuisuuteen saakka. Kirja sisältää ihmissuhdekiemuroita, uravalintoja ja perhe-elämää. Antti ja häen tyttöystävänsä Elli ovat välillä eron partaalla, välillä taas onnellisesti naimisissa lapsiperhettä pyörittämässä. Suosikkitarinassani Afrikka Valtonen kuvailee tarkasti ja psykologin ammattitaidolla masentuneen vaimon herättämiä reaktioita miehessään.

Minulla kesti jostain syystä aika kauan, ennen kuin tajusin kirjan ideaa. Mietin, miksi lähes jokaisessa tarinassa seurattiin Anttia ja Elliä, mutta miksi heidän elämäntilanteensa oli täysin eri jokaisessa tarinassa. Kun oivalsin (siis luin kirjan takakannen tarkemmin...), että tarinat mahdollisesti ovat ikään kuin vaihtoehtoisia tarinoita, eri reittejä elämässä, aloin pitää lukemastanikin paljon enemmän. Pidin tavasta, jolla Valtonen otti esille sitä, kuinka jälkeenpäin ymmärtää mitkä valinnoista ovat olleet onnistuneita, mitkä valinnat vääriä. Valtosen teksti ja kielenkäyttö on vaivatonta, mutta paikoin kovin tavanomaista. Kaipasin arkisiin tarinoihin välillä lisämaustetta kuvailevammasta, taiteellisemmasta kielestä.

Vesiseinän sisälle mahtuu monta kiinnostavaa henkilöä. Kirjan ensimmäisessä tarinassa, jossa kuvaillaan Antin kouluvuosia, vahvasti läsnä on maahanmuuttajataustainen Aleksander. Aleksander on kiinnostava tapaus, etenkin koska hän palaa yhdessä myöhemmässä tarinassa Antin elämään. Tuo vierailu osoittautuu kuitenkin lyhyeksi, ja olisin mielelläni lukenut Aleksanderista enemmänkin. Toinen kiinnostava henkilö on Ellin sisko Tanja, joka kirjan loppua kohden on useassa tarinassa mukana. Hänen roolinsa Ellin ja etenkin Antin elämässä on kiinnostava kirjan toiseksi viimeisessä novellissa Afrikka.

Vesiseinä on aiheiltaan ja idealtaan todella kiinnostava ja kivan erilainen. Idea vaihtoehtoisista elämänvalinnoista ja näistä seuraavasta elämästä on mielenkiintoinen ja jännittävä. Antin ja Ellin "vaihtoehtoisia elämiä" seurataankin tässä kirjassa monelta kiinnostavalta kantilta, mutta jotenkin olisin kaivannut moneen tarinaan lisää syvyyttä. Minua eniten koskettanut Afrikka-niminen tarina oli sivumäärältään kirjan pisimpiä. Afrikan tapahtumat tulivat lähelle, herätti tunteita laidasta laitaan ja oli kirjoitettu todentuntuisesti, siinä missä muutama muu tarinoista jäi minulle lyhyisyydessään aika pinnallisiksi.

Summa summarum: Vesiseinä on idealtaan raikkaan erilainen ja piristävä novelli-/tarinakokoelma. Se on inhimillinen ja välillä lempeän humoristinen kirja, jonka henkilöitä kuvaillaan lämmöllä. Kirjassa on paljon kiinnostavia aiheita, mielenterveysongelmia, alkoholiongelmia ja ihmissuhdekiemuroita. Kielellisestikään Vesiseinä ei ole missään tapauksessa huono kirja, vaikka tämä ei ihan yhtä hienoksi lukukokemukseski minulla yltänytkään kuin Valtosen hieno Siipien kantamat.


⋆⋆⋆+

Vesiseinän on lukenut myös ainakin Tuulia, Anni, Susa, Kirsi, Ilse ja anni.M.

Lounge / Markku Rönkkö

Lounge / Markku Rönkkö. Like, 2010. 230 sivua.

 Markku Rönkön romaani Lounge tarttui mukaani kirjaston palautettujahyllystä. Suunnittelin jo viime vuonna kirjan lukemista, kun innostuin siitä muutaman blogarvion perusteella, mutta nyt vasta tiemme törmäsivät kirjastossa.

Loungen päähenkilönä on Art Director, suomalainen Joona joka on muuttanut nimensä uskottavammaksi Jonathan Nobleksi. Vietetään jouluaattoa ja raju myrsky on piirittänyt Heathrow'n lentokentän ja liikenne on poikki. Jonathan on matkalla Los Angelesiin, tapaamaan tärkeätä henkilöä mutta myös tekemään uransa suhteen suuria päätöksiä.

Samalla lentokentällä, kentän toisessa päässä toisessa loungessa, istuu myös suomalaissyntyinen nainen parikymppisen poikansa kanssa odottamassa myrskyn laantumista. Äiti on sairastunut syöpään ja poika on nyt viemässä häntä Los Angelesiin saamaan parasta mahdollista hoitoa.

Kirjassa tarina hyppii lentokentän kahden loungen välillä, mutta myrskyn laantumista odotellessa Jonathan muistelee myös menneisyyttään. Myös aikuisen pojan äiti uppoutuu välillä muistelemaan mennyttää aikaa ja pian lukijalle selviääkin Jonathanin ja naisen välinen yhteys.

Alussa takaumat Jonathanin menneisyyteen, pitkät pätkät selvityksiä hänen töistään ja palkinnoistaan ärsytti minua, mutta kun menneisyyden yhteyden jouluaattoon Heathrow'n lentokentälle ymmärsi, pääsin sujuvammin tarinaan mukaan. Vaikka mainosala ei minua mitenkään silmittömästi kiinnosta, luin silti tämän kirjan ahnaasti. Jonathanin ja syöpäsairaan naisen välinen yhteys selvisi minulle jotenkin aika myöhään, ja olisikin kiinnostavaa tietää, missä vaiheessa kirjaa teille muille kirjan lukeneille selvisi tämä? Olinko vain liian väsynyt yövuorossa tätä lukiessani, vai muuten vain hölmö, kun minulla meni niin kovasti aikaa ennen kuin tajusin heidän välisen yhteyden...?

Kirjassa mielenkiintoisinta oli seurata Jonathanin omia ajatuksia itsestään. Kuinka hän toki oli tyytyväinen mahtavaan uraansa ja elämäänsä joka sisälsi töitä, lukuisia irtosuhteita, uusia naisia joka kaupungissa ja kallista elämäntyyliä, mutta kuinka kaikesta kuitenkin paistoi läpi yksi asia -rakkauden kaipuu. Jonathan ei saanut suurta rakkauttaan, mutta ajatukset ja muistot naisesta eivät jättäneet häntä rauhaan vieläkään. Koko kirjan läpi ilmassa leijuu ajatuksia ja kysymyksiä, voiko ihminen olla onnellinen ilman rakkautta?

"Onni on niin lähellä. Onko se edelleen liian kaukana?"

 Lounge oli minulle kaiken kaikkiaan positiivinen lukukokemus. Nopealukuinen ja sujuva kirja vaikka mainosala tai Jonathan Noble henkilönä ehkä ei ollut kiinnostavimmasta päästä. Minä muuten rakastan lentokenttiä, tunnelmaa isoilla lentokentillä ja sitä ihmispaljoutta, joten innostuneena luin ja uppouduin lentokenttätunnelmaan, vaikka se tässä kirjassa olikin hieman haikea ja alakuloinen.

★★★★

Myös Hanna ja Naakku ovat lukeneet Loungen.

PS! Blogin ulkonäkömuutokset ovat meneillään, ehdin jatkaa vasta huomenna tai viikonlopun jälkeen joten hienosäätöä esim. otsikkobannerin kanssa vielä luvassa...:)

Enkelivaihde

Enkelivaihde (In my Skin: A Memoir, 2005) / Kate Holden. Like, 2007. 300 sivua.

 Australialaisen Kate Holdenin esikoisromaani Enkelivaihde on elämäkerrallinen kertomus hänen jo taaksejääneestä vaiheesta prostituoituna ja huumeriippuvaisena. Holden syntyi ns. "hyvään perheeseen" oli hyvin tienaavat vanhemmat, nuorempi sisko jonka kanssa Katella oli hyvät välit. Perhe asui omakotitalossa ja Kate lähti yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta. Hänellä oli muutamia ystäviä, hän työskenteli kirjakaupassa ja nautti työstään. Ystävien kautta ujo ja hiukan arka Kate päätyy kokeilemaan huumeita ja hetken kuluttua on jo koukussa heroiiniin. Kate yrittää päästä kuiville monta kertaa mutta ratkeaa aina uudestaan, piikin himo on liian suuri. Hän asuu hetken ensimmäisen poikaystävänsä kanssa vuokra-asunnossa, heroiinivälittäjän naapurissa. Kate on yhä töissä kirjakaupassa ja illat hän viettää Jamesin kanssa piikitellen.

Kun kirjakaupan väki saa tietoonsa Katen huumeidenkäytöstä hän saa potkut ja yhtäkkiä ei olekaan yhtä helppo saada heroiinia. Rahat on jatkuvasti lopussa mutta kroppa vaatii lisää aineita. Niinpä Kate pätyy kadulle myymään itseään ja yhden yön aikana hän tienaa niin paljon, että rahat riittävät juuri ja juuri seuraavan päivän huumeisiin. Välit Jamesiin menevät poikki ja kohta kuvaan astuu uusi poikaystävä, Robbie. Robbie ei saa töitä joten Kate "joutuu" rahoittamaan myös poikaystävän aineet. Niinpä Kate päätyy töihin ilotaloon, hän oppii talon säännöt ja oppii kikat joilla miehet innostuvat ja valitsevat juuri hänet. Muutaman talon kautta Kate löytää paikkansa hienossa bordellissa jossa hän saa ystäviä muista tytöistä ja jopa muutamasta asiakkaasta. Kate ja Robbie asuvat yhdessä, Robbie löhöää kotona päivät ja yöt kun Kate viettää yöt töissä ja väsyneenä palaa asunnolle nukkumaan ja piikittämään. Jonkin ajan päästä Kate kyllästyy Robbieen mutta hänen on vaikea päästä eroon miehestä - Kate rakastaa tätä kuitenkin eikä pysty heittämään häntä pihalle vaikka mieli tekisi.

Kate ostaa säästämillään rahoilla upean talon ja saa sinnekin pian riesakseen Robbien, vaikka oli kieltänyt tätä tulemasta. Niinpä Kate alkaa viettää yhä enemmän aikaa vanhempiensa luona. Hänellä on kko ajan ollut rakastavat vanhemmat tukenaan, he tietävät hänen huumeidenkäytöstä ja hänen työstään, he sallivat sen kunhan eivät itse joudu katsomaan Katen piikittämistä. Kun Kate viettää yhtä viikkoa vanhepiensa luona tapahtumat johtavat toiseen ja hän lupaa äidilleen, että hän pääsee kuiville. Äitinsä ja metadonin avulla Katen huumeidenkäyttö vähenee ja loppuu sitten kokonaan. Hän päättää lähteä hetkeksi pois, matkustaa Eurooppaan ja oppia tuntemaan itsensä. Kate lopettaa työnsä, pakkaa matkalaukun ja lähtee vuodeksi kiertämään Eurooppaa. Palatessaan hän on kolmekymppinen, uuden elämänsä alussa.

Enkelivaihde kertoo rankasta elämästä mutta antaa samalla myös uudenlaisen kuvan prostituoidun ajatuksista. Katen syvällisempiä ajatuksia jäin vähän kaipaamaan, välillä kirja jäi aika pinnalliseksi ja prostituoidun elämää kuvattiin toistuvasti samalla tavalla. Kate Holden on kirjallisuuden maisteri ja hänen tekstinsä on mukaansatempaavaa ja sujuvaa. Kyseessä on elämäkerrallinen romaani, joten en tiedä kuinka paljon on täysin totta, mitkä asiat ovat oikeasti Katen elämästä ja mikä keksittyä. Joissakin kohdissa lukiessani kirjaa epäilin aika vahvastikin muutamia seikkoja, mutta nehän voivat olla juuri niitä keksittyjä...Katen vanhempia samalla ihmettelin ja samalla kunnoitin. Kuinka vaikeata voikaan olla, seurata oman tyttärensä huumeidenkäyttöä? Välillä ihmettelin, kuinka vanhemmat vain antoivat Katen käyttää huumeita, kuinka he hyväksyivät tyttärensä elämäntyylin. Toisaalta, ehkä se oli juuri paras tapa. Harva huumeriippuvainen pääsee irti huumeista pakottamalla, ehkä paras mitä vanhemmat tässä tapauksessa pystyivät tekemään, oli juuri tyttärensä tukeminen. Siltikin vaikutti oudolta, että vanhemmat pahan paikan tullen lainasivat Katelle rahaa - heroiiniin. Kirjan ärsyttävin henkilö oli ehdottomasti Katen toinen poikaystävä Robbie. En voi ymmärtää, ettei Kate saanut miehenretaletta pihalle talostaan ja elämästään!

Rankka mutta mukaansatempaava romaani. Katen ajatusmaailmaan pääsee minusta hyvin sisään ja kirja antaa taas hieman erilaisen kuvan prostituoidun työstä. Samasta aiheesta kertova kirja on Elina Tiilikan Punainen mekko jota myös suosittelen aiheesta kiinnostuneille.

Pisteitä ***+

ps! Blogini hiljenee viikonlopuksi. Saan ystäväisen vierailulle Turkuun koko viikonlopuksi joten täällä blogissa jatkellaan sunnuntai-iltanan Stieg Larssonin parissa. Ihanaa viikonloppua kaikille!:)

Kellokosken Prinsessa

Kellokosken Prinsessa / Ilkka Raitasuo & Terhi Siltala. Like, 2010. 241 sivua.

 Ilkka Raitasuon ja Terhi Siltalan Kellokosken Prinsessa kertoo Kellokosken mielisairaalassa 1900-luvulla asuneesta Anna Lappalaisesta. Lappalainen kärsi skitsofreniasta sekä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Skitsofreniaan liittyy usein erilaisia harhoja ja Annan harhat olivat harvinaisen voimakkakita. Anna oli täysin varma, että hän oli Prinsessa, Englannin kuningashuoneen prinsessa joka oli kaapattu vauvana ja tuotu Suomeen asumaan. Prinsessa eli Kellokoskella täysin suuruusharhansa pauloissa. Mielisairaalan rakennuksia hän piti palatsinaan, sairaalan työntekijät ja muut potilaat saivat erilaisia arvonimiä, lääkäri oli Isä Paavali, joku toinen taas Prinssi Henrik. Prinsessa antoi yli sata arvonimeä eri ihmisille, eikä koskaan unohtanut yhtäkään antamaansa nimeä.

Kellokosken Prinsessa kertoo Anna Lappalaisen elämäntarinan. Lappalainen syntyi vuonna 1896 Kuopiossa. Anna oli parivuotias kun hänen isänsä menehtyi traagisesti ja Annan äiti jäi yksin kolmen pienen lapsen kanssa. Annan lapsuus oli rankka, äiti ei kyennyt hoitamaan kaikkia lapsiaan ja Annan tie vei lastenkotiin kun äiti päätti pitää Annan molemmat veljet kotona. Anna muutti sijaisperheestä toiseen kunnes pääsi 13-vuotiaana muuttamaan takaisin äitinsä ja veljiensä luokse. Annan ja hänen äitinsä suhde ei koskaan kuitenkaan kehittynyt erityisen lämpimäksi ja läheiseksi. Perhe muutti työn perässä Helsinkiin jossa Anna myöhemmin teki töitä laulajana ja hierojana. Parikymppisenä Anna avioitui Arthur Svedholmin kanssa mutta avioliitto päättyi jo parin vuoden sisällä vuonna 1929.
Tästä alkoi Anna sairastuminen ja vuonna 1931 hän ensimmäisen kerran joutui sairaalahoitoon Kivelän mielisairaalaan. 1930 -luvulla Anna oli useaan otteeseen sairaalahoidossa ja tuolloin hän sai myös diagnoosikseen skitsofrenian. Hoitojaksojen välissä Anna asui äitinsä kanssa mutta heidän yhteielonsa oli mysrkyisää, Anna sai usein raivokkaita kohtauksia ja oli pian taas sairaalahoidossa. Vuonna 1933 Anna siirrettiin Lapinlahden sairaalasta Kellokosken mielisairaalaan. Kellokoskella Anna herätti jo alussa huomiota käyttäytymisellään. Hän otti nopeasti roolinsa "palatsinsa" haltijana, hän pakotti muut käyttäämään hänestä nimeä Prinsessa, harvoin hän reagoi jos joku kutsui häntä Annaksi. Kellokosken palatsissaan Anna piti lauluesityksiä, teki kävelylenkkejä kamarineitonsa kanssa, teki paljon käsitöitä lääkäreille ja hoitajille, ollessaan avohoidossa hän kulki Kellokosken kylällä hieromassa asukkaita ja ansaitsi näin muutaman kolikon.

Annan terveydentila parani ja heikkeni jaksoissa. Talvisin hän oli yleensä huonommassa kunnossa kuin keväisin. Syksyt ja talvet hän viettikin usein hiljaiseloa huoneessaan kunnes taas keväisin piristyi ja lähti kävelemään kylälle. Anna skitsofreniaa yritettiin parantaa ja helpottaa monin eri keinoin, eri lääkkeillä jotka tulivat 1950-luvulla mutta myös esimerkiksi istuttamalla häneen malaria. Pian kuitenkin huomattiin, että Annan sairaus ei parantunut lukuisista yrityksistä huolimatta.

Annan suuruusharhat pitivät pintansa koko hänen elämänsä ajan. Hän vietti Kellokosken mielisairaalassa 52 vuotta elämästään, vuodesta 1933 vuoteen 1985 saakka jolloin hänet siirrettiin Nikkilän sairaalaan jossa hän vuonna 1988 kuoli 92-vuotiaana.

Kellokosken Prinsessa on erittäin mielenkiintoinen kirja. Kävin syksyllä katsomassa Prinsessa-elokuvan opiskelukaverini kanssa ja pidin siitäkin paljon. Kirjaa oli kiva lukea opiskelunäkökulmasta mutta myös ihan sen vuoksi, että Anna oli tavattoman mielenkiintoinen persoona. On jollakin tapaa lohduttavaa huomata, että vaikka kärsiikin vakavasta mielen häiriöstä voi silti iloita elämästään. Minä pidin myös positiivisena sitä, että niin moni Kellokosken sairaalan henkilökunnasta kuten myös kylän asukeista antoivat Annan elää harhassaan, ymmärrettyään että Annan elämä oli sillä tavalla onnellisinta. Suosittelen ehdottomasti tätä kirjaa kaikille. Prinsessan elämäntarina on mielenkiintoinen ja koskettava varmasti muillekin kuin mielenterveydenalan työntekijöille.

 ****+

Elävältä haudatut

Elävältä haudatut / Nadeem Aslam. 2010. 389 sivua

Nadeem Aslamin Elävältä haudatut on rankka tarina sodan runtelemasta Afganistanista. 70-vuotias Marcus isännöi isoa taloa jossa hänen lisäkseen asuu venäläinen Lara joka on Afganistanissa etsimässä sodassa kadonnutta veljeään sekä amerikkalainen David joka eli Marcuksen tyttären Zameenin rakastettuna tämän viimeisimpinä aikoina. Talolle saapuu myös nuori mies Casa joka on kasvanut marttyyrien koulutusleirillä. Amerikasta saapuu myös vapaaehtoissotilas James ja talolle ilmaantuu myös nuori opettajatar Dunia johon nuori Casa ihastuu syvästi. Kaikki talossa asuvat miettivät sodassa kadonneita tai kuolevia läheisiään ja heidän kohtaloitaan. Marcus oli naimisissa Qatrinan kanssa joka kivitettiin kuoliaaksi koska hän toimi lääkärinä Afganistanissa kiellosta huolimatta. Ennen kuolemaansa Qatrina pakotettiin leikkaamaan miehensä käden irti. Marcusin ja Qatrinan tytär Zameen oli tällöin jo kadonnut ja hänen kohtalonsa askarruttaa Marcusta edelleen.Talossa asuvat surevat ja kärsivät ja pikku hiljaa he saavat kaikki tietää läheisistään vähän enemmän.

Odotukseni kirjan suhteen olivat erittäin korkealla. Olen kullut kirjasta kovasti kehuja ystäviltä ja tuttavilta, blogeista olen lukenut eniten kehuja joten odotin todellakin jotakin mullistavaa. Odotuksiin nähden petyin hieman. Elävältä haudatut ei missään tapauksessa ole huono kirja! Nadeem Aslam on taitava kirjoittaja, kieli on runollista, paikoin tajuttoman kaunista ja monipuolista. Kirjan henkilöt olivat mielenkiintoisia ja tapahtumat Afganistanissa kiinnostavat minua kovasti. Kirjassa on paljon todella väkivaltaisia ja kauheita tapahtumia mutta edes ne ei häirinneet lukemistani. Jossain kohtaa kuitenkin joku jäi puuttumaan, sillä kaikista hyvistä seikoista huolimatta tämä kirja ei herättänyt yhtä paljon ajatuksia ja mietteitä kuin esimerkiksi Khaled Hosseinin molemmat romaanit. Nadeem Aslam oli ehkä täyttänyt yhden romaanin liian paljon kaikella, jossain kohdin minua melkein ahdisti kirjan lukeminen kun siinä jotenkin tapahtui jotain koko ajan. Hankala tätä on selittää, jotain jäi kuitenkin puuttumaan. Mutta todellakin lukemisen arvoinen kirja, eikä mitenkään huono mutta olen viime aikoina lukenut niin loistavia romaaneja (Poltetut varjot, Kukkien verellä kirjottu) että ei Elävältä haudatut yltänyt niiden tasolle.

****

Ps! Kirjan kansi on mielestäni mielettömän kaunis, se oli ensimmäinen asia joka herätti mielenkiintoni kirjaa kohtaan keväällä kirjakaupassa!

Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä

The Brief Wondrous Life of Oscar Wao / Junot Diaz

Like, 2008

288 sivua

 Junot Diazin Pulitzer-palkittu romaani Oscar Waon Lyhyt ja Merkillinen elämä kertoo ylipainoisen ghetto-nörtti Oscarin tarinan. Oscar rakastaa tietokonepelejä ja scifiä. hänellä ei ole montaa ystävää, mutta kuitenkin rakastavia ihmisiä ympärillään. Oscarin sisko Lola toimii kirjan toisena kertojana, Oscarin ja Lolan tuttu, välillä myös Lolan poikaystävänä ja Oscarin kämppiksenä toimiva Yunior on kirjan toinen kertoja.

Oscarin nuoruus täyttyy tietokonepelistä, kirjoista ja tytöistä haaveiluun. Ylipainoinen ja idiootin leiman saaneena hän haaveilee ja rakastaa etäältä, eikä ole kovinkaan suosittu tyttöjen joukossa. Oscarin elämään kuuluu myös vahvoja naisia, äiti mukaan lukien. Eletään Dominikaanisessa Tasavallassa Trujillon aikakautta ja maan historia ja sen poliittinen tilanne on näkyvästi esillä kirjan sivuilla. Oscar Waon elämä jää lyhyeksi, kuten kirjan nimestä voi päätellä. Ennen kuolemaansa hänet hakataan jo aikaisemmin henkihieveriin mutta siitä Oscar selviää. Hän yrittää voittaa rakastamansa naisen sydämen itselleen, mutta kuolee sitä yrittäessä.

En voi sanoa pitäneeni kirjasta. Aluksi ärsytti todella pitkät (jopa sivun mittaiset) alaviitteet jotka keskeyttivät kirjan lukemisen pahasti. Välillä jopa jätin alaviitteiden lukemiset väliin koska en jaksanut hyppiä tekstissä niin paljon. Toiseksi, tarina ei oikein antanut minulle mitään. Toki se kertoi mielenkiintoisista, vahvoista persoonista mutta jotenkin se kuitenkin jäi vaisuksi. Mietin monet kerrat viitsinkö edes lukea kirjaa loppuun, mutta päädyin silti lukemaan. Loppukaan ei ollut mitenkään yllättävä tai ennalta arvaamaton joten eipä tästä kirjasta, tai Oscar Waon elämästä jäänyt sen kummempia ajatuksia. Ihan selkeä pettymys!

**-

*******maailmanvalloitusprojekti: Dominikaaninen tasavalta******

Precious - harlemilaistytön tarina

Näin Precious -leffan jo monta kuukautta sitten mutta sain vasta nyt luettua kirjan, johon elokuva pohjautuu. Leffa oli loistava, koskettava, surullinen ja kauhea mutta aivan loistava. Sapphiren kirjoittama kirja, joka on suomalaiselta nimeltään Precious -Harlemilaistytön tarina, on hieman eri tavalla loistava. Claireece Precious Jones on 16-vuotiaana jo toistamiseen raskaana isälleen. Tytön vanhemmat ovat jo kauan pahoinpidelleet ja käyttäneet  häntä seksuaalisesti hyväkseen. Precious on ylipainoinen, kiusattu, lukutaidoton ja yksinäinen kunnes hän saa elämäänsä toisen mahdollisuuden ja aivan uuden suunnan kun hän pääsee vaihtoehtoiselle luokalle jossa "Opetamme toisiamme". luokaltaan Precious saa uusia ystäviä, hänen ja hänen opettajansa Blue Rainin välille muodostuu vahva side ja pikkuhiljaa Precious pääsee eroon pahoinpitelevästä äidistään ja raiskaavasta isästään ja saa elämälleen uuden suunnan.

Kirja oli mielestäni myös loistava. Tarina on kauhea mutta Preciousin edistysaskeleita, elämänlaadun parantumista on ilo seurata. Ja lopultahan se aurinko alkaa paistaa sinne risukasaankin. Onneksi. En suosittele kirjaa kaikkein heikkohermoisimmille, esimerkiksi äidilleni mutta muille ehdottomasti;)

****