Kulkeva varjo / Bo Carpelan
Otava, 1978. 221 sivua.
Alkuteos: Vandrande skugga, 1977
Suomentanut: Kyllikki Villa
Kannen suunnittelu: Timo Numminen
Mistä minulle? kirppariostos
Bo Carpelanin tavaramerkki, kaunis, runollinen kieli ja hidas, viipyilevä ja hieman arvoituksellinen kerronta on läsnä myös tässä kirjassa. Kulkeva varjo valikoitui kuukauden lukupiirikirjaksemme siitä syystä, että moni tytöistä halusi tutustua Carpelanin kirjoihin, ja minä Carpelan-fanina luin mielelläni herran kirjallisuutta. Valitettavasti Kulkeva varjo vain ei yltänyt ihan sinne Carpelanin muiden kirjojen tasolle, vaan oli kyllä pettymys. Lukupiiritytöistä Katrin ensitutustuminen Carpelaniin ei ollut erityisen onnistunut, kun taas Anni tykästyi. Erilaisia milipiteitä siis, joten sillä tavalla kiva valinta lukupiirikirjaksi.
Kulkeva varjo on ainakin takakantensa mukaan dekkari, ja dekkarina minä lähdin sitä lukemaan. Nopeasti huomasin kuitenkin, ettei tätä voi lukea dekkarina. Mutta kun olen johonkin ryhtynyt, on siitä vaikea irrottautua. Niinpä ajattelin kirjaa loppuun saakka dekkarina, ja sillä tavalla se ei kyllä toiminut ollenkaan. Carpelanin kirjoissa rakastan hänen käyttämäänsä kieltä. Upeita lauseita jotka rakentavat mahtavan, tunnelmallisen kokonaisuuden ja jonka jokaisesta sivusta voi nauttia. Viipyilevä teksti käskee rauhoittumaan ja nauttimaan. Mutta kun luen kirjaa dekkarina kaipaan vauhtia, nopeita käänteitä, yllätyksiä ja jonkunlaista rajuutta. Sitä Kulkevassa varjossa ei ollut.
Henkilöitäkin oli hieman päälle 200 sivuisessa kirjassa aivan liikaa. En tiedä kuka oli kukin, millä tavalla he liittyivät toisiinsa, kuka oli murhatun Annan isä, kuka hänen miehensä, kuka muuten vaan hänen tuttavansa. Lopulta minulla jäi jopa murhaaja epäselväksi, joten jouduin vielä lukemaan osia kirjasta uudelleen.
Tuntui, etten oikein saaut otetta tarinasta tai juonesta missään kohtaa. Ja eipä olisi tarvinnutkaan, mikäli olisin lukenut perinteistä Carpelania. Mutta kun luin dekkaria, kaipasin kyllä selkeämpää juonta, jotain mistä tarttua ja jotain, mikä veisi tarinaa eteenpäin.
Pidän edelleen Carpelanista, vaikka tämä kirja ei uponnutkaan. Suurimmaksi osaksi luulen sen johtuvan siitä, että lähdin lukemaa tätä dekkarina vaikka kirjan ensimmäisen sivun kuvaus "Kertomus pikkukaupungista" olisi ollut paljon sopivampi. Mutta jostain syystä takakannen teksti murhamysteeristä juurtui pääkoppaani, ja taisi tavallaan myös pilata tämän lukukokemuksen minulta. Sillä olihan tässä hyvääkin. Taattua, kaunista kieltä. Hieman salaperäinen ja mystinen tunnelma joka sopii dekkariinkin. Kiinnostavat henkilöt, vaikkakin heitä oli liikaa. Tavallaan siis kiehtova ja erilainen tarina, mutta ei missään tapauksessa muiden lukemieni Carpelanin kirjojen tasoinen.
★★