Viimeinen mies / Aravind Adiga
Avain, 2011. 578 sivua.
Alkuteos: Last Man in Tower, 2011.
Suomentaja: Heikki Karjalainen
Kannen suunnittelu: Timo Numminen
Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl
Aravind Adigan Booker-palkittu romaani Valkoinen tiikeri teki minuun vaikutuksen, joten kirjailijan uutuus, Viimeinen mies, oli ehdottomasti myös luettava.
Viimeinen mies kertoo mumbailaisen Vishram-talon asukkaista. Talossa asuu kaikenlaista väkeä, lapsiperheitä, vanhempia pariskuntia joiden lapset ovat jo maailmalla sekä kuusikymppinen opettaja, Masterji. Masterjin vaimo on vähän aikaa sitten kuollut ja hän asuu nyt yksin, pojan muutettua perheineen toiseen kaupunginosaan. Vaikka talon asukkaat ovat keskenään kovin erilaisia, on heillä kuitenkin hyvät välit ja taloon liittyvät työt ja kokoukset sujuvat moitteetta.
Ajat kuitenkin muuttuvat ja vanha, jo hieman ränsistynyt Vishram-talo, päätetään raivata maan tasalle, pois uudempien, hienompien talojen tieltä. Vishramin asukkaat saavat uusien talojen rakennuttajalta avokätisen ehdotuksen, joka takaisi kaikille asukkaille aivan uuden, rikkaan tulevaisuuden. Kaikki talon asukkaat eivät ehdotukseen kuitenkaan suostu, ja lopulta suosittu ja arvostettu Masterji on talon viimeinen mies. Hän ei suostu jättämään asuntoaan, jonka jokainen naarmu ja rako pitää sisällään muiston hänen edesmenneestä vaimostaan.
Viimeisessä miehessä on todella paljon henkilöitä jotka varsinkin alussa menivät minulla sekaisin. Lopulta opin tuntemaan muutaman keskeisen henkilön paremmin, mutta ihan kirjan loppuun asti sekoitin muutamia, hassuja nimiä ja henkilöitä keskenään. Kirjan alussa on toki henkilölista, mutta minusta se häiritsee lukemista jos jatkuvasti joutuu selaamaan sivuja ja tarkistamaan listasta kuka kukin on. Odotin tältä kirjalta Valkoisen tiikerin jälkeen paljon, mutta jouduin valitettavasti hieman pettymään. Minusta kirja oli etenkin alussa todella tylsä ja kesti kauan, ennen kuin kirjassa päästiin ns. asiaan. Kirjan jälkimmäinen puolisko olikin sitten ihan mukaansatempaava mutta kokonaisuutena kirja olisi voinut olla lyhyempi.
Kirjan loppua kohden Adigan kuvailemista henkilöistä alkaa nousta pintaan yllättäviä asioita ja tapahtumat menevät varsin rumiksi. Adiga kuitenkin kuvailee henkilönsä positiivisella, ihmisläheisellä tavalla muutamien hurjista teoista riippumatta. Vanha opettaja Masterji oli minusta mielenkiintoinen hahmo, kun taas osa henkilöistä jäivät etäisiksi suuren henkilömäärän vuoksi. Kirjan teemat muutuuvat loppua kohden selvemmiksi ja kirjassa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Adiga onnistuu luomaan Vishramin asukkaista todella monipuolisia ja erilaisia eläjiä. On perhettä jonka pojalla on Downin syndrooma, villiä sinkkuelämää elävä nuori nainen ja vanhempi pariskunta joka on ollut naimisissa yli kolmekymmentä vuotta. Vishramin talon siivooja ja vartijakin saavat tapahtumissa aivan omat roolinsa. Plussaa myös mielenkiintoisesta ympäristöstä, Mumbai ja Intia noin yleensäkin kiinnostavat minua kovasti ja toivat kirjaan hienon tunnelman.
Kaiken kaikkiaan tämä kirja oli minulle pienoinen pettymys, mutta tässä oli toki aineksia! Hieman lyhyempänä ja tiivistettynä tämä olisi ollut enemmän minun mieleeni.
★★★
Ainakin marjis ja Mari A ovat lukeneet tämän.
ps! Tervetuloa uudet lukijat, teitä on tupsahdellut viime viikon aikana monta lisää -ihanaa! :)Ja oikein ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille, uusille ja vanhemmille lukijoille♥