Kesä ilman miehiä / Siri Hustvedt

Kesä ilman miehiä / Siri Hustvedt

Otavan kirjasto, 2011. 232 sivua.

Alkuteos: The Summer Without Men, 2011

Suomentanut: Kristiina Rikman

Kannen suunnittelu: Katja Kaskeala

Mistä minulle? oma ostos

Päätin antaa Siri Hustvedtille vielä yhden mahdollisuuden. Luin kesällä Kesän ilman miehiä, ja päätin aika nopeasti, että se jää viimeiseksi kirjaksi jonka Hustvedtilta luen.

Mia Fredricksenin aviomies haluaa kolmenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen pitää yhteiselämästä paussia, koska hän on rakastunut toiseen. Mia saa hermoromahduksen, ja toivuttuaan sairaalassa hän muuttaa takaisin lapsuutensa kotikaupunkiin lähelle äitiään. Vuokraamassaan talossa hän suree, raivoaa ja säälii itseään ja surullista kohtaloaan. Uusissa ympyröissä Mia saa myös uusia tuttuja. Hän vetää runopajaa teinitytöille ja tutustuu naapurissa asuvaan nuoreen naiseen, jolla on kaksi pientä lasta ja vihainen aviomies. Pikkuhiljaa elämästä löytyy taas valonpilkahduksia, joten lopulta se paussi ei ehkä ollutkaan vain huono asia?

Hustvedtin kirjoissa, tässäkin, on oikeastaan kaikki ainekset hyvään kirjaan. Kiinnostavat ja huolella kuvaillut henkilöt. Helppolukuinen teksti, kiinnostava ja varsin vetävä tarinakin. Mutta sitten niitä outouksia on kuitenkin hieman liikaa. Vaikka teksti on pääosin ihan helppolukuista, paikoitellen se on sisällöltään ja tyyiltään outoa ja ärsyttävää. Tästäkin, kuten edellisestä Hustvedtistani, tuli sellainen olo, että kirjailija haluaa päteä ja viisastella tekstinsä kautta.

Kokonaisuutena Kesä ilman miehiä ei ollut minusta kovinkaan ehjä. Vähäsivuiseen kirjaan oli tungettu henkilöitä ja sisältöä ehkä vähän liikaa. Välillä jäin miettimään sitä, mikä tässä oikeastaan oli pääjuoni ja mikä vain sivujuttu. En saanut solmittua tapahtumia yhteen, ehjäksi kokonaisuudeksi ja lopussa koko kirja oli päässäni loppuratkaisua lukuunottamatta sekametelisoppa.

Vaikka Mian kokemukset ovat rankkoja ja surullisia, en kuitenkaan tuntenut niin paljon sympatiaa häntä kohtaan kuin olisin halunnut. Jostain syystä tämä kirja ei vain koskettanut minua vaan jäi pinnalliseksi lukukokemukseksi. Lähes pakotin itseni lukemaan kirjan läpi, koska odotin että jossain vaiheessa ymmärrän mistä tässä on kyse. En ymmärtänyt.

Siri Hustvedt on varmasti taitava kirjailija, mutta viimeistään nyt on tullut selväksi ettei hän ole minun kirjailijani. En ymmärrä hänen tarinoidensa jujuja, en löydä henkilöistä samaistumisen kohteita vaikka he ihan kiinnostavia ovatkin. Hänen kirjansa eivät vain onnistu koskettamaan minua siten, kuten hyvien kirjojen pitäisi. Mutta onneksi moni, moni muu on ihastunut Hustvedtin kirjoihin.

★★

Säihkyvä maailma / Siri Hustvedt

Säihkyvä maailma / Siri Hustvedt

Otavan kirjasto, 2014. 426 sivua.

Alkuteos: The Blazing World, 2014

Suomentanut: Kristiina Rikman

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Siri Hustvedtin kirjoja on kehuttu niin paljon, että minäkin jossain vaiheessa päätin tykkääväni hänen kirjoistaan. Ensin luin Vapisevan naisen, joka oli hieman liian tietokirjamainen. Sitten luimme lukupiirissä Kaikki mitä rakastin -kirjan, joka oli ihan ok, mutta ei maatamullistava lukukokemus. Lumouskin oli ihan hyvä, mutta en ole vielä täysin ihastunut Hustvedtiin. Odotin kuitenkin innolla hänen uutuuttaan, Säihkyvä maailma, koska olen vain päättänyt pitäväni Hustvedtista. Mutta mutta... Ehkä se ei vain toimi noin, että päättää tykkäävänsä, vaan joskus on vain myönnettävä, että vaikka moni muu tykkää niin se ei välttämättä osu minuun kuitenkaan.

Säihkyvässä maailmassa tutustutaan taiteilija Harriet Burdeniin, tai Harryyn kuten hän toivoi itseään kutsuttavan. Hän oli taidekauppias Felix Lordin vaimo ja oli miehensä vielä eläessä jäänyt tämän varjoon. Harry oli pitänyt muutaman oman taidenäyttelyn ja siinä se. Harryn kuoleman jälkeen uusia asioita alkaa kuitenkin selviämään ja hänestä saadaan esiin toisenlainen kuva. Kolmen nuoren miestaiteilijan kohutut ja kehutut näyttelyt olivat ehkä sittenkin kuusikymppisen Burdenin käsialaa. Romaanissa lukija saa eri kertojien ja Harryn tunteneiden ihmisten kautta kuvan edesmenneestä Harrysta, ja hänen työstään ja elämästään.

Huhh. 

Ensiksi kerron, että luin tätä kirjaa tavattoman kauan. Kirja ei missään vaiheessa vienyt mukanaan, ja itseasiassa lukeminen oli aika tylsää ja vaikeaa alusta loppuun saakka. Harrietin persoonaa ja hänen elämäänsä avattiin lukijalle monen eri henkilön kautta, erilaisten tekstien ja asiakirjojen avulla. Kuva hänestä kasvoi pikkuhiljaa, mutta jäi minusta kuitenkin sekavaksi. Henkilöitä oli aivan liikaa, en millään pysynyt kärryillä siitä, kuka oli kuka ja millä tavalla sidoksissa Harrietiin. Erilaiset tekstit ja niiden kirjoitusmuodot myös tekivät kokonaisuudesta rikkonaisen ja epätasaisen. Joitain tekstejä oli ihan kiinnostavaa lukea, ja ne etenivät varsin jouhevasti (esimerkiksi haastattelumuotoon kirjoitetut) kun taas toisten kanssa sain taistella ihan kunnolla, että jaksoin lukea ne.

Kirjassa oli paljon alaviitteitä, jotka tuntuivat minusta täysin turhilta. Nurisin alaviitteistä jo Oatesin Sisareni, rakkaani kirjasta kirjoittaessani, mutta siinä kirjassa alaviitteillä oli sentään joku merkitys. Tässä kirjassa ne tuntuivat täysin turhilta, lähinnä siltä, että Hustvedt haluaisi kerskailla tietämyksellään taiteesta ja muusta. Jo alle sata sivua luettuani päätin skipata kaikki alaviitteet, koska niiden lukeminen vaikeutti kirjan lukemista entisestään. 

Jos jotain positiivista yrittäisin tästä sanoa, olisi se varmaankin se, että laajaan henkilögalleriaan mahtuu monta erilaista persoonaa. Kiinnostavista henkilöhahmoista on kiva lukea, vaikkakin tässä oli hieman vaikea saada otetta kenestäkään kun kirja oli rakenteeltaan niin rikkonainen. Kirja sisälsi toki ihan kiinnostavia aiheita. Taide ei ole minulle mitenkään rakas tai tärkeä aihe, mutta paljon pinnalla olleet ajatukset ja mietiskelyt sukupuoli-identiteetistä ja seksuaalisuudesta olivat kiinnostavaa luettavaa.

Uskon, että on jo tullut selväksi etten pitänyt Hustvedtin uusimmasta kirjasta. En kuitenkaan vielä aio heittää kirvestä kaivoon tämän kirjailijan suhteen, vaan odotan esimerkiksi pitäväni Kesästä ilman miehiä kunhan ehdin sen lukemaan. Jos sekään ei uppoa alan jo uskoa, että Hustvedt ei ole minua varten...

★★

Lumous / Siri Hustvedt

Lumous / Siri Hustvedt

Otavan kirjasto, 2009. 263 sivua

Alkuteos: The Enchantment of Lily Dahl, 1996.

Suomentanut: Kristiina Rikman

Kannen suunnittelu: Katja Kaskeala

Mistä minulle? kirjakauppaostos

Siri Hustvedtin romaani Lumous löytyy omasta kirjahyllystäni, joten päätin lukea sen tänä vuonna osana oman kirjahyllyn 24 kirjan haastetta. Kirja oli kiinnostava ja nopealukuinen, ja varsin erilainen kuin olin ennakkoon odottanut.

Lily Dahl työskentelee pienessä kahvilassa ja asuu vanhemman Mabel-rouvan asunnossa alivuokralaisena. Hän bongaa vastapäisen talon ikkunasta salaperäisen taidemaalarin ja lumoutuu Edward Shapirosta täysin. Edwardin ja Lilyn tapaamisesta alkaa kiinnostavat tapahtumat, joihin liittyy myös kylän muita asukkaita.

Kirjan henkilögalleria on sivumäärään nähden varsin laaja, mutta ennen kaikkea kiinnostava. Päähenkilö Lily Dahl on mielenkiintoinen nuori nainen, pystyin varsin helposti samaistumaan osittain häneen, vaikka en kaikkia naisen valintoja ja ajatuksia pystynytkään aivan ymmärtämään. Salaperäinen ja lukijalle hieman arvoitukseksi jäävä Edward Shapiro on myös kiinnostava, kuten myös kiinnostavan elämäntarinan omaava herttainen Mabel, Lilyn vuokraemäntä. Pelottavin, erikoisin ja melkein kiinnostavin henkilöistä oli Martin, Lilyyn miltei mielipuolisesti ihastunut erakko. Laaja ja kiinnostava henkilögalleria rikastutti tätä romaania paljon.

Tarinaltaan Lumous on varsin sekava ja moniosainen. Välillä punainen lanka oli minulta kateissa, koska vaikutti siltä että Edwardin ja Lilyn suhde oli sivuosassa, ja Martinin ja Lilyn välinen soppa kääntyi pääosaksi. Se ei minua sisällöllisesti erityisemmin haitannut, mutta teki tarinasta hieman sekavan ja vaikeasti seurattavan. Lumoutuminen toisesta ihmisestä, Lilyn ja Edwardin välinen lumous sekä Martinin lumoutuminen Lilyyn tuli kuitenkin hyvin esille, ja kirjan nimi niputtaa nämä kaksi tarinaa hyvin yhteen.

Hustvedtin kieli ja suomentajan käännös on sujuvia. Kirja oli nopealukuinen ja tarina vei helposti mukanaan. Tarina on intensiivinen, hieman salaperäinen ja lukijana halusin kyllä tietää nopeasti, miten tarina päättyy. Kirjaa lukiessa ei tullut tylsää, ja kokonaisuutena Lumous toimi varsin hyvin. Jotain jäi kuitenkin puuttumaan, jotta olisin täysin tähän ihastunut. Liian monen juonenkäänteen tunkeminen samaan, varsin vähäsivuiseen kirjaan jätti hieman sekavan fiiliksen tästä, mutta varsin kivaa ja otteessaanpitävää kesälukemista tämä oli silti.

★★★+

Kaikki mitä rakastin / Siri Hustvedt

Kaikki mitä rakastin / Siri Hustvedt

Otavan kirjasto, 2007. 466 sivua.

Alkuteos: What I Loved, 2003.

Suomentaja: Kristiina Rikman

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Kaikki mitä rakastin on toinen lukemani Siri Hustvedtin kirja. Tämä oli parempi kuin Vapiseva nainen, mutta ei tämäkään vielä minua täysin vakuuttanut.

Kirjassa seurataan taidehistoroitsija Leo Hertzbergin elämää nuoresta miehestä aina vanhuuteen saakka. Kirjan alussa Leo törmää vaikuttavaan maalaukseen ja etsii käsiinsä maalauksen tekijän, Bill Wechslerin. Siitä alkaa Billin ja Leon tiivis ystävyys, joka jatkuu vuosien ajan. Leon vaimo Erica sekä Billin vaimo Lucille synnyttävät poikavauvat lähes samanaikaisesti ja perheet muuttavat asumaan samaan kerrostaloon, allekkain.

Billin ja Leon elämät kulkevat rinnakkain. Billistä tulee kuuluisa taidemaailmassa, mutta hän säilyttää läheiset välit ystäviinsä. Yhdessä he keskustelevat taiteesta, ihailevat pieniä poikiansa, viettävät kesälomat yhdessä maaseudulla. Kaikki on hyvin, kunnes kumpaakin perhettä kohtaa suuri tragedia.

Kirjan tapahtumista en halua sanoa sen enempää, se pilaisi kaikkien lukukokemuksen. Minä pidin kirjan aiheista ja teemoista, ja olen kyllä tämän myötä vakuuttunut siitä, että Hustvedt osaa kirjoittaa. Kielellisesti kirjassa ei ollut mitään vikaa ja tässä oli aineksia todella loistavaksi kokonaisuudeksi. Henkilöt olivat mielenkiintoisia ja etenkin Leo tuli ajatuksineen, analyyseineen lähelle. Kirjan naishenkilöt jäivät osittain minusta etäisiksi, mutta miehet Hustvedt kuvaili taitavasti ja tarkasti. Minä en kuitenkaan pitänyt tästä kirjasta ihan niin paljon kuin olisin halunnut. Kirjan alku oli hieman tylsä, mutta kun sadan sivun paikkeilla tapahtumat pääsivät vauhtiin luin kirjaa täysin uppoutuneena. Loppua kohden tapahtumat taas latistuivat ja kirja toisti itseään. Paikoin koin kirjan puuduttavaksi ja tylsäksi, joten tämä(kin) olisi voinut toimia ihan hyvin hieman tiivistettynä. Toisaalta taas lyhyempänä henkilöt olisivat saattaneet jäädä etäisemmiksi...

Kirjassa parasta on henkilöiden seuraaminen. Kammottavia asioita tapahtuu ja nämä jättävät jälkensä jokaiseen. Tapahtumat vaikuttavat vielä monien, monien vuosien päästä ja tapahtumat ja seuraukset kietoutuvat jännästi yhteen. Pidin siis kirjan pienoisesta trillerimäisyydestä ja odottamattomista tapahtumista sekä siitä, kuinkahyvin epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä oli kuvailtu. Turhan pitkät taideselostukset ja asoiden pitkittäminen taas vie pisteitä pois. Hustvedtin suhteen en kuitenkaan vielä luovuta, kahden pienen pettymyksen jälkeen kolmas Hustvedt on pakko olla hyvä!


★★★★-

Kirjasta on kirjoitettu myös seuraavissa blogeissa:
Lukutuulia
Morren maailma
Aamuvirkku yksisarvinen 
 

Den skakande kvinnan (Vapiseva nainen) / Siri Hustvedt

Den skakande kvinnan eller en historia om mina nerver (The Shaking woman or A History of my Nerves, 2009) / Siri Hustvedt. Norstedts, 2011. 207 sivua.

 Siri Hustvedtin teos Vapiseva nainen osui eteeni ruotsinkielisenä kirjastossa muutama kuukausi sitten. Den skakande kvinnan eller en historia om mina nerver kiinnosti minua aiheensa vuoksi, neurologiaa, neuropsykologiaa, aivojen toimintaa, hieman jopa psykiatriaakin!

Kun Siri pitää muistopuhetta juuri kuolleelle isälleen vuonna 2006, hän alkaa yhtäkkiä vapista rajusti. Tuon kerran jälkeen hän on saanut samanlaisia vapinakohtauksia useita kertoja ja niinpä Hustvedt päätyy tässä kirjassa kertomaan tutkimuksista, mahdollisista diagnooseistaan ja pallottelemaan eri asioilla jotka voisivat selittää hänen vapinansa. Kukaan ei oikein tiedä mikä häntä vaivaa, mistä vapinakohtaukset johtuvat. Psykologisten teorioiden, lääketieteellisten termien, neurotieteellisten tutkimusten avulla Siri yrittää selventää omia kohtauksiaan ja syitä niihin. Hän etsii merkkejä kohtauksista aiemmilta vuosilta, käy läpi lapsuuden kuulohallusinaatiot ja aikuisiän rajut migreenikohtaukset. Siri ottaa esille monta psykiatrista diagnoosia, skitsofreniaa, maanisdepressiivisyyttä, Aspergeria ja hysteriaa. Hän panee itsensä sataprosenttisesti likoon, antaa itsestään todella paljon, mutta kirja ei ole kuitenkaan valituskirja. Hustvedt ei kaipaa lukijalta sääliä, vaan hän kertoo miten asiat ovat, katsoo oireitaan monelta kantilta ja etsii useita mahdollisia selityksiä.

Vapiseva nainen on mielenkiintoinen omaelämäkerrallinen/lääketieteellinen tietokirja. Siinä esitellään monta tuttua psykologista teoriaa. Esimerkiksi Freudia olen lukenut opiskelujen vuoksi niin monta kertaa että en enää oikein jaksa lukea kyseisen herran teorioita, vaikka ne kovin kiinnostavia ja tärkeitä ovatkin. Tuttuja teorioita ja potilaskertomuksia tuli vastaan useassa kohdassa, ja hyppäsin jopa muutamien kappaleiden yli, mutta se ei sen kummemmin häirinnyt lukemista.  

Vapiseva nainen antaa varmasti paljon esimerkiksi neuropsykologiasta kiinnostuneille ja kirja antaa myös mielestäni aika hyvän kuvan Hustvedtistä ihmisenä ja kirjailijana. Juuri nuo asiat olivat minusta parasta tässä kirjassa, mielenkiintoisten potilastapausten ja psykologisten selitysten etsimisen ohella. Kirjassa oli kuitenkin ehkä liikaa tietokirjamaisuutta, olin jostain syystä odottanut vähän jotain muuta...

Minä en ole vielä lukenut Hustvedtiltä yhtään romaania, mutta tämän kirjan kautta sain hänestä jotenkin niin sympaattisen, inhimillisen kuvan, että nostan ehdottomasti Hustvedtin kirjoja korkeammalle luettavien kirjojen kasassani.

★★★