Takana puhumisen taito / Anna-Leena Härkönen

Takana puhumisen taito / Anna-Leena Härkönen

Kirjakauppaliitto, 2014. 156 sivua

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? kirjastolaina

Anna-Leena Härkönen kuuluu ehdottomasti suosikkikirjailijoideni joukkoon, ja olen lukenut häneltä lähes kaikki ilmestyneet kirjat. Viime vuoden Kirjan ja ruusun päivän kirjana toiminut Takana puhumisen taito oli jäänyt tuoreeltaan lukematta, joten kun törmäsin tähän kirjastossa nappasin tietysti mukaani.

Kun kaipailen luettavaksi pikaisia herkkupaloja esimerkiksi arjen kiireeseen, luen usein Härkösen novelleja tai kolumneja. Tämäkin kirja oli kokoelma lyhyitä tekstejä arkisista asioista, mieleeni jäi erityisesti sosiaalisesta mediasta kertova teksti, sekä jonottamisen kauheudesta kertova teksti. Välillä kuitenkin mietin, että nuristaanko näissä teksteissä nyt turhasta. Tai siis, yritän olla perusposiitiivinen, ja nähdä asioissa aina ne hyvät puolet. Siksi en välttämättä ymmärrä, miksi kaikesta pitää valittaa ja jos katsoo kokonaiskuvaa ja maailmaa laajemmin, onko esimerkiksi jonottaminen lopulta niin kamalaa? Toisaalta ehkä näitä tekstejä ei pitäisi lukea niin tiukkapipoisena, mutta silti huomasin miettiväni, että onko nyt kärpäsestä tehty härkänen? Jos olet niin onnekas, että pääset lomamatkalle etelään, kannattaako reissu tuhlata siihen, että ärsyynnyt aurinkotuolien varaajista ja miettimällä parasta sotasuunnitelmaa, millä itse saat varattua aurinkotuolin koko päiväksi...

Aika monen tekstin kohdalla huomasin hieman ärsyyntyväni tekstin aiheesta ja siitä, että ne olivat minun näkökulmastani pikkujuttuja, joista minä en jaksaisi tehdä suurtakaan numeroa. Härkönen kirjoittaa toki hyvin ja muutamassa kohdassa sai ihan nauraakin, mutta kokonaisuutena olin hieman pettynyt tähän kirjaan. Kyllä minä osasin samaistua ja nauraa useammallekin tekstille, mutta kuitenkin jäi vähän sellainen plääh-tunne. Eikö oikeasti olisi ollut tärkeämpiä aiheita mistä kirjoittaa?

Takana puhumisen taito ei missään tapauksessa ole Härkösen parhaita kirjoja tai tekstikokoelmia. Nopeana välipalakirjana tämä toimi ihan ok, vaikka osa teksteistä jopa ärsyttikin. Pidän kuitenkin useimmiten Härkösen huumorista ja hänen nasevasta kirjoitustyylistään, ja kyllä joukkoon tosiaan mahtui niitä osuviakin tekstejä. Kirjan kansi on myös houkuttelevan näköinen, josta ehdottomasti plussaa. Nyt ei ehkä kuitenkaan harmita ihan niin paljon, etten tätä aikanaan omaan hyllyyni haalinut.

★★★

Kaikki oikein / Anna-Leena Härkönen

Kaikki oikein / Anna-Leena Härkönen

Otava, 2014. 317 sivua

Kannen suunnittelu: Kirsti Maula

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Anna-Leena Härkösen kirjat ovat minulle tunnetusti mieluisia. Ne ovat jotenkin helposti lähestyttäviä, kertovat arkisista asioista kuitenkin kiinnostavalla tavalla. Härkösen kirjojen parissa saa tuntea surua, iloa ja samaistumista. Hänen kirjojensa parissa on helppoa nauraa, itkeä ja nyökkäillä sen merkiksi, että kirjasta tunnistaa joko itsensä, perheenjäsenen, ystävän tai muuten vain jonkun tutun. Kun Härköseltä ilmestyy uusi kirja, haluan aina lukea sen niin nopeasti kuin mahdollista. Joten olin erittäin innoissani, kun vihdoin ehdin aloittamaan Kaikki oikein, tämän syksyn uutuuden.

Eevi ja Kari viettävät tavallisen näköistä elämää. He eivät halua lapsia, mutta kummallakin on työpaikka ja heillä on ihan kiva koti. Eevi on lapsista keskimmäinen, omien sanojensa mukaan harmaan alueen hiihtäjä, koulukiusattu ja lapsesta asti opetettu pihiksi ja säästäväiseksi. Kun Puttosen pariskunta sitten ykskaks lauantai-iltana voittaakin lotossa jättipotin, muuttuu heidän elämänsä hurjasti. He ostavat hulppean asunnon ja Eevi hemmottelee itseään viiden tähden lomalla. Mutta pian he huomaavat, etenkin Eevi, että rikkaana olo ei olekaan niin mahtavaa kuin voisi luulla. Kari nauttii alkoholista hieman liikaa, ja rakkaat ja läheisetkin alkavat näyttää kateellisuuttaan. Tuoko raha sittenkään onnea?

Kirja on sillä tavalla taattua Härköstä, että henkilöihin pääsee kiinni heti ja keskeiset tapahtumatkin selviävät nopeasti. Kieli on helppoa ja tekee kirjasta nopealukuisen ja mukaansatempaavan. Yleensä Härkösen kirjoissa on aina joku henkilö, johon minun on helppo samaistua tai johon tykästyn. Myös tässä kirjassa oli huolella kuvaillut henkilöt, ja tuntui siltä, että opin tuntemaan heidät. Minä en kuitenkaan pitänyt oikein kenestäkään kirjan henkilöstä. Etenkin pääosassa olevat tyypit, Eevi ja Kari, olivat minusta aika ikävän oloisia. Tai siis, toki ymmärsin heidän murheensa ja ongelmansa, mutta heti alusta, ennen lottovoittoa, minulla jo oli tympeä kuva heistä. Etenkin Eevi osasi olla aika ärsyttävä jankkaaja, ja vaikka hänen ystävänsä eivät ehkä käyttäytyneet erityisen hienosti, en kyllä voinut sympatisoida oikein Eeviäkään.

Siitä johtuen, että henkilöt eivät ihan napanneet, tuntui vähän siltä, että kirja jäi etäiseksi. Ei se mikään katastrofi ollut, ei missään tapauksessa, mutta tämä ei koskettanut ja ravisuttanut niin paljon kuin moni aiempi Härkösen kirja. Myös se härkösmainen riemukkuus ja ilo puuttui, tämä oli enemmänkin hieman masentava ja varsin iloton.

Parasta tässä kirjassa oli ajatukset ja huomiot siitä, miten elämä muuttuu lottovoiton jälkeen, miten monet siitä haaveilevat ja varmaan luulevat rahan tuovan samalla onnen, parantavan kaikki haavat ja saavan kaikki murheet häviämään ja unohtumaan. Niin kai kuitenkaan harvemmin käy. Pidin kovasti niistä asioista joita Härkönen nosti esille. Läheisten kateuden, muuttuneet työkuviot ja sen, miten sitä rahaa sitten käyttää kun sitä on. Alkaako tuhlaamaan vai elämään edelleenkin "normaalia" elämää? Myös kirjan muut aiheet, esimerkiksi alkoholismi ja alkoholistin rinnalla eläminen, olivat uskottavasti ja kiinnostavasti kuvaillut.

Kaikki oikein oli otteessaan pitävä ja paikoin ihan viihdyttäväkin lukukokemus. Viihdyin kirjan parissa hyvin, vaikka tämä ei härkösasteikkoni kärkeen nousekaan. Mutta ajatuksia ja mietteitä herättävä kirja kuitenkin, ja siitä näkökulmasta erittäin hyvä. Mitä minä muuttaisin elämässäni, jos yhtäkkiä olisinkin lottovoittaja? Kaiken vai en paljon mitään? (Tulin aika nopeasti siihen tulokseen, että en paljon mitään ;) ).

★★★+

Ei kiitos / Anna-Leena Härkönen

Ei kiitos / Anna-Leena Härkönen

Seven-pokkari, 2008. 350 sivua.

Kannen sunnittelu: Anu Ignatius

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Olen lukenut Anna-Leena Härkösen kirjoista suurimman osan, mutta jostain syystä vuonna 2008 ilmestynyt Ei kiitos on jäänyt välistä lukematta. Nyt kun kirjaan perustuva elokuvakin on pyörinyt leffateattereissa, päätin tarttua tähän.

Heli ja Matti Valkonen ovat olleet naimisissa jo viitisentoista vuotta. Heillä on teini-ikäinen Sissi-tytär ja elämä muutenkin varsin tasapainoista, kunnes Heli pitkällä kesälomallaan herää siihen, että arki maistuu puulta ja aviomiehenkään kanssa ei suju erityisen hyvin, ei sängyssä eikä edes keskustelun tasolla. Helin ja Matin avioliitto on uuvahtanut, eikä sitä pelasta edes romanttinen kahdenkeskinen lomareissu Santorinille. Takaisin kotimaassa asiat kuitenin muuttuvat, kun Heli toimii muutaman viikon kielikurssin opettajana. Helin elämä muuttuu nopeasti, ja hän on onnellinen ja tyytyväinen, ainakin hetken.

Ei kiitos on monella tapaa varsin taattua Härköstä. Pidin humoristisesta otteesta, siitä että välillä sai nauraa ääneen ja välillä sukeltaa peiton alle myötähäpeän puna kasvoilla. Henkilöt olivat taas, kuten Härkösen kirjoissa useimmiten, tavallisten suomalaisten oloisia. Heli ja Matti ovat tavallisia tallaajia, joiden elämästä on kaukana vaaleanpunaiset vaahtokarkit, ökyautot ja kalliit merkkilaukut. He ovat epätäydellisiä, mutta juuri siksi niin inhimillisiä. Pidän Härkösen kirjoista myös sen vuoksi, että ne ovat jollakin tavalla yksinkertaisia, ilman sen suurempia utopistisia tapahtumia ja kiemuroita. Tarinoita tavallisesta elämästä, tarinoita jotka voivat olla todellisuutta itselle tai vähintäänkin naapurille.

Ei kiitos ei ehkä nouse aivan kärkisijoille Härkösen kirjojen joukossa minun tilastoissani. Päällimmäinen syy on se, että tunsin että tämä kävi loppua kohti saman asian jankkaamiseksi ja hieman yksitoikkoiseksi. Odotin käännettä ja ulkomaanmatkan jälkeisiä tapahtumia hieman aikaisemmassa vaiheessa. Välillä myös kirjan päähenkilö Heli kävi ärsyttäväksi, ja keski-ikäisen naisen teinikäyttäytyminen oli välillä lähinnä naurettavan noloa. Toki myös Matti ärsytti välillä, ja tosielämässä taitaisin tulla hulluksi molempien osapuolten kanssa.

Seksi on kirjassa suuressa osassa, mutta loppupeleissä se on kuitenkin vain osa yhden uuvahtaneen avioliiton ongelmista. Kirja nostaa esille minkälaisia ongelmia voi tulla, kun keskustelun ja yhdessä juttelun sijasta pelataan tietokoneella eikä keksitä keinoja jolla korjata ongelmia.

Ei kiitos on nasevan hauska ja sillä tavalla taattua Härköstä. Mutta Helin ja Matin jonkinlainen jahkaaminen sai minut välillä turhautuneeksi, eikä kirja siksi ole aivan täydellinen. Mutta toki viihdyin tämän parissa mainiosti, Ei kiitos on nopealukuinen ja viihdyttävä kirja!

★★★★-

Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia/ Anna-Leena Härkönen

Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia / Anna-Leena Härkönen

Otava, 2012. 203 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kustantajalta saatu ennakkokappale

Olen lukenut lähes kaikki Anna-Leena Härkösen kirjoittamat romaanit ennen blogini alkua. Yläasteella ihastuin Häräntappoaseeseen, viime vuonna Onnen tuntiin. Härkösen kirjoittamia tekstikokoelmia en ole kuitenkaan ennen lukenut, vaikka Kauhun tasapaino löytyykin hyllystäni pokkariversiona. Nyt sain kuitenkin hienon mahdollisuuden lukea Härkösen Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia-kokoelman ennakkokappaleena ja tartuin tietenkin tilaisuuteen innostuneena.

Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia on kokoelma Härkösen kirjoittamia kolumneja jotka ovat alunperin ilmestyneet Anna-lehdessä vuosien 2003 ja 2011 välissä. Härkönen kirjoittaa arkisista asioista. Äitiydestä, parisuhteesta, työstä. Minusta on hienoa, että joku osaa kirjoittaa tylsänkin arkisista asioista näin hersyvän hauskasti ja oivaltavasti. En ole äiti, mutta nauroin ääneen Härkösen kirjoittaessa kauppareissusta poikansa kanssa, hänen kertoessaan perheensä kanssa tekemästään risteilyreissusta ja Disney Land-vierailusta.

Nauroin ääneen myös Härkösen kuvaillessa kuinka hän toinen käsi kipsissä yritti opeastaa miestään tekemään poninhännän ja kun Härkönen kuvaili tavallista puhelinkeskustelua naisen ja miehen välillä. Härkönen kirjoittaa hyvin ja osaa etsiä arjesta ne hauskimmat ja samalla tavallisimmat pienet yksityiskohdat.

Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia viihdyttää, naurattaa ja herättää ajatuksia. Minä oivalsin, että lopultahan se arki on kaikkein parasta. Kun osaa ottaa arjen pienistä asioista kaiken irti, elää arkea oikealla asenteella ja maustaa omaa arkea sopivissa määrin se arki taitaa olla kaikkein parasta, onnellisinta, aikaa.

Minä ihastuin Härkösen nasevaan ja pirulliseen kirjoitustyyliin. Nostan ehdottomasti Kauhun tasapainoa hieman korkeammalle lukupinossani. Ehkäpä voisin lukea sitä muutaman tekstin kerrallaan juuri silloin, kun oma arki tuntuu jostain syystä tylsältä ja tavalliselta.

★★★★+

Onnen tunti / Anna-Leena Härkönen

Onnen tunti / Anna-Leena Härkönen. Otava, 2011. 287 sivua.

 Yksi syksyn odotetuimpia uutuuksia oli myös minulle Anna-Leena Härkösen Onnen tunti. Olen lukenut lähes kaikki Härkösen kirjat ennen blogini aloitusta ja odotukseni tämän suhteen olivat siis korkealla. Mikäs sen ihanampaa kuin se, että odotukset palkitaan!

Onnen tunti ottaa esille tärkeän aiheen. Miltä tuntuu hoitaa varastettuja lapsia? -kysytään kirjan takakannessa. Tuon kysymyksen kysyy Ninna, alkoholiriippuvainen kahden pienen lapsen äiti lastensa sijaisäidiltä Tuulalta.

Ompelijana työskentelevä Tuula elää onnellisessa parisuhteessa tatuoijamiehensä Harrin kanssa. Perheeseen kuuluu myös Tuulan 10-vuotias Roope-poika. Uusioperhe on toimiva ja onnellinen. Tuula ei voi kuitenkaan saada enempää biologisia lapsia mutta tuntee, että voisi vielä olla äiti uudelle lapselle ja haluaisi saada lapsen joka olisi "yhtä paljon hänen kuin Harrin". Niinpä Tuula ja Harri päättävät alkaa sijaisvanhemmiksi ja pian heille löytyykin "sopivat lapset". Venni 5 v ja Luke 8 v muuttavat Tuulan ja Harrin luokse ja käyvät jokatoinen viikonloppu tapaamassa biologista äitiään, alkoholiongelman ja lääkkeiden väärinkäytön kanssa kamppailevaa Ninnaa. Välillä myös lasten biologinen isä Ali tapaa lapsia, tällöin sosiaalityöntekijöiden läsnäollessa.

Onnen tunti ottaa tarkasti esille sijaisvanhemmuuden vaikeuksia mutta myös onnen hetkiä. Kun uudet lapset tulevat perheeseen moni asia muuttuu. Kuinka pitää läheinen suhde muuttumattomana biologiseen Roope-poikaan? Kuinka onnistua olemaan äiti kahdelle vaikealle lapselle kun välillä ei jaksa olla äiti omalle pojalleenkaan? Kuinka selvitä Vennin ja Luken biologisen äidin negatiivisesta asenteesta sijoitusta kohtaan? Kuinka kasvattaa läheisyyttä karttavaa, vihaista ja liikaa nähnyttä kahdeksanvuotiasta poikaa? Kuinka reagoida kun viisivuotias tyttö aamiaispöydässä silmät loistaen kutsuu Tuulaa huoraksi? Kuinka selittää, että sellaiset sanat eivät kuulu pikkutytön suuhun vaikka äidin poikaystävä äitiä niin kutsuikin? Tuulan mielessä käy paljon vaikeita ajatuksia ja kysymyksiä, mutta arjen pyöritys sujuu kuitenkin. Lätyt iltapalaksi ja uusi kaunis prinsessamekko pelastaa lasten silmissä jo paljon vaikka tärkeintä on turva - miksi kahdeksanvuotias muuten heräisi yöllä tarkistamaan että jääkaapissa on ruokaa, tai viisivuotias kävisi keskellä yötä tarkistamassa että äiti varmasti vielä on kotona?

Minkälaista on olla hyvä äiti? Onko Tuula hyvä äiti? Näitä kysymyksiä Tuula miettii kovasti myös oman lapsuutensa kautta. Suhde omaan äitiin ei ole kunnossa ja Tuulan lapsuus olikin kovin yksinäinen. Onnen tunnissa mietitään paljon minkälaista on hyvä vanhemmuus, otetaan esille erilaista vanhemmuutta ja toisten hyväksymistä. Kirjan aihe on tärkeä ja mieleeni tulikin heti viime vuonna Finlandia-ehdokkaana ollut Markus Nummen Karkkipäivä. Tämä Härkösen kirja pureutuu aiheeseen todella tiiviisti, ja Härkönen on varmasti tehnyt todella kattavan tiedonhakemisen ja tutkinut aihetta tarkasti kirjoittaessaan Onnen tuntia. Härkönen kirjoittaa huumorilla vakavistakin aiheista, mutta vaikka välillä saa tirskahdella ääneen ei tämä kirja kuitenkaan mene huumoriksi tai aiheen vähättelyksi vaan kyseessä on ihan "vakava kirja vakavasta aiheesta."

Kirjan aiheena on sijaisvanhemmuus, lapset ja vanhemmuus ylipäätään eikä mikään näistä aiheista ole minulle ajankohtainen tällä hetkellä. Minusta tämä ei kuitenkaan vaadi sitä, vaan sain kirjasta todella paljon vaikka olen täysin eri elämänvaiheessa. Härkönen on koonnut taitavan ja tarkan kirjan tärkeästä aiheesta ja minä pidin tästä todella paljon, jos se nyt ei ole jo kuultanut läpi tekstistäni. Vuoden parhaita lukukokemuksia tähän saakka ja viimeisen sivun jälkeen jäi hieman tyhjä olo. Mitä minä nyt luen ja miksi tämä loppui jo?

★★★★★


Myös Susa on lukenut tämän.


Kannen suunnittelu: Kirsti Maula