Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gruen Sara. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gruen Sara. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. lokakuuta 2011

Apinatalo / Sara Gruen


Apinatalo / Sara Gruen

Alkuteos: Ape House, 2010
Bazar, 2011. 335 sivua
Suomentaja: Laura Jänisniemi
Kannen suunnittelu: Greg Mollica
Mistä minulle? Kirjastosta lainattu
"Makena nojautui seinää vasten ja alkoi viittoa. Se paukutti rystysillään toisen käden kämmentä. Viittoma tarkoitti "kelloa"; bonobot käyttivät sitä Isabelista. "Isabel äkkiä. Bonzi hakee Isabelin tänne. Isabel äkkiä tulee nyt." (...)"
Makena ja Bonzi ovat kaksi kuudesta hellyyttävästä bonoboapinasta joita Isabel Duncan hoitaa ja jonka käyttäytymistä hän tutkii. Isabel työskentelee kielilaboratoriossa ja tutkii muun muassa bonobojen kommunikaatiota ja viittomia. Sara Gruenin toisen suomennetun romaanin Apinatalon tapahtumat saavat alkunsa kun Isabelin tutkimuskeskukseen tehdään pommi-isku. Isabel loukkaantuu vakavasti ja sairaalassa maatessaan hän ymmärtää, että bonobot ovat päässeet karkuun ja piileskelevät peloissaan ties missä.

Loukkaantunut Isabel ei pysty tekemään mitään, mutta huomaa pian kotiin päästessään mainoksen uudesta tosi-tv-ohjelmasta jonka pääosassa on kuusi bonoboapinaa. Pian televisiosta saakin seurata Isabelin bonobojen puuhia - he tilaavat tietokoneen kautta ruokaa ja tavaroita itselleen, harrastavat estotonta seksiä ja kommunikoivat viittomilla keskenään. Pian Isabel myös huomaa, että hänen rakkaat bonobonsa pyytävät viittomalla Isabelin apua -he haluavat että hän hakee heidät pois vankeudesta.

Samoihin aikoihin toimittajana työskentelevä John ottaa lopputilin työstään tajuttuaan, ettei kollegoihin voi luottaa. John lähtee Amanda-vaimonsa perään Los Angelesiin toivoen löytävänsä uuden työn. Lopulta hän saa työn, joka onkin kovin erilainen kuin mitä hän on suunnitellut. Toimittajan työ juorulehdessä ei aluksi kuulosta hyvältä, mutta kun hän saa kuulla pääsevänsä seuraaman Apinatalon ympärillä kuhisevia ihmisiä työ vaikuttaa oitis paremmalta.

John ja Isabel tapaavat ja John lupaa omien ongelmiensa selvittämisen ohella auttaa Isabelia saamaan bonobot takaisin. Onko Isabel lopullisesti menettänyt bonobot uteliaille ihmisille vai onnistuuko hän ystäviensä avulla saamaan perheensä taas kokoon?

Apinatalo kertoo lukijalle paljon eläinten maailmasta, siitä kuinka viisaita bonobot ovat, bonobot jotka ovat meitä ihmisiä lähimpänä ja jakavat 97% geenistöstämme. Myös kirjan toinen aihe, apinoiden tosi-tv-ohjelma, kertoo paljon nykykulttuurista, siitä miten viihdemaailman ammattilaiset ovat valmiita tekemään mitä tahansa saadakseen katsojia sarjoilleen. Toki tämä kertoo paljon myös television katsojista... On hurjaa ajatella, että tämäntapaiset ohjelmat saisivat paljon katsojia -viattomia eläimiä on suljettu pieneen tilaan ja kaikki heidän tekonsa kuvataan ja lähetetään suorana lähetyksenä kellon ympäri.

Kirjana Apinatalo on siis aiheeltaan kiinnostava ja tässä oli kaikki ainekset, mutta... Minusta tässä oli hieman liikaa henkilöitä ja olisin mielelläni keskittynyt enemmän Isabeliin ja bonoboihin. Kirjassa oli paljon muitakin henkilöitä, kukin tavallaan kiinnostavia, mutta en kokenut että esimerkiksi vihreätukkainen vegaani Nathan tai Johnin vaimo Amanda lopulta olivat juonen kannalta erityisen tärkeitä. Niinpä olisin mielummin lukenut vaikka enemmän Isabelista, hänen taustastaan (johon viitattiin pinnallisesti muutaman kerran) ja bonoboista. Koska opiskelen psykologiaa olen ollut muutamalla kurssilla jossa viitataan Kanziin jonka kommunikaatiotaidon sanotaan olevan 2.5 vuotiaan lapsen tasolla. Olisin siis mielelläni lukenut myös enemmän bonobojen kommunikaatiosta, siitä miten Isabel heille sitä opetti ja miten niitä tutkittiin ja harjoitettiin.

Gruenin esikoisromaani Vettä elefanteille on minulle tärkeä kirja ja pidin siitä valtavasti. Siksi odotin tältä uutuudeltakin paljon, mutta valitettavasti tämä oli minulle pienoinen pettymys vaikka tämä ei missään tapauksessa ole huono kirja!


★★★+

Kirjaa on luettu ja käsitelty myös seuraavissa blogeissa: Järjellä ja tunteellaKirjojen keskellä.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Vettä elefanteille

Vettä elefanteille (Water for Elephants, 2006) / Sara Gruen. Bazar, 2009. 364 sivua.

 Uusi suosikkikirja on löytynyt! Sara Gruenin Vettä elefanteille alkoi kiinnostaa minua vangitsevan elokuvatrailerin ja muutaman positiivisen blogiarvion vuoksi. Tässä on muuten taas kirja kirja/elokuvahaasteeseen, joten leffasta muutama sana postauksen lopussa.

Jacob Jankowski on 93-vuotias ja hän asustaa vanhainkodissa jossa hän kärttyilee hoitajille eikä suostu syömään vanhainkodin vauvanruokaa. Jacobin päiviin tulee piristys kun kaupunkiin saapuu kiertävä sirkus. Muistot täyttävät Jacobin mielen.

23-vuotiaana eläinlääkäriksi opiskeleva Jacob menettää vanhempansa auto-onnettomuudessa. Hänellä jää loppukokeet tekemättä, hän menettää kotinsa sekä isänsä eläinlääkäriklinikan. Jacob lähtee tien päälle ja toivoo löytävänsä töitä. Hän vaeltaa junanraidetta pitkin kun hän kuulee junan lähestyvän. Jacob hyppää junan kyytiin ja pian hänelle selviää, että hän on hypännyt kiertävän sirkuksen junaan. Näin Veljekset Benzinin kiertävästä supersirkuksesta tulee Jacobin uusi koti ja se muuttaa hänen elämänsä kertaheitolla.

Jacob saa töitä sirkuksesta ja oppii tuntemaan muita sirkuslaisia. Hän saa ystäviä sirkuksen esiintyjistä, mutta vihamiehiäkin mahtuu joukkoon. Sirkuksen johtaja, Al-setä, on vaikea ja päättäväinen pomo. Eläintenkesyttäjä August on aluksi Jacobin läheisin ystävä, mutta pian Jacob huomaa minkälainen mies oikeasti on kyseessä. Asiaa ei auta yhtään se, että Jacob on korviaan myöten rakastunut Augustin kauniiseen vaimoon, sirkuksen tähtiesiintyjään Marlenaan. Kolmikko joutuu myös työskentelemään läheisesti yhdessä, sillä he kouluttavat sirkuksen uutta vetonaulaa, Rosie-norsua yhdessä.

Vanha Jacob muistelee elämäänsä sirkuksessa, näytöksiä, vapaa-aikaa, junien siirtymistä paikasta toiseen, sirkusväen juhlia, tappeluja ja eläinten toilailuja. Vaikka sirkusväen elämä ehkä ulospäin vaikuttaa kovinkin loisteliaalta, on totuus kuitenkin täysin toinen. Pinnan alla kytee rahahuolia jotka Al-setä hoitaa karmivalla tavalla, sirkusväen välisiä riitoja ja kateellisuutta ja mustasukkaisuutta.

Romaanissa seurataan eniten Jacobin muisteluita, mutta väliin piipahdetaan nykyajassa vanhainkodissa jossa Jacob herää nokosiltaan, haukkuu hevosnaamaista hoitajaa, suuttuu sukulaisilleen jotka unohtavat sovitut tapaamisajat ja kinastelee kanssasukin kanssa joka väittää työskennelleensä sirkuksessa elefanttien vedenkantajana. Pian tarina kuitenkin kääntyy takaisin Jacobin muistelemaan menneisyyteen ja sirkusmaailmaan.

Vettä elefanteille on ehkä se tavanomainen tarina, mutta ympäristö jossa tarina etenee on kaikkea muuta kuin tavanomainen. Sirkusmaailmaa oli tavattoman mielenkiintoista seurata ja minä uppouduin suhdekiemuroihin, sirkusnäytöksiin ja -esiintyjiin ihan täysin. Henkilöhahmot olivat myös mielenkiintoisia, Jacob oli jotenkin niin ihastuttava nuorena, kokemattomana ja rakastuneena miehenä puhumattakaan 93-vuotiaasta Jacobista johon ihastuin ihan täysin! Marlenan aviomies August oli ärsyttävä, ilkeä ja inhottava mutta toi tarinaan lisää mielenkiintoa. Marlena jäi ehkä pikkuisen etäiseksi, mutta kuvittelin hänet juuri samanlaiseksi kaunottareksi kuin Reese Witherspoon elokuvassa on. Lähes täydellinen, aivan ihana ja hurmaava lukukokemus!

*****

Vettä elefanteille, 2011. Ohjaaja: Francis Lawrence

Kävin katsomassa Vettä elefanteille- elokuvan kun olin lukenut parikymmentä sivua kirjasta. Kirjan lukemiseen tuli leffan jälkeen valitettavan pitkä tauko muutaman kirjastokirjan palautuspäivän lähestyessä. Elokuva on kuitenkin yksi parhaimpia kirjaan pohjautuvia joita olen nähnyt. Minä en ole yhtään Robert Pattinson -fani, mutta tässä elokuvassa hän oli nuorena Jacobina todella hyvä. Reese Witherspoon on yksi suosikkinaisnäyttelijöistäni, ja hän loisti Marlenana, myös Christian Schultz oli hyvä ilkeänä Augustina. Valloittava Rosie-norsu kruunasi elokuvan.

Elokuvan ja kirjan välillä oli joitakin eroja, esimerkiksi Marlenan aviomies August oli elokuvassa sirkuksen johtaja ja Al-setää ei leffassa ollut lainkaan. Mutta suurilta osin elokuva muistutti kirjaa kovasti ja siinä onnistuttiin mielestäni hienosti vangitsemaan kirjan tunnelma. Elokuva oli todella kaunis, ja katson sen varmasti uudelleen ihan pian!

Suosittelen siis lämpimästi sekä kirjaa, että elokuvaa!

Elokuvalle myös *****.


Kirjan ovat myös lukeneet  Janninna, Peikkoneito, Susa, Katja ja Satu.