Ihmepoika / Elias Koskimies

Ihmepoika / Elias Koskimies

Gummerus, 2014. 191 sivua.

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? Katrilta "pikkujoululahjana"

Pohjanmaa vuonna 1988.

Pienen kylän pojat harrastavat pesäpalloa tai viettävät vapaa-aikansa pihahommissa lannalta lemuten. Tytöt polttavat tupakkaa, suihkuttavat hiuksiin vähän lisää lakkaa ja piiloutuvat koulun vessaan. Ihmepoika, 14-vuotias, 145 senttinen, isopäinen poika jolla on hammasraudat, ei välitä poikien hommista. Hän haaveilee megatähteydestä ja tuijottaa ihailevasti Madonna-julisteitaan huoneensa seinillä.

Elias Koskimiehen esikoisromaani Ihmepoika kiinnosti minua sen ilmestymisestä asti. Sain kirjan joulun jälkeen Katrilta, ja otin sen luettavaksi heti alkuvuodesta. Kimaltaviin vaatteisiin ja tolppakorkokenkiin pukeutuva poika on erilainen kuin moni muu nuori. Koti-ikkunan takana on Pikkumetsä, taianomainen paikka jossa lymyilee kaikkea lumileopardeista taivaaseen muuttavaan mustalaisleiriin saakka. Poika odottaa täysi-ikäistymistään kovasti. Silloin hän lähtee maailmalle, lentää New Yorkiin toteuttamaan unelmansa. Mutta kun isä sairastuu äkillisesti koko perheen unelmat ja haaveet muuttuvat. Pojan elämä menee sekaisin, ja hän päätyy toteuttamaan pienoisen vallankumouksen, josta kohistaan kylällä kauan.

Ihmepoika on koskettava ja ajatuksia herättävä nuoren pojan tarina. Kirjassa kuvataan uskottavasti ja raadollisesti isän sairastumista, koko perheen kriisiä. Jokainen perheenjäsen ottaa isän sairastumisen omalla tavallaan, jokainen yrittää selviytyä. Teini-ikäisten elämä ja meininki on uskottavasti ja kiinnostavasti kuvailtu. En voinut kuin ihailla päähenkilön päättäväisyyttä ja tapaa olla muuta kuin mitä ympäristö "sallii".

Koskimiehen kieli on helppoa ja kirja on nopealukuinen. Tarina on tiivis eikä poukkoile turhille poluille. Asiassa pysytään jämäkästi ja se pitää mielenkiinnon yllä koko ajan. Jotain pientä olisin kaivannut tarinaan kuitenkin lisää, jotta tämä olisi ollut minulle täydellinen. Mieleenpainuva, koskettava ja ajatuksia herättävä tämä oli jo nyt. Hyvä, erilainenkin tarina yhdenlaisesta nuoruudesta.
Vaikka Ihmepojassa oli paljon surullisia ja vaikeitakin asioita, tuli tästä silti lopulta hyvälle mielelle.

★★★★-

Anna Liisa / Minna Canth

Anna Liisa / Minna Canth

WSOY, 1998 (4. painos). 116 sivua.

1.painos: 1895

Kannen suunnittelu: Liisa Holm

Mistä minulle? vaihtokirja Lohjansaaren Kirjakopista

Löysin Minna Canthin Anna Liisan vieraillessani Lohjansaaren Kirjakopissa juhannuksena. En ole ikinä lukenut näytelmää, mutta Canthin tuotantoon olen halunnut tutustua jo kauan. Niinpä kotiutuin kirjan ja luin sen aika nopeasti reissun jälkeen.

Anna Liisa on tiivis kertomus. Ajallisesti se kestää kahden vuorokauden ajan, mutta noiden vuorokauden aikoina tapahtuu paljon nuoren Anna Liisan elämässä. Hän on menossa naimisiin Johanneksensa kanssa, mutta mies menneisyydestä, talon entinen renki Mikko, saapuu sekoittamaan kuvioita ja Anna Liisa pakotetaan kohtaamaan rikoksen menneisyydestään.

Minä yllätyin siitä, kuinka paljon pidin Anna Liisasta kirjana. Olin kovin ennakkoluuloinen alkaessani lukemaan tätä, sillä ajattelin että näytelmämuoto ei ole minua varten. Mutta vietin muutaman todella antoisan lukuhetken tämän näytelmän parissa. Vaikka tarina on varsin lyhyt, saa henkilöhahmoista näiden sivujen aikana kuitenkin hyvän kuvan. Henkilögalleria on mielenkiintoinen, Anna Liisa tietysti päähenkilönä ehkä kiinnostavin, mutta esimerkiksi renki-Mikon äiti Husso oli myös kovin kiinnostava henkilönä.

Vaiettu perhesalaisuus ja suhdekiemurat ovat useimmiten kiinnostavia aiheita, mutta tässä tekstissä se oli vielä entistä kiinnostavampaa siksi, että tämä on ilmestynyt vuonna 1895. Moraalisten ja yhteiskunnallisten rajojen rikkominen, oman menneisyytensä kohtaaminen ja sosiaalinen paine on ajankohtaisia aiheita vielä tänäänkin, mutta 1800-luvun lopussa aihepiiri on varmasti herättänyt runsaasti huomiota ja ajatuksia.

Minä pidin myös näytelmän tunnelmasta. Tapahtumat asettuvat maalaisyhteisöön, suomalaiseen maalaistaloon, ja tunnelma muistuttaa hieman sitä, jota rakastan esimerkiksi Juhani Ahon kirjoissa. Koska tapahtumat asettuvat kahteen vuorokauteen, on näytelmä intensiivinen ja tiivis. Tunnelma ja intensiteetti onkin se, mikä tästä jäi minulla päällimmäisenä mieleen vaikka pidin tästä kokonaisuutenakin kovasti.

Minna Canthin Anna Liisa oli minulle siis todella positiivinen lukukokemus, ja tulen aivan varmasti palaamaan Canthiin vielä joskus. Tämän lukukokemuksen avulla uskallan myös varmasti tarttua muihin näytelmiin jonkun kiinnostavan osuessa eteeni!

★★★★

Lang / Kjell Westö

Lang / Kjell Westö

Otava, 2003. 253 sivua.

Alkuteos: Lang, 2002. 

Suomentanut: Katriina Savolainen

Kannen suunnittelu: Jaakko Ollikainen

Mistä minulle? ystävältä saatu kirpparilöytö 

Kuukauden lukupiirikirjamme oli yhden lempikirjailijani vanhempaa tuotantoa, nimittäin mahtavan Kjell Westön Lang. Olen lukenut Westöltä muun muassa aivan upean Helsinki-trilogian, ja herra Westö taitaa olla ihan suurin kirjailijasuosikkini. Oli siis todella mukavaa tarttua myös miehen muihin kirjoihin!

Kirjan päähenkilö on Christian Lang, suosittu tv-juontaja ja kirjailija joka on vähän aikaa sitten eronnut toisesta vaimostaan. Eräänä päivänä hän tapaa pizzeriassa salaperäisen Saritan, rakastuu naiseen (tai kehittää naisesta pakkomielteen...) ja löytää itsensä pian useammin Saritan asunnosta kuin omasta kodistaan. Christian ja Sarita aloittavat tiiviin suhteen, ja pian Christian on lähes muuttanut Saritan ja tämän pojan Miron luokse. Kuvioita sotkee kuitenkin Miron isä, Saritan ex-mies Marko, joka aiheuttaa Langissa mustasukkaisuutta ja vihaa. Marko tupsahtaa Saritan luokse milloin tahtoo, ja alkaa pian sotkeutua toden teolla Langin ja Saritan suhteeseen. Eräänä marraskuisena yönä kirjan kertojana toimiva kirjailija Konrad Wendell kuulee puhelimessa lapsuudenystävänsä Langin hätääntyneen äänen. Jotakin kauheaa on tapahtunut, eikä Lang tiedä mitä tehdä.

Lang on hieman erilaista Westötä kuin mihin olen tottunut. Kaunis ja ihastuttava Helsinki-kuvaus on läsnä tässäkin kirjassa, ja vaikka en mikään suuri Helsinki-fani olekaan, olen Westön kirjojen kautta melkein ihastunut pääkaupunkiimme. Westö on luonut kirjaansa kiinnostavat hahmot. Päähenkilö Lang on sympaattinen henkilö, ja hänelle tahtoo hyvää vaikka välillä tekisikin mieli hieman ravistella miestä. Miksi hän päätti sulkea silmänsä kaikelta, vaikka merkkejä tulevasta ja menneistä tapahtumista oli ilmassa jatkuvasti? Sarita ja Marko vuorostaan olivat kumpikin varsin ärsyttäviä henkilöitä. Marko oli käytöksensä perusteella niin häiriintynyt, että olisin halunnut raahata hänet hoitoon. Sarita taas oli "akkamaisuudessaan" todella ärsyttävä, mutta toi luonteellaan hänen ja Langin väliseen suhteeseen lisää mielenkiintoa. Sarita oli henkilönä toki kiehtova, joten ymmärsin Langin viehtymyksen erikoiseen naiseen. Kirjan kertojana toimiva Konrad Wendell jäi henkilöistä ehkä etäisimmäksi, mutta ei huonolla tavalla. Pidin ratkaisusta jättää tarinankertoja hieman sivuosaan, hieman salaperäiseksi sivustakatsojaksi.

Vaikka Lang ei tapahtumien osalta ole erityisen ennalta-arvaamaton, pidin silti juonesta ja hieman arvoituksellisesta lopusta. Arvasin suuren osan tapahtumien kulusta jo aika varhaisessa vaiheessa, mutta toki niitä vinkkejä tapahtuneesta tulikin aika paljon heti kirjan alusta lähtien. Kirjan kieli on varsin sujuvaa, mutta muutamassa kohdassa koin sanavalinnat hieman tönköiksi ja muutamat painovirheet osuivat silmään. Harmittelin hieman jälkeenpäin, etten lukenut kirjaa alkuperäiskielellään ruotsiksi...

Ennalta-arvattavuudesta, muutamasta ärsyttävästä henkilöstä ja hiukan kuluneesta aiheesta huolimatta nautin Langin lukemisesta. Tämä(kään) ei ole hyvän mielen kirja, mutta miljöökuvaukseltaan ja tunnelmaltaan taattua Westötä. Lukupiirikirjana tästä ei syntynyt erityisen paljon keskustelua, sillä olimme kaikki pitkälti samoilla linjoilla kirjan suhteen. Kiva tämä oli silti lukea, ja nyt odotan tohkeissani Westön syksyllä ilmestyvää uutuutta, jonka aion lukea ehdottomasti ruotsiksi.

★★★★-