Piippuhylly / Katja Kettu

Piippuhylly / Katja Kettu

WSOY, 2013. 236 sivua.

Kannen suunnittelu: Marjaana Virta

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

En ihastunut Katja Ketun Kätilöön viime vuonna yhtä paljon kuin moni muu, vaikka se ehdottomasti hieno kirja onkin. Halusin kuitenkin lukea Ketun uutuuden, novellikokoelman nimeltä Piippuhylly. Oli mielenkiintoista nähdä, minkälaisia novelleja Kettu kirjoittaa, ja muistuttavatko novellit Kätilöä millään tavalla. No, kyllähän ne muistuttivat, kovastikin. Nämä novellit vain taisivat olla minulle sopivampia kuin runsaampi romaani, sillä Kätilö tuntui välillä melkein liian vaikelata, liian kirjavalta ja runsaalta minulle.

Novelleissa seikkailee jo Kätilöstä tutuiksi tulleita henkilöitä. Kuollut Mies, Pietari,  kerää Kuolleen miehen vuonosta piippuja, ja kertoo jokaisen piipunomistajan tarinan. Joku piipuista on saapunut Afrikasta, toinen Berliinistä. Jokaisella piipulla on oma tarinansa, jokaisella entisellä omistajalla kohtalo ja tarina joka kannattaa kertoa. Mukana on taas Johann Angelhurst, Aune Näkkälä ja Vikasilmä, mutta myös muutama uusi tuttavuus maailman eri kolkista.

Minä pidin Ketun novelleista. Ne olivat sopivan pituisia, jotta pysyin tarinoissa kärryillä. Ketun jokainen lause on jotenkin niin vahva, niin täynnä tarkoitusta ja toisinaan myös vaikeita, rujoja sanoja, että hänen tekstinsä lukeminen vaatii minulta keskittymistä ja kärsivällisyyttä. Tarinoiden tapahtumamaisemat eivät useinkaan ole kauniita ja onnellisia, vaan henkilöillä ja heidän piipuillaan on yleensä onnettomat ja rumatkin kohtalot. Piippuhylly ei siis ole mikään hyvänmielen kirja, mutta minä kuitenkin nautin tämän lukemisesta novelli kerrallaan.

Eniten minua Piippuhyllyssä ihastutti Ketun käyttämä kieli. Vaikka tapahtumat, sanavalinnat ja ihmisten teot (varsinkin eläimiä kohtaan!) välillä olivat aivan kauheita, luin tätä silti mielelläni. Kun Kätilössä oli minun makuuni jotenkin vähän liikaa kaikkea, näissä novelleissa se jokin ylimääräinen oli kuorittu pois. Pidin kovasti myös ideasta, joka sitoo novellit yhteen ehjäksi kokonaisuudeksi. Erilaisten ihmisten ennen omistamat piiput on jännittävä ja kivan erilainen yksityiskohta, joka kuitenkin sitoo tarinat luontevasti toisiinsa.

Piippuhylly oli minulle oikeastaan yllättävänkin myönteinen lukukokemus. Uskon, että nämä novellit jäävät pitkäksi aikaa mieleeni ja etenkin novellikokoelman tunnelma on mieleenpainuva ja helppo muistaa. Kätilön lukeneille Piippuhyllyn novellit avaavat myös romaanin kiemuroita hieman enemmän. Nyt olisi oikeastaan kiinnostavaa lukea Kätilö uudemman kerran!

★★★★

Kätilö / Katja Kettu

Kätilö / Katja Kettu

WSOY, 2011. 344 sivua.

Kannen suunnittelu: Marjaana Virta

Mistä minulle? lainattu Tuulialta

 Katja Ketun paljon kehuttu romaani Kätilö nousi lukulistalleni kirjan voittaessa Blogistanian Finlandian. En ollut muuten suunnitellut lukevani tätä kirjaa, koska jostain syystä uskoin, ettei se ole minun kirjani...

Eletään vuotta 1944 ja Villisilmäksi ja Vikasilmäksi kutsuttu 36-vuotias vanhapiika toimii suloisen Lispet Näkkälän kätilönä tämän synnyttäessä karvaisen poikalapsen, äpärän, kläpin. Vielä poikkipurettu napanuora suunpielestään roikkuen Villisilmä kohtaa miehen, jonka kaltaista ei ole ennen nähnyt. Mies on saksansuomalainen SS-upseeri ja valokuvaaja Johann "Johannes" Angelhurst. Johannes kohtaa Villisilmän katseella, jonkalaista yksikään mies ei ole aiemmin tähän naiseen luonut. Villisilmä haluaa tämän miehen, keinolla millä hyvänsä. Johanneksella olisi paljon ottajia, naiset haluavat hänen kuvattavakseen ja haastateltavaksi - mieluiten kukkaseppele hiuksillaan.

Johanneksen komennus vie hänet työtehtäviin Titovkan vankileirille ja suhteillaan ja pienellä kiristyksellä myös Villisilmä pääsee samalle leirille sairaanhoitajaksi. Hänestä tulee Fräulein Schwester, saksalaisten kehuma hoitaja. Titovkaan saapuu pian myös Lispet Näkkälä, joka niin ikään on iskenyt silmänsä Johannekseen. Paljon kysymyksiä nousee pintaan. Mikä kaikki on sodassa sallittua, mikä rakkaudessa? Johanneksen ja Villisilmän välillä on kuin riippuvuus, kiima ja rakkaus, hajujen ja eritteiden, sodan kauheuden keskellä.

Kätilön vahvuuksia on ehdottomasti sen kieli. Vaikka pääosin pidin kirjan kielestä, se tuotti paikoin minulle myös vaikeuksia. Kätilö oli aika hidas ja raskas luettava ja kieli paikoin erittäin ronskia ja karua. Muutamassa kohdassa minua alkoi hieman yököttää kaikki eritteet ja lemut ja ruumiinosat joita kirjassa kuvailtiin, ja myös muutamat tapahtumat hirvittivät ja ällöttivät. Kettu on kuitenkin ehdottoman taitava kielenkäyttäjä ja Kätilön maisemat ovat upeat. Karu suomalainen maisema näkyy silmissäni edelleen. Myös sekoitus Lapin murretta ja tätä "rivompaa ja rumempaa" yleiskieltä oli hienoa, murretta olisi minusta voinut olla enemmänkin!

Kätilö ei ole positiivinen tai toiveikas kirja. Tunnelmaltaan tämä on harmaa ja epätoivoinen, Villisilmän kautta lukija ehkä välillä kokee toivon pilkahduksen naisen kiemurrellessa rakkaudessaan ja miehen kaipuussaan. Kätilössä tulee esille paljon sodan kauheuksia, etenkin vankileirin sekä Operaatio Navetan tapahtumat hirvittivät minua. Kauniimpia pilkahduksiakin kirjassa toki on. Kun Johannes kapuaa mökin katolle katsomaan tähtitaivasta hän rauhoittuu, kun nainen tuntee miehen vahvat käsivarret ympärillään hän on turvassa. Pieniä pilkahduksia julmuuden keskellä.

Minä en ihastunut tai tykästynyt Kätilöön aivan niin paljon kuin moni muu, mutta ehdottoman mieleenpainuva ja vaikuttava kirja tämä kuitenkin on. Luen mielelläni tulevaisuudessa lisääkin Kettua.


★★★+

Kätilöä on luettu blogeissa niin runsaasti, että jätän tällä kertaa laiskuudessani muut arviot linkittämättä ;).

Ps! Auttakaa minua valitsemaan pääsiäislomakirja tuossa sivupalkissa!:)