Emännöitsijä / Enni Mustonen

Emännöitsijä / Enni Mustonen

Otava, 2015. 445 sivua

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan kolmas osa Emännöitsijä oli minulle kevään odotetuimpia uutuuksia. Olen, kuten jo aiemmin on tullut selväksi, ihastunut suuresti Mustosen kirjoihin viime vuosina, ja tämä sarja on ehdoton lempparini. 

Emännöitsijässä Ida Eriksson, joka aloitti nuorena tyttönä Topeliuksen paimentyttönä ja jatkoi Sibeliusten lapsenpiikana, on varttunut parikymppiseksi nuoreksi naiseksi ja päätyy Albert Edelfeltin ateljeehen taloudenhoitajaksi. Ateljeen lisäksi Ida auttaa välillä myös Haikon kartanossa, jossa Edelfeltit viettävät kesiään. Ida passaa Edelfeltin kuuluisia taiteilijaystäviä, mutta myös miehen monia naisvieraita. Pian Ida huomaa itsekin työnantajansa hurmaavuuden, vaikka on luvannut pysyä miehestä kaukana.

Mustonen kirjoittaa sujuvasti ja mukaansatempaavasti. Kahden kirjan jälkeen Idan tuntee jo, ja hänen elämäänsä kurkistaminen nyt kolmannen kerran on kuin juttelisi tutun ystävän kanssa. Ja yhä edelleen kirjoissa sympaattisen Idan elämänvaiheiden seuraamisen lisäksi parasta on suomalaisten taiteilijoiden ujuttaminen tarinaan sulavasti ja uskottavalla tavalla. Huisin  mielenkiintoista, enkä malta odottaa että saan itseni hilattua Tuusulan rantatielle tutkimaan "tuttuja rakennuksia" - Ainolaa etunenässä. 1900-luvun alun Helsinki on tapahtumaympäristönä myös mitä tunnelmallisin, ja Mustonen kuvaa sitä uskottavasti.

Tässä kirjassa suuressa roolissa oli Idan ja hänen työnantajansa, Albert Edelfeltin välinen suhde ja sen kehittyminen. Mustonen maalaa Edelfeltistä kuvan naistenmiehenä, jolla on ollut naisia ympäri maailmaa. En tiedä kuinka paljon hänen naisseikkailuistaan tiedetään, mutta pienen googlailun jälkeen selvisi kuitenkin, että Edelfeltin ja tämän Ellan-rouvan avioliitto ei tainnut olla erityisen onnellinen (juuri näin se on irjassa myös kuvattu). Uskon, että Mustonen on selvittänyt hurjan määrän asioita taiteilijoistamme, jotta saa yksityiskohdat ja tiedot mahdollisimman uskottaviksi kirjoihinsa. Ja sitä nämä Idasta kertovat kirjat minusta ovat - rehellisiä ja uskottavia, vaikka tietysti fiktiota ovatkin. Ja jollain tavalla nämä kyllä herättävät ainakin minun mielenkiintoni ja palan halusta ottaa selvää taiteilijoista, joita kirjoissa pyörii. Edelfelt vaikuttaa erityisen kiinnostavalta, mutta ei kyllä vedä vertoja Jean Sibeliukselle, jota olen googlaillut ahkerasti luettuani Lapsenpiian.

Edelleenkin siis hehkutan Mustosen kirjoja. Nautin suuresti Emännöitsijän lukemisesta ja nämä kirjat ovat mitä mainiointa kesälukemista. Vetävä tarina, vähän viihteellinenkin, mutta silti näissä on se syvällisempikin puoli. Kiinnostava ja koukuttava kokonaisuus! Ja meinasi muuten uusi kirja pudota käsistäni kun tutkailin sen kansilievettä. Kirjailijaesittelyn alapuolella on nimittäin katkelma minun blogiarviostani Lapsenpiika-kirjasta! Tällainen pieni kirjabloggaaja oli aika ymmällään ;).

★★★★★

Viimeinen sana / Pärttyli Rinne

Viimeinen sana / Pärttyli Rinne

Noxboox, 2015. 212 sivua

Kannen suunnittelu: Janne Lehtinen

Mistä minulle? kustantajan tarjoama arvostelukpl

Noxboox-kustantamo tarjosi minulle arvostelukappaleena Pärttyli Rinteen romaanin Viimeinen sana. Päätin tarttua tilaisuuteen, sillä koulutragediasta kertova kotimainen romaani vaikutti erittäin kiinnostavalta.

Franz ja Kolehmainen ovat lukiolaisia, ystäviä sillä tavalla kuin nuoret miehet ovat. He käyvät yhdessä ampumaradalla harjoittelemassa ampumista. Franzia kiinnostaa filosofia, ja hän onkin luvannut kaikille tulevansa kuuluisaksi filosofiksi, jonka kaikki tuntevat. Franzin filosofiset ajatukset menevätkin välillä ihan yli, eikä filosofia aiheena kiinnosta minua erityisemmin. Valitettavasti. Kirja nimittäin sisältää sitä filosofiaa huomattavasti enemmän kuin asiaa koulutragediasta, jota odotin.

Franzin elämässä tärkeässä roolissa on myös Virpi, ensimmäinen ja ainoa rakkauden kohde. Heidän suhteensa on kuitenkin kaikkea muuta kuin tavallinen ja onnistunut nuorenparin suhde. Kumpikin on persoonina erikoisia ja yhdessä he saavat aikaan aikamoisen sekasopan. Franzin elämää sekoittaa entisestään Helena, filosofianopettaja joka opettaa, että rakkaus on parasta todellisuutta.

En pystynyt oikein samaistumaan yhteenkään kirjan henkilöistä ja etenkin päähenkilö, Franz, aiheutti kyllä sellaisia ärsytyksen väristyksiä minussa ettei tosikaan. Toisaalta pitäisi nuorta poikaa tietysti käydä sääliksi ja sympatisoida; hänen käyttäytymisestään loisti jonkinlainen paha olo ja se, että hän oli jollakin tavalla eksyksissä itsensä kanssa.

En tiedä oliko Viimeinen sana niin suuri pettymys minulle siksi, että odotin selkeästi kirjaa koulutragediasta ja myös sitä, että kirjan kautta saisi kuvan ja jonkinlaisen ymmärryksen kouluampujan sisäisestä maailmasta. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja sitä koulutragediaakin tässä kirjassa oli vain ne viimeiset neljä sivua. Pääosassa oli filosofia ja eksynyt teini - jotka tietenkin voidaan liittää koulusurmaajaan, mutta yhtä hyvin filosofiasta kiinnostunut nuori mies, joka on teininä ollut eksyksissä itsensä kanssa voi olla myöhemmin vaikka presidenttinä. En siis koe, että ymmärtäisin tämän kirjan jälkeen koulusurmaajia yhtään paremmin. Tässäkin tapauksessa tuo loppuratkaisu tuli niin puskista, että ellei kirjaa olisi mainostettu koulutragedian kautta, olisin aivan äimän käkenä.

Viimeinen sana ei siis ollut minun kirjani. Filosofia ei kiinnosta minua tarpeeksi, jotta olisin jaksanut lukea tai pysyä kunnolla kärryillä Franzin erikoisissa ajatuksissa. Lopun sanatarkka selostus Franzin filosofian esitelmästä jäi minulla puoliksi lukematta, sillä en ymmärtänyt siitä mitään. Uskon kuitenkin, että tämäkin kirja löytää lukijansa. Filosofiasta kiinnostuneet ja sitä minua paremmin ymmärtävät saavat tästä varmasti paljon enemmän irti.

★★

Ennen kuin kaikki muuttuu / Taina Latvala

Ennen kuin kaikki muuttuu / Taina Latvala

Otava, 2015. 191 sivua.

Kannen maalaus: Rauha Mäkilä

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Taina Latvalan novellikokoelma Ennen kuin kaikki muuttuu on kevään uutuuskirjoja. En ole aiemmin lukenut Latvalan kirjoja, mutta tämän perusteella tuo virhe tulee korjautumaan jatkossa. En tunnetusti ole novellien suurin ystävä, mutta näiden tarinoiden parissa viihdyin loistavasti ja tästä tuli minulle tärkeä kirja.

Pidin hurjasti siitä, miten Latvala on sitonut erilaiset tarinansa yhteen. Vaikka lyhyet kertomukset toimivat itsenäisenäkin, on hienointa kuitenkin kirja kokonaisuutena. Henkilöhahmot ovat tarinoissa samoja, mutta kaikki saavat kertoa oman näkökulmansa. Tapahtumia ja elämää pääsee lukijana seuraamaan monen hahmon silmin. Kirjan kieli on kaunista ja pysähdyin monen hienon lauseen kohdalle. 

Nuoret aikuiset kamppailevat elämän käännekohdissa. Aikuiseksi kasvaminen, lapsuuden taakse jättäminen ja kipeidenkin muistojen merkitys aikuisen elämään saavat kaikki paikkansa Latvalan novelleissa. Kirjan jokainen tarina on tärkeä ja merkityksellinen ja minusta keskenään tasaisen hyviä ja mieleenpainuvia. Eniten pidin ehkä viimeisestä, isän ja tyttären sidettä ja suhdetta upeasti, koskettavasti ja rakastavasti kuvaavasta Keskeneräinen-nimisestä novellista. Sitä lukiessa todellakin tuntee.

Olen palannut muutamaan novelliin uudemman kerran, erityisesti juuri tuohon Keskeneräiseen joka kaikessa surullisuudessaan on todella kaunis. Novellit kestävät uudenkin lukukerran ja niistä löytää aina jonkin uuden ulottuvuuden. Tarinoiden parissa saa itkeä ja nauraa. Ennen kuin kaikki muuttuu on ehdottomasti yksi parhaita kotimaisia novellikokoelmia joita minä olen lukenut. Merkityksellisiä, mieleenpainuvia ja tärkeitä tarinoita. Tunnistin itseni monesta ajatuksesta ja osasin samaistua hahmojen mietintöihin aikuisuuden kynnyksellä.

★★★★★

Britt-Marie kävi täällä / Fredrik Backman

Britt-Marie kävi täällä / Fredrik Backman

Otava, 2015. 378 sivua

Alkuteos: Britt-Marie var här, 2014

Suomentanut: Riie Heikkilä

Kannen suunnittelu: Piia Aho

Mistä minulle? kustantajalta saatu ennakkokpl

Anteeksi taas tämä hiljaisuus! Ärsyttää, mutta samalla täytyy kai olla kiitollinen siitä, että on työ, perhe ja ystävät jotka vievät kaiken arkeni, eikä ylimääräistä aikaa ole viime aikoina blogille oikein tahtonut jäädä. Sain kuitenkin juuri luetuksi loppuun Fredrik Backmanin uutuusromaanin Britt-Marie kävi täällä. Pinossa olisi monta bloggaamatonta kirjaa, jotka olen lukenut tätä ennen, mutta haluan kirjoittaa ajatukseni tästä nyt tuoreeltaan. Britt-Marieta on luonnehdittu Ruotsin naispuoliseksi Mielensäpahoittajaksi. Ja aika passaava kuvaus tuo on, joskaan Britt-Marie ei kuitenkaan ihan yhtä mainio ole kuin Mielensäpahoittaja.

Britt-Marie on kuusikymppinen nainen. Hänelle on tärkeää missä järjestyksessä aterimet ovat keittiönlaatikossa; haarukat, veitset, lusikat. Tässä järjestyksessä. Kaikki pinnat pitää olla putsattu ja puunattu ruokasoodalla tai tietynmerkkisellä pesuaineella. Britt-Marie lähtee kodistaan ja jättää miehensä, kun mies 40 vuoden avioliiton jälkeen löytää nuoren rakastajan. Kotirouvana elänyt Britt-Marie, listojen ja järjestyksen varaan elämänsä rakentanut nainen, on ihmeissään kun hän työvoimatoimiston avulla päätyy pieneen Borgin kaupunkiin. Pian Britt-Marie löytää itsensä jalkapallojoukkueen luottovalmentajana. Pienessä laman jälkeisessä kaupungissa ei ole jalkapallojoukkueen lisäksi muuta kuin pizzeria, mutta oudosti Britt-Marie pian huomaa kuinka paljon hän tarvitsee juuri tätä kaupunkia, ja kuinka paljon Borg tarvitsee Britt-Marieta.

Britt-Marie on henkilönä kiinnostava. Alussa hänen erityispiirteensä ja stereotyyppinen kuvaus järjestelmällisestä, sosiaalisesti erikoisesta naisesta vähän ärsytti, mutta pian naisesta alkoi näkyä sympaattisempia puolia kun hänen taustansa avautui lukijalle. Borgin kaupungissa on Britt-Marien lisäksi myös iso kasa muita kiinnostavia henkilöitä. Esimerkiksi jalkapallotaustaansa salaileva Bank, pizzerian salaperäinen työntekijä Joku ja koko lauma jalkapalloilevia nuoria. Kaikilla on oma tarinansa, osa on maahanmuuttajataustaisia, toiset rikkaasta ruotsalaisesta perheestä, mutta lama ja pikkukaupungin tapahtumat vaikuttavat kaikkiin jollain tavalla.

Kirja on kirjoitettu helposti ja ymmärrettävästi ja tarina on mukaansatempaava. Eniten kirjassa ihastutti kuitenkin henkilöt, heidän tarinansa ja yksinkertainen, mutta silti kekseliäs tapa yhdistää heidät jalkapallon kautta. Britt-Marien tarinaan vaikuttaa paljon myös työvoimatoimistossa työskentelevä nuori nainen, sekä hänen aviomiehensä Kent. Henkilögalleria on lopulta varsin laaja, mutta jokaisella on oma paikkansa tarinassa.

Takakannen Mielensäpahoittajavertaus sai minut ehkä odottamaan vielä hersyvämpää ja hauskempaa tarinaa. Muutamat Britt-Marien kommellukset toki naurattivat, mutta päällimmäisenä hauskuus ei jäänyt kirjasta mieleen. Lopulta kirjassa oli aika paljon koskettavia ja surullisiakin tarinoita ja kohtaloita, ja Britt-Marien oikea ja aito persoona tuli hienolla tavalla esille. Kokonaisuutena kirja oli sympaattinen ja lämminhenkinen, mutta ei kuitenkaan ihan Backmanin En man som heter Ove-kirjan veroinen. Sitä kun rakastin syvästi ;).

★★★★

Lapsen oikeus / Ian McEwan

Lapsen oikeus / Ian McEwan

Otavan kirjasto, 2015. 220 sivua

Alkuteos: The Children Act, 2014

Suomentanut: Juhani Lindholm

Kannen kuva: Corbis

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Ian McEwan kuuluu ehdottomasti suosikkikirjailijoideni joukkoon, mutta minulla on silti todella ristiriitaisia lukukokemuksia hänen kirjoistaan. Sovitus ja Ikuinen rakkaus kuuluvat suosikkikirjojeni joukkoon, kun taas esimerkiksi Makeannälkä oli suurikin pettymys. Siihen välimaastoon, Ikuisen rakkauden lähelle, asettuvat Sementtipuutarha, Lauantai, Polte ja Rannalla, kun taas Vieraan turva on siellä lähempänä Makeannälkää.

Odotin innolla, mtta hieman jännittyneenä, mitä mieltä olisin McEwanin uusimmasta romaanista Lapsen oikeus. Pelkäsin tämän olevan samanlainen pettymys kuin miehen edellinen romaani. Jos tämäkin olisi ollut huono, olisi kirjamaailmani ehkä hieman järkkynyt ;). Miksi vanhempi McEwan ei osaa enää kirjoittaa yhtä hyvin kuin nuorempana? Mutta pelot osoittautuivat turhiksi - onneksi! Pieni kirjamaailmani pyörii normaaliin tapaan, sillä Lapsen oikeus oli taattua, hienoa ja mieleenpainuvaa McEwania!

Fiona Maye työskentelee perheoikeuden tuomarina, ratkoen vaikeita perhekiistoja. Samalla vaikeiden työkeissien kanssa hän ajautuu avioliitossaan vaikeaan tilanteeseen. Aviomies ilmoittaa yllättäen, että hän haluaa solmia ulkopuolisen suhteen nuoremman naisen kanssa. Fiona on murtunut, mutta töissä hänen täytyy pitää yksityiselämä erillään. Samoihin aikoihin hän saa eteensä tapauksen, jossa leukemiaan sairastunut alaikäinen Jehovan todistaja kieltäytyy verensiirrosta, joka todennäköisesti pelastaisi hänen henkensä. Fionaa mietityttää ammattietiikan rajat, kuinka pitkälle ihminen on oikeutettu päättämään omasta elämästään ja kuinka paljon hän voi ammattinsa puolesta vaikuttaa ja päättää toisten elämästä?

Lapsen oikeus on oikeatsaan aika täydellinen kirja. Se herättää ajatuksia ja tunteita. Verensiirrosta kieltäytyvä nuori Jehovan todistaja-poika, hänen tiukat vanhempansa, jotka pitävät pojan ratkaisua ainoana oikeana. Erilaiset uskonnot ja elämänkatsomukset ovat kiehtovia, ja ennen kaikkea niihin kuuluvat tavat ja perinteet, säännöt ja seuraukset, herättävät tunteita ja ajatuksia.

Lapsen oikeus on minusta myös onnistuneesti rakennettu. Vierekkäin kulkee oikeastaan kaksi tarinaa, Fionan avioliiton ongelmat sekä hänen vaativa ja kiehtova työnsä, ja erityisesti tämän leukemiasairaan pojan kohtalo. McEwanmaiseen tapaan kirjan loppua kohden tulee sellainen tunne, että jotain suurta vielä tapahtuu. Ja kyllä pojan tarina ennen kirjan loppua saakin jännittäviä käänteitä.

Henkilökuvaus on minusta onnistunutta ja vain vähän yli 200 sivuiseksi kirjaksi Lapsen oikeus on rikas tarinaltaan ja henkilöiltään. Etenkin Fiona tulee tutuksi, mutta myös muista henkilöistä saa hyvän kuvan. Kirjan kieli on sujuvaa ja helppoa, kuten McEwanin kirjoissa yleensäkin. Juhani Lindholm on tainnut onnistuneesti suomentaa lähes kaikki lukemani McEwanit.

Lapsen oikeus on kiinnostava, koskettava, ajatuksia herättävä kirja. En usko, että kukaan pystyy suhtautumaan täysin välinpitämättömästi kirjan tapahtumiin ja McEwan on onnistunut kirjoittamaan toimivan ja hienon kirjan ajankohtaisesta, tärkeästä aiheesta. Kirjan jälkeen päähän jäi kysymyksiä ilman vastauksia. Kuinka paljon ihminen saa päättää omasta elämästään? Kuinka paljon joku toinen voi päättää toisten puolesta? Ja tietysti monia kysymyksiä joihin ei taida olla oikeita tai vääriä vastauksia elämänkatsomuksesta ja jokaisen omasta arvomaailmasta.

★★★★★-

Kun mustarastas laulaa / Linda Olsson

Kun mustarastas laulaa / Linda Olsson

Gummerus, 2015. 320 sivua

Alkuteos: I skymningen sjunger koltrasten, 2014.

Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Hiljainen Elisabeth, leskimies Otto ja nuori sarjakuvapiirtäjä Elias asuvat samassa kerrostalorapussa Tukholmassa. Kevät etenee, ja kaikkien elämään kevät tuo mukanaan valoa. Kirjojen kautta kolmikko löytää mutkien kautta toisensa, ja mikä tärkeintä - myös itsensä.

Linda Olssonin Kun mustarastas laulaa on lumoavankaunis kertomus ystävyydestä ja rakkaudesta. Kirja on rauhallinen ja tunnelmallinen, mutta tarina silti otteessaan pitävä. Henkilökuvaus on myös onnistunutta. Elisabeth on keski-ikäinen hiljainen nainen. Kun uudet naapurit koputtavat taloon muttaneen naisen oveen, Elisabeth ei alussa edes avaa. Hän haluaa olla yksin ajatustensa ja murheidensa kanssa, ei kaipaa ihmisiä elämäänsä. Elias puolestaan on nuori ja herkkä mies. Hän on lahjakas sarjakuvapiirtäjä, joka nauttii eniten jokaviikkoisista illallisista yläkerrassa asuvan leskimiehen, Oton kanssa. Otto on entinen antikvariaatin omistaja, nyt eläkkeelle jäänyt leskimies. Hän nauttii nuoren Eliaksen seurasta, mutta kaipaa silti elämään vielä jotakin enemmän.

Kirjassa parasta kauniin tunnelman lisäksi oli minusta tapa, jolla nämä kolme erilaista henkilöä löysivät toisensa, ja se, millainen yhteys heidän välilleen syntyi. Alussa paljon tuntuu synkältä, mutta kuten todettua, kevät tuo mukanaan valon päähenkilöiden elämään. Rakkaus, ystävyys, läheisyys osoittaa taas kerran voimansa.

Olen lukenut Olssonilta tähän saakka kaikki suomennetut kirjat. Hänen esikoisensa, Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on ollut niistä tähän saakka ylivoimaisesti paras. Sonaatti Mirjamille ja Kaikki hyvä sinussa ovat jääneet etäisemmiksi, mutta tässä uutuudessa Olsson yltää taas samaan syvyyteen ja koskettavuuteen kuin esikoisensa kanssa. Minusta juuri nämä kaksi kirjaa ovat ehdottomasti Olssonin parhaat teokset tähän asti.

Olssonin romaanissa on lempeyttä ja inhimillisyyttä. Kun mustarastas laulaa on tarina menneisyyden vaikutuksesta nykypäivään, pelosta ja lopulta uskalluksesta ottaa läheisyyttä ja rakkautta vastaan. Kokonaisuutena kirja toimii minusta kaikin puolin loistavasti, enkä jäänyt kaipaamaan oikeastaan mitään. Loppuratkaisu oli ehkä hieman liian monta kysymysmerkkiä jättävä, enkä oikein tiedä mitä mieltä siitä olen. Siksi yksi miinus.

Rauhallista, koskettavaa, ihanaa tarinaa erilaisista ihmisistä kaipaavalle suosittelen lämpimästi tätä kirjaa. Kieli on helppoa ja sujuvaa, ja kirja vie mennessään sekä tarinansa, että tunnelmansa puolesta. Lukeminen on vaivatonta ja päähenkilöiden elämää seuraa mieluusti, heidän mukanaan eläen.


★★★★★ -

Ehkä rakkaus oli totta / Sadie Jones

Ehkä rakkaus oli totta / Sadie Jones

Otavan kirjasto, 2015. 420 sivua.

Alkuteos: Fallout, 2014

Suomentanut: Marianna Kurtto

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kustantajan lähettämä ennakkokpl

Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta oli yksi niistä romaaneista, joita odotin tänä keväänä eniten. Ilahduinkin kovasti, kun kustantamo lähetti minulle ennakkokappaleen kirjasta! Kiitokset siis Otavalle.

Romaanin pääosassa on neljä nuorta; Luke, Leigh, Paul ja Nina. Kaikilla on oma tarinansa, mutta sekä mikä heidät yhdistää on teatteri. Luke on villiä elämää viettävä naistenmies, pikkukaupungin kasvatti jolla on rankka perhetausta. Luke on kuitenkin erittäin lahjakas kirjoittaja, ja pian hänen teatterikäsikirjoituksiaan tunnetaan teatteripiireissä. Leigh on rohkea feministi, joka työskentelee teatterissa näyttämömestarina. Hänen läheinen ja vahva siteensä Pauliin, teatterintuottajaksi itseään tituleeraavaan nuoreen mieheen, on myös kirjan keskiössä ja vaikuttaa kummankin teatteriuraan. Lopuksi on Nina, B-luokan näyttelijättären tytär, joka palvoo äitiään vaikka ympäristö ei ehkä aina ymmärrä sitä. Nina ei oikeastaan pidä esillä olosta, mutta haluaa kulkea äitinsä jalanjäljissä ja ryhtyä näyttelijäksi. Näyttelijänuran alkaessa Nina saa kuuluisuuden lisäksi myös aviomiehen, jossa huomaa pian sekä hyviä että huonoja puolia.

Henkilökuvaus on tässä romaanissa erittäin onnistunutta. Jokainen neljästä päähenkilöstä tuli läheiseksi ja muotoutui tarinan mukana todellakin omaksi persoonakseen. Jostain syystä ihastuin erityisesti Lukeen, pikkukaupungista lähtöisin olevaan nuorukaiseen joka oli viettänyt päivät äidin luona mielisairaalassa, ja iltaisin laittanut ruokaa juoppo-isälleen. Vaikka Luken kaikki teot ja valinnat eivät minua ilahduttaneet, hän oli henkilönä minusta todella kiehtova ja kiinnostava.

Kirjan kieli on sujuvaa ja se vie tarinaa hienosti eteenpäin. Juoni on kiinnostava, ja vaikkei teatterimaailma millään tavalla ole minulle tuttu ympäristönä, pidin sen tuomasta lisästä tässä kirjassa. Minusta teatterimaailma, näytteljät ja muut teatterissa työskentelvät oli kuvailtu uskottavasti, ja koko laaja kirjo erilaisia hahmoja ja kohtaloita tuli esille. Voin kuvitella, että teatterimaailma voi olla juuri niin rankka ja raadollinen kuin se tässä oli välillä kuvattu.

Kirjan tapahtumat asettuvat 1970-luvun Lontooseen, joka on miljöönä tietenkin myös hurjan kiehtova. Kaikenkaikkiaan ympäristö- ja aikakuvaus on kuin kirjan viides päähenkilö - se luo aivan erityisen tunnelman ja kantaa hienosti kirjan juonta.

Rakkaus on myös yksi kirjan tärkeistä teemoista; välillä raakaa ja rumaa, välillä se kantava voima. Kirjassa nähdään erilaista rakkautta - Leighin ja Paulin välinen rakkaus on alussa suloista ja tasapainoista, kun lukuisia villejä öitä eri naisten kanssa viettänyt Luke rakastuu, se on heti erilaista. Luken rakkaus on hurjaa, hän ei välitä säännöistä tai sitoumuksista kun hän osoittaa rakkautensa elämänsä naiselle. Kiinnostavaa rakkautta on nähtävissä myös Ninan ja hänen aviomiehensä välillä. Tämä suhde taitaa olla kaikista suhteista se erikoisin ja sairain, mutta juuri siksi samalla niin kiinnostava.

Ehkä rakkaus oli totta oli kokonaisuutena hieno ja mieleenpainuva lukukokemus. Henkilökuvaus oli onnistunutta, teatterimaailma 1970-luvun Lontoossa oli kiehtova ja romaanin lukuisat erilaiset suhteet ja henkilökemiat tekivät tästä hienon paketin, jota en malttanut aina laskea käsistäni.

 ★ ★ ★ ★ +

Jumala joka kivessä / Kamila Shamsie

Jumala joka kivessä / Kamila Shamsie

Gummerus, 2015. 384 sivua

Alkuteos: A God in Every Stone, 2014

Suomentanut: Raimo Salminen

Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Huh, onpa täällä ollut hiljaista! Blogattavien kirjojen pino on korkea, joten aloitan hissukseen Kamila Shamsien uutuudesta, jonka luin jo varmaan helmikuun puolella...

Olen suorastaan rakastanut Shamsien aiempia suomennettuja romaaneja Poltetut varjot ja Kartanpiirtäjä. Niinpä odotin tätä uutuuttakin hurjan innoissani! Jumala joka kivessä osoittautui kuitenkin pettymykseksi, enkä oikein tunnistanut sitä Shamsieta johon olen aiemmin niin ihastunut.

Vivian Rose Spencer on nuori englantilaisnainen, joka ensimmäisen maailmansodan aikana tasapainoittelee kahden tehtävän välillä; mieluiten hän tutkisi historiallisia patsaita ja muita arkeologisia ihmeitä, mutta toisaalta hänen kuuluisi hoivata sodassa haavoittuneita sotilaita. Vivian lähtee lopulta kuitenkin omalle matkalle Aasiaan ja junamatkalla hän törmää pataani Qayyum Guliin. Qayyum on menettänyt sodassa silmänsä, ja opettaa nyt kotona Peshawarissa pikkuveljelleen Najibille totuuksia maailmasta. Samalla hän innostuu Vivianin kautta historiasta ja arkeologiasta. Vuosien jälkeen Vivianin ja Qayyumin tarinat kietoutuvat taas kerran yhteen - monen summan johdosta.

Olen aiemmissa Shamsien kirjoissa ihastunut erityisesti kiinnostaviin henkilöihin, ja siihen, että päähenkilöt tulevat lukijalle läheiseksi. Tässä kirjassa sitä ei valitettavasti tapahtunut missään vaiheessa. Tarina on myös sekava, enkä saanut siitä otetta lukemisen aikana. Tarina ei ole yhtenäinen, vaan se hyppii sinne tänne ja punainen lanka on välillä täysin kateissa. 

Shamsien kirjoissa olen myös pitänyt erilaisten kulttuurien ja maailmankolkkien kuvailuista. Tässäkin se oli ihan hyvää, mutta ei sillä tavalla kuin kirjailijan aiemmissa kirjoissa. En pystynyt täysin sukeltamaan tapahtumien keskipisteeseen, enkä näkemään ympäristöä silmissäni yhtä hyvin kuin toivoin.

Jumala joka kivessä jäi jostain syystä varsin pinnalliseksi ja sekavaksi kirjaksi. Vaikka pidän edelleen Shamsien kirjoitustyylistä ja aihevalinnoista, suosin tarinaltaan selkeämpiä kirjoja, jotka herättävät paljon tunteita ja ajatuksia, jonka juoneen uppoutuu helposti ja jota ei halua laskea käsistään. Tämä kirja ei minussa valitettavasti näitä fiiliksiä herättänyt.

★★+

Mutta minä rakastan sinua / Eppu Nuotio

Mutta minä rakastan sinua / Eppu Nuotio

Otava, 2015. 283 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kustantajan lähettämä ennakkokpl

Huh, onpa täällä ollut hiljaista! Työharjoittelu on aikalailla vienyt mehut alkuvuodestani, mutta eiköhän lisääntyvä valo ja pian saapuva kevät piristä tätäkin mieltä. Nyt kun katsoo ikkunasta ulkona lisääntyvää lumisadetta kevät tuntuu taas ihmeen kaukaiselta, mutta eiköhän se sieltä kohta tule ihan kunnolla. Mennäänhän jo maaliskuuta! Minulla on muutama kirja-arvio rästissä, ja tämänkin Eppu Nuotion uutuuden Mutta minä rakastan sinua luin jo ihan alkuvuodesta kun se tupsahti yllärinä postiluukusta. Tässäpä muutama ajatus siitä.

Karin on viisikymppinen historianopettaja. Hänet on petetty ja jätetty ja hän toipuu pikkuhiljaa avioerosta. Myös Lauuri on petetty ja jätetty. Insinöörimiehelle naiset ovat vieläkin arvoitus, mutta kuin ihmeen kaupalla Karin ja Lauri osuvat samaan asuntonäyttöön ja siitä alka heidän yhteinen taipaleensa. Matkassa on kuitenkin paljon mutkia, ja esteitä sattuu tielle useampia. Lauriin umpi-ihastunut työkaveri Kaari mutkistaa tilannetta, kuten myös Karinin ex-mies. Keski-ikäisten rakkaus ei ole yhtään helpompaa kuin kenenkään muunkaan, mutta se on täynnä kaipausta ja haaveita läheisyydestä.

Mutta minä rakastan sinua on piristävän erilainen rakkausstoori. Päähenkilöt ovat ihanan tavallisia ja sympaattisia, ja heidän ikänsä tekee Nuotion tarinasta erilaisen ja erottuvan. Kirjan tapahtumat asettuvat Turkuun ja Turku-kuvaus on minusta todella hienoa. On kiva lukiessa miettiä tuttuja katuja ja paikkoja, vaikka en itse enää tuossa ihanassa kaupungissa asukaan.

Nuotion kieli on vaivatonta ja helppolukuista. Tarina vie mukanaan ja Karinille ja Laurille toivoo pelkkää hyvää. Keski-ikäisten rakkaustarinoita en ole montaa lukenut, ja kieltämättä olin hieman ennakkoluuloinen tarinaa kohtaan ennen lukemista. Mutta tarina olikin kiinnostava ja lämmin, piristävän erilainen rakkaustarinaviidakossa, eikä liian kevyt ja höttöinen.

Mutta minä rakastan sinua oli siis kaikin tavoin positiivinen yllätys. Sympaattinen ja lämmin keski-ikäisten rakkaustarina, joka kosketti ja ihastutti terävällä ja lempeällä huumorillaan. Kyllä kotimaisten kirjojen ja kirjailijoiden joukosta on mahtavaa löytää tällaisia positiivisia ylläreitä!

★ ★ ★ ★