Kotiopettajattaren romaani / Charlotte Brontë

Kotiopettajattaren romaani / jane Eyre

Karisto, 2010. 540 sivua.

Alkuteos: Jane Eyre, 1847.

Suomentanut: Kaarina Ruohtula

Kannen kuva: Marcus Stone

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Charlotte Brontën klassikko Kotiopettajattaren romaani voitti sivupalkissani olleen äänestyksen siitä, minkä kirjan valitsen tämän joulun tiiliskiveksi. Viime vuonna luin Westötä, sitä edellisenä Geishan muistelmia ja tämä joulu meni hienosti tämän klassikon seurassa. Kirja oli todella sopiva luettavaksi näin jouluna, ja viihdyin Jane Eyren matkassa mainiosti!

Jane Eyre menetti molemmat vanhempansa ihan pienenä, ja hän asui lapsuutensa äidinpuoleisen sukulaisen perheessä. Jane ei kuitenkaan tullut toimeen perheen äidin kanssa, ja orpo tyttö kasvoi lopulta nuoreksi naiseksi tyttöjen kasvatuslaitoksessa. Nuorena naisena Jane lähti kotiopettajattareksi kartanoherran perheeseen, ja tuima, rikas kartanonherra osittautuikin Janen tulevaksi suureksi rakkaudeksi. Kotiopettajattaren romaani seuraa köyhän, nuoren ja vaatimattoman Janen sekä kartanonherra Rochesterin kaunista rakkaustarinaa.

Kotiopettajattaren romaani on kaunis, joskin varsin ennalta-arvattava rakkaustarina. Minä pidin tässä lähes kaikesta. Pidin siitä, että kirjassa on aika selkeät kolme osaa joista ensimmäisessä seurataan Janen rankkaa lapsuutta. Pidin erityisesti vuosista, jotka kuvailivat Janen aikaa sisäoppilaitoksessa. Oli ihana huomata, että tytön rankkojen vuosien jälkeen hän vihdoin löysi ystäviä ja ihmisiä jotka oikeasti välittivät hänestä. Myös Janen aikaa kotiopettajattarena Thornfieldin kartanossa oli todella mukavaa luettavaa, tarina eteni sujuvasti ja uppouduin siihen täysin.

Romaanissa on kiinnostavia henkilöitä, joskin koin päähenkilö Janen välillä hieman lapselliseksi ja naiiviksi. Mutta hänhän olikin vasta alle parikymppinen... Jane tuli lukiessa kuitenkin läheiseksi, ja pystyin jollain tapaa jopa samaistumaan häneen. Kartanonherra Rochester oli toisaalta tuima ja hieman pelottava, toisaalta hänen sulamistaan ja rakastumistaan nuoreen tyttöön oli mukava seurata. 

Suomennos on varsin sujuva ja kirjan vanhanaikainen tunnelma on hyvin säilynyt, vaikka suomennos paljon tuoreempi onkin. Juoni sisälsi muutaman yllätyksen, joista pidin ja kirjan maalaamat maisemat olivat upeita. Pystyin hyvin kuvittelemaan edessäni Thornfieldin kartanon, Janen myöhemmän pienen kotimökin, sen ympäristön, pienet maalaiskylät...

Kokonaisuutena Kotiopettajattaren romaani on hieno, tunnelmallinen rakkaustarina jota luin todella mielelläni. Kirjan luki nopeasti, vaikka teksti on pientä ja sivujakin on lähes kuusisataa. Uppouduin tarinan vietäväksi ja halusin todellakin tietää, kuinka Janen ja herra Rochesterin suhteen käy. Kirjan loppu oli kaunis ja hieno, ja se kruunasi romaanin täydellisesti. Hienon hieno klassikko, olen iloinen että tämä valikoitui tämän joulun kirjakseni!

★★★★+

Sininen linna / L.M. Montgomery

Sininen linna / L.M. Montgomery

Karisto, 1969. 280 sivua.

Alkuteos: The Blue Castle, 1926.

Suomentanut: A.J. Salonen

Kannen suunnittelu: Matti Kota

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Kuukauden lukupiirikirjanamme oli L.M. Montgomeryn Sininen linna. Minä olen lukenut Montgomeryn Anna-kirjoja joskus nuorempana, mutta Sininen linna on jäänyt lukematta. Innolla siis tartuin tähän romaaniin!

Valancy Stirling on 29-vuotias naimaton nainen. Hän asuu äitinsä kanssa suuressa talossa ja päivät täyttyvät kirjojen lukemisesta, oman Sinisen linnansa haaveilusta ja muista pienistä askareista. Valancy ei nauti elämästään, jokainen päivä on tasaisen harmaa ja tylsä. Hänellä ei ole miestä, ja hän saa jatkuvasti kuulla piikittelyä naimattomuudestaan sukulaisiltaan. Kun Valancy saa lääkäriltä kirjeen, jossa tämä kertoo naisen sairastavan vakavaa sydänsairautta ja elävänsä korkeintaan vuoden verran, Valancy päättää ottaa elämänsä ohjat vihdoin omiin käsiinsä. Hän löytääkin lopulta oman Sinisen linnansa, mutta mikä paikka se oikein on?

Juttelimme lukupiirityttöjen kanssa kirjan luokittelusta. Minun kotikaupunkini kirjastossa tämä löytyi aikuistenosastolta, kun taas muualla tämä luokitellaan tyttökirjaksi. Tapahtumien osalta tämä taitaa asettua jonnekin tyttökirjan ja aikuistenkirjan välimaastoon?

Osittain Sininen linna oli mukaansatempaava, etenkin puolivälin jälkeen. Toisaalta taas kirjan alkupuoli oli vähemmän kiinnostava ja tapahtumia oli varsin vähän, huomasin alussa tylsistyväni kirjan parissa. Loppuosa oli kiinnostavampi, mutta kirjan uskottavuutta vähensi hieman loppuun ängetyt tapahtumat ja paljastukset joita oli varsin paljon. Valancy henkilönä herätti myös kaksijakoisia tunteita. Toisaalta tunsin empatiaa häntä kohtaan. Hänen sukulaisensa eivät vaikuttaneet kovinkaan sympaattisilta, ja Valancyn elämä ei ollut onnellista, nyt eikä lapsuudessa. Mutta toisaalta taas koin myös ärtymystä. Valancy oli 29-vuotias nainen, mutta hänen käyttäytymisensä ja ajatuksena oli paikoin todella lapsellista ja naiivia. Toisaalta hänen elämänsä oli ollut kovin suppeata, ympärillä oli vain hankalat sukulaiset eikä kovinkaan paljon muita ihmisiä, tai muuta toimintaa.

Pidin tarinan sanomasta ja sen nostattamista ajatuksista ja mietteistä, vaikka koko tarina ei aivan jaksanutkaan pitää minua otteessaan. Alkutahmeuden jälkeen tarina oli kuitenkin nopealukuinen. Kieli oli kohtalaisen sujuvaa, vaikka vanhasta suomennoksesta johtuen (?) löysinkin paljon kirjoitus- ja kielivirheitä.

Kokonaisuutena Sininen linna oli ihan kiva tarina, mutta odotin kyllä hieman enemmän. Alku oli todella tylsä mutta loppuosa (onneksi) hieman parempi. Kyllä tämä lukemisen arvoinen oli, mutta luulen että olen kokenut parhaat Montgomery-hetkeni silloin teini-ikäisenä kun viihdyin Anna-kirjojen parissa.

★★★+

Naapurin tyttö / Elizabeth Noble

Naapurin tyttö / Elizabeth Noble

Karisto, 2011. 350 sivua.

Alkuteos: The Girl Next Door, 2009.

Suomentaja: Auli Hurme-Keränen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Luin viime vuonna Elizabeth Noblen Lukupiiri-kirjan, joka oli minusta ihan mukiinmenevä, kevyt lukuromaani. Siksi päätinkin ottaa joululomalukemiseksi Noblen viime vuonna suomennetun romaanin Naapurin tyttö. Naapurin tyttö on Lukupiiriä vähemmän "onnellinen hömppätarina", mutta kuitenkin kovin amerikkalainen.

Eve ja Ed Gallagher muuttavat Englannista New Yorkiin Edin työkomennuksen vuoksi. He löytävät asunnon kerrostalosta Manhattanilta ja muuttavat sinne omakotitalostaan Englannin maaseudulta. Uusi työ vie kaiken Edin ajan ja Eve tuntee itsensä yksinäiseksi, eikä viihdy uudessa ympäristössään. Niinpä Eve alkaa kaipaamaan vauvaa, jonka avulla hän tuntisi itsensä vähemmän yksinäiseksi ja löytäisi arjelleen, elämälleen taas tarkoitusta.

Kerrostalon muissakin asunnoissa kuhisee elämää. Yhdessä asunnossa lapsettomuudesta kärsineet Jason ja Kim kamppailevat arjen kanssa, yrittävät paikata vaikeaa avioliittoaan antamatta sen vaikuttaa pieneen Avery-tyttäreen. Toisaalla homopari Todd ja Gregory viettävät onnellista arkeaan kahdestaan, kun taas yhdessä asunnossa päällepäin onnellinen avioliitto on kaatumassa. Talon vanhin asukas, Violet, on ikään kuin koko talon johtaja. Häntä kunnioitetaan ja hänestä ja Evestä tulee läheisiä ystävyksiä. He viettävät yhdessä monta hetkeä teekuppien ääressä keskustellen ja jutellen, tulevasta ja menneestä.

Talossa asuu myös rikkaan perheen poika Jackson, joka ei tee elämällään toistaiseksi yhtään mitään. Hän laahustaa kotiin haisevana ja väsyneenä aamuyöllä, kaataa sänkyynsä uuden naisen joka viikko ja odottaa siivojan ja kaupassakävijän käyntiä. Kunnes hän tapaa talon hississä triatlonia harrastavan Emilyn. Kaunis, vaalea nainen muuttaa Jacksonin elämän kertaheitolla. Emily taas vuodattaa tuntojaan usein naapuriasunnossa asuvalle Charlottelle, joka on kolmeakymmentä lähestyvä sinkkunainen. Kirjastonhoitaja, armoton lukutoukka joka haaveile harlekiinikirjojen tapaisista romansseista.

Kirjassa seurataan kerrostalon asukkaiden elämää, osa henkilöistä on enemmän keskiössä kuin joku muu. Kirjan alussa on kolmen sivun mittainen henkilöluettelo, nimet ja selitykset kuka asuu missäkin asunnossa ja kenen kanssa. Kuten Lukupiirin kanssa, ilman tätä henkilöluetteloa olisin ollut pulassa varsinkin kirjan alussa. Toisaalta minusta oli hyvä, että kirjassa oli monen henkilön, usean perheen tarina, sillä en olisi jaksanut seurata koko kirjan ajan vain yhden perheen tarinaa. Toisaalta taas henkilöjä on minusta hieman liikaa, jos heistä joutuu tekemään listan ja varsinkin jos lukijana joudun vielä kirjan puolivälissä lunttaamaan listalta, että kenenkäs aviomies tuo Jason nyt olikaan.

Muuten Naapurin tyttö oli minusta oikein viihdyttävä ja mukavan kevyt lukuromaani. Henkilöitä oli paljon ja kaikilla oli oma tarinansa, joskin osa tapahtumista oli aika ennalta-arvattavia. Pidin myös siitä, että kirjassa käsiteltiin myös vaikeita aiheita, eikä kaikki ollut pelkästään ruusuilla tanssimista. Henkilöiden paljouden vuoksi osa jäi minulle hieman etäisiksi ja muutama mainittiin ainoastaan pari kertaa nimeltä. Pidin siitä, että kirjan tapahtumat asettuivat New Yorkiin, vaikka tapahtumat osittain olivatkin niin kovin amerikkalaisia. Kuitenkin kirjan tarinat ja kohtalot imaisivat minut mukaansa ja luin tämän nopeasti ja viihdyin kirjan parissa hyvin.


★★★+

Myös Nenä kirjassa-blogin Norkku on lukenut tämän.


Ps! Tämä jää viimeiseksi joululomakirjakseni, sillä illalla koittaa paluu opiskelupaikkakunnalle ja huomenna jatkuvat luennot ihanan, rentouttavan loman jälkeen:) 

Hotelli Panama / Jamie Ford

Hotelli Panama / Jamie Ford

Alkuteos: Hotel on the Corner of Bitter and Sweet, 2009

Karisto, 2011. 384 sivua

Suomentaja: Annukka Kolehmainen

Kannen suunnittelu: Pirta Syrjänen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Eletään vuotta 1986 Yhdysvaltain Seattlessa. Juuri leskeksi jäänyt Henry saapuu vanhan hotelli Panaman ulkopuolelle ja huomaa, että vuosia laudoitettuina olleet ikkunat ovat nyt aukaistu. Henry astuu sisään ja muistot tulvivat hänen mieleensä. Muistot vuosien takaa, sotavuosilta 1940-luvulta.

Jamie Fordin esikoisromaani Hotelli Panama kertoo rinnakkain vuodesta 1986 sekä 1940-luvun tapahtumista. Henry löytää Hotelli Panaman kellarista kasoittain tavaroita jotka kuuluvat japanilaisperheille jotka pakotettiin sodan aikana, vuonna 1942, pakenemaan keskitysleirille. Tavaroiden joukosta Henry löytää poikansa avulla tuttuja, rakkaita esineitä. Levyllisen musiikkia vuosien takaa, levyllisen kauniita muistoja jotka kaikessa kauneudessaan tekevät myös kipeää.

Vuonna 1942 Henry oli kaksitoistavuotias. Hän asui Seattlen kiinalaiskorttelissa ankaran isänsä sekä hiljaisen, varovaisen äitinsä kanssa. Isä oli pakottanut Henryn amerikkalaiseen kouluun jossa poikaa kiusattiin rinnassa komeilevasta "olen kiinalainen" -merkistä jonka Henryn isä pakotti poikansa ylle. Ainut pieni päivittäinen piristys oli tunnin mittainen työskentely koulun ruokalassa. Henryn oli pakko tehdä töitä koulupäivän aikana, jotta hän kiinalaisten vanhempien lapsena sai käydä amerikkalaista koulua. Ruuan tarjoilu töykeille amerikkalaislapsille ei Henryä kiinnostanut, mutta keittiössä auttoi myös Keiko. Kaunis, japanilaisten vanhempien Amerikassa syntynyt tytär, kaksitoistavuotias Keiko joka niin ikään joutui työn avulla ansaitsemaan paikkansa amerikkalaisessa koulussa. Henry ja Keiko tapailivat myös koulun jälkeen, usein tapaamispaikka on kiinalais- ja japanilaiskorttelin välissä, hotelli Panaman kohdalla. Kellarikuppiloissa soi jazz kun Henry ja Keiko suunnistivat retkilleen.

Nuorten kielletty rakkaus päättyy kuitenkin traagisesti kun Keikon perhe lukuisten muiden japanilaisperheiden tavoin pakotetaan lähtemään keskitysleirille kaupunkien ulkopuolelle. Henry jää yksin isän kanssa, joka ei enää puhu hänelle, sekä äidin joka ei uskalla panna miehelleen kampoihin. Henry jää yksin amerikkalaislasten kouluun ja ainut ilo hänen päivissään on enää hetki jolloin hän saapuu kotiin ja näkee, josko Keikolta olisi tullut uusi kirje. Alussa kirjeitä saapuu usein, mutta pian ne loppuvat kokonaan. Näinkö helposti Keiko unohti Henryn?

Vuosia myöhemmin, 1986, kaikki muistot sotavuosilta palaavat Henryn mieleen. Hän muistaa Keikon kauniit silmät, tämän pehmeät, täydelliset kädet kun ne puristivat Henryn omaa kättä. Keikon keltaisen keämekon joka liehui tuulessa ja Keikon mustia hiuksia koristaneen valkoisen kangasnauhan. Hän muisti Keikon luonnoslehtiöt, hänen yksityiskohtaiset piirustuksensa ja hänen kauniit, pehmeät hiukset. Kampaillessaan uuden arjen kanssa vaimon kuoleman jälkeen Henry miettii menneisyyttään, pitäisikö hänen vielä kerran yrittää etsiä Keiko käsiinsä, vai onko rikkinäistä levyä enää mahdoton korjata?

Olin aika varma jo ennen kirjan lukemista, että pitäisin tästä ja kyllä vain -viihdyin erinomaisesti tämän kirjan parissa! Pidin siitä, että kirjan tapahtumat vaihtelivat sotavuosissa ja vuodessa 1986. Minusta Henry oli ihanan sympaattinen päähenkilö, hänen ajatuksiinsa oli helppo samaistua ja hänestä oli helppo pitää. Henryn isä aiheutti taas vahvoja päinvastaisia tunteita - niin ankara, ilkeä ihminen! Henryn ja Keikon suloinen nuori rakkaus oli hienosti kuvailtu ja aiheena toinen maailmansota, kaikessa kauheudessaan, kiinnostaa minua kovasti. Olikin kerran mukava lukea sodasta hieman eri näkökulmasta - nyt kertojina toimi eurooppalaisten sijasta aasialaisperheiden Amerikassa syntyneet ja eläneet lapset.

Tämä on Jamie Fordin esikoisromaani ja minusta tämä on esikoiseksi todella vahva. Tarina pysyy mielenkiintoisena alusta loppuun ja kielikin kantaa. Muutamassa kohdassa huomasin outoja lauserakenteita ja sanavirheitä, mutta eipä ne nyt hirveästi päässeet häiritsemään. Kokonaisuutena kuitenkin erittäin hyvä lukukokemus ja suosittelenkin tätä kaikille lämpimästi. Kirjan takakansitekstiä en kuitenkaan suosittele lukemaan sillä mielestänise spoilaa, taas kerran, ihan liikaa!


★★★★+

Multiin kätketyt / Simon Beckett

Multiin kätketyt (The Calling of the Grave, 2010) / Simon Beckett. Karisto, 2011. 404 sivua.

Olen viime päivinä lukenut kovasti minulle harvinaista kirjallisuutta. Simon Beckettin juuri suomennettu trilleri/murhamysteeri Multiin kätketyt piti minut parin päivän ajan jännittävästi otteessaan vaikka en yleensä jännärikirjoista innostukaan.

Kuolinsyytutkija David Hunter palaa sumuisille nummille kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Kahdeksan vuotta sitten samasta paikasta löydettiin murhatun ja raiskatun teinitytön ruumis. Tekijäksi paljastui tuolloin psykopaattinen sarjamurhaaja Jerome Monk. Monkin murhaamat kaksostytöt jäivät kuitenkin samoihin aikoihin löytymättä. Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, Monk on päässyt karkaamaan vankilasta. Vaikuttaa siltä, että hän haluaa kostaa kaikille, jotka kahdeksan vuotta aiemmin olivat osallisia rikostutkimuksiin. Moni David Hunterin tuttavista on vaarassa, ja kun eräs tuttava menneisyydestä pyytää häntä mukaan uusin etsintöihin, hän päättää palata nummille.

Kahdeksan vuoden aikana on tapahtunut paljon. Davidin elämä on kovasti muuttunut, kuten myös monen muun rikostutkinnassa mukana olleen. Kaikki ovat vanhenneet, osa rankemmin kuin toiset. Kun David palaa takaisin menneisyyden maisemiin, nousee paljon ikäviä muistoja mieleen. Hän päättää kuitenkin suorittaa hänelle osoitetun tehtävän, joka lopulta osoittautuukin vielä odotettuakin rumemmaksi, rankemmaksi ja vaarallisemmaksi.

Multiin kätketyt piti otteessaan alusta asti, ja halusin heti tietää miten tarina päättyy. Myönnän, että olen edelleen yhtä säikky ja muutamana pimeänä, yksinäisenä syysiltana jouduin lukemaan kevyempää kirjaa ennen nukkumaanmenoa;) Pidin kovasti myös kirjan psykologisesta sisällöstä. Oikeuspsykologia kiinnostaa minua kovasti, ja yksi kirjan keskeisistä hahmoista oli myös psykologi Sarah Keller joka oli mukana rikostutkinnassa. Myös sarjamurhaaja Monkista ilmeni jo aikaisessa vaiheessa paljon psykiatrisia ja psykologisia vihjeitä joita seurailin innokkaasti ja teinpä muuten omia diagnoosejakin (jotka olivat jopa oikeita...:D).

Beckettin kieli on sujuvaa ja menevää. Verisillä yksityiskohdilla ei mässäillä, vaan niitä on juuri sopivasti. Kirja on koottu jännittävästi ja useimmat suuret käänteet tulevat täysin odottamatta ja yllätyksenä. Yksi "käänne" joka David Hunterille selvisi vasta kirjan viimeisillä sivuilla, oli minulle jo aika selvä kirjan puolivälissä, mutta en tiedä oliko se tarkoituksella kirjoitettu niin, vai olinko minä lukijana liian kiireinen omien tulkintojeni kanssa... Muutama ratkaisu oli minusta hieman liian yksinkertaisesti rakennettu ja minulle pieniä pettymyksiäkin, mutta ehkäpä tällaiselta kirjalta ei pidä odotella niitä onnellisia Hollywood-satuja. Myös kirjan nimen käännöstä ihmettelin hieman, alkuperäinen nimi The Calling of the Grave kuvastaa minusta kirjaa paljon paremmin kuin suomennettu Multiin kätketyt..

Todella piristävä käynti oman mukavuusalueeni ulkopuolella kuitenkin, ja kun jatkossa haluan piristää itseäni jännärillä voin hyvinkin kuvitella palaavani David Hunterin seikkailujen pariin sillä Multiin kätketyt on Beckettin neljäs David Hunter-trilleri. Seuraavaksi palaan kuitenkin omalle mukavuusalueelleni, vaikka tämä piipahdus varsin onnistunut olikin;)


★★★★


Suomentaja: Kimmo Lilja

Ps! Suuntaan viikonloppuna Vaasaan jossa odottaa viikonloppukurssi. En ehdi lukea saati tuoda blogiin uutta kirjaa sitä ennen, joten ensi viikolla palailen tänne. Viiden tunnin junamatkan aikana ehtii sopivasti lukea muutakin kuin koulukirjoja;)

Lukupiiri / Elizabeth Noble

Lukupiiri (The Reading Group, 2003) / Elizabeth Noble. Karisto, 2006. 474 sivua.

 Elizabeth Noblen romaani Lukupiiri on ollut lukulistallani jo kauan. Nappasin sen viimeksi mukaani kirjastosta ja luin tämän muutaman yövuoron aikana. Varsin viihdyttävä ja helppolukuinen romaani tämä oli, ja kirjan lopun ahmin viime yönä.

Niin kuin romaanin nimestä jo saattaa arvata, romaanissa seurataan yhden lukupiirin jäsenten elämää yhden vuoden ajan. Lukupiiriin kuuluu alussa viisi naista, iältään he ovat 30-50 vuotiaita ja heillä kaikilla on omat huolensa. Nelikymppiset ystävykset Polly ja Susan elävät kumpikin onnellisessa parisuhteessa, mutta Pollyn tyttären kertoessa suuren uutisensa koko perheen elämä muuttuu ja Pollyn tuore parisuhde kohtaa ongelmia. Susan taas on onnellisesti aviossa miehensä kanssa, mutta hänen murheensa liittyvät vanhenevaan äitiin ja Australiassa asuvaan hankalaan siskoon.

Lukupiirin nuoremmilla jäsenillä, kolmekymppisillä Nicolella, Harrietilla ja Clarella on myös omat huolensa. Nicole palvoo miestään joka ei kuitenkaan osoita kunnioitusta vaimoaan kohtaan. Nicolen paras ystävä Harriet ei ole koskaan pitänyt Nicolen snobimiehestä, mutta Harriet ei itsekään ole onnellinen avioliitossaan Timinsä kanssa, vaan haikailee nuoruuden rakastettunsa perään. Nicolella ja Harrietilla on samanikäisiä lapsia, ja yhdessä nuoret äidit yrittävät selvitä arjesta. Lukupiirin hiljaisin jäsen, kätilönä työskentelevä Clare, kärsii lapsettomuudesta ja ongelmat ovat saaneet hänen avioliittonsa rakoilemaan.

Naiset tapaavat kerran kuukaudessa vuorotellen kunkin jäsenen kotona. Naiset nauttivat viinistä ja keskustelevat yleensä muutaman sanan valitsemastaan kirjasta, mutta usein keskustelut siirtyvät nopeasti ja sutjakkaasti arkielämään, sen ongelmiin ja murheisiin. Joka kuukausi yksi piirin jäsenistä valitsee luettavan kirjan, ja valinnat kuvailevat usein varsin hyvin valitsijan omaa elämää.

Vaikka naisilla on paljon murheita, on heillä myös ilonaiheita eikä tämä kirja ole mitenkään synkkä. Pidin siitä, kuinka kirja oli jaettu kahteentoista lukuun ja jokaisen luvun alussa esiteltiin kuukauden kirja. Kirjakeskustelut jäivät jotenkin pinnallisiksi ja irrallisiksi ja kirjan nimi antoi minun odottaa vielä enemmän kirjajuttuja. Nyt naiset mainitsevat lukupiirikirjat korkeintaan sivulauseessa arkiruljanssissa, ja välillä kuukauden kirjan nimen ehtii jopa unohtamaan. Kirjan alussa henkilöitä oli todella paljon ja kesti kauan ennen kuin oppi kaikkien naisten perheenjäsenten nimet. Monesti meni kyllä aviomiehet, lapset ja äidit sekaisin. Onneksi kirjan alussa on hieno ja selkeä listaus naisten perheistä ja mainittu vielä kaikkien lempikirjatkin!

Lukupiiri on viihdyttävää ja mukavaa luettavaa. Kyseessä ei ole mikään kirjallisuuden merkkiteos, kielellä ei sen kummemmin taiteilla ja lukupiirin naisten jatkuvat avio-ongelmat ärsyttivät välillä, mutta kokonaisuutena ihan mukava viihderomaani. Seuraavaksi haluan kuitenkin lukea jotain vähemmän hömpähtävää;)

Tähtiä Lukupiirille ★★★+

Ps! Elizabeth Noblen romaani Naapurin tyttö on Kariston syysuutuksia ja ilmestyy vielä tämän kuukauden aikana.

***

Suomentaja: Auli Hurme-Keränen