Kadotettujen hedelmätarha / Nadifa Mohamed

Kadotettujen hedelmätarha / Nadifa Mohamed

Atena, 2014. 283 sivua

Alkuteos: The Orchard of Lost Souls, 2013

Suomentanut: Heli Naski

Kannen suunnittelu: Lewis Csizmazia & Ville Lähteenmäki

Mistä minulle? kirjastolaina

Nadifa Mohamedin romaani Kadotettujen hedelmätarha tarttui mukaan edellisellä kirjastoreissulla. Kirja asettuu 1980-luvun Somaliaan, maan diktatuurin kaatumisen aikoihin. Pääosassa on kolme naista, joiden tarinat ja kohtalot kietoutuvat kiinnostavalla tavalla yhteen.

Deqo on yhdeksänvuotias pakolaisleiriltä karannut tyttö. Hänen suurimpiin haaveisiinsa kuuluu kenkien omistaminen, ja hänen muistonsa eivät ole sellaisia, kuin yhdeksänvuotiaan tytön muistojen kuuluisi olla. Kawsar on vanha ja yksinäinen leski, joka jää yksin pieneen taloonsa toipumaan sotilaiden pahoinpitelystä. Hän makaa vuoteessaan pystymättä liikkumaan, tytärtään surren. Kawsar odottaa kuolemaa, tai sotilaiden palaamista. Nuori Filsan on yksi sotilaista. Nuori nainen sotilaana on harvinainen, ja pian hän huomaakin, että armeija vaatii häneltä enemmän kuin hän ikinä uskalsi ajatella. 

Kirjan alussa näiden kolmen naisen tarinat avautuvat erikseen, ja lopussa ne kietoutuvat kiehtovalla ja kiinnostavalla, joskin hieman ennalta-arvattavalla tavalla yhteen. Kolme päähenkilöä ovat sympaattisia ja kiinnostavia, joskin kuitenkin jollain tavalla yksinkertaisesti kuvailtuja. Heidät oppii tuntemaan ehkä hieman liian pintapuolisesti. Filsan oli minusta henkilöistä kiinnostavin, mutta petyin hieman kuvaukseen hänestä. Hän lähinnä toisteli sitä, kuinka inhottavaa miessotilaiden katseet hänen mielestään ovat. Kaipasin henkilökuvaukseen siis vähän syvyyttä, joka olisi tuonut tarinaankin sen viimeisen silauksen.

Miljöökuvaus on onnistunutta ja kiehtovaa. Hargeisan kaupunki ja kaoottinen tilanne diktatuurin kaatumisen aikoihin on kuvailtu uskottavasti ja koskettavasti. Kieli on myös helppoa ja sujuvaa, ja se tekee kirjasta varsin nopealukuisen. Tarina kyllä tempaisee mukaansa kun naiset ja heidän tarinansa oppii tuntemaan ja erottamaan toisistaan.

Vaikka kaipasinkin henkilökuvaukseen vähän lisää syvyyttä, oli Kadotettujen hedelmätarha silti kokonaisuutena mieleenpainuva ja hyvä lukukokemus. Tarinan rankat ja kurjat kohtalot koskettivat ja tarina oli uskottavasti kerrottu. Loppuratkaisu oli ehkä vähän ennalta-arvattava ja pliisu, mutta toisaalta kirjassa kyllä riitti kurjia tapahtumia tasapainoittamaan tätä... Kiehtova tarina, joka jäi mieleen!

★★★★

Sielut kulkevat sateessa / Pasi Ilmari Jääskeläinen

Sielut kulkevat sateessa / Pasi Ilmari Jääskeläinen

Atena, 2013. 550 sivua.

Kannen suunnittelu: Jussi Karjalainen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Enpä sitten viikonloppuna aiemmin ehtinytkään tänne blogin puolelle, kun sain kaverin kyläilemään tänne Turkuun. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Luin Pasi Ilmari Jääskeläisen uutukaisen Sielut kulkevat sateessa loppuun jo yli viikko sitten, mutta ehdin kirjoittaa siitä vasta nyt.

Harjukaupungin salakäytävät säväytti ja ihastutti minua pari vuotta sitten, joten odotin tätä viime syksyn uutuutta todella paljon kunnes luin siitä ensimmäisiä blogiarvioita. Tajusin, että kauhu-fantasia-uskonto -aiheinen kirja ei ehkä sittenkään ole ihan minun juttuni, mutta halusin tietenkin silti tämän lukea.

Judit on sairaanhoitaja ja kun hän keski-ikäisenä havahtuu elämän rajallisuuteen, hän päättää jättää miehensä ja muuttaa Helsinkiin. Hän saa uuden työpaikan vanhan ystävänsä Martan avustuksella. Työpaikka on monikansallinen kotisairaanhoitofirma, joka hoitaa asiakkaitaan tavallisten sairaanhoitotoimenpiteiden lisäksi myös sielullisesti. Judit päätyy työskentelemään maailmassa tunnetun ateistin, Leo Moreaun sairaanhoitajaksi. Työnsä vuoksi Judit kulkee välillä pitkin Helsinkiä myös öisi,n ja sateisessa kaupungissa tuntuu välillä siltä, kuin jokin tumma varjo seuraisi häntä. Mutta Judit jää Helsinkiin, hän haluaa viettää aikaa sairaan kummipoikansa kanssa ja työ on hyvin palkattua...

Jääskeläisen kirja on lyhyesti sanottuna runsas. Tapahtumia on paljon, käänteitä ja yksityiskohtia vielä enemmän. Minä en ole fantasiakirjojen ystävä, luen mieluiten realistisia kirjoja, joissa on tapahtumia jotka ovat mahdollisia. Pieni maagisuus vielä menee, mutta tässä sitä oli ehkä kuitenkin hieman liikaa. Mutta silti pidin tästä kirjasta enemmän kuin en pitänyt! Henkilöt olivat kiinnostavia ja henkilöiden väliset suhteet sitäkin kiinnostavammat. Juditin ja Martan ystävyyssuhde oli kaikessa vaikeudessaan mielenkiintoinen, kuten myös oikeastaan koko kirjan henkilögallerian yhteensitova sairaanhoitofirma ja sen periaatteet. Kysymykset siitä, mihin uskoo, kehen luottaa ja ketä rakastaa nousivat pintaan, ja laittoivat minut lukijanakin miettimään omia ajatuksiani aiheista.

Yliluonnolliset asiat ja uskonto eivät myöskään kuulu suosikkijuttuihini kirjoissa, ja siksi tämäkään ei ihan suosikkikirjojeni joukkoon nouse. Lisäksi koin että tässä oli ehkä vähän liikaa kaikkea. Kirja oli pitkä ja jostain syystä myös aika hidas luettava, joten tämän parissa meni paljon aikaa. Kirjan "kauhukohdat" eivät ehkä myöskään olleet niin pelottavia ja jännittäviä kuin olin ajatellut, vaan lähinnä ällöttäviä...

Kokonaisuutena Sielut kulkevat sateessa oli ihan kelpo romaani, piristävän erilainen kotimainen ehdottomasti. Kirjan aiheet ja genre ei ehkä kuitenkaan ole ihan sitä ominta minua, ja siksi tämä jäi vähän valjuksi minulle ja on sitäpaitsi minulle vaikea arvioitava. Vähän tiiviimpänä pakettina tämä olisi ehkä myös uponnut paremmin, eikä tuntunut niin työläältä lukea.

★★★+

Tästä talvesta tulee musta / Marianne Cedervall

Tästä talvesta tulee musta / Marianne Cedervall

Atena, 2013. 355 sivua.

Alkuteos: Svartvintern, 2010.

Suomentanut: Ulla Lempinen

Kannen suunnittelu: Nina Leino

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Vietin muutaman mukavan kesähetken Marianne Cedervallin edellisen suomennetun kirjan, Ajattelen sinua kuolemaasi saakka, parissa muutama kesä sitten. Halusin myös lukea tuon kirjan itsenäisen jatko-osan, talvikirjaksi sopivan Tästä talvesta tulee musta. Tässäkin kirjassa pääosassa on Mirjam ja Hervor, mutta kauniin kesäiset Gotlannin maisemat ovat vaihtuneet talvisen lumiseksi Lapiksi.

Mirjam pakeni Lappiin sekaannuttuaan Gotlannissa ikävään onnettomuuteen. Pian Lappiin tupsahtaa myös Hervor, Mirjamin paras ystävätär. Naiset uneksivat rauhallisesta talvesta Kuivalihavaarassa, pienessä lappilaisessa kylässä, mutta unelmat jäävät haaveeksi. Eräänä iltana Hervor povaa talvesta tulevan mustan, ja niin siitä tuleekin. Kuivalihavaaran rauhaa saapuu sekoittamaan tunnettu oopperalaulaja Ralph Sörarve miesystävänsä kanssa. Ralph on perinyt vanhan hotellin, ja päättänyt kunnostaa sen miesystävänsä kanssa homojen lomaparatiisiksi. Hotelliin kätkeytyy myös kauhea salaisuus, joka pikku hiljaa selviää Mirjamille, Hervorille sekä heidän uudelle ystävälleen Ralphille. Kaikki Kuivalihavaarassa eivät kuitenkaan ole uusille ihmisille ja asioille kovinkaan avoimia ja hyväksyviä...

Tästä talvesta tulee musta on sopivan leppoisa, kepeä ja hauska luettava. En ihan luokittelisi tätä dekkariksi tai jännäriksi, vaikka paikoin tarina varsin tiivistunnelmainen ja jopa jännä olikin. Henkilögalleria oli kiinnostava, joskin pieneen kylään oli ahdettu lähes kaikki tyypillisen kliseiset henkilöhahmot.

Kirjan kieli on helppoa ja sujuvaa, ja tämän luki sopivana, nopeana välipalana. Pidin erityisesti myös Lapin murteesta jota oli sisälletty luonnolliseksi osaksi dialogia. Tarinaan mahtui muutama pieni yllätyskin, vaikka juoni pääosin olikin varsin ennalta-arvattava. Mutta minä pidin kuitenkin kirjasta ja sen kepeydestä, tämä sopi hyvin stressaavan opiskelusyksyn päätöskirjaksi ja loman alkuun. Aiheita oli kirjaan tungettu varsin paljon, oli perheväkivaltaa, homoseksuaalisuutta, rikoksia ja vanhoja salaisuuksia. Mutta kaikista näistä syntyi kuitenkin ihan kiva, hauskuuttava ja reimastuttavakin kokonaisuus. Plussaa myös siitä, että tapahtumapaikkana oli Ruotsin Lapin lumiset maisemat. Se toi kirjaan hienon tunneman, aivan kuten kesäinen Gotlanti Cedervallin edellisessä romaanissa.

Tästä talvesta tulee musta ei ehkä ole tämän vuoden parhaita luettuja romaaneja, mutta kelpo, viihdyttävä välipalakirja kuitenkin. Ja kirjan kannesta vielä erikoiskehut, kuten Cedervallin edellisessäkin kirjassa, myös tämän kirjan kansi on todella hieno!

★★★+

Takiainen / Daniel Glattauer

Takiainen / Daniel Glattauer

Atena, 2013. 268 sivua.

Alkuteos: Ewig Dein, 2012.

Suomentanut: Raija Nylander

Kannen suunnittelu: Ville Lähteenmäki

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Heippa pitkästä aikaa! Tämä syksy on viimeinen opiskelusyksyni, ja siksi erittäin kiireinen. Olen kyllä ehtinyt lukemaan muutamia kaunokirjoja, mutta niistä kirjoittaminen tänne blogiin asti ei ole mahtunut aikatauluuni. Tänään otin kuitenkin vapaaillan opiskelutöistä ja päätin aktivoitua taas täälläkin. Alkuun muutama sananen Daniel Glattauerin tänä syksynä suomennetusta romaanista Takiainen. Luin tämän jo pari viikkoa sitten, mutta päällimmäiset fiilikset kirjasta jäivät silti mieleeni.

Judith on neljääkymmentä lähestyvä lamppukauppias jonka elämä saa täysin uuden suunnan hänen törmätessä ruokakaupassa Hannekseen. Hannes ostaa ison kasan banaaneja ja astuu kaupassa Judithin kantapäille. Tästä tapaamisesta alkaa heidän suhteensa, joka alussa on ihanan ällöromanttinen. Hannes ja Judith ovat erottamattomat ja etenkin Hannes ei halua olla sekuntiakaan naisestaan erossa. Pian Judith alkaa kuitenkin huomaamaan, että hänen ja Hanneksen suhde ei ehkä olekaan ihan sitä mitä hän oli toivonut ja halunnut. Judithin elämä muuttuu painajaiseksi kun Hannes tarkertuu häneen takiaisen tavoin. Mutta onko Judith itsekin riippuvainen Hanneksesta. Kuka lopulta takertuu ja kehen?

Takiainen lähtee kevyesti liikkeelle, ja kirja imaisee varsin hyvin mukaansa. Henkilökuvaus on varsin tarkkaa ja psykologisesti kiinnostavaa, mutta aika nopeasti huomasin henkilöiden alkavan ärsyttää minua. Päähenkilö Judithissa oli paljon ärsyttäviä piirteitä, ja aloin epäillä hänen mielenterveyttään jo paljon aikaisemmin kuin hän itse ;). Hannes oli myös luku sinänsä, heti alussa hänen överi takertumisensa Judithiin ärsytti ja sai aika nopeasti jo pelottaviakin piirteitä.

Takiainen herätti siis tunteita, valitettavasti vaan suurimmilta osin negatiivisia. Henkilöiden lisäksi tarinan varsin hidas eteneminen ärsytti. Loppua kohden tuli kuitenkin yksi kiinnostava juonenkäänne, josta annan paljon plussaa! Se teki kirjasta kokonaisuutena paljon kiinnostavamman. Koin myös erilaiset (mielenterveys)ongelmat varsin todentuntuisesti ja kiinnostavasti kuvailluiksi ja Hanneksen tekojen kautta kirja sai välillä jopa trillerimäisiä piirteitä. Loppuratkaisu palauttikin tarinan sitten takaisin enemmän sinne viihdetasolle, mutta se ei ollut millään tavalla huono asia, viihdyttävänä välipalanahan minä tätä aloinkin lukemaan.

Kokonaisuutena Takiainen oli ihan kiva välipalakirja, ja se piti otteessaan varsin hyvin. Ärsyynnyin moneen asiaan kirjaa lukiessani, mutta se ei kuitenkaan aina ole huono merkki. Kirja ja sen henkilöt ja tapahtumat herättivät tunteita, ja siksikin tämä kirja on jäänyt aika hyvin mieleen vaikka lukemisesta on jo pitkä aika.

★★★

Yritän palailla blogin pariin vielä toisen kirja kanssa huomenna tai viimeistään maanantaina, ennen kuin uusi, kiireinen opiskeluviikko taas alkaa. Viimeistään joulukuussa blogikin palaa taas normaaliin aikatauluun ja päivitystahtiin! :)

Léon ja Louise / Alex Capus

Léon ja Louise / Alex Capus

Atena, 2012. 309 sivua.

Alkuteos: Léon und Louise, 2011

Suomentanut: Heli Naski

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? kustantajan lähettämä arvostelukpl

Alex Capusin historiallinen romaani Léon ja Louise kiinnosti minua aiheensa vuoksi. Olen ranskalaisen kirjallisuuden ystävä, toinen maailmansotakin kiinnostaa ja sota-aiheiset rakkaustarinat ovat useimmiten loistavia. Kehuvat blogiarviot lisäsivät innostustani lukemaan tämän myynti- ja arvostelumenestyksen, joka ohjautuu kirjailijan oman isoisän tarinaan.

Kirjan alussa vietetään Léon La Gallin hautajaisia Notre Damen katedraalissa Pariisissa. Mies on elänyt pitkän ja rikkaan elämän ja hänen hautajaisiinsa on kokoontunut Léonin rakas perhe ja suku. Kesken hautajaisten kirkon sivuovesta sisään ryntää pienikokoinen harmaa hahmo, jolla on punainen silkkihuivi. Hän on Louise, edesmenneen Léonin elämän rakkaus, nainen menneisyydestä, haaveista ja muistoista.

Léon ja Louise tapasivat toisensa ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä. He matkasivat yhdessä polkupyörin meren rannalle, juttelivat ja haaveilivat tulevaisuudesta nuorina aikuisina. Heidän väliinsä tuli kuitenkin ensimmäinen maailmansota ja kaksikko oli erossa vuosia. Kun he jälleen tapasivat, Léon oli naimisissa oleva perheenisä, mutta edes Léonin avioliitto ei onnistunut pitämään Léonia ja Louisea erossa toisistaan. Tällä kertaa kaksikon erotti fyysisesti toinen maailmansota, mutta henkisesti he olivat aina yhdessä. Matkalle mahtui sotia, muita ihmissuhteita ja satoja kilometrejä, mutta Léon ja Louise olivat aina sidoksissa toisiinsa jollain tavalla, etenkin yhteisten muistojen kautta. Saavatko he joskus toisensa, solmuista ja esteistä huolimatta, tuleeko heidän yhteinen aikansa milloinkaan?

Léon ja Louise on ihanan suloinen rakkaustarina. Capusin luomat henkilöt ovat inhimillisiä ja sympaattisia, pienet herttaiset yksityiskohdat ja luonteenpriiteet tekevät Léonista ja Louisesta kiinnostavia ja aitoja. Louisen vanha nariseva polkupyörä, hänen vapaaehtoistyönsä "kuoleman enkelinä" ensimmäisen maailmansodan aikana, Léonin hassu työ poliisin laboratoriossa sekä hänen mielenkiintoinen suhteensa vaimoonsa Yvonneen. Tapahtumapaikkana toimiva Pariisi on tietysti vain plussaa, kuten myös surulliset ja traagiset, mutta niin kiinnostavat toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat.

Capusin kieli on sujuvaa ja helppolukuista, tarina on mukaansatempaava ja lämminhenkinen. Kirjan loppu on myös ihanan kaunis ja täysin kirjaan sopiva. Pidin myös siitä, että Léonin ja Louisen tarinan kertoi Léonin lapsenlapsi. Alex Capus kertoo kirjassaan oman isoisänsä tarinan, ja jollakin tavalla tarinan intiimiys loistaa kirjasta. Paikoin huomasin sinänsä hienojen henkilöhahmojen jäävän minulle hieman etäiseksi, ja mietinkin voisiko se johtua tarinan totuuspohjasta ja kirjailijan suhteesta tarinaan.

Vaikka tämä ei ehkä yllä aivan vuoden parhaimpien kirjojeni joukkoon, jää Léonin ja Louisen tarina mieleeni lämminhenkisenä ja suloisenhaikeana rakkaustarinana. Minä pidin ja nautin tämän lukemisesta, ja tällä kertaa se riittää.


★★★★+

Kirjaa on luettu blogeissa ahkerasti, ainakin Leena Lumi, Katja, Anna Elina, Laura, Susa ja Kirsi ovat kirjoittaneet tästä.

Toiveet jotka toteutuvat / Thomas Glavinic

Toiveet jotka toteutuvat / Thomas Glavinic

Atena, 2010. 347 sivua.

Alkteos: Das Leben der Wünsche, 2009

Suomentaja: Tiina Hakala

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Joko jouluvalmistelut ovat pehmittäneet pääni, tai sitten Thomas Glavinicin esikoisteos Toiveet jotka toteutuvat on varsin erikoinen kirja. Minä en nimittäin loppujen lopuksi ymmärtänyt tästä paljonkaan.

Jonas on naimisissa Helenin kanssa, heillä on kaksi pientä poikaa ja sen lisäksi Jonaksella on rakastajatar, Marie. Viettäessään työpäivän pakollista ulkoilutuntia Jonaksen viereen puistonpenkille istahtaa outo, valkoiseen pukuun pukeutunut mies. Mies tietää Jonaksen elämästä kaiken ja lupaa toteuttaa kolme Jonaksen hartainta toivetta. Jonas miettii elämäänsä, ihmettelee miestä jasuunnittelee, mitä kaikkea voisikaan toivoa vaikka hän ei miestä uskokaan.

Pian Jonaksen ja Helenin pikkupoika kasvaa yllättäen pituutta, Jonas selviää täpärästi hurjasta onnettomuudesta ja yhtäkkiä läheinen ihminen kuolee. Toiveita olisi siis pitänyt miettiä hieman tarkemmin sillä ne eivät toteudukaan aivan niin kuin Jonas oli suunnitellut.

Toiveet jotka toteutuvat on outo kirja sen vuoksi, että minä en enää pysynyt kärryillä mitkä tapahtumat ovat oikeita, mitkä unta, mitkä jotain muuta. Jonaksen yölliset seikkailut ovat niin absurdeja, etten saanut selvää tapahtuiko ne oikeasti, oliko ne mielikuvitusta vai vain yliluonnollisia juttuja. Glavinicin kirjassa Jonas kuvaillaan ihmisenä, joka jää elämässään passiiviseksi sivustakatsojaksi. Hänellä ei ole vapautta valita ja päättää omasta elämästään, kaikki vain tapahtuu. Jonas ei ymmärrä, että perustana kaikille tapahtumille on hänen toiveensa -joskaan ne eivät toteutuneina enää vaikutakaan yhtä hyviltä.

Glavinic kirjoittaa sujuvasti ja kirja oli todella nopelukuinen, vaikka ei aina niin helppo. Kirjaan mahtui monta kiinnostavaa henkilöä, esimerkiksi Jonaksen ihastuttava reppana-naapuri Joey olisi mielellään saanut olla isommassakin roolissa. Minun suosikkikirjaani tästä ei kuitenkaan tule. Ensinnäkin se oli liian sekava ja filosofinen. Puolet jutuista meni minulta ihan ohi ja kirjan outo loppu jätti minulle tunteen etten lopulta ymmärtänyt kirjasta mitään. Mutta ainakin tämä kirja nousee korkealle vuoden erikoisimmat-listalla ja kirjan idea on hyvä ja ajattelemisen arvoinen.


★★★

Muissa blogeissa:

Vielä yksi rivi...
Oota, mä luen tän eka loppuun
Juuri tällaista

Ajattelen sinua kuolemaasi saakka

Ajattelen sinua kuolemaasi saakka (Svinhugg, 2011) / Marianne Cedervall. Atena, 2011. 340 sivua.

 Marianne Cedervallin esikoisromaani Ajattelen sinua kuolemaasi saakka on kesäkirjaksi sopivan kepeä. Pienessä gotlantilaiskylässä alkaa tapahtua, kun Mirjam palaa lapsuudenmaisemiinsa parhaan ystävänsä Hervorin kanssa. Hervor on rennon rempseä noitatohtori kun taas Mirjam, the lady in red, on kaunis, huoliteltu lääkäri. Yhdessä naiset ovat ostaneet Kajpe Kviarin kylän vanhan kappelin, jota he kesän aikana remontoivat ja kunnostavat.

Mirjam on viettänyt kahdeksan vuotta Lapin Kuivalihavaarassa, kunnes hän päättää palata lapsuudenmaisemiinsa Gotlantiin kosto mielessään. Kahdeksan vuotta aiemmin hän menetti työnsä, kotinsa ja lämpimän suhteen tyttäreensä kolmen miehen vuoksi ja nyt hän on Hervorin kanssa palannut kostamaan miehille kaikesta tuskasta, jonka he hänelle aiheuttivat. Hervorin ja Mirjamin välillä on vahva side, he ovat parhaat ystävykset ja Hervorkin on sitä mieltä, että nuo kolme miestä ansaitsevat kostonsa. Mirjam ja Hervor aseuttuvat siis Kajpe Kviariin, pieneen maalaiskylään, jonka asukkaiksi lukeutuvat myös Torsten, Per-Henrik ja Ivar, kostonsa ansainneet miehet jotka edelleen ansaitsevat elantonsa ja omaisuutensa omituisilla keinoillaan. Mirjamin ja Hervorin naapurissa asuu myös maajussi Sylve, joka on kiltin avulias ja jo ensimmäisestä päivästä lähtien täysin lumoutunut Mirjamista. Sylve on jatkuvasti lähellä ja läsnä, mutta Mirjamilla on tärkeämpää ajateltavaa kesän ajaksi, kuin romanssi komean miehen kanssa.

Mirjam ja Hervor ovat Kuivalihavaarassa käyneet kurssin jossa he opettelivat voimalauseiden käyttöä. Jos toistaa samaa asiaa uudestaan ja uudestaan, tapahtuuko toistettu asia silloin? Kurssilla tosin mainittin, että voimalauseet eivät toimi negatiivisten asioiden suhteen. Hervor kuitenkin nosti esiin ajatuksen siitä, voisiko voimalauseita kuitenkin yrittää käyttää vaikkapa kosto mielessään? Voisiko vain ajatuksen voimalla saada ikäviä asioita tapahtumaan? Voisiko vain ajatuksen voimalla jopa murhata jonkun? Mirjam harjoittelee voimalauseita kappelin pihan kuihtuneella ruusupuskalla mutta siirtää harjoittelun pian muihinkin kohteisiin...

Mistä oikein lopulta on kyse, kun Kajpe Kviarissa juhannuksen aikaan vuonna 2006 käynnistyy tapahtumaketju jonka vuoksi kirkonkellot soittavat hautajaisia toisten perään? Kuka tekee ja mitä? Voiko voimalauseet todellakin tappaa vai onko kyse jostakin muusta?

Ajattelen sinua kuolemaasi saakka on siis kesälukemiseksi oikein sopiva, kevyehkö lukuromaani. Hervor ja Mirjam ovat mielenkiintoinen parivaljakko ja kirjan tapahtumat erilaisia, jänniäkin. Parasta kirjassa oli mielestäni kuitenkin Gotlannin upeat maisemat, kaunis, lämmin kesä ja vanhan kappelin kunnostaminen. Minulle tuli kova hinku päästä käymään Gotlannissa, ja voisin kyllä vaikka alkaa remontoimaan vanhaa kappeliakin;) Kirjassa on lyhyt epilogi sekä lyhyt prologi jotka sijoittuvat vuoteen 2008. Mirjam palasi silloin Kajpe Kviarin hautausmaalle  mukanaan kolme ruusua. Siellä hän tapasi Sylven, jolle alkoi kertoa mitä kylässä oikein tapahtui kesällä kaksi vuotta aiemmin. Tykkäsin epilogista sekä prologista, mutta kirjan loppuratkaisu ei miellyttänyt minua yhtään ja siitä jäi hieman petetty olo.

Ajattelen sinua kuolemaasi saakka on tunnelmaltaan ihanan kesäinen, kukkivat ruusut, lämpimät kesäyöt, sinisenä siintävä meri teki lukemisesta riippukeinussa mukavan kokemuksen. Kirjan kansi on mielestäni aivan upea ja sopii tunnelmaltaan kirjaan hienosti. Kirjailija on kertonut aikovansa jatkaa Mirjamin ja Hervorin tarinaa seuraavissa romaaneissaan. Odotan toki, mihin naiset seuraavaksi ryhtyvät, mutta en ole varma aionko lukea Cedervallin seuraavia romaaneja...

***

Romaanin on lukenut monta bloggaajaa, muun muassa Leena, Jenni, Susa, Kirsi, Lumiomena ja Amma.

Lumikko ja yhdeksän muuta

Lumikko ja yhdeksän muuta / Pasi Ilmari Jääskeläinen. Atena, 2006. 322 sivua.

Pasi Ilmari Jääskeläisen romaani Lumikko ja yhdeksän muuta on hyvällä tavalla erilainen kotimainen kirja. Romaani alkaa kun äidinkielenopettaja Ella Milana muuttaa takaisin lapsuudenseudulleen Jäniksenselälle. Pian Ella Milana kruunataan Jäniksenselän kirjallisen seuran kymmenenneksi jäseneksi. Seura on toiminut Jäniksenselällä jo kauan, siitä saakka kun seuran alkuperäiset jäsenet olivat pieniä lapsia. Jäniksenselän tunnetuimpia henkilöitä, maailmankuulu kirjailija Laura Lumikko, perusti seuran seudun lahjakkaille lapsille jotka hän aikoi auttaa kirjailijoiksi. Seura koostui kauan yhdeksästä henkilöstä, kunnes Ella sai kunnian olla seuran kymmenes jäsen. Pian Ellalle kuitenkin selvisi, että alunperin seurassa oli ollut myös eräs kymmenes jäsen. Muut seuran jäsenet vaan eivät halua puhua tai keskustella alkuperäisestä kymmenennestä jäsenestä, mutta seuran mielenkiintoisen ja jännittävän Pelin ja muiden tutkimusten myötä Ella alkaa selvittää Jäniksenselän aiempia tapahtumia.

Erään juhlan aikana, jolloin Ella julistettiin seuran kymmenenneksi jäseneksi, Laura Lumikko yhtäkkiä häviää merkkiäkään jättämättä ja koko Jäniksenselkä on kummissaan. Seudun lapset näkevät painajaisia Lumikon kirjoittamista Otuksela-hahmoista, Lumikon haamu tulee kummittelemaan monille, mutta kirjailijaa ei löydy mistään. Vaatii paljon Peliä, vuotamista, keltaista ja salapoliisityötä, että Ella selvittää Jäniksenselän kirjallisen seuran menneisyyttä ja tapahtumia jotka ovat johtaneet Jäniksenselän kirjailijoiden suosioon.

Lumikko ja yhdeksän muuta on sekoitus maagista realismia, fantasiaa, jännitystä ja dekkaria. Minuun ei tällainen sekoitus, varsinkaan fantasia, yleensä uppoa, mutta tämä Jääskeläinen on jotenkin poikkeus tuohon sääntöön. Rakastuin palavasti Harjukaupungin salakäytäviin, ja vaikka Lumikko ja yhdeksän muuta ei ihan samalle tasolle ylläkkään, on se silti hieno, mukaansatempaava ja jännä kirja. Jääskeläisen tapa kirjoittaa, kirjan aiheet ja tapahtumat eroavat jotenkin niin paljon muista suomalaisista kirjailijoista, että jo se erilaisuus tekee hänen kirjoistaan loistavia. On todella piristävää lukea fantasia-maaginen realismi -kirjoja perinteisempien suomalaisten kirjojen ohella.

Pasi Ilmari Jääskeläisen kieli on sujuvaa ja hienoa, omanlaiset sanavalinnat, itse keksityt termit ja nimet , esimerkiksi kirjallisen seuran Pelissä ei kerrottu asioita, vaan vuodettiin, ihastuttivat minua vaikka esimerkiksi Nenäpäivässä ärsyynnyin Rimmisen oudoista keksityistä sanoista. Lumikko ja yhdeksän muuta -romaanissa on paljon hyvää vaikka se ei ylläkään Harjukaupungin salakäytävien tasolle. Lumikon loppu on tavattoman vaikuttava, samalla tavalla vaikutuin myös Harjukaupungin lopusta. Tämän asian Jääskeläinen siis osaa, monen muun asian ohella. Eniten Lumikossa minua "ärsytti" (oikeasti ei ärsyttänyt, mutta en keksi parempaa sanaa) se, että siinä tapahtui niin paljon kaikkea heti alussa että minulla kesti tavattoman kauan ennen kuin pääsin tarinaan sisälle. En ymmärtänyt tapahtumista mitään alussa, en tiennyt kuka on Ella ja kuka Laura Lumikko, henkilöt menivät sekaisin, elävät ja kuolleet ja oudot satuhahmojen nimet sekoittuivat Seuran jäseniin, Ingrid Kissala olikin oikea henkilö eikä Otuksela-kirjojen kuviteltu hahmo.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin vaikuttava, erilainen ja mukaansatempaavan jännä tarina kunhan hankalasta alusta pääsi ohi ja tarinaan pääsi täysin sisälle!

Pisteitä ***+.

Lumikko ja yhdeksän muuta -romaanin ovat lukeneet ainakin Salla, Lumiomena, Amma, Ahmu ja Susa.

Harjukaupungin salakäytävät

Harjukaupungin salakäytävät / Pasi Ilmari Jääskeläinen. Atena, 2010. 375 sivua.

 Tämä kirja ei kiinnostanut minua. Luin Leenan hienon arvion mutta en vielä silloinkaan ajatellut itseni lukevan tätä. Kirja vaan ei ollut minun tyyliseni (mikä se tyyli sitten onkaan..) mutta kun näin kirjan kirjaston palautettuja uutuuksia hyllyssä muistin Leenan arvostelun ja otin kirjan mukaani. Menneenä viikonloppuna minulla oli viikonloppuluentoja ja paljon koulutehtäviä, ja on tunnustettava, että Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät vaikutti negatiivisesti tämän ahkeran opiskelijan koulutöihin. Olin ensisivusta lähtien täysin salakäytävien, cinemaattisuuden ja M-hiukkasten lumoissa, en olisi millään viitsinyt lähteä luennoille vaan vain jatkaa kirjan lukemista. Illaksi suunnittelemani koulutyöt jäivät kokonaan tekemättä, ja tätä ei ole aiemmin tapahtunut. Ennen elämäni on sentään mennyt järjestyksessä opiskelu-kaunokirjallisuus, mutta...Eilen illalla, luentojen jälkeen, sain kirjan loppuun ja tänään harmittelen, että ahmin kirjan niin nopeasti. Mitäs minä nyt luen?

Olli Suominen on keski-ikäinen kustannustoimittaja Kirjatorni -nimisessä yrityksessä. Hän asuu Jyväskylässä, omistaa talon Mäki-Matissa jossa asuu Aino-vaimonsa sekä pienen poikansa kanssa. Olli on mukana Jyväskylän kirkkovaltuustossa sekä viihtyy vapaa-ajallaan elokuvakerhossa. Hän on yksi kaupungin tukipilareista, pidetty ja luotettu mies -vaikka hävittääkin aivan liian monta sateenvarjoa. Elämä hymyilee kunnes Olli saa yhteyden nuoruuden rakastettuunsa, päärynämekkoiseen Kerttu Karaan. Kerttu on kirjoittanut kirjan Elokuvallinen elämänopas jonka Olli saa lahjaksi vaimoltaan. Kertun seuraavana projektina on kirjoittaa Maaginen kaupunkiopas Jyväskylästä - kaupungista joka kätkee historiaansa Ollin ja Kertun yhteisiä lapsuus- ja nuoruusmuistoja.

Kertun astuttua kuvioihin alkaa tapahtua. Ollin ennen niin tavallinen arki muuttuu hetkessä. Alkaa salakäytävien, unien, lapsuuden muistelun ja M-hiukkasten täyttämä cinemaattinen ajanjakso Ollin elämässä, jonka hän tavallaan haluaisi kestävän ikuisesti, mutta toisaalta päättyvän nopeasti. Olli muistelee Kertun kautta lapsuuttaan, kesät jotka vietti Tourulassa, Tourulan Viisikkoa johon Ollin lisäksi kuuluin hänen serkkunsa (?) Blomroosit sekä näiden serkku Karri. Elokuvallisuus kantaa läpi kirjan, loppunäytöstä myöten. Jyväskylän salakäytävät, Ollin lapsuusmuistot ja mielenkiintoinen Kerttu muodostavat kirjan tapahtumarikkaan sisällön. Juonesta en halua kertoa enempää -se kannattaa lukea ehdottomasti itse ja uskon että se avautuu parhaiten kokonaisuutena eikä pieninä paloina, tärkeitä yksityiskohtia poistaen.

 Eiköhän tekstistäni ole tullut jo selville, että pidin tästä kirjasta todella paljon! Jääskeläisen kieli on todella sulavaa ja kirjan tapahtumat ja juoni pitivät minut tiukasti otteessaan ihan ensisivuilta lähtien. En tiedä voiko kirjan luokitella maagisen realismin sarjaan, mutta jos voi, minusta on tämän kirjan myötä vihdoin tullut maagisen realismin suuri fani! Harjukaupungin salakäytävät ei ole ihan perinteinen kotimainen kirja, pidän juuri siitä, että se erottuu muista (viime vuonna ilmestyneistä) kirjoista todella upeasti edukseen. Kirjalle on kirjoitettu myös kaksi erilaista loppua ja lukija saa kirjassaan sattumanvaraisesti toisen lopuista. Vaihtoehtoisen lopun voi sitten lukea nettisivulta jonka linkki löytyy kirjan lopusta. Vaihtoehtoiset loput olivat minusta mielenkiintoinen ja kiva yksityiskohta. Minä pidin enemmän siitä lopusta, joka lukemassani kirjassa oli (rouge) mutta eipä se toinenkaan (blanc) huono ollut.
Kirjan tapahtumapaikkana toimii Jyväskylä josta en tiedä oikeastaan mitään. En ole ikinä kaupungissa vieraillut, mutta kirjan kuvailut sai minut kiinnostumaan kaupungista ihan eri tavalla kuin aiemmin...

Minusta tuntuu, etten ole tekstissäni saanut sanottua kirjasta mitään selkeästi. Päässä pyörii todella paljon ajatuksia kirjan tapahtumista vieläkin, melkein vuorokausi kirjan luettuani ja seuraavan kirjan jo aloitettuani. Tästä tekstistäkin tuli varmasti todella sekava, mutta eiköhän tärkein ole tullut selväksi: Harjukaupungin salakäytävät on hieno, maagisen lumoava, koukuttavan erilainen ja upea romaani ja Pasi Ilmari Jääskeläinen nousee minun suosikkikirjailijoideni joukkoon tällä kirjalla ( kirjailijan aiemmat teokset on minulla vielä lukematta, mutta Lumikko ja yhdeksän muuta menee varaukseen heti;).

Pisteitä ehdottomasti *****

Nukentekijä

Nukentekijä (Skaparinn 2008)/ Gudrún Eva Minervudóttir, suom. 2010,  296 sivua

 Gudrún Eva Minervudóttirin romaani Nukentekijä alkaa mielenkiintoisesti. Entinen kuvanveistäjä Sveinn elättää itsensä tekemällä seksinukkeja miehille. Eräänä päivänä hänen talolleen eksyy keski-ikäinen kahden lapsen äiti Lóa joka varastaa yhden Sveinnin nukeista. Lóa haluaa nuken vakavaa anoreksiaa sairastavan tyttärensä seuraksi, hän ajattelee että tytön ei tarvitsisi olla yksin vaan hänellä olisi seuraa nukesta. Yhtäkkiä Lóan sairas tytär katoaa koulusta jossa hän on ollut kirjoittamassa koetta. Samaan aikaan myös Sveinn saapuu Reykjavikiin, Lóan kotiin hakemaan nukkensa takaisin ja on yhtäkkiä keskellä Lóan tyttären katoamista.

Nukentekijä ei ollut mielestäni mitenkään erityisen hyvä romaani. Kielessä ei ollut mitään erityistä, tapahtumat jäivät aika tylsiksi ja ihmisetkin ärsyttivät. Alussa Sveinn oli hauska, lopussa vain ärsyttävä mokailija. Lóa oli äitinä huolissaan sairaasta tyttärestään, mutta eiköhän paranemista varten olisi keksittävä jotakin muuta kuin silikonisen seksinuken hankintaa nuorelle tytölle? Loppua kohden tarina parani - Margretin (Lóan sairas tytär) katoamisen jälkeen jaksoin lukea kirjan toisen puolikkaan putkeen mutta koska katoaminen tapahtui vasta kirjan puolivälissä ja loppuratkaisukin oli aika tylsä jäi koko kirja melko vaisuksi. No, tulipahan luettua ja taisi muuten olla ensimmäinen islantilaisen kirjailija kirja jonka luen. Tai ainakin ensimmäinen todella pitkään aikaan... Olen kerran käynyt Islannissa enkä tykännyt maasta (reissusta) yhtään joten olisikohan tälläkin joku pienenpieni merkitys asenteelleni jossain aivojeni sopukoissa...;)

**

 ***********maailmanvalloitusprojekti: Islanti********

En tahdo kuolla, en vain jaksa elää

Ann Heberleinin kirja En tahdo kuolla, en vain jaksa elää kertoo kirjalijan omasta elämästä vakavan, rankan psyykkisen sairauden kanssa. Heberlein on jo monta vuotta kärsinyt kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja itsemurha-ajatukset ovat tuttuja. Kirja on rankka ja kirjoitettu tavalla, että lukija kärsii kirjailijan mukana.Teksti on dynaamista, vaihtelevaa, lauseet lyhyitä ja toistoa on paljon. Kirjan rankkuudesta huolimatta pidin siitä paljon. Oma mielenkiintoni (opiskelen psykologiaa) aihetta kohtaan on varmasti merkittävä tekijä, mutta suosittelen kirjaa muillekin - se antaa varmasti hyvän kuvan vakavasta sairaudesta ihan kaikille. Suurempi tietous psyykkisistä sairauksista ei mielestäni ole pahitteeksi kenellekään.

****-

Riadin tytöt

Riadin tytöt on Rajaa Alsanean kirjoittama romaani jota kutsutaan "Saudi-Arabian"  sinkkuelämäksi. Kirja kertoo nuorten saudiarabialaisten naisten elämästä ja kaikesta siihen kuuluvasta. Kirja keskittyy neljään saudinaiseen, Michelleen, Lamisiin, Sadimiin ja Gamraan ja heidän rakkauselämäänsä, sen kiemuroihin ja tapahtumiin. Kirja on kirjoitettu sähköpostivietien pohjalta - nuori saudinainen lähettää joka viikko sähköpostilistalle uuden luvun jossa hän kertoo naisten elämästä. Nämä viestit on sitten koottu kokonaiseksi kirjaksi.

Saudinaiset toivovat lötävänsä unelmiensa miehen, pääsevänsä onnellisesti naimisiin uneelmaprinssin kanssa ja he toivovat tietenkin, että heidän ei tarvitsisi naida vanhempiensa valitsemaa sulhasta. Miehet osottautuvat usein kuitenkin valehteleviksi pettureiksi ja naiset näyttävät vihansa heitä kohtaan.

Kirja antaa taas erilaisen kuvan köyhän maan naisten elämästä. Päähenkilöt ovat rikkaita naisia, joiden elämä erottuu saman maan köyhien naisten elämästä aika radikaalisti. Minä tykkäsin siitä, kuinka kirja toi esille Saudi-Arabian kulttuuria, maan tapoja ja perinteitä. Ehkäpä sitä olisi voinut olla vieläkin enemmän mukana. Pidin myös kirjan kirjoitustavasta, vei aikansa ennen kuin ymmärsin sähköpostiviesti-systeemiä, mutta se osoittautuikin lopulta kivaksi vaihteluksi. Kirja oli iloinen, surullinen, hauska ja tunteellinen. Minä tykkäsin, ja suosittelen muillekin eri kulttuureista kiinnostuneille!

****-

*******maailmanvalloitusprojekti: saudi-arabia******