Isäasentoja / Petri Vartiainen

Isäasentoja / Petri Vartiainen

Otava, 2014. 159 sivua.

Kannen suunnittelu: Jussi Karjalainen

Mistä minulle? pyytämättä saatu arvostelukpl kustantajalta

Petri Vartiaisen (pienois?)romaani Isäasentoja tupsahti postiluukustani muutama viikko sitten, ja päätin ottaa tämän ohuen yllätyskirjan välipalalukemiseksi parin paksumman ja raskaamman kirjan väliin. Isäasentoja olikin nopealukuinen ja oikein sopiva välipalaluettava, vaikka minä en ehkä ihan kirjan kohderyhmää olekaan.

Kirjassa on lyhyitä lukuja jotka kertovat isänä olemisesta, isän ajatuksista ja mietteistä. Kirjan ensimmäinen osa keskittyy Ariin ja hänen isäksi tulemiseen. Ari saa vaimonsa kanssa kolme lasta, ja isäksi tuleminen herättää monia ajatuksia. Kirjassa kuvaillaan miltä Arista tuntuu kun hän joutuu lähtemään synnytyslaitokselta yksin kotiin, kun perhehuonetta ei ollut saatavilla esikoisen synnyttyä, miltä isästä tuntuu valvotut yöt vauvan kanssa, miltä toisen lapsen syntymä tuntuu... Lapset ovat isän elämässä etusijalla, tärkeimpiä maailmassa, elämän valo. Isä venyy lastensa vuoksi mihin asentoon tahansa, ja näistä eri asennoista Vartiaisen kirja koostuu. Isän arkea kuvaillaan, isän paikkaa ja isän harjoittelua isänä olemisessa. Isän ja äidin eroa vertaillaan ja perinteisiä rooliodotuksia mietitään. 

Kirjan jälkimmäisessä osassa mietitään myös isänä olemista aiempien miespolvien aikana. Minä pidin kirjan ensimmäisestä osasta enemmän kuin jälkimmäisistä, ja olisin mielummin lukenut koko kirjan läpi isäasennoista nykypäivänä. Kirjan toinen osa oli hieman irrallinen ja latisti kokonaisuutta.

Isyydestä on yllättävän kiinnostavaa lukea. Yllättävää siis niistä luonnollisista syistä, että olen nainen ja vielä kaukana äitiydestä. Mutta miehen näkökulma on kiinnostava. Tämä kirja toi tietenkin mieleeni Eve Hietamiehen hienon Yösyötön, ja onkin kiva että miehen näkökulmasta vanhemmuuteen on alkanut ilmestyä enemmän kirjoja.

Vartiainen kirjoittaa hienosti, tekstiä on helppo lukea. Huumoria löytyy ja moneen asiaan näkökulma on rennon hauska. Isäasentoja ei ole tiukkapipoinen kirja isyyden vaikeudesta ja rankkuudesta, vaan perhe-elämän koukeroita Vartiainen kuvaa lämmöllä ja suurella sydämellä.

Isäasentoja oli siis varsin mukavaa luettavaa. Vaikka en ehkä ihan kirjan kohderyhmään kuulukaan pidin isän näkökulmasta kirjoitetusta kirjasta. Kokonaisuus olisi ollut ehjempi ja ainakin minulle kiinnostavampi, jos kirjan jälkimmäinenkin osa olisi kertonut Arin isyydestä. Sitäpaitsi olisin halunnut tietää, pitikö päätös, jonka Ari teki ensimmäisen osan aikana... ;).

★★★

Hyvä äitipuoli / Renate Dorrestein

Hyvä äitipuoli / Renate Dorrestein

WSOY, 2013. 205 sivua.

Alkuteos: De Stiefmoeder, 2011.

Suomentanut: Sanna van Leeuwen

Kannen suunnittelija: Anna Makkonen

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Renate Dorrestein kuuluu kirjailijoihin, joiden teoksiin olen halunnut tutustua jo kauan. Aloitin kirjailijan tuoreimmasta suomennetusta romaanista Hyvä äitipuoli, vaikka hyllystäni löytyy niin Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa kuin Lainaa vain-kirjatkin.

Hyvässä äitipuolessa seurataan Axelin ja Clairen uusperhettä. He ovat eläneet jo parikymmentä vuotta yhdessä Axelin tyttären Josefienin kanssa, ja ovat olleet varsin tyytyväisiä elämäänsä. Tasaisen onnellinen arki kokee kuitenkin käänteen, kun Axelille selviää eräs asia, jonka Claire on salannut mieheltään. Parin välit tulehtuvat juuri samaan aikaan, kun heidän on tarkoitus matkustaa yhdessä muutamamaksi päiväksi Clairen työhön liittyvään tilaisuuteen Englantiin. Claire lähtee matkaan yksin, ja koko perheen elämä on näiden päivien aikana ylösalaisin. Yllättävät sairaudet ja onnettomuudet aiheuttavat vielä lisähämminkiä päiviin, ja Clairen ja Axelin suhde ja luottamus on kääntynyt täysin päälaelleen.

Hmm.

Kirjan idea oli varsin kiva, joskaan takakansi ei jättänyt erityisen paljon arvailujen varaan, vaan kuvaili kirjan keskeisiäkin tapahtumia varsin suorasukaisesti. Minä tiesin (tai arvasin) oikeastaan kirjan ensisivuilta lähtien, miten tässä käy ja mitä on tapahtunut, joten sinänsä lukukokemus oli jopa hieman tylsä. Kirjan kieli on kuitenkin sujuvaa ja jouhevaa, ja luin tekstiä mielelläni. Suomentaja on minun silmääni tehnyt hyvää työtä, kieli soljui kivasti eteenpäin eikä outoja sanavalintoja tai muutakaan osunut silmääni. Hyvä äitipuoli oli myös nopealukuinen, ja siksi ihan sopiva välipalakirjana.

Myös kirjan henkilöhahmot olivat kiinnostavia, joskin ärsynnyin etenkin Axelin vatvovaan tyyliin. Jotenkin minua ärsytti hieman myös henkilöiden lapsellisuus. En ymmärtänyt miksi kukaan ei nostanut ns. kissaa pöydälle, vaan mietti tapahtunutta itsekseen. On tottakai selvää, että tällä tavalla asioiden oikea laita ei ainakaan selviä! Muutamia turhia ylilyöntejäkin kirjan tapahtumissa minusta oli, eikä ne ainakaan parantaneet kirjaa minun silmissäni.

Teemaltaan Hyvä äitipuoli on kiinnostava. Claire on ensimmäiset 12 vuotta ollut Josefienille hyvä äitipuoli, mutta nyt asiat ovat muuttuneet. Hyvästä äitipuolesta tulee paha, ja mukaan mahtuu jopa hieman noituutta. Kirjan loppuratkaisu oli minusta myös varsin lattea ja tylsä, vaikka esimerkiksi Maija onkin tulkinnut sen ihan eri tavalla kuin minä. Minä en valitettavasti kuitenkaan nähnyt lopussa mitään erikoista, vaan koin sen ennalta-arvattavana ja hieman lässynä.

Kokonaisuutena Hyvä äitipuoli ei potentiaalistaan huolimatta onnistunut herättämään minussa oikeastaan muita tunteita kuin ärsytystä. Kevyenä, viihteellisenä ja nopealukuisena välipalakirjana tämä oli ihan ok, mutta ei sen kummempaa. Toivon, että pidän Dorresteinin muista kirjoista enemmän kuin tästä!

★★ 

Hannele Laurin hampaat / Jussi Siirilä

Hannele Laurin hampaat / Jussi Siirilä

Gummerus, 200. 148 sivua.

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? alelöytö kirjakaupasta

Olen ihastunut Jussi Siirilän kirjoitustapaan, satiirin- ja huumorinkäyttöön lukiessani kirjat Juoksija sekä Historia on minut vapauttava. Nyt halusin tutustua myös Siirilän vanhempaan tuotantoon ja päätin aloittaa tekstikokoelmalla, joka kantaa nimihirviötä Hannele Laurin hampaat. Nimi on kiinnostava, mutta nimen perusteella en kyllä kirjaan olisi tarttunut, eikä kansikaan kovin houkuttelevalta näytä.

Hannele Laurin hampaat on esimerkki lehtiotsikosta, jota Siirilä kirjassaan käyttää tekstinlähteenä. Ymmärtäisin kirjan tarkoituksen olevan näyttää hauskalla tavalla kuinka lehdissä kirjoitetaan ihan mitä vain, ja kuinka lehdissä etenkin otsikoidaan juttuja ihan miten vain. Tässä kirjassa otsikot ovat toinen toisiaan hurjempia, erikoisempia ja överimpia ja niiden perusteella kirjoitetut jutut lopulta mitättömiä, mitään sanomattomia ja usein myös otsikkoon täysin sopimattomia (kuten kai tarkoitus onkin).

Siirilä on taitava yhteiskuntasatiirin kirjoittaja, ja minusta hänen kirjojensa aiheet ovat usein onnistuneita. Luulen ymmärtäneeni myös tämän kirjan pointin, mutta lopulta en kuitenkana innostunut tästä. Lööpit ovat toki hauskoja, mutta odotin myös hauskempia "lehtijuttuja", hieman vähemmän absurdeja, outoja stooreja joissa ei ollut päätä eikä häntää eikä mitään sisältöä.

Siirilä käyttää teksteissään rohkeasti hyväkseen suomalaisia julkkiksia, osansa saa Hannele Laurin lisäksi myös esimerkiksi Kimi Räikkönen, Alexander Stubb ja Tarja Halonen. Tekstien muut aiheet olivat arkipäiväisiä yhteiskunnallisia asioita, 3G-verkkojen metästystä Lapissa, sairauksia, idoleita ja tyrkkyjulkkiksia.

Pidän edelleen Siirilän kirjoitustyylistä ja satiirinkäytöstä. On hauska miettiä tekstejä lukiessa, kuinka vähän ne oikeasti liittyvät otsikkoon. Usein huomaa, että otsikolla ja tekstillä ei ole toistensa kanssa mitään tekemistä, mutta näinhän tosiaan käy usein myös sitä oikeaa keltaista lehdistöä seuratessa. Siirilä pilkkaa keltaista lehdistöä ja onnistuu siinä kai ihan hyvin, mutta minulle olisi riittänyt parin tekstin lukeminen. 150 sivua absurdeja, outoja tarinoita ja vielä oudompia lööppejä ei antaneet minulle lukijana kovinkaan paljon, ei valitettavasti edes kunnon nauruja.

★★

Elämän lempeät maut / Erica Bauermeister

Elämän lempeät maut / Erica Bauermeister

Bazar, 2011 (2009). 216 sivua.

Alkuteos: The School of Essential Ingredients, 2009

Suomentanut: Helinä Kangas

Kannen suunnittelu: Nic Oxby

Mistä minulle? nettikirjakauppaostos 

Erica Bauermeisterin kauniskantinen kirja Elämän lempeät maut on majaillut kirjahyllyssäni jo parin vuoden ajan. Kaipasin jotain kevyttä ja nopeaa luettavaa vaikeampien kirjojen keskelle, joten nostin kirjan lukupinooni. Tämän lukikin parissa illassa, joten tämä oli ihan onnistunut valinta välipalakirjaksi.

Ravintolanomistaja Lillian vetää lempeiden makujen kokkikoulua ravintolallaan kerran kuukaudessa. Hänen kurssilleen kokoontuu kahdeksan oppilasta, joilla kaikilla on oma tarinansa kerrottavana, omat syynsä kokkikouluun tulolle. Kokkailuiltojen aikana Lillian opastaa kurssilaisiaan ruoanlaiton saloihin, lempeästi ja asiantuntevasti. Antoisinta taitaa kuitenkin olla yhteiset syöntihetket, joiden aikana kurssilaiset oppivat paljon itsestään ja kurssikavereistaan. Mukana on eläkeläispariskunta Carl ja Helen, teini-ikäinen Chloe joka haluaa oppia kokkailemaan, vaimonsa menettänyt Tom joka täyttää vaimonsa viimeisen toiveen sekä Ian, joka löytää kurssilta jotain, mitä ei ikinä uskaltanut edes toivoa. Kahden pienen lapsen äiti Claire saa kurssilta rentouttavan irtioton arjestaan, Antonia oppii ruoanlaiton saloja mukavassa ympäristössä ja vanha Isabelle löytää tärkeitä ihmisiä ympärilleen.

Elämän lempeät maut on suloinen ja lempeä tarina ruoasta, ihmiskohtaloista ja ystävyydestä. Kirjassa oli monta kiinnostavaa henkilöä, mutta kirjan lyhyyden vuoksi lähes kaikki jäivät minulle valitettavan etäisiksi. Olisin toivonut, että kirjassa olisi sukellettu syvemmälle henkilöihin, kerrottu heistä vielä enemmän. Nyt minusta tuntuu, että sain pintaraapaisun, tutustuin heihin vähän, mutta oppiakseni oikein tuntemaan heidät, päästäkseni heidän ajatuksiinsa ja elämiinsä, olisin kaivannut kirjalle jatko-osaa.

Ruoka on kiinnostava aihe, ja sitähän tässä kirjassa todellakin piisasi. Huumaavia tuoksuja, mielenkiintoisia reseptejä ja sekoituksia, erilaisia aineksia ja niiden kautta herääviä muistoja. Pidin tästä kaikesta, mutta ruoan lisäksi olisin kaivannut enemmän tunnetta myös ihmisiin ja heidän kohtaloihinsa. Kirjan kieli on helppoa ja sujuvaa. Kuten jo alussa mainitsin, tämä oli nopealukuinen kirja ja oikein sopiva välipalakirjana. Jotta tästä olisi muodostunut minulle mieleenpainuvampi, syvällisempi ja vielä palkitsevampi lukukokemus olisin kuitenkin kaivannut enemmän keskittymistä henkilöihin, ehkä pidempää kirjaa. Nyt jokainen kurssilaisista sai yhden luvun verran aikaa kertoa elämästään, ja se oli auttamatta liian vähän.

Elämän lempeät maut on ihan kiva välipalakirja, ja sen ruoantuoksu ja sympaattiset ihmiskohtalot tekevät jälkimausta positiivisen, suloisen ja lempeän.

★★★

Naapurit / Inna Patrakova

Naapurit / Inna Patrakova

Venäjänkielinen alkuteos: Sosedi

Suomentaja: Eero Balk

Helsinki-kirjat, 2011. 190 sivua.

Kannen suunnittelu: Laura Noponen

Mistä minulle? Pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Inna Patrakovan toinen romaani Naapurit pureutuu suomalaisten ja venäläisten välisiin eroihin hauskalla otteella. Antti ja Leena Leppänen viettävät kesälomaa mökillään Saimaan rannalla. Mökki on hiljainen ja rauhallinen kunnes heidän uudet mökkinaapurinsa saapuvat paikalle. Antin ja Leenan hämmästykseksi uudet naapurit ovat venäläinen pariskunta, keski-ikäinen Nikolai sekä tämän tuore, parikymppinen vaimo Lena. Lenalla on lisäksi mukanaan oma pieni vauvansa, minipossu nimeltä Boris, joka sekoittaa mökkinaapurien suhteita omilla puuhillaan.

Naapureilta puuttuu yhteinen kieli, joten kun ongelmia esimerkiksi roskien lajittelun kanssa ilmenee, täytyy ottaa muut keinot käyttöön. Avuksi kutsutaan välillä jopa Leppästen nuori tytär Kira joka vanhempiensa kiusaksi opiskelee venäjän kieltä Helsingissä. Naapurusten suhde muuttuukin lopulta kovasti kun Kira päättää matkustaa Venäjälle ystävättärensä kanssa...

Inna Patrakova kirjoittaa hauskasti ja pureutuu venäläisten ja suomalaisten välisiin suhteisiin huumorilla. Kirjan parasta antia olikin minusta "stereotyyppiset" kuvat sekä suomalaisista että venäläisistä, kirjassa kumpikin kulttuuri sisältää yhtä paljon outoja piirteitä ja kummallekin nauretaan yhtä paljon. Minua häiritsi hieman tapahtumissa sattuva hyppäys kohdassa, jossa kirjan koko juoni ikään kuin kääntyy päälaelleen. Leppästen tytär Kira mainitaan sivulauseessa kirjan alussa, mutta yhtäkkiä tytöllä onkin varsin iso rooli tapahtumien kulussa. Se oli odottamatonta, mutta jotenkin hieman päälleliimattu juttu.

Kirjan aihe on mielestäni ehdottoman tärkeä ja koska kirjailija itse on Venäjällä syntynyt, mutta nykyisin Suomessa asuva, uskon että hän tietää mistä kirjoittaa. Kaiken kaikkiaan kirja jää kuitenkin hieman pinnalliseksi eikä koskettanut minua sillä tavalla kuin jotkut kirjat tekevät. Välipalakirjaksi kuitenkin todella hauska piristys.


★★★

Myös anni.M ja Susa ovat lukeneet tämän kirjan.

Viiniä keittiössä

Viiniä keittiössä (Je l'aimais, 2002) / Anna Gavalda. Gummerus, 2004. 132 sivua.

 Luin Anna Gavaldan Viiniä keittiössä pienoisromaanin välipalana ennen reilireissua. Kirja on ohut ja nopealukuinen, sopii siis mainiosti välipalakirjaksi. Kirsi halusi lahjoittaa pois oman, aivan uuden kirjansa joten minä sain hienon mahdollisuuden lukea kirjan.

Chloén aviomies on jättänyt hänet sekä heidän kaksi, alle kymmenvuotiasta tytärtä toisen naisen vuoksi. Sureva, onneton Chloé saa yllättävää apua toipumiseen appiukoltaan kun tämä vie Chloén ja pienet tytöt kesähuvilalleen. Kylmässä talossa, talvimyrskyjen riepotellessa ulkona Chloé ja Pierre keskustelevat kaikesta viinilasillisten ääressä. Yllättäen Pierren menneisyydestä löytyykin salattuja asioita, ja Chloé näkee appensa aivan uudessa valossa.

Viiniä keittiössä tuo esille mielenkiintoisen kysymyksen - voiko jättäminen olla rohkeutta ja jääminen pelkuruutta? Mitä jos se oikea rakkaus tuleekin eteen vasta avioliiton jälkeen? Chloén ja hänen ex-appiukkonsa viettävät pari iltaa maalla viinilasillisen äärellä ja keskutelevat tärkeistä asioista. Itkulle ja pettymyksen näyttämiselle annetaan myös tilaa, mutta katse on koko ajan eteenpäin.

Avioliiton rikkominen ja syrjähypyt eivät ole ehkä suosikkiaiheeni kirjoissa, mutta välipalakirjana tämä toimi ihan hyvin. Kovin montaa sivua lisää en olisi jaksanut lukea samaa Chloén ja Pierren keskustelua, mutta nyt sivuja oli ihan sopivasti. Ihan kiva välipalakirja, mutta ei sen enempää. Interrailille mukaan lähtee Gavaldan romaani Kimpassa ja viime kesänä luin Karkumatkan joka oli myöskin viehättävä välipalakirja.

Viiniä keittiössä -kirjasta on tehty myös elokuva, mutta ennen reiliä en ehdi sitä nyt katsoa joten tällä kirjalla en nyt osallistu kirja&elokuva-haasteeseen.

Kirjalle tähtösiä ***+

Nyt viimeiset kamat rinkkaan ja ajoissa nukkumaan, muistakaahan osallistua arvontaan tuossa alapuolella, siinä voitte voittaa juuri tämän kirjan jonka laitan uudelleen kiertoon:)

Pariisissa, sattumalta

Pariisissa, sattumalta (Providence, 2008) / Valérie Tong Cuong. Tammi. suom. 2009. 182 sivua

 Valérie Tong Cuongin Pariisissa, sattumalta on hurmaava, pieni romaani. Viiden toisilleen tuntemattoman henkilön elämät kietoutuvat yhtäkkiä yhteen eräänä päivänä joka alkoi aivan tavallisesti. Marylou, sihteerinä työskentelevä Paulo-pojan yksinhuoltaja on myöhässä tärkeästä kokouksesta koska metron eteen hyppää itsemurhaa yrittävä mies. Albert on rikas 78-vuotias mies joka on kuolemassa syöpään. Hän on menossa tapaamaan ylimielistä sisartaan testamenttiasioissa kun hän vahingossa kuulee keskustelun joka muuttaa paljon hänen elämästään. Myöhemmin samana päivänä Albertin lääkärillä on tärkeitä uutisia. Tummaihoinen Prudence työskentelee asianajotoimistossa mutta kelpaa muiden mielestä parhaiten pomon koiranulkoiluttajaksi. Keski-ikäinen Tom on menestynyt elokuvaohjaaja, hän on menossa kosimaan rakastamaansa nuorta naista mutta matkalle osuu koira ja sen ulkoiluttaja ja Tomin kosintareissu saa aivan erilaisen käänteen. Charlie on kolmekymmentäviisivuoias entinen narkomaani joka epäonnistuu itsemurhayrityksessään. Kaikki nämä henkilöt päätyvät samaan sairaalaan, samana päivänä ja heidän elämänsä kietoutuvat tavallaan yhteen. Ennen uuden päivän alkua kaikkien päähenkilöidemme elämät ovat saaneet uuden käänteen.

Pariisissa, sattumalta on mielestäni jotenkin hyvän fiiliksen romaani. Pariisi ei ole oikeastaan esillä, ainoastaan kirjan nimessä se mainitaan mutta koska rakastan kyseistä kaupunkia se ehkä vähän vaikutti siihen, että kuvittelin kaikki tapahtumat tuohon kaupunkiin. Vilkkaaseen metroon, suuriin toimistoihin, Seinen rannoille...;) Kirjan luvut kertoivat vuorotellen päähenkilöidemme tunteiden ja ajatusten kautta päivän tapahtumia, he kertoivat tarinaa minä-muodossa ja välillä olin sekaisin, kuka kertoo nyt, kuka tämä henkilö oli? Siksi oli mielestäni erittäin hyvä asia, että kirjan kansipaperista löytyi lyhyt esittely kaikista henkilöistä, sieltä oli helppo välillä tarkistaa.

Kirjailijan kieli oli sujuvaa, kirja piti otteessaan ensimmäisestä sivusta loppuun saakka ja kirjaa oli vaikea päästää käsistään. Luinkin sen melkein yhdeltä istumalta. Myönteinen lukukokemus kaikin puolin, tästä kirjasta jäi sellainen kiva olo. Hurmaava, lämminhenkinen on ehkä kaikkein parhaat sanat kuvailemaan omia tuntemuksiani kirjan jälkeen.

****-

Kutsumus

Kutsumus / Kreetta Onkeli. Sammakko, 2010. 237 sivua.

 Kutsumus on ensimmäinen Kreetta Onkelin kirjoittama teos jonka luen. Ihastuin Onkelin sujuvaan, napakkaan kieleen. Lyhyet lauseet toi kieleen sellaista dynamiikkaa ja tempoa josta todella pidin. Kirja kertoo kirjailija- ja kustannusmaailmasta. Sanelma Salminen aloittaa kirjauransa nuorena kirjakustantamon esilukijana. Kirja seuraa Sanelman elämää nuoresta, itseään etsivästä naisesta keski-ikäiseksi yksinhuoltajaäiti/kirjailijaksi. Kirjailijana Sanelma ei ansaitse erityisen hyvin, hän lainaa rahaa, ryyppää ja rellestää kirjailijaystävänsä Gunnevi Björkenheimin kanssa. Sanelma kertoo tarinaansa minä-muodossa ja kirjan tapahtumia sen enemmä paljastamatta sanon vain, että tapahtumat kertovat kirjailijoista ja kirjailijamaailmasta. Kirjan kautta en saanut erityisen hyvää kuvaa kirjailijoiden elämästä, vaikuttaa siltä, että kirjailijana itsensä elättäminen ja muutenkin kirjailijana eläminen ei ole erityisen helppoa - ainakaan Suomessa.

"Kirjailijan elämässä valveen ja unen raja on epätarkka. Todellisuuteen työntyy kuvitelmia, ja unelmat kasvavat tosiasioista. Kirjailija ei nuku syvästi. Hän ei myöskään ole täysin hereillä. Hän on aistit auki. Elämä lähettää häneen nurjaa ohjelmaansa. Pyysi kirjailija sitä tai ei. Kirjailija ei ole koskaan kiinni." (s. 225)

Romaanin nimi Kutsumus viittaa siihen, että kirjassa mainitaan useasti kirjailijan ammatin olevan kutsumusammatti. Tarinallisesti Kutsumus ei ehkä ole mikään huippuromaani, mutta Onkelin kieleen ihastuin todella kovasti! Juuri se jo alussa mainitsemani lyhyiden lauseiden dynamiikka, kielen dynamiikka teki lukemisesta miellyttävää ja nopeaa. Kutsumus oli kiva välipalakirja ja kirjamaailmasta kiinnostuneille ehdottomasti suositeltava!

***

Karkumatka

Karkumatka (L'Échappée belle, 2009) / Anna Gavalda. suom. Lotta Toivanen 2010. Gummerus. 120 sivua

 Anna Gavaldan pienoisromaani Karkumatka kertoo kolmen sisaruksen irtiotosta arjesta. Isoveli Simon, sinkkunainen, kertojaminä Garance sekä avioeroa läpikäyvä Lola ovat matkaamassa kohti sukulaisen häitä mukanaan Simonin farmaseuttivaimo Carine. Carine ja Simonin siskot eivät tule toimeen keskenään, he ovat niin erilaisia kuin olla voi ja bakteerikammoinen, kaiken desinfiova Carine aiheuttaa siskoksille (ja lukijalle) hyvät naurut monta kertaa automatkan aikana. Hääpaikalle vihdoin saapuessaan sisarukset saavat kulla että pikkuveli Vincent ei työkiireiden vuoksi pääsekään paikalle joten sisarukset päättävät ottaa irtioton arjesta ja ajella suoraan pikkuveljen luokse. Carine on jo siskojen mielestä pälättänyt tarpeeksi joten hän saa jäädä juhlapaikalle.  Vincent asuu ja työskentelee oppaana vanhassa linnassa ja toden totta yllättyy nähdessään kaksi sisartaan ja veljensä paikalla. Sisarusparvi viettää Vincentin luona mahtavan päivän joka sisältää muisteluita lapsuudesta ja päivä päättyykin häihin tosin ei niihin alkuperäisiin joihin sisarukset olivat menossa.

 Karkumatka on kaunis, hauska, lämminhenkinen mutta ehdottomasti myös haikea kertomus sisarusten välisestä rakkaudesta, vahvasta siteestä. Sivuja kirjasessa oli vähän mutta noille sivuille mahtuu todella paljon tapahtumia ja tunnelmia. Tykkäsin kovasti tästä intensiivisestä kirjasta, tunnelma oli aidon lämmin koko ajan ja kirja piti minut tiiviisti otteessaan alusta loppuun. Minäkin lukijana sain pienen irtioton maanantai-illan arjesta ja se on todellakin välillä tarpeen! Suosittelen lämpimästi:)

****

Apatosauruksen maa

Apatosauruksen maa / Miina Supinen. WSOY 2010. 173 sivua

Apatosauruksen maa on ensimmäinen Miina Supisen kirja jonka luen. Jostakin blogista luin, että aloittelijoiden ehkä kannattaisia lukea ekaksi Supisen Liha tottelee kuria, mutta päätin kuitenkin aloittaa Apatosauruksen maasta. Kirja sisältää useita lyhyitä tarinoita, toiset pidempiä kuin toiset. Novellien aiheet ovat inhimillisiä, arkipäiväisiä mutta Supinen kertoo ne hauskasti ja huumorilla. Täytyy heti myöntää että minä en ole mikään novellifani. Kun luen, haluan lukea kunnon romaanin, yhden ison tarinan, en montaa pinetä. Näin "välipalakirjaksi" Supisen hauskat novellit tosin sopivat vallan mainiosti. Apatosauruksen maasta löytyi muutama suosikkinovelli ylitse muiden, ensimmäiseksi mieleen tulee "Yliponin valtakunta" joka kertoo isästä joka suostuu ostamaan tyttärelleen superponi-leikkikalun mutta huomaa myöhemmin että ehkä ei olisi kannattanutkaan. Myös kirjan nimikkonovelli oli aika loistava kuvaus kaamosmasennuksesta;) Supisen novellit kertovat arkipäiväisistä asioista, pidemmät novellit tempaisivat kunnolla mukaansa, lyhyemmät, muutaman sivun pituiset jättivät minut tosin aika usein kylmäksi. Jokaisesta pikkutarinasta jäi silti jotakin mieleen pyörimään. Miina Supisen kirjaa ei ehkä kannata yhdeltä istumalta ahmia, minä nautin muutaman novellin kerrallaan ja luin muuta välissä. Jossakin vaiheessa täytyy lukea myös Liha tottelee kuria.

Pisteitä novellivihaajalta Supisen hyville ja hauskoille novelleille ***+

Veteen pudonneet

Veteen pudonneet / Riitta Jalonen. 2007. 130 sivua.

 Riitta Jalosen Veteen pudonneet on tiivis, lyhyt romaani joka kertoo nuoren Elsi-tytön lapsuudesta ja nuoreksi naiseksi kasvamisesta. Kirjan alussa Elsin isoisä kuolee ja hänen vaatteensa poltetaan järven jäällä. Isoisän kuoleman jälkeen Elsin elämä täyttyy arjesta äidin ja isän kanssa -joihin Elsin suhde on aika pinnallinen. Elsi on melko yksinäinen, naapurissa asuvan Anteron kanssa kuitenkin leikitään ja pussaillaan. Elsin vanhemmat viettävät peli-iltoja tuttavien kanssa, silloin Elsi saa olla mukana sekoittamassa korttipakkaa.

Kirja on täynnä symboleita - isoisän kuoleman jälkeen Elsin nenäverenvuodot lisääntyvät, tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Isoisältä saatu puukko tekee joskus haavoja Elsin käsivarsiin, käsivarret on välillä huuliharppuja joita voi soittaa. Puusta veistetyt nuket, isoisältä saatu Lempi-nukke ja kisukarva, vanha oravannnahka, ovat tiiviisti mukana Elsin lapsuudenleikeissä.

Elsi on välillä yksinäinen, tarkkailija, miettivä, pohtiva lapsi. Isoisäsaapuu kuolemansa jälkeen useasti Elsin eteen, neuvonantajana, kaverina, isoisänä. Elsi oppii ja oivaltaa, kasvaa pikkuhiljaa nuoreksi naiseksi. Veteen pudonneet jättää paljon lukijan tulkinnan varaan, teksti on tiivistä ja monimuotoista, aistikasta, paikoin runollista. Koska kirja jätti niin paljon tulkinnan varaa ja symboleita oli paljon, lukijana oli pakko olla jatkuvasti hereillä ja mietteliäänä oli minun välillä hankala ymmärtää kaikkea. Niin hyvä kirja ei ollut, että olisin jälkeenpäin jäänyt erityisemmin miettimään, mitäköhän Elsi silloin ja silloin ajatteli? Luin kirjan yhdeltä istumalta, mutta en valitettavasti voi sanoa että se tempaisi mukaansa. Halusin kirjan vain luettua, jotta voisin aloittaa seuraavaa. Tykkään yleensä laspen näkökulmasta kirjoitetuista kirjoista ja se oli hyvää tässäkin, mutta jotenkin kirja jäi todella pinnalliseksi, en päässyt oikein sisään tarinaa kun se jo loppui...

**

Lyhytsiipiset

Anja Snellmanin romaani Lyhytsiipiset ottaa vaikutteita 1960-luvun Bodomin-järven surmista. Tässä kirjassa kolme teinityttöä on saanut surmansa Fardom-järven rannalla oltuaan telttailemassa. Surmatun Anniinan 14-vuotias isosisko Marleena on ainut eloon jäänyt. Marleena ei sairaalassa muista yön tapahtumista mitään, vain muutamia juttuja sieltä sun täältä. Lyhytsiipiset seuraa aluksi aikaa ennen surmaa ja se jälkeen, lopuksi päästään myös itse surmayön tapahtumiin. Syyllistä ei suoraan kerrota, lukija saa päätellä itse onko esimerkiksi Marleenan biologianopettajalla, Dick Strengilla osuutta surmassa. Opettaja oli Marleenan ensirakkaus, hän käytti nuoren tytön ihailua hyväkseen ja he jakoivat muutakin kuin kiinnostuksensa hyönteisiin.

Lyhytsiipiset on nopea ja helppolukuinen kirja. Ihailen yhä enemmän Snellmanin kirjoitustyyliä ja kahden Snellman-kirjan jälkeen voisin melkein sanoa, että hän on yksi suomalaisista kirjailijasuosikestani. Suosittelen myös Lyhytsiipisten lukemista, minua alkoi kirjan jälkeen kiinnostaa Bodom-murhat ainakin entistä enemmän;)

***+

Haikein terveisin

Haikein terveisin / Nicholas Sparks, 2008.(Dear John, 2006). WSOY, 357 sivua

Haikein terveisin on lukemistani Nicholas Sparksin kirjoista ehdottomasti paras. Kirja kertoo nuoresta kapinallisesta John Tyreestä joka saa potkut työpaikaltaan eikä oikein tiedä mitä tekisi elämällään. John värväytyy neljäksi vuodeksi sotilastukikohtaan Saksaan. Lomaillessaan kotimaassaan John kuitenkin tapaa Savannahin ja rakastuu tyttöön kertaheitolla. John ja Savannah viettävät Johnin lomaviikot tiiviisti yhdessä ja Johnin Saksaanpaluun lähestyessä he lupaavat kirjoittavansa kirjeitä ja odottavansa toisiaan Johnin ollessa palveluksessa. Kirjeet matkustavat Atlantin yli tiiviisti ja Johnin päästessä lomille pari viettää kaiken aikansa yhdessä. John tutustuttaa Savannahin myös eristäytyneiseen isäänsä jota on tähän saakka vain kiinnostanut harvinaisten rahojen keräily. Johnin palatessa Saksaan Savannah vierailee Johnin isän luona ja jatkaa kirjoittamista Johnille. Neljä vuotta kuluu ja Savannah ja Joh  luulevat, että he kohta saavat olla jatkuvasti yhdessä. Syyskuun 11. tapahtumat vuonna 2001 muuttavat kuitenkin nuoren parin suunnitelmat ja John lähtee Irakiin. Savannahin kirjeiden sävy muuttuu ja eräänä päivän John päätyykin repimään ja hävittämään kaikki kirjeet Irakissa. Johnin elämä ei tunnu enää samalta, Savannahin lupauksista huolimatta tämä on pettänyt Johnin ja John saa tosissaan miettiä mitä on rakastaa toista. Nicholas Sparksin kirjojen tuntomerkkinä on useimmiten ei-niin-onnellinen loppu ja niin tässäkin, tosin Sparksin kirjoitustavan tuntien osasin odottaa sitä joten se ei tullut minulle niinkään yllätyksenä.

Sparksin kirjoitustapa ei ehkä ole mitenkään erityinen, suomennoksetkin vaikuttavat usein huolimattomilta. Sparksin kirjat ovatkin minulle eniten ihmissuhdehömppää, tarinat obat yleensä traagisia, varsinkin juuri tarinoiden loppu ja siksi Sparksin kirjat usein nostattavat kyyneleet silmiin ja tunteet pinnalle. Se on mielestäni Sparksin kirjojen vahvuus-kielellisesti ei kannata odottaa sen kummempaa taituruutta.

***

Ps! Kirjaan pohjautuva elokuva, Dear John on muuten aika hyvä, melkein kirjaa parempi:)