Sokerisiskot / Ulla-Maija Paavilainen

Sokerisiskot / Ulla-Maija Paavilainen

Otava, 2008. 287 sivua

Kannen suunnittelu: (tarkistan kun olen kirjan kanssa samassa osoitteessa)

Mistä minulle? kirppariostos

Olen vuosien saatossa kerännyt hyllyyni kirppareilta ja kierrätyskeskuksista monta Ulla-Maija Paavilaisen kirjaa. Luettavaksi asti ei mikään ole päätynyt vielä ennen tätä kevättä. Ensimmäiseksi otin nyt luettavaksi marianneraidallisen, pirteäkantisen kirjan Sokerisiskot.

Sirkku, Pulmu ja Marianne ovat sokerisiskot. Ehkä vähän liian kliseisestikin nimetyt naiset ovat kirjan päähenkilöt, jotka ajautuvat yhteen heidän äitinsä kuoltua. Siskoilla ei ole erityisen lämpimät välit, kaikilla on oma elämänsä. Siskoista vanhin, Sirkku, työskentelee kampaajana omassa yrityksessään ja hänelle tärkeätä on näyttää puutarhansa kautta, että hän on elämässä menestynyt nainen. Pulmu on siskoista keskimmäinen, oman yrityksen perustanut bisnesnainen joka tarjoaa sparrauskursseja muille yrityksille. Henkilökohtaisen elämänsä sekasorron Pulmu peittää menestyneen bisnesnaisen kuoren alle. Sisariaan selvästi nuorempi, äidin lellikki Marianne, on maailmalla menestyvä valokuvaaja, jonka elämän keskiössä on kaunis mallityttö Chiara. Äidin kuolema tuo sisaret yhteen ja pakottaa heidät miettimään elämää ja menneisyyden muistoja.

Sokerisiskot lähti jotenkin tahmeasti liikkeelle, enkä saanut tarinasta oikein otetta. Siskot olivat keskenään todella erilaisia, mutta kaikki olivat aika karikatyyrimäisiä ja kuvailussa oli jotain, mikä sai koko kolmikon jäämään vähän etäiseksi. Kenestäkään ei tullut läheistä, samaistuttavaa tai erityisemmin tunteita herättävää henkilöä, jota kirja olisi minusta kaivannut. Tai no, kyllä besserwisser-Sirkku sai minut ärsyntymään oikein todella, mutta toisaalta sekään ei nyt ihan auttanut parantamaan kirjaa. Marianne oli siskoista lopulta kiinnostavin ja jollain tavalla eniten sinut itsensä kanssa, vaikka alussa näyttikin aivan muulta. Marianne oli minusta myös jotenkin syvemmin kuvattu kuin hänen isosiskonsa.

Äidin kuolema tuo siskot yhteen, mikä on ideana kiva. Siskokset joutuvat miettimään nykypäivän lisäksi myös menneisyyttä, tapahtuneita asioita, lapsuutta ja kaikkiin vaikuttaneita muistoja. Siskojen elämiä käydään läpi, mutta silti tuntuu kuin jotain jäisi puuttumaan. En pitänyt kirjan lopusta, ja lukemisen jälkeen jäi keskinkertainen fiilis. Paavilaisen kieli on sujuvaa ja helppolukuista, mutta juonen puolesta Sokerisiskot jäi vaisuksi. Toki aion antaa Paavilaiselle vielä uuden mahdollisuuden, löytyyhän hänen kirjojaan hyllystäni tosiaan tämän lisäksi vielä kolmen kirjan verran.

★★

Black Swan Green / David Mitchell

Black Swan Green / David Mitchell

Sammakko, 2008. 383 sivua

Alkuteos: Black Swan Green, 2006

Suomentanut: Tarja Lipponen

Kannen suunnittelu: Riikka Majanen

Mistä minulle? oma ostos

David Mitchell on varmasti tunnetuin huippusuositusta Pilvikartasto-kirjastaan, mutta on mieheltä ilmestynyt muitakin romaaneja. Black Swan Green on Mitchellin neljäs romaani, ja sen pääosassa on 13 vuotias Jason Taylor, joka elää nuoruuttaan pienellä Black Swan Green-nimisellä paikkakunnalla Englannin maaseudulla 1980-luvun alussa.

Jasonin nuoruutta leimaa vanhempien avioero, ja eron edetessä ja Jasonin kolmannentoista elinvuoden kuluessa poika kokee monta mullistusta. Hän rakastuu poikatyttö Dawniin, polttaa ensimmäiset tupakkansa, saa ensimmäisen suudelmansa ja kokee ensimmäiset kuolemat lähipiirissään. Mutta sisimmässään Jason on herkkä, änkytystään häpeävä nuori poika joka kirjoittaa salaa runoja ja miettii maailman menoa todella tarkasti ja rehellisesti.

Mitchellin kirja sijoittuu 1980-luvun alkuun ja hän onnistuu mahtavasti luomaan 1980-luvun hieman jo nostalgisen tunnelman kirjaansa. Sen ajan asiat tulevat esille yksityiskohtaisesti, ja ajankuvaus on harkiten tehty. Adidashousut, videonauhurit ja musiikkikasetit ovat nuorten arkipäivää, pipon pitäminen on kaikkea muuta kuin muodikasta (= homojen hommaa Jasonin sanoin) mutta toisaalta Englannissa pelkoa herättää kuitenkin käynnissä oleva Falklandin sota joka mullistaa myös Jasonin tuttavapiiriä. Ajankuvauksessa ja siten myös kirjan tunnelmassa oli minusta jotain samaa kuin palvomani Kjell Westön romaaneissa.

Jasonin tarina on mukaansatempaava ja otteessaan pitävä. Kirjan tunnelma vie myös mukanaan, ja pitää otteesaan aivan loppuun saakka. Henkilöt on kuvailtu huolella, vaikka välillä olisinkin kaivannut jonkinlaista henkilölistaa vaikka kirjan alkuun, sillä erityisesti Jasonin kavereita vilisi kirjassa todella paljon. Heidän nimensä eivät myöskään aina jääneet mieleen, sillä välillä kaverit piipahtivat vain nopeasti jossain tarinassa mukana, ja seuraavaksi kesti kauan ennen kuin heidän nimensä taas vilahti tekstissä. Mutta Jason tuli lukijalle läheiseksi, ja hän oli kyllä huolella kuvailtu nuori poika. Hänen hahmossaan tuli uskottavasti esille tavallinen ristiriita monen nuoren elämässä; toisaalta pitäisi olla kova ja "cool" kavereiden seurassa, mutta sisimmässä voi silti tuntua aivan toiselta. Todellisuudessa haluaisi halailla tykkäämänsä tytön kanssa, kirjoitella runoja kotona ja kaveerata myös niiden vähemmän suosittujen luokkakavereiden kanssa.

Black Swan Green oli kaiken kaikkiaan koukuttava ja hieno romaani. Viihdyin Jasonin tarinan parissa loistavasti, ja kirjan nostalginen tunnelma on upea. Lukiessa tuli myös mieleen, että Jasonin tarina istuisi varmasti hyvin valkokankaalle. Luulen, että tästä kirjasta tulisi juuri sellainen elokuva, josta minä pitäisin!

★ ★ ★ ★ +

Kirjavaras / Markus Zusak

Kirjavaras / Markus Zusak

Otava, 2008. 558 sivua.

Alkuteos: The Book Thief, 2005.

Suomentanut: Pirkko Biström

Kannen kuva: Jeff Cottenden

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Markus Zusakin romaani Kirjavaras on ollut lukulistallani jo viitisen vuotta. Muistan, että se oli ensimmäinen kirja jonka ostin ja asetin ikiomaan kirjahyllyyni muuttaessani omilleni melkein viisi vuotta sitten. Muut kirjani tulivat vasta myöhemmässä muuttokuormassa, mutta jotain täytettä piti hyllyyn saada joten Turun kirjakaupasta lähti sitten tämä Kirjavaras mukaani, ja sai kunnian olla kirjahyllyn ensimmäinen asukki.

Otin Kirjavarkaan luettavaksi nyt, sillä kirjaan pohjautuva elokuva on tulossa elokuvateattereihin tässä kevään aikana ja halusin lukea kirjan sitä ennen. Monet ystävät, sekä paljon lukevat että myös he, jotka lukevat pari kirjaa vuodessa, ovat tätä kehunneet, joten odotukseni olivat varsin korkealla. Enkä kyllä joutunut pettymään. Kirjavaras oli mukaansatempaava ja juuri sopivan erilainen kirja! Sydäntäsärkevän julma, mtta niin mielenkiintoinen.

Liesel Memingerin lapsuus on kaikkea muuta kuin onnellinen. Kuolema korjaa pikkuveljen käsiinsä juna-asemalla ja Liesel päätyy asumaan kasvattivanhempien luokse Münchenin lähelle. Kasvattiäiti on monella tapaa ärsyttävä, mutta välittää tytöstä silti. Isä taas on lempeä ja kiltti. Kun Liesel herää painajaisiin yöllä, isä menee hänen sängynlaidalleen, lohduttaa ja lukee kirjaa. Yhdessä he kahlaavat läpi Haudankaivajan käsikirjan jonka Liesel varasti pienen veljensä hautajaisissa. Sen jälkeen he lukevat yhdessä vielä monta muuta kirjaa, saatuja ja varastettuja.

Kuolema seuraa myös Lieselin elämää veljen hautaamisen jälkeen. Sota jyllää nurkissa ja Liesel ja hänen kasvattiperheensä ja naapurissa asuvat ystävänsä tekevät kaikkensa selvitäkseen hengissä. Mutta sota on julma ja kuolema käy lähettyvillä aivan liian usein. Kirjat tarjoavat lohtua Lieselille sota-aikana, ja niiden varastamiseen liittyvät seikkailut tuovat iloa ja jännitystä tytön päiviin.

Kirjavaras on monella tapaa hieno romaani. Tarina on julma ja rankka, niinkuin natsi-Saksasta kertovat kirjat yleensäkin. Mutta samalla nuo historian julmat tapahtumat ovat mielenkiintoinen miljöö, ja sodan vaikutuksesta ihmisten elämään on kiinnostavaa lukea. Liesel Meminger on ihastuttava hahmo, ja pidin muutenkin Zusakin luomasta henkilögalleriasta valtavasti. Erilaisia ihmisiä oli paljon, jokainen oli kuitenkin omalla tavallaan inhimillisiä ja aidon tuntuisia. Lieselin kasvattiäiti oli suurimmaksi osaksi ärsyttävä, mutta hänen inhimillinen puolensa tuli kuitenkin useasti esille. Kuten myös pormestarin rouva jolle Liesel vei äitinsä pesemiä ja silittämiä vaatteita. Hieno rouva, jonka kovan kuoren alta kuitenkin paljastui jotain aivan muuta. Lieselin kasvatti-isä oli ehkä kirjan ihanin ihminen. Lempeä, kiltti ja sympaattinen mies!

Kirjan kertojaratkaisu on kutkuttavan kiinnostava. Vaikka kirjan etusivulla lukee aivan selvästi "Kun kuolema haluaa kertoa tarinan, on parasta pysähtyä kuuntelemaan" minulla kesti kuitenkin varsin kauan ennen kuin ymmärsin, että kirjan kertojana todellakin toimii itse Kuolema. Vaikka tämä kuulostaa hieman oudolta ja pelottavaltakin, oli se minusta kiinnostava ja toimiva ratkaisu. Kuolema oli kirjassa siis kirjaimellisesti läsnä jatkuvasti, mutta ei pelottavalla tavalla, vaana se seurasi Lieselin elämää sivusta varsin lempeästi ja ymmärtäväisesti.

Kirjan nimi, Kirjavaras, on kuvaileva ja sopiva. Sekin oli erilainen ja kiinnostava yksityiskohta. Liesel varasteli kirjoja milloin mistäkin, hautausmaalta ja kirjarovioilta. Kirjojen varastelu, ja kirjojen suurehko rooli tarinassa oli myös kovasti mieleeni (ylläri).

Rankkuudesta huolimatta pidin tästä kirjasta paljon. Tarina jää mieleen, henkilöt ovat kiinnostavia ja inhimillisiä ja kirjan rakenne minulle mieluisa. Rakastin pieniä välihuomautuksia ja sitä, että lukujen nimet kerättiin kokoon aina ennen uuden osan alkua. Vaikka kirjan kieli tuntui alussa hieman töksähtelevältä ja vaikealta, totuin siihen nopeasti ja lopulta pidin lyhyistä kappaleista ja tekstin katkaisevista välikommenteista paljon.

Kokonaisuutena Kirjavaras oli hieno lukukokemus, ja odotan nyt innolla kirjaan pohjautuvaa elokuvaa. Natsi-Saksasta ketovat kirjat herättävät tietysti aina paljon tunteita, on julmuutta, kuolema on läsnä jatkuvasti ja mikään ei ole turvallista tai varmaa. Mutta siksikin on niin hienoa lukea tällaisia kirjoja ja miettiä, minkälaisilla pienillä asioilla voi tuoda iloa niihin omiin päiviinsä. On se sitten kirjojen varastamista, harmonikan soittoa tai tikku-ukkojen piirtelemistä. Jos nämä asiat tuovat iloa tai lohtua, ne ovat tarkoituksensa täyttäneet!

 ★★★★+

Ei kiitos / Anna-Leena Härkönen

Ei kiitos / Anna-Leena Härkönen

Seven-pokkari, 2008. 350 sivua.

Kannen sunnittelu: Anu Ignatius

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Olen lukenut Anna-Leena Härkösen kirjoista suurimman osan, mutta jostain syystä vuonna 2008 ilmestynyt Ei kiitos on jäänyt välistä lukematta. Nyt kun kirjaan perustuva elokuvakin on pyörinyt leffateattereissa, päätin tarttua tähän.

Heli ja Matti Valkonen ovat olleet naimisissa jo viitisentoista vuotta. Heillä on teini-ikäinen Sissi-tytär ja elämä muutenkin varsin tasapainoista, kunnes Heli pitkällä kesälomallaan herää siihen, että arki maistuu puulta ja aviomiehenkään kanssa ei suju erityisen hyvin, ei sängyssä eikä edes keskustelun tasolla. Helin ja Matin avioliitto on uuvahtanut, eikä sitä pelasta edes romanttinen kahdenkeskinen lomareissu Santorinille. Takaisin kotimaassa asiat kuitenin muuttuvat, kun Heli toimii muutaman viikon kielikurssin opettajana. Helin elämä muuttuu nopeasti, ja hän on onnellinen ja tyytyväinen, ainakin hetken.

Ei kiitos on monella tapaa varsin taattua Härköstä. Pidin humoristisesta otteesta, siitä että välillä sai nauraa ääneen ja välillä sukeltaa peiton alle myötähäpeän puna kasvoilla. Henkilöt olivat taas, kuten Härkösen kirjoissa useimmiten, tavallisten suomalaisten oloisia. Heli ja Matti ovat tavallisia tallaajia, joiden elämästä on kaukana vaaleanpunaiset vaahtokarkit, ökyautot ja kalliit merkkilaukut. He ovat epätäydellisiä, mutta juuri siksi niin inhimillisiä. Pidän Härkösen kirjoista myös sen vuoksi, että ne ovat jollakin tavalla yksinkertaisia, ilman sen suurempia utopistisia tapahtumia ja kiemuroita. Tarinoita tavallisesta elämästä, tarinoita jotka voivat olla todellisuutta itselle tai vähintäänkin naapurille.

Ei kiitos ei ehkä nouse aivan kärkisijoille Härkösen kirjojen joukossa minun tilastoissani. Päällimmäinen syy on se, että tunsin että tämä kävi loppua kohti saman asian jankkaamiseksi ja hieman yksitoikkoiseksi. Odotin käännettä ja ulkomaanmatkan jälkeisiä tapahtumia hieman aikaisemmassa vaiheessa. Välillä myös kirjan päähenkilö Heli kävi ärsyttäväksi, ja keski-ikäisen naisen teinikäyttäytyminen oli välillä lähinnä naurettavan noloa. Toki myös Matti ärsytti välillä, ja tosielämässä taitaisin tulla hulluksi molempien osapuolten kanssa.

Seksi on kirjassa suuressa osassa, mutta loppupeleissä se on kuitenkin vain osa yhden uuvahtaneen avioliiton ongelmista. Kirja nostaa esille minkälaisia ongelmia voi tulla, kun keskustelun ja yhdessä juttelun sijasta pelataan tietokoneella eikä keksitä keinoja jolla korjata ongelmia.

Ei kiitos on nasevan hauska ja sillä tavalla taattua Härköstä. Mutta Helin ja Matin jonkinlainen jahkaaminen sai minut välillä turhautuneeksi, eikä kirja siksi ole aivan täydellinen. Mutta toki viihdyin tämän parissa mainiosti, Ei kiitos on nopealukuinen ja viihdyttävä kirja!

★★★★-

Gilead / Marilynne Robinson

Gilead / Marilynne Robinson

Bazar, 2008. 287 sivua.

Alkuteos: Gilead, 2004.

Suomentanut: Laura Jänisniemi

Kannen suunnittelu: www.fulltank.org

Mistä minulle? oma ostos

Marilynne Robinsonin romaani Gilead palkittiin vuonna 2005 Pulitzer-palkinnolla. Minä luin kirjan nyt osana oman kirjahyllyni lukuhaastetta.

Ikääntynyt amerikkalainen pastori John Ames elelee viimeisiä kuukausiaan Gileadin pikkukaupungissa Iowassa. Hänellä on huomattavasti itseään nuorempi vaimo, sekä seitsemänvuotias poika jolle Ames kirjoittaa kirjettä. Hän haluaa jättää vasta nuorelle pojalleen muistoja itsestään ja suvustaan. Hän on viettänyt koko elämänsä Gileadissa pastorina, ja myös hänen isänsä sekä isoisänsä olivat saarnamiehiä. Suuren roolin kirjeessä saa myös Amesin kummipoika, joka sekoittaa vanhan miehen rauhaisia päiviä palaamalla kotikaupunkiinsa. Kummipoika herättää vanhoja muistoja ja jännitteitä, ja John Amesin rauhalliset viimeiset päivät muuttavat muotoaan.

Gilead on kaunis pieni kirja. Kirjan tunnelma on melankolinen, hidas ja koskettava. Iäkkään John Amesin tuntemukset tulevat iholle ja kirjan tunnelmassa huomaa hyvin, kuinka miehen päivät saavat uuden käänteen kummipojan saapuessa kuvioihin. Kieli on kaunista, viipyilevää ja kirja vaatii lukijalta aika paljon. Se etenee hitaasti, mutta antaa samalla levollisen olon.

Kirjassa on varsin vahva uskonnollinen sävy, mutta uskonasioita ei kuitenkaan ole häiritsevän paljon. Uskontoaihe on oikeastaan varsin kiinnostava, näin ei-niin-uskonnollisenkin näkökulmasta. Pidin myös kirjan rakenteesta, ja siitä että tarina eteni kirjemuodossa eikä aina niin kronologisessa järjestyksessä.

Luin Gileadia hitaasti nautiskellen, mutta huomaan nyt, ettei minulla ole tästä kirjasta kovinkaan paljon sanottavaa. Kaunis, hidas, melankolinen ja tunnelmallinen kirja. John Amesin ajatukset ja tunteet koskettavat ja näin silmieni edessä kun hän katseli ikkunasta nuoren sinimekkoisen vaimonsa ja pikkupoikansa hulluttelua pihanurmella. Haikeankaunis kirja, johon mielenkiintoinen Amesin kummipoika toi sopivan lisämausteen.

★★★★

Meriharakat / Susan Fletcher

Meriharakat / Susan Fletcher

Like, 2008. 383 sivua.

Alkuteos: Oystercatchers, 2007.

Suomentanut: Jonna Joskitt

Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen

Mistä minulle? nettikaupan alennusmyynneistä

Ihastuin viime vuoden puolella Susan Fletcherin esikoisromaaniin Irlantilainen tyttö ja etenkin kirjan ihanaan tunnelmaan. Meriharakat on ollut lukulistallani jo kauan, ja pääsi vihdoin luettavakseni myös osana oman kirjahyllyn lukuprojektia.

Nuori Amy makaa neljättä vuotta koomassa sairaalasängyssä. Sängyn äärellä istuu hänen isosiskonsa Moira, joka lähes päivittäin käy katsomassa sisartaan, kertomassa tälle elämästään tänään ja heidän elämästään ennen onnettomuutta. Moira avaa sisarelleen pikku hiljaa muistoja ja tapahtumia ennen Amyn onnettomuutta, omia syyllisyydentunteitaan, katkeraa tunnustustaan.

Moira muistelee lapsuuttaan meren rannalla Britannian maaseudulla, hän muistelee kouluvuosiaan yksinäisyydessä kaukana kotona, ja hetkeä, jolloin kuvioihin astui Ray, nuori taiteilija joka halusi Moiran omakseen. Kiusatun, erikoisen Moiran, joka oli vailla ystäviä, kaukana perheestään.

Moiran ja Amyn tarina on koskettavaa luettavaa. Meriharakat on kaunis kirja ja rakastuin taas Fletcherin tunnelmanluomistaitoon. Kirja on täynnä ihastuttavia yksityiskohtia, jotka lisäävät sen surullista kauneutta. Merellä lentävät linnut, meren tuoksu, Moiran pitkät paksut hiukset, Amyn lapsuudenilo, Moiran ja Rayn oma koti, Rayn kirjoittamat kirjeet reissuiltansa ja Amyn lemmikkihamsteri. Arkisia yksityiskohtia jotka jostain syystä lisäsivät mielessäni kirjan ihanuutta.

Kirja on myös täynnä kiinnostavia ja tärkeitä aiheita. Pääosaan nousee sisaruskateus, yksinäisyys, syyllisyydentunnot ja myös rakkaus. Fletcherin kielenkäyttö on runollisen kaunista, ja kirja on täynnä upeita, merkityksellisiä lauseita. Myös kirjan henkilöt ovat kiinnostavia, ja henkilögalleria minusta juuri sopivan suuri. Päähenkilö Moira tuli lähelle ja sai paikan sydämestäni, jollain tavalla pystyin samaistumaan häneen helposti. Moiran Til-täti oli myös kiinnostava nainen, vaikka hän jäikin tarinassa hieman sivurooliin. Myöhemmässä vaiheessa kuvioihin astuva Ray on myös tapahtumien kannalta tärkeä ja kiinnostava tapaus.

Meriharakoissa on myös monta kiinnostavaa ihmissuhdetta. Moiran ja Amyn sisarsuhde on tietenkin pääosassa, mutta toisaalta oli myös kiinnostavaa miettiä Moiran ja Rayn avioliittoa, Moiran ja Amyn vanhempien välistä suhdetta ja myös heidän suhdettaan tyttäriinsä. Myös Til-tädin ja Moiran välinen side oli ajauksia ja tunteita herättävä.

Susan Fletcher on selkeästi minun kirjailijani. Ihastuin jo Irlantilaiseen tyttöön, mutta Meriharakat saa aivan oman paikkansa suosikkikirjojeni joukossa. Tämä on upea kokonaisuus, tunnelmaltaan aivan erityinen, tarinana mieleenpainuva, koskettava, syvällinen ja sydämeenkäypä, ikimuistoinen kirja minulle. En voi kuvailla kuinka innoissani odotan Fletcherin uutuuskirjaa Tummanhopeinen meri!

★★★★★  

Tuore maa / Jhumpa Lahiri

Tuore maa / Jhumpa Lahiri

Keltainen pokkari, 2012. 434 sivua.

1. suom.kiel.painos, 2008.

Suomentaja: Kersti Juva

Alkuteos: Unaccustomed Earth, 2008

Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Entinen novelli-inhoaja täällä juu. Mueenuddinin novellien jälkeen lukupinossa olikin Jhumpa LahirinTuore maa novellikokoelma. Pidin tästäkin kovasti, oikeastaan vielä enemmän kuin Hunajasta ja tomusta, mutta nyt on kyllä novelleja luettu riittämiin lähiaikoina, joten seuraavaksi jotain ihan muuta.

Tuore maa koostuu yhteensä kahdeksasta novellista. Ensimmäisessä osassa näitä on viisi ja toisen osan kolme novellia kertovat kahdesta samasta päähenkilöstä, Hemasta ja Kaushikista, ja toimii oikeastaan itsenäisenä, pidempänä tarinana. Ensimmäisen osan novelleista suosikkini oli Vaihtoehtoinen majoitus. Novelli kertoo avioparista, Meganista ja Amitista, jotka ovat matkustaneet Amitin tuttavan  häihin. He majoittuvat hienossa hotellissa, mutta paras majoitus löytyykin lopulta aivan muualta, Amitille menneisyydestä tutusta pienestä huoneesta. Amitin menneisyys ja nykyinen perhe-elämä ovat muutenkin matkan aikana pääosassa, mies haikailee naista menneisyydestä ja miettii samalla elämäänsä Meganin kanssa. Kirjan toisen osan kaikki kolme novellia kertoivat Hemasta ja Kaushikista. Heitä seurataan nuoruudesta aina keski-ikään saakka. Pidin todella paljon näiden kahden henkilön elämän seuraamisesta, ja pidin ratkaisusta, joka lopulta johdatti nämä kaksi vuosien jälkeen taas yhteen.

Lahiri kertoo tarinoita maailmalta. Hän kuljettaa lukijansa Yhdysvaltoihin, Roomaan ja Thaimaahan. Jokaisen tarinan päähenkilö on bengalilaistaustainen, Yhdysvaltoihin Intiasta muuttanut henkilö tai perhe. Tarinat seuraavat kulttuurien törmäyksiä, sitä, kuinka bengalilaistaustaiset perheet asettuvat Yhdysvaltoihin ja kuinka elämä korkeiden rakennusten keskellä eroaa syntymämaasta. Lahiri kokoaa tarinansa arjen pienistä tapahtumista, mutta korostaa myös tunteiden tärkeyttä ja sydämen päätöksiä. Hänen luomansa henkilöhahmot, usein toisen polven siirtolaiset, ovat kiinnostavia, herkkiä ja rohkeita. He tekevät kaikkensa tottuakseen uuteen arkeen, he kamppailevat sopeutuakseen uuteen maailmaan, uusiin ihmisiin, uuteen elämäänsä.

Lahirin kieli on sujuvaa ja nopealukuista, kerronta vahvaa ja mukaansatempaavaa. Kirjan kaikki kahdeksan tarinaa olivat vahvoja, itsenäisestikin toimivia. Kirjan nimikkonovelli, ensimmäinen, oli vähiten mieleen jäävä, mutta sekään ei ollut huono. Vaikka olen vierastanut novelleja, tässä tarinoiden lyhyys ei haitannut. Parillakymmenellä sivulla ehtii kertoa paljon, kun sen osaa. Ja Lahiri totisesti osaa! Näissä tarinoissa ei ollut mitään liian vähän, eikä toki mitään liikaakaan. Haluan kuitenkin ehdottomasti lukea Lahirilta myös romaanin, joten Kaima nousi heti lukulistalleni.

Jhumpa Lahiri oli todella positiivinen uusi kirjailijatuttavuus ja suosittelen Lahirin novelleja kaikille! Tässä taas yksi suoritus satasen listalleni.


★★★★+

Myös ainakin Katja, anni.M ja Ina ovat lukeneet Lahiria. 


ps! Valokuvassa kevään ensimmäinen parvekelounas alkuviikosta. Kevät♥.

ps2! Hiljenen viikonlopuksi, vaikka voisin kirjoittaa paljon esim. eilen näkemästäni Poikani Kevin-elokuvasta. Saan kuitenkin rakkaan ystävän vierailulle koko viikonlopuksi, joten palailen ensi viikolla. Ihanaa viikonloppua!

Lumipäiväkirja / Joel Haahtela

Lumipäiväkirja / Joel Haahtela

Otava, 2008. 190 sivua.

Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen

Mistä minulle? Alelöytö kirjakaupasta

Olen päättänyt jo kauan sitten, että Joel Haahtela on kirjailija josta pidän. Luin eilen ensimmäisen Haahtelani, ja Lumipäiväkirjan jälkeen voin innoissani todeta, että odotukseni osuivat oikeaan. Olen jo Haahtela-fani!

Lumipäiväkirjan kertojana toimii keski-ikäistynyt oikeustieteen professori. Kun mies eräänä aamuna lukee sanomalehteä, hänen silmiinsä osuu lehtijuttu nuoruuden rakastetusta, saksalaisesta Sigridistä. Sigrid on vapautettu vankilasta istuttuaan vuosia terrorismin ja mm. murhan vuoksi. Mies ryhtyy muistelemaan nuoruuden vuosiaan Saksan Heidelbergissä yhdessä Sigridin kanssa, onnellisia päiviä, kauniita muistoja ennen kuin yhteys naiseen katkesi. Mies matkustaa Saksaan, tavoitteenaan tavata Sigrid, vielä yhden kerran. Kotisuomeen mies jättää itsetuhoisen tyttärensä Lauran sekä vaikean avioliiton toisen osapuolen, Erika-vaimon.

Saksassa mies uppoutuu nuoruutensa muistoihin, yhteisiin hetkiin Sigridin kanssa. Mieli täyttyy myös nykyajan ongelmista. Miksi Laura-tyttärellä on niin huono olla, miksi nuori nainen on niin onneton? Miksi avioliitto Erikan kanssa ei toimi, mikä ajaa parin yhä kauemmas toisistaan? Entä miksi suhde Sigridiin kauan sitten katkesi, miksi heistä ei sittenkään tullut jotakin erikoista, niin kuin Sigridin äiti myös uskoi. Mikä ajoi Sigridin hirmutekoihin ja lehtien etusivuille?

Haahtelan kirjoitustyyli on kaunis, runollinen, lumoava. Kirjan tunnelma on synkkä, tiivis, haikeakin. Päähenkilö on surumielinen, eksyksissä elämässään. Lumipäiväkirja saa minut myös kaipaamaan lunta, kaunista lumisadetta, valkoista peitettä joka levittyy kaupungin ylle. Kaikki on jotenkin helpompaa, kauniimpaa kun lumi on maassa.

Lumipäiväkirja on aiheiltaan rankka, on terrorismia, murhaa, perheongelmia ja itsemurhaa, mutta samalla kirja on kaunis ja sen tunnelma jää mieleen pitkäksi aikaa. Myös kirjan tapahtumat jäävät varmasti mieleen pitkäksi aikaa ja nostankin tämän myötä Haahtelan Katoamispisteen hieman korkeammalle lukupinossani.


★★★★+

Lumipäiväkirjasta myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Kuuttaren lukupäiväkirja
Sinisen linnan kirjasto  

The Wag's Diary

The Wag´s Diary / Alison Kervin. AVON, 2008. 267 sivua.

Noniin, reilireissun eka luettu kirja oli Alison Kervinin englanninkielinen The Wag's Diary. Sain pokkarikirjan joskus viime kesänä erään hömppälehden mukana ja ajattelin että tämä olisi sellainen sopivan helppo hömppä junassa luettavaksi. Kirja osoittautui lopulta ihan liian hömpäksi, tylsäksi ja tyhmäksi.

Tracie Martin on naimisissa Luton Townin huippujalkapalloilija Deanin kanssa. Tracey on kaupungin jalkapallovaimojen ja -tyttöystävien (=WAGSien) porukan johtotähtiä ja hänelle tärkeitä asioita elämässä on oranssinruskea iho, tekokynnet, kauneusleikkaukset, hiuspidennykset ja kalliit kengät ja laukut. Mitä pienemmät vaatteet, mitä lyhyempi hame ja mitä enemmän pikkuhousut hameen alta näkyvät -sen parempi.

Lasten saavutuksilla, harrastuksilla, kalliilla kouluilla ja vaatteilla kilpaillaan ja heitä kehutaan toisille. Lisäksi lapset nimetään mitä prameimmilla (ja tyhmimmillä) nimillä. Traceyta ketuttaa kun hänen ja Deanin tytär Paskia Rose (mainitsinko jo niistä tyhmistä nimistä...) onkin kiinnostuneempi jalkapallosta kuin vaatteista, vaaleanpunaisesta kynsilakasta ja pumpulipilvistä. Traceyn huoli kasvaa myös kun hänen miehensä, joka on kerran jopa päässyt maajoukkueen jalkapalloleiritykselle, ei enää mahdukaan Lutonin pelaavaan kokoonpanoon hänen tehtyä liikaa maaleja oman maalivahdin taakse. Tracey-paran elämä on siis yhtäkkiä yhtä hullunmyllyä ja ongelmia täynnä, eikä asiaa paranna ainakaan se, että hänen uudet hiuspidennyksensä jää taksin oven väliin, ihon oranssi sävy muuttuu vaaleammaksi ja henkilökohtainen kauneudenhoitaja irtisanoutuu.

The Wag´s Diary oli ihan täyttä huttua. En ymmärrä miten olen nuorempana jaksanut lukea vain tällaisia hölynpöly-kirjoja. Hömppää luen siis joskus vieläkin, esimerkiksi Sophie Kinsellan kirjat ovat mielestäni kivaa kesälukemista. Tämän tsemppasin kuitenkin loppuun vain sen vuoksi, ettei reilireissun lukeminen loppuisi kesken kun jaksoin raahata mukaan vain kaksi kirjaa. Tracey Martin oli inhottava itsekeskeinen, ärsyttävä ja aivan liian pinnallinen henkilö jotta olisin voinut edes vähän tykästyä häneen. Kirjaa sai lukea myötähäpeän puna poskilla ja en oikeasti ymmärrä, miten joku voisi ajatella asioista ja elämästä noin pinnallisesti. Mutta onhan meillä Victoria Beckham ja muut jalkapallovaimot jotka ehkä ihan oikeasti ajattelevat edes vähän Traceyn tapaan. Kammottavaa edes ajatella sitä.

Tähtiä blogihistorian huonoimmalle kirjalle kokonaiset *

Huomenna jatketaan toisella reilikirjalla joka olikin ihan eri maata tämän kanssa:)
 

Valkoinen nainen

Valkoinen nainen / Päivi Alasalmi. Gummerus, 2008. 311 sivua.

Päivi Alasalmi oli TBR-listallani jo kauan, kunnes törmäsin kirjaston palautettuja hyllyssä Alasalmen Valkoinen nainen -romaaniin. Ja kuten niin usein ennenkin, onneksi törmäsin;)

Anita asuu miehensä Kimmon ja kahden kouluikäisen poikansa, Simon ja Antin, kanssa Tansaniassa. Kimmo toimii eläinpuiston suojelijana ja jahtaa pois salametsästäjät. Anita viettää lämpimiä ja onnellisia päivä poikiensa kanssa hienossa talossaan, jonka pihalla asuu vartijoita ja jonka arkeen kuuluu palvelijoita. Kun Kimmo saa muutamia päiviä vapaata koko perhe matkustaa savannille, tekee kanoottiretkiä, asuu teltassa villieläinten seassa ja tapaa ystäviään. Kimmo ja Anita viettävät illanistujaisia huvilansa pihalla ystävien kanssa, keskustelevat elämänmenosta, tulevaisuudesta ja menneisyydestäkin. Yllättäen kaikkien ystävysten menneisyydestä paljastuukin traagisia ja rankkoja kokemuksia, Anitan ensimmäinen tosirakkaus, tanskalainen Joakim tulee puheeksi muutaman kerran.

Anita elää onnellista elämää Tansaniassa suomalaisen perheensä ja eurooppalaisten ystävien ympäröimänä Afrikan kauniissa luonnossa, mutta hän kuitenkin säikähtää joka kerran kun hän näkee valkopukuisten miesten piileskelevän pusikossa tai tulevan vastaan kadulla. Anita ei uskalla kertoa pelostaan miehelleen eikä parhaalle ystävälleen Gretchenille. Tuntuu siltä, että valkoiset miehet vainoaisivat häntä.

Onnellisen ulkokuoren ja täydellisen elämän alla piilee kuitenkin jotakin vakavaa. Valkoinen nainen kertoo hienolla tavalla afrikkalaisesta kulttuurista, eurooppalaisten elämästä Afrikassa, mielenterveyden järkkymisestä ja menneisyyden vaikutuksesta nykypäivään. Alussa tästä kirjasta tuli mieleen Afrikan taivas, joka myös kertoo eurooppalaisten elämästä Afrikassa. Loppua kohden tämä kirja kuitenkin muuttui toiseen suuntaan, ja Anitan menneisyydestä alkoi paljastua enemmän ja enemmän. En halua tarkemmin spoilata kirjan tapahtumia (toivottavasti en ole spoilannut jo liikaa) mutta yllättävä ja pirteän erilainen kirja tämä on.

Alasalmi ei kikkaile turhia kielen kanssa, hän kuvailee Afrikkaa kauniisti, kuvailee Tansanian Sinistä hetkeä joka onkin turkoosi, mutta jonka jokin valkoinen Anitan silmäkulmassa pilaa. Kieli on välillä ehkä minun makuuni liiankin simppeliä ja paikka paikoin kerronta oli jotenkin töksähtävää, nuortenkirjamaista. Mutta kun välillä tuli niitä kauniita Afrikkakuvauksia, en jaksanut ärsyyntyä kielestäkään ihan hirveästi. Sisällöltään mielenkiintoinen ja erilainen suomalainen kirja jonka loppu oli mukavan yllättävä, vaikkakin hieman ennalta-arvattava. Haluan ehdottomasti lukea lisää Alasalmen kirjoja!

Pisteitä ***+

Kirjan on myös arvostellut Salla ja Erja.

****************maailmanvalloitusprojekti: Tansania***************

Jäähyväiset Einolle

Jäähyväiset Einolle / Johanna Ervast. 2008. 190 sivua

 Johanna Ervastin kirja Jäähyväiset Einolle on surullinen, koskettava, kauhea kirja joma kuitenkin antaa paljon jos sen kykenee lukemaan. En ole ikinä itkenyt yhtä paljon kirjaa lukiessani, paha olo jäi päälle kauaksi aikaa lukemisen jo loputtua. Jäähyväiset Einolle on tositarina siitä, millaista on kun oma lapsi äkkiä sairastuu ja kamppailee elämästään. Johanna Ervast kuvailee tunteitaan ja ajatuksiaan, kertoo kuinka koko perheen elämä muuttuu kertaheitolla kun kolmevuotias Eino-poika sairastuu yhtäkkiä aivoverenvuotoon. Kirja käy läpi äidin ajatuksia ja tunteita, syyllisyydentunnetta - olisiko kaikki mennyt toisin jos Einon sairastuminen olisi huomattu aiemmin, miksi tämä kauheus tapahtuu juuri tälle perheelle. Ervast on ammatiltaan pappi ja käy myös läpi suhdettaan Jumalaan. Byrokratia, sairaalan hoitosysteemit, lääkäreiden ja vanhempien erimielet lapsen hoidosta tulee myös esiin.

Jäähyväiset Einolle on todella surullinen ja kauhea kirja. Tällaista ei saisi tapahtua kenellekään, pienen lapsen elämä ei saisi päättyä näin aikaisin, vanhempien ei pitäisi tarvita käydä läpi tällaisia tapahtumia. Ahdistava, surullinen, järkyttävä lukukokemus, mutta myös todella opettava. Vaikka Einon tarina ehkä on harvinainen, on se täysin mahdollinen ja voi tapahtua kenelle tahansa. Suosittelen kuitenkin kirjan lukemista jos siihen kykenee. Kielellisesti ja niin kuin kirjana en osaa tätä arvostella, kieli on ihan tavallista mutta tapahtumien ja sisällön kohdalta opettava kirja.


ps! Laitoin blogiin uuden kategorian, "fakta" jonka alle listaan kaikki tositarina-kirjat sekä mahdolliset tietokirjat.

Gourmet

Gourmet / Tuomas Vimma. 2008. Gummerus. 283 sivua

 Tuomas Vimman kolmas romaani Gourmet kertoo lyhyesti sanottuna gastronomian ihmeellisestä maailmasta. Kirjan nimetön päähenkilö on 29-vuotias mies jonka ranskalainen isä on Michelin-tähtitarkastaja. Isä on pettynyt poikaansa koska tämän mielestä poika ei ole saavuttanut yhtään mitään 29 ikävuoteen mennessä. Niinpä isä päättää että tästä lähtien pojalla ei ole enää mahdollisuutta suvun taloudelliseen tukeen ja poika huomaa olevansa puilla paljailla. Pojan on näytettävä isälleen että hänestä on johonkin -esimerkiksi pystyvänsä hankkimaan Michelin-tähden. Avukseen poika löytää niin ystävänsä Filip von Jägerstrompin kuin kauniin unkarilaisen Zwzannan. Hurana työskentelevä Mercedeskin tulee apuun ja onkin ravintolahankkeessa mukana enemmän kuin nuori päähenkilömme osasi kuvitellakaan. Kokkailuneuvoja poika saa kuolleelta ranskalaiselta huippukokilta ja Zwzannan viininhaistajakoira auttaa viinin valinnassa mutta lopulta tuhlaajapoika saa kunnon opetuksen.

Gourmet on hauska, oikein kunnolla yliampuva kirja. Minä nautin kirjan lukemisesta ja ihastuin kovasti Vimman tapaan kirjoittaa, käyttää erilaisia sanontoja ja sekoittaa "julkkiksia" hauskasti mukaan soppaan. Nauroin monta kertaa ääneen ja vaikka kirjan tapahtumat olivat todella yliampuvat ja liioitellut en edes tuntenut minkäänlaista myötähäpeää päähenkilöä kohtaan. Tajusin jo ensimmäisiltä sivuilta että kyseessä on yliampuva kirja  joten ehkä totuin ottamaan tapahtumat oikealla tavalla. Kovin tosissaan tätä kirjaa ei kannata lukea mutta oikealla asenteella Gourmet on todella hyvä kirja joka johdatti köyhän opiskelijalukijan muutaman tunnin ajaksi herkullisten ruokien pariin pois kaurapuuro- ja nuudelitodellisuudesta.

****
 Lisää Tuomas Vimmaa minulle kiitos!

Lapsuus

Barndom (lapsuus) / Bo Carpelan. Schildts 2008, 197 sivua

 Luin Bo Carpelanin romaanin Lapsuus ruotsiksi ( Barndom) mutta halusin silti arvioida tämän suomeksi. Katsotaan miten sujuu;)

Lapsuus kertoo Davin kasvusta 1930-luvun Helsingissä. Kirja on kirjoitettu juuri Davin näkökulmasta joka kokee jo nuorena paljon elämästä. Monet Davin lähipiirissä kuolevat ja Davi saa etsiä voimaa ja kasvua muun muassa kirjoista. Davin lapsuus päättyy eräänä päivänä vuonna 1939 kun sota syttyy.

Lapsuus ei koreile tapahtumilla. Carpelan kirjoittaa runollista, aistikasta ja rikasta kieltä mutta selkeät tapahtumat ovat kirjassa aika vähissä. Tämän vuoksi minun on hankala selittää kirjan tapahtumia sen tarkemmin... Lapsuus kuvailee ennen kaikkea kasvavan Davin fiiliksiä ja elämyksiä, kieli on kaunista ja kuvailevaa ja juuri se kieli ja se tunnelma jonka kauniit, rikkaat kuvailut tuottavat on ehdottomasti kirjan vahvuuksia. Joskus on kiva lukea vähän erilaisia romaaneja, sellaisia joihin en ole niin tottunut. Kielellisesti rikkaita mutta tapahtumien osalta köyhiä.

***

Sattumuksia Brooklynissa

Sattumuksia Brooklynissa / Paul Auster. 2005 (suom. 2008). 363 sivua

Paul Auster on ollut jo tovin pakko tutustua-listallani ja nyt tartuinkin Austerin Sattumuksia Brooklynissa -romaaniin. Kirjan kertojana toimii kuusikymppinen Nathan Glass joka muuttaa Brooklyniin avioeron ja syöpähoitojen jälkeen "kuolemaan". Nathan ei kuole -syöpä on saatu kuriin hoidoilla ja yhtäkkiä Nathanin elämä muuttuukin kertaheitolla. Nathan tapaa Brooklynissa aluksi sisarenpoikansa Tomin joka on töissä miesten yhteisen tuttavan Harry Brightmanin kirjakaupassa. Pian Nathanin ja Tomin seuraksi saapuu myös Tomin sisarentyttö Lucy joka ei suostu puhumaan sanaakaan. Lucyn äidistä, Aurorasta ei ole tietoakaan -puhumaton tyttö ei anna Nathanille ja Tomille vinkkiä siitä, missä hänen äitinsä on. Nathan tapaa Brooklynissa ja sen ulkopuolella paljon uusia ihmisiä ja hänen elämänsä uudessa kaupungissa asettuu uomiinsa. Mies kerää toisten ihmisten tarinoita ja sattumuksia omaa kirjaansa varten mutta kohta myös Nathanin elämään saapuu piristystä ja vaihtelua. Nathan onkin yhtäkkiä maailman onnellisin mies-onnellinen siitä että saa olla elossa, hengittää uuden aamun ilmaa ja viettää aikaa rakkaimpien parissa vaikka hän alun periin muutti Brooklyniin kuolemaan. Paljon ehtii sattua ja tapahtua, monta uutta tuttavuutta syntyä ennen kuin kaikki ihmiskohtalot alkavat selvitä.

Sattumuksia Brooklynissa oli ehdottomasti parempi kuin osasin odottaa -positiivinen yllätys. Kieli oli monipuolista, vaihtelevaa, ennen kaikkea hauskaa. Kirjassa riitti tapahtumia, kaikki tunteet käytiin läpi. Henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia - Nathaniin pystyin jotenkin helposti samaistumaan vaikka hän on kuusikymppinen mies ja minä kaksikymppinen nainen. Myös nuori Lucy ja Lucyn eno Tom olivat mielenkiintoisia seurattavia. Kirja oli erittäin hauska, en ole pitkään aikaan nauranut ääneen yhtä usein kuin tätä kirjaa lukiessani. Kirja oli nopelukuinen ja juuri sellaista kaipasinkin luettuani juuri viikon verran Kirjan kansaa. Kirjan lopussa tapahtui yllättäviä asioita, melkeinpä täyskäännös mutta loppu oli silti onnistunut ja onnellinen. Erittäin miellyttävä lukukokemus, tämä tarkoittaa sitä, että lukulistalleni ilmestyy Paul Austerin toisiakin teoksia! Suosittelen:)

****+

Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä

The Brief Wondrous Life of Oscar Wao / Junot Diaz

Like, 2008

288 sivua

 Junot Diazin Pulitzer-palkittu romaani Oscar Waon Lyhyt ja Merkillinen elämä kertoo ylipainoisen ghetto-nörtti Oscarin tarinan. Oscar rakastaa tietokonepelejä ja scifiä. hänellä ei ole montaa ystävää, mutta kuitenkin rakastavia ihmisiä ympärillään. Oscarin sisko Lola toimii kirjan toisena kertojana, Oscarin ja Lolan tuttu, välillä myös Lolan poikaystävänä ja Oscarin kämppiksenä toimiva Yunior on kirjan toinen kertoja.

Oscarin nuoruus täyttyy tietokonepelistä, kirjoista ja tytöistä haaveiluun. Ylipainoinen ja idiootin leiman saaneena hän haaveilee ja rakastaa etäältä, eikä ole kovinkaan suosittu tyttöjen joukossa. Oscarin elämään kuuluu myös vahvoja naisia, äiti mukaan lukien. Eletään Dominikaanisessa Tasavallassa Trujillon aikakautta ja maan historia ja sen poliittinen tilanne on näkyvästi esillä kirjan sivuilla. Oscar Waon elämä jää lyhyeksi, kuten kirjan nimestä voi päätellä. Ennen kuolemaansa hänet hakataan jo aikaisemmin henkihieveriin mutta siitä Oscar selviää. Hän yrittää voittaa rakastamansa naisen sydämen itselleen, mutta kuolee sitä yrittäessä.

En voi sanoa pitäneeni kirjasta. Aluksi ärsytti todella pitkät (jopa sivun mittaiset) alaviitteet jotka keskeyttivät kirjan lukemisen pahasti. Välillä jopa jätin alaviitteiden lukemiset väliin koska en jaksanut hyppiä tekstissä niin paljon. Toiseksi, tarina ei oikein antanut minulle mitään. Toki se kertoi mielenkiintoisista, vahvoista persoonista mutta jotenkin se kuitenkin jäi vaisuksi. Mietin monet kerrat viitsinkö edes lukea kirjaa loppuun, mutta päädyin silti lukemaan. Loppukaan ei ollut mitenkään yllättävä tai ennalta arvaamaton joten eipä tästä kirjasta, tai Oscar Waon elämästä jäänyt sen kummempia ajatuksia. Ihan selkeä pettymys!

**-

*******maailmanvalloitusprojekti: Dominikaaninen tasavalta******

Kukkien verellä kirjottu

 Kukkien verellä kirjottu on Iranissa syntyneen, Yhdysvalloissa varttuneen Anita Amirrezvanin esikoisromaani. Hän teki tutkimustyötä ja kirjoitti kirjaa yhdeksän vuoden ajan ja täytyy sanoa, että lopputulos on minun mielestäni loistava. Kun aloitin kirjan lukemisen viime sunnuntai-iltana minun oli vaikea laittaa sitä käsistäni. Töihin oli kuitenkin pakko mennä, mutta kirjan tapahtumat viipyivät mielessä vielä työpäivien jälkeenkin. Tänään sain vihdoin luettua kirjan loppuun ja oli kyllä mahtava, kauniisti kirjoitettu, yksityiskohtainen ja runollinen tarina.

Tarina sijoittuu 1600-luvun Persiaan (Iraniin), pääosassa on nimettömänä pysyvä nuori maalaistyttö. Tyttö asuu vanhempiensa kanssa tutussa kotikylässä ja viettää onnellista, rutiininomaista elämää. Kaikki kuitenkin muuttuu kun tytön rakas isä yllättäen kuolee ja tyttö sekä hänen äitinsä lähtevät ainoan sukulaisensa, edesmenneen isän veljen ja tämän perheen luokse asumaan toiseen kaupunkiin, kauas kotikylästä. Isän veljen luona tyttö ja hänen äitinsä joutuvat tekemään palvelijan työtä -äiti auttaa palvelijoita ruuanlaitossa, tyttö samoin. Pikkuhiljaa tyttö oppii sedältään matonteon taidon ja aloittaa "uransa" miesten hallitsemassa maailmassa. Vaikeudet eivät lopu tähän -tyttö naitetaan väliaikaisesti miehelle joka pitää tyttöä kauppatavarana eikä ajattele muita kuin itseään. Nuori tyttö on kuitenkin älykäs ja löytää kuin löytääkin tien ulos vaikuksista vaikka hän matkalla takaisin onneen menettää paljon arvokasta. Kirjan loppu on kaikesta huolimatta onnellinen.

Minä pidin kirjasta kovasti ja suosittelen kaikille, etenkin lukijoille, jotka minun tapaani ovat kiinnostuneita naisen asemasta maailman historiassa.

*****

******maailmanvalloitusprojekti: Iran******

Hiljainen kevät

 Tylsän Zahirin jälkeen oli luettava jokin nopealukuinen, helppo kirja. Taina Teerialhon Hiljainen kevät oli ainakin nopealukuinen ja melko helppokin. Muutaman tunnin eilen illalla sain tutustua Hannaan, nuoreen naiseen jolla on kolmevuotias poika aviomiehensä Ilarin kanssa. Hanna kärsii kuulo-ongelmista ja hän miettiikin, mahtaako enää ensi keväänä kuulla lintujen laulua laisinkaan. Ilari on suuri lintufani, hänelle linnut ovat kaikki kaikessa, jopa tärkeämpiä kuin oman pojan syntymä. Kyllä Hannakin linnuista tykkää, mutta ei yhtä paljon kuin Ilari. Hannan ja Ilarin avioliitto on alkanut rakoilla ja Hannan kuulon heikkenemisen myötä se rakoilee yhä enemmän. Rakkautta ei ole, Ilarin mukaan ei ole koskaan ollutkaan. Hanna tapaa työmatkallaan työtoverin jonka kautta hän alkaa taas tuntea itsensä naiseksi ja itsenäistymisen ja oman itsensä löytämisen kautta päätös elämänmuutoksesta tulee esille.

Hiljainen kevät on ihan ookoo tarina kahden ihmisen, miehen ja naisen, välisestä hiljaisuudesta ja mihin se hiljaisuus johtaa. Joukkoon on sekoitettu aika paljon lintuja, minun mielestäni, ei lintufanina, ehkä vähän liikaakin. "Perhetarinoita" tykkään aina lukea mutta mielestäni kyllä kirja jäi jotenkin vähän vaisuksi. Kuulo-ongelmat ja avioliiton heikkeneminen ja näiden kahden rinnastaminen oli mielenkiintoinen seikka, mutta ei kirja kyllä tuonut okein mitään uutta ja merkittävää, ainakaan minulle.

***_

Haikein terveisin

Haikein terveisin / Nicholas Sparks, 2008.(Dear John, 2006). WSOY, 357 sivua

Haikein terveisin on lukemistani Nicholas Sparksin kirjoista ehdottomasti paras. Kirja kertoo nuoresta kapinallisesta John Tyreestä joka saa potkut työpaikaltaan eikä oikein tiedä mitä tekisi elämällään. John värväytyy neljäksi vuodeksi sotilastukikohtaan Saksaan. Lomaillessaan kotimaassaan John kuitenkin tapaa Savannahin ja rakastuu tyttöön kertaheitolla. John ja Savannah viettävät Johnin lomaviikot tiiviisti yhdessä ja Johnin Saksaanpaluun lähestyessä he lupaavat kirjoittavansa kirjeitä ja odottavansa toisiaan Johnin ollessa palveluksessa. Kirjeet matkustavat Atlantin yli tiiviisti ja Johnin päästessä lomille pari viettää kaiken aikansa yhdessä. John tutustuttaa Savannahin myös eristäytyneiseen isäänsä jota on tähän saakka vain kiinnostanut harvinaisten rahojen keräily. Johnin palatessa Saksaan Savannah vierailee Johnin isän luona ja jatkaa kirjoittamista Johnille. Neljä vuotta kuluu ja Savannah ja Joh  luulevat, että he kohta saavat olla jatkuvasti yhdessä. Syyskuun 11. tapahtumat vuonna 2001 muuttavat kuitenkin nuoren parin suunnitelmat ja John lähtee Irakiin. Savannahin kirjeiden sävy muuttuu ja eräänä päivän John päätyykin repimään ja hävittämään kaikki kirjeet Irakissa. Johnin elämä ei tunnu enää samalta, Savannahin lupauksista huolimatta tämä on pettänyt Johnin ja John saa tosissaan miettiä mitä on rakastaa toista. Nicholas Sparksin kirjojen tuntomerkkinä on useimmiten ei-niin-onnellinen loppu ja niin tässäkin, tosin Sparksin kirjoitustavan tuntien osasin odottaa sitä joten se ei tullut minulle niinkään yllätyksenä.

Sparksin kirjoitustapa ei ehkä ole mitenkään erityinen, suomennoksetkin vaikuttavat usein huolimattomilta. Sparksin kirjat ovatkin minulle eniten ihmissuhdehömppää, tarinat obat yleensä traagisia, varsinkin juuri tarinoiden loppu ja siksi Sparksin kirjat usein nostattavat kyyneleet silmiin ja tunteet pinnalle. Se on mielestäni Sparksin kirjojen vahvuus-kielellisesti ei kannata odottaa sen kummempaa taituruutta.

***

Ps! Kirjaan pohjautuva elokuva, Dear John on muuten aika hyvä, melkein kirjaa parempi:)

Onnellinen pieni saari

Lars Sundin Onnellinen pieni saari on ihan kiva kertomus pienen kylän elämästä ja ihmisistä. Kylän arki järkkyy kun saaren rantaan alkaa huuhtoutua tuntemattomien, ei-kyläläisten ruumiita. Asukkaat säikähtävät, ihmettelevät. Mistä ruumiit tulee, mitä on tapahtunut. Kirjan sivuilla lukija saa tutustua saaren asukkaisiin, posti-Janneen, Celiaan ja K-D Mattsoniin joka on kunnanhallituksen puheenjohtaja. Elämä Fagerön saarella on onnellista ja turvallista, sisämaasta tuleviin kesävieraisiin on totuttu ja kaikki tuntevat toisensa.

Kirja oli siis ihan kiva tarina pienen kylän elämästä ja sen asukkaista mutta eipä kirja minussa sen kummempia fiiliksiä herättänyt. Kirjan juoni ja se "juttu" jäi jotenkin vajaaksi tai meni minulta ohi.
Ihan ookoo, ei sen kummempi.

***

Puhdistus

Odotin Sofi Oksasen Puhdistus -kirjalta mahdottoman paljon. Kaikki tuntemani ja myös tuntemattomat kehuivat kirjaa maasta taivaaseen joten ajattelin, että sen on oltava jotain erikoista. odotukset oli niin korkealla, että petyin hieman. Jos taas olisin tarttunut kirjaan ilman odotuksia, olisin varmasti ollut sitä mieltä että se on loistava. Olihan se hyvä! Puhdistus kertoo virolaisen vanhan naisen Aliide Truun sekä hänen pihalleen ilmestyneen Zaran tarinan. Zara osoittautuu Aliiden siskon tyttärentyttäreksi ja Zaran ilmestymisen jälkeen alkaa Aliiden perheen lohduttoman ja traumaattisen menneisyyden läpikäyminen.

Tarina on mielenkiintoinen ja virolainen näkökulma ja Viron historian esiintuominen naisen näkökulmasta oli erittäin mukavaa vaihtelua lukemiini kirjoihin. Kirjasta saa erilaisen kuvan Virosta joka on ainoastaan hyvä asia. liian monilla tuntemillani ihmisillä kun sattuu olemaan aikamoiset ennakkoluulot kyseistä maata ja sen asukkaita kohtaan. Ihan jo sen puolesta tämän kirjan lukeminen voisi olla hyvä... Tarina on rankka mutta kirjoitustapa onneksi sellainen, että neljäsataasivuisen kirjan pystyy lukemaan täysin murtumatta.

****

*******maailmanvalloitusprojekti: Viro*******