Myöhempien aikojen pyhiä / Juha Itkonen

Myöhempien aikojen pyhiä / Juha Itkonen

Tammi 2003. 295 sivua.

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastolaina

Juha Itkosen esikoisromaani Myöhempien aikojen pyhiä on koskettava ja ajatuksia herättävä romaani nuoruudesta, uskonnosta, rakkaudesta. Kaksi nuorukaista, David ja Mark, saapuvat Salt Lake Citystä Suomeen lähetystyöhön. David ja Mark ovat mormoneja ja Suomessa he kiertävät hiljaista pikkukaupunkia, yrittäen käännyttää mahdollisimman monta sisäänpäinkääntynyttä, nyrpeää suomalaista. Pikkukaupungissa nuoria miehiä vältellään, he saavat outoja katseita ja paikalliset suorastaan hylkivät heitä. Nuorukaisten tiivis yhteiselo ahtaassa asunnossa kiristää myös heidän keskinäisiä välejään. Suuren ja kipeän menetyksen kokenut David ärsyyntyy aina niskan päällä olevaan Markiin ja kun naapurin Emma vielä sekoittaa pakkaa, huomaa David pian miettivänsä aidosti uskoaan Jumalaan ja siihen, onko Jumala hyvä vai paha.

Juha Itkonen kirjoittaa hyvin ja hienosti ja tarina vie mennessään. Kirja on mukaansatempaava ja kerronta vangitsee. Pidin kirjassa siitä, että se on suomalaisen kirjoittama tarina kotimaastaan, mutta silti Suomea katsotaan ulkomaalaisen silmin. Se miltä jurot ja uudelle kielteiset suomalaiset näyttävät nuoren amerikkalaispojan silmin oli minusta uskottavalla tavalla kuvailtu. Suomi näyttäytyy outona maana täynnä vaitonaisia ja varovaisia ihmisiä, pitkällä kylmällä talvella ja pimeillä illoilla höystettynä.

Kirjan henkilöt ovat kiinnostavia, ja etenkin heidän taustansa ja historiansa herättävät tunteita. Syyt sille, miksi kukin on päätynyt sinne missä on tulevat monen kohdalla selviksi. Koskettavin ja hurjin tarina taisi olla Davidin kanssa ystävystyvällä Eerolla, joka asui pienessä mökissä kaukana muista koiransa kanssa. Davidin oma tarina on myös rankka ja surullinen, suuri menetys ja siitä nousseet ajatukset ja mietteet uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Myös Mark oli henkilönä ihan kiinnostava, vaikka välillä hän alkoikin ärsyttää. Naapurin Emma jäi (ehkä tarkoituksella) hieman salaperäiseksi henkilöksi, mutta oli tarinan kannalta ehdottoman tärkeä. Nuorukaisista eniten huolta pitävä Kalevi ja Kalevin vaimo, jotka henkilöinä osoittivat, että maastamme löytyy niitä symppiksiä ja ihaniakin ihmisiä.

Ottamatta sen enempää kantaa eri uskontoihin tai niiden koukeroihin, on sanottava, että mormonius (onko tuo sana?) toi kirjaan ehdottoman kiinnostavan lisämausteen. Oikeastaanhan se oli koko tarinan kannalta tärkein osa, seikka joka aiheutti kirjan koukerot ja kiemurat. Mutta en tosin voinut olla välillä ärtymättä ja ihmettelemättä, sillä niin moni asia esimerkiksi Davidin ja Markin elämässä olisi ollut paljon helpompaa, mikäli mormonien Kirjan tiukkoja sääntöjä ei tarvitsisi seurata ja antaa niiden ohjata elämäänsä.

Myöhempien aikojen pyhiä oli kiinnostava, mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä kirja. Luin tämän todella mielelläni ja yllätyin oikeastaan siitä, kuinka vangitseva se olikaan. Kirjan varsin yllättävä loppu sai melkeinpä tirauttamaan pari kyyneltäkin.

★★★★

Jäähyväisiä / Johan Bargum

Jäähyväisiä / Johan Bargum

Tammi, 2003. 147 sivua

Alkuteos: Avsked, 2003

Suomentanut: Rauno Ekholm

Kannen suunnittelu: Helena Kajander

MIstä minulle? kirppariostos

Olen jo aiemmin ihastunut Johan Bargumin kirjoihin, mutta viimeistään luettuani hänen upean novellikokoelmansa Jäähyväisiä olen myyty. Bargum on ehdottomasti yksi suosikkikirjailijoitani, sillä niin hyvin minä, entinen novellivihaaja, viihdyin hänen novelliensa parissa.

Jäähyväisiä on tasapainoinen ja koskettava kokoelma novelleja. Erilaisissa tarinoissa sattuma tuo ihmiset yhteen ja erilleen. Jäähyväisiä on erilaisia, jäähyväiset rakkaalle ystävälle, jäähyväiset rakkaalle eläimelle. Jokainen tarina tulee iholle, jokaiset jäähyväiset koskettavat jollain tavalla.

Lisäksi tarinat on nidottu hienolla tavalla yhteen, ja vaikka jokainen novelli toimii hyvin itsenäisesti, on kirjan hienoimpia asioita se, että tarinat punoutuvat yhteen ja lyhyemmät tarinat luovat laajemman stoorin. Ensimmäisessä tarinassa on lapsi, seuraavassa kertomuksessa ketju jatkuu tutun henkilön kautta ja ketju säilyy läpi koko kirjan.

Bargumin kieli on hienoa, paikoitellen runollisen kaunista, ja suomennos vaikuttaa erittäin onnistuneelta. Mieluiten luen silti Bargumin kirjallisuutta alkuperäiskielellä ruotsiksi, mutta kyllä tämä suomeksikin on hienoa. Tarinat myös veivät mukanaan, niin tunnelman kuin juonensakin puolesta. Luin kirjan yhdeltä istumalta, ja todellakin nautin jokaisesta sivusta, jokaisesta tarinasta ja kaikista jäähyväisistä, vaikka ne eivät aina niin iloisia olleetkaan.

Hyllystäni löytyy vielä yksi lukematon Bargumin kirja, Isin tyttö, ja odotan jo innolla, että pääsen tutustumaan siihen. Jäähyväisiä oli upea ja mieleenpainuvan koskettava novellikokoelma, ja nostaa Bargumin ehdottomasti ihan suosikkikirjailijoideni joukkoon.

★★★★★


Ps! Lähden keskiviikkona muutaman päivän Kööpenhamina-reissulle ja matkalukeminen on vielä arvoitus. Sattuisiko kenelläkään olemaan vinkkejä tanskalaisista kirjailijoista, tai vinkkiä kirjasta, jonka tapahtumat asettuvat Kööpenhaminaan/Tanskaan?

Elena / Joel Haahtela

Elena / Joel Haahtela

Otava, 2003. 126 sivua.

Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen

Mistä minulle? huuto.net-ostos

Kaipasin tenttikiireiden keskelle jotakin helppoa ja taatusti laadukasta luettavaa, joten päätin tarttua uusimpaan huuto.net-ostokseeni heti sen tipahdettua postiluukusta. Joel Haahtelan Elena oli ilmestyessään 2003 Finlandia-palkintoehdokkaana ja voin kyllä sanoa, että ihan syystä.

Elenan alkupuoli ei ehkä vakuuttanut minua yhtä paljon kuin aiemmin lukemani Haahtelan kirjat, vaikka tempauduinkin kirjan kertojan mukaan. Kertojana toimiva mies on jo kuukausien ajan ajatellut vain yhtä naista. Salaperäistä, tummahiuksista ja kalpeaihoista naista, jonka mies sattumalta näki puistossa. Mies saa sattumuksien kautta selville naisen nimen. Hän on Elena, jostakin syystä miehelle pakkomielle jota tämä seuraa kesäksi saareen jossa nainen työskentelee. Kun syksy taas koittaa, mies ymmärtää vihdoin miksi nainen on hänelle niin tärkeä.

Elena on ensivaikutelmaltaan varsin tavanomaisen tuntuinen tarina. Koko kirjan kruunu on kuitenkin mahtavasti rakennettu kirjan loppu, joka nosti tähtimäärää minun mielessäni ainakin yhdellä kokonaisella. Muuten Elena on taattua Haahtelaa; salaperäistä tunnelmaa, kiinnostavalla tavalla hieman etäiseksi jääviä henkilöitä sekä sujuvaa ja kaunista kielenkäyttöä. Elena on tunnelmaltaan haikeankaunis ja hieman surullinen, mieleenpainuvan koskettava.

Pidin Elenasta lopulta paljon, vaikka en alussa ihan myyty ollutkaan. Kirjan loppuratkaisu oli minulle kuitenkin niin yllättävä, hieno ja koskettava, että tästä lukukokemuksesta jäi todella positiivinen fiilis. Vietin siis jälleen Haahtelan seurassa muutaman onnistuneen hetken!

★★★★+

Sputnik - rakastettuni / Haruki Murakami

Sputnik -rakastettuni / Haruki Murakami

Tammen keltainen kirjasto, 2003. 252 sivua.

Alkuteos: Supuutoniku no koibito, 1999.

Engl.kielestä suomentanut: Ilkka Malinen

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? kirjakauppaostos

Haruki Murakamin Sputnik-rakastettuni oli lukupiirimme kuukauden kirja. Tartuin kirjaan suurella innolla, olen ihastunut kahteen aiemmin lukemaani Murakamiin todella paljon. Mistä puhun kun puhun juoksemisesta oli kiinnostava ja inspiroiva, ja Norwegian Wood yksi kauneimpia tarinoita joita olen ikinä lukenut.

Sputnikin kertojana toimii K, opettajana työskenteleva nuori mies joka on rakastunut opiskelukaveriinsa Sumireen. Sumire ei kuitenkaan ole rakastunut K:hon, mutta heidän välillään on läheinen, lämmin ja tärkeä suhde kummankin kannalta. Sumire tapaa tuttavansa häissä korealaistaustaisen, itseään vanhemman naisen, salaperäisen Miun. Sumire rakastuu ja lähtee yllättäen Miun kanssa maailmalle. K kaipaa Sumirea, tämän yöllisiä soittoja puhelinkopista ja outoja kysymyksiä. Sumiresta ei kuulu mitään, kunnes Miu eräänä päivänä pyytää K:n luokseen pienelle kreikkalaiselle saarelle. Sumire on kadonnut jäljettömiin, eikä Miu tiedä mitä tehdä.

Sputnik-rakastettuni on salaperäinen, maagisuudessaan kiinnostava niin tarinaltaan, henkilöiltään kuin ympäristöltäänkin. Osittain tapahtumapaikkana on Tokio, toisaalta taas pieni, salaperäinen kreikkalainen saari. Minä ihastuin molempiin paikkoihin, mutta etenkin pidin näiden kahden paikan luomasta kontrastista tässä tarinassa. Maailmat olivat aivan erilaisia ja loivat siksi kirjaan tietyn jännittävän tunnelman.

Murakamin kirjat suomennetaan usein englanninkielisestä käännöksestä, niin myös tämä. Kieli on kuitenkin sujuvaa ja tunnelma murakamimainen, eli sellainen johon olen tottunut hänen aiemmissa kirjoissaan. Suomentaja on siis tehnyt ainakin minun silmääni hyvää työtä. Myös tässä kirjassa on murakamimaista kummallisuutta, maagisuutta ja koko kirjan läpi vievä unenomainen fiilis. Tästä pidin, ja vaikka en ole surrealismin tai suuren maagisuuden ystävä kirjallisuudessa (tai no, muutenkaan), Sputnikissa sitä oli juuri sopivasti, jotta se loi kirjaan jännittävän, odottavan tunnelman.

Kirjan teemat- ystävyys, rakkaus, erilaiset ihmissuhteet- ovat kiinnostavia ja tärkeitä. Läheiset ja tiiviit ihmissuhteet luovatkin tähän kirjaan sen haikeankauniin tunnelman, ja yhdessä Murakamin kertojantaitojen ja sujuvan kielen kanssa se tekee Sputnikista hienon kokonaisuuden. Minusta tämä muistuttaa tunnelmaltaan ja tarinaltaan hieman Norwegian Woodia, mutta rakastuin siihen kuitenkin vielä hieman tätä enemmän. En tiedä ymmärsinkö tässä aivan kaikkea, mutta ehkä sitä ei aina tarvitse tehdäkään pitääkseen kirjasta...

 ★★★★+
Ps! Ihana yskityiskohta kirjasta: Sumire joi kahvia Nuuskamuikkusmukista!;)

Punainen erokirja / Pirkko Saisio

Punainen erokirja / Pirkko Saisio

WSOY, 2003. 298 sivua.

Kannen suunnittelu: Tiina Makkonen

Mistä minulle? kirpparilöytö

Punainen erokirja nousi lukulistalleni oikeastaa Finlandia-haasteen vuoksi. Löysin kirjan kirpparilta loppukesästä, ja otin sen myös mukaan Lue 24 kirjaa omasta hyllystä -haasteeseen. En ole aiemmin lukenut Pirkko Saisiota, mutta tämän lukukokemuksen perusteella voisin tutustua myös hänen muuhun tuotantoonsa. Punainen erokirja on osa Saision omaelämäkerrallista romaanitrilogiaa.

Punaisen erokirjan tapahtumat yltävät 1970-luvulta 2000-luvulle saakka. Kirjan päähenkilö on toisaalta nuori, vastasyntyneen Sunnuntailapsen äiti. Hänellä on myrkyisä suhde Havva-rakastettuun, ja elämä on hakemista ja epävarmuutta täynnä. Aikakaudella ennen Havvaa ja Sunnuntailasta päähenkilö on nuori opiskelija, joka etsii niin seksuaali- kuin politiikkaidentiteettiäänkin. Hän opiskelee teatterikorkeakoulussa, itsenäistyy ja hakeutuu pois perheen turvasta. Hän pääsee mukaan Ylioppilasteatterin riveihin ja tempautuu mukaan 1970-luvun kiihkeään politiikkaan. On myös aika yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin, jolloin Sunnuntailapsi on jo aikuinen ja elämässä on uusi kumppani, Honksu. Elämä on asettunut uomiinsa, kirjailijanura auennut ja identiteetti löytynyt. Elämässä on tasapainoa aivan eri tavalla kuin aiemmin.

Minä ihastuin Saision rohkeuteen. Hän kuvailee elämää intensiivisesti, paljastaa rakkauden vaikeuden 1970-luvun Suomessa. Punainen erokirja on tiivis ja mukaansatempaava, tunnelmaltaan aivan erityinen. Arjen ja elämän pieniä yksityiskohtia ja huomautuksia on välillä pakko jäädä miettimään pidemmäksi aikaa.

Kaikkea ei paljasteta lukijalle. Tekstissä sekoittuvat pienet yksityiskohdat, pilkahdukset sieltä täältä, muistoja, arvailuja, todellisia tapahtumia. Näistä palasista koostuu koko tarina, mutta varsin paljon jätetään myös lukijan tulkittavaksi. Minä pidin tästä ratkaisusta. Pidin myös kirjan upeasta kielestä, sen lähes runollisesta soljuvuudesta ja leikittelevästä otteesta. Päähenkilö on välillä "minä", välillä "hän". Henkilöiden nimet ovat erikoisia, sukupuolettomia, mutta henkilöinä mielenkiintoisia. Punainen erokirja on teemoiltaankin kiinnostava ja tärkeä. Taidetta, politiikkaa, seksuaalisuutta rohkean lempeästi, sarkastisestikin kuvailtuna.

Kokonaisuutena Punainen erokirja oli hieno, mieleenpainuva lukukokemus. Jotenkin tämä on hyvin erilainen kirja, kuin kirjat joihin yleensä ihastun. Olen iloinen että luin tämän, iloinen että tämä on voittanut Finlandia-palkinnon, ja iloinen että minulla on vielä monta Saision kirjaa lukematta.

"Kaikkeen tottuu, rakastamiseen ei. "

★★★★-

Piin elämä / Yann Martel

Piin elämä / Yann Martel

  Tammen keltainen kirjasto, 2003. 394 sivua.

Alkuteos: Life of Pi, 2001.

Suomentaja: Helene Bützow

Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Nyt on veljen ylioppilasjuhlat juhlittu, ja arkipuuhat palanneet tähänkin taloon. Viime viikot ovat menneet töiden lisäksi pitkälti siivotessa ja leipoessa, joten lukeminen on jäänyt vähälle. Nyt ehdin kuitenkin töiden lisäksi hyvinkin lukea kirjoja! Eilen illalla kakunjämiä syödessäni luin loppuun Yann Martelin klassikoksikin tituleeratun romaanin Piin elämä. Pidin tästä kovasti, vaikka alku olikin hieman tahmea.

Pii Patel asuu Intiassa veljensä ja vanhempiensa kanssa. Hänen isänsä työskentelee eläintarhassa, ja Piikin touhuaa paljon eläinten parissa. Perhe joutuu kuitenkin muuttamaan Intiasta Kanadaan, ja rahtilaiva Tsimtsum pakataan perheen omaisuudella sekä joukolla eläintarhan eläimiä. Tsimtsum uppoaa 2. heinäkuuta vuonna 1977 ja 277 päivää myöhemmin, helmikuussa 1978, Meksikon rannikolta löytyy ryytynyt 16-vuotias poika. Hän on Pii Patel, Tsimtsumin uppoamisesta ainut hengissä selviytynyt ihminen.

Pii on matkannut 277 päivää Tyynellä valtamerellä pienessä pelastusveneessä. Seuranaan Piillä oli alussa seepra, hyeena, oranki sekä suuri bengalintiikeri Richard Parker. Piin elämä kertoo Piin tarinan. Siitä, kuinka hän selvisi tiikerin kanssa pienessä pelastusveneessä 277 päivää. Kuinka hän itse selvisi tuon matkan hengissä sitkeydellä ja kekseliäisyydellä, ja toki hieman onnellakin.

Piin elämä oli minulle positiivinen yllätys. En ole "seikkailukirjojen" ystävä, mutta pidin kovasti tämän kirjan juonesta ja ideasta. Kirjan ensimmäiset satakunta sivua olivat minusta kuitenkin aika tylsiä, mutta kun seikkailu pääsi kunnolla alkuun minäkin pääsin kirjan tapahtumiin sisään. Martel kirjoittaa hyvin, ja pidin siitä, kuinka kirjan tapahtumat kerrottiin Piin näkökulmasta. Kirjan tapahtumiin mahtuu myös osittain maagisia piirteitä, ja nämä toivat tarinaan kivan lisämausteen. Kirjan loppu jättää lukijalle paljon avoimia kysymyksiä. Mikä lopulta oli totta, mikä kuvitelmaa?

Hieman takkuisesta ja tylsähköstä uskontovoittoisesta alusta selviydyttyäni, uppouduin Piin tarinaan täysin ja tykkäsin kirjasta lopulta kovasti. Martelin kerronta on todella sujuvaa ja kieli helppoa ja kikkailematonta. Kirjan tapahtumilla on varmasti paljon syvempiä tarkoituksia, ja luin jostakin, että Piin kokemukset voi liittää eri uskontoihin ja näiden tuntomerkkeihin. Minä luin tämän kirjan kuitenkin hyvänä tarinana, enkä edes yrittänyt tulkita tapahtumia sen kummemmin. Mieleenpainuva selvitymistarina, ehdottomasti!


★★★★

Kurkatkaapa myös Tessan mielipide kirjasta.

Stalinin lehmät

Stalinin lehmät / Sofi Oksanen. Bazar, 2010 (1. painos 2003). 478 sivua

 Lukupiirimme toisena kirjana oli Sofi Oksasen Stalinin lehmät. Nyt harmittaa, etten kirjoittanut kirjasta heti sen luettuani vaan jätin sen lukupiiritapaamisen jälkeen kirjoitettavaksi. Nyt kun lukemisesta on pari viikkoa, en muista kirjasta enää mitään;)

Stalinin lehmien aihealueina on syömishäiriöt, Viron historia ja naisten asema Viron historiassa. Kirjassa seurataan Annan nuoruutta kun hän kamppailee bulimian kanssa mutta sivussa myös Annan äidin Katariinan elämää suomalaisen miehen vaimona, 1970-luvun Virossa ennen Suomeen muuttoa. Katariinan suvusta kerrotaan enemmänkin, välillä vieraillaan 1940-luvulla ja käydään läpi Neuvosto-ajan tapahtumia Katariinan suvussa. Vuosisadan alussa virolaisia karkotettiin Siperiaan, he saivat käyttää ainoastaan "käytettyjä" vaatteita ja tavaroita joten ne kuljetettiin salaa Suomesta Viroon. Kirjassa puidaan myös ryssävihaa, virolaisten ja suomalaisten (naisten) eroavaisuuksia ja syömishäiriöiden taustaa. Vääristynyt malli naiseudesta, kontrollintarve ja vaikeat miessuhteet saavat kirjan Annassa aikaan vakavan syömishäiriön joka ohjailee hänen elämäänsä.

Stalinin lehmät kuvailee syömishäiriötä yksityiskohtaisesti ja varmasti juuri niin rankasti kuin se oikeasti onkin. Syömishäiriökohdat olikin kirjassa mielestäni parasta antia, Viron historiasta en sen kummemmin jaksanut kiinnostua. Kaikenkaikkiaan Stalinin lehmät oli minulle pettymys, liikaa ihmisiä, liikaa ajassa hyppimistä ja liikaa samaa syömishäiriön kuvailua. Juttelimme lukupiiritapaamisessamme tänään kirjasta enemmänkin, mutta en edes jaksa puida niitä juttuja täällä. Pettymys oli, ja ellei kyseessä olisi ollut lukupiirikirja, olisin varmasti jättänyt sen kesken.

Tähtiä **.

Oma taivas

Oma taivas (The Lovely Bones, 2002) / Alice Sebold. WSOY 2010 (1.painos 2003). 408 sivua

Lukupiirimme tapasi ensimmäisen kerran tammikuussa ja silloin valitsimme ekaksi piirikirjaksi Alice Seboldin Oma taivas -romaanin. Oma taivas on sekoitus satua, dekkaria ja selviytymistarinaa. 14-vuotias Susie Salmon murhataan kotinsa lähellä joulukuun kuudentena päivänä vuonna 1973. Susie menee taivaaseen josta hän vuosien ajan seuraa, miten hänen läheistensä elämä jatkuu maa päällä.

Salmonin perheen elämä muuttuu kertaheitolla joulukuisena päivänä vuonna 1973 kun kaupungin poliisi Len Fenerman tulee heidän ovelleen Susien tupsupipo kädessään. Hän kertoo pipon löytyneen suuren verilätäkön läheltä, Susien ruumista ei ole löytynyt mutta veri ja pipo on vahvoja todisteita - Susie on murhattu. Susie seuraa taivaastaan kuinka hänen perheenjäsenensä, äiti, isä, pikkusisaret Lindsey ja Buckley ja paikalle saapuva äidinäiti Lynn yrittävät selviytyä Susien kuolemasta.

Taivas on kaikille kuolleille erilainen, omanlaisensa. Susie tapaa taivaassaan lopulta kuolleen isoisänsä sekä koiransa Holidayn. Susien taivaassa on puutarhoja, huvimaja ja kilttejä ihmisiä. Susien taivaassa kömpelöt naiset työntävät kuulaa ja heittävät keihästä ja talot ovat samanväriset kuin maan päällä. Perheensä lisäksi Susie seuraa taivaastaan murhaajansa elämää. Lukijalle selviää jo aikaisessa vaiheessa kuka Susien murhaaja on ja taivaastaan Susie seuraa isänsä arvailuja murhaajan henkilöllisyydesta ja poliisin yrityksiä selvittää murhaaja.

 "He työskentelivät yhdessä lumihiutaleiden putoillessa, melekin leijaillessa maahan. ja isän työskennellessä hänen vereensä tulvi adrenaliinia. Hän selvitti mielessään mitä tiesi. Oliko kukaan kysynyt tältä mieheltä, missä hän oli katoamispäivänäni ollut? Oliko joku nähnyt tämän miehen maissipellolla? Isä tiesi että naapureita oli kuulusteltu. Poliisit olivat kulkeneet järjestelmällisesti ovelta ovelle."

Taivaastaan Susie tarkkailee myös kuinka hänen ensirakkautensa Ray yrittää selviytyä hänen kuolemastaan ja sitä, kun Raysta ja Ruthista, joka oli viimeinen ihminen maan päällä johon Susie koski lentäessään taivaaseen, tulee läheisiä toisilleen. Kuinka he keskustelevat Susiesta, kaipaavat häntä mutta jatkavat tietenkin elämäänsä.

Taivaastaan Susie näkee oman perheensä kamppailun. Susien äiti lähtee lopulta suruaan pakoon, ensin toisen miehen kainaloon, sitten viinitilalle. Kotiin jää masentunut isä joka ei ole selvityä tyttärensä kuolemasta. Hän istuu työhuoneessaan, tuijottaa tuolia jossa Susie usein istui. Susien sisko Lindsay rakastuu Samueliin, jonka tuki ja turva vaikuttaa selvästi positiivisella tavalla tytön suruprosessia. Susien vanhaan huoneeseen on asettunut lasten äidinäiti Lynn. Hän tuo perheeseen taas arjen rutiineja vaikka ei ennen ole ollutkaan mikään perheenäiti. Salmonin perheen kuopus, Buckley, on sisarensa kuoleman aikoihin vasta nuori poika eikä ymmärtänyt aivan kaikkea. Buckley kyselee ja ihmettelee mihin sisko on lähtenyt, hänestä tulee isänsä suosikkilapsi, seuraa isäänsä kaikkialle.

Vuodet Susien kuolemasta kuluvat ja perhe alkaa toipumaan alkusokista. Oikeastaan kaikki muut paitsi perheen isä jatkaa elämäänsä, isällä on yhä vaikeuksia työstää suruaan. Susie kaipaa perhettään, tuntee haikeutta nähdessään ystäviensä valmistuvan koulussa ja sisarensa viettäessä romanttisia hetkiä ensirakkautensa kanssa. Hänenhän kuuluisi kokea samat asiat!

Oma taivas on kaunis mutta surullinen tarina. Se luo kauniin kuvan taivaasta joten minä koin romaanin myös lohtua tuovana. Susien ja hänen perheensä kaipausta oli surullista seurata mutta samalla kirjan mielenkiintoisinta antia oli minun mielestäni seurata, kuinka eri henkilöt työstivät suruaan, mitä he tekivät surulleen ja millä tavalla yrittivät jatkaa elämäänsä.

"(...) Lumi oli täyttänyt isäni paidan rypyt ja asettunut juovaksi vyön päälle. Tunsin kipeää kaipausta. Käsitin etten koskaan enää säntäisi ulos hankeen Holidayn kanssa, en koskaan työntäisi Lindseytä kelkassa, en koskaan vastoin parempaa tietoani opettaisi pikkuveljelleni, kuinka lumi puristetaan kämmenissä palloksi. Seisoin yksinäni heleänvärisessä terälehtimeressä. Maan päällä putoili pehemitä viattomia lumihiutaleita kuin sinne laskeutuisi verho."

Samalla inhosin mutta kunnioitin Susien äidin päätöstä jättää perheensä. Minusta oli kauhea temppu jättää muu perhe ilman selitystä, mutta äiti oli juuri se, joka teki surulleen jotain konkreettista. Isä taas vaikutti masentuneelta, hän ei työstänyt suruaan oikeastaan millään tavalla eikä siitäkään seurannut mitään hyvää.

Alice Seboldin kieli on kauniin kuvailevaa ja monessa kohdassa ihastelin tapahtumien kuvailuja kauan. Yllä oleva tekstilainaus on yksi suosikkikuvailuistani. Kielen lisäksi romaanissa parasta oli kuinka paljon tunteita se minussa herätti. Surua Susien kohtalosta, vihaa murhaajaa kohtaan, onnea kun huomasi, että perhe ehkä selviää. Onnea tunsin myös Susien puolesta hänen kuvaillessaan taivastaan. Minä siis pidin kirjasta kovasti, tarina oli kaikessa surullisuudessaan kaunis ja perheen selviytymistä oli mielenkiintoista seurata Susien näkökulmasta. Minä myös tykkäsin kirjan aiheesta joka on aivan erilainen kuin missään kirjassa jonka olen aiemmin lukenut. Todella miellyttävä, tunteita herättävä ja rikas lukukokemus, suosittelen lämpimästi!:)

Kirjalle tähtiä ****+.

 Tänä vuonna minulla on käynnissä "Lue kirja ja katso elokuva"-haaste ja kun luin että Oma taivaasta on tehty myös leffa, päädyin katsomaan senkin. Nyt seuraa siis lyhyt mielipiteeni elokuvasta.

Peter Jacksonin ohjaama elokuva Oma taivas (Lovely Bones) sai Suomen ensi-iltansa tammikuussa 2010. Minä olen kuullut elokuvasta tähän saakka eniten negatiivista palautetta mutta oli kiva kuitenkin katsoa se, ja hieman vertailla kirjaan. Elokuva oli minun mielestäni huomattavsti kirjaa huonompi. Paikoin leffassa oli kauniita kohtia, etenkin Susien taivaasta. Juonesta oli kuitenkin jätetty aika isojakin osia pois joka taas hieman kummastutti. Jotenkin en myöskään tykännyt Susieta näytelleestä tytöstä, minun päässäni Susie oli aivan erilainen. Leffan Susie ei täsmännyt ollenkaan minun Susieen...

Paikoin kaunis elokuva, mutta kirjaa huomattavasti huonompi. Olisi ihan kiva tietää, olisiko kirja-elokuva parien elokuva minusta parempi jos katsoisin sen ensin ja lukisin kirjan vasta sitten - mutta silloinhan kirjan lukemisesta jäisi niin paljon pois, kun juonen tietää jo etukäteen...

Elokuvalle tähtiä ***

 --------------------

Pyydän anteeksi ylipitkää kirjoitusta ja toivon että joku jaksoi lukea loppuun saakka;) Ihanaa viikonloppua kaikille, palailen viimeistään sunnuntaina Haudankaivajan tyttären kanssa!

Kaaoksesta kohti eheyttä

Kaaoksesta kohti eheyttä (Från kaos till sammanhang, 2000) / Elisabeth Cleve. WSOY 2003. 317 sivua

 Lastenpsykoterapeutti Elisabeth Cleven kirja Kaaoksesta kohti eheyttä kertoo ADHD-diagnoosin saaneesta Douglasista. Douglas on nelivuotiaana adoptoitu Ranskasta Ruotsiin, mutta alunperin poika on afrikkalainen. Kirjassaan Cleve kertoo Douglaksen terapiasta. Douglaksen vanhemmat Gunnar ja Margareta huolestuvat pojastaan kun he eivät saa tähän yhteyttä. Douglas on levoton ja villi, hän hyppii kirjaimellisesti seinille, rikkoo ja heittelee tavaroita ja on välillä vanhempiaan kohtaan aggressiivinen. Douglas aloittaa psykoterapian Elisabethin luona kuusivuotiaana ja kirja kertoo Douglasin koko terapia-ajasta joka kestää yhteensä seitsemän vuotta.

Cleve kuvailee kirjassaan Douglasin vaikeata alkua terapiassa, kuinka hän välillä lähes pahoinpitelee terapeuttiaan ja kärsii todella vakavista käyttäytymishäiriöistä. Kärsivällisyydellä ja rakkaudella Cleve saa kuitenkin Douglaksen puhumaan ja pojan ongelmat vähenemään. Myös rasisimia ja sosiaalisia hankaluuksia kuvaillaan hyvin, Afrikassa syntyneenä tummaihoinen Douglas saa kuulla rasistisia kommentteja niin aikuisilta kuin lapsiltakin. On ilo seurata Douglaksen matkaa hänen terapiataipaleellaan ja iloita kun Douglas saavuttaa rajapyykkejä, esim. kun poika ensimmäisen kerran matkustaa itse junalla terapiaan ja kotiin!

Minä tykkään lukea tällaisia "faktakirjoja". Olen jo vuosia sitten lukenut läpi kaikki Torey Haydenit ja tykännyt niistä tosi paljon. Tulevaisuudessa voisin kuvitella itsekin kouluttautuvani psykoterapeutiksi ja työskennellä silloin juuri lasten kanssa, joten terapeutin menetelmiin oli kiva tutustua. Kirjan lopussa on Cleven kirjoittama tietopaketti lasten psykoterapiasta, ADHD:stä ja Douglakselle tehdyistä kognitiivisista testeistä. Kirjassa kuvaillaan myös muutama yksittäinen psykoterapiakerta yksityiskohtaisesti, esim. Douglaksen viimeinen istunto kuvaillaan hienosti.
Kaikki jotka pitävät Torey Haydenin kirjoista, pitävät varmasti myös tästä!

Pisteitä ****

Ps! mieleni on jo keväinen joten halusin blogiinkin vähän keväisempiä värejä;)

Naisten etsivätoimisto nro 1

Naisten etsivätoimisto nro 1 (The No 1 Ladies´ Detective Agency, 1998) / Alexander McCall Smith.  Otava 2003. 302 sivua

 Alexander McCall Smithin kymmenosaisen Mma Ramotswe kirjasarjan ensimmäinen osa on nimeltään Naisten etsivätoimisto nro 1. Luin sen kahtena iltana ja viihdyin mainiosti rempseän Mma Ramotswen seurassa Botswanan tunnelmissa.

Hauska ja rennon rempseä Precious Ramotswe, Mma Ramotswe, perii isältään karjan ja päättää myydä tämän saadakseen rahaa. Rahoilla hän perustaa Botswanan ensimmäisen naisten etsivätoimiston. Toimistonsa hän perustaa pieneen tilaan lähelle kotitaloaan Zebra Drivella. Hän palkkaa sihteerikseen Mma Makutsin joka on valmistunut Botswanan Sihteeriopistosta. Lisäksi etsivätoimistolla on pieni valkoinen pakettiauto ja paljon rooibos-teetä jota Mma Ramotswe tarjoilee asiakkailleen. Etsivätoimisto alkaa saada asiakkaita joilla on erilaisia ongelmia. Mma Ramotswe selvittää tässä ensimmäisessä kirjassa muun muassa kadonneen aviomiehen mysteerin, kuten myös varastetun auton oikean omistajan. Suuremmaksi projektiksi osoittautuukin kadonneen, nuoren pojan mysteeri joka sekin lopulta selviää onnellisesti.

Mma Ramotswe vaikuttaa ihanan sympaattiselta, ihmisläheiseltä naiselta. Hän on ylpeä afrikkalaisesta, pehmeästä ruumiinrakenteestaan ja naisen ihanuuden on myös huomannut autokorjaaja J.L.B. Matekoni. Yhden epäonnisen avioliiton jälkeen Mma Ramotswe on kuitenkin miesten kanssa varuillaan eikä päästä ihailijoita helpolla. Botswanan afrikkalainen tunnelma ja maisema tuo Mma Ramotswen seikkailuille lisää mielenkiintoa.

Löysin McCall Smithin kirjan kirjaston hyllystä kohdasta, jossa luki "jännitys". Jännityskirjaksi en tätä luokittelisi, mutta mukavaa, viihdyttävä luettavaa tämä toki oli. Naisten etsivätoimisto nro 1 ei ratkaise murhia tai muita hurjia rikoksia vaan tavallisten asukkaiden ongelmia, jotka ovat heille kuitenkin suuria ja merkittäviä. Oli mielenkiintoista lukea välillä kirja jossa naisilla on erilainen asema kuin esimerkiksi juuri lukemassani Señor Peregrinossa ja Kabulin kirjakauppiaassa. Uudet kulttuurit kiehtovat ja kiinnostavat minua aina. Mma Ramotswen sympaattinen olemus ja Botswanan mielenkiintoinen tunnelma saa minut varmasti lukemaan koko kymmenosaisen kirjasarjan. Rempseää, nopeaa ja viihdyttävää luettavaa josta tulee hyvälle tuulelle.

Pisteitä ***+


************maailmanvalloitusprojekti: Botswana*****************

Kabulin kirjakauppias

Kabulin kirjakauppias (Bokhandleren i Kabul - et familiedrama, 2002) / Åsne Seierstad. WSOY, 2003. 257 sivua.

 Norjalainen toimittaja Åsne Seierstad kirjoitti Kabulin kirjakauppias -kirjan oikean perheen elämää sivusta seuranneena. Kabulin kirjakauppias kertoo kabulilaisesta Sultanista ja tämän perheestä. Sultan toimii kirjakauppiaana, ensin hänellä on yksi kauppa, sitten useita kauppoja jotka menestyvät hyvin. Sultan on hyvin toimeentuleva ja koulutettu mies. Afganistanin vaikeiden olosuhteidenkin aikana hän on sitä mieltä, että sananvapaus ja kirjat ovat erittäin tärkeitä. Hän salakuljettaa kirjoja paikasta toiseen, on jopa istunut vankilassa kirjojen vuoksi. Åsne Seierstad asui vuoden 2002 keväällä kirjakauppiaan perheessä seuraten heidän elämäänsä. Hän tutustui Sultanin kahteen vaimoon, ensimmäinen vaimo oli Sarifa jonka kanssa Sultan sai useita lapsia. Toiseksi vaimokseen Sultan otti teini-ikäisen Sonyan joka kirjan lopussa odottaa toista lastaan, peläten tämänkin olevan tyttö. Sultanin kanssa samassa talossa asuu myös tämän iäkäs äiti sekä muutama sisarus, sisar Leila, veli Yunus ja välillä siellä asuu myös Sultanin muutama siskonlapsi. Seierstad kertoo Afganistanin avioperinteistä, järjestetyistä avioliitoista. Sultanin naimattomille sisarille yritetään löytää miehet, miesten äidit tai sisaret tulevat kosimaan naimattomia naisia ja kun häät vihdoin koittavat, ei hääpari saa katsoa toisiaan silmiin ennen kuin "alttarilla".

Minua kiinnostaa kovasti naisten asema kaikissa kulttuureissa. Afganistanista olen lukenut jo aika paljon ja niin vain se naisen asema tuli esilee tässäkin teoksessa. Sultanin sisar Leila oli yksi kirjan mielenkiintoismpia hahmoja. Hän olisi halunut työkseen opettaa englantia koulussa, mutta Kabulissa oli erittäin vaikeata saada "opettajanlupaa" - ainakin naisilla. naiset pakotettiin pukeutumaan burqaan kunnes vanha kuningas sai valtansa takaisin ja burqan käytöstä tuli vapaampaa. naiset eivät saaneet lähteä kotoaan yksin minnekään, ostoksille ja asioille oli aina pyydettävä mukaan joku, vaikka sitten naapurin pieni poika.

Koulunkäynti ei ole arkipäivää kaikille lapsille 2000-luvun Afganistanissa. Sultanin perheen lapsista osa käy koulua, mutta 12-vuotiasta poikaansa esimerkiksi Sultan tarvitsee avuksi kirjakaupassa joten poika painaa pitkiä työpäiviä seitsemän päivää viikossa. Koulussa lapset eivät laske omenoita ja karkkeja vaan kalasnikoveja ja patruunoja.

Kabulin kirjakauppias on todella mielenkiintoinen kirja. Se kertoo paljon Afganistanin elämästä 2000-luvun alussa. On myös mielenkiintoista, että Seierstad todella on seurannut perheen elämää niin läheltä. Perheen naiset eivät saaneet käydä kirjakaupalla mutta Seierstad sai seurata miestenkin elämää tarkemmin. Kultuurierot esimerkiksi meidän arkeemme ovat huimat ja tämän kirjan luettua, osaa arvostaa sitä taas hieman enemmän. Mielenkiintoinen, lukemisen arvoinen kirja Afganistan-ystäville!

***+

Kirja herätti paljon jälkipyykkiä. Kabulin kirjakauppias - se oikea - pettyi Seierstadin teokseen ja haluaisi "sen palavan roviolla" koska se häpäisee hänen perheensä. Hän on myös joutunut maksamaan korvauksia kirjakauppiaan vaimolle. Kiinnostuneet voivat lukea enemmän esim. täältä.

Virgin suicides - Kauniina kuolleet

Jeffrey Eugenidesin esikoisromaani Virgin suicides - Kauniina kuolleet on romaani Lisbonin perheestä johon kuuluu rakastavien vanhempien lisäksi viisi kaunista, lahjakasta tytärtä jotka ovat kasvamassa lapsista nuoriksi naisiksi. Perheidylli kuitenkin rikkoutuu kun nuorin tyttäristä, Cecilia yrittää itsemurhaa ensin ja vuotta myöhemmin kaikki perheen tytöt ovat tehneet saman ja heidän nuoret ruumiinsa on haudattu. Tarinan kertoo Lisbonien naapurissa asuneet pojat jotka tarkkailivat tyttöja jatkuvasti, rakastivat, yrittivät lähestyä ja lopulta auttaa heitä mutta nyt, aikuisina miehinä he edelleen kaipaavat Lisbonin kauniita, mielenkiintoisia, omalaatuisia tyttöjä. Salakäytävän avulla naapurin pojat saivat aikanaan varastetuksi tyttöjen tavaroita -Cecilian päiväkirjan ja muita pikkutavaroita joiden avulla miehet nyt muistelevat rakastamiaan tyttöjä.

Romaanista on tehty myös elokuva jonka minä näin jo jonkin aikaa sitten. Ehkä olisi kuitenkin kannattanut lukea kirja ensin ja katsoa leffa vasta sitten koska nyt lukemisesta jäi se uutuudenviehätys kokonaan pois koska muistin elokuvan kulun ja tapahtumat niin hyvin. Kuitenkin lukemisen arvoinen kirja, ehdottomasti. Romaani kertoo nuoruuden rakkaudesta, isoksi kasvamisesta, lapsuuden päättymisestä ja aikuisuuden alusta. Kirja tuo myös esille sisarten riippuvuuden toisistaan, heidän erilaiset luonteensa mutta myös kuinka he lopulta olivatkin niin kovin samanlaisia. Olisin varmasti antanut kirjalle enemmän pisteitä jos olisin ensin lukenut kirjan ja sitten vasta katsonut siihen perustuvan elokuvan joka on yksi ehdottomista suosikkileffoistani! Tällä kertaa nyt näin päin ja kirjalle pisteitä ***

Lyhytsiipiset

Anja Snellmanin romaani Lyhytsiipiset ottaa vaikutteita 1960-luvun Bodomin-järven surmista. Tässä kirjassa kolme teinityttöä on saanut surmansa Fardom-järven rannalla oltuaan telttailemassa. Surmatun Anniinan 14-vuotias isosisko Marleena on ainut eloon jäänyt. Marleena ei sairaalassa muista yön tapahtumista mitään, vain muutamia juttuja sieltä sun täältä. Lyhytsiipiset seuraa aluksi aikaa ennen surmaa ja se jälkeen, lopuksi päästään myös itse surmayön tapahtumiin. Syyllistä ei suoraan kerrota, lukija saa päätellä itse onko esimerkiksi Marleenan biologianopettajalla, Dick Strengilla osuutta surmassa. Opettaja oli Marleenan ensirakkaus, hän käytti nuoren tytön ihailua hyväkseen ja he jakoivat muutakin kuin kiinnostuksensa hyönteisiin.

Lyhytsiipiset on nopea ja helppolukuinen kirja. Ihailen yhä enemmän Snellmanin kirjoitustyyliä ja kahden Snellman-kirjan jälkeen voisin melkein sanoa, että hän on yksi suomalaisista kirjailijasuosikestani. Suosittelen myös Lyhytsiipisten lukemista, minua alkoi kirjan jälkeen kiinnostaa Bodom-murhat ainakin entistä enemmän;)

***+

Middlesex

Middlesex on mielenkiintoinen tarina interseksuaalisesta Calliesta. Tarina alkaa Callien isovanhemmista jotka ovat sisaruksia keskenään. Heidän mentyä naimisiin ja aloitettuaan suvun jatkaminen, alkaa myös erikoisen geenin tarina. Geeni aiheuttaa sen, että heidän lapsenlapsensa syntyy interseksuaalina, hermafrodiittinä, kahnde sukupuolen loukussa. Kirja kertoo Callien tarinan, siitä asti kun hän oli vielä syntymätön, lapsuudesta jonka hän vietti tyttönä siihen saakka kun hän nuorena naisena tajuaakin olevansa poika. Kirja on paksu (770 sivua) ja alussa ajattelin etten jaksa lukea sitä loppuun. Tarina kuitenkin tempaisi minut mukaansa ja en hetkeäkään enää pohtinut lopettamista. Middlesex on mielenkiintoinen romaani, aihe on erikoinen, kerronta sujuvaa, tapahtumat naurattavat, koskettavat ja ihmisten ajatuksiin on paikka paikoin helppo samaistua. Kirja kertoo ennen kaikkea ihmisistä, Amerikasta, kotimaansa taakse jättäneistä henkilöistä ja kaikkien ihmisten yksilöllisyydestä. Jeffrey Eugenides ei turhaan saanut romaanistaan Pulitzer-palkintoa 2002.

*****

Brida

Brida on kolmas lukemani Paulo Coelhon kirja ja ihmetykseni Coelhoa kohtaan vain kasvaa. Brida oli nopealukuinen ja nostatti päähän monia ajatuksia. Tykkäsin tarinasta, vaikka minulla on aina samanlainen fiilis Coelhon kirjan jälkeen, paljon turhaa löpinää, ihme magiajuttuja, tärkeilyä, yli-imeliä "elämänviisauksia" ja joka kirjassa samaa höpinää vielä kaiken lisäksi...

**+

Suden vuosi

Suden vuosi / Virpi Hämeen-Anttila. 2003. 399 sivua

Virpi Hämeen-Anttilan esikoisromaani Suden Vuosi kertoo yliopisto-opettaja Mikko Gromanista sekä hänen oppilaastaan, epilepsiaa sairastavasta Sari Karaslahdesta. Romaani kertoo yliopistomaailmasta ja ei-sopivasta rakkaudesta. Gromanin avioliitto suomenruotsalaisen Mikaelan kanssa ei voi hyvin ja kun nuori opiskelija Sari Karaslahti alkaa näyttää kiinnostumisen merkkejä päättää Groman muuttaa elämäänsä. Groman ja Karaslahti päätyvät suhteeseen, molemmat ovat täysiverisiä humanisteja, yhteisiä kiinnostuksen kohteita on esimerkiksi kirjat ja kirjallisuus joista pari saa aikaiseksi pitkiä,mielenkiintoisia keskusteluja. Kun Gromanien avioliitto päättyy ja vaimo haluaa Mikon ulos pariskunnan hienosta huoneistosta mies käy totaalisen pohjalla. Rahat loppuvat, hän on ilman talvivaatteita ja ilman kattoa pään päällä. Kun Sari sitten tarjoaa Mikolle kämppäkaveruutta, suostuu mies tarjoukseen ja niin pari asuukin jo saman katon alla. Suhde etenee nopeasti -alkaa toki toveruudesta mutta johtaa aika nopeasti yhteiseen sänkyyn. Gromanin ja Karaslahden suhde ei ymmärrettävästi saa kovinkaan hyvää vastaanottoa. Vanhempi opettaja ja nuori lahjakas oppilas eivät ympäristön mielipiteistä välitä, vaan suhde jatkuu ja voi hyvin. Mikko on epilepsiasta sairastavan Sarin tuki ja turva, kohatuksen tullen Mikko hälyttää paikalle apua eikä Sarin tarvitse olla yksin. Nuoren Sarin hoivissa Mikosta kasvaa tyylikäs ja menestynyt mies jonka myös Mikon ex-vaimo Mikalea huomaa ja on jopa hieman näreissään. Mikon ja Mikalean teinitytär ei aluksi hyväksy isänsä uutta suhdetta nuoreen Sariin, mutta kirjan loppua kohden tytöstä ja Sarista tulee ystävät. Kirja päättyy onnellisiin tunnelmiin ja sen loputtua jäi fiilis, että Sari ja Groman jatkoivat yhteistä arkeaan juuri niin kuin siihenkin asti.

Virpi Hämeen-Anttilan romaani on kaunis. Henkilöt ovat mielenkiintoisia, varsinkin Sariin pystyin samaistumaan ja myös Mikko Gromanin kohtalo ja alussa onneton avioliitto sai tuntemaan myötätuntoa miestä kohtaan. Kaikki kääntyi kuitenkin paremmaksi, onneksi. Kirjan kieli oli sujuvaa, vaikka sivuja oli noin 400 oli kirja nopealukuinen ja oivallinen valinta pitkän junamatkan luettavaksi. Halusin tietää, miten Sarin ja Gromanin käy. Seuraavaksi pitäisi varmaan katsoa kirjaan perustuva elokuva! Kirja oli mielestäni erittäin hyvä, olin oikeastaan jopa hieman yllättynyt!

****

Veronika päättää kuolla

Veronika päättää kuolla on ehdottomasti Paulo Coelho-suosikkini. Kirja kertoo nuoresta Veronikasta joka päättää ottaa yliannostuksen unilääkkeitä ja kuolla oman käden kautta. hän herää kuitenkin sairaalassa ja saa kuulla, että hänellä on vain muutama päivä elinaikaa. Mielisairaalassa hän tapaa mielenkiintoisia ihmisiä ja uskoen, että hän kuolee minä hetkenä hyvänsä Veronika alkaa ajatella elämästä hieman eri tavalla. Hänen ajatusmaailmansa muuttuu, ja enää kuolema ei tunnukaan yhtä hyvältä ajatukselta. Kirjan loppu on yllättävä ja se miellyttää minua aina. Aihe on mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja monella tapaa myös ajankohtainen. Coelho kirjoitti kirjan koska halusi omalla tavallaan auttaa saamaan läpi lakiehdotuksen joka hyväksyisi pakkohoidon antamisen Brasiliassa. Coelho on itse ollut mielisairaalassa muutamaan otteeseen kun hänen vanhempansa lähettivät hänet sairaalaan 1960-luvulla.

Kirja on yksi suosikeistani ja voisin lukea sen uudelleen ja uudelleen. Kirjasta on tehty myös elokuva jonka pääosaa näyttelee Sarah Michelle Gellar. Elokuvakin on katselemisen arvoinen, mutta ei vedä vertoja kirjalle.

*****