Torka aldrig tårar utan handskar 3. Döden / Jonas Gardell

Torka aldrig tårar utan handskar 3. Döden / Jonas Gardell

Norstedts, 2013. 292 sivua.

Kannen suunnittelu: Pompe Hedengren

Mistä minulle? joululahja

Jonas Gardellin hienon Torka aldrig tårar utan handskar -trilogian päätösosa Döden oli vähintään yhtä hieno ja mieleenpainuva kuin edeltäjänsä Kärleken ja Sjukdomen. Jos mahdollista tämä päätösosa kosketti edeltäjiään vielä enemmän, kun nimensä mukaisesti kuolema on läsnä jatkuvasti ja tukholmalainen ystäväpiiri pienenee viikko toisensa jälkeen.

Paul ja Bengt, Seppo ja Lars-Åke, Rasmus ja Benjamin. He ovat kaikki eläneet omaa elämäänsä, erikseen ja yhdessä. Sama sairaus kuitenkin koskettaa heistä jokaista. Osan se vie hautaan, toiset jäävät suremaan ystäviään, jotka kuolivat nuorina. Tämä kirja kuvailee ystävysten viimeisiä hetkiä yhdessä. Aikaa, jolloin hautajaiset olivat arkipäivää. Niin tavallisia, että mustaa pukua kannatti säilyttää työpaikalla, jotta sen sai nopeasti ylleen kun taas piti osallistua yhden ystävän viimeiselle matkalle. Kirja on täynnä tuskaa, surua ja nöyryytystä, mutta onneksi myös kaunista rakkautta, joka voittaa kaiken muun.

Olen sanonut sen ennenkin, mutta sanon sen taas. Gardell kirjoittaa uskomattoman kauniisti. Sanat ovat juuri oikeassa järjestyksessä, teksti etenee kauniin soljuvasti ja viisaita oivalluksia ja lauseita haluaa lukea uudelleen ja uudelleen.

Koko trilogia on koskettava, tunteita herättävä. Tämä päätösosa on ehkä kaikista surullisin ja koskettavin. Vaikka tässäkin tunsi ärtymystä ja vihaa monen "ulkopuolisen" käytöstä kohtaan, on aiemmat kirjat kuitenkin aiheuttaneet tuota enemmän. Tässä päätösosassa kirjan henkilöt olivat jotenkin niin tottuneita ja, kamala sanoa, jo tyytyneitä osaansa. Kaikki tiesivät ainakin jollain tasolla kuinka heidän elämässään käy, vihaa ei enää näytetty samalla tavalla, vaan keskityttiin siihen tärkeimpään. Huolenpitoon, rakkauteen, yhdessäolemiseen kuoleman lähestyessä.

Tässä on myös sydäntäsärkeviä viimeisiä yhteisiä hetkiä. Viimeinen yhteinen ja perinteinen joulu kommuunissa, jolloin moni on jo haudassa, ja muutamista jäljellä olevistakin puolet sairaita ja huonossa kunnossa. Mutta jouluruokaa, alkoholia, perinteiset laulut ja tarinat on saatava. Vaikka mikään ei ole kuten aiempina jouluina.

Asia, joka ärsytti ja kiukutti yhä eniten on Rasmuksen ja Benjaminin vanhemmat. Rasmuksen vanhemmat tuottivat niin suuren pettymyksen tässä kirjassa, että oikein inhottaa. Olen nähnyt trilogiaan perustuvan tv-sarjan, mutta jotenkin Rasmuksen vanhempien käyttäytyminen sairaala-aikana meni silloin minulta ohi. Miten voi suhtautua ja kayttäytyä tuolla tavalla oman lapsensa rakkaimpaa kohtaan, omaa lastaan kohtaan?

Kuolema ja sen lopullisuus on kuvailtu kauniisti. Vaikka näiden miesten tarina on ollut täynnä epäoikeudenmukaisuutta, rumaa kohtelua, rankkoja oireita, kamalaa sairautta, on rakkaus ja ystävyys vienyt heidät pitkälle. Rakkaimpansa menettäneenäkin rakkaus ystäviin säilyy, ja se pelastaa monet.

Gardellin trilogia on ollut upeaa luettavaa, ja nämä kirjat jäävät mieleeni ikuisesti. Toivon, että useat lukisivat nämä kirjat. Olen varma, että ne antavat kaikille jotain. Jos ei kirjallisella tasolla, niin ainakin sisällöllisesti. Gardell antaa kasvot kuolleille, hän kertoo totuuden siitä, mitä oikasti on tapahtunut, minkälaista heidän elämänsä on ollut. Nämä kirjat ovat kunnioitus hänen kuolleille ystävilleen, ja jo sen vuoksi koskettavia.

★★★★★

Torka aldrig tårar utan handskar: 2. Sjukdomen / Jonas Gardell

Torka aldrig tårar utan handskar 2. Sjukdomen / Jonas Gardell

Norstedts, 2013. 296 sivua.

Kannen suunnittelu: Pompe Hedengren

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Jonas Gardellin romaanitrilogian ensimmäinen osa, Kärleken, oli minulle kauheudessaan täydellinen lukuelämys. Odotin tämän toisen osan lukemista hurjasti, ja kun vihdoin ehdin hankkimaan ja lukemaan tämän, odotukseni palkittiin hienolla tavalla. Tämä Torka aldrig tårar utan handskar -trilogian toinen osa, Sjukdomen, on vähintään yhtä hieno, mieleenpainuva ja traaginen kuin sarjan ensimmäinenkin osa.

Benjaminin ja Rasmuksen suhde on syventynyt. He elävät onnellisia kesäpäiviä, käyvät ystäviensä kanssa naku-uinnilla, seuraavat toisen ystävän teatterinäytöstä ja käyvät juhlimassa. Suhteessa on kuitenkin myös kiemuransa. Miesten väliset erot tulevat välillä liiankin hyvin esille, ja he riitelevät rajusti. Ystäväporukassa toinen toisensa jälkeen alkaa myös saamaan positiivisia HIV-tuloksia, ja maailmalla homotaudiksi kohuttu sairaus aiheuttaa ystäväpiirissä hautajaisia toisensa jälkeen. Heillä on maailma edessään, he rakastavat toisiaan ja elämää, tuleevaisuus kuuluu heille. Sitten tauti tulee ja vie nuoret miehet liian aikaisin hautaan. Toinen toisensa jälkeen he kuolevat.

Tämäkin kirja, kuten edeltäjänsä, koskettaa, herättää tunteita laidasta laitaan ja jää lukemisen jälkeen mieleen pyörimään. Henkilöhahmot ovat samoja kuin aiemmassakin kirjassa ja he ovat kiinnostavia, uskottavia ja tulevat lukijalle tutuiksi. Heidän kohtalonsa askarruttaa, ja tieto siitä että tämä tarina on tosi, että se on yhden eloonjääneen kertoma, että tämä tarina on oikeasti ollut arkipäivää ystäväporukalle, tekee tästä kaikesta vielä kauheampaa ja koskettavampaa. Henkilöiden elämä jää ajatuksiin lukemisen jälkeenkin.

Gardell kirjoittaa tavattoman kauniisti. Ihailen hänen kielenkäyttöään. Lyhyitä, ytimekkäitä lauseita jotka ovat täynnä tunnetta. Hänen tekstinsä vilisee viisaita kielikuvia ja ajatuksia elämästä, joita ei kaikkien kynästä (tai päästä) synny. Jotenkin tarinasta ja sen kerrontatavasta aisti sen, että tämä ei ole keksittyä.

En osaa sanoa tästä trilogian toisesta osasta mitään, mitä en ole jo ensimmäisestä osasta sanonut. Paitsi sen, että tämä on ensimmäistä osaa ehkä vielä koskettavampi, rankempi ja surullisempi. Benjaminin ja Rasmuksen välinen rakkaus on niin kaunista, ja sitten sen vastakohtana on jotakin kauheaa. Ruma sairaus joka vie ihmisen mennessään, mutta toisaalta myös iso joukko ihmisiä, jotka ovat olleet sitä mieltä, että näin kaunis rakkaus on väärää. Että Benjaminissa, Rasmuksessa ja heidän ystävissään on jotain vikaa, vaikka he ovat vain rakastaneet. Ihan kuten me muutkin.

Odotan pääseväni trilogian viimeisen osan pariin sekavin tuntein. Odotan innolla että ehdin lukemaan sen, mutta toisaalta "nauttisin" mielelläni Gardellin tarinasta vielä muutaman kirjan ajan. Toisaalta trilogian kolmas kirja taitaa olla se rankin ja surullisin, joten valitsen huolella sen hetken, kun siihen tartun.

★★★★★

Torka aldrig tårar utan handskar: 1. Kärleken / Jonas Gardell

Torka aldrig tårar utan handskar: Kärleken / Jonas Gardell

Norstedts, 2012. 290 sivua.

Kannen suunnittelu: Pompe Hedengren

Mistä minulle? joululahja

Sain joululahjaksi toivomani Jonas Gardellin Torka aldrig tårar utan handskar-romaanitrilogian ensimmäisen osan, Kärleken. Kirja on ensimmäinen osa Gardellin trilogiaa, joka kertoo 1980-luvun Tukholmasta, HIV-epidemiasta ja homoseksuaalien elämästä. Katsoin joulun alla Ruotsin televisiosta myös kirjasarjaan perustuvan minisarjan, joka on Gardellin ja Simon Kaijserin käsialaa. Tuo sarja pyörii tällä hetkellä myös FST5-kanavalla, ja suosittelen todella lämpimästi. Hurja, rankka, koskettava, ajatuksia herättävä ja takuulla mieleenpainuva tarina, sekä minisarjana, että Gardellin kirjana.

Olen ennen blogini alkua lukenut suurimman osan Gardellin muista kirjoista, ja tykännyt niistä kovasti. Mies osaa valita kirjoihinsa tärkeitä aiheita, hän kirjoittaa kauniisti ja asettaa usein sanansa runollisen hienoon muotoon. Torka aldrig tårar utan handskar kiinnosti minua ehdottomasti myös aiheensa vuoksi. Kirjan pääosassa on nuori Rasmus, joka ylioppilasvuotensa jälkeen muuttaa pienestä kylästä Tukholmaan asumaan äitinsä sisaren luokse. Rasmus aloittaa oman elämänsä, hän saa vihdoin olla oma itsensä, seurustella miesten kanssa peittelemättä sen kummemmin identiteettiään, itseään. Tukholmassa on jo varsin vakiintunut homopiiri, vaikka heidän elämänsä ei missään tapauksessa ole helppoa tai yksinkertaista. Hieman helpompaa vain kuin homona eläminen olisi Rasmuksen kotikylässä.

Itsensä kanssa kamppailee myös Jehovan todistaja Benjamin, joka on kasvanut ankaran uskonnollisessa perheessä. Vapaa-aikansa Benjamin viettää jakaen Jehovan sanaa ovelta ovelle, ja tällä tavalla hän tutustuu myös Pauliin, Tukholman "homoäitiin". Paul tutustuttaa pian myös Rasmuksen ja Benjaminin toisiinsa, ja siitä alkaa heidän yhteinen tarinansa. Jouluaattoyönä 1982, Tukholman autioilla kaduilla katulampun valossa, lumihiutaleiden laskeutuessa hiljaa ja pehmeästi valkoiseen maahan, muuttuu Rasmuksen ja Benjaminin elämä. Tulevasta vuodesta tulee onnellinen, mutta samalla heidän elämänsä rankin. "Homosyöpä", eli HIV on tullut myös Ruotsiin ja se vie ystäväpiirin jäseniä toinen toisensa jälkeen hautaan. Elämä ei ole helppoa, lööpit huutavat sitä, mielenosoittajat tätä. Homoseksuaalit kirotaan, he eivät saa sympatiaa edes sairaahoitajilta. Kun nuori hoitaja erehtyy pyyhkimään kuolevan, kärsivän miehen poskelta kyyneleen, tuhahtaa vanhempi hoitaja: "Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin". Niin, tämä on kirjan vahvimpia lauseita. Kamala, ravisuttava, mutta koko kirjan tunnelmaa ja sen sanomaa loistavasti kuvaava lause.

Gardellin kirja kuvailee uskottavasti ja koskettavasti minkälaista on ollut elämä homoseksuaalina 1980-luvun maailmassa. Minkälaista on tuntea, että ei voi kertoa itsestään edes perheelleen. Minkälaista on vihdoin löytää luotettava uusi "perhe", ja miltä tuntuu kun tuo perhe pikkuhiljaa hajoaa, kun yksi toisensa perään löytää vartalostaan ihottumaa, saa ripulin, kuumetaudin tai sieni-infektion. Kuinka yksi perheenjäsen toisensa perään joutuu sairaalaan, huutaa tuskaansa eikä saa lohtua edes säikähtäneiltä sairaanhoitajilta, jotka näkevät nuorten miesten tuskan ja kyyneleet.

Kirja on täynnä mielenkiintoisia hahmoja. Hahmojen luomisen olen aina myös laskenut Gardellin vahvuudeksi. Hän onnsituu minusta kirjassa kuin kirjassa luomaan kiinnostavan henkilögallerian, mutta ilman ylilyöntejä. Arkisen kiinnostavia henkilöitä olisi ehkä parhaat sanat kuvaamaan ajatuksiani tämänkin kirjan henkilöistä. Benjamin, Jehovan todistaja, ankarista kotiolosita tullut hieman epävarma ja varovainen nuori mies oli yksi kiinnostavimmista. Myös "homoäiti" Paul on tavattoman sympaattinen ja hauska henkilö, ja tuossa tv-sarjassa häntä esittävä Simon Berger tekee upean roolisuorituksen! Enkelikasvoinen Rasmus on myös kiinnostava, ja pidin myös siitä, että Benjaminin ja Rasmuksen perheistä ehti kirjan sivuilla saada aika hyvän kuvan. Vaikka kirjassa on sivuja alle 300 ehtii suurin osa henkilöistä tulla todella tutuiksi. Rasmuksen ja Benjaminin koko perheistä saa hyvän kuvan, ja Paulin porukasta ehtii tulla tuttuja kavereita. Toki tähän voi vaikuttaa myös se, että olen nähnyt myös tuon telkkarisarjan ja henkilöt "livenä"...

Eiköhän ole tullut jo selväksi, että Torka aldrig tårar utan handskar -trilogian ensimmäinen osa oli minulle todella vahva lukukokemus. Kirja kosketti, herätti tunteita, hurjasti ajatuksia, vihaa, empatiaa ja surua. Minä itkin ja nauroin kirjaa lukiessani, ja olen aivan varma, että tämä kirja ja tässä kirjassa kuvaillut tapahtumat ja henkilöt jäävät sydämeeni ja ajatuksiini pitkäksi, pitkäksi ajaksi. Jään surullisen innokkaana odottamaan, että ehdin lukemaan sarjan jatko-osat. Toinen osa, Sjukdomen, on juuri ilmestynyt ruotsiksi ja tämä sarjan ensimmäinen osa ilmestyy kevään aikan suomeksi WSOY:n kustantamana.

★★★★★