Maan ääreen / Kristina Carlson

Maan ääreen / Kristina Carlson

Otava, 1999. 192 sivua

Kannen suunnittelu: Leena Majaniemi

Mistä minulle? oma kirppariostos

Minulla on ikuisuusprojektina kaikkien Finlandiavoittajien lukeminen. Nyt keväällä kaivoin kirjahyllystäni esille Kristina Carlsonin romaanin Maan ääreen, joka on kyseisen palkinnon voittanut vuonna 1999. Olen lukenut Carlsonilta aiemmin kaksi kirjaa, enkä mitenkään erityisemmin ihastunut.

Maan ääreen kertoo ylioppilas Lennart Falkista, joka matkaa 1860-luvulla Amurinmaalle. Lennart matkustaa läpi kaupunkien ja tapaa uusia ihmisiä. Hän rakastuu ja pettää, tekee hyviä ja huonompia valintoja. Lopulta satamakapteenin illalliskutsuilta palatessaan Lennartia lyödään kivellä päähän. Lennart teke kaikkensa parantuakseen ja selvittääkseen päällekarkaajan henkilöllisyyden. Nuori mies haluaa löytää elämälleen tarkoituksen, ja auttajaksi ryhtyy lääkäri Theodor Ganz, Lennartin asuinkumppani ja ystävä.

Joku näissä Carlsonin kirjoissa tekee sen, että ne jäävät minulle hieman etäisiksi. Lennart on hahmona kiinnostava, mutta silti jäi tunne etten oppinut oikein tuntemaan häntä. Kirja etenee verkkaisesti, tunnelma on rauhallinen ja paikoitellen - vaikka kirja on ohut - se jää melkein tylsäksi. Kaipasin ehkä enemmän tapahtumia, eikä vain laimeaa kerrontaa Lennartin elämästä. Vaikka tiiliskivestä päähän saaminen on traagista ja kurjaa, koin kuitenkin että kirjassa jäi jokin kliimaksi saavuttamatta.

Pidin siitä, että kirja on ikään kuin kuumehouruisen Lennartin päiväkirjamerkintöjä. Ja tapahtumien asettuminen Siperiaan lisäsi mielenkiintoa ehdottomasti! Mutta silti joku jäi puuttumaan.

Carlsonilla on aivan omanlaisensa tapa kirjoittaa ja kaikki nämä häneltä lukemani kolme kirjaa ovat tunelmaltaan samantyylisiä. Se, että tapahtumat asettuvat niin kauas historiaan, ei luulisi minua haittaavan. Yleensä pidän juuri sellaisista kirjoista. Mutta joku tässä on, joku mikä jättää aina vähän kylmäksi. Maan ääreen ei ihan uponnut, enkä tavoittanut sitä hienoutta, jota olisin Finlandiavoittajalta odottanut. Ehkä Carslonin kirjat eivät vain ole minua varten...

★★

Kapteeni Corellin mandoliini / Louis de Berniéres

 

Kapteeni Corellin mandoliini / Louis de Berniéres

 

SSKK, 1999. 478 sivua.

Alkuteos: Captain Corelli's Mandolin, 1994

Suomentanut: Kersti Juva

Kannen suunnittelu: Jeff Fisher

Mistä minulle? kirppariostos

Aloitin Louis de Berniéresin romaanin Kapteeni Corellin mandoliini lukemisen varmaan joskus viime vuoden puolella. Taistelin noin sivulle 150, mutta en tajunnut tarinasta mitään ja kirja vaan ei lähtenyt liikkeelle. Kesälomani alussa kyllästyin siihen, että kirja lojui yöpöydällä, joten päätin antaa sille uuden mahdollisuuden ennen kuin siirtäisin sen kirpparipinoon. Yllättäen kirja lähtikin toisella yrittämällä heti lentoon, ja tarina koukutti minut täysin! Niin hassua, olin todellakin jo luovuttanut tämän suhteen. Lopulta tästä tulikin aivan mahtava lukukokemus, ja muistelen kirjaa usein vielä nytkin.

Toinen maailmansota on käynnissä, ja sota tuo myös italialaisen armeijan kapteenin Antonio Corellin Kreikan tarunhohtoiselle saarelle Kefalloniáan. Corelli majoittuu saaren lääkärin, tohtori Ianniksen, ja tämän tyttären Pelagían luokse. Musiikkia rakastava, ja sen kautta elävä Antonio rakastuu Pelagíaan joka on jo kihloissa kotisaarelta tutun miehen kanssa, joka taistelee sodassa vastarintaliikkeessä. Pelagía huomaa kuitenkin vastaavansa hurmaavan mandoliininsoittajan tunteisiin ja siitä saa alkunsa heidän rakkaustarinansa.

Kapteeni Corellin mandoliini on upea, koskettava ja unohtumaton rakkaustarina. Se on rakkaustarina Pelagían ja Antonion kohdalla, mutta myös tarina rakkaudesta kotiinsa ja upea kunnianosoitus Kreikan hulppeille maisemille. Kirja aiheutti minussa mahdottoman matkakuumeen Kreikkaan, olisi mahtavaa päästä jossain vaiheessa näihin tarunhohtoisiin maisemiin. Kirjassa saaren maisemat, luonto ja Kreikan kauneus on todella vahvasti läsnä, ja tekee kirjasta entistä upeamman.

Corellin ja Pelagían rakkaustarina on varsin perinteinen ja ennalta-arvattava, mutta samalla kuitenkin kaunis ja koskettava. Kirjan henkilögalleria on monipuolinen ja luulen, että se mikä minulla kirjan alussa tökki, olikin juuri vaikeat kreikkalaiset nimet ja tohtori Iannisin monet ystävät ja tuttavat, jotka alussa sekoittuivat mielessäni. Henkilöt olivat kuitenkin kiinnostavia, ja huolella kuvailtuja. Etenkin tohtori Iannis oli melkoinen persoona, ja kapteeni Corelli varsin hurmaavalta vaikuttava herrasmies. Myös sivuhenkilöiden joukosta löytyi kiinnostavia tapauksia, kuten jättiläismäinen, mutta lempeä ja avulias Velisários.

Saaren elämä ei ole kaikesta kauneudesta huolimatta onnellista ja turvallistakaan. Saarta koettelee niin sisällissota kuin maanjäristyskin. Miehittäjät vaihtuvat ja kaiken karmeuden jälkeen saari täyttyy uteliaista turisteista. Saaren asukkaiden elämä ja erilaiset kohtalot tekevät tarinasta mielenkiintoisen ja monipuolisen, ja kokonaisuuden josta huokuu lämmin huumori mutta ennen kaikkea elämä. Myös toinen maailmansota on ajanjaksona kiinnostava, jälleen kerran.

Kirjan kieli on sujuvaa ja helppolukuista. Kun jatkoin kirjan lukemista nyt kesällä, uppouduin tarinan vietäväksi heti, enkä olisi tahtonut laskea kirjaa käsistäni. Hassua että se ensimmäinen lukemisyritys oli niin takkuinen, kun toisella yrittämällä hullaannuin täysin. Kapteeni Corellin mandoliini on kokonaisuutena upea ja mieleenpainuva, yksi kesän ehdottomista suosikkikirjoistani. Ehkä jopa kaikkien aikojen suosikkikirjojeni joukkoon mahtuva romaani! Henkilöt, tarina, miljöö, tapahtumapaikka ja historialliset tapahtumat tekivät tästä mahtavan lukuelämyksen.

★ ★ ★ ★ ★

Iljan äidiksi

Iljan äidiksi / Suvi Ahola. WSOY, 1999. 224 sivua.

 Uusi kirjavuosi on hyvä aloittaa tällaisella "välipalakirjalla". Kaipasin minulle vaikean Samarkandin vierelle jotain helpompaa luettavaa. Aiheeltaan Suvi Aholan Iljan äidiksi ei toki ole mikään helppo, mutta se oli helppo- ja nopealukuinen sekä minulle todella mielenkiintoinen kirja.

Suvi Ahola kertoo kirjassa ensimmäisestä vuodesta jonka hänen Venäjältä adoptoimansa CP-vammainen Ilja poika asuu Suomessa. Aholan ja hänen miehensä (joka muuten on kirjailija ja YLEn toimittaja Matti Rönkä) perheeseen kuuluu kaksi biologista lasta kun Ahola vielä kaipaa aikaa pienen lapsen vanhempana. Hän ei kuitenkaan jaksa uutta raskautta joten yhdessä miehensä kanssa he päätyvät adoptoimaan lapsen. Venäjä valikoituu adoption kohdemaaksi ja pian he matkustavat Pietariin tapaamaan poikaansa, nelivuotiasta Iljaa. Ilja tulee kotiin Suomeen eräänä pitkäperjantaina. Junamatka Suvin vanhempien luokse sujuu hyvin. Mummolassa Ilja pestään ja puunataan jotta lastenkodin saippuan tuoksu häviäisi pienestä pojasta. Saunantuoksuisena ja puhtaana Ilja saapuu Helsingin kotiin seuraavana päivänä. Siitä arkaa perheen uusi arki kolmilapsisena perheenä. Iljan kotiintulon aikoihin alkaa myös kotitalon suuri remontti joka aiheuttaa pinnankireyttä ja loppua kohden myös hieman rahavaikeuksia. Suvi Ahola kertoo kirjassaan paljon Iljan ensimmäisestä vuodesta, terapiasta ja treenesitä jonka avulla CP-vammainen Ilja oppii kävelemään. Kuinka Ilja oppii nopeasti suomen kielen, vaikka välillä käyttääkin hurmaavasti venäjänkielisiä sanoja avuksi. Aholan kirjassa on myös paljon adoptioäidin ajatuksia, ajatuksia biologisten ja adoptoidun lapsen välillä. Ahola jää yli vuodeksi kotiin Iljan kanssa ja hän miettii työelämään paluuta. Kuinka hänen ajatuksensa äitiydestä ja uranaisesta ovat vuosien varrella muuttuneet. Ahola käy myös läpi ajatuksi eroavaisuudsta, miettii miltä Iljan tulevaisuus näyttää, pystyykö lievästi CP-vammainen poika samaan kuin tämän vanhemmat sisaret.

Minä olen kovin kiinnostunut adoptiosta ja luen mielelläni kaiken kirjallisuuden jonka aiheesta löydän. Suvi Aholan kirjassa minua ilahdutti kovasti se, kuinka paljon hän kirjoitti omista ajatuksistaan. Hän uskalsi kirjoittaa myös niistä negatiivisemmista ajatuksista. Antaessaan Iljalle ensimmäisen korvapuustin Ahola miettii miten se vaikutti poikaan, mitä hän ajattelee, katuuko hän itse äitinä rankaistessaan pientä poikaa joka on viettänyt ensimmäiset vuotensa kurjassa laitoksessa. Ahola kertoo tuntemuksistaan välillä ahdistavankin rehellisesti. Muutaman kerran minulle lukijana tuli outo tunne ja mietin, miksi Ahola esimerkiksi usein esitteli Iljan" adoptoituna, vammaisena poikanaan". Kun perheessä on ennestään jo kaksi biologista lasta, on kolmannen lapsen adoptio varmasti erilainen kuin esimerkiksi silloin, kun adoptoitu lapsi on lapsettomuudesta kärsineen parin ensimmäinen (tästä olen lukenut enemmän kirjoja). Iljan äidiksi on muutenkin rehellinen kirja. Kertoohan se Iljasta aika paljon henkilökohtaisia asioita, sairaudet ja diagnoosit, varhaislapsuudesta kirja kertoo paljon kuten myös todella paljon yksityiskohtia Iljan ensimmäisestä vuodesta Suomessa. Välillä ihmetyttää että Ahola on kertonut lapsestaan niin paljon, eikö Iljalla ole oikeutta yksityisyyteen?

Adoptiosta kiinnostuneille kuitenkin lukemisen arvoinen kirja. Suvi Ahola on toimittaja ja kirjallisuuskriitikko ja kirjoittaa taitavasti ja ennen kaikkea rehellisesti.

Uuden vuden kunniaksi päätin muuttaa kirjojen pisteyttämistä. Kouluarvosanoja (4-10) oli kohtuullisen vaikea antaa joten tästä lähtien annan kirjoille tähtiä, * = huonoin, ***** = paras.

Vuoden ensimmäiset pisteet kirjalle Iljan äidiksi: ** +

Aavikon kukka

Aavikon kukka (Desert Flower, 1998) / Waris Dirie. WSOY 1999. 251 sivua.

 Waris Dirien omaelämäkerta Aavikon kukka kertoo huippumallin matkasta paimentolaisesta malliksi ja YKn hyväntahdonlähettilääksi. Waris Dirie syntyy ja viettää lapsuutensa Somaliassa sisarusten, vanhempien, kamelien ja aavikon keskellä. Viisivuotiaana Waris ympärileikataan, hän makaa monta päivää lepäämässä äitinsä ja sisarensa rakentamassa majassa sukuelimet silvottuna ja ommeltuna, jalat sidottuna korkean kuumeen kourissa. Pieni tyttö selviää kamaluuksista kuin ihmeen kaupalla ja normaali elämä jatkuu. Kun Waris on kolmetoista vuotias hänen isänsä tuo perheen kotiin kuusikymppisen miehen jonka kanssa Warisin on tarkoitus mennä naimisiin. Nuori tyttö ei halau avioitua vanhan ukon kanssa ja yhtenä yönä hän päättää karata jotta saisi säilyttää vapautensa. Aamuyöstä tytön äiti herättää hänet ja Warisin yksinäinen, pitkä ja rankka matka kohti vapautta alkaa. Waris päättää lähteä Mogadishuun ja rekkakuskien ja sukulaisten avulla hän vihdoin pääsee suurkaupunkiin. Waris asuu sisarensa ja muiden sukulaisten luona vuorotellen kunnes hänelle tarjoutuu tilausuus lähteä Lontooseen, suurlähettilään kodinhoitajaksi. Siellä hän työskentelee perheen hienossa, isossa talossa kodinhoitajana ja kokkina, saattaa lapset kouluun ja ansaitsee hieman rahaa.

Waris tottuu arkeen Lontoossa mutta kaipaa enemmän omaa rahaa ja haaveilee mallintöistä. Hänen seinänsä ovat täynnä kuvia somalialaisesta huippumalli Imanista. Eräänä päivänä kun Waris saattaa tuttavansa lasta kouluun toisen lapsen isä tulee juttelemaan hänelle. Warisin kokemukset miehistä ovat kaikkea muuta kuin positiiviset joten hän lähtee säikähtäneenä, kielitaidottomana karkuun. Warisin ja saman miehen tiet kohtaavat kuitenkin myöhemmin uudestaan ja nyt selviää että mies on valokuvaaja joka haluaisi ottaa mallikuvia Warisista. Tästä Warisin malliura lähtee nousuun ja pian hän esittelee muotiluomuksia muotiviikoilla niin Pariisissa, New Yorkissa kuin Milanossakin. Warisin malliuran aikana hän matkustelee eri maissa, omaa kotia ei ole moneen vuoteen. Matkalle mahtuu myös muutama valeavioliitto passiongelmien ratkaisuksi ja lopulta 1990-luvun puolivälissä Waris tapaa Danan, bändin rumpalin johon hän rakastuu ensisilmäyksellä. mallintyöt Waris jättää lopullisesti vuonna 1998 kun hänen ja Danan poika Aleeke syntyy. Malliuran jälkeen Waris alkaa työskennellä YK:n hyväntahdonlähettiläänä. Warisin kanssa tehty haastattelu naisten ympärileikkauksista nosti 1990-luvun loppupuolella kovasti keskustelua ja siitä alkoi naisen "toinen ura" YK:n lähettiläänä. Hän otti päätehtäväkseen työn naisten ympärileikkauksien parissa, tavoitteena saada ne kielletyiksi niin monessa maassa kuin mahdollista.

Waris Dirien tarina on todella mielenkiintoinen, paikoin todella kauhea mutta silti luokittelen sen aikamoiseksi tuhkimotarinaksi. Nainen on kokenut kamaluuksia mutta nousee lopuksi, aivan itse, kuuluisaksi ja menestyneeksi. Missään vaiheessa hän ei kuitenkaan unohda juuriaan, rakasta perhettään eikä Somaliaa vaikka hän kirjan viimeisillä sivuilla sanoo, että hän on onnellinen saadessaan kasvattaa poikansa turvallisessa ympäristössä.

Kielellisesti Aavikon kukka ei ole mikään erityinen kirja mutta sen sanoma, tapahtumat ja Warisin tarina on todella lukemisen arvoinen. Kirjan pohjalta on myös tehty elokuva joka minun täytyykin katsoa jossakin vaiheessa:)

****

Ps! Kirjan nimi tulee Warisin nimestä joka somaliaksi tarkoittaa juuri aavikon kukkaa.


************maailmanvalloitusprojekti: Somalia*****************