| Vesipuutarhat (Gardens of Water, 2008) / Alan Drew. suom. 2009. Seven. 394 sivua. |
Alan Drewn esikoisromaani Vesipuutarhat on nykyiaikaisempi version Shakespearen Romeosta ja Juliasta. Vuonna 1999 Turkissa, Istanbulissa on tuhoisa maanjäristys. Ennen järistystä amerikkalaisperhe -isä Marcus, äiti Sarah ja poika Dylan - ovat asuneet kurdiperheen - isä Sinanin, äiti Nilüferin, teinitytär Iremin ja kymmenvuotiaan Ismailin- yläpuolella kerrostalossa. Maanjäristyksessä koko talo kuitenkin sortuu ja perheet ovat kodittomia, Sinan menettää työpaikkansa ja lähes poikansa. Amerikkalaisavustajien avulla kurdiperhe saa oman telttansa asuttavakseen, ruokaa ja juomaa. Pian kuitenkin muun muassa Sinan alkaa epäillä, että amerikkalaiset eivät olekaan vain viattoman avuliaita ja hyväsydämisiä. Hän uskoo, että he tuputtavat omaa kristinuskoaan muslimeille eivätkä arvosta islaminuskoa pätkän vertaa. Sinan tuntee kuitenkin olevansa jonkinlaisessa kiitollisuudenvelassa amerikkalaisia, varsinkin Marcuksen perhettä, kohtaan maanjäristyksen tapahtumien jälkeen.
Romeo ja Julia-tarina on selvä kun kurdiperheen tytär Irem ja amerikkalaispoika Dylan rakastuvat. Kurdi-isä Sinan ei tietenkään hyväksy tyttärensä rakkautta tähän amerikkalaispoikaan joka on "maalannut ihonsa ja tehnyt reikiä itseensä" (Dylanilla on siis tatuointeja ja lävistyksiä).Iremin äiti Nilüfer ei myöskään halua tyttärensä olevan missään tekemisissä Dylanin kanssa joten hän käskee miehensä pitämään nuoret erossa toisistaan jotta perhe säästyisi häpeältä ja naapureiden pilkalta. Sinan on muuten varsin suopea ja suvaitsevainen, muslimi- ja kurdiperheen perinteet eivät ole enää niin vanhanaikaisia, mutta Iremin romanssi Dylaniin on liikaa ja Sinan päättääkin pitää heidät erossa toisistaan, keinoilla millä hyvänsä. Lopulta Irem tekee itse päätöksensä joita koko perhe jää loppuiäkseen miettimään.
Alan Drew muutti Turkkiin kolmeksi vuodeksi vuonna 1999, muutamaa päivää ennen tuhoisaa maanjäristystä. Esikoisromaanissaan hän kertoo todentuntuisen tarinan maanjäristyksen jälkitapahtumista, uuden järistyksen pelosta, läheisten kuoleman selvittelystä, elämän rakentamista uudelleen tuhotussa kaupungissa. Kaikki tunneskaalan tunteet käydään läpi, rankassa tilanteessa, surun ja kauhun keskellä jostain on löydettävä iloakin -vaikka jalkapallosta- mutta myös surulle ja rakkaudelle on annettava tilansa. Kirja tempaisi mukaansa, kerronta oli sujuvaa ja kappalejako jossa Sinan ja Irem vuorottelivat kirjan kertojina oli minulle mieluisaa. Minä tykkäsin kovasti Vesipuutarhoista ja suosittelen kirjan lukemista, varsinkin kulttuurieroista ja naisen asemasta eri kulttuureissa kiinnostuneille.
****+
**********maailmanvalloitusprojekti: Turkki*****************