Lapinvuokko / Enni Mustonen

Lapinvuokko / Enni Mustonen

Otava, 2010. 255 sivua

Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen

Mistä minulle? kirjastolaina

Enni Mustosen kirjat ovat viime vuosien aikana osoittautuneet minulle ihan täydellisiksi. Tässä kohtaa ihmettelen edelleen, miksi vasta nyt olen tajunnut tutustua Mustosen kirjoihin. Olisin nuorena lukiolaisena aivan taatusti rakastanut näitä. No, onpahan näitä herkkupaloja sitten luettavaksi nyt ;). Ennen kuin Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan kolmas osa ilmestyi ehdin kaapata kirjastosta mukaani Mustosen aiempaa tuotantoa. Pohjatuulen tarinoita-sarjan ensimmäinen osa Lapinvuokko osoittautui lähes yhtä loistavaksi kuin viime vuosina ilmestyneet rakastamani kirjat Idasta suomalaisten kulttuuri-ihmisten palvelustyttönä.

Annikki Hallavaara on rovaniemeläisen, arvostetun metsänhoitajaperheen ainoa tytär. Hän pääsee ylioppilaaksi keväällä 1939, mutta kesästä ei tule sellaista kuin hän suunnitteli. Sota muuttaa kaiken ja Annikki lähtee sodan keskelle auttamaan. Pian Annikki jo painaa päähänsä morsiushunnun, joka kuitenkin monen muun nuoren naisen tavoin vaihtuu pian suruharsoksi. Kielitaitoinen Annikki päästyy saksalaisarmeijan esikuntaan sihteerin ja tulkin tehtäviä hoitamaan, ja se muuttaa nuoren naisen elämän entisestään. 

Mustonen kirjoittaa sujuvasti ja helposti. Olin kuitenkin tässä vanhemmassa teoksessa huomaavinani vähän enemmän tönkköyttä kielessä, kuin aiemmin kehumissani uudemmissa romaaneissa. Mutta Mustosen kirjoissa pääroolissa on mielestäni kuitenkin koukuttava, kiinnostava tarina, koskettavat ihmiskohtalot ja sympaattiset päähenkilöt, joille toivoo vain hyvää. 

Lapinvuokonkin tarina oli erittäin koukuttava ja tapahtumia täynnä. Välillä ehkä tuntuikin, että tapahtumia oli miltei liikaa eikä niiden kohdalle pysähdytty pidemmäksi aikaa laisinkaan. Mutta toisaalta luin tätä erittäin mielelläni ja tarina eteni minusta jouhevasti ja ymmärrettävästi. Kirjassa ehdittiin käydä läpi Annikin elämää monen vuoden aikana, ja ehkä vähän rauhallisempi tahti olisi ollut vielä parempi.

Annikin tarina tempaisi mukaansa ja päähenkilö tuli tutuksi. Myös Ämmi, Annikin isoäiti (?) oli hahmona erittäin kiinnostava, mutta jäi vähän etäiseksi ja salaperäiseksi. Sotatapahtumat kiinnostavat aina, ja jokin näissä Mustosen historiallisissa romaaneissa vaan osuu ja uppoaa minuun. Nämä ovat minun ykköskesäkirjojani, en oikeastaan kaipaa enää kevyttä hömppää, vaan juuri tällaisia helppolukuisia historiallisia romaaneja, jotka tunnelmallaan ja tapahtumillaan vievät lukijan aivan toiseen aikaan. Vaikka sota-aihe ei ikinä tee kirjasta kevyttä ja kepeää käsittelee Mustonen silti päähenkilöitään aina empaattisesti ja lempeästi. Vaikka kurjuutta on, on siellä aina myös niitä valonpilkahduksia, jotka yleensä vievät kurjuudesta voiton.

Lapinvuokko ei tule olemaan viimeinen Mustosen kirja, jonka tänä kesänä luen. Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan kolmas osa Emännöitsijä on itse asiassa jo luettuna, mutta taidan kyllä seuraavalla kirjastoreissulla lainata tämänkin sarjan toisen osan. Suosittelen myös lämpimästi kaikkia muita tarttumaan Mustosen kirjoihin, jos sujuva ja kevyehkö historiallinen lukuelämys kuulostaa yhtään sopivalta!

★★★★

Purppuranpunainen hibiskus / Chimamanda Ngozi Adichie

Purppuranpunainen hibiskus / Chimamanda Ngozi Adichie

Otavan kirjasto, 2010. 334 sivua.

Alkuteos: Purple Hibiscus, 2003.

Suomentanut: Kristiina Savikurki

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? oma ostos

Chimamanda Ngozi Adichien romaanissa Purppuranpunainen hibiskus 15 vuotias Kambili ja hänen veljensä Jaja elävät päällisin puolin hyvää elämää vanhempiensa kanssa Nigeriassa. Perhe on varakas ja isä korkeassa asemassa, pidetty ja kunnioitettu vapaustaistelija. Pinnan alla nuorten Kambilin ja Jajan elämä on kuitenkin kaikkea muuta kuin onnellinen. Isä on vahvasti uskonnollinen ja todella ankara, ja hurjat rangaistukset ja väkivalta ovat perheessä arkipäivää. Perheen äiti saa siitä suuren osan, mutta myös lapset saavat jatkuvasti olla varuillaan.

Mullistuksen lasten elämään tuo isän sisko Ifeoma, kun tämä vapaamielinen nainen kutsuu veljenlapsensa luokseen Nsukkan yliopistokaupunkiin. Tädin luona asuu myös serkut, joista pikku hiljaa tulee Kambilille ja Jajalle tärkeitä, vaikka alussa luokkaerot ja erilaiset ajatukset pitävätkin nuoret etäällä toisistaan. Ifeoman talo on pieni ja ahdas, mutta tätinsä perheen luona Kambili ja Jaja huomaavat puutarhan purppuranpunaiset hibiskukset, maailman monenlaiset äänet, naurut ja ilon kiljahdukset, uudet asiat ja tunteen vapaudesta, jollaisista nuoret eivät ole ikinä edes uskaltaneet haaveilla.

Olen pitänyt kaikista lukemistani Adichien kirjoista, eikä Purppuranpunainen hibiskus ollut poikkeus. Pidin siitä, kuinka henkilöhahmot tulivat läheisiksi ja siitä, että he olivat selvästi omia persooniaan. Ifeoma-täti oli vapaamielinen, sympaattinen hahmo joka onneksi otti kovia kokeneet veljenlapsensa hoiviinsa. Pidin kovasti myös Kambilista ja Jajasta, kun taas heidän äitinsä jäi etäisemmäksi. Mutta toisaalta se oli myös äidin rooli perheessä. Vahva ja kunnioitettu aviomies oli selkeästi perheen pää, eikä muilla ollut siihen mitään sanottavaa. Ilahduinkin suuresti, kun selvästi alakynteen ja hurjia asioita kokemaan joutunut nainen lopussa osoitti vahvuutensa, ja teki ratkaisun joka muutti monen ihmisen elämän lopullisesti.

Kirja oli myös mukaansatempaava, ja tarinan luki, ja myös halusi lukea, nopeasti. Kambilin ja Jajan tarina piti otteessaan ja kosketti. Silti tunsin että joku viimeinen syvyys jäi puuttumaan, jotta tämä olisi ollut aivan täydellinen. Tarina raastoi ja oli rankka, mutta sen olisi ehkä voinut kertoa vielä jollain hieman syvemmällä tasolla. Muutama kliseemäinen juttukin tarinaan mahtui mukaan, mikä ehkä vielä laski pisteitä. Mutta ehdottomasti siis lukemisen arvoinen romaani tämä on, ja Adichie kuvailee upeasti maisemia ja ympäristöä. Nigeria ja Afrikka ylipäänsä kiehtoo Adichien kirjojen jälkeen aina vain enemmän.

Hiukkasen pinnalliseksi jäävä tarina oli kuitenkin kokonaisuutena otteessaan pitävä ja koskettava. Tarina herätti tunteita ja jäi mieleen, etenkin perhesuhteiden osalta. Kannatti lukea!

★★★★

Talven jälkeen valo / Piia Posti

Talven jälkeen valo / Piia Posti

Gummerus, 2010. 350 sivua

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? oma ostos

Piia Postin romaani Talven jälkeen valo maalaa kuvan pienestä perheestä, Jussista, Annasta ja Marjasta, joka luisuu erilleen. Jussi on yhä pidempiä päiviä töissä, ja miehen mielestä Anna on muuttunut vaisuksi ja surulliseksi. Jussin tyhjää elämää tupsahtaa piristämään nuori ja iloinen Nadja, jolle Jussissa kaikki on uutta ja ihanaa.

Annan silmäterä on hänen puutarhansa. Jussin, Marjan ja hänen yhteisen kodin puutarha. Hän luuli että heillä on hyvä avioliitto ja elämä, vaikka arki näyttäytyykin ikään kuin sumuisen verhon takaa. Unet muuttuvat ahdistaviksi ja tuntuvat liian todellisilta. Kohta rakas koti ja puutarha ei olekaan enää hänen, ja kaikki muuttuu.

Marja haluaa tietenkin vanhempiensa pysyvän yhdessä. Kun vanhempien ero ja teinivuodet sattuvat samaan aikaan, ei elämä tunnu aina helpolta. Isän uudet kuviot, äidin vaikeudet, uudet ihmiset lähipiirissä sekoittavat nuoren naisen pään ja saavat Marjan päätymään vaikeisiin ratkaisuihin.

Postin romaani on kuvaus perheestä, sen hajoamisesta, uuden mahdollisuuden saamisesta, uudesta rakkaudesta ja uusista perhekuvioista. Vaikka tarinassa on paljon synkkyyttä, surua ja ahdistusta on kieli kuitenkin kaunista ja luo kirjaan hienon tunnelman. Rakenteeltaankin tämä on mielestäni onnistunut, jokaisen henkilön pään sisään pääsee vuorotellen sukeltamaan ja päähenkilöt tulevat ajatuksiltaan ja persoonaltaan lukijalle tutuiksi.

Tarina etenee kirjan aikana monen kuukauden ajan, mutta se ei kuitenkaan tuntunut kiiruhtamiselta, vaan antoi hyvän kuvan perheen elämästä pidemmältä ajalta. Kirjassa on muutama sellainen tapahtuma, jotka ehkä tuntuivat hieman kliseisiltä ja epäuskottavilta, mutta eipä se suuremmin haitannut. Talven jälkeen valo oli yllättävänkin mukaansatempaava ja koukuttava kirja, jota luin mielelläni. Ei maatamullistava, mutta perushyvä romaani rikkoutuneesta perheestä, lapsista, ex- ja nykyisistä vaimoista. Posti kuvailee minusta uskottavalla tavalla miten yhden avioliiton ongelmat ja yksi ero vaikuttavat monen ihmisen elämään. Lisäksi kirjan nimi on superkaunis ja osuva, ja kirjan kansi myös. Hieno kokonaisuus kaikin tavoin!


★★★★-

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja / Linda Olsson

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja / Linda Olsson

Gummerus, 2010. 344 sivua

Alkuteos: Let me sing you gentle songs, 2005.

Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Kannen kuva: Fennopress Oy

Mistä minulle? joululahja parin vuoden takaa

Yksi viime vuoden koskettavimmista ja kauniimmista kirjoista oli ehdottomastu Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Kirjan nimi ja kansi on jo upeat, ja tämä oli kyllä yksi joululoman parhaista kirjoista sisällöltäänkin.

Vanha Astrid elää miltei erakkona pienessä ruotsalaisessa kylässä itseensä käpertyneenä. Kylän muut asukkaat luulevat vanhaa naista noidaksi, koska hänellä ei näytä olevan ystävän ystävää eikä hän puhu kenellekään. Mutta kun eräänä talvipäivänä nuori Veronika kantaa muuttokuormansa naapuritaloon, jokin Astridissa muuttuu. Myöhemmin selviää, että suuren menetyksen kokenut Veronika on kirjailija, ja tullut hiljaisuuteen kirjoittamaan uusinta romaaniaan. Pikkuhiljaa eri sukupolven naiset löytävät yhteisen sävelen ja lettujen, metsämansikkahillon ja uimareissujen lomassa he jakavat kauniit ja kipeät muistot, salaisuudet ja murheet.

Olssonin romaani on kaunis, vaikka sekä Astridilla että Veronikalla on kipeitä kokemuksia takanaan, joista naiset toisilleen kertovat. Kummankin naisen tarina koskettaa ja minä tirautin jopa muutaman kyyneleen tämän kirjan parissa. Olssonin käyttämä kieli on kaunista, paikoin jopa runollista ja suomennoskin vaikuttaa todella onnistuneelta. Kirjaa luki mielellään ja kieli sopi kauniiseen tarinaan kuin nenä päähän.

Astrid ja Veronika ovat kumpikin yksilöinä kiinnostavia. Vanha, omia salaisuuksiaan ja menneisyyttään välillä sureva Astrid on kyläläisten mielestä outo, mutta Veronikan lämpö ja ystävällisyys saa naisesta samanlaiset puolet esiin. Oikeasti Astrid on rohkea, lämmin, ihastuttava nainen. Veronikakin on kokenut paljon. Uudesta-Seelannista takaisin Ruotsiin palannut nainen suree kovia menetyksiään, mutta löytää taas elämänilon Astridin avulla, yhteisillä illallisilla, uintiretkillä ja metsäkävelyillä. Upeinta on kuitenkin naisten välinen ystävyys, se lämmin side, sielunsisaruus, joka eri sukupolven naisten välille syntyy.

 Pidin hurjasti myös kirjan miljöökuvauksesta, ja siitä että suurin osa tapahumista asettui pieneen ruotsalaiseen kylään. Näin silmissäni Astridin ja Veronikan vanhat talot, kauniin skandinaavisen luonnon eri vuodenaikoineen. Tämä ympäristö ja nämä maisemat toivat tarinaan vielä pienen, kauniin lisän.

Romaanin sekoitus muistoja, aiempia elämänkokemuksia ja kahden naisen arkielämä pikkukylässä on onnistunut ja pitää mielenkiinnon yllä. Kokonaisuutena kaunis, koskettava, surullinenkin romaani, mutta silti suurin tunne kirjan lukemisen jälkeen on toivo.

★★★★★-

Pieni lankakauppa / Kate Jacobs

Pieni lankakauppa / Kate Jacobs

Gummerus, 2010. 622 sivua

Alkuteos: The Friday Night Knitting Club, 2007

Suomentanut: Arja Tuomari

Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Mistä minulle? oma ostos

Hämäriin syysiltoihin kuuluu, kirjan, teen ja kynttilöiden lisäksi, myös neulominen. Olen jo kauan halunnut lukea Kate Jacobsin Lankakauppa-sarjan, ja nyt aloitinkin sarjan ekasta kirjasta Pieni lankakauppa. Kirja oli jacobsmaisen viihdyttävä ja suloinen kuten odotinkin, mutta tämä onnistui myös yllättämään minut aika tavalla!

Georgia Walker perusti pienen lankakaupan New Yorkiin kun hänen lapsensa isä, James, jätti hänet Georgian vielä ollessa raskaana. Georgia päätti ottaa ohjat elämästään ja lankakaupasta tulikin todella suosittu neulontaan hurahtaneiden suurkaupungin naisten keskuudessa. Kaupasta saa neuleohjeiden ja lankojen lisäksi aina ystävällistä palvelua, ja perjantaisin kaupalla kokoontuu kutojien innostunut kerho. He kutovat, juoruilevat ja syövät Georgian tyttären Dakotan loihtimia herkullisia leivonnaisia, nauravat ja nauttivat yhteisolosta. Georgia nauttii elämästään tyttärensä ja ystäviensä kanssa, kunnes mies mennisyydestä palaa kuvioihin. James haluaa olla isä Dakotalle, ja tytär riemastuu. Mutta Georgialle Jamesin palaaminen omaan elämäänsä on kovempi paikka. Onko mies ansainnut anteeksiannon?

Kirjan alkusivuilta lähtien oli aika selvää, että keskiössä on osittain varsin ennalta-arvattava rakkaustarina. Siinä sivussa nautin kovasti kuvailuista suloisesta lankakaupasta, neulomisesta ja lankakaupan neulontakerhon jäsenistä ja heidän elämäntarinoistaan. Kerhoon kuului monta kiinnostavaa tyyppiä, ja kaikki kamppailivat omien ongelmiensa kanssa ja toki kokivat myös omia ilon- ja onnenaiheitaan. Georgian lisäksi sydämeni vei vanhempi rouva Anita, Georgian lähin ystävä joka oli menettänyt miehensä vuosia sitten. Anita oli sympaattinen ja lämmin hahmo, joka toi koko kirjaan sellaista rauhallisuutta ja lempeyttä. Hänen ajatuksensa, kypsyytensä, elämänkokemuksensa oli uskottavasti kuvailtu, kuten myös hänen ristiriitaiset haaveensa uudesta rakkaudesta vielä vanhoilla päivillä. Myös Georgian ja hänen kouluaikaisen parhaan ystävänsä Cathyn uudelleen lämpeävää ystävyyttä oli kiinnostavaa seurata vierestä.

Vaikka kirjan ensivaikutelma olikin että tämä on ennalta-arvattava rakkaustarina ja ajattelin tätä viihdyttävänä, söpönä mutta varsin kevyenä välipalalukemisena onnistui kirja kuitenkin yllättämään minut. Kirjan keskivaiheen jälkeen selvisikin, että Georgian elämä ei ole pelkillä ruusuilla tanssimista, vaan elämän kurjemmat puolet näyttäytyivät yhtäkkiä. Suru, tragedia, elämän rajallisuus selvisi kertaheitolla ja minä olin lukijanakin yllättynyt. En osannut odottaa tätä juonenkäännettä, jota en nyt halua tässä paljastaa vakka moni sen varmaan tietääkin. Mutta jos jossain on joku, joka ei siitä ole tietoinen ja haluaa lukea kirjan, toivon, että se joku saa samanlaisen lukukokemuksen kuin minä, saa yllättyä kirjan kanssa. Minä olen keskustellut tästä kirjasta monen kanssa, mutta silti onnistunut ohittamaan tiedon tästä käänteestä. Hyvä niin, sillä tämä yllätys teki kyllä kirjasta minun silmissäni paljon paremman.

Pieni lankakauppa oli siis suloinen ja viihdyttävä, osittain ennalta-arvattava mutta myös yllätyksellinen. Tästä tuli hurja neulomis- ja leipomishinku, mutta myös hinku lukea sarjan jatko-osat. Jacobsin kieli (ja kirjan suomennos) on helppolukuista ja sujuvaa, ei sisällä turhia kikkailuja ja kerronta on varsin viihdekirjamaista. Siis sellaista, että asioita kerrotaan ja luetellaan peräkkäin, tarina etenee jouhevasti ilman sen suurempia rakenteellisia kikkailujakaan. Nopealukuinen, aika koukuttava ja sujuva kirja joka tarjosi minulle muutaman oikein mainion lukuhetken. Kirjana ei ehkä täydellinen, mutta tarinaltaan kuitenkin varsin sympaattinen.

★ ★ ★ ★ 

Nooan kompassi / Anne Tyler

Nooan kompassi / Anne Tyler

Otavan kirjasto, 2010. 281 sivua.

Alkuteos: Noah's Compass, 2009

Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta

Kannen suunnittelu: Katja Kaskeala

Mistä minulle? kirjakauppaostos

Nooan kompassi on toinen Anne Tylerilta lukemani romaani. Jää hyvästi ei aivan täysin napannut, eikä tämäkään nyt ihan suosikkilistan kärkeen pomppaa, mutta ihan mukavaa ajanvietettä kuitenkin.

Töistään pois joutunut 60 vuotias Liam muuttaa pienempään asuntoon, mutta joutuu heti ensimmäisenä yönä pahoinpidellyksi. Liam ei muista yöstä mitään, ja hän ryhtyy etsimään vastauksia muistiaukkoihinsa. Hän törmää lääkärikäynnillä salaperäiseen Euniceen, jonka toivoo auttavan häntä muistuttamaan dramaattisen yön tapahtumat mieleensä. Mutta kun hän tutustuu Euniceen paremmin, alkaa muitakin muistoja ja tunteita nousta pintaan. Soppaa sotkee vielä Liamin luokse muuttava teinitytär Kitty sekä yllätysvierailuja tekevä ex-vaimo Barbara, pientä tyttärenpoikaa Jonahia unohtamatta.

Nooan kompassi lähtee liikkeelle vauhdikkaasti, kun heti kirjan alussa tulee Liamin ensimmäinen, dramaattinen yö uudessa asunnossa. Tapahtumat lähtevät vauhtiin ja lukijakin pääsee nopeasti imuun mukaan. Valitettavasti jossain kirjan keskivaiheilla kaikki kuitenkin lässähtää, ja kirjan loppuosa on varsin tylsä ja mitäänsanomaton. Oikeastaan minulla jäi tunne, että minulla jäi kirjasta joku pointti tajuamatta tai jotkut Raamattu-viittaukset ehkä ymmärtämättä. Odotin kirjan loppua kohden jotain yllätystä tai käännettä, mutta sitä ei oikein ikinä tullut.

Kirjan henkilöhahmotkaan eivät oikein napanneet. Päähenkilö Liam oli ihan sympaattinen, mutta aika tylsä, elämäänsä kyllästynyt tyyppi. Hänen tyttärensä ja ex-vaimonsa taas koostuivat varsin stereotyyppisistä henkilöistä. Ärsyttävä, tuppautuva ex-vaimo, yksi uskoon tullut nurisija-tytär, yksi isälleen menneistä suuttunut tytär ja nuorin, villi ja rajojaan kokeileva teini. Liam muistuttaa itse asiassa aika paljon En man som heter Ove-kirjan Ovea, mutta Ove osoittautui kuitenkin paljon kiinnostavammaksi ja sympaattisemmaksi henkilöksi. Ehkä tämä kirja vaikuttaa kehnommalta kuin mitä se oikasti on, koska luin sen hienon Ove-kirjan perään?

Keskinkertaiset henkilöt ja hieman tylsä juoni tekivät kokonaisuudestakin keskinkertaisen. Kyllä tämän kirjan luki. Teksti on helppoa ja kirjan luki nopeasti, mutta sitä viimeistä "jotakin" jäin kaipaamaan. En vielä sano, että Anne Tyler ei ole minun kirjailijani. Hyllystä löytyy nimittäin Amerikan lapset, Elämän tikapuilla, Pyhimys sattuman oikusta ja Avioliiton lyhyt oppimäärä jotka aion lukea ennen kuin luovutan kirjailijan suhteen ;).

★★★-

Yösyöttö / Eve Hietamies

Yösyöttö / Eve Hietamies

Seven-pokkarit, 2010. 383 sivua.

Kannen suunnittelu: Markus Pyörälä

Mistä minulle? nettikirjakauppaostos

Eve Hietamiehen Yösyöttö oli lukupiirimme tämänkertainen kirja. Ajattelin etukäteen että tämä ei aivan ole minun kirjani koska kirjan aiheet, vanhemmuus ja yksinhuoltajuus pääosassa, ei ole minulle ajankohtaisia. Olin kuitenkin väärässä. Kirjalla oli paljon annettavaa vaikka en ehkä alunperin ajatellut olevani ideaalista kohderyhmää tälle kirjalle.

Antti Pasanen jää yksin vastasyntyneen Paavo-vauvan kanssa hänen Pia-vaimonsa hävitessä maisemista jo synnytyssairaalan pihalla. Antilla ei ole vauvoista mitään kokemusta. Hän ei tiedä miten vauvaa pidetään sylissä, mistä vauvalle saa ruokaa, miten vaippa vaihdetaan tai miten vauva puetaan. Hän kuitenkin kohtaa todellisuuden ihailtavan reippaasti, ja alkaa tutkimaan asioita jotta vauva pysyy tyytyväisenä. Paavon varttuessa yksinhuoltajaisä vie hänet puistoon jossa tapaa mitä erilaisempia äitejä, Antti selviää vauvan sairasteluista ja hampaidenkasvusta ja huomaa pian selvinneensä vuoden yksin Paavon kanssa.

Yösyöttö kuvailee Antin ja Paavon ensimmäistä yhteistä vuotta. On ihailtavaa seurata sekä tuoreen isän, että pienen vauvan kasvua, heidän yhteiselämäänsä ja rutiinien syntymistä. Hietamies on kirjoittanut uskottavalla tavalla miehen näkökulmasta. Vaikka kirjassa on paljon ääripäitä, esimerkkinä leikkipuiston hippiäiti ja toisena ääripäänä jääkiekkoilijan rikas hienostelijavaimo, on tarina kuitenkin uskottavan tuntuinen.

Henkilöhahmot olivat kiinnostavia. Päähenkilö Antissa ihailin kärsivällisyyttä ja sitä rakkautta, jonka hän poikaansa kohdisti. Paavon äiti Pia jäi hieman sivurooliin, vaikka hänen ratkaisunsa toki olikin koko tapahtumien alkulähde. Hänen mielensä ja käytöksensä oli minulle kiinnostavaa luettavaa, vaikka sympatiani tässä tilanteessa olivatkin kovasi Antin puolella. Odotin jotenkin Antin reagoivan henkisesti rajummin vaimonsa lähtöön, mutta sitä luhistumista ei oikestaan missään vaiheessa tullut. Antille hyvä niin, mutta varmasti aika harvinaista noin tosielämässä?

Kiinnostava suhde oli myös Antin isällä sekä Antin kehitysvammaisella veljellä Jannella. He olivat aidon sympaattisia, ja isän ja aikuisen kehitysvammaisen pojan välinen suhde oli minusta hyvin aidosti ja uskottavasti kuvailtu.

Kirja on nopealukuinen, minä ahmaisin sen kahdessa illassa. Kun tarinaan pääsi sisälle halusi aika nopeasti tietää kuinka Antin ja Paavon elämä jatkossa järjestyy. Kieli on helppoa, vaikka puhekielen käyttö etenkin kirjan alussa hieman ärsyttikin. Yösyöttö on myös hauska kirja. Ei teennäisesti hauska, kuten usein voin tämäntyyppiset kirjat kokea, vaan aidosti hauska. Pienet asiat ja sattumukset Antin ja Paavon elämässä saivat minut monta kertaa nauramaan ääneen.

Kokonaisuutena Yösyöttö tarjosi minulle hyvän lukuelämyksen. Nauroin Antin kommelluksille, nauroin leikkipuiston stereotyyppisille, erilaisille äideille, liikutuin Antin rakkaudenosoituksista, hänen suloisenkömpelöstä vauvanhoidostaan. Antin ja Paavon elämän seuraaminen herätti tunteita ja kirja oli samalla viihdyttävä ja ajatuksia herättävä. Mietin minkälainen kirja olisi jos sen olisi kirjoittanut mies, mietin omaa suhtautumistani yksinhuoltajuuteen, yksinhuoltajaisiin ja synnytyksen jälkeisistä mielenterveysongelmista kärsiviin naisiin. Minulle Yösyöttö oli siis positiivinen yllätys, ja jälleen kerran osoitus siitä, että ennakko-odotukset voivat olla pahasti vääränlaisia. Kirjalla voi olla paljon annettavaa, vaikka aihealue ei sitä ominta olisikaan!

★★★★

Vaiennettu Anna / Elbie Lötter

Vaiennettu Anna / Elbie Lötter

Minerva, 2010. 227 sivua.

Alkuteos: Dis Ek, Anna, 2004.

Englannin kielestä suomentanut: Leena Mäntylä

Kannen suunnittelu: Susanna Appel

Mistä minulle? nettikirjakauppaostos 

Elbie Lötterin kirja Vaiennettu Anna perustuu tositapahtumiin, kirjailijan omiin kokemuksiin kotimaassaan Etelä-Afrikassa. Elbie Lötter on keksitty nimi, kirjailija ei ole halunnut omalla nimellään tai kasvoillaan julkisuuteen.

Vaiennettu Anna on rankka tarina lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Annan vanhemmat eroavat hänen ollessa kuusivuotias. Äidin uusi mies, Annan isäpuoli Danie tuli kuvioihin pari vuotta myöhemmin. Hän tuntui alussa mukavalta ja huomaavaiselta mieheltä. Hän vaikutti välittävän Annasta, osti tytölle uusia tavaroita ja vaatteita. Mutta pian miehen käytös Annaa kohtaan kuitenkin muuttui. Anna alkoi pelkäämään kauppareissuja isäpuolen kanssa kahdestaan. Isäpuolen käsi vaelteli Annan pikkuhousujen sisään, ja pian myös isäpuolen öisistä vierailuista Annan huoneessa tuli arkipäivää. Anna ei voinut käsittää tai ymmärtää tapahtumia, ja hänen äitinsä vaikutti olevan tietämätön tai ainakin sokea tapahtumille.

Annan biologinen isä oli nuoren tytön pelastus. Viikonloput isän kanssa olivat tytön onnellisimpia hetkiä, siellä kaikki oli hyvin eikä isäpuolen öisiä raiskauksia tarvinnut pelätä. Anna ei kuitenkaan saa nauttia isänsä seurasta kovinkaan kauan, ja hän menettää myös rakkaan koiransa. Anna on yksin, hän on vaiennettu Anna, koska hän ei voi kertoa kenellekään mitä hänen isäpuolensa hänelle tekee.

Vaiennettu Anna kertoo karmean tarinan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sen aiheuttamasta kärsimyksestä ja sen seurauksista. Kirjassa tuli hyvin esille se pelko ja kärsimys, jota tällaiset kauheat tapahtumat herättävät viattomassa, nuoressa lapsessa, joka ei voi ymmärtää tapahtumia. Kirja on rehellisen tuntuinen ja se herätti minussa lukijana (ja tulevana psykologina) hurjasti ajatuksia ja tunteita. En ymmärrä, miten joku pystyy tekemään tällaisia kauheuksia kenellekään, mutta etenkään viattomalle lapselle. Inhosin paitsi Annan isäpuolta myös Annan äitiä, joka aivan selvästi tiesi jotain tapahtumista, mutta kielsi ne itseltään ja tyttäreltään, ja lopulta päätti aivan selkeästi ottaa miehensä puolen.

Vaikka Vaiennettu Anna on mieleenpainuva ja koskettava tarinaltaan, en kirjana kuitenkaan ihastunut tähän ihan varauksetta. Kieli oli paikoin tönkköä, ja paikoitellen olisin myös kaivannut enemmän tunteiden esiin tuomista, Annan ajatuksia ja tunteita ennemmin kuin tarinan kronologisesti eteenpäin viemistä. Kirja oli mukaansatempaava sillä tavalla, että joudin lukemaan sen yhdeltä istumalta loppuun, koska halusin selvittää miten kauhutarina päättyy, miten Annan käy, saako isäpuoli rangaistuksensa ja miten Annan äiti suhtautuu koko asiaan. Kirjassa ei ole kovinkaan onnellista loppua, mutta kirjan lopussa on kirjailijan haastattelu, jossa hän kertoo että osan kirjan tapahtumista hän on keksinyt itse. Kirjan loppu on siis hieman peukaloitu. En ehkä ihan ymmärrä tätä ratkaisua. Minusta Lötterin tarina olisi ollut aivan tarpeeksi kauhea, traumaattinen ja hirveä ilman tuota keksittyä loppuratkaisuakin...

Kokonaisuutena Vaiennettu Anna oli ajatuksia ja tunteita herättävä, tarinaltaan kamala kirja jota lukiessa minulla oli välillä ihan fyysisesti paha olo. Kirja jää mieleen, mutta enemmän tarinan kuin kirjallisten ansioidensa vuoksi.

Maailmanvalloitus: Etelä-Afrikka

★★★   

Poikakirja / Olli Jalonen

Poikakirja / Olli Jalonen

Otava, 2010. 256 sivua.

Kannen suunnittelu: Maija Vallinoja

Mistä minulle? alelöytö kirjakaupasta

Olli Jalosen Poikakirja kertoo hienolla tavalla, rehellisen suorasukaisesti, pienen Olli-pojan elämästä ja ajatuksista 1960-luvun sodanjälkeisessä Suomessa. Olli käy kansakoulua, leikkii kavereiden kanssa ja seuraa siskojen puheita pojista. Radiosta hän kuuntelee Nuorten Säveltä ja pääsee saunaan isän kanssa. Siskoista nuorin, Pieni, on erilainen, sen Ollikin ymmärtää. Pieni ei käy koulua, vaan sulkeutuu omaan maailmaansa. Tuttavaperheen tytär Eeva-Leena herättää Ollissa kiinnostusta, kun taas koulussa on oltava selkärankainen suomalainen mies, eikä mikään lapamato.

Olli kertoo omin sanoin elämästään, koulunkäynnistä ja kavereiden kanssa tehdyistä jännittävistä tempauksista. Kerran räjäytetään puunjuuri taivaan tuuliin, toisen kerran viedään läksyjä sairastuneen luokkatoverin kotiin. Olli kuvailee miltä tuntuu lukea luokkatoverin nimi lehden kuolinilmoituksesta, ja miltä tuntuu kun kylillä haukutaan ja supistaan siskon tekojen vuoksi. Aikuisten esimerkin ja eri tapahtumien kautta nuori Olli oppii elämästä aina jotain uutta.

"Näin minä opin maailmasta että siinä on asioita joita ei puhuta kenenkään kanssa."

Poikakirja on hieno kirja. Se koskettaa ja saa välillä hymyilemään. Se on uskottavasti kirjoitettu nuoren pojan näkökulmasta. Kieli on kaunista, mutta välillä (etenkin väsyneenä lukiessani) varsin hidastempoista, hankalaa luettavaa. Kieli ei ollut ihan perinteisen tavallista (mitä se sitten onkaan..) vaan nuoren pojan kieltä ja ajatuksenjuoksua sanoiksi muunnettuna.

Vaikka 1960-luku tuntuu minulla varsin kaukaiselta ja tuntemattomalta ajalta, pidin kirjan ajankuvasta. Oli kiinnostavaa saada kuva siitä, millaista elämä on koulupojan silmin 1960-luvulla voinut olla. Oma isäni oli 1960-luvulla nuori koulupoika pienellä suomalaisella paikkakunnalla, joten jo senkin vuoksi tätä oli kiva lukea.

Poikakirjassa tulee esille monta kipeääkin asiaa, vaiettu perhesalaisuus, sairastumista, kuolemaa ja tuskaa. Jalonen onnistuu kertomaan nuoren pojan tunteet ja ajatukset näistäkin asioista uskottavasti ja koskettavasti. Poikakirja herättää tunteita laidasta laitaan. Nuoren Ollin ihanat oivallukset saavat hymyilemään, kun taas lapsen viattomuus ja vaikeiden asioiden konkreettinen ymmärrys saa liikuttumaan. Kouluhenkilökunnan käytös hirvittää ja aikuisten hetkittäinen välinpitämättömyys ihmetyttää.

Kokonaisuutena pidin Poikakirjasta ja sen tunnelmasta kovasti. Kieli on kaunista, joskin paikoin aika vaikeasti luettavaa. Mutta tätä oli muutenkin hyvä lukea pienin askelin edeten, rauhassa miettien. Poikakirja on aito, rehellinen ja uskottava kuvaus koulupojan elämästä ja ajatuksista. Uskon, että Ollin tarina jää mieleeni pitkäksi aikaa.

★★★★

Ihmisen osa / Kari Hotakainen

Ihmisen osa / Kari Hotakainen

Siltala, 2010. 276 sivua.

Kannen suunnittelu: Elina Warsta

Mistä minulle? ostos Forssan kirjaoutletista

Tämän kuukauden lukupiirikirjaksi valitsimme Kari Hotakaisen Ihmisen osan, joka löytyi monen piiriläisen omasta kirjahyllystä. Olen aiemmin lukenut Hotakaiselta Juoksuhaudantien, johon en aivan ihastunut, vaikka Hotakaisen taidokkaan kielenkäytön tunnistinkin. Ihmisen osaa lähdin lukemaan ilman sen suurempia ennakko-odotuksia tai -ajatuksia.

Salme Malmikunnas tapaa kirjamessuilla vieraillessaan kirjailijan, jolle hän lupaa maksusta kertoa elämäntarinansa. Kirjailijan tarvitsee kirjoittaa kirja, hänen edellisestään on jo aikaa eikä uusi ideoita ole syntynyt. Niinpä Salme ryhtyy kertomaan omasta elämästään kirjailijalle. Kirjailija kuuntelee ja nauhoittaa Salmen kanssa käytyjä keskusteluja. Salme kertoo lapsistaan, ja ylipäänsä perheessä tapahtuneista asioista, jotka ovat johtaneet nykyiseen tilanteeseen. Salme kertoo myös mihin kirjailijan lupaamia rahoja käyttäisi, hän muistelee ja haaveilee, kertoo perheen asioista avoimesti ja rehellisesti.

Minä pidin kirjassa erityisesti Salmen osuuksista. Minulle tuli Salmesta mieleen, kuten Liisallekin, naispuolinen Mielensäpahoittaja. Salme oli siis ehdottomasti mielestäni kirjan mielenkiintoisin henkilö, ja luin kirjaa innolla niin kauan kuin pysyttiin Salmen kertomissa osissa. Kirjan alku oli mielestäni kirjan loppua parempi. Kun näkökulmaa alettiin vaihdella tiuhaan tahtiin, kun kertojina vuorotteli Pekka, Helena tai Maija, putosin hieman kärryiltä ja tylsistyin. Toki Pekka oli kekseliäs ja kiinnostava, kuten myös Maija sekä hänen miehensä Biko, mutta minusta alle 300 sivuun oli kuitenkin tungettu vähän liikaa kaikkea. Tästä syystä tunsin, että kaikki henkilöt jäivät hieman etäisiksi.

Ihmisen osa on kekseliäs kirja. Jäin miettimään esimerkiksi kirjan nimen tarkoitusta, ja löysinkin kirjasta monta sopivaa selitystä. Pidän kirjan nimestä, kuten myös sen hienosta ja sopivasta kannesta. Sitä oli mukava tutkiskella. Pidin myös siitä, kuinka Hotakainen lempeän ironisesti kirjoittaa kirjailijoista, ehkä suoraan myös itsestään, mutta myös kirjailijoista yleensä.

Huomaan taas, että minun on vaikea sanoa tästä kirjasta kovinkaan paljon. Ehkä se kuvaileekin kirjan jättämiä fiiliksiä kaikkein parhaiten. Ihan kiva, mutta ei minulle mikään maatamullistava tai edes kovin mieleenpainuva lukukokemus.

★★★

Irlantilainen tyttö / Susan Fletcher

Irlantilainen tyttö / Susan Fletcher

Like, 2010. 266 sivua.

Alkuteos: Eve Green, 2004.

Suomentanut: Jonna Joskitt

Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen

Mistä minulle? alennusmyyntilöytö jostain kirjakaupasta

Lukupiirimme kuukauden kirjaksi valikoitui Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö. Kirja löytyi monen piiriläisen omasta hyllystä ja Fletcher lähes kaikkien lukulistalta. Minäkin olen säilyttänyt tätä kirjaa hyllyssäni jo aika kauan, joten oli kiva lukea juuri tämä kirja syksyn uutuuskirjojen keskellä.

Evangeline Green odottaa nyt 29 vuotiaana esikoistaan. Hän palaa muisteluissaan omaan lapsuuteensa, joka muuttui kovasti kun hän kahdeksanvuotiaana menetti yllättäen äitinsä. Eve muutti asumaan Walesin maaseudulle isovanhempiensa luokse, ja pienen kylän asukkaat kohdistivat huomionsa punapäiseen pikkutyttöön. Eve kuuli tarinoita omasta taustastaan, sai selville seikkoja isästään ja ystävystyi sekä kotitilalla työskennelleen Danielin että "kylähullun" maineen saaneen Billyn kanssa. Nyt vuosia myöhemmin Eve on valmis muistelemaan tarinaansa ja kertomaan sen, ja sen jälkeen suuntaamaan katseensa kohti tulevisuutta.

Meillä oli lukupiirissä hieman eriäviä mielipiteitä tästä kirjasta, mutta minä pidin Irlantilaisesta tytöstä kovasti. Kirjassa ei mässäillä tapahtumilla, vaikka Even tarina kulkee punaisena lankana koko kirjan läpi. Kirjassa oli niin hieno tunnelma ja brittimaaseudun miljöökuvaus, että ihastuin kirjaan sen vuoksi. Lisäksi kirjassa oli paljon kiinnostavia henkilöitä, kaikki pienen kylän tyypilliset henkilöt ilmaantuivat tarinaan. Erakkona elävä Billy, ilkeä ja vanhoja asioita kostava kyläkauppias, salaperäinen Daniel ja lempeät isovanhemmat täyttivät nuoren Even päivät. Kirjan kaikki pienet yksityiskohdat, maisemien kauneus, myrskyiset yöt ja sateen tuoksu hurmasivat minut ja minä viihdyin kirjan parissa mainiosti. Toki halusin myös selvittää Even menneisyyden ja syyn sille, miksi kyläläiset olivat tytöstä niin kiinnostuneita. Mutta tässä kirjassa juoni jäi hieman hienon tunnelman varjoon, mutta minua tuo ei häirinnyt.

Fletcher myös kirjoittaa hienosti. Teksti on helppolukuista, kaunista ja sujuvaa. Pidin myös kirjan rakenteesta, siitä että tapahtumia seurattiin kahdessa ajassa. Se toi tarinaan lisää mielenkiintoa ja sai lukijan pysymään hereillä. Minä rakastan salapoliisin leikkimistä lukiessani, ja tässä kirjassa sain harrastaa tuota alusta loppuun asti. Kaikki asiat eivät selvinneet lopussakaan, mutta minusta tässä paljastettiin juuri tarpeeksi. Irlantilainen tyttö on salaperäinen, kaunis, tunnelmallinen ja koskettava tarina. Se jäi minun mieleeni vahvan, kauniin tunnelmansa vuoksi. Tämä on Susan Fletcherin esikoisteos ja sai minut todella kiinnostumaan Fletcherin muistakin kirjoista. Hyllyssä odotteleekin jo Meriharakat, toivottavasti ehdin pian sen pariin :).

★★★★+

Muita hyviä ominaisuuksia / Petri Tamminen

Muita hyviä ominaisuuksia / Petri Tamminen

Otava, 2010. 144 sivua.

Kannen suunnittelu: Piia Aho

Mistä minulle? kirjakaupan alennusmyynneistä

Blogeissa parhaillaan kiertävän Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteetta on kiittäminen siitä, että luin Petri Tammisen novellikokoelman Muita hyviä ominaisuuksia juuri nyt. Hanna halusi tietää, mitä mieltä minä, entinen novellivihaaja, olen Tammisen lyhytproosasta. Hanna onnistui kirjavalinnassaan todella loistavasti, minä ihastuin ja tykästyin Tammisen kirjaan aivan täysin!

Muita hyviä ominaisuuksia sisältää monta lyhyttä, vain muutaman sivun pituisia omaelämäkerrallista tekstiä kirjailija Tammisen elämästä. Ihminen, joka osaa nauraa itselleen on aina hauska, ja Tammisen tekstinpätkät kertovat kommelluksista ja sattumuksista kirjailijan omasta elämästä. Yhtenä tärkeänä aiheena Tammisen kirjassa on miehenä oleminen. Tamminen vertailee itseään sukulaismiehiin ja kylän muihin miehiin, kuinka he osaavat olla miehiä, mutta Tamminen aina ei. Tamminen hakeutuu kirjojen pariin, kun tuntuu siltä, että ei enää kuulu tähän tavalliseen maailmaan. Kirjojen välityksellä hän taas tuntee kuuluvansa samaan maailmaan toisten ihmisten kanssa.

Tamminen nostaa pinnalle monta tärkeää aihetta; ujoutta, esiintymiskammoa, häpeää ja epäonnistumista. Hänen tekstinsä herättävät ajatuksia ja suureen osaan näistä nelikymppisen mieskirjailijan kirjoittamista teksteistä myös tällainen parikymppinen opiskelijatyttö pystyy samaistumaan. Joko allekirjoittanut on outo parikymppinen opiskelijatyttö, tai sitten Tamminen vain yksinkertaisesti osaa kirjoittaa niin osuvasti, elämänmakuisesti ja oivaltavan monipuolisesti, että hänen teksteistään kaikki löytävät jotakin johon samaistua.

Tamminen vie lukijansa mukanaan kirjallisuusseminaareihin, perhelomalle Wieniin, jonka lentomatkan aikana hän juo itsensä humalaan ensimmäisen kerran ja kotimaisiin urheilukisoihin. Tamminen antaa osansa myös kirjailijakollegoilleen, muun muassa Miika Nousiainen mainitaan, kuten myös Tammisen kovasti ihailema Veijo Meri. Minä pidin kirjassa eniten siitä, että Tamminen nauroi itselleen ja kommelluksilleen, epäonnistumisilleen ja omalle persoonallisuudelleen. Itseironia on taitolaji, ja tämän taidon Tamminen totisesti osoittaa osaavansa.

Muita hyviä ominaisuuksia on hienon hieno kokoelma monipuolisia, tragikoomisia tekstejä suomalaisen mieskirjailijan elämästä. Omia suosikkejani oli kirjan nimikkoteksti, jossa Tamminen kuvailee keskustelua kahden naisen kanssa. Naiset haaveilevat komeasta miehestä, ja Tamminen saa kuulla, että komean ulkonäön sijasta hänellä varmasti on monia muita hyviä ominaisuuksia joihin naiset ihastuvat. Mieleenpainuvia oli myös jo mainittu ryypiskely lentokoneessa matkalla Wieniin, Veikkausta ryöstön aikana R-Kioskiin jättävä isä sekä teksti Yksi noista hankalista tunteista joita koemme, joka osuvasti ja surullisen hauskasti kertoo ujoudesta.

Minä tykästyin Tammisen kirjaan kovasti, ja odotan innolla, että ehdin lukea häneltä useammankin kirjan. Syksyllä ilmestyvä Rikosromaani (Otava) on ainakin lukulistallani!


★★★★★


Myös Jori, Laura , Hanna, anni.m, Naakku ja Ilse ovat lukeneet tämän.


Ps! Kirjoitettuani arvioni, huomasin Tammisen kirjasta puhuttavan lyhytproosana. Nämä kirjalliset termit ovat minulla rehellisesti sanottuna ihan hakusessa, enkä tiedä novellien ja lyhytproosan eroa joten novelleina nyt tästä kirjasta puhun ainakin tässä tekstissä sillä en jaksa lähteä koko tekstiä nyt muuttamaan...;).

Pitkä juoksu / Jean Echenoz

Pitkä juoksu / Jean Echenoz

Tammen keltainen kirjasto, 2010. 126 sivua.

Ranskankielinen alkuteos: Courir, 2008.

Suomentanut: Erkki Jukarainen

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla 

Ihastuin aiemmin keväällä Murakamin juoksemisesta kertovaan omaelämäkerralliseen kirjaan Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Siksipä kirjastoreissulla muutama kuukausi sitten tarttui mukaan myös Jean Echenozin faktaa ja fiktiota sekoittava romaani Pitkä juoksu, joka kertoo Tsekkoslovakian Veturin, Emil Zátopekin tarinan.

Pitkän juoksun alussa Emil Zátopek on 17-vuotias nuorukainen. Saksalaiset valtaavat Emilin kotialueet ja hän työskentelee haisevassa kenkätehtaassa. Emil inhoaa urheilua, eikä ole lainkaan innoissaan kun miehittäjät pakottavat kaikki miehet osallistumaan urheilukisoihin. Kisoissa käy kuitenkin pian ilmi, että Emil on hurjan lahjakas juoksija. Hän on fysiologisesti erikoinen, pystyy juoksemaan kymmenen kilometrin kilpailuja lähes hengästymättä hurjaa vauhtia. Hän myös harjoittelee paljon ja juoksee päivittäin pitkiä lenkkejä. Kuitenkin edelleenkin ihmetellään, miten Zátopek oli uransa aikana niin ylivoimainen kestävyysjuoksija. Pitkä juoksu ei ehkä anna vastausta tähän kysymykseen, mutta kertoo paljon muuta.

Ensimmäisten kilpailujen jälkeen Zátopek juoksee uusia maailmanennätyksiä, voittaa lukuisia kultamitaleja eri kestävyysmatkoilla ja voittaa samoissa olympialaisissa, Helsingissä 1952, sekä 5000, 10 000 metrin että myös maratonin kultamitalit. Zátopekin erikoinen repivä, viuhtova ja loikkiva juoksutyyli kiinnostaa ja puhuttaa niin mediassa kuin kisakatsojiakin, mutta Zátopek ei itse ole kritiikistä ja puheista moksiskaan. Juoksu-ura jatkuu niin kauan, kunnes häviöitä alkaa kertymään ja ikä painaa tšekkiläistä Zátopekia. Juoksu-uralle mahtuu ylä- ja alamäkiä, poliittisia kieltoja ja sota-ajan murheita. Eräällä kilpailumatkalla Emil tapaa kauniin keihäänheittäjä Danan, josta tulee rouva Zátopek (kirjan kansiliepeessä kerrotaan virheellisesti Emilin ja Danan tapaavan Helsingissä 1952, joka ei kyllä muiden lähteiden tai edes Echenozin kirjan mukaan ole totta). Yhdessä pariskunta kahmii arvokisamitaleja monen vuoden ajan.

Pitkä juoksu on tällaiselle urheiluhullulle todella mielenkiintoinen ja sopiva kirja. Echenoz kirjoittaa kepeän humoristisesti ja kertoo Zátopekin vaiheista hauskasti, mutta asiallisesti. Vaikka olen ymmärtänyt, että tämä kirja on sekoitus faktaa ja fiktiota, on Echenoz varmasti tehnyt paljon taustatyötä kirjaansa varten. Tapahtumat ja tunnelmat tuntuvat todellisilta ja mahdollisilta, ja Echenoz luo myös selkeän ja todentuntuisen, ja ehdottoman mielenkiintoisen kuvan Emil Zátopekista henkilönä.

Kirjassa parasta oli minusta Echenozin sujuvan tekstin ja Zátopekin mielenkiintoisen juoksijauran seuraamisen lisäksi se, minkälaisen kuvan Zátopekista saa henkilönä. Hänet kuvaillaan lempeänä pipopäänä joka ei muiden mielipiteistä tai paineiden kasaamisesta välitä. Sisimmältään hän kuitenkin taisi olla herkempi mies, etenkin nuorena juoksijana. Lisäksi tästä kirjasta sai hyvän kuvan toisen maailmansodan aikaisesta maailmasta ja yhteiskunnasta. Echenoz onnistuu kertomaan Zátopekin tarinan ohella paljon sotaisista maista ja sodan seurauksista. Esimerkiksi myös Zátopek sai matkustuskieltoja muutamiin maihin oikeastaan sodan vuoksi, mutta näissä tapauksissa myös (jo tuolloin, 1900-luvun puolivälin tienoilla) manipuloiva ja hurja media, haastattelijat ja lehtimiehet, osoittivat taitonsa ja kykynsä kiusata viattomia urheilijoita...

Pitkä juoksu oli kaikin puolin mielenkiintoinen ja antoisa lukukokemus, joten suosittelenkin tätä kaikille juoksemisesta ja urheilusta kiinnostuneille. Ja myös kaikille heille, jotka haluavat lukea mielenkiintoisesta persoonasta. Sillä sitä suomalaistenkin rakastama "Satu-Pekka" todella vaikuttaa olleen.


★★★★


Kirjasta lisää ainakin Hannan luona Kirjainten virrassa, marjiksen Kirjamielellä-blogissa sekä Jaakon kirjantilassa. 

Katoamispiste / Joel Haahtela

Katoamispiste / Joel Haahtela

Otava, 2010. 159 sivua.

Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen

Mistä minulle? alelöytö kirjakaupasta

 Halusimme lukupiiriporukassa kerrankin valita helpon ja nopealukuisen kirjan. Ainakin minulle tämänkertainen valintamme osui täysin nappiin, sillä minä ihastuin Joel Haahtelan Katoamispisteeseen kovasti! Taitaakin olla tähän asti lukemistani kolmesta Haahtelasta se kaikkein paras ja minulle tärkein.

Kirjan kertojana toimii mieslääkäri, joka eräänä syyspäivänä törmää sattumoisin ranskalaiseen Magda Roux´hun kadulla. Magda on tullut Suomeen etsimään kadonnutta ex-miestään Paulia. Johtolankana naisella on ainoastaan Raija Siekkisen kirjoittama romaani, ranskankielisenä käännöksenä. Mies muistelee lukeneensa, ja pitäneensä, Siekkisen romaanista ja päättää paremman tekemisen puutteessa auttaa naista etsimään Paul. Magda kuitenkin katoaa yhtäkkiä, ja mies jatkaa etsintöjä yksin. Jokin Paulin katoamisen ja Siekkisen romaanin yhtälöstä jää nimittäin vaivaamaan lääkäriä, ja hän haluaa selvittää miten nämä liittyvät toisiinsa. Miehen tie vie Kotkaan ja Siekkisen kotikulmille. Hän tapaa Siekkisen tunteneita ihmisiä ja saa selville pieniä asioita, palapelin paloja. Mitä hän lopulta saa selville Raija Siekkisestä, kadonneesta Paulista, itsestään? Ja miten kaikkeen liittyy nizzalainen hotelli, eräs osoite tai saksalainen kirjailija?

"En tiennyt mistä olisin aloittanut, en edes tiennyt ketä enää etsin, Paul Roux'ta vai Raija Siekkistä, vai toivoinko vain, että jos etsisin tarpeeksi kauan toista, löytäisin ennen pitkää myös toisen." (s.97)

Minä pidin Katoamispisteestä todella paljon. Kirjassa on se tavallisen upea, unenomainen ja hieman melankolinen Haahtelatunnelma. Minä pidin myös kovasti siitä, että kirja sekoittaa faktaa ja fiktiota ja kertoo Raija Siekkisestä, minulle aiemmin tuntemattomasta kirjailijasta. Katoamispiste sai minut ehdottomasti kiinnostumaan Siekkisenkin kirjoista, ja luen varmasti jossakin vaiheessa jonkun hänen romaaneistaan. Minusta Haahtela luo kirjoihinsa upean tunnelman joka jättää jälkensä minuun lukijana. Minä pidin todella paljon Katoamispisteen hieman synkästä, pimeästä ja sateisesta fiiliksestä. Olen ehkä vähän puolueellinen, sillä rakastan syksyä, mutta tämä kirja olisi todella sopiva syysluettavaksi.

Pidin myös kirjan henkilöistä. Magda Roux oli salaperäinen ranskatar, hän tuli ja meni, katosi ja palasi taas. Kertojana toimiva mies, lääkäri ja muutaman romaanin julkaissut, ikävöi ja pakeni jotakin. Hän uppoutui Siekkisen elämään ja Paulin etsimiseen, pakeni samalla omaa elämäänsä, potilaita ja menneisyyden haamuja. Ja se Haahtelan kieli. Olisin voinut alleviivata, taas kerran, monta riviä jokaiselta sivulta.  

"...ja minäkin takerruin häneen kiinni kuin olisin kannatellut hänen mukanaan koko taloa, koko kivistä kaupunginosaa, joka pian romahtaisi syliimme." (s.71)

Minä ihastuin ja tykästyin Katoamispisteeseen todella paljon. Ihana, ihana kirja. Mieleenpainuva ja upea. Lukemisen jälkeen minut valtasi Linneankin mainitsema rauhallinen olotila. Voisin lukea tämän pienen, hienon kirjan uudestaan heti nyt. Lukupiirissämme kaikki eivät olleet tästä yhtä vakuuttuneita, mutta ainakin Riina jakaa Haahtelaihastumisen kanssani ;).


★★★★★
 

Linnean ja Riinan lisäksi myös ainakin Hanna, Sara, Pekka, Naakku ja Katja ovat lukeneet tämän.

Vieraan turva / Ian McEwan

Vieraan turva / Ian McEwan

Otavan kirjasto, 2010. 138 sivua.

Alkuteos: The Comfort of Strangers, 1981.

Suomentanut: Marja Alopaeus

Kannen kuva: Harry Gruyaert

Mistä minulle? Suurikuun poistomyynnistä

Olen Ian McEwan -fani joten hihkuin innosta kun löysin miehen Vieraan turva -romaanin parilla eurolla kirjakaupan poistomyynnistä. McEwanmaiseen tapaan tässäkin kirjassa on outoja ihmissuhteita, yllättäviä käänteitä ja jännittävä tunnelma. 

Mary ja Colin viettävät rentouttavaa lomaa Venetsiassa. He oleskelevat, syövät, juovat, polttelevat ruohoa ja eksyvät jatkuvasti.  He kävelevät kauniissa kaupungissa ja vierailevat iltaisin baareissa mutta kaikki on kovin kaavoihin kangistunutta ja pariskunnan väliltä vaikuttaa puuttuvan intohimo. Leppoisa loma muuttuu kuitenkin aivan muuksi, kun he eräänä iltana tapaavat Robertin. Robert on alusta alkaen hieman erikoinen tapaus, salaperäinen ja omituinen. Hän kutsuu Maryn ja Colinin luokseen vierailulle, ja esittelee heille vaimonsa Carolinen. Jo tässä vaiheessa näiden neljän välille muodostuu mielenkiintoisia suhteita. Parin kiihkeän hotellipäivän jälkeen Colin ja Mary palaavat Robertin ja Carolinen kotiin kuin huomaamattaan, mutta tällä kertaa kaikki on kuitenkin toisin ja tapahtumat saavat yllättävän suunnan.

Minä pidin siitä, kuinka McEwan luo kirjaan alusta saakka jännittävän, odottavan tunnelman. Tekstistä huomasi, että pian tapahtuu jotain. Kirjassa on myös paljon mielenkiintoisia teemoja, seksuaalisuus on jatkuvasti läsnä ja myös Colinin ja Maryn välinen suhde on mielenkiintoista seurattavaa. Kirjan loppuratkaisu oli minusta kuitenkin hieman liian brutaali ja hurja, vaikka olinkin valmistautunut tuontyyppiseen kirjan odottavan tunnelman vuoksi.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin positiivinen lukukokemus, joka osoittaa taas kerran McEwanin tarinankerrontataidot. Pidän miehen tavasta kirjoittaa selkeästi ja kuljettaa tarinaa eteenpäin. Hän kertoo tavallisista ihmisistä, joille kuitenkin voi tapahtua kaikenlaista. Loppujen lopuksi tämänkään kirjan tapahtumat eivät vaikuta täysin mahdottomilta. Vieraan turva on alle 150 sivua pitkä, mutta tämä tarina ei minusta kaivannutkaan enempää sivuja. McEwan onnistuu luomaan tunnelmaltaankin vahvan tarinan, vaikka ei aina kerrokaan kaikkia yksityiskohtia tapahtumista tai henkilöistä. Tykkäsin, mutta mietin kuitenkin edelleen, haluanko nähdä kirjaan pohjautuvan elokuvan...

★★★★


Myös Leena Lumi, Naakku, Joana ja Jaana ovat lukeneet tämän.

Kuinka kuolleita käsitellään / John Ajvide Lindqvist

Kuinka kuolleita käsitellään / John Ajvide Lindqvist

Gummerus, 2011. 400 sivua.

Alkuteos: Hanteringen av odöda, 2005

Suomentanut: Jaana Nikula
1. suom.kielinen painos: 2010

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

John Ajvide Lindqvistin Kuinka kuolleita käsitellään valikoitui lukupiirimme kuukauden kirjaksi. Halusimme vaihtelun vuoksi lukea jotakin erilaista, ja jotain josta saisimme kunnon keskustelut aikaan. Erilainen tämä kirja olikin, kunnon hyppy ainakin minun mukavuusalueeni ulkopuolelle.

Eräänä kesäpäivänä Tukholmassa tapahtuu outoja asioita, kun tavallinen lämpöaalto muuttuu sietämättömäksi kuumuudeksi. Kaikki kaupungin asukkaat kärsivät tavattomasta päänsärystä ja kaupungin sähkönjakelussa tapahtuu sähkökatkon vastakohta - mitään sähkölaitteita ei saa kytkettyä pois päältä. Samoihin aikoihin huomataan kuitenkin jotakin vielä oudompaa. Viimeisten kuukausien aikana kuolleet ihmiset heräävät henkiin, ja pian kaupungin sairaala on täyttynyt henkiinheränneistä ruumiista.

Kirjassa seurataan tarkemmin muutaman henkilön kokemuksia. Heillä kaikilla on joku läheinen, joka on kuollut ja nyt herännyt henkiin. Koomikko David tapaa sairaalassa kuolleista heränneen Eva-vaimonsa. Teinityttö Flora tapaa isoisänsä ja eläkkeelle jäänyt toimittaja Mahler tapaa uudelleen kuukausi aiemmin kuolleen lapsenlapsensa Eliaksen. Kirjassa seurataan pääasiassa näiden henkilöiden edesottamuksia ja kokemuksia henkiin heränneiden kanssa.

Minä en kyllä pitänyt tästä kirjasta yhtään. Ensinnäkin luulin, että tämä kirja olisi kauhea kun se nyt on kauhuksi luokiteltu. Mutta jo tässä kohtaa petyin pahasti. Minusta tämä ei ollut kauhea, korkeintaan ällöttävä. Luulen, että kirjan tapahtumat menivät minusta niin övereiksi, että en siksi kokenut tässä kauhua ollenkaan. Henkilötkään eivät koskettaneet minua millään tavalla, lähimmäksi taisi päästä kuitenkin suurta surua lapsenlapsensa vuoksi kantava Mahler, sekä paikoitellen myös David.

Lindqvist kirjoittaa kuitenkin sujuvasti, kieli on nopea- ja helppolukuista. Kirjassa oli melko lyhyet luvut, joka oli luettavuuden kannalta hyvä asia. Muutamassa kohdassa kirja tuntui minusta pitkäveteiseltä ja tapahtumat junnasivat paikoillaan. Tämä ei siis missään tapauksessa ollut minun kirjani, mutta annan silti Lindqvistille toisen mahdollisuuden sillä miehen esikoisromaani Ystävät hämärän jälkeen odottaa jo lukuvuoroaan kirjahyllyssäni.


★★


Kirjasta lisää ainakin seuraavissa blogeissa: Booking it some more, Satun luetut, kolmas linja, Aamuvirkku yksisarvinen ja Kaiken voi lukea! 

Toiveet jotka toteutuvat / Thomas Glavinic

Toiveet jotka toteutuvat / Thomas Glavinic

Atena, 2010. 347 sivua.

Alkteos: Das Leben der Wünsche, 2009

Suomentaja: Tiina Hakala

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Joko jouluvalmistelut ovat pehmittäneet pääni, tai sitten Thomas Glavinicin esikoisteos Toiveet jotka toteutuvat on varsin erikoinen kirja. Minä en nimittäin loppujen lopuksi ymmärtänyt tästä paljonkaan.

Jonas on naimisissa Helenin kanssa, heillä on kaksi pientä poikaa ja sen lisäksi Jonaksella on rakastajatar, Marie. Viettäessään työpäivän pakollista ulkoilutuntia Jonaksen viereen puistonpenkille istahtaa outo, valkoiseen pukuun pukeutunut mies. Mies tietää Jonaksen elämästä kaiken ja lupaa toteuttaa kolme Jonaksen hartainta toivetta. Jonas miettii elämäänsä, ihmettelee miestä jasuunnittelee, mitä kaikkea voisikaan toivoa vaikka hän ei miestä uskokaan.

Pian Jonaksen ja Helenin pikkupoika kasvaa yllättäen pituutta, Jonas selviää täpärästi hurjasta onnettomuudesta ja yhtäkkiä läheinen ihminen kuolee. Toiveita olisi siis pitänyt miettiä hieman tarkemmin sillä ne eivät toteudukaan aivan niin kuin Jonas oli suunnitellut.

Toiveet jotka toteutuvat on outo kirja sen vuoksi, että minä en enää pysynyt kärryillä mitkä tapahtumat ovat oikeita, mitkä unta, mitkä jotain muuta. Jonaksen yölliset seikkailut ovat niin absurdeja, etten saanut selvää tapahtuiko ne oikeasti, oliko ne mielikuvitusta vai vain yliluonnollisia juttuja. Glavinicin kirjassa Jonas kuvaillaan ihmisenä, joka jää elämässään passiiviseksi sivustakatsojaksi. Hänellä ei ole vapautta valita ja päättää omasta elämästään, kaikki vain tapahtuu. Jonas ei ymmärrä, että perustana kaikille tapahtumille on hänen toiveensa -joskaan ne eivät toteutuneina enää vaikutakaan yhtä hyviltä.

Glavinic kirjoittaa sujuvasti ja kirja oli todella nopelukuinen, vaikka ei aina niin helppo. Kirjaan mahtui monta kiinnostavaa henkilöä, esimerkiksi Jonaksen ihastuttava reppana-naapuri Joey olisi mielellään saanut olla isommassakin roolissa. Minun suosikkikirjaani tästä ei kuitenkaan tule. Ensinnäkin se oli liian sekava ja filosofinen. Puolet jutuista meni minulta ihan ohi ja kirjan outo loppu jätti minulle tunteen etten lopulta ymmärtänyt kirjasta mitään. Mutta ainakin tämä kirja nousee korkealle vuoden erikoisimmat-listalla ja kirjan idea on hyvä ja ajattelemisen arvoinen.


★★★

Muissa blogeissa:

Vielä yksi rivi...
Oota, mä luen tän eka loppuun
Juuri tällaista

Carrien nuoruusvuodet / Candace Bushnell

Carrien nuoruusvuodet / Candace Bushnell

Alkuteos: The Carrie Diaries, 2010

Tammi, 2010. 398 sivua

Suomentaja: Liisa Laaksonen

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? Kirjastosta lainattu

Olen suuri Sinkkuelämää-tv-sarjan fani ja halusin ehdottomasti lukea Candace Bushnellin kirjoittaman kirjan Carrien nuoruusvuodet joka kertoo Carrie Bradshawn viimeisestä lukiovuodesta.

Carrie asuu siis pienesstä Castleburyn kaupungissa kahden nuoremman siskonsa sekä isänsä kanssa. Äiti on muutamia vuosia aiemmin kuollut syöpään. Kirjan alussa Carrie aloittaa viimeisen vuoden lukiossa, hänellä on kasa ystäviä ja hän on varsin tyytyväinen elämäänsä. Pieni ongelmia kuitenkin ilmenee kun hän tajuaa että hän on kaveriporukkansa ainut neitsyt ja jo 18 vuotias!

Carrien lukioon saapuu sydäntenmurskaaja Sebastian Kydd joka on komea, seksikäs ja kaikkien tyttöjen päiväuni. Sebastian osoittaakin yllättäen kiinnostusta Carrieta kohtaan vaikka suositumpia, nättejä tyttöjä on paljon. Esimerkiksi koulun suosituin, pidetyin ja vihatuin kuningatar Donna LaDonna osoittaa tietysti kiinnostuksensa Sebastianiin, mutta tämä valitsee Carrien.

Carrie alkaa seurustella Sebastianin kanssa, haaveilee samalla kirjailijan urasta ja muutosta New Yorkiin ja osallistuu koulun uimakilpailuihin. Hän tapaa ystäviään ja pääsee pian kirjoittamaan koulun lehteen Pähkinään. Pian kuitenkin Sebastian osoittautuukin ihan joksikin muuksi kuin mitä Carrie on luullut ja Sebastianin lisäksi välit menevät myös poikki parhaaseen ystävättäreen Laliin. Onneksi kuitenkin kesäloma häämöttää jo, ja Carrie pakkaa kimpsunsa ja suuntaa kesän viettoon New Yorkiin jossa hän osallistuu kirjoittajakurssille. Loppu onkin historiaa...

Voi että mikä juoni tässä kirjassa oli! Tämän on pakko olla nuortenkirja vaikka sen kirjaston aikuistenosastolta nappasinkin mukaani. Lukiessani mieleen tuli teininä lukemani Sweet Valley High-kirjat ja muuta teinihömpät. Tässä on ihan samat tapahtumat, lukioiden ystäväklikit, suositut, nörtit ja "ne siinä keskellä". Suosittu poika rakastuu vähemmän suosittuun tyttöön jne jne... Enkä minä kyllä saa tätä nuorta Carrieta sopimaan yhteen sen tuntemani Carrien kanssa, eli taidan tästä lähtien kyllä pysyä tv-sarjan seuraamisessa ja jättää nämä Sinkkuelämää-kirjat lukematta. Kuten Polka kirjoitti, harmi että niin hyvästä tv-sarjasta saa edes kirjoittaa näin kehnoja kirjoja.


★+


Polkan lisäksi myös Lukutoukkailua-blogi on kirjoittanut tästä kirjasta.


Ps! Suuret onnittelut eilen palkituille kirjabloggaajille!! Minusta tämä on tosi hieno juttu ihan kaikille kirjabloggaajille, kiva nähdä että meidät tosiaan on huomattu! Vautsi! :)

Näkymätön / Paul Auster

Näkymätön / Paul Auster

Alkuteos: Invisible, 2009

Tammen Keltainen kirjasto, 2010. 303 sivua.

Suomentaja: Erkki Jukarainen

Kannen suunnittelu: Timo Mänttäri

Mistä minulle? Kirjastosta lainattu

Kahden vahvan ja loistavan kirjan jälkeen oli kieltämättä hieman vaikeaa ryhtyä lukemaan uutta kirjaa... Paul Austerin Näkymätön oli kuitenkin ollut lukupinossani jo kesästä asti ja kirjaston palautuspäivä lähenee vaarallisesti;)

Näkymätön on tarina Adam Walkerin elämästä. Kun hän on kuolemassa leukemiaan, hän päättää lähettää kolme lukua kirjansa käsikirjoituksesta vanhalle opiskelukaverilleen, kuuluisalle kirjailijalle James Freemanille. Freeman saa käsiinsä nimeä 1967 kantavan kirjan kolme lukua, Kevät, Kesä ja Syksy ja pian hän on täysin Adam Walkerin elämän lumoissa.

Walker kertoo kirjassaan kuinka nuorena opiskelijana, vuonna 1967, kohtaa juhlissa Rudolf Bornin sekä tämän naisystävän, kauniin ranskalaisen Margotin. Kirjansa käsikirjoituksessä Walker kertoo paljon myös siskostaan, rakkaasta Gwynistä joka yhteisen pikkuveljen traagisen kuoleman jälkeen on ollut Adamille maailman tärkein henkilö.

Juhlaillan jälkeen Adamilla on läheinen suhde myös Margotiin ja Borniinkin hän kiintyy tiiviisti, halusi hän tai ei. Adamin tie vie Pariisiin, jossa tapahtumat muistuttavat jännittävää trilleriä. Pariisissa kuvaan astuu myös nuori Cécile jonka kertomukset 25 vuotta myöhemmin tuovat Näkymättömään vielä lisää mielenkiintoa.

Olin pettynyt Austerin uusimpaan romaaniin Sunset Park mutta nyt olen  taas varsin innoissani kyseisestä kirjailijasta! Näkymätön on mielestäni Sunsetia paljon parempi ja muistuttaa hyvyydessään loistavaa Sattumuksia Brooklynissa -kirjaa. Auster kirjoittaa taitavasti. Kirjan tapahtumat liikkuvat yhtäaikaa monessa eri ajassa ja monella eri tasolla ja erotiikka ja seksuaalisuus on aina pinnalla. Lukijana välillä on pysähdyttävä miettimään, mikä on faktaa ja mikä fiktiota, kuka kertoo kenestä mitä, ketä kannattaa uskoa, ketä taas ei. Austerin kielenkäyttö on aina taitavaa, ja Näkymättömässä on sen lisäksi mielenkiintoiset henkilöt ja tapahtumat. Henkilöistä kiinnostavimpia olivat mielestäni kirjan naiset, sekä Margot, Adamin sisko Gwyn että älykäs Cécile. Valitettavasti oikeastaan kaikki nämä kolme jäivät jotenkin hieman etäisiksi, olisin mielelläni lukenut heistä lisää.

Tylsää hetkeä en tämän kirjan parissa kokenut, olisin vain toivonut tapahtumien jatkuvan. Kirjaa luki välillä trillerinä, odottaen kauheuksia, välillä taas tapahtumat rauhoittuivat, sitten taas ihmeteltiin, mietittiin...

★★★★

Näkymätön on myös luettu seuraavissa blogeissa:

Leena Lumi
Opuscolo
Kirjamielellä

Kråkflickan / Eriksson & Axlander Sundquist

Kråkflickan / Jerker Eriksson & Håkan Axlander Sundquist. Pocketförlaget, 2010. 395 sivua.

Tätä loistavaa ruotsalaista trilleriä ei tietojeni mukaan ole suomennettu, mutta tässä lyhyehkö kirjavinkki kaikille, jotka lukevat ruotsiksi. Jerker Erikssonin ja Håkan Axlander Sundquistin Victoria Bergman-trilogian ensimmäinen osa, Kråkflickan on jännittävä trilleri ja psykologisesta näkökulmasta tajuttoman mielenkiintoinen!

Psykoterapeutti Sofia Zetterlund työskentelee kahden vaikean potilaan kanssa. Samuel Bai on Sierra Leonesta jossa hän on ollut lapsisotilas ja maan tapahtumista, ihmisten tappamisesta pahoin traumatisoitunut. Zetterlundin toinen vaikea tapaus on Victoria Bergman, nainen jolla on selvittämättömiä asioita lapsuudestaan. Yhteistä molemmilla potilailla on se, että heillä on dissosiatiivinen identiteettihäiriö.

Samaan aikaan rikosylikomisario Jeanette Kihlberg saa työkseen tapauksen, jossa nuori poika on löydetty kuolleena puistossa. Poika on ulkomaalaistaustainen, hänen vartalonsa on kärsinyt kammottavia vahinkoja. Jeanette alkaa selvittää kuolleen pojan tapausta ja tarvitsee jossain vaiheessa apua psykoterapeutilta. Kuvioon astuu mukaan Sofia, ja yhdessä naiset yrittävät selvittää hirveiden tapahtumien kulun.

Sofian omat vaikeat potilaat herättävät naisessa paljon kysymyksiä ja ajatuksia. Kuinka paljon kärsimystä yksi ihminen kestää, ennen kuin hänestä tulee hirviö, kontrolloimaton henkilö?

Enempää en kirjan juonesta halua paljastaa, vaan suosittelen tätä kirjaa todella lämpimästi jännityksen ystäville. Tarina pitää otteessaan alusta saakka ja tapahtumat vievät mennessään. Pidin siitä, kuinka tapahtumat hyppivät nykyajasta menneeseen. Lukijalle annettiin tällä tavalla matkan varrella mahdollisuuksia tehdä omia johtopäätöksiä, arvailuja ja mahdollisuuksia selvittää miten asioiden laita oikeasti oli, ennen kuin se selvisi kirjan henkilöille. Sittenhän on vain lukijasta kiinni, tarttuuko hän vihjeisiin;)

Minä pidin tästä siis kovasti, enkä malta odottaa, että pääsen trilogian toisen osan pariin. Kolmas osa ilmestyy vasta keväällä 2012 joten en tiedä, kuinka pystyn odottamaan sitä mikäli toinen osa loppuu yhtä jännästi kuin tämä ensimmäinen!

★★★★