Jäähyväisiä / Johan Bargum

Jäähyväisiä / Johan Bargum

Tammi, 2003. 147 sivua

Alkuteos: Avsked, 2003

Suomentanut: Rauno Ekholm

Kannen suunnittelu: Helena Kajander

MIstä minulle? kirppariostos

Olen jo aiemmin ihastunut Johan Bargumin kirjoihin, mutta viimeistään luettuani hänen upean novellikokoelmansa Jäähyväisiä olen myyty. Bargum on ehdottomasti yksi suosikkikirjailijoitani, sillä niin hyvin minä, entinen novellivihaaja, viihdyin hänen novelliensa parissa.

Jäähyväisiä on tasapainoinen ja koskettava kokoelma novelleja. Erilaisissa tarinoissa sattuma tuo ihmiset yhteen ja erilleen. Jäähyväisiä on erilaisia, jäähyväiset rakkaalle ystävälle, jäähyväiset rakkaalle eläimelle. Jokainen tarina tulee iholle, jokaiset jäähyväiset koskettavat jollain tavalla.

Lisäksi tarinat on nidottu hienolla tavalla yhteen, ja vaikka jokainen novelli toimii hyvin itsenäisesti, on kirjan hienoimpia asioita se, että tarinat punoutuvat yhteen ja lyhyemmät tarinat luovat laajemman stoorin. Ensimmäisessä tarinassa on lapsi, seuraavassa kertomuksessa ketju jatkuu tutun henkilön kautta ja ketju säilyy läpi koko kirjan.

Bargumin kieli on hienoa, paikoitellen runollisen kaunista, ja suomennos vaikuttaa erittäin onnistuneelta. Mieluiten luen silti Bargumin kirjallisuutta alkuperäiskielellä ruotsiksi, mutta kyllä tämä suomeksikin on hienoa. Tarinat myös veivät mukanaan, niin tunnelman kuin juonensakin puolesta. Luin kirjan yhdeltä istumalta, ja todellakin nautin jokaisesta sivusta, jokaisesta tarinasta ja kaikista jäähyväisistä, vaikka ne eivät aina niin iloisia olleetkaan.

Hyllystäni löytyy vielä yksi lukematon Bargumin kirja, Isin tyttö, ja odotan jo innolla, että pääsen tutustumaan siihen. Jäähyväisiä oli upea ja mieleenpainuvan koskettava novellikokoelma, ja nostaa Bargumin ehdottomasti ihan suosikkikirjailijoideni joukkoon.

★★★★★


Ps! Lähden keskiviikkona muutaman päivän Kööpenhamina-reissulle ja matkalukeminen on vielä arvoitus. Sattuisiko kenelläkään olemaan vinkkejä tanskalaisista kirjailijoista, tai vinkkiä kirjasta, jonka tapahtumat asettuvat Kööpenhaminaan/Tanskaan?

Syyskesä / Johan Bargum

Syyskesä / Johan Bargum

Tammi, 1993. 124 sivua.

Alkuteos: Sensommar, 1993.

Suomentanut: Rauno Ekholm

Kannen suunnittelu: Johan Pettersson

Mistä minulle? kirjaston poistomyynnistä

Ihastuin Johan Bargumin kauniiseen Syyspurjehdukseen, ja kun kirjaston poistomyynnissä törmäsin Bargumin Syyskesään nappasin sen tietysti mukaani. Säästelin kirjaa alkusyksyyn, jotta pääsisin helposti kirjan tunnelmaan.

Kesän vaihtuessa syksyyn vanha nainen viedään viimeisen kerran sukuhuvilalleen. Hän haluaa kuolla rakkaassa talossa perheensä ympäröimänä. Naisen vuoksi koko perhe saapuu huvilalle, viettääkseen siellä pari syyskesäistä viikkoa. Veljekset Olof ja Carl, vanhan naisen pojat, tapaavat ensimmäisen kerran vuosiin kun liikemaailmassa työskentelevä Carl saapuu perheensä kanssa uudesta kotimaastaan sukuhuvilalle. Lapsuudesta tuttu kilpailu ja vertailu, mustasukkaisuuden tunteet ja erimielisyydet nousevat pintaan kun veljekset viettävät aikaa samassa paikassa. Tapaamisen syy, kuoleva äiti, unohtuu nopeasti kun veljekset astuvat jälleen vastakkain. Erotuomareina toimii välillä Carlin vaimo Klara, välillä äidin miesystävä Tom. Elokuisten päivien aikana sukuhuvilalla käydään läpi menneisyyden muistoja, vaikeita tunteita ja menetettyjä haaveita. Vanha kolmiodraama nousee uudelleen pinnalle ja aiheuttaa odottamattomia seurauksia.

Bargum kirjoittaa kauniisti ja on luonut kirjaansa mahtavan surumielisen, haikean tunnelman. Näin silmieni edessä suuren huvilan meran rannalla, alkusyksyisessä surumielisyydessään. Henkilöiden väliset suhteet olivat kiinnostavia ja ihmissuhdekiemurat toivat kirjaan väreilevää jännitystä. Vaikka kirja on sivumäärältään varsin lyhyt, ehtii sivujen aikana tapahtua paljon, etenkin henkilöiden päiden sisällä, heidän ajatuksissaan ja muistoissaan. Pidin siitä, että Bargum keskittyi sekä menneisyyteen, että nykyisyyteen. Muistot ja tapahtumat menneisyydestä avautuivat pikkuhiljaa ja selittivät osittain nykyisyyden tilanteet.

Minä seurasin mielenkiinnolla Carlin ja Olofin veljessuhdetta, mutta lähes yhtä kiinnostava oli Carlin vaimon Klaran suhde mieheensä ja tämän veljeen. Vanha nainen, kuoleva äiti, jäi lopulta aika pieneen rooliin. Hän toimi, niin kuin äidit usein, perheen yhdistävänä henkilönä. Hän halusi perheensä kokoon lähestyvän kuolemansa vuoksi, ehkä hänen viimeinen toivonsa oli saattaa veljekset jälleen yhteen. En lopulta tiedä kuinka hyvin tuo mahdollinen toive toteutui, mutta odottamattomia seurauksia perheen kokoontuminen ja menneiden aiheiden paljastuminen lopulta sai. Koko suvun elämä muuttui monella tavalla muutaman elokuisen päivän seurauksena.

Syyskesä on tunnelmaltaan kauniin haikea ja surumielinen. Toki kirjassa on myös tunnelmallisia valopilkkuja, kaikki ei ole harmaan synkkää. Huumoria löytyy esimerkiksi hurmaavasta Sisar Heidistä joka huvilalla hoitaa Carlin ja Klaran pieniä poikia. Pojat ovat myös kiinnostavia, he reagoivat tapahumiin keskenään eri tavalla. Toinen on riehakas ja villi, toinen sulkeutuu itseensä ja omiin oloihinsa.

Kaiken kaikkiaan pidin Syyskesästä todella paljon. Parasta tässä oli kirjan tunnelma, kaunis kieli ja se, ettei kirja ole liian valmiiksi pureskeltu. Minä pidän siitä, että lukijalle jätetään varaa tulkinnoille, että on mahdollisuus lukea hieman rivien välistä. Bargum kirjoittaa kauniita pieniä kirjoja, koskettavia tarinoita joiden tunnelma on aina omaa luokkaansa. Minua harmittaa vain se, etten lukenut tätä(kin) kirjaa alkuperäiskielellään ruotsiksi.

★ ★ ★ ★ +

Seglats i september / Johan Bargum

Seglats i september / Johan Bargum

Atlantis/Söderströms, 2011. 123 sivua.

Kannen suunnittelu: Helena Kajander

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Johan Bargumin pieni, kaunis romaani Seglats i september tarttui mukaani kirjastoreissulla vain kehuvien blogiarvioiden vuoksi. Tämä osoittautuikin vaikuttavaksi pieneksi kirjaksi, mutta minun on todella vaikea keksiä tästä kirjoitettavaa. Yritän kuitenkin sanoa jotakin:

Kirja on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa kuullaan Olofin tarina. Hän kertoo oman versionsa eräästä syyskuisesta purjehdusretkestä poliiseille. Toisen osan kertojana toimii Harald, Olofin tuttava ja purjehdusreissun toinen osallistuja. Hän kertoo oman näkemyksensä, oman tarinansa, kirjeen muodossa. Miehet ovat lähteneet syksyiselle purjehdusretkelle, viimeiselle yhteiselle. He eivät ole ystäviä, heitä yhdistää vain eräs nainen, ihana Elin kauniine hiuksineen. Syksyinen retki päättyy kuitenkin odottamattomasti ja retkellä ilmenee yhtä sun toista. Tarina kietoutuukin menneisyyden, rakkauden ja kuoleman ympärille. Tapaamme myös Haraldille tärkeän Rufus-koiran, mutta mikä lopulta on koiran rooli kaikessa?

Syyspurjehdus on kaunis pieni kirja. Se on rauhallinen ja nopealukuinen, mutta tyynen pinnan alla tapahtuu paljon. Eniten taitaa tapahtua kahden miehen pään sisällä, kahden miehen, jotka kumpikin muistelevat rakkauttaan samaan naiseen. Pidin tavattomasti Syyspurjehduksen melankolisesta, syksyisen rauhallisesta tunnelmasta ja tavasta, jolla Bargum tuon tunnelman kielen avulla loi. En ymmärtänyt kaikkia purjehdustermejä, mutta se ei haitannut lukemistani sen suuremmin.

Syyspurjehdus jättää paljon kysymyksiä auki, lukijana jopa lopputuloksen saa aika lailla tulkita itse. Sitä paitsi kirjassa on paljon symboliikkaa, minä jäin miettimään Rufus-koiraa, komisariota sekä hieman Haraldin kertomuksen loppuosaakin. Ja minkälainen nainen Elin oikein lopulta oli? Minä pidin siitä, että kaikkea ei pureskeltu valmiiksi ja jäin jälkeenpäin miettimään tapahtumia. Syyspurjehdus on synkkä, melankolinen, tunnelmaltaan tiivis ja rauhallinen pieni kirja. Tiedän, että palaan tähän vielä.


★★★★


Katso myös Lumiomenan, Leena Lumin, Marian, Joanan, Linnean ja Karoliinan arviot kirjasta.  

Lukuhaaste: Underbara finlandssvenskor vid papper