Hääyöaie / Sophie Kinsella

Hääyöaie / Sophie Kinsella

WSOY, 2014. 388 sivua

Alkuteos: Wedding Night, 2013

Suomentanut: Aila Herronen

Kannen suunnittelu: kirjaston lappu läntätty tiedon päälle

Mistä minulle? kirjastolaina

Höpsö päähenkilö jonka toilailuille saa nauraa, ennalta-arvattavat juonenkäänteet, komea mies joka on korviamyöten rakastunut höpsöön, kauniiseen päähenkilöömme ja kasa outoja juonenkäänteitä esitettynä kokonaisuutena, jonka helppo kieli ja jollakin tavalla koukuttava tarina saa lukijan kirjan imuun. Tällaisia asioita löytyy yleensä Sophie Kinsellan kirjoista, joita usein luen kaivatessani irtiottoa arjesta, tai kevyempää välipalakirjaa rankempien kirjojen väliin. Kinsellan uusin romaani Hääyöaie sisälsi edellämainituista asioista kaikki, ja toimi ihan hyvänä välipalana vaikka herättikin minussa enemmän ärsytystä, myötähäpeää ja ihmetystä kuin naurua tai hilpeyttä.

Kaiken turhamaisuuden, höpsötyksen ja useimmiten päähenkilön outojen toilailujen lisäksi Kinsellan kirjoissa on useimmiten joku hieman "tavallisempi" (mitä se sitten tarkoittaakaan) henkilö, usein päähenkilön ystävä tai sisko, joka edes jollakin tasolla saa päähenkilönkin takaisin maanpinnalle. Tässä kirjassa sellainen puuttui, ja ehkä sksi tämä ei uponnut ihan samalla tavalla kuin aiemmat lukemani Kinsellan kirjat. Edes jonkinmoinen järjen ääni puuttui, kaikkien valehtelijoiden keskeltä.

Päähenkilö Lottie jättää pitkäaikaisen poikaystävänsä Richardin, koska kosintaa ei kuulu. Pian kuvioihin astelee ensirakkaus Ben, jonka kanssa Lottie päättää mennä naimisiin yhdellä ehdolla; ei seksiä ennen hääyötä! Aiemmat suhteet ovat Lottien mielestä kaatuneet juuri tuohon seikkaan, joten nyt hän päättää virheistä viisastuneena tehdä eri tavalla. Lottien isosisko Fliss käy läpi rankkaa avioeroa, ja pitää pikkusisarensa päätöstä harkitsemattomana ja tyhmänä. Niinpä hän päättää yhdessä Benin bestmanin kanssa estää Lottien ja Benin hääyöaikeet ja se vie heidät kaikki neljä Kreikan saaristoon, jossa varsinaiset kommellukset ja myötähäpeän punaa poskille nostattavat tapahtumat saavat alkunsa.

Valheet ja absurdit, aivan överiksi vedetyt juonenkäänteet pilasivat hieman tämän tarinan. Ehkä tarina itsessäänkään ei ollut ihan siitä uskottavimmasta pästä, mutta useimmissa Kinsellan kirjoissa on silti joku henkilö johon pystyy jollain tasolla samaistumaan, tai joitain tapahtumia jotka saavat aikaan empatian tai sympatian tunteita lukijassa. Tästä kirjasta ne puuttuivat, ja minulle oli lopulta aivan sama minkä miehen kanssa Lottie päätyy yhteen, vai päätyykö kenenkään. Lisäksi hänen siskonsa valheet ja "huolenpito" ärsyttivät minua suunnattomasti, vaikka se kaikki alunperin olikin ihan hyväntahtoista. Mutta ei nyt tuolla tavalla voi valehdella siskolleen (tai kenellekään muullekaan) vaikka tämä olisi kuinka tekemässä elämänsä virheen!

Hääyöaie on aikamoinen sekasoppa. Kirjan alussa pystyin vielä nauramaan ääneen, mutta loppua kohden, valheiden lisääntyessä ja tapahtumien kiristyessä, en enää välittänyt mitä kenellekin tapahtuu. Parasta tässä oli melkeinpä se, että loppua kohden tapahtumat asettuivat Kreikan kauniiseen saaristoon johon minulla on ollut Kapteeni Corellin mandoliinista asti hirveä hinku matkustaa ;).

Kirjan kieli on kinsellamaisen helppoa, valitettavasti silmini osui vaan turhan monta painovirhettä. Onkohan sitten ollut kiire käännöksen viimeistelyn kanssa, tai sitten niitä virheitä ei oikeasti ole niin montaa, ne vain osuivat silmiini kun muutenkin olin jo kirjaan hieman tympääntynyt. Mutta vaikka tämä ei mitenkään kuulu suosikkikirjoihini, on minun kuitenkin vielä lopuksi mainittava että luin tämän yhden viikonlopun aikana. Joten nopealukuinen ja etenkin alussa oikein mukaansatempaava tämä oli. Valitettavasti minussa se vaan herätti enemmän ärsytystä, myötähäpeää ja ihmettelyä, kuin hilpeyttä ja naurua.

★ ★ 

Pieni lankakauppa / Kate Jacobs

Pieni lankakauppa / Kate Jacobs

Gummerus, 2010. 622 sivua

Alkuteos: The Friday Night Knitting Club, 2007

Suomentanut: Arja Tuomari

Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Mistä minulle? oma ostos

Hämäriin syysiltoihin kuuluu, kirjan, teen ja kynttilöiden lisäksi, myös neulominen. Olen jo kauan halunnut lukea Kate Jacobsin Lankakauppa-sarjan, ja nyt aloitinkin sarjan ekasta kirjasta Pieni lankakauppa. Kirja oli jacobsmaisen viihdyttävä ja suloinen kuten odotinkin, mutta tämä onnistui myös yllättämään minut aika tavalla!

Georgia Walker perusti pienen lankakaupan New Yorkiin kun hänen lapsensa isä, James, jätti hänet Georgian vielä ollessa raskaana. Georgia päätti ottaa ohjat elämästään ja lankakaupasta tulikin todella suosittu neulontaan hurahtaneiden suurkaupungin naisten keskuudessa. Kaupasta saa neuleohjeiden ja lankojen lisäksi aina ystävällistä palvelua, ja perjantaisin kaupalla kokoontuu kutojien innostunut kerho. He kutovat, juoruilevat ja syövät Georgian tyttären Dakotan loihtimia herkullisia leivonnaisia, nauravat ja nauttivat yhteisolosta. Georgia nauttii elämästään tyttärensä ja ystäviensä kanssa, kunnes mies mennisyydestä palaa kuvioihin. James haluaa olla isä Dakotalle, ja tytär riemastuu. Mutta Georgialle Jamesin palaaminen omaan elämäänsä on kovempi paikka. Onko mies ansainnut anteeksiannon?

Kirjan alkusivuilta lähtien oli aika selvää, että keskiössä on osittain varsin ennalta-arvattava rakkaustarina. Siinä sivussa nautin kovasti kuvailuista suloisesta lankakaupasta, neulomisesta ja lankakaupan neulontakerhon jäsenistä ja heidän elämäntarinoistaan. Kerhoon kuului monta kiinnostavaa tyyppiä, ja kaikki kamppailivat omien ongelmiensa kanssa ja toki kokivat myös omia ilon- ja onnenaiheitaan. Georgian lisäksi sydämeni vei vanhempi rouva Anita, Georgian lähin ystävä joka oli menettänyt miehensä vuosia sitten. Anita oli sympaattinen ja lämmin hahmo, joka toi koko kirjaan sellaista rauhallisuutta ja lempeyttä. Hänen ajatuksensa, kypsyytensä, elämänkokemuksensa oli uskottavasti kuvailtu, kuten myös hänen ristiriitaiset haaveensa uudesta rakkaudesta vielä vanhoilla päivillä. Myös Georgian ja hänen kouluaikaisen parhaan ystävänsä Cathyn uudelleen lämpeävää ystävyyttä oli kiinnostavaa seurata vierestä.

Vaikka kirjan ensivaikutelma olikin että tämä on ennalta-arvattava rakkaustarina ja ajattelin tätä viihdyttävänä, söpönä mutta varsin kevyenä välipalalukemisena onnistui kirja kuitenkin yllättämään minut. Kirjan keskivaiheen jälkeen selvisikin, että Georgian elämä ei ole pelkillä ruusuilla tanssimista, vaan elämän kurjemmat puolet näyttäytyivät yhtäkkiä. Suru, tragedia, elämän rajallisuus selvisi kertaheitolla ja minä olin lukijanakin yllättynyt. En osannut odottaa tätä juonenkäännettä, jota en nyt halua tässä paljastaa vakka moni sen varmaan tietääkin. Mutta jos jossain on joku, joka ei siitä ole tietoinen ja haluaa lukea kirjan, toivon, että se joku saa samanlaisen lukukokemuksen kuin minä, saa yllättyä kirjan kanssa. Minä olen keskustellut tästä kirjasta monen kanssa, mutta silti onnistunut ohittamaan tiedon tästä käänteestä. Hyvä niin, sillä tämä yllätys teki kyllä kirjasta minun silmissäni paljon paremman.

Pieni lankakauppa oli siis suloinen ja viihdyttävä, osittain ennalta-arvattava mutta myös yllätyksellinen. Tästä tuli hurja neulomis- ja leipomishinku, mutta myös hinku lukea sarjan jatko-osat. Jacobsin kieli (ja kirjan suomennos) on helppolukuista ja sujuvaa, ei sisällä turhia kikkailuja ja kerronta on varsin viihdekirjamaista. Siis sellaista, että asioita kerrotaan ja luetellaan peräkkäin, tarina etenee jouhevasti ilman sen suurempia rakenteellisia kikkailujakaan. Nopealukuinen, aika koukuttava ja sujuva kirja joka tarjosi minulle muutaman oikein mainion lukuhetken. Kirjana ei ehkä täydellinen, mutta tarinaltaan kuitenkin varsin sympaattinen.

★ ★ ★ ★ 

Tuulisen saaren kirjakauppias / Gabrielle Zevin

Tuulisen saaren kirjakauppias / Gabrielle Zevin

Gummerus, 2014. 239 sivua.

Alkuteos: The Storied Life of A.J. Fikry, 2014.

Suomentanut: Tero Valkonen

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kustantajalta saatu ennakkokappale

Sain Gummerukselta yllärinä Gabrielle Zevinin romaanin Tuulisen saaren kirjakauppias. Kirja löytyy kesä- ja syysuutuuksien luettavien listaltani, mutta olikin kivaa päästä lukemaan kirja ihan tuoreeltaan. Kovakantinen kirja julkaistaan viikolla 24.

A.J. Fikry pitää kuolleen vaimonsa kanssa perustamaansa kirjakauppaa pienellä saarella. Hän on melkein nelikymppinen, ja vaimon kuoleman jälkeen elämästä on kadonnut ilo ja nautinto. Edes kirjat eivät enää tuota iloa hänen päiviinsä. Kun vielä A.J:n aarre, hyväkuntoinen Edgar Allan Poen kirjan ensimmäinen laitos varastetaan, on A.J:n elämä pelkkää murhetta. Kunnes kaksi naista saapuu pelastamaan hänet. Toinen on kirja-alalla työskentelevä Amelia, toinen kirjakaupan takahuoneesta löytyvä salaperäinen Maya.

Tuulisen saaren kirjakauppias on jo nimensä perusteella kirjafanille sopiva kirja. Ja olihan tämä! Tässä oli ilahduttavan paljon viittauksia kirjallisuuteen, eikä vain niihin vanhoihin klassikoihin, vaan myös esim Markus Zusakin Kirjavaras mainittiin. Tapahtumaympäristönä pieni saari, jonka kaikki asukkaat tuntevat toisensa, oli myös kiinnostava ja sympaattinen.

Kirjassa käytetty kieli on helppoa ja tarina nopealukuinen. Se oli tavallaan sekä hyvä, että huono asia. Pidin kirjasta paljon ja viihdyin sen parissa oikein mainiosti, mutta jotta se olisi noussut lähemmäs täydellistä lukukokemusta kaipasin jotain enemmän. Jonkinlaista syvyyttä, tai sitten vain enemmän sivuja.

Nytkin ajallisesti kirja kattaa monen vuoden jakson, mutta jotenkin ne viimeiset tapahtumat jäivät ehkä hieman pinnallisemmiksi koska ajassa tehiin niin suuri hypähdys. Kirja taisi olla makuuni myös hieman liian kevyt ja ennalta-arvattava, vaikka tässä toki oli muutama yllätyskin mukana, eikä kaikki aina päättynytkään siirappisen onnellisesti.

A.J. oli päähenkilönä kiinnostava, kun alkumökötyksestä pääsi yli. Olenpa muuten lukenut viime aikoina monta kirjaa, joissa päähenkilönä on elämäänsä kyllästynyt, mököttävä mies. Ensin Ove, sitten Liam ja nyt A.J. ;). Tässä kirjassa oli myös monta muuta kiinnostavaa hahmoa ja historiaa, joita olisi ehkä lisäsivuilla voinut hieman syventääkin ja siten tuoda tarinaan vielä enemmän sitä syvyyttä.

Kokonaisuutena Tuulisen saaren kirjakauppias oli oikein viihdyttävä lukukokemus. Jotta se olisi noussut sinne suosikkilistojen kärkeen, olisi vaadittu hieman lisää jotakin, mutta kyllä tämä yhden lämpimän kesäpäivän viihdykkeenä toimi aivan mainiosti.

★★★+

Hiljaiset sillat / Robert James Waller

Hiljaiset sillat / Robert James Waller

WSOY, 1993. 168 sivua.

Alkuteos: The Bridges of Madison County, 1992.

Suomentanut: Kaijamari Sivill

Kannen suunnittelu: Kirsikka Mänty

Mistä minulle? kirjaston poistokirja

Huhh. Olipa kirja. Olen kauan suunnitellut Robert James Wallerin romaain Hiljaiset sillat lukemista, koska haluan nähdä kirjaan pohjautuvan elokuvan jota äitini kovasti kehui (hän katsoo ehkä yhden leffan vuodessa, ja oli nähnyt tämän joskus silloin kun se ilmestyi). Odotin romanttista ja kauniinhaikeaa rakkaustrainaa, mutta sainkin jonkinlaisen kioskiharlekiinia muistuttavan, varsin roisin ja kiihkeän rakkaustarinan.

Robert Kincaid on valokuvaaja, joka matkustaa Iowan Madisoniin valokuvaamaan vanhoja, katettuja siltoja. Hänellä on päivän päätteeksi yksi silta kuvaamatta, ja vaikeuksia löytää kuvauspaikalle. Niinpä hän pysähtyy erään tilan pihalle kysymään tietä. Tien neuvoo yksin kotona oleva perheenäiti Francesca Johnson, alunperin Italiasta sotamorsiamena tuotu amerikkalaistunut nainen. Tästä ensitapaamisesta lähtien Robert ja Francesca ovat erottamattomat neljän päivän ajan. Heidän rakkautensa on kiihkeää ja heidän loppuelämänsä muuttuu, vaikka elämä ulospäin näyttääkin samalta kuin ennen.

Hiljaiset sillat oli imelä, ennalta-arvattava ja täynnä rakkaustarinakliseitä. Kaksi ennestään toisilleen tuntematonta tapaa, rakastuu ensisilmäyksellä palavasti, jahkailee hetken ja päätyy pian vällyjen väliin. Neljä kiihkeää päivää yhdessä ja paluu normielämään. Huoh. Kulunut ja kliseinen tarina, joka ei valitettavasti edes yrittänyt tuoda mitään uutta tai mullistavaa rakkustarinoiden joukkoon. Kiinnostavinta tässä oli Robertin työn kuvaus. Tarkkuus, yksityiskohtaisuus, varusteiden putsaus, kuvauskohteiden miettiminen ja oikeiden kuvaushetkien vahtaaminen antoivat valokuvaajan työstä mielenkiintoisen ja minusta varsin realistisen kuvan.

Kirjan tapahtumamaisemat olivat myös hienot. Miljöökuvaus oli jokseenkin onnistunut, sillä näin silmieni edessä Francescan tilan maalaistunnelman sekä madisonilaisen pikkukaupungin suloisenrennot maisemat. Kirjan kieli oli kikkailematonta ja helppoa, mutta paikoitellen varsin tönkköä. Kirjan rakenne on myös ihan kiinnostava, mutta lopulta ei ehkä niin onnistunut. Tarinaa seurataan kahdessa ajassa, silloin kun neljän päivän romanssi oikeasti tapahtui, ja aikaa, kun Francesca jo lähestyy seitsemääkymmentä ja viettää syntymäpäiväänsä. Näiden kahden ajan sekoitus toi kirjaan toki kiinnostavuutta, mutta siirtymät näiden kahden välillä tulivat usein oudoissa paikoissa, yhtäkkiä ja olivat kaikkea muuta kuin sujuvia. Rakenne teki siis koko kirjan varsin sekavaksi vaikka tämä kuitenkin oli todella nopealukuinen.

Kokonaisuutena Hiljaiset sillat oli pettymys. Odotin kaunista ja mieleenpainuvaa rakkaustarinaa, mutta sainkin ihan jotain muuta. Tämä muistutti liikaa kioskikirjallisuutta, teininä lukemiani ennalta-arvattavia ja keskenään ihan samanlaisia harlekiinejä. Hieman syvällisyyttä ja vähemmän kliseitä olisin kaivannut, jotta olisin nauttinut tästä enemmän. Mutta, kuten sanottua, kaikki eivät voi pitää samoista kirjoista ja onhan tämä jonkinlaisessa klassikkomaineessakin, joten aivan varmasti moni muu pitää tästä minua enemmän. Ei vain ollut minun kirjani.

★★-

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän / Riikka Pulkkinen

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän / Riikka Pulkkinen

Otava, 2014. 174 sivua.

Kannen suunnittelu: Sanna Mander

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Riikka Pulkkinen kuuluu ehdottomasti kotimaisiin suosikkikirjailijoihini. Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on aiemmin ilmestynyt Kauneus ja terveys -lehden jatkokertomuksena, mutta pääsi nyt alkuvuodesta yksiin kansiin. Tartuin innolla tähän kirjaan, vähän erilaista Pulkkista tällä kertaa!

Päähenkilö Iiris Lempivaara on koulupsykologina toimiva nainen. Hänen elämänsä heittää kuperkeikkaa kun seitsemän vuoden ajan Iiriksen poikaystävänä viihtynyt Aleksi yllättäen jättää ja kertoo, ettei ole koskaan oikeastaan rakastanutkaan. Edessä on uusi alku, oikeastaan uusi elämä. Naapurissa asuva kahdeksankymppinen Marja-Liisa antaa rakkausneuvoja, jotka pohjautuvat saippuasarjoihin, ja työpaikan oppilaiden ongelmia jaksaa taas kuunnella työpöydän laatikosta löytyvän hätäsuklaan ja -oluen voimalla. Iiris aloittaa selviytymisprosessin näillä keinoilla, ja ymmärtää matkan varrella monia asioita itsestään, ystävistään ja miehistäkin.

Pulkkinen kirjoittaa hersyvän hauskasti, mutta viihdyttävässä kirjassa on toki syvällisempiäkin oivalluksia elämästä. Pidin tästä sekoituksesta. Päähenkilö Iiris oli minulle kiinnostava, osasin jollakin tavalla samaistua häneen uravalintaa myöden, vaikka hätäoluen juominen työpaikalla menikin ehkä jo hieman överiksi.

Pulkkisen kieli on helppoa ja sujuvaa, tarina eteni vauhdilla pieniä yksityiskohtia unohtamatta. Pidin myös kirjan viihteellisyydestä, sillä lähdinkin lukemaan tätä viihdyttävänä, leppoisana välipalakirjana. Ja sellainen se todellakin oli! Nopealukuinen, mukaansatempaava ja otteessaan pitävä kotimainen chick lit -kirjanen. Hienoa, että tällaisesta voi nauttia kotimaisissa kirjoissa, olen tottunut lukemaan hieman överiä amerikkalaista himoshoppaaja-chick-litiä.

Vaikka tämä oli viihteellinen ja kevyt kirja, herätti se kuitenkin kysymyksiä ja ajattelemisen aihetta minussa lukijana. Iiriksen miesongelmat olivat aika lailla keskiössä, mutta hänen ajatuksensa erilaisista ihmisistä ja erilaisista parisuhteista oli niin kiinnostavia, että ne herättivät jopa ajattelemaan omia ennakkoluuloja ja stereotypioita. Myös Iiriksen käyttäytyminen suhteessa omiin ystäviinsä vaikeana aikana oli ajatuksia herättävää. Kun itsellä on vaikeaa, kuinka helppoa lopulta on ohittaa läheisten surut ja vaikeudet, jos on keskittynyt suurimmilta osin omiin ongelmiinsa?

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän oli minulle sopiva kirja sopivana ajankohtana. Vaikka tämä olikin viihteellinen ja kevyt kirja, viihdyin tämän parissa mainiosti ja olisin voinut lukea Iiriksen elämästä lisääkin. Sopiva välipala kiireiseen alkuvuoteeni!

★★★★

Seitsemän päivää ilman / Monika Peetz

Seitsemän päivää ilman / Monika Peetz

Minerva, 2013. 312 sivua.

Alkuteos: Sieben Tage ohne, 2012.

Suomentanut: Maikki Soro

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Monika Peetzin romaani Seitsemän päivää ilman kertoo viiden naisen ystäväporukasta, Tiistaisiskoista. Kirja on itsenäinen jatko-osa Peetzin edelliselle romaanille Tiistaisiskot. Minä en ole Tiistaisiskoja lukenut, ja ihan hyvin pysyin kärryillä tässä, joten kyseessä on kyllä itseäinen jatko-osa, kuten luvattukin. 

Tiistaisiskoista itse kukin kaipaa irtiottoa arjesta, ja he päättävät lähteä syrjäiseen linnahotelliin seitsemän päivän paastokuurille. Lomaviikko on todellakin irtiotto arjesta, viikko ilman häiriötekijöitä, ilman miehiä, ilman lapsia, ilman puhelinta, tietokonetta ja stressiä. Ja ilman ruokaa. Viikko sujuu toisilta paremmin kuin toisilta, ja ystäväporukasta Evalla on viikon aikana myös tehtävä suoritettavanaan. Hän haluaa löytää biologisen isänsä, ja hän tietää äitinsä olleen samaisessa linnassa noin yhdeksän kuukautta ennen Evan syntymää. 

Seitsemän päiää ilman oli jo lähtökohtaisesti aiheeltaan ja tyyliltään aika viihdemäinen. Kaipasin kuitenkin kesälomapäivilleni jotain kevyempää luettavaa, ja siihen kirja sopi varsin hyvin. Ei kaikista syvällisin kirja jonka olen lukenut, mutta viihdenälkään tämä sopi varsin kivasti olematta kuitenkaan liian hömppämäinen. 

Viiden naisen ystäväporukka koostui kiinnostavista henkilöistä, ja naisilla oli myös erilaiset tarinansa, erilaiset elämänsä, joka toi kirjaan mielenkiintoa. Pidin kovasti myös maisemista ja tunnelmasta, johon suurin osa kirjan tapahtumista asettui. Saksalainen syrjäinen linnahotelli toi jotenkin muuten varsin pinnalliseen tarinaan ja pinnallisiin tapahtumiin mukavaa maanläheistä tunnelmaa.

Kirjan kieli on helppoa, mutkatonta ja sujuvaa. Suomennos on onnistunut, en ainakaan huomannut virheitä tai outouksia kielessä. Tarina vei myös mukanaan varsin hyvin, ja kirja oli todella nopealukuinen. Henkilöitä oli ehkä kuitenkin hieman liikaa, ja etenkin linnahotellin ja sitä ympäröivän kylän asukkaat ja ihmiset Evan äidin menneisyydestä menivät minulla lopulta sekaisin.

Kokonaisuutena Seitsemän päivää ilman oli ihan mukava, kevyt ja paikoitellen hauskakin välipalakirja. Erityisen syvällistä tai mieleenpainuvaa lukuelämystä en tämän kirjan kanssa kokenut, mutta nyt olen taas valmis lukemaan niitä rankempia tarinoita. Kesäisenä välipalana tämä oli kuitenkin varsin mainio!

★★★

Operaatio Lipstick / Pia Heikkilä

Operaatio Lipstick / Pia Heikkilä

Otava, 2013. 283 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kustantajalta pyytämättä saatu arvostelukappale

Näin Pia Heikkilän haastattelun Bettina S-keskusteluohjelmassa joskus kesän alussa. Silloin ajattelin, että Heikkilän esikoisromaani Operaatio Lipstick ei ole minua varten. Olen viime vuosina lukenut todella vähän chick-litiä, jotenkin sain siitä yliannostuksen teininvuosina. Afganistan kiinnostaa minua, mutta en oikein lämmennyt Afganistanin sodan ja villin suomalaisbrittiläisen naisen sinkkuelämän sekoitukselle. Yllättäen sain kirjan kuitenkin kustantajalta arvostelukappaleena, joten päätin sittenkin kokeilla tätä.

Anna Sandström työskentelee toimittajana brittiläisellä GNN-uutiskanavalla. Hän toimii sotakirjeenvaihtajana Afganistanissa, ja raportoi sodan tapahtumia Eurooppaan Kabulista käsin. Sinkkuna elävä Anna viettää työnsä ohella varsin villiä sinkkuelämää, tapailee sotilaita ja rauhanturvaajia ja vierailee hienoissa juhlissa ja eri miesten lakanoiden välissä varsin tiuhaan tahtiin. Kirjan pääjuoni lähtee kuitenkin siitä, kun Anna ja hänen paras ystävänsä Kelly päättävät startata Operaatio Lipstickin, jonka avulla heidän on tarkoitus antaa Kellyn petturipoikaystävän kuulla kunniansa.

Operaatio Lipstick on aiheeltaan raikkaan erilainen. Aivan täydellisesti ei kuitenkaan sotaisan Afganistanin ja villejä miesseikkailuja harrastavan naisen sekoittaminen yhteen minuun uponnut. Myös kirjan kielenkäyttö tökki minulla etenkin kirjan alussa. Roisit sanavalinnat, sukupuolielinten törkkääminen yhtäkkiä keskelle muuten varsin sujuvaa tekstiä osui jotenkin turhan paljon silmääni, enkä oikein kokenut sanavalintoja luonnolliseksi osaksi muuta tekstiä. En myöskään oikein innostunut Annasta henkilönä. Minusta hän oli ärsyttävä, ja käyttäytyi miehiä kohtaan varsin alentavasti.

Vaikka tässä kirjassa oli monta ärsyttävää asiaa, ja jotenkin teennäisen roisia kielenkäyttöä, tarina kuitenkin vei mukanaan ja halusin tietää miten operaatio päättyy, ja toki myös miten Annan miesseikkailujen käy. Kirjan loppuratkaisua on moitittu joissain arvioissa, mutta minä pidin siitä ja minusta Anna teki oivan miesvalinnan ;). Annan miessekoiluja enemmän pidin kuitenkin sota-Afganistanista kertovista pätkistä. Minusta ne olivat kiinnostavampia kuin Annan seikkailut lakanoiden väleissä eri miesten kanssa.

Heikkilällä on vauhdikas ja varsin hauska tapa kirjoittaa ja viedä tekstiä ja tarinaa eteenpäin. Kirjan huumori tuntui kuitenkin välillä hieman väkinäiseltä, ja useammin koin myötähäpeää kuin aitoa huvitusta. Kokonaisuutena Operaatio Lipstick ei ollut täysin minun kirjani, kuten jo etukäteen hieman arvelinkin. En oikein osaa enää innostua chick-litistä, vaan luen mieluummin niitä rankkoja sotakertomuksia esimerkiksi Afganistanista. Heikkilän kirja on kuitenkin aiheyhdistelmältään raikkaan erilainen, ja Annan tarina on mukaansatempaava. Operaatio Lipstick oli ihan luettava välipalakirja, mutta taidan jatkossakin jättää chick-litit muiden luettavaksi.

★★+

Soitellaan, soitellaan! / Sophie Kinsella

Soitellaan, soitellaan! / Sophie Kinsella

WSOY, 2012. 372 sivua.

Alkuteos: I´ve Got Your Number, 2012.

Suomentanut: Irmeli Ruuska

Kannen kuvat: Lucy Truman

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Sophie Kinsella on oikeastaan tällä hetkellä ainoa "hömppäkirjailija", jonka kirjoja luen. Minä sain hömppäyliannostuksen yläasteaikana, jolloin ahmin Keyesiä, Robertsia ja Steeleä aivan liikaa. Tällä hetkellä siis ainoastaan Kinsellan uutuuskirjat on luettava, ja viihdyn edelleen näiden parissa (tai ainakin sen yhden kirjan verran per vuosi). Soitellaan, soitellaan! on Kinsellan tuorein romaani.

Poppy Wyatt on pian menossa naimisiin komean ja fiksun Magnuksen kanssa. Mies kosi Poppyä romanttisesti arvokkaan perintösormuksen kera, kuukauden seurustelun jälkeen. Kirjan alussa Poppy on viettämässä mukavaa samppanjantäytteistä  iltapäivää ystäviensä kanssa, kun hän yhtäkkiä huomaa kadottaneensa sekä kalliin kihlasormuksensa, että puhelimensa. Poppy on kuitenkin onnekas - hän löytää lähettyvillä olevasta roskakorista hylätyn puhelimen - ja päättää, että roskakorista kuka tahansa voi nappailla tavaroita mukaansa. Poppyn epäonneksi (tai onneksi) puhelimen mukana tulee myös sen oikea omistaja, tehokas ja menestynyt liikemies Sam Roxton.

Poppy ja Sam käyttävät puhelinta yhdessä, ja Poppy päätyy hoitamaan hieman Samin työasioita, ja siinä sivussa myös miehen yksityiselämän koukeroita. Poppyn apu ei ehkä aina ole täysin arvostettua tai onnistunutta, mutta hän tarkoittaa vain hyvää. Samin elämän järjestelemisen ohella Poppyn pitäisi valmistautua omiin häihinsä ja saada appivanhempansa pitämään itsestään ja onnistua vielä peittelemään vasenta kättään, jotteivät he huomaa arvokkaan sormuksen katoamista! Tämä siis tietää paljon kommelluksia ja väärinkäsityksiä, taattua ja tuttua Kinsellaa siis.

Kirjan juoni on hauska, mutta ei toki kovinkaan uskottava. Minä kuitenkin viihdyin kirjan parissa hyvin, ja eilen illalla jopa koukutuin kirjan toiseen puoliskoon niin kovasti, että minun oli pakko lukea kirja kerralla loppuun saakka. Kirjan loppukin oli aika ennalta-arvattava, mutta sehän näihin hömppäkirjoihin vähän niin kuin kuuluukin.

Ei tämä silti minulle mikään täydellinen kirja ollut. Etenkin kirjan alussa minä ärsyynnyin Poppyn käytökseen. Ihmettelin miksi hän ei mennyt ostamaan uutta puhelinta, miksi hän vain ei yksinkertaisesti ymmärtänyt tiettyjä asioita ja suostui esimerkiksi appivanhempiensa pompoteltavaksi, mutta kun pääsin kirjan tunnelmaan sisään unohdin ärsyyntymisen ja nautin kirjan höpsöstä höttötunnelmasta. Toinen asia joka minua ärsytti, oli kirjassa vilisevät alaviitteet. Alaviitteet oli siis "hauska" juttu, jota Poppy kertoessaan harrasti, mutta minua ne ärsyttivät Minusta ne keskeyttävät lukemisen inhottavasti, ja aikaa menee taas kun yrittää löytää tekstistä sen kohdan johon jäi. Mutta tämä on minun henkilökohtainen ärsytykseni, inhoan nimittäin alaviitteitä ihan kaikissa teksteissä.

Soitellaan, soitellaan! ei ehkä kirjana ole täydellinen, mutta kuten muutkin Kinsellan kirjat, minuun hyvin uppoavaa rentoa, hauskaa, romanttista ja ennen kaikkea viihdyttävää hömppää!


★★★+


Myös Norkku on jo ehtinyt lukea Kinsellan uutuuden.

Naapurin tyttö / Elizabeth Noble

Naapurin tyttö / Elizabeth Noble

Karisto, 2011. 350 sivua.

Alkuteos: The Girl Next Door, 2009.

Suomentaja: Auli Hurme-Keränen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Luin viime vuonna Elizabeth Noblen Lukupiiri-kirjan, joka oli minusta ihan mukiinmenevä, kevyt lukuromaani. Siksi päätinkin ottaa joululomalukemiseksi Noblen viime vuonna suomennetun romaanin Naapurin tyttö. Naapurin tyttö on Lukupiiriä vähemmän "onnellinen hömppätarina", mutta kuitenkin kovin amerikkalainen.

Eve ja Ed Gallagher muuttavat Englannista New Yorkiin Edin työkomennuksen vuoksi. He löytävät asunnon kerrostalosta Manhattanilta ja muuttavat sinne omakotitalostaan Englannin maaseudulta. Uusi työ vie kaiken Edin ajan ja Eve tuntee itsensä yksinäiseksi, eikä viihdy uudessa ympäristössään. Niinpä Eve alkaa kaipaamaan vauvaa, jonka avulla hän tuntisi itsensä vähemmän yksinäiseksi ja löytäisi arjelleen, elämälleen taas tarkoitusta.

Kerrostalon muissakin asunnoissa kuhisee elämää. Yhdessä asunnossa lapsettomuudesta kärsineet Jason ja Kim kamppailevat arjen kanssa, yrittävät paikata vaikeaa avioliittoaan antamatta sen vaikuttaa pieneen Avery-tyttäreen. Toisaalla homopari Todd ja Gregory viettävät onnellista arkeaan kahdestaan, kun taas yhdessä asunnossa päällepäin onnellinen avioliitto on kaatumassa. Talon vanhin asukas, Violet, on ikään kuin koko talon johtaja. Häntä kunnioitetaan ja hänestä ja Evestä tulee läheisiä ystävyksiä. He viettävät yhdessä monta hetkeä teekuppien ääressä keskustellen ja jutellen, tulevasta ja menneestä.

Talossa asuu myös rikkaan perheen poika Jackson, joka ei tee elämällään toistaiseksi yhtään mitään. Hän laahustaa kotiin haisevana ja väsyneenä aamuyöllä, kaataa sänkyynsä uuden naisen joka viikko ja odottaa siivojan ja kaupassakävijän käyntiä. Kunnes hän tapaa talon hississä triatlonia harrastavan Emilyn. Kaunis, vaalea nainen muuttaa Jacksonin elämän kertaheitolla. Emily taas vuodattaa tuntojaan usein naapuriasunnossa asuvalle Charlottelle, joka on kolmeakymmentä lähestyvä sinkkunainen. Kirjastonhoitaja, armoton lukutoukka joka haaveile harlekiinikirjojen tapaisista romansseista.

Kirjassa seurataan kerrostalon asukkaiden elämää, osa henkilöistä on enemmän keskiössä kuin joku muu. Kirjan alussa on kolmen sivun mittainen henkilöluettelo, nimet ja selitykset kuka asuu missäkin asunnossa ja kenen kanssa. Kuten Lukupiirin kanssa, ilman tätä henkilöluetteloa olisin ollut pulassa varsinkin kirjan alussa. Toisaalta minusta oli hyvä, että kirjassa oli monen henkilön, usean perheen tarina, sillä en olisi jaksanut seurata koko kirjan ajan vain yhden perheen tarinaa. Toisaalta taas henkilöjä on minusta hieman liikaa, jos heistä joutuu tekemään listan ja varsinkin jos lukijana joudun vielä kirjan puolivälissä lunttaamaan listalta, että kenenkäs aviomies tuo Jason nyt olikaan.

Muuten Naapurin tyttö oli minusta oikein viihdyttävä ja mukavan kevyt lukuromaani. Henkilöitä oli paljon ja kaikilla oli oma tarinansa, joskin osa tapahtumista oli aika ennalta-arvattavia. Pidin myös siitä, että kirjassa käsiteltiin myös vaikeita aiheita, eikä kaikki ollut pelkästään ruusuilla tanssimista. Henkilöiden paljouden vuoksi osa jäi minulle hieman etäisiksi ja muutama mainittiin ainoastaan pari kertaa nimeltä. Pidin siitä, että kirjan tapahtumat asettuivat New Yorkiin, vaikka tapahtumat osittain olivatkin niin kovin amerikkalaisia. Kuitenkin kirjan tarinat ja kohtalot imaisivat minut mukaansa ja luin tämän nopeasti ja viihdyin kirjan parissa hyvin.


★★★+

Myös Nenä kirjassa-blogin Norkku on lukenut tämän.


Ps! Tämä jää viimeiseksi joululomakirjakseni, sillä illalla koittaa paluu opiskelupaikkakunnalle ja huomenna jatkuvat luennot ihanan, rentouttavan loman jälkeen:) 

Carrien nuoruusvuodet / Candace Bushnell

Carrien nuoruusvuodet / Candace Bushnell

Alkuteos: The Carrie Diaries, 2010

Tammi, 2010. 398 sivua

Suomentaja: Liisa Laaksonen

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? Kirjastosta lainattu

Olen suuri Sinkkuelämää-tv-sarjan fani ja halusin ehdottomasti lukea Candace Bushnellin kirjoittaman kirjan Carrien nuoruusvuodet joka kertoo Carrie Bradshawn viimeisestä lukiovuodesta.

Carrie asuu siis pienesstä Castleburyn kaupungissa kahden nuoremman siskonsa sekä isänsä kanssa. Äiti on muutamia vuosia aiemmin kuollut syöpään. Kirjan alussa Carrie aloittaa viimeisen vuoden lukiossa, hänellä on kasa ystäviä ja hän on varsin tyytyväinen elämäänsä. Pieni ongelmia kuitenkin ilmenee kun hän tajuaa että hän on kaveriporukkansa ainut neitsyt ja jo 18 vuotias!

Carrien lukioon saapuu sydäntenmurskaaja Sebastian Kydd joka on komea, seksikäs ja kaikkien tyttöjen päiväuni. Sebastian osoittaakin yllättäen kiinnostusta Carrieta kohtaan vaikka suositumpia, nättejä tyttöjä on paljon. Esimerkiksi koulun suosituin, pidetyin ja vihatuin kuningatar Donna LaDonna osoittaa tietysti kiinnostuksensa Sebastianiin, mutta tämä valitsee Carrien.

Carrie alkaa seurustella Sebastianin kanssa, haaveilee samalla kirjailijan urasta ja muutosta New Yorkiin ja osallistuu koulun uimakilpailuihin. Hän tapaa ystäviään ja pääsee pian kirjoittamaan koulun lehteen Pähkinään. Pian kuitenkin Sebastian osoittautuukin ihan joksikin muuksi kuin mitä Carrie on luullut ja Sebastianin lisäksi välit menevät myös poikki parhaaseen ystävättäreen Laliin. Onneksi kuitenkin kesäloma häämöttää jo, ja Carrie pakkaa kimpsunsa ja suuntaa kesän viettoon New Yorkiin jossa hän osallistuu kirjoittajakurssille. Loppu onkin historiaa...

Voi että mikä juoni tässä kirjassa oli! Tämän on pakko olla nuortenkirja vaikka sen kirjaston aikuistenosastolta nappasinkin mukaani. Lukiessani mieleen tuli teininä lukemani Sweet Valley High-kirjat ja muuta teinihömpät. Tässä on ihan samat tapahtumat, lukioiden ystäväklikit, suositut, nörtit ja "ne siinä keskellä". Suosittu poika rakastuu vähemmän suosittuun tyttöön jne jne... Enkä minä kyllä saa tätä nuorta Carrieta sopimaan yhteen sen tuntemani Carrien kanssa, eli taidan tästä lähtien kyllä pysyä tv-sarjan seuraamisessa ja jättää nämä Sinkkuelämää-kirjat lukematta. Kuten Polka kirjoitti, harmi että niin hyvästä tv-sarjasta saa edes kirjoittaa näin kehnoja kirjoja.


★+


Polkan lisäksi myös Lukutoukkailua-blogi on kirjoittanut tästä kirjasta.


Ps! Suuret onnittelut eilen palkituille kirjabloggaajille!! Minusta tämä on tosi hieno juttu ihan kaikille kirjabloggaajille, kiva nähdä että meidät tosiaan on huomattu! Vautsi! :)

Lohturuokaa / Kate Jacobs

Lohturuokaa / Kate Jacobs

Alkuteos: Comfort Food, 2008

Gummerus, 2011. 520 sivua

Suomennos: Päivi Pouttu-Deliére

Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Mistä minulle? Pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Syyslomani alkoi tänään toistaiseksi viimeisen tentin jälkeen klo 10. Juhlistin vajaan viikon mittaisen loman alkua lukemalla loppuun Kate Jacobsin uutuusromaanin Lohturuokaa.

Augusta "Gus" Simpson on vetänyt omaa kokkiohjelmaansa televisiossa jo monen vuoden ajan, mutta nyt katsojaluvut yllättäen romahtavat. Niinpä ohjelman tuottaja vaatii Gusia keksimään jotakin uutta ja raikasta. Gus on viisikymppinen, kahden aikuisen tytön äiti ja kolmekymppisenä leskeksi jäänyt nainen joka asuu kahden kissansa kanssa upeassa kartanossaan. Mistä ihmeestä hän saa muutettua ilmettään raikkaammaksi, tai mistä ihmeestä hän voisi vetää lisää katsojia ohjelmalleen?

Gusin kauhuksi hänen vanha ohjelmansa kuopataan ja uutta ohjelmaa varten palkataan Gusin seuraksi entinen Miss Espanja, kuuluisaksi kokiksi haluava Carmen Vega. Carmen ja Gus ovat hyvin erilaisia ja kun Carmen tekee julkisuuden ja kuuluisuuden eteen ihan mitä tahansa, uudesta suorana lähetyksenä näytettävästä kokkailushowsta tulee aikamoinen. Kun mukaan osallistuu vielä Gusin tyttäret Aimee ja Sabrina, Gusin naapuri Hannah, komea apulaiskokki Oliver sekä Sabrinan ex-poikaystävä Troy onkin aikamoinen soppa koossa.

Lohturuokaa on ihan kivaa, viihdyttävää hömppää ja tykkään lukea ruuasta kertovia kirjoja ;) Muutama asia tässä kuitenkin häiritsi. Ensinnäkin henkilöitä oli minusta hieman liikaa ja kaikkien elämästä kerrottiin toki jonkin verran, mutta muutamat jäivät kuitenkin etäisiksi. Minusta olisi voitu keskittyä enemmän Gusiin sekä hänen tyttäriensä elämään. Myös muutama tapahtuma oli jollakin tavalla aika päälleliimattu ja esimerkiksi Gusin ja hänen tytärtensä väliset erimielisyydet ratkesivat aina hirveän helposti.

En tiedä mistä johtuu, että olen viime aikoina alkanut lukea kirjoja kielen kannalta hirveän kriittisesti. Huomaan lähes jokaisessa suomennoksessa kirjoitusvirheitä ja ihan sanavirheitäkin. Tässäkin niitä oli muutamia ja ne tietenkin osuivat silmään. Kirjan loppu oli taattua hömppää, hieman yllätyksiä mutta kuitenkin onnellinen (ja ennalta-arvattava;).

Kirjaan mahtui kuitenkin mielenkiintoisia henkilöitä, herkullisen kuuloisia ruokia ja hölmöjä hymyjä naamallani aiheuttavia romansseja, joten ei tämä huono ollut! Sopivaa kevyttä viihdettä jonka jälkeen on kiva siirtyä lukemaan jotakin vakavampaa...

Tämä on ensimmäinen lukemani kirja Kate Jacobsilta, mutta hyllystäni löytyy kolmiosainen Lankakauppa-sarja jonka luen viimeistään joululomalla.


★★★


 Myös Kirjakirppu on lukenut tämän hiljattain.

Lukupiiri / Elizabeth Noble

Lukupiiri (The Reading Group, 2003) / Elizabeth Noble. Karisto, 2006. 474 sivua.

 Elizabeth Noblen romaani Lukupiiri on ollut lukulistallani jo kauan. Nappasin sen viimeksi mukaani kirjastosta ja luin tämän muutaman yövuoron aikana. Varsin viihdyttävä ja helppolukuinen romaani tämä oli, ja kirjan lopun ahmin viime yönä.

Niin kuin romaanin nimestä jo saattaa arvata, romaanissa seurataan yhden lukupiirin jäsenten elämää yhden vuoden ajan. Lukupiiriin kuuluu alussa viisi naista, iältään he ovat 30-50 vuotiaita ja heillä kaikilla on omat huolensa. Nelikymppiset ystävykset Polly ja Susan elävät kumpikin onnellisessa parisuhteessa, mutta Pollyn tyttären kertoessa suuren uutisensa koko perheen elämä muuttuu ja Pollyn tuore parisuhde kohtaa ongelmia. Susan taas on onnellisesti aviossa miehensä kanssa, mutta hänen murheensa liittyvät vanhenevaan äitiin ja Australiassa asuvaan hankalaan siskoon.

Lukupiirin nuoremmilla jäsenillä, kolmekymppisillä Nicolella, Harrietilla ja Clarella on myös omat huolensa. Nicole palvoo miestään joka ei kuitenkaan osoita kunnioitusta vaimoaan kohtaan. Nicolen paras ystävä Harriet ei ole koskaan pitänyt Nicolen snobimiehestä, mutta Harriet ei itsekään ole onnellinen avioliitossaan Timinsä kanssa, vaan haikailee nuoruuden rakastettunsa perään. Nicolella ja Harrietilla on samanikäisiä lapsia, ja yhdessä nuoret äidit yrittävät selvitä arjesta. Lukupiirin hiljaisin jäsen, kätilönä työskentelevä Clare, kärsii lapsettomuudesta ja ongelmat ovat saaneet hänen avioliittonsa rakoilemaan.

Naiset tapaavat kerran kuukaudessa vuorotellen kunkin jäsenen kotona. Naiset nauttivat viinistä ja keskustelevat yleensä muutaman sanan valitsemastaan kirjasta, mutta usein keskustelut siirtyvät nopeasti ja sutjakkaasti arkielämään, sen ongelmiin ja murheisiin. Joka kuukausi yksi piirin jäsenistä valitsee luettavan kirjan, ja valinnat kuvailevat usein varsin hyvin valitsijan omaa elämää.

Vaikka naisilla on paljon murheita, on heillä myös ilonaiheita eikä tämä kirja ole mitenkään synkkä. Pidin siitä, kuinka kirja oli jaettu kahteentoista lukuun ja jokaisen luvun alussa esiteltiin kuukauden kirja. Kirjakeskustelut jäivät jotenkin pinnallisiksi ja irrallisiksi ja kirjan nimi antoi minun odottaa vielä enemmän kirjajuttuja. Nyt naiset mainitsevat lukupiirikirjat korkeintaan sivulauseessa arkiruljanssissa, ja välillä kuukauden kirjan nimen ehtii jopa unohtamaan. Kirjan alussa henkilöitä oli todella paljon ja kesti kauan ennen kuin oppi kaikkien naisten perheenjäsenten nimet. Monesti meni kyllä aviomiehet, lapset ja äidit sekaisin. Onneksi kirjan alussa on hieno ja selkeä listaus naisten perheistä ja mainittu vielä kaikkien lempikirjatkin!

Lukupiiri on viihdyttävää ja mukavaa luettavaa. Kyseessä ei ole mikään kirjallisuuden merkkiteos, kielellä ei sen kummemmin taiteilla ja lukupiirin naisten jatkuvat avio-ongelmat ärsyttivät välillä, mutta kokonaisuutena ihan mukava viihderomaani. Seuraavaksi haluan kuitenkin lukea jotain vähemmän hömpähtävää;)

Tähtiä Lukupiirille ★★★+

Ps! Elizabeth Noblen romaani Naapurin tyttö on Kariston syysuutuksia ja ilmestyy vielä tämän kuukauden aikana.

***

Suomentaja: Auli Hurme-Keränen

Mini Shopaholic / Sophie Kinsella

Mini Shopaholic / Sophie Kinsella. Bantam Press, 2010. 396 sivua

Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-kirjasarja on minun hömppäsuosikkini. Olen lukenut jokaisen osan ja sain taas joululahjaksi tuoreen ja uusimman osan sarjaan, Mini Shopaholicin. Lukeminen venyi kirjastolainojen vuoksi kesälomaan saakka, mutta mikäs sen mukavampaa kuin nauttia hyvästä hömpästä sateisena kesäpäivänä.

Himoshoppaajan, eli Becky Brandonin ja tämän miehen, Luken, tytär Minnie on kasvanut jo kaksivuotiaaksi. Minnie on ihana, mutta kovin vaativa lapsi. Kun äidin silmä välttää hän tilaa kahdeksan samanlaista designerkolttua nettikaupasta, hän vaatii kalleimman kahvilan muffinsseja eikä suostu syömään omaa ruokaansa. Varsinkin Luke on huolissaan tyttärensä kehnosta käyttäytymisestä ja miettii, onko tyttö jo piloille hemmoteltu. Becky kuitenkin kieltää, ja uskoo Minnien käytöksen olevan täysin normaalia kaksivuotiaalle lapselle. Luke kuitenkin kutsuu Nanny Suen kotiinsa seurailemaan Minnien ja Beckyn yhteistä päivää, jonka jälkeen hän kertoo mitä mieltä on Minnien käytöksestä. Mistä Minnien käytös lopulta johtuu?

Amerikka on talousahdingon kourissa ja koko Beckyn perhe on saanut kärsiä siitä. Becky, Luke ja Minnie asuvat Beckyn vanhempien luona kunnes löytävät oman talon. Beckyn äiti on luvannut vähentää kalliin marmeladin ostoa, kun taas Beckyn isä lupaa olla ostamatta kalliita suosikkipähkinöitään. Becky ja Luke tekevät keskenään sopimuksen, jonka mukaan Becky ei saa ostaa ainuttakaan uutta vaatetta, ennen kuin hän on käyttänyt kaikkia kaappinsa vaatteita vähintään kolme kertaa. Niinpä Becky joutuu shoppailulakkoon!

Luken synttärien lähestyessä Becky päättää järjestää miehelleen kaikkien aikojen yllätyssynttärit. Raha on tiukassa joten Becky askartelee koristeita itse, yrittää sisarensa patistamana tavaroiden vaihtoa ja yrittää muutenkin selvitä halvalla. Mutta Beckyhän ei olisi Becky jos kaikki menisi suunnitelmien mukaan...Yllätyssynttäreiden vieraslista pitenee ja juhlista tietää yhä useampi. Kuinka Becky saa juhlat pysymään salaisuutena kun niistä tietää jo tuhannet?

Mini Shopaholic oli taattua Kinsellaa. Becky on aina vain oma hurmaava itsensä, välillä varsin typerä, mutta kaikessa mukana täydellä sydämellä. Beckyn tyttären syntymä oli edellisessä Himoshoppaaja-kirjassa onnellinen tapahtuma ja odotettavissa kai oli, kuten kirjan etukansikin sanoo: "Like mother; like daughter...!". Minä olen lukenut nyt kaikki Himoshoppaajat alkuperäiskielellä englanniksi, mutta minkäänlaisia ongelmia ei kielen kanssa ole ollut. Tämäkin kirja siis helppoa, hauskaa ja hyvää hömppää, juuri sopivaa kesälukemiseksi. Toivottavasti Kinsella jatkaa Beckyn seikkailuja vielä ainakin muutaman kirjan verran.

★★★★

Krokotiilin keltaiset silmät

Krokotiilin keltaiset silmät (Les yeux jaunes des crocodiles, 2006)/ Katherine Pancol. Bazar, 2011. 697 sivua.

 Katherine Pancolin romaani Krokotiilin keltaiset silmät on varmasti nopealukuisin tiiliskiviromaani jonka olen lukenut! Tarina ja teksti vei alusta alkaen mennessään ja paksun kirjan luki nopeasti.

Pancolin romaani vei minut rakastamaani Pariisiin, välillä hieman Britanniaan ja Keniaankin. Ennen kaikkea lukijana saa tutustua yhteen sukuun, sen erilaisiin ja kiinnostaviin henkilöihin ja tapahtumiin. Joséphine ja Iris ovat siskokset, Joséphine vielä kirjan alussa naimisissa kahden tyttärensä isän Antoinen kanssa, Iris taas rikkaissa naimisissa Philippensä kanssa. Saamme tutustua myös Joséphinen tyttäriin, Hortenseen ja Zoéen. Kuten Joséphine ja Iris, ovat myös Hortense ja Zoé hyvin erilaisia keskenään.

Joséphine on perheensä eteen uurastava nainen, joka jää puille paljaille kun hänen aviomiehensä lähtee nuoremman naisen matkaan ja tyhjentää samalla parin yhteisen pankkitilin. Samalla Joséphinen rikas sisar, Iris, ihmettelee mitä hänen ja hänen miehensä välillä on tapahtunut. Philippe on muuttunut kylmäksi ja etäiseksi eikä enää palvokaan kaunista vaimoaan kuten ennen. Siksi Iris keksiikin mielestään hyvän suunnitelman, jonka avulla hän saa takaisin miehensä (ja muiden) arvostuksen ja kunnioituksen ja jonka avulla hänen sisarensa saa tarvitsemaansa rahaa perheensä elättämiseen. Projekti saa Joséphinen ja Iriksen suhteen muuttumaan, se saa Hortensen ja Zoén ajatukset äidistään muuttumaan, mutta ennen kaikkea arka ja varovainen Joséphine muuttuu projektin aikana kovasti.

Kirjan nimessä mainittu krokotiili tulee tarinassa esille silloin tällöin. Krokotiilejä löytyy kenialaiselta krokotiilitilalta, jossa niiden keltaiset silmät sädehtivät pimeinä iltoina. Krokotiilit symbolisoivat myös muuta, ihmisten pelkoja ja rakkauttakin. Krokotiili ilmestyy kuvioihin myös sanaleikkien ja jopa vaatteiden ja asusteiden muodossa.

Krokotiilin keltaiset silmät -romaanissa on paljon ihmisiä, alussa tuntui että heitä oli vähän liikaakin. On Joséphinen ja Iriksen äiti, Hammastikuksi kutsuttu Henriette, tämän uusi mies Pomo, Pomon rakastajatar Josiane, Iriksen miehen työtovereita, ystäviä ja tuttavia ja kaikilla heillä on omat kiemuransa. Kaikkiin henkilöihin ehti kuitenkin tutustua vajaan 700 sivun aikana, joten lopussa kukaan ei jäänyt kovinkaan etäiseksi tai tuntemattomaksi. Kielellisesti Krokotiilin keltaiset silmät ei ehkä ole mikään mestariteos, mutta minä viihdyin sen parissa todella hyvin ja se sopiikin vallan mainiosti kesäkirjaksi. Henkilötkin jäivät mieleeni, usein he jäivät pyörimään päähän vielä kirjan sulkemisen jälkeenkin. Plussaa myös Pariisi-fiiliksestä ja muutenkin "ranskalaisuudesta". Olen tänä vuonna ihastunut ranskalaiseen kirjallisuuteen, pitkälti Anna Gavaldan vuoksi. Kaiken kaikkiaan tästä kirjasta jäi siis hyvä fiilis, vaikka minun olikin jostain syystä tosi vaikea kirjoittaa siitä mitään...

★★★★

Romaanin on lukenut myös Anneli, Jenni, Mari, Katja/Lumiomena.

Underbar och älskad av alla

Underbar och älskad av alla / Martina Haag. Piratförlaget, 2006. 213 sivua.

 Reilireissun kolmas luettu kirja oli matkaseuralaiseni mukana ollut Martina Haagin hauska Underbar och älskad av alla (och på jobbet går det också jättebra). Haag on ruotsalainen kirjottaja, näyttelijä ja kirjailija.

Isabella on juuri 30 vuotta täyttänyt sinkkunainen jonka elämä on aika hukassa. Hän viettää jouluaaton ex-poikaystävänsä ja tämän uuden perheen luona joulupukiksi pukeutuneena, ja päättää, että seuraavasta vuodesta tulee hänen läpimurtovuotensa. Isabellalla ei ole työtä, hän on näyttelijä mutta saanut vain pienen roolin saippuasarjassa sekä tehnyt muutaman radiomainoksen. Isabella päättääkin, että seuraavana vuonna hän hankkii itselleen upean työpaikan, ison roolin jostakin jotta hänen nimensä tulee tunnetuksi kaikille.

Uusi vuosi alkaa kuin alkaakin lupaavasti. Bella saa jo alkuvuodesta roolin teatterista - rooli vain ei ihan ole sitä mitä hän odotti. Bella tapaa myös komean näyttelijän, Micken ja heidän välilleen kehkeytyy lupaava romanssi. Kun Bella saa puhelun teatteri Dramatenista, josta hän aina on haaveillut, hänen elämänsä näyttää taas valoisalta. Yhtäkkiä hänellä on komea poikaystävä ja upea rooli kuuluisassa teatterissa. Kapuloita rattaisiin aiheuttaa vain pieni, valkoinen valhe jonka Bella lisäsi CV:nsä - nimittäin Dramatenin porukka luulee, että Bella on taitava akrobaatti ja todellisuudessahan hän ei osaa tehdä edes kuperkeikkaa. Mutta kyllähän muutaman akrobaattitempun oppii hetkessä!

Underbar och älskad av alla on hauska aivot narikalle-hömppäkirja. Kirja sopi aivan loistavasti rantalukemiseksi ja sen luki muutamassa tunnissa. Kirja on myös suomennettu nimellä on Ihana ja todella rakastettu ja romaanin pohjalta on tehty samanniminen elokuva jonka pääosaa, Isabellaa, esittää muuten kirjan kirjoittaja, eli Martina Haag itse. Suosittelen kevyeksi kesäpäivän lukemiseksi heille, jotka kaipaavat hyvää ja hauskaa hömppää.

***

Ps! Arvontaan voi osallistua vielä tämän päivän ajan, lisäsin listaan muutaman palkintokirjan:)

The Wag's Diary

The Wag´s Diary / Alison Kervin. AVON, 2008. 267 sivua.

Noniin, reilireissun eka luettu kirja oli Alison Kervinin englanninkielinen The Wag's Diary. Sain pokkarikirjan joskus viime kesänä erään hömppälehden mukana ja ajattelin että tämä olisi sellainen sopivan helppo hömppä junassa luettavaksi. Kirja osoittautui lopulta ihan liian hömpäksi, tylsäksi ja tyhmäksi.

Tracie Martin on naimisissa Luton Townin huippujalkapalloilija Deanin kanssa. Tracey on kaupungin jalkapallovaimojen ja -tyttöystävien (=WAGSien) porukan johtotähtiä ja hänelle tärkeitä asioita elämässä on oranssinruskea iho, tekokynnet, kauneusleikkaukset, hiuspidennykset ja kalliit kengät ja laukut. Mitä pienemmät vaatteet, mitä lyhyempi hame ja mitä enemmän pikkuhousut hameen alta näkyvät -sen parempi.

Lasten saavutuksilla, harrastuksilla, kalliilla kouluilla ja vaatteilla kilpaillaan ja heitä kehutaan toisille. Lisäksi lapset nimetään mitä prameimmilla (ja tyhmimmillä) nimillä. Traceyta ketuttaa kun hänen ja Deanin tytär Paskia Rose (mainitsinko jo niistä tyhmistä nimistä...) onkin kiinnostuneempi jalkapallosta kuin vaatteista, vaaleanpunaisesta kynsilakasta ja pumpulipilvistä. Traceyn huoli kasvaa myös kun hänen miehensä, joka on kerran jopa päässyt maajoukkueen jalkapalloleiritykselle, ei enää mahdukaan Lutonin pelaavaan kokoonpanoon hänen tehtyä liikaa maaleja oman maalivahdin taakse. Tracey-paran elämä on siis yhtäkkiä yhtä hullunmyllyä ja ongelmia täynnä, eikä asiaa paranna ainakaan se, että hänen uudet hiuspidennyksensä jää taksin oven väliin, ihon oranssi sävy muuttuu vaaleammaksi ja henkilökohtainen kauneudenhoitaja irtisanoutuu.

The Wag´s Diary oli ihan täyttä huttua. En ymmärrä miten olen nuorempana jaksanut lukea vain tällaisia hölynpöly-kirjoja. Hömppää luen siis joskus vieläkin, esimerkiksi Sophie Kinsellan kirjat ovat mielestäni kivaa kesälukemista. Tämän tsemppasin kuitenkin loppuun vain sen vuoksi, ettei reilireissun lukeminen loppuisi kesken kun jaksoin raahata mukaan vain kaksi kirjaa. Tracey Martin oli inhottava itsekeskeinen, ärsyttävä ja aivan liian pinnallinen henkilö jotta olisin voinut edes vähän tykästyä häneen. Kirjaa sai lukea myötähäpeän puna poskilla ja en oikeasti ymmärrä, miten joku voisi ajatella asioista ja elämästä noin pinnallisesti. Mutta onhan meillä Victoria Beckham ja muut jalkapallovaimot jotka ehkä ihan oikeasti ajattelevat edes vähän Traceyn tapaan. Kammottavaa edes ajatella sitä.

Tähtiä blogihistorian huonoimmalle kirjalle kokonaiset *

Huomenna jatketaan toisella reilikirjalla joka olikin ihan eri maata tämän kanssa:)
 

Afrikan taivas

Afrikan taivas (Rules of the Wild, 1998) / Francesca Marciano, suom. Kaijamari Sivill, 2010. WSOY. 390 sivua.

 Francesca Marcianon Afrika taivas valikoitui kirjastosta mukaan luettavaksi kauniin kannen perusteella, ei niinkään takakannen tekstin. Siitä on aikaa kun olen lukenut "rakkaushömppää", ja täytyy sanoa, että Afrikan taivas oli ihan mukavaa vaihtelua viimeaikoina lukemiini kirjoihin.

Nuori ja kaunis italialainen Esmé muuttaa pysyvästi Keniaan, Afrikkaan ja rakastuu heti alussa komeaan toisen polven kenialaiseen, Adamiin. Adamin kanssa Esmé tuntee olonsa turvalliseksi, onnelliseksi. Esmé kokee Afrikan kauneuden, oppii rakastamaan luontoa, eläimiä, elämään yhdessä leijonien ja elefanttien kanssa. Esmé ja Adam asuvat toisten valkoihoisten, Afrikkaan muuttaneiden kanssa. Kaikki tuntevat toisensa ja useimmat ovat myös aiemmin olleet rakastavaisia. Esmé oppii nopeasti rakastamaan Afrikkaa ja elämää siellä.

Kuvioihin saapuu Hunter Reed, journalisti joka näkee Afrikan karmeudet. Hunter kirjoittaa artikkeleita Afrikan kauheuksista eikä näe maanosan kauneutta kuten Esmé. Hunter on kuitenkin komea ja mielenkiintoinen ihminen ja Esmé rakastuu häneen ensisilmäyksellä. Kaukana kotoaan Italiasta Esmé yrittää selvittä sydäntään kun hänen elämässään on kaksi miestä. Kumpaa hän oikeasti rakastaa, kumman kanssa hän haluaa elää? Esmén kuva kauniista Afrikasta vaihtuu kun maanosa näyttää hänelle muutakin kuin onnea.

Afrikan taivas oli mielestäni kivan erilainen kertomus Afrikasta ja sen ihmisistä. Kerronta oli sujuvaa ja kieli helppoa, kirja oli nopelukuinen ja sopi loistavasti iltalukemiseksi. Juuri sopivissa väleissä tapahtui jotakin dramaattista -minulla on tapana lukea muutama sivu juuri ennen nukkumaanmenoa mutta todella useana iltana kävi niin, että minun oli niiden muutaman sivun jälkeen vielä luettava parikymmentä sivua koska juuri kun olin lopettamassa, tapahtui jotain jännää;)

Afrikan kauneus oli kuvailtu niin hyvin, että näin sen edessäni. Luonto, tunnelma ja elämä Afrikassa alkoi suoraan sanottuna kiehtoa aika tavalla. Joskus on siis pakko päästä safarille Afrikkaan:) Suosittelen kirjaa Afrikkafaneille, kirja on kiva sekoitus rakkautta, seikkailua ja maanosan tunnelmaa.

****

****maailmanvalloitusprojekti: Kenia********