Mustarastas laulaa / Sebastian Faulks

Mustarastas laulaa / Sebastian Faulks

Otava, 2001. 560 sivua

Alkuteos: Birdsong, 1994

Suomentanut: Kaarina Sonck

Kannen kuvat: Michel Dubois & Richard Haughton

Mistä minulle? kirppariostos

Tämän joulun virallinen tiiliskivikirja oli brittiläisen Sebastian Faulksin Mustarastas laulaa. Minulla on tapana valita paksu romaani aina "viralliseksi" joululomalukemiseksi. Viime vuonna se oli Kotiopettajattaren romaani, ja sitä edellisenä upea Geishan muistelmat. Myös Kjell Westö on ollut aiempina vuosina joululomalukemisenani. Tähän saakka tiiliskiven valitseminen on osunut nappiin, sillä olen miltei rakastunut jokaiseen joulukirjaani! Tuo teema jatkui myös tänä vuonna, sillä rankasta aiheestaan huolimatta Mustarastas laulaa on upea teos.

Työreissulla Ranskassa nuori Stephen Wraysford rakastuu naimisissa olevaan naiseen. Vuosia myöhemmin, heinäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1916 Stephen joutuu kymmenientuhansien muiden brittisotilaiden kanssa Sommen helvettiin. Kuten moni muu, myös Stephen on sotaan täysin valmistautumaton. Rankat kokemukset sodassa, ystävien kuolemat, silpoutuneet ruumiinosat, mädäntyneiden ruumiiden haju - kaikki tämä jättää Stepheniin syvät jäljet ja hän muuttuu mykäksi ja vaisuksi mieheksi, joka ei sodan jälkeen koskaan kunnolla tervehdy. Hänen koodikielellään kirjoittamansa päiväkirjat löytyvät 60 vuotta myöhemmin eräältä vintiltä, ja Stephenin tyttärentytär murtaa päiväkirjojen koodin. Pala palalta hän kokoaa isoisänsä ja siten myös oman taustansa tarinan, saaden selville salattuja asioita myös omasta lähipiiristään.

Mustarastas laulaa on tarinaltaan rankka, riipaiseva ja kurja. Sota on aina hirvittävää, ja Faulks onnistuu kuvaamaan sen uskottavalla tavalla, niin että lukija tuntee sotilaiden pelon ja ristiriitaiset tunteet ja ajatukset. Toisaalta haluaisi turvallisesti kotiin perheen luokse, toisaalta ei ole vaihtoehtoa ja on pakko tehdä kaikkensa maansa puolesta, yrittäen samalla pysyä hengissä ja valmistautua kuolemaan - tai siihen että on oman joukkueensa ainut joka palaa hyökkäyksen jälkeen majapaikkaan. Kurjan sodan ohessa saa seurata intohimoisen rakkaussuhteen etenemistä, johon kirjan alussa pääsee tutustumaan. Vaikka Stephenin ja Isabellen rakkaustarinassa ehkä onkin hieman harlekiinimaisia piirteitä, se ei häirinnyt minua vaan toi kirjaan hurjan sodan oheen hieman pehmeyttä ja pilkahduksia toivosta.

Stephenin tarina ja kokemukset veivät mukanaan ja kirjaan oli helppo uppoutua. Kieli oli nopealukuista ja tarina eteni juuri sopivalla tahdilla. Missään vaiheessa ei tullut tylsistynyt olo, vaikka kirja aika paksu onkin. Kirjan loppua kohden seurailtiin vuorotellen kahta aikaa, Stephenin vielä ollessa sodassa lukija pääsi samalla kurkistamaan aikaan 60 vuotta sodan jälkeen kun Stephenin tyttärentytär löytää hänen vanhat päiväkirjansa ja ryhtyy selvittämään niiden sisältöä. Tämä oli minusta kiinnostava ja onnistunut ratkaisu, leipoa ikään kuin kaksi aikakautta yhteen kirjan lopussa, vaikka koko kirja siihen saakka oli edennyt kronologisessa järjestyksessä.

Faulksin henkilöhahmot ovat onnistuneita ja etenkin Stephenistä tuli lukijalle läheinen, tuttu mies. Myös monet erilaiset persoonat sotilaiden joukossa lisäsi kirjan kiinnostavuutta ja kokonaisuutena henkilögalleria oli mielenkiintoinen ja henkilökuvaus minusta todella onnistunut. Lukijana jaoin Stephenin tuntemukset ja ajatukset, hänen kokemuksensa tulivat todellakin iholle ja tuntui, että elin hänen mukanaan. Kirja oli siis todella mukaansatempaava ja koskettava. Sota-ajan kuvaus oli kauhea ja karmiva, mutta myös kiinnostava. 

Mustarastas laulaa on mieleenpainuva ja kauheuksista huolimatta kauniskin romaani. Valonpilkahduksia ja elämän kauniimpia asioitakin tulee onneksi esille; intohimoinen rakkaus, ystävyys vaikeissakin paikoissa, toisista huolehtiminen ja hiljaiset sota-ajan aamut ennen hyökkäyksiä, tykkien pauketta ja aseen luoteja, jolloin voi kuulla mustarastaan laulavan pitää toivonkipinän yllä.

★★★★★-

Kesäviiniä / Joanne Harris

Kesäviiniä / Joanne Harris

SSKK, 2001. 350 sivua.

Alkuteos: Blackberry Wine, 1999.

Suomentanut: Sari Karhulahti

Kannen suunnittelu: Jukka Pellinen

Mistä minulle? kirppislöytö

Ensikosketukseni Joanne Harrisin kirjoihin sain joskus teininä kun katsoimme koulussa Pieni suklaapuoti -elokuvan. Sen jälkeen ryntäsin kirjastoon lainaamaan kirjan, johon elokuva perustui. Heti perään taisin myös lukea Appelsiinin tuoksu-kirjan ja muistan tykänneeni kummastakin todella paljon. Olen vuosien saatossa hamstrannut hyllyyni lähes kaikki suomeksi ilmestyneet Harrisin kirjat, joten nyt pääsiäisenä oli korkea aika tarttua ensimmäiseen niistä. Kesäviiniä valikoitui ihan siitä syystä, että pääsiäisenä oli niin ihana, kesäinen fiilis. Vappusäästä; lumesta, rakeista ja rännästä, en viitsi edes puhua...

Kirjailija Jay Mackintoshin uusi kirja ei ota syntyäkseen, joten hän päättää jättää kiireisen ja stressaavan elämänsä Lontoossa ja muuttaa Ranskan suosituimmalle viinialueelle. Pienessä Lansquenetin kylässä (samassa jossa Pieni suklaapuoti oli!), viinitarhojen ja hedelmäpuiden keskellä on Jayn ostama talo. Viinitarhassaan hän tapaa myös vuosien jälkeen yhden lapsuutensa tärkeimmistä henkilöistä. Joe opetti Jaylle kaiken kasveista ja puutarhan hoidosta Jayn viettäessä kesät Joen kodin läheisyydessä ollessaan nuori poika. Joen merkilliset tarinat, loitsut ja erityiset siemenet tekivät Jayn lapsuuden kesistä ikimuistoiset. Menneisyyden lisäksi Jay miettii myös uutta naapuriaan Marise d'Apia, jonka tarina on kiinnostava eikä jätä Jayta rauhaan. Kuka tuo salamyhkäinen, kaikkien inhoama nainen oikein on?

Kesäviiniä oli mukavan kepeää luettavaa. Tunnelma ranskalaisessa pikkukylässä, kukkien, hedelmäpuiden ja tuoreiden yrttien seassa oli kesäisen ihana. Tarina on myös mielenkiintoinen, ja Jayn elämään tempautuu mukaan varsin nopeasti. Pidin myös kirjan rakenteesta. Kerronta vuorottelee nykypäivässä ja Jayn elämässä Ranskassa sekä Jayn lapsuudenkesien välissä. Rakenne takaa sen, että lukiessa ei tule tylsä ja kirjaa haluaa lukea aina yhden luvun lisää, jotta saisi tietää miten juoni jatkuu. Vaikka pidin rakenteesta, pidin kuitenkin jostain syystä enemmän niistä osista, jotka käsittelivät nykypäivää ja Jayn elämää Ranskassa. Joe oli henkilönä todella kiinnostava, ja Jayn lapsuudesta oli mukava saada hyvä kuva, mutta silti salaperäinen Marise ja Jayn kirjoittaminen ja elo vanhassa talossaan teki minuun suuremman vaikutuksen.

Kirjan kieli on helppoa ja sujuvaa ja tarina etenee jouhevasti. Tarina sisältää muutamia mystisiä piirteitä, jotka ehkä hieman vievät uskottavuutta vaikka ihan kiinnostavia ratkaisuja olivatkin. Tarinan kertojana toimii nimittäin pullollinen vanhaa viiniä, ja muutkin viinipullot osaavat ilmaista ajatuksiaan. Kesäviiniä voisikin olla tavallaan aikuisten satu. Hieman mystinen, tunnelmaltaan kauniin satumainen. Rakkaus, ystävyys, kauniit maisemat, hyvät tuoksut ja maut, onni ja ilo rakentavat tarinan, jonka lukemisesta jää iloinen mieli. Hyvä voittaa, ja (melkein) kaikki ovat onnellisia. Ja haaveet omasta vanhasta kivitalosta keskellä ränsistynyttä viinitarhaa vain lisääntyvät...

★★★★

Naiset katsovat vastavaloon / Joel Haahtela

Naiset katsovat vastavaloon / Joel Haahtela

Otava, 2001. 199 sivua.

Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen

Mistä minulle? kirpparilöytö

Joel Haahtela on noussut hienojen romaaniensa ansiosta suosikkikirjalijoideni joukkoon. Katoamispiste ja Lumipäiväkirja ovat olleet upeita lukukokemuksia, ja Traumbachiinkin ihastuin. Nyt päätin lukea Haahtelan vanhempaa tuotantoa, Naiset katsovat vastavaloon on majaillut kirjahyllyssäni kesän kirpparikierrokselta lähtien.

Vastavihityt Klaus ja Lilian ostavat ison talon meren rannalta Kirkkonummelta. He toteuttavat unelmansa ja muuttavat rauhalliselle alueelle, luonnon läheisyyteen. Kaupunki on sopivan matkan päässä, jotta Klaus pääsee vaivattomasti työhönsä arkkitehtitoimistoon. Kodin rauha on oiva työpaikka kääntäjäntyötä tekevälle Lilianille. Suuren talon ympäristöstä löytyy myös sopivia leikkipaikkoja yhteisille lapsille, joita on tulevaisuuteen jo suunniteltu. Ikkunasta näkyy naapuritalo, joka muuttuu kiinnostavaksiheti  kun Lilian ja Klaus tutustuvat naapuritalon asukkaisiin, boheemielämää viettäviin Jimiin ja Emmaan. Emmasta ja Lilianista tulee erottamattomat, mutta mitä kaikkea naapurit oikein salailevat, mitä heidän menneisyyteensä oikeastaan kuuluu ja kuinka uudet tuttavuudet vaikuttavat Lilianin ja Klausin tuoreeseen avioliittoon?

Naiset katsovat vastavaloon on upea kirja. Uppouduin tarinaan heti ja halusin lukea sen yhdeltä istumalta. Kieli on taattua, taitavaa Haahtelaa ja kirjan tunnelma vahva ja arvoituksellinen. Pidän siitä, että Haahtela paljastaa niin vähän, jättää paljon pimentoon ja arvailujen varaan. Pidän myös vahvasta henkilökuvauksesta ja kiinnostavista hahmoista. Kirjan tapahtumat ja ihmisten kohtaamiset eivät ehkä ole kaikista realistisimpia, mutta minua se ei haitannut. Tunnistin kirjasta myös Karoliinan mainitseman Ihanat naiset rannalla-fiiliksen (joka sekin on aivan ihana kirja!).

Kirjan ajankuvaus on myös kiinnostava. Tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun Suomeen, kirjassa mainitaan esimerkiksi vuoden 1972 Münchenin olympialaiset. Naiset katsovat vastavaloon on arvoituksellinen, vahvatunnelmainen ja upeasti hiottu kirja. Se on täynnä puutarhantuoksua, kävelyjä omenapuiden alla, viiniä, syysmyrskyjä ja mereen ropisevaa sadetta. Kirjassa kuvaillaan kiinnostavia ihmissuhteita, tunteiden laajaa skaalaa; menetystä, kaipuuta ja jäämisen pelkoa. Rakkauttakin.

Minä ihastuin tähän kirjaan kovasti, ja se nousee yhdeksi Haahtelasuosikikseni. Haluaisin lukea heti perään lisää Haahtelaa, mutta taidan säästellä Elenaa ja Perhoskerääjää vielä tovin...

★★★★+

Juoppohullun päiväkirja / Juha Vuorinen

Juoppohullun päiväkirja / Juha Vuorinen. Diktaattori kustannus,2011 ( 2001). 360 sivua.

 Syyskuun viimeiseksi luetuksi kirjaksi jäi minun osaltani eilen illalla loppuun pääsemäni Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja. Tämä kirja löytyy myös Keskisuomalaisen klassikkolistalta, joten tällä kirjalla osallistun myös klassikkohaasteeseen, vaikka tämä nyt ei omasta mielestäni ihan ehkä "perinteinen klassikko" olekaan...

Juoppohullu, eli suomalaismies Juha, elelee arkeaan varsin mielenkiintoisella tavalla. Juha ryyppää paljon. usein yksin, toisinaan oudon kaverinsa Kristianin kanssa. Jossain vaiheessa kuvioihin astuu myös Kristianin kaveri Mikael. Yhdessä kaverukset sitten ryyppäävät, käyvät esimerkiksi risteilyllä, lentävät Tukholmaan ja viettävät mielenkiintoisen päivän Arlandan lentokentällä. Naisia tulee ja menee iso liuta, kun Juhan rahat ovat vähissä kokeilee hän jopa miespuolisen huoran työtä. Hän järjestää hauskoja jekkuja naapurilleen, pilaa naapurin Datsunin monen monta kertaa ja keksii ajankulukseen myös puuhattavaa Kristianille.

Juoppohullun päiväkirjassa ryypätään, naidaan ja kärsitään vitutuksesta. Siinä paskotaan olohuoneen lattialle ja auton konepellille, naidaan parvella, sohvalla, työpaikan invavessassa ja lentokentällä. Juha on varsin tunteeton suomalaismies, lähimmäksi tunteitaan hän taitaa päästä Tiinan kanssa, Tiinan, jonka hän tapaa käydessään yhden ainoan kerran AA-kerhon kokouksessa. Kokouksesta alkaa Tiinan ja Juhan intohimoinen ja tiivis suhde.

Juoppohullun päiväkirja on kirjoitettu (yllätys, yllätys!) päiväkirjamuotoon. Juha kirjoittaa hieman yli vuoden ajan päiväkirjaa elämästään, ja pian hän huomaa naapurin talon katolla majailevan miehen seuraavan hänen elämäänsä. Mies on toimittaja joka kopioi Juhan kirjoituksia internetiin ja siellä "Juoppohullulla" on iso kasa innokkaita seuraajia. Tämän häiriötekijän vuoksi Juha kirjoittaa jatkossa päiväkirjaansa vuoroviikoin keittiön pöydän ääressä ja vaatekomerossa.

Juha Vuorisen teksti on tietysti hauskaa. Jos paskajutuilla saa minut nauramaan ääneen, on se taitavaa. Kirjan loppua kohden sain kuitenkin välillä tarpeekseni ryyppäämis-, naimis- ja paskajutuista. Tavallaan siis ymmärrän Juoppisten suuren suosion ja jopa klassikkomaineen, mutta ihan minun kirjani tämä ei silti ole ja luulen, että jätän Juoppisten lukemisen nyt tähän ensimmäiseen kirjaan. Kirjassa oli myös "Pastori Kärmeen" tekemiä kuvituksia jotka olivat kokonaisuuteen sopivia, vaikka ei ehkä maailman upeimmista taidonnäytteistä olekaan kyse.

Juoppohullun päiväkirja ei siis ole minun kirjani, vaikka toki nauroin ääneen ja välillä (alussa) ihan nautinkin tästä hulluttelusta. Tulipa kuitenkin tämäkin luettua ja ensi vuonna ensi-iltansa saavan elokuvankin voisi jossain vaiheessa katsoa, sillä minusta tuntuu että tästä voisi saada aikaan aika hauskan elokuvan;)


★★★

Rakkain terveisin Äiti

Rakkain terveisin Äiti on Peter Hedgesin toinen romaani. Kirja on kerrottu seitsemän - kahdeksan vuotiaan Scottyn näkökulmasta. Kirja on tarina siitä, miten vanhempien ongelmat vaikuttavat lapsiin, miten pieni Scotty kokee etenkin äitinsä ongelmat ja minkälaisia keinoja pieni poika käyttää selviytyäkseen arjesta. Minä rakastan tämäntapaisia lapsen näkökulmasta kirjoitettuja kirjoja. Tämä kirja oli nopea- ja helppolukuinen, luin sen eilen illalla muutamassa tunnissa.

****

Suosittelen kaikille, jotka minun tapaani pitävät lasten näkökulmasta kirjoitetuista tarinoista.

On rakkautes ääretön

 Maria Peuran esikoisromaani On rakkautes ääretön kertoo insestistä. Tarina on kamala mutta kirjasta tykkäsin kuitenkin kovasti. Kirjoitustapa, kieli ja murre sopii tarinaan loistavasti. Yleensä en tykästy kirjoihin, joissa käytetään murretta mutta tähän se passasi jotenkin hyvin. Kirja kertoo Saarasta jonka vanhemmat selvittelevät repaleista avioliittoaan ja jättävät Saaran isovanhempein hoiviin. Ukki hakkaa ja pahoinpitelee mummoa. Saara rakastaa mummoa mutta mummo ei rakasta Saaraa. Ukki sen sijaan rakastaa Saaraa omalla tavallaan. Ukki käyttää pientä Saaraa seksuaalisesti hyväkseen useita kertoja, myös mummon silmien edessä mutta mummo ei tee asialle mitään. Onneksi Saaralla on ystävänään naapurin Pentti ja navetassa Ruusa-lehmä. Myöhemmin Saaran elämään astuu myös kiltti opettaja Kaisa-Maria ja vielä vähän myöhemmin terapeutti Mirja joka auttaa Saaraa selviämään kauheasta lapsuudestaan.

 ”Minä piirrän hiekkaan ympyrän ja menen sen keskelle seisomaan. Siinä on raja, jota ukki ei saa ylittää. Nyt leikitään minun säännöilläni. Ukki ei saa tulla ympyrään, minun ympyrääni. Minusta ukki tykkää eniten maailmassa. Jos olen ukille kiltti, hän ei ikinä hylkää minua. Hän tekee minut hyväksi, ukin tytöksi, ja minä lupaan aina olla ukille kiltti”

Kirja oli koskettava, herätti tunteita, itketti ja yökötti. Juuri sellaiset kirjat kolahtavat minuun ja kammottavasta, surullisesta tarinasta huolimatta kirja on yksi suosikeistani. Suosittelen ehdottomasti kirjan lukemista kaikille, ehkä itse kukin saa taas hieman erilaisen kuvan tästä maailmasta.

****+

Pimeän poika

Vuoden 2010 ensimmäine kirja jonka luin oli Dave Pelzerin "Pimeän poika" (1995). Kirja on tositarina Pelzerin omasta lapsuudesta, jolloin hänen äitinsä kohteli häntä tyrannimaisesti, ja isä oli välinpitämätön. Tarina on kamala ja joissakin kohdissa kirjaa minua yökötti niin, että jouduin keskeyttämään lukemisen. Kirjan ilmestyttyä etenkin daven sisarukset ovat kritisoineet tarinaa, heidän mielestään perheen tilanne ei ikinä ollut niin kamala kuin dave antaa kirjassaan ymmärtää.

Tulevaisuuden ammattini puolesta uskon kuitenkin, että minun oli hyvä lukea kirja ja hyllyssä odottaa kaksi muutakin Pelzerin kirjaa. Vähän taukoa on kuitenkin pidettävä. Lukemisen arvoinen kirja ihan jo sen takia, että huomaa että kaikkien lapsuus ei ole ollut helppo ja onnellinen, mutta traumaattisesta lapsuudestakin voi selvitä.

***