Kohina / Katja Kaukonen

Kohina / Katja Kaukonen

WSOY, 2014. 215 sivua.

Kannen suunnittelu: Anna Makkonen

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Pidin Odelmasta ja Vihkivesistä, mutta koin kummankin nmelkeinpä liian runollisen kauniiksi, jotta olisin saanut niistä kaiken irti. Katja Kaukosen uutuusromaani Kohina on helpommin lähestyttävä kuin sen edeltäjät. Tarina on selkeämpi, henkilöt tulevat läheisemmäksi ja punainen lanka pysyy selkeänä alusta loppuun. Mutta se sama, erityisen kaunis tunnelma, on tuttu Kaukosen aiemmista kirjoista.

Alvar Malmberg, arkkitehti, joutui luopumaan äidistään ollessaan pieni. Äiti otti ja lähti, katosi Venetsiaan gondolien, italialaisten miesten ja kanaalien sekaan. Alvarin isä ei oikein tiennyt miten suhtautua tähän, joten poikansa kasvattamisen sijasta hän keskittyi siihen, että heidän elämänsä näyttäisi hyvältä ulkoapäin katsottuna.

Vanhempana Alvar pakenee pienelle, tuuliselle saarelle miettimään tapahtumia. Hänen elämänsä on taas kriisissä, mutta menneisyyden tapahtumatkaan eivät jätä rauhaan. Saaren rauhallisen elämän keskeyttää salaperäiset kirjeet. Kuka niitä oikein lähettää ja kenelle ne on tarkoitettu?

Kaukosella on upea tapa loihtia tunnelmallisia tarinoita. Tässäkin kirjassa tunnelma tuulisella, pienellä saarella on käsinkosketeltava. Meren kohinan ja tuulen tuiverruksen kuulee korvissaan, Alvarin pienen mökin ja hänen yksinäiset päivänsä tuntee lukiessaan. Tunnelma säilyy läpi kirjan, mutta kun olen Kaukosen aiemmissa kirjoissa kokenut, että upea tunnelma vie osittain tarinan taian, en kokenut sitä samaa tässä. Alvarin elämä, hänen muistelunsa ja hänen mietiskelynsä saarella rakentavat kiinnostavan ja koskettavan tarinan.

Kirjassa ympäristö on siis kohdillaan ja tarina kantaa. Hieman salaperäinen ja pikkuhiljaa aukeava tarina pitää otteessaan ja lukijan kiinnostuksen yllä. Alvar tulee läheiseksi, hänen surumielinen olemuksensa herättää empatiaa. Mutta myös saaren muut asukkaat, etenkin Alvaria piristämässä käyvä nuori poika tuo oman mausteensa tarinaan. 

Kokonaisuutena Kohina oli hieno ja mieleenpainuva romaani. Kaukonen kirjoittaa kauniisti, vie tapahtumia eteenpäin hellävaraisesti ja on todella taitava luomaan tunnelmallisia tarinoita. Hänen kirjoistaan tämä taitaa nousta listallani korkeimmalle korokkeelle, ja odotankin nyt innolla Kaukosen tulevia kirjoja!

★★★★+

Vihkivedet / Katja Kaukonen

Vihkivedet / Katja Kaukonen

WSOY, 2012. 219 sivua.

Kannen suunnittelu: Anna Makkonen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Ihastuin Katja Kaukosen Odelmassa kauniiseen kielenkäyttöön, ennemmin kuin kirjan tarinaan. Kaukosen toinen teos, Vihkivedet-niminen novellikokoelma nousi Kaukosen kirjoista minulle tärkeämmäksi.

Kaukosen teksteissä seurataan esimerkiksi nuoria lapsia ja heidän ajatuksiaan vanhempiensa teoista. Kaunis järvenranta myöhäisenä kesäiltana saa ihan uuden merkityksen Kaukosen tarinan kautta ja usvaiset kesäyöt muuttuvat entistä kauniimmiksi. Kahden ystävyksen läheinen suhde muuttuu erään teon ja sen seurauksen vuoksi ja pienen kissan edesottamuksia ja haaveita, muistojakin, seurataan yhdessä tarinassa. Nuori nainen odottaa isänsä kuolemaa ja pieni lapsi kuuntelee ja ihmettelee aikuisten saunapuheita. Vahvasti läsnä kaikissa tarinoissa on Kaukosen äärettömän kaunis kieli, sekä luonnon läheisyys.

Minä pidin Vihkivedet-kokoelman monipuolisuudesta, mutta siitäkin, että tarinat tunnelmaltaan muistuttivat toisiaan Tarinat ovat erilaisia, vaikka kirjoittaja on aivan selvästi sama. Samalla kun pidin tästä samankaltaisuudesta, huomasin välillä sekoittavani tarinat keskenään ja nyt kun lukemisesta on jo hetken aikaa en muista enää monenkaan tarinan sisältöä, vain tunnelman. Vihkivesissä on samanlainen salaperäisen maaginen tunnelma ja vivahde kuin Odelmassakin, mutta sain kuitenkin jollain tavalla paremman otteen näistä lyhyistä tarinoista.

Olen edelleen sitä mieltä, että Kaukosen parhaita puolia on kielenkäyttö. Hän kirjoittaa niin käsittämättömän kauniisti, että vain jo kielen vuoksi on ilo lukea hänen tekstejään. Toki pidin ehdottomasti myös novellien sisällöstä, niiden opetuksista ja tarinoista vaikka ne usein olivatkin melankolisia, surullisiakin.

Kokoelman kolmetoista novellia on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa suunvuoron saavat lapset, tarinat on kijoitettu lapsen näkökulmasta. Juuri nämä ensimmäisen osan novellit olivat minusta koskettavimpia ja eniten mieleenpainuvia. Toisen osan novelleissa kuvaillaan yksinäisten, erilaisten ihmisten elämää ja kolmannen osan novellit kertovat menetyksistä ja luopumisesta.

Vihkivedet on hieno, taitellinen kokonaisuus. Luonto ja etenkin vesi on vahvasti läsnä, jos ei järvenä tai jokena, vähintäänkin kylpyammeessa. Kaukosen kieli ihastuttaa jälleen kerran, ja kirjan kaunis tunnelma tarttuu lukijaan.

★★★★  

Lue myös Saran kauniin kehuva arvio tästä kirjasta.

Odelma / Katja Kaukonen

Odelma / Katja Kaukonen

WSOY, 2011. 155 sivua.

Kannen suunnittelu: Anna Makkonen

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Katja Kaukosen esikoisromaani Odelma on lumoava pieni kirja. Kirjan kieli on tavattoman kaunista, kuvailevaa, yksityiskohtaista - kaikin tavoin upeaa.

Kirjan päähenkilö on Odelma, vedestä kylän muiden naisten tapaan noussut nainen. Eletään sotavuosia ja Odelma palaa taloon, jossa on asunut ennenkin. Nimensä Odelma saa ketulta joka naukaisee O-del-ma. Pian Odelma tapaa miehen, Freydmanin, jota kylän muut miehet eivät enää halua mukaansa. Odelma ja Freydman asuvat talossa kahdestaan, talo piilottaa heidät muulta maailmalta ja he nauttivat toistensa seurasta. Tarinassa seurataan myös pienen Anna-tytön sekä tämän vanhempien pakoa kylästä. He ovat vieraita, ja päättävät lopulta lähteä kylästä, mutta samalla Anna katoaa. Odelma kuvittelee välillä näkevänsä talonsa ikkunasta pienen tytön hahmon, mutta mikä on lopulta totta, mikä kuvitelmaa?

Odelman vahvuus on minusta ehdottomasti kirjan kieli. Itse tarinaa en lopulta oikein ymmärtänyt, esimerkiksi Odelman ja Annan yhteyttä en vieläkään ymmärrä. Kirjan kieli on kuitenkin niin kaunista, että luin tätä mielelläni. Luontokuvaukset olivat häkellyttäviä ja kirjan koko tunnelma on upea. Kaukonen käyttää vertauskuvia taidokkaasti ja kirjan kieli koskettaa, ihmetyttää, lumoaa. Mietin kuitenkin, olisiko kirja ollut vielä parempi jos itse tarinaan olisi keskitytty hieman enemmän. Nyt minusta tuntui siltä, että kirjan kieli oli pääosassa, itse tarina vain sivuosa.

Suuri osa kirjan tapahtumista jää lukijalle hämärän peittoon, ja kirja on mystinen ja arvoituksellinen. Minulla on nyt ollut hieman vaikeuksia sekä tämän, että Katariinan kanssa. Kummassakin näissä on sitä arvoituksellisuutta, joskin Katariina oli sentään tätä helpompi. Loppujen lopuksi minusta tuntuu, etten saanut Odelmasta niin paljon irti kuin olisin toivonut. Kieli on kaunista ja tunnelma jää ehdottomasti minulle mieleen, mutta koska kirjan tarina menin osittain minulta ohi, en usko että muistan tästä kirjasta jälkeenpäin kuin sen kielen ja tunnelman. Uskon, että Odelma on sellainen kirja, josta saa enemmän irti toisella lukukerralla joten ehkä joskus tartun tähän uudestaan, ja ymmärrän enemmän. Odelma on myös kirja, jota ei voi lukea hätäisesti. Pienestä sivumäärästä huolimatta Odelma pitää lukea hitaasti, nauttien pieniä osia kerrallaan.


★★★

Odelmasta on kirjoitettu ainakin seuraavissa blogeissa:

Kirjamielellä
Hiirenkorvia ja muita merkintöjä
Lumiomena
Morren maailma
Ankin kirjablogi
Amman lukuhetki